Kuin raivo härkä (1980)
- Alkuperäinen nimi:
- Raging Bull
- Tuotantovuosi:
- 1980
- Ohjaajat:
- Martin Scorsese
- Pääosissa:
- Cathy Moriarty, Joe Pesci, Robert De Niro
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 129 min
- Genret:
- Draama
Keskiarvo
Arvostelut (10): 
Pikatuomiot (192): 
Oma pikatuomio
Kuin raivo härkä -elokuvaa verrataan monesti epäreilusti Stallonen Rocky-leffoihin. Ja nimenomaan sen seikan takia, että molempien (osittaisena) aiheena on nyrkkeily ja Scorsesen elokuva sattui putkahtamaan ulos Rockyn nostattaman nyrkkeilymanian kesken, tarkalleen vuonna 1980, Balboa-herran toisen ja kolmannen pieksentäseikkailun välissä.
Ja mikä tyylillinen ja funktiollinen ero leffoilla onkaan: siinä missä Stallonen amerikkalaista unelmaa edustava juntti kipuaa toivonkipinät sinkoillen ja itse hahmo silotettuna kohti huippua, on tositapahtumiin pohjaavan Scorsese-leffan meno päinvastaista. Elokuvan sankarin, jos LaMottaa edes moiseksi voidaan tituleerata, tiessä kohti huippua ei ole mitään sankarillista. Kun Rocky pieksee machona pahaa vastustajaansa sympatiat puolellaan ja Bill Contin nostatusfanfaarien soidessa, on Kuin raivon härän taistelu sisäistä taistelua. Rocky on siis ihmeidenkaipuuseen vetoavaa satutarinaa ja Kuin raivo härkä taasen kaunistelematon tarina ihmisyydestä urheilumammonan takana. Siksi olisi mukava toivoa, että Kuin raivo härkä olisi myös elokuvallisena kokonaisuutena aito helmi, vaan sitäpä se ei ole.
Scorsese kaivaa tuttujen käsikirjoittajien kanssa Jake LaMottan elämänkertakirjasta esiin mustasukkaisen ja väkivaltaisen miehen, jolle nyrkkeilyura on tapa peittää elämän puutteet. Sinänsä LaMottan köyhää lapsuutta ei tuoda kovin esiin, vaan elokuva alkaa tämän kohutusta ensimmäisestä ammattilaistappiosta, jonka sääntötulkinnat kieltämättä kuohauttavat verta. Enemmän veri kuohuu Jaken päässä tämän tarpoessa kohti himoittua mestaruusottelua. Oma rakas vaimo kelpaa siinä fiiliksessä nyrkkeilysäkiksi.
LaMottan elämää eteenpäin vievät nyrkkeilykohtaukset ovat kiinnostavuustasoltaan ok:ita. Realismi hehkuu, toisaalta superväkivaltaisiin hetkiin hypähdetään nopeasti, mutta se Rockyissä, anteeksi vertaus taas, oleva kattoon asti kurottava ”herous” niistä puuttuu. Naisenhakkaajasta paranoidista ei tehdä kiiltävää sankaripoikaa parilla tyrmäysvoitolla. Siitä valtavat plussat, toisaalta leffan kiinnostavuus horjuu monessakin kohtaa, astuen pahasti pitkäveteisyyden puolelle.
Tälle katsojalle legendaarinen nyrkkeilijä ei ollut tuttu, siksipä elokuvalle on nostettava hattua siitä, että katselukerran X jälkeen aika kului rattoisasti netissä LaMottan elämää tutkiskellen. Ja onhan se myönnettävä, että 50-luvulle ja nyrkkeilykehästä ulos päästessään elokuva vain paranee. Tyhjäkäyntiä ja hutilyöntejä siinä on edelleen liiaksi sen klassikkoasemaan nähden, mutta tavassa esittää tie urheilujulkisuudesta halvan stand-upin ja alamäen suuntaan on kyllä oma voimansa.
Sanomattakin on selvää, että De Niro on vahvasti mukana Bronxin härän tarinassa. Uskomattomat 27 kilogrammaa ilmestyy tähden vyötärölle alamäkikohtausten myötä, aidosti (ei vain täytteinä takin alla), ja asennoituminen ja samaistuminen nyrkkeilijähahmoon tuntuvat suorastaan viiltävän hienoilta. De Niron maanisen katseen alla kulkevat lähes yhtä ikimuistoisesti Joe Pesci velipoikana, jonka suonissa virtaa selkeästi samanlaista verta, ja Cathy Moriarty Vickie-vaimona. Etenkin Pesci yllättää mafiakytkentäisessä roolissaan.
