Kellopeliappelsiini (1971)

Kubrickin Kellopeliappelsiini on täydellisesti yliarvostettu tekele. Eihän elokuva mikään huonokaan ole, mutta virheitä löytyy kuitenkin niin paljon, että en voi pitää sitä keskivertotasoa parempana elokuvana.

Alex kulkee öisin kaveriporukassa valkoisissa puvuissa kaupungilla harrastamassa rikollisia puuhia ja päivisin tarkoituksena olisi mennä kouluun, mutta tekosyitä löytyy, jotta koulu voitaisiin välttää. Eräänä yönä hänen kaveriporukka kuitenkin pettää hänet ja tämän seurauksena poliisit saavat Alexin kiinni itse teosta. Alex passitetaan vankilaan, jossa hän kuitenkin kuulee mahdollisuudesta parantua ja päästä nopeasti pois, eikä tulla koskaan takaisin. Alex ilmoittautuu vapaaehtoisena testeihin, joissa hänestä olisi tarkoitus tulla selväjärkinen ja jättää rikokset yms. sikseen loppu elämäksi.

Kubrickin mielikuvitus paistaa jälleen läpi, sillä hieman erilainen ja osittain kaunis visuaalisuus, kekseliäät kamerakulmat ja omaperäiset hahmot ovat selvästi kubrickmaisia - hieman oudohkoja, mutta taiteellisesti varsin toimivia. Dialogikin on onnistunut loistavasti, mutta se kaatuukin sitten aivan liian yliammuttuun ylinäyttelemiseen, josta kirjoitan lisää seuraavassa kappaleessa. Tarinankerronta on varsin selkää ja toimivaa, mutta siihen on unohdettu luoda tunnelmaa. Tunnelmaa olisi voitu luoda mm. dramaattisilla musiikkivalinnoilla, mutta Kubrick on valinnut realistisuuden. Realisitisuuskin on periaatteessa toimiva valinta ja Kubrick on onnistunut siinä hyvin. Realistisuutta kuitenkin näkee tarpeeksi jo uutisissa ja muissa tositapahtumissa ympäri maailmaa. Elokuvaan jäin erityisesti kaipaamaan dramatisointia, joka olisi tehnyt siitä ehdottomasti tunnollisemman ja jonka ansioista olisin voinut antaa ehkä jopa yhden tähden lisää.

Sitten näyttelijäsuorituksiin. Lähes jokainen näyttelijä ampuu yli aivan liiän pitkästi. Eniten silmään pistää päänäyttelijänä Alexin roolissa esiintyvä Malcolm McDowell, ja toinen joka jäi mieleen oli Alexin professoria näyttelevä henkilö. Heidän ylinäytteleminen, nimittäin repliikkien huutaminen, on luultavasti tarkoituksella tehty sellaiseksi, mutta se ei toimi. Ylinäytteleminen syö elokuvasta isonpalan tunnelmaa ja täten sille tipahtaa roimasti miinuksia. Siitä ei oikeastaan voi sanoa mitään hyvää, se vain ärsyttää. Onneksi kuitenkin elokuvan lopussa Malcolm korjaa tämän ja ryhtyy hieman rauhallisemmaksi.

Clockwork Orange olisi voinut olla niin paljon enemmän, jos tunnelmaan olisi panostettu enemmän ja näyttelijöiden tahallinen ylinäytteleminen olisi jätetty kokonaan pois. Nämä virheet koituvatkin elokuvan tuhoksi ja elokuva vajoaa keskinketaisuuteen omaperäisestä ohjauksesta huolimatta. Voin kuitenkin suositella elokuvaa kertakokeiluna ja jos ei nuo mainitsemani seikat ärsytä, vaan pikemminkin tuntuvat ilahduttavilta lisiltä, niin tulet varmasti pitämään elokuvasta.

Pisteet:
Arvosteltu: 03.11.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Storyteller
Käyttäjä
41 arvostelua

Minun lempiohjaajani Kubrickin leffoja olen nähnyt peräti kuusi (joista tämä ja Hohto on suosikkini) ja näistä juuri tämä on niistä se kaikkein erikoisin. Se on yksi kuuluisimmista aiheista, joka jakaa katsojat kahteen ryhmään: toiset pitävät tätä rohkeana tekona ja idealtaan kaikkein nerokkaimpana, kun taas toiset sanovat tätä kuvottavaksi ja väkivallan ylistykseksi. Ehkä negatiivisuutta jakelava joukkue saattaa osittain olla oikeassa, mutta minä kallistun silti reilusti niiden heppujen seuraan, jotka sanovat tätä hyväksi.

