Kylä (2004)

M. Night Shyamalan kuuluu sellaisiin ohjaajiin jotka jakavat yleisön vahvasti kahtia. Toisille hän on hieno ja ammattitaitoinen leffamestari, toisille tylsiä ja ponnettomia trillerintapaisia filminhaaskauksia ohjaava luuseri. Allekirjoittaneelle Shyamalan sattuu olemaan eräs nykyajan kovimmista nimistä elokuvaohjaajien saralla. Lähes jokainen miehen leffa on tehnyt jonkinasteisen vaikutuksen, eikä The Village tee tässä suhteessa poikkeusta. Kyseessä on miehen parhaimpiin teoksiin kuuluva, mahdollisesti aikamme aliarvostetuin leffaspektaakkeli.

Tarina pienestä metsän keskellä sijaitsevasta, muusta maailmasta eristäytyneestä 1800-luvun kylästä on yksinkertaisuudestaan huolimatta erittäin mielenkiintoinen ja sinällään jo melko toimiva lähtökohta dramaattiselle rakkaustarinalle. Useammat Shyamalanin leffoille tyypilliset leukaa loksauttavat juonenkäänteet (jotka tosin saattavat tulla joillekin katsojille ilmeisinä) muokkaavat juonesta hetkessä tyystin erilaisen, miltä se alunperin vaikutti.

Elokuvaa on markkinoitu kauhuleffana mikä on enemmän kuin törkeä vääryys. Tottakai ihmiset pettyvät kun menevät leffateattereihin odottaen näkevänsä useiden säikyttelyhetkien ja öklömölliäisillä varustettujen kirkumiskohtausten varaan rakennetun pelottelueepoksen, ja heidän eteensä tyrkätäänkin muutamilla trillerimäisillä hetkillä varustettu, ihmissuhteisiin painottuva romanttinen jännitysdraama. The Village on ennen kaikkea (niin kuin M. Night on itsekin todennut) rakkaustarina, joten on todella typerää ruveta arvioimaan rainaa minkään luokan kauhufilkkana. Eiköhän rakkauspainotteisen teeman aisti hahmojen välisen kemian lisäksi rauhallisesta ja kiirehtimättömän romanttisesta tunnelmastakin. Pääosassa eivät ole metsässä riehuvat hirviöt, vaan ennen kaikkea kylän asukkaat ja heidän väliset suhteensa, traagiseksi kasvavaa kolmiodraamaa unohtamatta.

Näyttelijäsuoritukset ovat suurilta osin vahvoja. Elokuvaan on saatu hommattua melkoinen määrä kokeneita veteraaneja, joiden joukosta löytyy mm. Sigourney Weaver, Brendan Gleeson ja William Hurt. Shyamalanin aikaisemmasta leffasta tuttu Joaquin Phoenix tekee paluun toisessa pääroolissa harvasanaisena ja uhkarohkeana poikana jonka hiljaisen ja vaisunoloisen ulkokuoren alla piilee kuitenkin aidosti välittävä ja tunnekykyinen sydän. Naispääosan hoitaa uusi kasvo; Bryce Dallas Howard joka on vähäisen kokemuksensa elokuva-alalla huomioonottaen yllättävän pätevä ja aidon tuntuinen herkkänä, mutta pohjimmiltaan rohkeana, näkökykynsä menettäneenä sankarittarena. Muut näyttelijät hoitavat hommansa tasaisen hyvin mutta valitettavasti loppujen lopuksi melko yksinkertaiset roolihahmot eivät anna mahdollisuutta suuremmille eläytymiselle tahi lahjojen toteuttamiselle. Poikkeuksena voitaisiin mainita leffan tärkeimpiin henkilöihin kuuluva Noah Percy, jälkeenjäänyt ja sympaattinen miespolo, jonka roolin loistava Adrien Brody vetää juurikin niin täydellisesti kuin kuvitella saattaa.

Suurimmaksi osaksi elokuva on rauhallista ihmissuhteiden puimista ja välillä jopa kuiskailuksi hiljenevää dialogia, joihin aiempia Shyamalanin leffoja tiirailleet ovat varmasti tottuneet. Kuuluisia M. Nightin juonitwistejä löytyy tästä teoksesta, kuten aiemmin mainittu, itse asiassa jopa useampi ja niiden avulla katsoja saadaan hetkessä hämmentyneeksi ja epävarmaksi; onko tämä nyt totta vai ei? Shyamalan ohjaa selvästi itsevarmasti ja ammattitaitoisesti ja lopputuloksena onkin kaikin puolin mielenkiintoinen ja yllättävän paljon ajatuksia herättävä, omaperäinen draamaeepos. Tunnelmanluonti tuo ajoittain mieleen piristävästi vanhan kunnon Hitchcockin (joka luonnollisesti kuuluu Nightin suosikkiohjaajiin) mestarilliset jännäriteokset, mikä on tietenkin kaikkea muuta kuin huono juttu (vanha kunnon Allu kun sattuu olemaan allekirjoittaneenkin mielestä hienoimpia leffaohjaajia koskaan). Harvakseltaan esiintyvät ja usein melko lyhytkestoiset jännitysmomentit ovat ajoittain jopa yllättävän karmivia, ja näin pääosiin draamaan ja romantiikkaan painottuva elokuva saa kummasti lisää jännitettä ja herättää laajemmankin katsojakunnan mielenkiinnon.