Lopulta, niin hienoa kuin pääosakolmikon työskentely ja leffan yksittäiset kohtaukset ovatkin, niin aikamme suurimmaksi klassikoksi usein ylistetty leffa on edelleen vain ja ainoastaan hyvä. Ei täydellinen, ei musertava, ei valtaisa… ainoastaan hyvä. Se on juuri sellainen leffa, jonka jälkeen Scorsesen niukkoja leffapystitappioita ymmärtää entistä paremmin. Miehen filmografia on laajemminkin katseltuna rautaisen hyvää, mutta aina joka vuodelle on helppo löytää aina muutamia parempia ja oikeasti sydämestä kouraisevia, ihokarvat pystyyn nostattavia leffoja. Sellaisia, joita katsotaan sielu nautinnosta ulvoen ja ilman vilkuilua kelloon.
Mutta kyllähän näinkin meno on melko iskevää, jopa (La)Mottaavaa.
Pisteet:
Arvosteltu: 09.08.2008
Katsottu: Kotona
Keskisarjan nyrkkeilijä Jake Lamotta (De Niro) ei ole mikään helppo ihminen. Hän on sairaalloisen mustasukkainen, itsepäinen, röyhkeä, eikä kunnioita mitään tai ketään. Hänen pikkuveljensä Joey (Pesci) on hänen managerinsa ja tekee parhaansa järjestääkseen veljelleen otteluita. Jakea raivostuttaa se tosiasia, että hän ei pääse ottelemaan mestaruudesta. Nalkuttava vaimokin vaihtuu kauniiseen ja nuorempaan Vickyyn (Moriarty) joka on heidän tavatessa vasta 15-vuotias. Ajan kasvaessa Lamottan raivo ja elukkamainen vimma tekee hänestä paitsi keskisarjan mestarin, myös ajaa hänen läheisensä, rakkaansa irti hänestä. Luovuttuaan urastaan Jake pystyy pitämään itsensä leivän syrjässä klubi-isäntänä ja koomikkona.
"[]I don't trust nobody. "
Martin Scorsesen nyrkkeilyeepos ja aikanaan uran joutsenlauluksi tarkoitettu Raging Bull iskee lujaa. Mustavalkoinen kuvaus jota ajoittain rytmittävät värilliselle kaitafilmille tehdyt otokset joissa näkee että raaka, riitaisa ja paranoidi Jake osaa myös rakastaa ja hullutella. Suoran elämäkerran ja urheilukuvauksen sijasta kyseessä on brutaalin rehellinen ihmiskuvaus Bronxin Härästä joka otteli koska hänen sisäinen raivonsa oli häntä itseään. Mardik Martinin käsikirjoitus kävi kovaa uusintakirjoitusta Paul Schraderin ja myöhemmin Scorsesen itsensä kautta, ja olipa itse Raivo Härkä Jake Lamottakin konsulttina ja huhun mukaan oli suuresti liikuttunut teoksesta.
"Try little more fucking and little less eating. "
Jos Scorsese iski koko vimmallaan elokuvaan niin samoin tekee De Niro. Aluksi huippukuntoon treenannut näyttelijä lihotti itsensä ennätystuloksella vanhaksi ja oli läheisessä kontaktissa Lamottan kanssa ollakseen mahdollisimman autenttinen. Draamakohtauksien suoraviivainen raaka verbaalisuus ja julmuus, ja lopussa väsynyt ja ulkomuodosta päätellen ruoasta pitävä Lamotta lyövät kättä ottelukohtauksien tarkan ja julman brutaalisuuden kanssa. Lopullinen ottelukohtaus, missä kuudetta kertaa kohtaavat Lamotta ja Sugar Ray Robinson (Johnny Barnes), on ilmiselvää itserankaisua julmalle nyrkkeilijälle jonka tuhoon johtava elämä ajaa häntä takaa ja lopulta saa kiinni. Mutta epäonnekseen Raivo härkä ei ole enää yhtä vahva kuin ennen ja joutuu kohtaamaan tekojensa seuraukset ja ennen kaikkea itsensä. Kuitenkin tuhosta aukeaa tie moraaliseen pelastukseen. De Niro ei näyttele Jake Lamottaa - hän on Jake Lamotta tämän heikoissa ja hyvissäkin hetkissä.
"You fat fuck. Look at you. "
Vaikka De Niro Oscar-arvoisesti rähjää, raivoaa, itkee ja iskee roolinsa läpi, myös Joe Pesci tekee vahvaa työtä moottoriturpaisena Joeyna ja luo uskottavan illuusion miehestä joka yrittää parhaansa mukaan ymmärtää veljensä hulluutta ja oikkuja. Cathy Moriarty on myös vahva roolissaan Vickynä jonka avioliitto ei takuulla ole helppo. Silti hänkin on ilmiselvästi vahva ja kovapäinen persoona, koska kesti Lamotan kaltaista raivopäätä yli vuosikymmenen.