Kellopeliappelsiini elokuva perustuu Anthony Burgessin romaaniin. Olen kyllä kuullut, että itse kirjailija ei pitänyt filmiversiosta, mutta koska en ole lukenut itse kirjana, en tiedä mitä sanoa. Kerran minulla olisi ollut tilaisuus nähdä, voittaako leffa kirjan vai päinvastoin. No parempi onni ensi kerralla, nyt keskitytään kirjan sijasta tähän elokuvaan.

Juoni: Eletään kuviteltua lähitulevaisuutta, jossa kaikki talot esineineen on väännelty futuristiseen tyyliin. Tarinan päähenkilö on Alexander DeLarge, ystävien kesken Alex, joka rakastaa Ludvig Van Beethovenin yhdeksättä sinfoniaa. Sen sijaan, että Alex olisi kunnollinen koulua käyvä isän ja äidin kullannuppu, hän hilluu iltaisin kolmen "drugansa" kanssa maitobaarissa ja sieltä lähtevät viettämään lopun illastaan ryöstellen ja raiskaten ihmisiä. Pian käykin niin, että isoa keikkaa tehdessä ja tapettuaan vahingossa uhrinsa, Alex hylätään poliisien huostaan. Alex saa vankilassa kuulla hallituksen täyttöön panemasta Ludovico-menetelmästä, jolla pahimman luokan nilkki muuttuu väkivallasta ja seksistä pahoinvoivaksi, hyväksi ihmiseksi, vaikkakin sivuvaikutuksia ilmenee...

Kubrickilla homma hoituu jälleen. Ohjaus on hoidettu näyttävästi suurella rakkaudella aihetta kohtaan. Missään ei ilmene vikoja, kuten Kubrickilla on ollut tapana yleensä menetellä niin. Hän kun halusi kaiken näyttävän täydelliseltä, vaikka samoja kohtauksia oltaisiin jouduttu käymään tuhansia kertoja läpi. Käsikirjoitus rulaa, jopa niin tutut kamera-ajot, joita olen nähnyt Avaruusseikkailu 2001:stä Eyes Wide Shutiin asti.

Kaikista näyttelijöistä Malcolm McDowell on täysin ylivoimainen. Hän omaksuu Alexin hahmon todella hienosti. Hän saa Alexin näyttämään tarvittaessa niljakkaalta ja petolliselta, mutta myös väärinymmäretyltä ja säälittävältä. Minä itse oikein säälin tätä roolihahmoa kaikista niistä edesottamuksista. En oikein voi kuvitella ketään muuta näyttelijää esittämään Alexia niin hyvin kuin McDowell. Sanatkin sopivat kuin nyrkki silmään.

Eli siis yhteenveto: Aikanaan Yhdistyneissä Kuningaskunnissa pannaan joutunut, ainut tappouhkauksia kerännyt elokuva, hämmästytti minut. Tämä ei kylläkään ihan Hohdon yläpuolelle nouse, mutta kuuluu kolmen parhaan Kubrickin leffan joukkoon (toinen hyvä leffa on Full Metal Jacket). Harvoin olen nimittäin nähnyt näin rohkeata teosta, ja voi olla, että tämä jää viimeiseksi, mitä tulen ikinä näkemään, jos huono onni on matkassa.

"It had been a wonderful evening and what I needed now, to give it the perfect ending, was a little of the Ludwig Van."

Pisteet:
Arvosteltu: 12.06.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Blairoid
Käyttäjä
38 arvostelua

Stanley Kubrickin kahdestoista elokuva on kokonaisuudessaan epäilemättä yksi maailman arvostetuimmista elokuvista, eikä pelkästään sen takia, että elokuva on omiaan jakamaan ihmiset kahteen täysin eri mieltä olevaan leiriin. Toiset ovat vakaasti sitä mieltä, että elokuva on kaikessa hienoudessaan maailman parhaita elämyksiä, kun taas toiset sanovat elokuvaa inhottavaksi ja sadistiseksi raiskausten ja väkivallan ylistyslauluksi.