Kokonaisuutena The Village on yksi kannattavimmista hankinnoista joita olen jo useamman vuoden mittaisella elokuvaharrastelijaurani aikana tehnyt. Mitään kauhua kyseiseltä leffalta on turha odottaa mutta mikäli olet rauhallisen kerronnan ja pitkälti ihmisten tunteisiin pohjautuvan romantiikan ystävä, saatat huomata "Kylän" olevan eräs tyylikkäimmistä ja kauneimmin toteutetuista jännäridraamoista joita maa päällään kantaa. Toistan vielä kerran: Älä ajattele Villagea kauhupätkänä niin kuin trailereihin luottaneet, nenästä vedetyt ihmisparat, sillä muuten et takuulla löydä leffasta mitään muuta kuin pitkäveteisen ja venytetyn tarinan jossa paljon puhutut kauhuelementit jäävät enemmän kuin reilusti taka-alalle. Jos olet valmis uskomaan Kylän olevan jotain muuta, käsissäsi on viihdyttävä ja ajatuksia herättävä, yksinkertaisesta ideasta ja tarinastaan huolimatta kaikin puolin tyylikäs ja ajoittain mestariteoksen elkeitäkin osoittava spektaakkeli, joka taatusti nostaa oikein asennoituneilta katsojilta tunteet pintaan. Kaikille leffaa ei kuitenkaan voi suositella; jos et ole pitänyt Shyamalanin aiemmista elokuvista, turha odottakaan tämän kääntävän päätäsi. Erilaisesta ideastaan ja poikkeavasta teemastaan huolimatta kyseessä on silti ohjaajansa näköinen leffa niin tarinankerronnan, dialogin kuin tunnelmankin osalta.

nimimerkki: Tapza

Pisteet:
Arvosteltu: 08.08.2007
Katsottu: DVD

Arvostelija

Tapza
Vieras

Ollaan pienessä kylässä joskus 1800-luvun Yhdysvalloissa. Kylää johtaa vanhimmista koostuva neuvosto ja se elää käytännössä eristyksissä muusta maailmasta. Syy tähän eristykseen on selkeä: kylää ympäröivissä metsissä asuu pelottavia hirviöitä, joiden kanssa on saatu aikaan epämääräinen sopimus. Kyläläiset eivät mene metsään ja antavat lihauhreja hirviöille ja vastavuoroisesti hirviöt antavat kyläläisten olla rauhassa. Mutta tilanne ei tahdo pysyä enää sellaisena. Rohkea ja päättäväinen Lucius Hunt (Phoenix) päättää uhmata hirviöiden uhmaa hakeakseen lääkkeitä kaupungista. Hirviöt jättävät varoituksia ja lopulta tilanne raukeaa. Kuitenkin kylästä poistuminen tulee taas olennaiseksi traagisen mustasukkaisuusdraaman johtaessa veritekoon.

Kylä on erinomaisen taitavasti koottu elokuva. Idyllisen maalaiskylän rauhallinen ja omaa rytmiään elävä maailma tulee hyvin tutuksi kuten myös siihen liityvät omituiset piirteet. Kylässä asuvien taikauskoinen kauhu nimettömiä hirviöitä vastaan on tuntuva ja ulottuu jopa hirviöiden käyttämään punaiseen väriin. Lopulta kuitenkin yhden kyläläisen on voitettava pelko ja haettava ulkopuolista apua. Lopulta opittuaan totuuden katsojan on vaikea ymmärtää, kuka pelkää eniten siinä tilanteessa?

Näyttelijät ovat erittäin hyvin ohjattuja. Sokeaa Ivy Walkeria esittävä Bryce Dallas Howard on erittäin uskottava rohkeana tyttönä, joka on ehkä sokeutensa takia paras mahdollinen elämään ihmeellisen ja kammottavan totuuden kanssa. Hiljaisen, vahvan ja yhtäläisesti rohkean Luciuksen roolissa oleva Joaquin Phoenix on myös vahvassa vedossa. Kaikista parhaan suorituksen tekee Adrien Brody kylän yksinkertaisena asukkina, vaikka ilmaus "yksinkertainen" ei ehkä ole riittävä kuvaamaan lapsen asteelle jäänyttä miestä. Ja kuten lapsi, Noah Percy kykenee uskomattomaan sopeutumiseen, viekkauteen ja myös julmuuteen.

