Kiss of the Dragon (2001)
- Tuotantovuosi:
- 2001
- Ohjaajat:
- Chris Nahon
- Pääosissa:
- Bridget Fonda, Burt Kwouk, Jet Li, Ric Young, Tchéky Karyo
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 94 min
- Genret:
- Draama, Toiminta, Rikos
Mäiskettä, mäiskettä. Ei haittaa, kyllä tämä uppoaa vielä, onhan tässä tuo Luc Bessonin kässärikin, vakuuttelee Arsi nojatuolistaan Jet Lin pistäessä äksättä miestä lakoon. Kuitenkin jo siinä vaiheessa, kun Kiinan oma actionstara potkaisee bilispallon ilmaan ja tyrmää sillä kaapinkokoisen gansterin, alkaa hieman väsyttää. Ja hieman-sanan voi ottaa pois.
Käsittämättömän korni on ensimmäinen Kiss od dragonista mieleen tuleva ilmaus. Tarina ei yritäkään olla muuta kuin se perinteinen "kova jätkä tulee maailman toiselta puolelta, potkii typerykset maahan, nappaa nätin naisen itselleen ja hymyilee loppuotoksessa". Vieläpä hätäisesti väsätty sellainen. Ja Bessonin poika on kehdannut silti laittaa nimensä kanteen, hohhoijaa.
Kiss of dragon ei vaadi todellakaan mitään aivotoimintaa. Bridget Fonda todistaa uransa olevan jo ehtoopuolella ja Jet Li potkii, potkii, potkii, lyö ja potkii. Sen hän toki osaa, ilman että ilme värähtääkään. Mutta kun mitään muuta ei sitten tapahdukaan! Tarinaan on liimattu irrallisia kohtauksia vain siksi, että Jetti pääsee… niin, arvatkaapa mitä hän pääsee tekemään: potkimaan! Kohtaus, jossa noheva sankarimme juoksee erehdyksessä treenisaliin ja pistää erheen kunniaksi muutaman kymmentä kung fu -sankaria kanveesiin, edustaa ehdottomasti tätä osastoa.
Kiss of dragonin ei kai pitäisi olla komedia, mutta sitä se on. Siinä ei ole mitään muuta kuin taistelukohtauksia, ja nekään eivät edusta aivan lajityyppinsä kirkkainta kärkeä. Parempaa mättöä on nähty. Siispä kiinalaisen huippuagentin seikkailua paranee suositella vain kiihkeimmille action-faneille, heillekin tosin löytyy parempia pätkiä tsekattavaksi ja pahempia pahiksia pätkittäväksi. Toisaalta eipä tule mieleen muita leffoja, jossa mätkittäisiin päähän rumia blondattuja jättiläisiä yhtä innokkaasti tai puhuttaisiin yhtä karmaisevilla aksenteilla. Jättimiinukset varsinkin Tchéky Karyolle. Sen sijaan "lopputaistelun" piikkitemppu ansaitsee pienen kehun ja nostaa leffan kuiville, peräti kaksi pistettä. Jippii, se on paljon, sillä Kiss of dragon ei ole lyömätön leffa, vaikka siinä pääasiassa potkitaankin. Itse tuottajan asemassa olisin potkinut lähinnä ohjaajan ja casting-osaston persuksia.
Liu Jian (Jet Li) on kiinalainen kyttä, joka lähetetään Pariisiin auttamaan paikallista poliisia. Heti kun äijä saapuu niin hänet lavastetaan murhaan, mikä tarkoittaa Li:in täytyy juoksennella ympäri Pariisia ja lätkiä roistoa ties minkälaisissa asennoissa. Karkumatkalla Liu tapaa Bridget Fondan esittämän ilotytön ja tutustuu häneen saanen tietää, että hänen tytär on kaapattu ja samainen henkilö järkkäsi Liun kuseen.
Juoni kuin toteutus on nolla luokkaa. Olen saanut tarpeeksi kung fu –elokuvista, joissa ei ole mitään järkeä kuin potkut ja nyrkit, ne ei enää toimi. Jackie Chan ja Jet Li ovat hyvä esimerkkejä, jotka ovat pilanneet kuuluisan aasialaisen kung fu –elokuvat ja Bruce Leen maineen.
Näyttelijät eivät saa mitään irti hahmoistaan mutta ei käsikirjoituskaan siihen syytä anna.
Kiss of the Dragon kuuluu luokkaan turhat ja liukuhihnaelokuvat, jotka ovat selvästi tehty rahastukseksi ja se siihen jääkin. Ensimmäisellä kerralla elokuvan voi sulauttaa mutta toinen kerta on silkkaa kärsimystä ja ajan tuhlausta.
Yleensä minulle menee idioottimaiset aivot narikkaan –elokuvat mutta Kiss of the Dragon on poikkeus isolla peellä.