"There was me, that is Alex, and my three droogs, that is Pete, Georgie, and Dim, and we sat in the Korova Milkbar trying to make up our rassoodocks what to do with the evening. The Korova milkbar sold milk-plus, milk plus vellocet or synthemesc or drencrom, which is what we were drinking. This would sharpen you up and make you ready for a bit of the old ultra-violence."
Näin aloittaa tarinansa kerronnan roolihahmo, joka on kaikessa sadistisuudessaan ja maanisuudessaan jopa säälittävä, sympaattisen kaltainen henkilö, Alexander DeLarge (McDowell). Alex viettää kaikki iltansa pitäen "hauskaa" ystäviensä kanssa käyttämällä hauskanpitovälineinään raiskausta, äärimmäistä väkivaltaa ja Beethovenin yhdeksännen sinfonian valloittavaa voimaa. Lopulta kuitenkin Alexin "droogit" eivät enää jaksa ylemmyyskompleksia potevan Alexin pompottelua ja järjestävät asiat sopivasti niin, että poliisit saavat Alexin kiinni itse teosta, juuri kun hän on "melkein vahingossa" surmannut erään naisen. Vankilasta ja fanaattisen papin helmoista pois päästäkseen Alex antautuu "Ludovigo"-menetelmäksi kutsutun uuden hoitotekniikan koekaniiniksi. Hoidon loputtua Alexander on menettänyt kaiken oman tahtonsa ja kaiken voimansa, hänestä on tullut pelkkä koelelu, kellopeliappelsiini.

Enimmäkseen katsojan huomiota kiinnittää elokuvan äärimmäisen toimiva käsikirjoitus (kirjoittanut Stanley Kubrick Anthony Burgessin romaanin pohjalta). Sanat sopivat hahmojen suuhun kuin nyrkki silmään, ja dialogi on nasevaa ja vakuuttaa katsojan. Ohjaus toimii kuin siivillä, niin kuin Kubrickin ohjauksissa yleensä. Näyttelijät ovat mitä parhaimpia, Malcolm McDowell tuo kaikki palkinnot kotiin näyttelemällä yhtä elokuvan historian sadistisimmista mutta silti valloittavimmista ja sympaattisimmista hahmoista. Lisäksi huomiota kiinnittää leffan "monotoninen" mutta visuaalinen kauneus, mustavalkoiset väriasetelmat punaisella höystettynä. Elokuva on kokonaisuudessaan mitä täydellisintä cinémaa.

nimimerkki: Killinki

Pisteet:
Arvosteltu: 09.09.2007
Katsottu: VHS

Arvostelija

Killinki
Vieras

Pikku-Alexin harrastuksiin kuuluu seksi, ultraväkivalta ja huumeet, kuten kenen tahansa teini-ikäisen nadsattia vääntävän maltsikin. Hymyillen röyhkeästi ja pyllyä rapsutellen hänen elämänsä sujuu rattoisasti, kunnes fallospatsas lipsahtaa, vähän liian kovaa, ja Alex istuu vankilassa murhasta.

Vankilassa Alex tutustuu uuteen hoitomuotoon, jonka avulla ihmisestä tulee "hyvä". Alex hakeutuu henkisesti väkivaltaiseen hoitoon, mutta "parannuttuaan" päätyy yhteiskunnan hylkiöksi.

Kellopeliappelsiini sijoittuu tulevaisuuteen, jossa Neuvostoliiton vaikutus näkyy joka puolella (erityisesti nuorison puheessa), poliisit ovat hävyttömiä ja kaupungit slummiutuvat.Yhteiskuntakritiikki on raakaa. Monet ovat kritisoineet elokuvaa siitä syystä, että se on vanhanaikainen - tulevaisuudessa on vinyylilevyjä ja kirjoituskoneita ja niin edes päin. Minua se ei häirinnyt laisinkaan. Huvittavaa on tosin se, että tulevaisuudessa tuntuu olevan haalarit ja putkipuvut aina muodissa.

Kellopeliappelsiinin tunnelma on toisesta maailmasta, eikä se ole juurikaan vanhentunut. Kyseessä on järkyttävä elokuva, muttei sillä ryppyotsaisella tavalla (70-luvun väkivalta on vielä melko kilttiä eikä seksiäkään ole kuin yhden viattoman Beethovenin säestämän pikku rupeaman verran), mutta psykopaattikertomusta siitä ei saa mitenkään. Alex on ehdottomasti hurmaavin pahis elokuvan historiassa, ja jonkinlainen ristiriidan tuntu on havaittavissa. Malcolm McDowellin huikaiseva näyttely tekoripsissä ja koristeellisessa juhlatakissa, laukomassa iskurepliikkejä enkeleiden pasuunoista on sellainen mikstuura, että heikottaa.

Stanley Kubrickin ohjaus yksinkertaisen tehokasta ja upeaa, aah, ja musiikki! Punainen ruutu, psykedeelisen Moog-syntetisaattorin ensimmäiset äänet ja Alexin rauhallinen kerronta sykäyttävät selkäpiitä. Kellopeliappelsiini on nerokas elokuva.

nimimerkki: Lolita

Pisteet:
Arvosteltu: 16.02.2007
Katsottu: DVD

Arvostelija

Lolita
Vieras

"One thing I could never stand was to see a filthy, dirty old drunkie, howling away at the filthy songs of his fathers and going blerp, blerp in between, as it might be a filthy old orchestra in his stinking rotten guts. I could never stand to see anyone like that, whatever his age might be, but more especially when he was real old like this one was."