Mikä siis on tämän Kylässä se piirre, joka kohottaa sen hyvien elokuvien joukkoon? Niitä on useita, joista yksi on erinomaisen kaunis kuvaus. Erinomainen tarina, joka yliampuvista aiheistaan huolimatta pysyy koossa ja uskottavana koko ajan erinomaiset näyttelijät. Puhumattakaan siitä tosiasiasta, että "ne joista ei puhuta" ovat hyvin kammottavia.

Kokonaisuutena hyvä ja jännittävyytensä säilyttävä elokuva. Kauheinta on se mitä emme näe.

nimimerkki: Jurpo

Pisteet:
Arvosteltu: 22.10.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Jurpo
Tähtääjä
260 arvostelua

Voi jösses, Shyamalan teki sen taas! Juuri kun ilkeät huhut ja pahat puheet olivat tyrmänneet M. Night Shyamalanin neljännen suurleffan, Kylä onnistui yllättämään takavasemmalta niin salakavalasti, että eräs Arsi-rukka oli puhjeta kyyneliin. Miten se ohjaajanero osaakaan taikoa niin minimalistisista elementeistä näin täydellistä viihdettä!

On käsittämätöntä, että Shyamalan onnistuu vielä neljännelläkin kerralla, muokatessaan Sixth Sense –henkistä ratkaisua vain eri suuntaan. Kaikki etenee vakaasti ja kylmästi kuin pohjoistuuli, mutta meno käsittämättömän nerokasta. Kysymyksiä on koko leffan 100-minuuttisen keston ajan ilmoilla enemmän kuin laki sallii, ja lopulta ratkaisun ilmestyessä ruutuun, Arsi-setä tömähti lattiaan niin äänekkäästi, että naapurit lähestulkoon soittivat miliisin paikalle.

Dialogi on edelleen hentoa kuin kuiskaus, mutta silti kaikki voima ja intensiteetti revitään irti upealla tavalla. Tuulen puhallus puissa tai yössä palava liekki ovat voimakeinoja, joita teinikauhuefekteihin tykästyneet ohjaajat eivät ikinä tule ymmärtämään.

Tarinan Kylä on eristynyt kaikesta, johtuen salaperäisistä Niistä, jotka vartioivat kaikkea. Mystisyyden salaperäinen verkko on kietoutunut päähenkilöiden ylle, ja niin Alien-tähti Sigorney Weaver, Oscar-voittaja Adrien Brody, Joaquin Phoenix sekä sympaattinen Bryce Dallas Howard saavat vuoron perään todeta salaperäisen kylän liian mystiseksi ja katalaksi paikaksi normaalia eloa varten. Sen enempää nerokkaasta ja vähäeleisestä juonesta ei parane sanoa.

Shyamalan on tällä kertaa malttanut luopua kolmessa aiemmassa leffassa esiintyneestä söötistä lapsihahmosta, tosin Adrien Brody toimii vastineena ja sulautuu upeasti hieman vähäjärkisen miehen roolin vetäen pisteet kotiin. Melko tuntematon Bryce Dallas yllättää sokeana söpönä tyttönä, jonka näkökyky taitaa lopulta ylittää muiden ymmärryksen. Signsissä loistanut Phoenix on pienemmässä osassa, mutta onnistuu vaikka pienessä sivuroolissa.

Shyamalan on taas loihtinut Hitchcock-hengessä klassikkoteoksen, joka pistää kansan syvät rivit kahtia. Kylän synkissä metsissä, kirkkaissa loihduissa ja vaarallisen punaisissa sävyissä on jotain, mitä monesti ei valkokankaalla ole nähty. Kavahtakaa yksinkertaisen mäiskeen ystävät! Ja kaiken takana piilee se vanha tosiasia, että kaikkein pelottavinta on se, mitä et näe. Kylä on huikaiseva trilleri, joka kuuluu vuoden 2004 kirkkaimpaan kärkiosastoon. Yllättykää, ja nauttikaa.

Aijoo, ja maksimipojot napsahtavat musiikkiguru James Newton Howardille - jälleen kerran. Hän jos kuka osaa luoda mystistä tunnelmaa.

Pisteet:
Arvosteltu: 22.01.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
696 arvostelua

M. Night Shyamalan ajoi itsensä melko vaikeaan tilanteeseen kahden ensimmäisen menestysleffansa, Kuudes Aisti ja Unbreakablen myötä, jossa häneltä odotettiin aina sitä kuuluisaa lopputwistiä, joka kääntäisi koko elokuvan päälaelleen. Edellisessä teoksessaan Shyamamalan osoittaa itsekin tajunneensa, että oli maalannut itsensä nurkkaan ja ettei enää voinut jatkaa samalla linjalla. Signs panosti enemmänkin ahdistavaan yleistunnelmaan, joka kesti koko elokuvan ajan, sen sijaan, että koko filmin kliimaksi olisi siellä lopussa. Tämä tietysti jakoi yleisön voimakkaasti kahtia. Jos Shyamalan olisi jatkanut entisellä tiellään olisi joukosta kuulunut "taas se teki sellaisen lopputwistiin perustuvan leffan, eikö se muita osaa tehdä?", kun taas nyt hän saa kuulla "miksei se laittanut tuohon kunnon lopputwistiä, tuohan on ihan erilainen kun Kuudes Aisti, emmä tykkää tästä"-tyylisiä kommentteja. Tässä kohdassa suuri yleisö voisi vilkaista itseään peiliin ja miettiä motiivejaan! Lyödäkö Shyamalania maahan vain maahan lyömisen takia, koska se on niin helppoa vai vaivautuako hieman miettimään näkemäänsä ja sen jälkeen sanoa perusteltu mielipiteensä?