"Never got me down. "
Väkivaltaisen, itsekkään, oikukkaan ja itsepäisen Lamotan tarinan päästessä loppuun on kuitenkin pakko kunnioittaa tuota härkäpäätä ja hänen vakaumustaan elää. Helppoa se ei ollut hänelle eikä takuulla kenellekään hänen lähellä, mutta jopa niinkin epämiellyttävä ihminen, kuin Jake Lamotta ansaitsee kunnioituksemme. Onko kyseessä hyvä elokuva. Ei. Kuin raivo härkä on elokuva joka Jake Lamottaa lainaten "I'm the boss. "
Pisteet:
Arvosteltu: 04.07.2008
Katsottu: Kotona
Raging Bull kuuluu Martin Scorsesen parhaimmistoon Goodfellasin kanssa. Pääosissa tässäkin mestariteoksessa loistavat Robert de Niro ja Joe Pesci, joista ensimmäinen näyttelee legendaarista nyrkkeilijää Jake La Mottaa.
Elokuva on lähes kokonaan mustavalkoinen, mikä on toimiva ratkaisu tyylin kannalta. Monissa kohtauksissa on havaittavissa jopa melankolista taiteellisuutta, sillä tarina ei pelkästään kerro La Mottan uroteoista nyrkkeilykehässä, vaan myös yksityiselämästä ja sen ongelmista. Nyrkkeilykuningas näytetään loppujen lopuksi vainoharhaisena ja väkivaltaisena perfektionistina, jolla kuitenkin on rakastava sydän ja katumus tehdyistä virheistä.
Näyttelijöistä de Niro ja Pesci ovat äärimmäisen hyviä, kuvaus on hienoa ja musiikki iskee syvälle. Raging Bull on erinomainen osoitus siitä, mitä kaikkea hienoa italialaisamerikkalaiset elokuvaihmiset ovat antaneet maailmalle: Raging Bull on loistava elokuva, 80-luvun kolmen parhaan joukossa.
Pisteet:
Arvosteltu: 03.05.2008
Katsottu: Kotona
Kuin raivo härkä ilmestyi vuonna 1980. Tuolloin leffa ei ollut mikään todellinen menestys, yleisöä hirvitti elokuvassa oleva väkivalta ja kiroilu, johon ei ollut totuttu vielä. Vasta jälkeenpäin se on saavuttanut sen klassikkomaineen minkä se on puhtaasti ansainnut. Onpa sitä monesti sanottu 80-luvun parhaaksi elokuvaksi.
Elokuva on tarina Jake La Motasta, hän on nyrkkeilijä, jonka elämässä on niin myötä kuin vastoin käymisiä. Elokuva kuvaa hänen elämäänsä aina 40-luvulta sinne 60-luvulle. La Motalla on neuvokas pikkuveli ja vaimo, joiden kanssa tulee jos jonkinlaista ongelmaa. Elokuvan edetessä peto pääsee nahoistaan ja miehinen identiteetti tulee esille. Kehässä Jake La Mota on tottunut olemaan mies jota ei pompotella ja niin se menee myös hänen arkielämässä, ongelmat kasautuvat. Ne purkautuvat yleensä väkivaltaisina tekoina ja isoina riitoina vaimoon ja veljeen. Mustasukkaisuus ja toistuvat riidat ja väkivalta ajavat nyrkkeilijää yhä itsetuhoisempaan kärsimykseen ja umpikujaan, jossa armoa ei anneta.
Martin Scorsese on Amerikkalaisen elokuvan yksi suurimpia suunnannäyttäjiä ja viime vuosikymmenien menestyneimpiä ohjaajia. Hän tarttui vastahakoisesti kaksinkertaisen maailmanmestarin elämään. Scorsese ajautui siihen hieman pakolla, omien henkilökohtaisten kriisien ja De Niron painostuksesta. Hän oli menettänyt hohdon elokuvien tekemiseen, ja sama into puuttui jolla Taksikuski ja Sudenpesä valmistui. Onneksi hän tarttui aiheeseen sillä kovan työn ja maanisuuden kautta kaikki purkautui Kuin raivo härkään.
Elokuvan visuaalisuudesta tulee suurestikin plussaa. Mestarikuvaaja Michael Chapman osoitti taitonsa jo Taksikuskissa ja tässä hän loistaa. Kamera viedään kehään sisälle, jossa ei säästellä rujoutta ja iskuja. Todella realistista menoa ja monet kohtaukset tatuoituvat mieleen pysyvästi. Kameralle saatiin tallennettua hyvinkin vastenmielistä materiaalia, joka herättää inhoa nyrkkeilyä kohtaan. Onko tämä tosiaankin viihdettä josta ihmiset nauttivat? Elokuvalle oli oikea valinta kuvata se mustavalkoisena. Värillisenä homma ei olisi toiminut.