Joskus olen täällä tainnut Hohtoa kehua Kubrickin parhaaksi leffaksi, mutta nyt on pakko ottaa sanani takaisin, sillä Kellopeliappelsiini vie ehdottoman voiton sen varmalla ja kriittisellä otteella.

"They were getting ready to perform a little of the old in-out, in-out on a weepy young devotchka they had there."

Alex de Large (Malcolm McDowell) ja hänen kolme druugaansa Pete, Georgie ja Dim viettävät iltansa tanssien, laulaen, raiskaten ja ihmisiä hakaten sekä tietenkin Korovan maitobaarissa istuen. Alex nauttii suuresti vanhasta kunnon Ludvig vanista ja sisään-ulos -puuhista. Mutta loppujen lopuksi Alexin luotetut druugat eivät olekkaan kovin luotettavia. He pettävät Alexin ja Alex joutuu linnaan, jossa Alexia odottaa 14 vuoden tuomio, mutta hän onnistuu pääsemään valtion koekaniiniksi erääseen systeemiin, jolla rikollisesta saa aikaan kunnon aivopestyn kansalaisen. Mutta miten saada rikollinen sopeutumaan maailmaan, joka on standardoitu vain tietynlaisia ihmisiä varten? Tätä kysymystä pohditaan syvällisesti läpi elokuvan.

"Come and get one in the yarbles, if ya have any yarble, ya eunuch jelly thou!"

Kaikkien moraalien vastainen ja monia kammoksuttava alku on vain lämmittelyä. Ei leffa sairaammaksi alun jälkeen muutu, mutta sitten alkaa todellinen yhteiskuntakritiikki ja draama. Jos alussa yleisön kaikki vihat kohdistuivat Alexiin, niin linnaan jouduttuaan Alex saa (ainakin minulta) sympatiat. Oikeastaan Alex tuo jollain tavalla Star Wars-sankari Luke Skywalkerin mieleeni. Kellopeliappelsiinissa nähtävä väkivalta ja moraaliton käytös ei nykypäivänä pahemmin hätkäytä, mutta se ei ole ikinä ollut itsetarkoitus, vaan tarkoitus on saada katsoja vakuuttumaan, että emme elä (tai ainakaan tule elämään) niin hyvässä maailmassa kuin miltä se päällisin puolin saattaa näyttää.

"Viddy well, little brother. Viddy well."

Kellopeliappelsiini sisältää monia elokuvahistorian muistettavimpia repliikkejä, joista esimakua löytyy ympäri tätä arvostelua. Runollisuus tekee elokuvan dialogista jotenkin "romanttisemman" oloisen, mutta itse elokuvassa ei ole mitään romanttista, sillä Kellopeliappelsiini näyttää liki kauhean tulevaisuuskuvan, eikä kauheus johdu 1970-luvun tyylistä vaan kusipäisistä valtion pampuista.

"We were all feeling a bit shagged and fagged and fashed, it being a night of no small expenditure."

Kellopeliappelsiini on aina ollut ja tulee aina olemaan hyvin ristiriitainen elokuva. En malta olla mainitsematta omakohtaista esimerkkiä aiheesta: erään kaverini mielestä Kellopeliappelsiini on huonoin koskaan tehty elokuva, kun taas omasta mielestäni se on yksi parhaista. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä (ainakin vielä) mutta toisaalta pohtiva kerronta, jota ei ole valmiiksi yleisölle pureksittu, eikä tehty yleisön ehdolla voi olla joillekin vaikeaa seurattavaa.

"It's funny how the colors of the real world only seem really real when you viddy them on the screen."

Kubrickin terävä yhteiskuntasatiiri on päivä päivältä yhä ajankohtaisempi. Mutta toivottavasti Suomessa ei ruveta rikollisista järkkäämään aivopestyjä kansalaisia, jotka eivät voi enää nauttia elämästään. Sillä onhan rikollisellakin oikeus elämään. Kellopeliappelsiinin näyttämästä tulevaisuudesta löytyy paikka paikoin pieniä (mutta ymmärrettäviä) epäkohtia, esimerkiksi minkä takia lankapuhelimelle ei ole minkään näköistä vastinetta tai miksi vielä tulevaisuudessa käytetään vinyylilevyjä ja kasetteja. Jos nämä asiat eivät häiritse katsojan mieltä, on Kellopeliappelsiini varsin uskottava näkemys ankeasta huomisesta.