The Village on joka tapauksessa täysin erilainen Shyamalan filmi, joka jälleen kerran nojaa vahvasti painostavaan tunnelmaan, johon on kaikkien yllätykseksi ympätty mukaan mukava pieni romanttinen juoni. Tarina kertoo 1800-luvun lopussa elävästä pienestä ja eristäytyneestä kyläyhteisöstä, jota ympäröi pelottava metsä, jossa asuu merkillisiä petoja, joita kyläläiset kutsuvat nimellä "Ne Joista Ei Puhuta". Pedot jättävät kyläläiset rauhaan, mikäli kyläläiset eivät astu metsään. Joku kyläläisistä on kuitenkin rikkonut tätä sääntöä, koska pedot alkavat vierailemaan kylässä tuhoisin seurauksin.

Juoniasetelmasta ei tässä tapauksessa kannata valottaa liiaksi, ettei tule kirjoittaneeksi jotain, mikä pilaisi katsojan katselunautinnon. Näyttelijöistä voidaan mainita Shymalanin uusi luottomies Joaquin Phoenix, joka on jälleen tutun rauhallinen ja hiljainen Lucius Huntin roolissa, joka ei pelkää vaaran uhatessa kuten muut kyläläiset. Bryce Dallas Howard on Shyamalanilta täydellinen valinta sokean Ivy Walkerin rooliin, joka sokeudestaan huolimatta näkee maailman, tosin ei samanlaisena kuin muut. Tälle neidolle (ohjaaja Ron Howardin tytär) on helppo povata tämän roolin myötä nousujohteista uraa Hollywoodissa. Kerrassan herttainen tyttö. Elokuvan päätrion täydentää Adrien Brodyn esittämä jälkeenjäänyt Noah Percy, joka on mieleltään lapsen tasolle jäänyt iso jättiläinen. Vähän pienemmissä rooleissä häärii mm. William Hurt ja Sigourney Weaver, joten melko vaikuttavan porukan Shyamalan on saanut kerättyä kasaan.

Yksi pääsyy miksi yleisö ei ole ottanut ihan The Villagea omakseen on se, että se eroaa rankasti siitä Shyamalanista, johon olemme tottuneet. Voin kuvitella, että leffateatterista lähti pois melko iso joukko ihmisiä, jotka eivät saaneet sitä pelotteluannosta, jota olivat tulleet hakemaan. Järisyttävää lopputwistiä ei ollut, vai oliko? Itse asiassa kyllä oli. Shyamalan "heilutteli koko leffan ajan porkkanaa" yleisön edessä, ja juuri kun luultiin, että jotain tapahtuisi, niin "porkkana vedettiin pois katsojan suun edestä". Tämä jatkui koko elokuvan ajan ja melkeinpä kuuli miten hän nautti saadessaan ohjailla ihmisiä tällä tavalla. The Villagen eräs pääpointti olikin nimittäin se, että se mitä näet ei välttämättä ole totta. The Villagen varsinainen nautinto alkaakin vasta elokuvan päätyttyä, jolloin voi itse rauhassa miettiä ja "koota palapeliä". Helppoa se ei ole, mutta kiehtovaa joka tapauksessa!

Kaiken kaikkiaan The Village on kenties Shyamalanin eniten ajatuksia aiheuttava leffa, joka tarjoaa päänvaivaa moneksi päiväksi. Se on täynnä symboliikkaa ja vertauskuvia aina USA:n ulkopolitiikasta tapaan nähdä ympäröivä maailma monella eri tavalla. Kaikki riippuu täysin siitä miten haluat sen nähdä, valheestakin tulee tosi, jos siihen todella uskoo. Elokuvana tämä on intialaisen ohjaajaneron kaunein teos, jossa sekoittuu satumaisuus, jännitys ja romantiikka hienoksi kokonaisuudeksi, joka antaa kärsivälliselle katsojalle suuren elämyksen, jota miettiä vielä päivienkin päästä. Samalla se antaa Shyamalanille huomattavasti enemmän liikkumavaraa. Nyt hän on lopullisesti irroittautunut Kuudennen Aistin "taakasta", joka Unbreakablen kanssa oli rinnakkaisteos, samoin kuin Signs on The Villagen kanssa. Nyt on jälleen aika tehdä kaksi täysin erilaista elokuvaa, ja kukakohan on uusi pääosan esittäjä? Willis oli kahdessa leffassa mukana ja Phoenixilla on myös tilillään kaksi leffaa, joten olisi luontevaa, että pääosan esittäjä vaihtuisi. Eikö? Mutta ei tästä herrasta koskaan tiedä, millaisia yllätyksiä on luvassa...