Robert De Niro tunnetaan vahvoista näyttelijänlahjoista ja suuresta muuntautumiskyvystä. Metodinäyttelijöiden perinnettä kunnioittava Robert De Niro on Jake La Motta. Hyvin vahvasti mies paneutui hahmoon ja tuloksena on historiaan jäävä suoritus. Hahmosta rakennetaan hyvin ristiriitainen persoona, johon katsoja vihastuu mutta samalla myös tuntee sääliä häntä kohtaan. Paljon puhuttu De Niron fyysinen muodonmuutos on kieltämättä säpsähdyttävä. Huippunyrkkeilijän kunto vaihtuu elokuvan edetessä lihavaksi vitsiniekaksi. Kieltämättä suuri kiitos kuuluu De Nirolle siitä, että elokuva edes valmistui. Sillä hän oli se joka laittoi elokuvan alulle. Harmi että De Niro on ajautunut nykyään hieman vaatimattomiin rooleihin, sillä tämä todellakin osoittaa, että miehessä on vimmaa kuin pirussa.
De Niron vastapainoksi elokuvaan otettiin monia amatöörinäyttelijöitä, joka oli oikea päätös. De Niroa säestää Pesci hieman enemmän sovintoon hakevana veljenä. Cathy Moriaty kaltoinkohdeltuna vaimona. Valitettavasti hänen uransa ei lähtenyt nousuun vaan jatkui enemmänkin b-luokan elokuvissa. Spike Leen ja Coenin veljesten elokuvissa kunnostautunut John Turturro vilahtaa myös pienessä roolissa.
Kaiken kaikkiaan De Niro, Scorsese ja käsikirjoittajana toiminut Paul Schrader yhdessä saivat aikaan vahvan elokuvan, joka on elokuvataidetta puhtaimmillaan ja samalla matka miehiseen identiteettiin ja raivoon. Loppu on todella vaikuttava: Katsoja ei näe mestaruutta, voitettuja eriä, onnellista avioliittoa, vaan vanhan ja lihavan koomikon, joka on auttamatta yksin ja ulkopuolella tuosta kaikesta loisteesta, mitä on joskus ollut.
nimimerkki: lotr
Pisteet:
Arvosteltu: 28.08.2007
Katsottu: DVD
Raging Bull eli Kuin raivo härkä on ohjaaja Martin Scorsesen ehdoton mestariteos. Ainut miehen elokuva, joka pääsee ohi on GoodFellas. Raging Bull onkin niitä harvoja "nyrkkeilyleffoja", joka on varsin realistinen eikä kehän sisällä tapahtuvia matseja kaunistella yhtään.
Raging Bull on mainio elokuva nyrkkeilijä Jake La Mottan värikkäästä nyrkkeiljänurasta ja muusta elämästä. Robert De Niro esittää La Mottaa sellaiseella antaumuksella, että ei tiedä onko De Niro oikeasti nyrkkeilijä vai ei (kuulemma ei ole). Raging Bull onkin yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista ja minun henkilökohtaisella top-listallani 15 parhaan elokuvan joukossa.
Elokuvaa suunniteltiin alunperin värilliseksi, mutta kun Scorsese katsoi kuvaa Robert De Nirosta nyrkkeilyhanskat pystyssä hän huomasi, että jotain on pilalla. Hanskat olivat kirkkaan punaiset, vaikka niiden olisi pitänyt olla viininpunaiset. Hanskojen väriä muutettiin. Lopulta Scorsese päätyi miettimään, että silloin kun La Motta itse nyrkkeili lähetykset ja kaikki valokuvat olivat tietysti mustavalkoisia, ja näin leffasta tehtiin mustavalkoinen, joka ei olisi voinut enää olla parempi ratkaisu.
La Motta itse auttoi elokuvan teossa ja itse elokuva pesrustuukin hänen omaelämänkertaansa.
Vähän aikaa sitten julkaistu MGM:n Ultimate Edition DVD on jokaisen elokuvaharrastajan syytä hankkia kokoelmiinsa, sillä kakkoslevyllä on mahtavat ekstrat ja itse elokuvasta on paha panna paremmaksi ja tietenkin todella komeat kannet. Mutta mikään ekstroista ei ole niin hyvä kuin valokuvat, jotka tulevat mukana. Valokuvista tyylikkäin on elokuvan alkuperäis juliste painettuna valokuva paperille. Jokaisessa näissä tuoreista MGM:n Ultimate Editioneissa on vastaavanlainen kuva.