"No time for the old in-out, love, I've just come to read the meter."

Kellopeliappelsiini on niitä elokuvia, joka heikkohermoisten ja taiteesta ymmärtämättömien kannattaa jättää suosiolla väliin, mutta kaikille leffadiggareille se on pakkokokemus. Joillekin se saattaa vaatia useamman katsomiskerran, mutta se on sen arvoinen, sillä se on vähintään universumin viidentoista parhaan elokuvan joukossa. Kellopeliappelsiini on runollinen, taiteellinen, jollain sairaalla tavalla kaunis ja ennen kaikkea mestarillinen elokuva synkästä huomisesta, joka näyttää päivä päivältä todemmalta. Malcom McDowellin dramaattinen kertojaääni vain korostaa jo ennestään tiivistä tunnelmaa ja samalla myös varmistaa, ettei aika käy missään vaiheessa pitkäksi. Kuka ties huomenna maailman ainoa hyvä ihminen on vuosisatoja sitten menehtynyt vanhakunnon Ludvig van.

I was cured, all right!

nimimerkki: The Wolf

Pisteet:
Arvosteltu: 22.05.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

The Wolf
Tähtääjä
73 arvostelua

Se alkoi eräänä iltana, kun Alex (Malcolm McDowell) ja pojat päättivät lähteä "huvittelemaan". Huvitteluretkellä hakataan, raiskataan, lauletaan ja tanssitaan. Pojat ovat kyllästyneet Pikku Alexin pomotteluun, ja iskevät häneltä molokopullolla (maitopullolla) tajun kankaalle ja jättävät lojumaan rikospaikalle. Alex on tehnyt aivan muuta kuin oli tarkoitus. Hän tappoi naisen. Normaalistihan vain hakataan ja raiskataan, eikä muuta. Mutta nyt Alex-poju on murhaaja.

Alex heitetään vankilaan, muiden niljakkaiden roistojen luokse. Hän päättä poistua vankilasta hinnalla millä hyvänsä. Hän suostuu jopa Ludivico-parannusmenetelmään. Hän vain ei arvannut rangaistuksensa kamaluutta.

Kellopeliappelsiini on aidosti oksettava elokuva, joka kertoo yhteiskunnastamme, millainen mätäpaise se oikeasti on. Elokuvan aikana ei kannata syödä mitään, ruoka voi tulla ylös.

Katsojien sympatia kohdistuu Alexiin, ja inho vanginvartijoihin sekä muihin "normaaleihin" ihmisiin. Senhän pitäisi olla toisinpäin, vai?

Stanley "The Great" Kubrick, joka on maailman toiseksi paras ohjaaja, muokkaa Anthony Burgessin kirjan täysin erilaiseksi, kuin se on. Noh, selittäminen vaatisi spoilauksia, eikä näin hienoa leffaa saa spoilata. Sanonpa vain, että elokuva on parempi.

Malcolm McDowellin esittämä Alexander DeLarge, kohoaa maailman julmimmaksi ja sadistisimmaksi leffapahikseksi ikinä. Häneen verrattuna Hannibal Lecter on pyhäkoulupoika. Heppu hoitaa roolisuorituksensa niin aidosti, niin julmasti ja niin tunteellisesti. Parempaa näyttelyä ei Kubrick-leffoissa ei ole. Ei edes Hohdossa.

A Clockwork Orange myös sevittää mikä ihminen on: iljettävä sadisti joka ajaa omaa etuaan. Paitsi Ludwig van Beethoven.

Kyllä ihminen osaa olla sairas...

nimimerkki: Jope Pitkäviha

Pisteet:
Arvosteltu: 06.10.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Jope Pitkäviha
Käyttäjä
36 arvostelua

Alexander "Alex" de Large, tulevaisuuden "normaali" nuori pojankoltiainen istuskelee Korovan maitobaarissa maitoplussalla ja miettii illan verenlentoleikkejä. Sitten Alex kumppaneineen lämmittelee ensin yhdellä juopolla ja sitten siirrytään "vellimuna eunukin" jengin kimppuun. Illan päätteeksi täytyy saada tietenkin myös vähän satulaa ja kohta kirjailijan ja hänen vaimonsa oven takaa kuuluukin "Olemme joutuneet hirveään onnetomuuteen". Pian Alex laulelee iloisesti "Singing in the rain" tehden ties mitä hävyttömyyksiä...