nimimerkki: Acedia

Pisteet:
Arvosteltu: 19.09.2004
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Acedia
Käyttäjä
16 arvostelua

M. Night Shyamalanin leffoille asettaa luonnollisesti aika helkkarin kovat odotukset. Kuudes aisti, Särkymätön ja Signs täyttivät jokaisen odotuksen, mutta Kylä ei tätä tee. Jaa miksei? Lue eteenpäin, jos kiinnostaa.

Joaquin Phoenix (Signs, Gladiaattori), Adrien Brody (Pianisti), William Hurt (Smoke) ja Sigorney Weaver (Alien) lupaavat ainakin näyttelijöiden puolesta laadukasta elokuvaa. Mutta minkä he sille voivat, että käsikirjoitus on yksi huonoimmista aikoihin? Se ei sisällä dramaattisia yllätyksiä ja todella vähän jännitystä. Enemmänkin kauhun tai jännityksen sijasta luodaan ärsyttävää rakkaustarinaa ja panostetaan epäonnistuneesti mustasukkaisuusdraamaan. Adrien Brody esittää jälkeenjäänyttä, joka on kateellinen Phoenixin esittämälle hurmurille tämän naisen takia. Kylä on pieni yhteisö, joka elää keskellä metsää, ja Kylän asukkaat ovat tehneet sopimuksen siitä, etteivät mene häiritsemään metsässä lymyäviä Niitä Joista Ei Puhuta -otuksia. Ne harvat jännityksen hetket, joita Shyamalan luo, toimivat kyllä koko rahan edestä, mutta ovat vain niin harvassa, että niiden välissä on loputtomalta tuntuvia tyhjiöitä.

On se mettä pelottava paikka, jopa ihan tulee mieleen Blair Witch Projectin syksyiset tarpomiset mystisessä metsässä. Tässä on samaa tunnetta ja maisemat saavat salaperäisyydessään kylmiä väreitä aikaan. Näitä hyviä pikkuyksityiskohtia on harvassa, mutta nostattavat elokuvan tasoa huomattavasti korkeammalla. Jos unohtaa holly-siirappisen käsikirjoituksen ja Shyamalanin paikoin liiankin korostavan ohjauksen, niin visuaalisesti hienosti oivalletut jipot ovat paras asia, mitä tästä pettymysten pettymyksestä löytyy.

nimimerkki: Viisas

Pisteet:
Arvosteltu: 19.09.2004
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Viisas
Käyttäjä
100 arvostelua

Lähdettyäni elokuvateattereista en voinut muuta ajatella kuin, että tässäkö se oli? Pitikö tämä kuvata Shyamalanin taidonnäytteitä vai sitä, mihin lahjakas ohjaaja voi pudota? Shyamalan on taitava ohjaaja, sitä ei voi kieltää, mutta Villagen myötä hän uppoutuu keskitasolle nopeammin kuin Jenna Jamesonilta lentää pöksyt. Shyamalan tekee suurimman virheensä siinä, että hän antaa katsojan odottaa elokuvalta enemmän mitä lopulta tulee saamaan. Juuri kun katsojasta tuntuu, että jotain tulee tapahtumaan, jotain merkittävää, niin Shyamalan lopettaa kohtauksensa heti ja katsojalle jää tyhjä olo.

Myöskään Shyamalan ei ole ottanut opikseen edellisessä elokuvassaan, Signsissa, tekemät virheet. Kun on aika paljastaa elokuvan kohokohta, on se oltava mullistavaa tai edes jotenkin merkittävää, ei niin ikään jarru elokuvan menolle. Taas Shyamalan pistää katsojan odottamaan kohokohtaa, odottamaan elokuvan käännekohtaa, niin hän kuitenkin lyö kädellä naamaan luoden kylläkin kohokohdan jota ei oltu odotettu, mutta ei myöskään ollut kovinkaan toimiva. Mutta kun päästään viimeisempään kohokohtaan, niin katsojasta tuntuu siltä, että mitä tulin alun perin katsomaan? Vai oliko Shyamalanin tarkoitus vain ärsyttää katsojaa ja katsoa, kuinka naurettavaksi pystyy menemään, että kiitosta vielä satelisi.

Nyt jälkeen päin mietittyäni Village tuntuu yhä naurettavammalta, mutta Signsin tasolle ei onneksi päästä. Kun kylän asukkaat alkavat puhumaan Ne Joista Emme Puhu –olioista, niin ei voi naurettavammaksi mennä. Tässä vaiheessa Village ei tunnu miltään muulta kuin pitkältä lasten sadulta, joka on sattumoisin kuvattu hiukan vanhemmille. Village olisi toiminut paremmin vaikka tunnin pituisena lastenpiirrettysatuna, jolloin se ei olisi tuntunut naurettavalta.