Lyhyesti sanottuna Raging Bull on siis ajaton mestariteos, joka kannattaa ehdottomasti hankkia kokoelmiinsa.
nimimerkki: The Wolf
Pisteet:
Arvosteltu: 28.11.2005
Katsottu: DVD
Martin Scorsese on loistava ohjaaja ja Raging Bull on ohjaajan parhaimpia, tai jopa ehkä paras teos. Jake La Motta(De Niro) on "Bronx Bull", nyrkkeilyn keskisarjan kovin mestari. La Motta on tunnettu agressiivisesta tyylistään. Tämä suojaa tuskin koskaan, mutta rusikoi yleensä vastustajansa naamavärkin uuteen uskoon.
"He ain't pretty no more."
Bronxin härkä ei ole urallaan käynyt kertaakaan kanveesissa ja voittaa ottelun toisensa jälkeen. La Mottan tulinen luonne seuraa tätä kuitenkin myös kehän ulkopuolelle, ja tämä aiheuttaa ongelmia Jaken lähipiiriin johon kuuluu muunmuaassa vaimo Vickie(Kathy Moriarty) ja velipoika Joey(mainio Joe Pesci). Jaken aggressiivisuudesta huolimatta Joey yrittää parhaansa mukaan auttaa veljeään urallaan toimimalla tämän managerina. Jakesta alkaa muotoutua vainoharhainen raivopää, joka hakkaa vaimoaan tämän tästä. Kaikki huipentuu ikimuistoiseen otteluun Sugar Ray Robinsonia vastaan.
"You never got me down Ray, you never got me down."
Robert De Niro on suorastaan ilmiömäinen tulisen ja vainoharhaisen Jaken roolissa. Voittamattomuudestaan kehässä huolimatta, Jake on vain ihminen, jolla on omat heikkoutensa. Kohtaus jossa lihavoitunut La Motta hakkaa itseään sellin seinään on hyvä esimerkki De Niron taidoista. De Niro panos näkyy elokuvassa. Ensin De Niron piti treenata itsensä huippu-urheilijan kuntoon ja myöhemmin lihottaa itsensä leffan myöhempiä vaiheita varten. De Niro ei halunnut meikkaajien tekevän hänestä lihavaa, vaan kaikki läski on aitoa. Myös De Niroa on kiittäminen siitä että leffa ylipäätään tehtiin, sillä alkuvaiheessa De Niro oli se, joka suoranaisesti patisti Scorsesen kuvaamaan elokuvan. Jaken veljeä esittävä Joe Pesci on myös loistava roolissaan.
Raging Bull on kuvattu periaatteessa kokonaan mustavalkoisena. Tämä toimii paremmin kuin hyvin, ja en pysty mitenkään kuvittelemaan tätä elokuvaa värillisenä. Tämä näkyy parhaiten juuri nyrkkeilykohtauksissa, jotka ovat visuaalisesti hienoa katseltavaa. Special Edition -dvd on kaikin puolin hieno julkaisu. Löytyy 14-sivuinen triviavihkonen, joka valottaa mukavasti leffan taustoja, traileri, dokumentti jossa haastatellaan myös itseään Jake La Mottaa ja muutama piilotettu extra.
Urheiluaiheiset elokuvat eivät ole yleensä erityisemmin kolahtaneet mutta Raging Bull tekee poikkeuksen ja pomppaa suoraan All time Top-10 listani kärkeen. Kaikin puolin mahtava elokuva.
nimimerkki: Cuomi
Pisteet:
Arvosteltu: 12.05.2005
Katsottu: DVD
Martin Scorsesen Raging Bull on ehdottomasti ohjaajan yksi merkittävimmistä teoksista. Tasaisen vahvalla tyylillä etenevä elokuva kertoo nyrkkeilylegenda Jake La Mottan (Robert De Niro) elämästä. Mestarillisen ohjauksen, tasokkaan käsikirjoituksen ja moitteettoman näyttelijätyön ansiosta Raging Bullia voidaan pitää koko 80-luvun parhaimpana elokuvana.
Taistelua on kehässä ja sen ulkopuolella. Nyrkkeilyotteluiden lisäksi La Motalla on haasteita parisuhteissa ja elämän tasapainon säilyttämisessä. Kuten kehässä myös arjessakin La Motta käyttäytyy kuin raivo härkä. Tulisen temperamentin omaava nyrkkeilijä aiheuttaa käytöksellään ongelmia itselleen ja läheisilleen. Kovimmin tästä kärsivät La Mottan puoliso Vicky (Cathy Moriarty) ja managerina toimiva veli Joey (Joe Pesci), jotka kuitenkin selvästi välittävät ajoittain vaikeasti käyttäytyvästä urheilusankarista. Ulkokuoreltaan järkkymätön nyrkkeilijä ei ole kuitenkaan henkisesti murskaamaton. Tappion tuoma suru ja vainoharhaisuus omaa vaimoaan kohtaan ajavat Jaken tilaan, josta nouseminen ei ole itsestään selvää.
