Kirjeitä Iwo Jimalta (2006)

Kirjeitä Iwo Jimalta on Clint Eastwoodin toinen osa hänen Iwo Jiman taistelua käsittelevästä elokuvasarjasta. Isiemme liput käsitteli Iwo Jimaa amerikkalaisesta näkökulmasta. Kirjeitä Iwo Jimalta käsittelee asiaa japanilaisten näkövinkkelistä. Isiemme liput sijoittuu enimmäkseen kotirintamalle. Kirjeitä Iwo Jimalta taas keskittyy lähinnä taistelua edeltäviin vaiheisiin ja itse taisteluun.

Aika vähän on tehty sotaelokuvia japanilaisten näkökulmasta. Kirjeitä Iwo Jimalta tarkastelee todella hyvin japanilaisten ajatusmaailmaa. Elokuva näyttää hyvin, mikä motivoi japanilaisia. Saaren puolustaminen on paitsi kunnia-asia, niin saari on myös viimeinen sillanpääasema Japanin maaperällä ennen sen pääsaaria. Eli Iwo Jimaa on puolustettava viimeiseen asti.

Mutta sentään ei Kirjeitä Iwo Jimalta sorru karkeaan yleistykseen, vaan japanilaisten joukossa on myös niitä, jotka kyseenalaistavat koko saaren puolustamisen ja mieluummin luovuttaisivat sen amerikkalaisille. Japanin armeijassa tuolloin ajateltiin yleisesti, että antautuminen on häpeällistä ja pitää tehdä ennemmin itsari. Osa sotilaista tosin kyseenalaistaa senkin näkemyksen. Eli erilaisia ihmisiä löytyy Japanin armeijan sisällä.

Muutenkin näytetään hyvin, millainen oli japanilainen yhteiskunta sodan aikana. Siviileihin kohdistettavat säännöt olivat ankarat ja jopa hieman tolkuttomia. Sotilaat saattoivat myös viedä heiltä kaiken käyttökelpoisen, ja myös kaikki miehet. Myös itse taisteluja näytetään melko rankasti. Elokuva on saatu realistisen oloiseksi. Myös takaumat on ujutettu hyvin päätarinan sekaan. Tämä on huomattavasti onnistuneempi kuin Isiemme liput.

nimimerkki: Ville

Pisteet:
Arvosteltu: 22.07.2007
Katsottu: DVD

Arvostelija

Ville
Tähtääjä
482 arvostelua

Toinen maailmansota on elokuvamaailmassa perin kaluttu aihe. Läpilyöntiin tarvitaan jotakin suurta, hienoa ja ennenkaikkea koskettavaa.

Kirjeitä Iwo Jimalta sijoittuu tyynenmeren sotaan, Japanin keisarikunta vastaan Yhdysvaltain sotakoneisto. Iwo Jiman saari on ratkaisevassa asemassa, sen hallitsija hallitsee Japanin rannikkoa. Tämän saaren omistajuudesta tultaisiin taistelemaan verisesti. Taistelussa kuoli yli 7000 yhdysvaltalaista ja yli 20000 japanilaissotilasta. Hetkinen, kuulostaako tutulta? Lähiaikoina ilmestynyt elokuvasuuruus Isiemme liput käsitteli samaa aihetta, mutta nyt näyttelijä-ohjaajakonkari Clint Eastwoodin käsiin on annettu huikea daavid vs. goljat näkökulma.

Äijä-Clint lähtee tekemään toiseen maailmansotaan sijoittuvaa elokuvaa japanilaissotilaiden näkökulmasta. Sotilaiden, joita vastassa olisi koko läntisen maailman suurin sotakoneisto, Amerikan Yhdysvallat.
Jotta elokuvasta ei tulisi pelkkää verta ja suolenpätkiä, juonta kuljetetaan eteenpäin sotilaiden kotiinkirjoittamien kirjeiden myötä. Itseasiassa elokuvan alussa nykypäivän tutkija-arkeologiryhmä saapuu Iwo Jimalle alkaen kaivaa juuri näitä kirjeitä ylös. Itselleni tuli alusta jotenkin mieleen Titanic ja monia yhtymäkohtia kyseiseen Cameronin megapläjäykseen tästä elokuvasuuruudesta löytyykin.

Elokuvan päähenkilöiksi voidaan nostaa selkeästi kaksi roolia. Japanilaissotaa katsellaan vuorotellen, niin rivisotilas Saigon näkökulmasta kuin saaren sotatoimista vastaavan kenraaliluutnantti Kuribayashinkin silmin.
Saigo jätti sotaan lähtiessään kotiinsa lastaan odottavan vaimonsa. Elokuvan eräs elementeistä luodaan rainan alkupuolella, Saigon luvatessa vielä syntymättömälle lapselleen palaavansa vielä kotiin. Tosin, ylemmät pamput ovat sitä mieltä, että Japani taistelee viimeiseen mieheen, eikä kukaan poistu saarelta elävänä.
Elokuva kasvaa kohti kliimaksiaan japanilaisten linnoittaessa Iwo Jiman saarta ja valmistautuen yhdysvaltojen hyökkäykseen. Lopullinen huippukohta saavutetaan raivokkaan taistelun alkaessa yhdysvaltojen suoritettua maihinnousun. Japanilaislinjat ovat hätää kärsimässä ja elokuvassa nähdään japanilaiseen mentaliteettiin kuuluvia epätoivoisia ratkaisuja yllättäviltäkin henkilöiltä.