Villagen tyhmin mainostemppu on se, että sitä mainostetaan kauhuna. Jos Village olisi kauhua, niin silloin Muumeja voisi myös mainostaa kauhuksi. Mutta mitä Village on loppujen lopuksi? Romanttinen elokuva. Shyamalan on rakentanut romanttisen tarinan tämän kaiken ympärille, mutta tämänkin hän on huonosti rakentanut. Kun katsojalle viimeinkin selviää, että Village on romanttinen elokuva, niin katsojasta tuntuu yhä enemmän siltä, että Village on tämän vuoden naurettavin elokuva. Shyamalan rakentaa hävyttömän huonosti romanttista elokuvaansa, kun hahmotkin pysyvät hyvin etäällä, eikä mitään samastumisen kohdetta ole lähimaillakaan. Kun viimeinkin tulee rakkauden tunnustuksia, niin nämä tuntuvat hyvin teennäisiltä ja turhilta.

Miten ihmeessä Shyamalan on rakentanut lähes kaksituntisen elokuvan, kun elokuva toimii vain tunnin mittaisena? Vielä ihmetyttävää on se, miten huonosti näyttelijät näyttelevät. Tämmöistä ongelmaa ei ollut Shyamalanin Willis-elokuvissa. Joaquin Phoenix ei vieläkään säväytä, enkä ymmärrä miksi hänet piti ottaa toisen kerran mukaan, kun Signsissakin hän veti ärsyttävyyden rajoja. Ainoastaan Bryce Dallas Howard pystyy saamaan aikaan jotain tämän sirkuspelleilyn keskellä, vaikkakin hänen roolihahmonsa sokeus ei aluksi säväyttänyt. Myös Adrien Brody vastaa tämän elokuvan parhaimmista ja ainoista hyvistä rooleista.

Village on suoraan sanottuna melko turha elokuva, jos odotti sen tuovan jotain ihmeellistä. Shyamalanin taso on huonontunut Signsista lähtien, eikä hän pysty rakentamaan kuin muutaman hyvän kohtauksen. Villagen loppusanoma on hyvä ja järkevä ajatellen maailman menoa, mutta tässä elokuvassa se ei vain toimi, kun on saanut odottaa aivan toisenlaista elokuvaa. Village ei kuitenkaan ole täysin huono elokuva. Sillä on omat hyvät puolensa, mutta se on aivan selvää, että tämä oli pahemman luokan pettymys.

Pisteet:
Arvosteltu: 13.09.2004
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Filmer
Käyttäjä
246 arvostelua

Jaahans, taas on tullut aika kerääntyä leirinuotion ympärille kuuntelemaan mestarillisen satusedän M. Night Shyamalanin uusinta pelottelutarinaa. Ja mikäpäs siinä, onhan tämä tyylikäs auteur jo ehtinyt lunastamaan paikkansa Hollywoodin superlahjakkaiden nuorten ohjaajien joukossa. M. Night on nostettu kovaan joukkoon, sillä sen verran kiivaina käyvät vertailut esimerkiksi Steven Spielbergiin ja Alfred Hitchcockiin. Intialaissyntyisen ihmemiehen taitoja on siis aika vaikea lähteä kyseenalaistamaan, mutta silti on pakko ihmetellä, että kuinka monta kertaa sen pyörän voi keksiä uudestaan? Ilmeisesti aika monta, sillä tällä kertaa Shyamalan menee tekemään jotain odottamatonta juuri kun kaikki kuvittelivat, että mies on pelkkä elokuvasta toiseen samoilla tempuilla ratsastava yhden hitin ihme. The Villagen myötä Shyamalan uudistuu upeasti ja nostaa oman taituruutensa aivan uudelle tasolle. Lopputulos? Yksi vuoden parhaimmista elokuvista.

Kuten elokuvan nimi hienovaraisesti vihjaa, tapahtumat sijoittuvat pieneen kyläyhteisöön, joka tuntuisi hengittävän omia salaisuuksiaan. Hautakivestä käy ilmi, että vuosi on 1897. Kylä on täysin omavarainen ja eristäytynyt, ja sen auktoriteettina toimii eräänlainen Vanhempien Neuvosto, jonka jäsenet jakelevat kryptisiä elämänohjeitaan muille kylän asukkaille. Vaatimattomaan elämäntyyliin tottuneet kyläläiset elelevät utopistisessa harmoniassa, mutta tämä idylli maksaa heille kovan hinnan. He eivät nimittäin voi poistua omalta alueeltaan, sillä kyläaukiota ympäröivät metsät ovat myyttisten olentojen vallassa. Nämä kylän liepeillä vaeltelevat punaisiin kaapuihin verhoutuneet otukset pitävät kyläläisiä tukahduttavassa otteessaan. Toistaiseksi rinnakkaiselo on sujunut suht ongelmitta, mutta pian asiat saavat dramaattisen käänteen, kun kyläläiset ajautuvat törmäyskurssille salaperäisten naapureidensa kanssa...