Martin Scorsese päätös tehdä elokuvasta lähes kokonaan mustavalkoisen toimii erittäin tehokkaana ja tyylikkäänä tunnelman luojana. Useat elokuvan kohtaukset menettäisivät osan upeasta visuaalisuudestaan jos elokuva olisi tehty väreissä. Mustavalkoisuus tuo myös mukaan vahvempaa ajankuvaa 40- ja 60-lukujen väliseen aikaan sijoittuvaan tarinaan. Unohtumattoman visuaalisuuden lisäksi Scorsese onnistuu elokuvassaan esittämään harvinaisen elävästi liikkeen ja tunnelman. Nyrkkeily otteluiden iskut tuntuvat katsojaan asti eikä elokuvan henkilöiden tunteet puuskat jää keneltäkään huomioimatta. Dialogeistakaan ei löydy mitään moitittavaa. Arkisimmistakin keskusteluista löytyy sellaista ytimekkyyttä, mitä useista elokuvista ei löydy vuorosanankaan vertaa.
Robert De Nirolta roolin suorittaminen vaati varmasti todellista omistautumista työlleen. Nyrkkeilijälegendan persoonan omaaminen, huippukunnon saavuttaminen ja elokuvan loppukohtauksiin lisäkilojen kerääminen kuuluivat kaikki edellytyksiin, jotka De Niron oli toteutettava tätä elokuvaa varten. De Niro onnistuu vaativassa roolissaan täydellisesti. Hän liikkuu kehässä kuin oikea nyrkkeilijä ja kehän ulkopuolella tapahtuvissa kohtauksissa hän eläytyy rooliinsa suurella antaumuksella. La Motan roolissa De Niro tekee yhden uransa parhaimmista suorituksista, joka ei jää edes mestarillisen Taksikuskin roolin varjoon.
Raging Bull on todellinen urheiluelokuvien klassikko, jonka pystyy toteuttamaan ainoastaan Martin Scorsese ja Robert De Niro kaksikon kaltainen kokoonpano. Elokuva on niin onnistunut, että se saa raa'an nyrkkeilyottelunkin näyttämään kauniilta.
nimimerkki: Tähtilapsi
Pisteet:
Arvosteltu: 01.03.2005
Katsottu: DVD
Arvostelija
Tähtilapsi
Vieras
Kuin raivo härkä on jyhkeä kuvaus kultaakin kalliimman kaksikon, Martin Scorsese - Robert De Niro, huippuvuosilta. Loistavan Taksikuskin jälkeen sama meno jatkui ja De Niro jopa äityi uhrautumaan roolinsa puolesta - niin kuin kunnon näyttelijän pitääkin - lihottamalla itseänsä muutaman rontin lisäkilon verran leffan loppukohtauksia varten. Tarina pohjautuu ihan oikean nyrkkeilykehiä menestyksekkäästi vuosikymmeniä sitten kolunneen nyrkkeilijä Jake La Mottan elämään ja kyllähän dynaaminen duo leffalla keräsi komeat sulat hattuihinsa - jälleen kerran. Schraderin Pauli väsäsi käsikirjoituksen samanlaisella vimmalla kuin Taksikuskinkin.
La Motta ottelee kuin Rocky konsanaan, ensimmäiset 10 erää otetaan turpaan taukoamatta niin että suklaakastike roiskuu ja naamaa muotoillaan uuteen uskoon siihen malliin, että ulokkeet tuppaavat kääntyillä puolikierrosta milloin mihinkin suuntaan. Viimeisten ja ratkaisevien erien aikana sitten näytetään vastustajalle kuka määrää ja viuhuvat kombot osuvat naamatauluihin lennättäen heppua kanveesiin. De Niro huokuu todellista raivoa kehässä rymistellessään ja tasapainotellessaan tuhoisan taktiikkansa kanssa. Tämän luulisi välillä jopa olevan ihan aito ammattinyrkkeilijä. On tainnut mies tutkiskella nyrkkeilyn saloja ja La Mottan matseja hetken aikaa ennen kehään astumistaan.
Miellyttävää oli kuitenkin nähdä, että leffaa ei rakennettu pelkästään kovien nyrkkeilymatsien ympärille, vaan Jake La Mottan kehittyminen - vai olisiko taantuminen pikemminkin oikea sana kuvaamaan tilannetta - ihmisenä on se juttu mikä rulettia pyörittää. De Niro on pelottavan hyvä tappelupukarina ja näyttelijänsuoritus on sitä luokkaa, että kyllähän mies laadukkaimman esiintymisensä tässä leffassa tekee. Maneeriensa mukaisesti De Niro skitsoaa, mutta en pistä vastaan ollenkaan kun vain toimii, tässä tapauksessa ansaitusti oscar-pystin arvoisesti. De Niron kanssa samoissa leffoissa usein liikuskellut Joe Pesci on Jaken pikkuveljenä ja managerina Joeyna mainio temperamenttia ja verbaalista lahjakkuutta myöten. Herrat vetävät välillä hieman tarantinomaistakin dialogia ja jauhavat juttua kiinnostavalla tavalla vähän turhemmistakin asioista. Lieneekö improvisaatiollakin osuutta asiaan, tiedä häntä. Muissakaan rooleissa ei ole valittamista.
