Jussi-palkitut

3.2.2014 06:34

Suomen elokuvateollisuuden vuotuinen palkintojuhla, Jussi-gaala järjestettiin eilen sunnuntaina 68. kerran. Gaala starttasi Oscar-gaaloista tutulla komediallisella sisääntulolla, kun näyttelijä ja tilaisuuden juontaja Mikko Leppilampi bailasi itsensä pääkallopaikalle eli Helsingin Kaapelitehtaalle ns. viime tingassa. Ilta oli odotetusti täynnä pukuloistoa kotimaisittain ja iloisia yllätyksiä.

Jasper Pääkkönen sai joillekin katsojille ehkä yllätyksenä ensimmäisen Jussinsa sivuosastaan Dome Karukosken ohjaamassa draamassa Leijonasydän. Palkinnosta itsekin silminnähden häkeltynyt Pääkkönen kiitti puheessaan useita koko elokuvauraansa edesauttaneita henkilöitä aina Markus Selinistä ja Aku Louhimiehestä lähtien. Oscar-gaaloista muistettavaan tapaan myös tässä juhlatilaisuudessa kuultiin lyhyt puheenvuoro ei-elokuvamaailmaan liittyvästä aihepiiristä, kun Pääkkönen häkellyksestä selvittyään muistutti missiosta Itämeren lohikannan pelastamiseksi.

Vaikka gaalassa jaetaan vuosittain liuta Jusseja, palkintokategorioita voisi toki olla useampiakin. Kuten parhaasta maskeeraussuunnittelusta (elokuvassa 8-pallo) palkittu Mari Vaalasranta muistutti omassa kiitospuheessaan, valaistuksesta ei ketään valitettavasti Jussilla palkita. Myöskään lyhytelokuvia ei näissä juhlallisuuksissa ole mukana, joten esimerkiksi Suomesta Oscar-ehdokkaaksi ponnistanut Selma Vilhusen ohjaus Pitääkö mun kaikki hoitaa? jäi Jussi-gaalojen ulkopuolelle.

Parhaan elokuvan ja ohjauksen Jussit voitti tällä erää Pirjo Honkasalon ja Pirkko Saision luoma mustavalkodraama Betoniyö. Samalle elokuvalle meni myös isoin läjä muita Jusseja, sillä se huomioitiin lisäksi parhaasta leikkauksesta (Niels Pagh Andersen), äänisuunnittelusta (Jan Alvermark), lavastuksesta (Pentti Valkeasuo) ja kuvauksesta (Peter Flinckenberg). Yleisön suosikiksi puolestaan äänestettiin hilpeä rakkauskomedia 21 tapaa pilata avioliitto.

 

Katso muut palkitut MTV:n sivuilta

 

Kuva: Cinema Mondo/Betoniyö

Lisää luettavaa