Kyseessä on tietenkin Stanley Kubrickin vihatuin, halveksituin, kyseenalaisin, kielletyin teos, mutta ennenkaikkea myös arvostetuinpiin kuuluva elokuva, joka on aiheuttanut kohua, eikä sen arvo ole vuosikymmenten kuluessa heikentynyt yhtään.

Elokuva siis kertoo räävittömästä, moraalittomasta ja pahasta pojasta, joka viettää iltojaan tapellen, rötöstellen ja raiskaillen. Hän ja hänen kolme droogaansa ovat maitobaarin vakioasiakkaita. Alex harjoittaa vanhaa sisään-ulos metelmää tuon tuostakin. Moinen peli on jatkunut jo kauan, mutta eräänä iltana Alex menee liian pitkälle. Hän droogiensa pettämänä ajautuu ansaan ja syylistyy naisen murhaan.

Neljätoista vuotta on pitkä aika kenelle tahansa vangille, mutta Alexille se onkin oikeasti toimiva juttu. Hän tutustuu vankilassa papin kautta jumalaan ja muuttuu kerrassaan hyväkäytöksiseksi nuoreksi mieheksi. Sitten kantautuu tieto uudesta menetelmästä, joka takoo miehestä kuin miehestä kunnon kansalaisen keinoja kaihtamatta. Ja Alexinhan on päästävä siihen. Mutta kuinka ollakkaan, tapa ei olekkaan täysin viaton, vaan täysin odottamattomalla tavalla Alex saakin rangaistuksen, johon verrattuna hänen rikkeensä ei ole mitään.

Kubrick, tuo ohjaajien kruunaamaton kuningas, teki sen taas. Sen kohun, jonka Lolita keräsi siveettömyydellään aikoinaan ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä tämä elokuva tuli herättämään. Elokuva oli varmasti karmeaa katsottavaa 1970-lukulaisten heikoille hermoille, mutta kuten aina, Kubrick oli aikaansa edellä ja ajatteli kauemmas tulevaisuuteen. Elokuva sai suorastaan vihamielisen vastaan oton ja motiivina elokuvan syrjimiselle oli se, että se muka ihannoi väkivaltaa. Sitten Texasin moottorisahamurhaajan ei ole kuultu moisia valheita ja jokainen, joka on vähääkään elokuvia katsonut tajuaa, että elokuva on hyvin väkivallan vastainen.

Juoni on kertakaikkisen nerokas, moniulotteinen ja oikeasti sekä tunteita, että ajatuksia herättävä. Kohtalonomaiset seikat, Alexin mielenkiintoinen persoona, saatiirimaisuudet ja yhteiskunnallinen kritiikki tekevät käsikirjoituksesta täydellisen. Mukaan vielä ripaus mustaa huumoria niin toimii kuin rasvattu. Juoni oikeasti tempaa mukaansa ja tarina on aidosti mielenkiintoinen. Tylsiä hetkiä elokuvassa ei ole. Vaikkaelokuva perustuu kirjaan, Kubrick on omaan tyyliinsä laittanut paljon omaa peliin.

Malcolm McDowell ei ehkä ole kaikkein arvostetuimpia näyttelijöitä, mutta minusta hän ansaitsisi suurempaakin suosiota. Niin tarkkaa, kohteliasta, aitoa ja samalla ylvään hienostunutta roolisuoritusta ei ole kukaan vielä maailmassa McDowellin jälkeen vetänyt.

Kubrick on tottakai perfektionismin kruunaamattomia kuninkaita ja sen hän todistaa myös tässä. Kameran liikkeet, musiikit ja kaikki kikat ovat moneen kertaan harkittuja ja hyväksi todettuja.

Kaiken kaikkiaan Kellopeliappelsiini on ehkä kaikkien aikojen paras elokuva. Sen mestarillisuutta ei voi kuvailla, vaan tämäkin on itse nähtävä ja koettava. Väkivallalla ei mässäillä ja K-15 on oikeasti ihan sopiva ikäraja tälle elokuvalle, sillä vaikka se sisältääkin väkivaltaa, on elokuva kuitenkin suurimmaksi osaksi melko rauhallinen teos, lukuun ottamatta sitä seikkaa, että kaikki ihmiset ovat elokuvassa jollain tapaa pahoja.