Tämän enempää juonesta ei parane lähteä kertoilemaan, sillä matkan varrella Shyamalan sekoittaa pakkaa pariin otteeseen niin mojovasti, että elokuvan turha alustus söisi katselukokemusta takuuvarmasti jopa enemmän kuin yleensä. Jos The Villagea lähtee katsomaan sillä mielellä, että haluaa pelästyä henkihieveriin, niin melko varmasti tulee pettymään ainakin jossain määrin. Efekti on luultavasti hieman sama, kuin jos aikoinaan lähti katsomaan Shyamalanin edellistä Signs-elokuvaa puhtaana alien-pläjäyksenä. Kuten Signs, myös The Village pelaa selvästi enemmän ihmiskohtaloilla kuin varsinaisilla säikäytyksillä.

Ennen kaikkea kyseessä on kuvaus siitä, kuinka tehokkaasti ihmisiä voi manipuloida ylläpitämällä pelon ilmapiiriä. Jos haluaisi oikein toden teolla ryhtyä tulkitsemaan, niin The Villagen voisi myös nähdä jonkinlaisena kannanottona Yhdysvaltojen harrastamaan geopoliittiseen isolaatio-taktiikkaan, mutta tällaisia kytköksiä tuskin kannattaa ryhtyä ruotimaan elokuvan aikana. Viimeistään lopputekstien vyöryessä käy kuitenkin selväksi, että kyseessä on selkeästi poliittisia aineksia omaava elokuva(kyläläisten kokema ahdistus rinnastuu amerikkalaisten terrorismikammoon ja tuskin on sattumaa, että kylän johtohahmon nimi on Walker). Signsin tapaan tärkeänä teemana toimii myös ihmisen omakohtainen usko. Valheisiin on uskottava, jotta niiden kanssa pystyisi elämään. The Villagessa valheen ja totuuden raja hämärtyy moneen otteeseen, ja tässä juuri näkyy Shyamalanin pistämätön kyky vetäistä matto katsojan jalkojen alta kerta toisensa jälkeen.

Tiedossa on parin tunnin verran sykähdyttävää hubaa, jos katsoja suostuu hyppäämään Shyamalanin kelkkaan avoimin mielin. Tunteilla ja ajatuksilla leikittely luonnistuu Shyamalanilta vaikka silmät sidottuina. Elokuvan huikea äänimaailma on täynnä kummallista musiikkia ja outoja ääniefektejä, jotka ajoittain yltyvät hyytäviksi ambient-soundeiksi. Yhdessä erinomaisen kameramies/apulaisohjaajansa Roger Deakinsin kanssa Shyamalan onnistuu kiitettävällä tavalla luomaan synkän, painostavan, visuaalisesti mainion ja jopa klaustrofobisen tunnelman. Kyseessä on epäilemättä yksi viime vuosien näyttävimmistä elokuvista, eikä leffan ulkoasua yksinkertaisesti voi kehua liikaa. Peruspalikat The Villagessa ovat siis enemmän kuin kunnossa, kuten odottaa sopiikin. Onneksi pramean ulkokuoren alta löytyy myös sanomaa.

The Village on yliluonnollista tunnelmointa aikuiseen makuun. Se ei juurikaan tuhlaa energiaa pelotteluun, vaan pikemminkin se säästää voimavarojaan pelon analysoimiseen. Minimalistisesta alkuasetelmastaan huolimatta The Village eskaloituu Shyamalanin maagisissa hyppysissä universaaliksi mutta samalla myös jopa yllättävän intiimiksi tutkielmaksi uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Vaikka itse olenkin koko lailla nuudeleina tästä elokuvasta, niin silti on helppoymmärtää, miksi se tulee jakamaan yleisön kahtia voimakkaammin kuin Shyamalanin kaikki edelliset elokuvat yhteensä. The Village on nimen omaan ristiriitainen elokuva, josta voi todeta kaikenlaista, mutta mitäänsanomattomaksi sitä ei mielestäni voi moittia. Ja se on hyvä asia.

