Repulsion - inho (1965)
- Alkuperäinen nimi:
- Repulsion
- Tuotantovuosi:
- 1965
- Ohjaajat:
- Roman Polanski
- Pääosissa:
- Catherine Deneuve, Ian Hendry, John Fraser, Patrick Wymark, Renee Houston, Yvonne Furneaux
- Maat:
- Iso-Britannia
- Pituus:
- 104 min
- Genret:
- Draama, Trilleri, Kauhu
Keskiarvo
Arvostelut (2): 
Pikatuomiot (74): 
Oma pikatuomio
Jos mielessään halajaa vaikuttavaa elokuvaa, Inho saattaa olla siinä tapauksessa toiveiden täyttymys. Sen pieni maailma ei kovin kauas yhdestä asuntopahasesta ulotu, mutta eipähän tarina pääse pahasti rönsyilemäänkään.
Helen (Furneaux) ja Carol (Deneuve) Ledoux asustavat kahden vieraalla maalla. Carol on siskoksista nuorempi, herkkä ja hiljainen blondi, jolla on päivätyö kauneussalongissa. Siellä ajan rypistämät rouvat puhuvat pääasiassa pahaa miehistä. Kun oma sisko lähtee ukkomiehen (Hendry) kainalossa ulkomaanmatkalle, Carolin mieli myrkyttyy entisestään. Neljä seinää, laittamaton jänispaisti ja suljetut ovet luovat kohta sellaisen ilmapiirin, ettei mukava serkkupoikakaan (Fraser) tahdo päästä tunkeutumaan sen lävitse. Seksuaalinen ahdistuneisuus löyhkää kuin tunkio kesäkuumalla, mutta jotkut elävät siitä niin kaukana, etteivät he haista sitä. Eivät ennen kuin tunkio kasvaa niin suureksi, että se haittaa heidänkin maisemaansa.
Polanskin ensimmäinen englanniksi näytelty elokuva on tarjoaa hienoja symbolisia kauhuelementtejä. Toisin kuin monessa uudemmassa kauhuelokuvassa, Inhossa on muutamia todellisen oloisia henkilöitä, jotka herättävät siis aidosti sääliä. Maailmaltaan se on kuitenkin osittain jotenkin vanhanaikainen, ainakin esittäessään naisten mahdollisuuksia elää ja edetä elämässään. Ainut mahdollisuus tähän näyttää nimittäin (Carolin näkökulmasta) olevan miehelään meno. Toinen erään sortin epäkohta löytyy kielestä. Päähenkilöiden kankea englanti raikaa myös kohtauksissa, joissa he voisivat yhtä hyvin puhua rehellisesti ranskaa. Miksi tällainen ratkaisu on tehty, sitä ei perustella. Katsojaa saattaa jäädä kaihertamaan myös tietynlainen alleviivaamattomuus niiden perimmäisten syiden kohdalla, jotka johtavat elokuvassa sen nimielementin alla tehtäviin tekoihin. Näin ajatellen Inho on kuin tikapuut, joiden yksi puola on korvattu hologrammilla. Se voi jättää kokonaisuudesta hiukan epävarman fiiliksen.
Mustavalkoinen Inho on pienimuotoisuudestaan huolimatta visuaalisestikin aika näyttävä leffa. Nuoren naisen mielessä kummittelevat asiat tuodaan näkyville mielenkiintoisesti ja hätkähdyttävän oikea-aikaisesti. Asioiden esittämistapa on jälleen kerran ajalleen tyypillinen, mutta tässä tapauksessa täydellisen sopiva. Cameoroolissa lusikansoittajana nähtävä Polanski on siis onnistunut tässä missiossaan.
Vaikka Caroliin voi olla vaikea samaistua, häntä voi kuitenkin yrittää ymmärtää. Catherine Deneuve on toki kaunis nainen, mutta myös tavattoman taitava eläytyjä tässä roolissaan. Suoritus on ehdottomasti yksi naisen parhaimmista.
Yhteenvetona, leffa kertoo seksuaalisesti ahdistuneen naisen tarinan. Polanski hyödyntää siinä hienosti mm. visuaalisia keinoja tehdäkseen naisen kokemukset selviksi myös yleisölle. Vaikka jotkin pikku asiat vaivaavat kokonaisuutta, Inho puree varmasti.
Pisteet:
Arvosteltu: 29.01.2006
Katsottu: DVD
Carol (Deneuve) on kauneushoitolassa työskentelevä kaunis nainen, joka asuu siskonsa kanssa. Hänen kiinnostuksensa miehiä on kohtaan on pelon ja halun sävyttämä ja siskon (Furneaux) lähtiessä poikaystävänsä Michaelin (Hendry) kanssa Italiaan Carol jää yksin asuntoon ja hänen tajunsa todellisuudesta romahtaa.
Polanskin surrealistisia sävyjä omaava elokuva on täyttä asiaa ja kuvaa persoonallisuuden romahtamista pelottaa intensiteetillä. Hallusinaatiot, kuuluvat äänet ja lisääntyvä ahdistus muodostavat tehokkaan mustavalkokuvauksen kanssa irvokkaan kuvaelman hulluudesta ja tämä kaikki on toteutettu äärimmäisen huolellisesti.
Catherine Deneuven äärimmäisen kliininen suoritus on yhtä inhottava kuin se säälittävä ja muiden näyttelijöiden suoritukset ovat yhtä luontevat, vaikka jäävät armotta paitsioon. Tämä elokuva ei esitä objektiivista totuutta tapahtumista, vaan pysyy koko ajan väitteessä miespolven iljettävyydestä. Myös kohtaukset joissa Carol ei ole mukana on kirjoitettu tukemaan tätä näkemystä, mutta tämä tekee elokuvaan tehokkaan painotuksen.
Käsikirjoituksessa on onneksi kohtaus, minkä tarkoitus on selkeästi osoittaa vastakkainen argumentti, mutta se kuitenkin estyy väkivallan päästessä valloilleen.
Repulsion on elokuva, mikä hyödyntää sittemmin runsaaseen käyttöön tulleita konsteja kuvata repeilevää psyykeä ja ahdistusta äärimmäisellä tehokkuudella. Tämän inhottavan tehokkuuden vastapainona on pakko sanoa, että kerronta on ajoittain loikkivaa, mutta shokkien katkomana katsoja pysyy varpaillaan koko ajan.
Musiikki on Chico Hamiltonin säveltämää bassopainotteista jazzia ja synkeitä hälyääniä, jota käytetään tehokkaasti kuvan kanssa. Repulsion perustuu yhtä paljon ääneen kuin se perustuu kuvaan. Voi vain kuvitella, miten näin nerokkaalla tavalla luotu käsikirjoitus toimisi 5:1-äänillä ja väreissä. Joko loistavasti tai surkeasti.
Erinomainen kuvaus kirjaimellisesti hulluuteen ajautuvan ihmisen tunnetiloista ja harhoista. Suoraan psyyken ytimeen ja sieltä tuhon maisemiin.
nimimerkki: Jurpo
Pisteet:
Arvosteltu: 14.01.2005
Katsottu: VHS