"One thing I could never stand, was to see a filthy, dirty old drunkie"

nimimerkki: Sano mitä sanot

Pisteet:
Arvosteltu: 26.08.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Sano mitä sanot
Tähtääjä
166 arvostelua

Tulevaisuuteen sijoittuva Kellopeliappelsiini on aikoinaan aiheuttanut aivan valtavaa kohua, Englannissakin se vedettiin pois markkinoilta, koska elokuvan pelättiin synnyttävän väkivaltaa. Kellopeliappelsiini ei tosin ole niin raaka kuin kaiken sen ympärillä pyörineen kohun perusteella voisi olettaa, mutta se on joka tapauksessa melkoisen brutaali ja ahdistava teos ja varmasti järkyttääkin heikompia katsojia.

Alex (Malcolm McDowell) ja hänen kolme drugaansa istuvat Korovan maitobaarissa miettien ankarasti mitä sinä iltana hommailisivat. Ryöstäisivätkö, varastaisivatko vai kenties raiskaisivat? Sillä Alexia ei juuri kiinnosta mikään muu kuin vanha kunnon sisään-ulos-juttu, verenlentoleikit ja Ludwig van Beethovenin sävellykset. Mutta eräänä iltana Alex menee liian pitkälle ja lopulta tulee syyllistyneeksi naisen tappoon. Eikä Alex ole kovinkaan mukavassa jamassa kun hänen kolme drugaansa pettävät Alexin ja lain koura saa hänestä kunnon otteen. Edessä on 14 vuoden tuomio.

Pari vuotta istuttuaan Alex saa mahdollisuuden osallistua Ludovic-nimiseen projektiin, jonka päämääränä on kahden viikon sisällä saada pahuus kitkettyä pois paatuneemmastakin rikollisesta. Näin Alex paranee, mutta tavalla, jota hän ei osannut odottaa. Katsojasta riippuu saako Alex elokuvan edetessä sympatiat puolelleen vai ei.

Vaikka Kellopeliappelsiinissa onkin runsaasti raakaa ja pornografista sisältöä (esimerkiksi ryhmäraiskaus Rossinin musiikin tahtiin), ei se missään nimessä ole eksploitaatioelokuva. Klassinen musiikki ja itse elokuva muodostavat harmonian, jossa molemmat täydentävät toisiaan ja ne sopivat saumattomasti yhteen, eli eräänlaiseksi musikaaliksikin tätä voisi kai kutsua. Näyttelijöiden puolesta elokuvan kantava voima on aivan ehdottomasti Malcolm McDowell, joka nuorena huligaanina on aivan omaa luokkaansa.

Kellopeliappelsiini herättää katsojassa kysymyksiä ihmismielen manipuloinnista ja maailmaan sopeutumisesta. Täytyykö asiat tehdä yksilön vain yhteiskunnan parhaaksi katsomalla tavalla? Mielenkiintoista Kellopeliappelsiinissa on lisäksi se, että vaikka sitä katsoessa saattaa voida pahoin, samalla huomaa, että elokuvan tapahtumat ovat myös kierolla tapaa erittäin huvittavia.

nimimerkki: Bubble Gun

Pisteet:
Arvosteltu: 10.01.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Bubble Gun
Käyttäjä
10 arvostelua

Kellopeliappelsiini on ehkäpä Kubrickin kiistellyin elokuva ikinä. Sen sanotaan olevan pornograafinen ja väkivaltaa lietsova. Mm. Kubrick joutui kieltämään elokuvan levityksen monessa maassa. Ajattelin kaiken tuon kuultuani aluksi että se oli vain 70-luvulla, mutta sain huomata että tämä oli kaikkea muuta kuin odotin.

Päähenkilö on Alex Delarge (Malcom McDowell) ei ole mikään tavallinen äidin kiltti poika. Hän on sivistynyt Ludvig van Beethovenin musiikin ystävä, mutta hänellä on myös pimeä puolensa. Aina iltaisin kavereidensa kanssa hän hakkaa ja raiskaa ihmisiä ja ajelee autolla vastaantulevien kaistalla. Eräänä iltana Alexin innostuessa liikaa hän tappaa yhden ihmisen. Alexin yrittäessä karata tämän kaverit pettävät hänet ja hän joutuu vankilaan. Istuttuaan 2-vuotta kiven sisällä Alex kuulee "Ludovico" nimisestä projektista, jossa paatuneimmastakin rikollisesta tehdään hyvä ihminen. Alex ilmoittautuu kokeeseen, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin mitä hän odotti... Elokuva on todella väkivaltainen ja järkyttävä enkä yhtään ihmettele vaikka se olisi ollut kielletty monessa maassa. Mutta kaiken sen väkivallan alla on myös sanoma tulevaisuudesta, joka tänä päivänä on hyvin ajankohtainen.