Kiss of the Dragon on ihan hyvä elokuva kertakäyttökamaksi mutta toista elokuvakertaa se ei kestä. Joten vuokraa mieluummin kuin ostat tämän elokuvan. Lopuksi annan elokuvalle kaksi tähteä ja se tulee ensimmäisestä katsontakerrasta.
Jet Lin esittämä poliisi matkustaa Pariisiin auttamaan paikallisia poliiseja poistamaan rikollisliiga. Ikävä kyllä liigan johtajat ovat poliiseja, jotka järjestävät Lin syylliseksi murhaan. Raivokas ajojahti alkaa, johon myös Bridget Fondan esittämä prostituoitu Jessica sekaantuu.
Jet Lin onnistunein jenkkileffa selvästikin. Juoni on hieman päälleliimattu (kuten kung fu-pätkissä yleensäkin), mutta sitä ei ehdi huomaamaan. Tässä elokuvassa on ehkäpä brutaaleimpia taisteluja koskaan, joissa luut murtuvat ja veri tirskuu. Sanokaa sairaaksi, mutta myönnän nauttineeni puhtaasti elokuvan raa'oista yhteenotoista. Myöskin Fondan suoritus huorana ja varsinkin Tchéky Karyon esittämä rosvopoliisi ovat laadukasta työtä, eikä Likään näyttele huonosti.
Mukavan raakalaismaista mättöä puolitoista tuntia, jonka luulisi vetoavan kung fu-harrastajiin.
nimimerkki: Jumikuppa
Kiss Of The Dragon on Jet Lin tähdittämä kung-fu pläjäys, jossa Jet Li esittää poliisia joka heittäytyy vieraaseen maahan, keskelle rikollisliigaa. Rikollisliigan pomo on töissä poliisissa ja tämä taasen saa Lin näyttämään rikolliselta. Juoneen sotkeutuu myös Bridget Fondan hahmo, joka on ilotyttönä liigan pomon verkostossa, eikä ole päässyt siitä pois johtuen Fondan tyttärestä. Sitten Tietenkin Jet Li näyttää kung-fu taitonsa ja pelastaa kaikki apua tarvitsevat.
Juoni on tylsähkö, jonka vuoksi elokuvaa ei jaksa katsoa täydellä mielenkiinnolla edes läpi. Kug-fu kikkailu näyttää hienolta kuten aina, mutta mielestäni elokuvaan ei saatu sitä samaa fiilistä kun on Jackie Chan -elokuvissa. Näyttelijäsuoritukset olivat keskinkertaisia, jotkin hahmot olivat käsittämättömän epäonnistuneita.
Toisaalta tästä elokuvasta saa irti jotain, siinä tapauksessa että on joko suuri Jet Li fani, tai sitten pitää toiminnasta, jossa on mukana itämaista mystiikkaa.
Nimimerkki: jhp
Arvostelija
jhp
Vieras
Jet Li on kiinalainen poliisi Liu Jian, jolla riittää meriittilistaa ja kunniamerkkejä vaikka torilla jakaa. Äijä saapuu Pariisiin auttamaan ranskan poliisia jossain casessa, joka jää kieltämättä hiukan epäselväksi. Liu Jian lavastetaan murhamieheksi epärehellisten poliisien taholta. Heppu ei kuitenkaan tyydy osaansa vaan alkaa laittamaan rikolliskytät ojennukseen.
Bridget Fonda nähdään ilolintuna, Jessicana, joka on pakotettu rikollisten taholta myymään itseään rahasta. Nämä pitävät hänen pientä tytärtään panttivankina. Jessica kiedotaan juoneen hiukan väkinäisen oloisesti keräämään Liu Jianille symppispisteitä, mutta kukapa pelkkiä karjuja jaksaisikaan puoltatoista tuntia tuijottaa.
Leffassa nähdään hyppypotkuosastoa ja luodin viuhunaa reilusti. Taisteluhössötyksen melskeessä myös erinäiset esineet käyvät nerokkaasti aseista aivan kuten Jackie Chanin leffoissa. Pläjäyksessä ei viljellä kuitenkaan huumoria kuten Chanin tapauksissa. Satunnaisiin hörähdyksiin sitä kuitenkin pariin otteeseen piisaa ja tämä osoitetaan pääasiassa hölmöille ääriarjalaisroistoille. On kuitenkin hiukan kyseenalaista, naurattaako kohdat oikeasti kaikkia katsojia. Meininki on todella brutaalia munillepotkimisineen ja lahtaamisineen... Ollaan täysillä aivot narikkaan teeman parissa.
Pläjäyksessä tuodaan kung fu -genreen hiukan uutta, tai siis ainakaan itse en ole nähnyt akupunktioneuloja käytettävän aseena missään muussa jutussa. Syy leffan nimeen selviää vasta loppuratkaisussa, mutta selviääpä kuitenkin. Jos pidät toimintapläjäyksistä niin tässä ehta sellainen, jos et niin unohda homma kokonaan.























