Koko elokuva nähdään hyvin tumman filtterin lävitse. Värit ovat haaleita ja punainen loistaa poissaolollaan. Värimaailman valinnalla luodaan erittäin toimivasti vaikutelma kylmänkolkosta ja harmaanahdistavasta miljööstä.

Japanilaissotilaiden roolisuorituksiin on panostettu niin paljon, että elokuvan budjetti on lopahtanut siten, että yhdysvaltalaissotilaita näyttelevät henkilöt vaikuttavat temmatun jostakin näytelmäkerhon vilttiketjusta. Harvat vuorosanat kuulostavat aivankuin suoraan paperista luetuilta.
Elokuvan koskettavin kohta tosin nähdään yllättävän sympaattisen japanilaiskomentajan keskustellessa kuolevan yhdysvaltalaissotilaan kanssa yhteisesestä kiinnostuksen aiheistaan; Hollywoodin elokuvatähdistä. Tässä myöskin nähdään rainan paras jenkkisotilassuoritus. Muut ovat sanallasanoen kökköjä.

Elokuva ei tunnu pitkältä, vaikka pituutta onkin miltei 2,5h. Itämetsä käyttää ajan hyödykseen ja lopputuotos on kaikessa hirveydessään perin koskettava. Aivan loppuratkaisua en olisi noin toteuttanut, mutta Clint tietää mitä tekee. Kunnioittakaamme ja antakaamme Clintille tämä oikeus.

nimimerkki: Cza

Pisteet:
Arvosteltu: 24.02.2007
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Cza
Vieras

Iwo Jiman taistelu oli yksi toisen maailmansodan suurimmista ja rankimmista. Amerikkalaislaivasto lähestyy saarta mukanaan suuri joukko nuoria sotilaita ja runsas ammusvarasto. Japanilaiset kaivavat itselleen syviä taisteluhautoja ja valmistautuvat sotaan amerikkalaisia vastaan. Japanilaisia johtaa taistelussa modernia ajattelutapaa käyttävä kenraali Tadamichi Kuribayashi (Ken Watanabe)joka johtaa miehiään rauhallisesti. Miehillä on mielessään vain kotiin paluu ja oma elämä, mutta kun Amerikka paukuttaa ovelle on aika näyttää mihin pystyy. Nuori japanilaisotilas Saigo (Kazunari Ninomiya) on sodassa miettien vain raskaana olevaa vaimoaan. Miehet kirjoittavat kirjeitä peloissaan, että jos menehtyvät niin heidän lähiomainen saa tietää heidän välittäneen heistä.

Clint Eastwood on vain aika mies, ei voi muuta sanoa. Ikääntyvä pappa teki samasta aiheesta kaksi eri elokuvaa molempien maiden näkökulmasta ja tämä reaktio on erittäin onnistunut. 76 vuotias Eastwood rakentaa sotaa rauhallisesti, mutta mitään kaunistelematta. Miesten arki jouksuhaudoissa ei ollut mitään sadetanssia, vaan julmaa koulutusta ja opetusta, että taistella pitää loppuun asti.

Kirjeitä Iwo Jimalta ei lähde syyllistämään ketään, se toimii puolueettomana sotana Japanin ja Amerikan välillä, joista tosin Amerika on tällä kertaa sivustakatsoja, kun Isiemme Liput kuvasi tapahtuman heidän näkökulmastaan. Rankkojen sotakohtausten tuoksinassa Eastwood kuvaa nuorten japanilaisotilaiden elämää hyvinkin antaumuksellisella tavalla. Eipä hetkeen tule mieleen kuka olisi kuvannut Amerikan näin kasvottomana sotilaana, mutta Clintille ei mikään ole esteenä.Iwo Jiman kirjeiden suurin tähti on Ken Watanabe, joka on todella loistava roolissaan.

Visuaalisesti Kirjeitä Iwo Jimalta on hieno. Välillä, jopa musta-valkoiseksi värjäytyvä valkokangas tuo mieleen Steven Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryan ja Eastwoodin Isiemme Liput -tyylisen kuvan. Sotakohtaukset kuolleineen ja haavoittuneineen kuvataan hyvinkin läheltä, mutta Eastwood pitää Japanin silti sankarina tällä kertaa. Kirjeitä Iwo Jimalta näyttää kuinka sadistisiin tekoihin ihminen voi sortua sodan paineen alla tai murtua sisäisesti todella pahasti.

Kirjeitä Iwo Jimalta on paras sotaelokuva miesmuistiin ja yksi Easwoodin parhaimmista ohjaustöistä. Isiemme Lippuihin nähden Kijeitä Iwo Jimalta on raskaampi, monisäkeisempi ja onnistuneempi sotakuvaus Iwo Jiman taistelusta. Mestarillinen sotaelokuva Clint Eastwoodilta.

nimimerkki: jalmari

Pisteet:
Arvosteltu: 24.02.2007
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

jalmari
Vieras