Harrison Ford älähti stunttimiehille

3.6.2023 22:46
Disney/Indiana Jones and the Dial of Destiny, 2023

Viides Indiana Jones -elokuva sai ensiesityksensä viime kuussa Cannes’n elokuvajuhlilla. Raina jää Harrison Fordin (80 v.) viimeiseksi pääosassa Indynä. Yleisö kunnioitti osoittamalla tähdelle suosiota seisaaltaan näytöksen päätteeksi. Indiana Jones and the Dial of Destiny ehti jo aiemmin herättää huomiota sillä, että Fordia nuorennettiin vuosikymmenillä erääseen osaan elokuvasta.

Veteraaninäyttelijä halusi kuitenkin, ettei elokuvassa peiteltäisi hänen todellista ikäänsä liiaksi. Eräässä kohtauksessa Ford halusi esiintyä paidatta, eräässä toisessa Indy nähdään ikämiehenä ratsastamassa New Yorkin kaduilla keskellä väkijoukkoa. Ratsastuksen kuvauksissa sattui pieni välikohtaus: kolme stunttimiestä kiiruhti tukemaan Fordia, kun hän oli yhä hevosen selässä.

– Ajattelin, että mitä helvettiä. Niin kuin joukko kähmijöitä olisi käynyt kimppuuni – ja näen alapuolellani kolme stunttia varmistamassa, etten putoa. He sanoivat olleensa huolissaan, Ford muistelee.

Näyttelijä kertoo käskeneensä näitä jättämään hänet rauhaan:

– Olen vanha ukko kipuamassa pois hevosen selästä ja sellaiselta sen pitäisi näyttääkin!

Tähdelle olisi toki voinut käydä pahastikin. Näissä kuvauksissa Ford venäytti olkapäänsä yhden tappelukohtauksen tuoksinassa ja se johti kuvausten seisahtumiseen pariksi viikoksi. Mm. Star Wars -kuvauksissa seitsemän vuotta sitten jalkansa loukannut Ford suhtautuu seikkaan kuivalla huumorilla:

– Noh, minuthan tunnetaan myös siitä, että tuotannot keskeytyvät loukkaantumisteni vuoksi, mistä en tietysti haluaisi olla tunnettu. Mutta ikäviä nyt vain sattuu.

 

Lähde: Variety

Toim. R Isoviita

Lisää luettavaa