La Motta on ikävä ihminen muuallakin kuin kehässä ja luonteeltaan ylimielinen iso pomo, joka sanoo missä mennään ja koska mennään. Ystäväpiiri koostuu lähinnä rahojaan vedonlyönnistä kiskovista pulliaisista ja perheenjäsenistä, jos niistäkään. Vaimot vaihtuvat tiuhaan ja ihmissuhteet joutuvat koetukselle kun mies jyrisee sairaalloisen mustasukkaisena jokaisesta pikkujutustakin. Parituntisen verran tuon luupään vainoharhaista sekoilua seuraa silmäpari tiiviisti ruudussa kiinni ja säälipisteet tulee jaettua viimeistään elokuvan lopussa. Onnelliset loput joutavat roskakoriin ja La Mottan kohtalo on, mikä parasta, todella tyly ja surullinen. Entinen keskisarjan huippunyrkkeilijä on vain varjo menneestä, pelkkä ylipainoinen rupsahtanut klubin lavalla hemputteleva vitsiniekka.
Urheilua sisältävät elokuvat eivät yleensä ole kovin lähellä sydäntäni ja vain ne harvat poikkeukset ovat onnistuneet vakuuttamaan. Rocky ja Lämäri kuuluvat niihin harvoihin hyviin ja tästä eteenpäin myös Kuin raivo härkäkin. Ilman muuta mestarillinen taidonnäyte, johon mustavalkoisuus tuo tietynlaista uskottavuutta, rosoisuutta ja visuaalista hohtoa. Viihteellisemmästä draamasta kiinnostuneet voivat rauhallisin mielin tehdä valintansa illan elokuvan suhteen.
nimimerkki: Lutkus
Pisteet:
Arvosteltu: 03.12.2004
Katsottu: DVD
Raging Bull on yksi Martin Scorsesen ohjausuran kirkkaimmista helmistä. Se on toiseksi paras Scorsesen ohjaustyö, joista parhain on ehdottomasti Taxi Driver. Tämä elokuva perustuu tositapahtumiin.
Jake "Bronx Bull" La Motta (Robert De Niro), nyrkkeilyn keskisarjan kovin nimi, tuo kaikkien pelkäämä raivoava härkä, haluaa päästä luonnollisesti huipulle ammatissaan. Hän tietää itsekin olevansa kaikkien aikojen kovin ja pystyisi peittoamaan kenet tahansa kehässä, mutta hän myös tietää, että hän ei ikinä pääsisi ottelemaan niitä kaikkien aikojen parhaimpia, raskaansarjan ottelijoita vastaan. Jaken henkilökohtainen manageri ja neuvokas pikkuveli (Joe Pesci) antaa veljelleen ohjeita ja tutustuttaa tämän vähitellen nyrkkeilyn uusiin piireihin. Nalkuttava vaimokin unohtuu, kun Jake tutustuu 15-vuotiaaseen Vickieen (Carhy Moriarty) ja vie hänet pian vihille. Kun yksityiselämä kukoistaa, hommat luistaa myös narujen sisäpuolella, jolloin Jake on lähestulkoon voittamaton kehässä. Ei kuitenkaan kestä montakaan vuotta, kun La Motta alkaa epäillä vaimostaan kaikenlaista. Pinnan alta paljastuu kuvottava luonnevikainen hirviö, joka kyselee joka päivä vaimoltaan missä tämä on ollut ja kenen kanssa. Vickie rakastaa aviomiestään ja antaa hänelle aina anteeksi, vaikka tämä harrastaakin perheväkivaltaa ja epäilee milloin mitäkin. Jakella alkaa mennä huonosti sekä yksityiselämässä että kehässä. Hän kävi huipulla, koki hetkensä, mutta se ei ollut pysyvää. Jake La Motta ei käynyt uransa aikana kertaakaan kanveesissa.