Täysin virheetön The Village ei toki ole. Mukaan on eksynyt joitakin harmittavia lapsuksia, joista henkilöhahmojen lievä ohuus ja antikliimaksilta kalskahtava loppuratkaisu eivät ole sieltä vähäisimmästä päästä. Tosin mainiot roolisuoritukset kompensoivat tehokkaasti tuota ensin mainittua ongelmaa. Silti vaatii kieltämättä jonkinasteista hyväntahtoisuutta, jotta kykenee sulkemaan silmänsä näiltä kauneusvirheiltä. Edelleen kuitenkin korostaisin sitä, että nerokkaan Signsin tavoin myös The Villagen kohdalla kannattaa kiinnittää huomiota itse matkantekoon, ei niinkään varsinaiseen perillepääsyyn. Tällä elokuvalla on paljon annettavaa, jos sille vain on valmis antamaan mahdollisuuden. The Village onnistuu sanomaan jotain niin oleellista ihmisluonteesta, että keskustelunherättäjänä se varmasti toimii varsin hyvin.

nimimerkki: esimies

Pisteet:
Arvosteltu: 12.09.2004
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

esimies
Käyttäjä
47 arvostelua

En ole koskaan pitänyt Shyamalanin elokuvia mitenkään erikoisina tai mullistavina. Miehen vaalimat yliluonnolliset teemat ovat olleet toisaalta mielenkiintoisia, mutta toisaalta taas hyvin etäisiä. The Villagen voisi periaatteessa katsoa kuuluvan samaan luokkaan, mutta tällä kertaa elokuvaa lähestytään paljon realistisemmista lähtökohdista. Yliluonnollinen on kylläkin edelleen mukana, mutta nyt ohjaaja on edellisiin teoksiinsa verrattuna saanut ammennettua mukaan roiman määrän uskottavuutta. Täydellinen eristyneisyys ulkomaailmasta on elokuvan teemana epäilemättä mielenkiintoinen. The Village kertoo nimensä mukaisesti kylästä, joka tulee toimeen omillaan ilman ulkopuolisia vaikuttimia.

Eletään 1800-lukua. Pienessä keskellä synkkää metsää sijaitsevassa Covingtonin pikkukylässä eletään jatkuvan pelon alaisena. Metsästä kuuluu omituisia ja epäinhimillisiä ääniä, ja sinne meneminen on kylän johtajien mukaan jyrkästi kiellettyä. Ne Joista He Eivät Puhu majailee jossain synkän metsän syövereissä odottamassa, kunnes joku kyläläisistä rikkoisi kieltoa. Punainen väri houkuttelee paholaisia, joten kaikki punainen on myös kiellettyä. Kaikki säilyy ennallaan, kunhan kyläläiset pysyvät omalla alueellaan, eivätkä häiritse metsän olioita. Lapsillekin opetetaan jo pienestä pitäen, että metsänrajan ulkopuolella ei ole mitään muuta kuin pahuutta, eikä sinne meneminen ilman kunnollista syytä tuota muuta kuin pelkkiä kamaluuksia kaikille kyläläisille. Fyysisesti sokea nuorinainen Ivy Walker (Bryce Dallas Howard), on rakastunut vaiteliaaseen ja vähäeleiseen Lucius Huntiin (Joaquin Phoenix). Kyläläiset ja muukalaiset elävät sulassa sovussa, kunnes Ivyyn salaa ihastunut ja henkisesti jälkeenjäänyt Noah Percy (Adrien Brody) saattaa koko kylän vaaraan, kun hän pistäytyy muiden tietämättä salaa metsässä...

Ehdottomasti Shyamalanin kiehtovin elokuva. Elokuva valottaa itseään vähitellen, ja loppuratkaisun auetessa kaikki tuntuu sopivan hienosti kohdalleen. Näyttelijäpuolella ei tosin päästy aivan juhlinta-asteelle saakka, sillä näyttelijäkaarti jää kovasta tasostaan huolimatta ihmeellisen tasapaksuksi. Varsinkin Sigourney Weaver Luciuksen äidin, Ripl... ei kun siis Alicen roolissa on kummallisen vaisun oloinen. Näyttelijäpuolella parasta antia on elokuvadebyyttinsä tekevä ohjaajakonkarin tytär Bryce Dallas Howard, joka hoitaa roolinsa veteraanin ottein. Adrien Brody pääsee revittelemään tällä kertaa astetta mielipuolisemmassa roolissa. Musiikki on ajoittain sopivaa, mutta välillä kohtausten liiallinen dramatisointi ei aiheuta muuta kuin negatiivisia viboja. Kaikesta huolimatta yhteen summattu kokonaisuus jää selkeästi plussan puolelle, enkä yhtään ihmettelisi vaikka The Village nappaisi tulevana vuotena jokusen Oscarinkin.

Eipä ollutkaan kyseessä siis perusmuotista muovattu (Holly)Kylä, niin kuin olisin helposti saattanut olettaa, vaan käsikirjoitus oli yllättävän omaperäinen ja nokkela. Näppärä yhdistelmä kauhudraamaa, mustaa huumoria ja hieman romantiikkaakin. Loppupuolella pienen virneen naamalle sai Shyamalanin perinteinen cameo-rooli, joka oli tällä kertaa piilotettu aika hassusti. Teatterista lähdettyäni olin ihan tyytyväistä miestä.

nimimerkki: Low Rider

Pisteet:
Arvosteltu: 11.09.2004
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Low Rider
Käyttäjä
40 arvostelua