Elokuvan tapahtumia seurataan takauman muodossa 40-luvulta aina 60-luvulle saakka. Faktoja varmistelemassa ja elokuvan teossa mukana olivat mm. itse Jake La Motta ja hänen tuolloinen vaimonsa Vickie. Elokuva on mustavalkoinen, lukuun ottamatta muutamaa kohtausta. Scorsese otti aika ison riskin kun päätti kuvata tämän mustavalkoisena. Moni varmaan tuolloinkin jätti tämän katsomatta juuri siitä syystä, koska se ei ollut värillinen. Raging Bull oli ehdolla kahdeksalle Oscarille (paras elokuva, paras ohjaus, paras miespääosa {Robert De Niro}, paras miessivuosa {Joe Pesci}, paras naissivuosa {Cathy Moriarty}, paras kuvaus, paras ääni ja paras editointi), joista se lopulta voitti kaksi; parhaasta editoinnista ja Robert De Niro ansaitusti ensimmäistä kertaa parhaasta miespääosasta. Käsikirjoituksesta vastasi Martin Scorsesen tuttu ja turvallinen yhteistyökumppani Paul Schrader. Raging Bull on ehdottomasti paras koskaan tehty nyrkkeilyaiheinen elokuva. Se on myös ravisuttava kuvaus ihmisen sisällä kasvavasta raivosta ja ihmisen rappeutumisesta.
Robert De Niro on todellinen luonnenäyttelijä. Katsoja inhoaa Jakea, mutta toisaalta on hänen puolellaan; hämmästyttävää! Robert De Niro omistautui rooliinsa sataprosenttisesti: hän opetteli jäljittelemään La Mottan liikkeitä/iskuja/olemusta, hän treenasi itseään huippu-urheilijan kuntoon 18 kuukauden ajan, ja myöhemmin lihotti itseään elokuvan loppuosaa varten. Joe Pesci ja Robert De Niro pelaavat hienosti yhteen ja improvisoivat useissa kohtauksissa. Muissakaan näyttelijöistä ei ole valittamisen sanaa. Raging Bull on kaikin puolin hienosti tehty elokuva, joka kuuluu ehdottomasti omiin suosikkeihini.
Special Edition-DVD:ltä löytyy 26 minuutin pituinen dokumentti, 14-sivuinen mielenkiintoinen trivia-vihkonen, kaksi piilotettua ekstraa, kuusi Jake La Mottan kertomaa vitsiä ja alkuperäistraileri. Dokumentissa haastatellaan itse Jake La Mottaa ja myös Osccrin voittanutta elokuvan editoijaa, Thelma Schoonmakeria. Dokumentti on mielenkiintoinen, ja noista vitseistä muutama ovat todella hauskoja.
nimimerkki: Low Rider
Pisteet:
Arvosteltu: 29.06.2004
Katsottu: DVD
Jake LaMotta on italialaissyntyinen nyrkkeilijä, jota veli Joey avustaa. Jake on naimisissa, mutta (kuten jostain syystä elokuvissa aina italialaisilla) hänen avioliittonsa on retuperällä. Mies iskee nuoren Vickien, ja vaimo lähtee. Pian Jake menee naimisiin Vickien kanssa. Samoihin aikoihin hänen nyrkkeilijänuransa lähtee kovaan nousuun, ja pian Jakesta tulee sen hetken kovin nimi. Mutta kun ylemmäs ei enää pääse, ainoa suunta on alas. Liitto Vickienkin kanssa rakoilee, Joeyn kanssa on riitaa, ja kun Jake ei kunnioita ketään, tulee kaikkien kanssa ongelmia.
Martin Scorsese on loistava ohjaaja, ja Kuin Raivo Härkä on yksi hänen parhaista elokuvistaan. Taksikuskille tämä vielä häviää, mutta Mafiaveljet ja Sudenpesän pieksee. Scorsese ohjaa hyvin, ja näyttelijät ovat loistavat. Robert DeNiro on elämänsä vedossa, ja vaikka me muistammekin, sääli kyllä, Joe Pescin nykyään lähes aina vain kaikenmaailman Yksin kotona rooleista, niin oli aika jolloin mies lukeutui ehdottomasti näyttelijöiden kärkikastiin, sen todistaa Raging Bull.
Kuten muutkin Scorsesen elokuvat, Kuin Raivo Härkä on väkevä draama, joka sisältää myös realistista ja veristä väkivaltaa, tällä kertaa nyrkkeilyn muodossa. Ja sananen leffan mustavalkoisuudesta. Tuotantovuosihan on 1980, jolloin värielokuvia oltiin tehty jo muutaman vuosikymmenen ajan, mutta tässä leffassa mustavalkoisuus on tehokeino. Monet kohtaukset näyttävät mustavalkoisena upeammilta kuin väreissä, mainittakoon esim. pysäyttävä verinen kehäköysi kohtaus.
Loppu on myös oma lukunsa. Se pistää miettimään, kun LaMotta siteeraa "Alastonta Satamaa" yökerhon pukuhuoneessa, vanhentuneena ja lihavana. Erittäin hyvä elokuva, suosittelen!
Pisteet:
Arvosteltu: 04.03.2004
Katsottu: VHS