Kubrick käyttää tuttuun tapaansa klassista musiikkia ja osaa liittää ne juuri oikeisiin kohtiin. Kubrick on taas puristanut näyttelijöistään kaiken irti ja se näkyy. Malcom McDowell on täydellinen roolissaan ja välillä osaa jopa pelottaa. En pysty ketään muuta kuvittelemaan Alexin osaan. Kellopeliappelsiini on elokuva, jota en suosittele heikkohermoisille koska se saattaa järkyttää pahastikin. Tämä on Kubrickin kolmanneksi paras elokuva heti Hohdon ja 2001: Avaruusseikkailun jälkeen.

Stanley, you did it again.

nimimerkki: Gargo

Pisteet:
Arvosteltu: 05.09.2004
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Gargo
Vieras

Stanley Kubrickin Kellopeli Appelsiinia on kehuttu maasta taivaisiin ja kriitikot ovat antaneet yksi toisensa jälkeen täydet viisi tähteä. Minä en tähän yhdy. En tarkoita, että elokuva ei olisi hyvä. Se on hyvä, järkevä, psykologinen, kammottava, hyvin ohjattu, näytelty mutta paikoitellen äärettömän tylsä. En ikinä ole ollut Kubrick-fanaatikko - paitsi pidin ukon Hohdosta ja Full Metal Jacketista (huom! en ole tutustunut ukon kaikkiin tuotoksiin) – joten arvostelen elokuvan sen mukaan, mitä mieltä itse olen.

Elokuva pohdiskelee moraalisia asioita. Onko oikein viedä pois yksilön päätäntävalta – oma minuus? Pitäisi yhteiskunnan päättää mikä on oikein ja mikä väärin? Psykologiaa ja filosofiaa lukeville elokuva avautuu paremmin ja saa kiinni, mitä elokuva yrittää sanoa. Kellopeli Appelsiinissa on filosofiasta tuttuja dilemmoja ja psykologiasta tuttu klassinen ehdollistuminen.

Kellopeli Appelsiini on sekä järkevä että tylsä elokuva. Se tarjoaa liudan kysymyksiä ja mietiskelyä, sekä tylsiä hetkiä. Joten joudun antamaan elokuvalle vain kolme ja puoli tähteä. Ehkä tulevaisuudessa mieleni muuttuu…

Pisteet:
Arvosteltu: 28.09.2003
Katsottu: VHS

Arvostelija

Filmer
Käyttäjä
246 arvostelua

Stanley Kubrickin mestariteos muiden hänen ohjaamien klassikoiden joukossa on hyvin erilainen muihin hänen elokuviinsa verrattuna. Kellopeliappelsiini on hyvin brutaali kuvaus tulevaisuuden maailmankuvasta, vaikka elokuvalla onkin ikää jo muutama vuosikymmen, niin se on pystynyt pitämään itsensä yhtenä elokuvahistoriamme hienoimpana filminä.

Elokuva kertoo Alex DeLargesta(Malcom Mcdowell) joka alkuillasta istuu Korovan maitobaarissa neljän drugansa kanssa juomassa "teho maitoa" ja siirtyvä sieltä yön pimeyteen hurjastelemaan varastetulla urheiluautolla ympäriinsä hakaten, raiskaten ja ryöstäen ihmisiä. Vaikka Alex onkin väkivaltainen ja haluaa ahnaasti tehdä sisään-ulos juttua niin hänellä on myös pehmeä puolensa. Hän on suuri musiikin ystävä varsinkin Ludwig Van Beethovenin, jota hän kuuntelee öisin kotonaan.

Mcdowell teki parhaimpia rooli suorituksia mitä olen 70-luvulla nähnyt. Karisma ja hänen hyvät käytöstavat olivat mukavaa katsottavaa kuitenkin tietäen ettei hän mikään pyhimys ollut. Kuitenkin elokuva jatkuu niin, että Alex mokaa seuraavan ryöstökeikan tappamalla vahingossa naisen ja kun hän on karkaamassa rikospaikalta, niin hän jää kiinni hänen drugien petettyään hänet. Alex joutuu poseen 14-vuodeksi, ollessaan siellä pari vuotta hän ei kestä enää vankilaa ja ilmoittautuu vankilan uutteen ohjelmaan missä tulisi kahdessa viikossa hyväksi ja se osoittautuu vähän erilaisemmaksi mitä Alex odotti.

Elokuvana tämä on todella upea, hienot näyttelijät, hieno ohjaus ja mukaansa vetävä tarina muodostavat tästä leffasta sellaisen paketin, että oksat pois. Kyllähän minä odotin vähän raa'empaa elokuvaa, kun siitä oli sen verran puhuttukkin mutta ihan hyvä ettei Kubrick ole heittänyt mukaan kaiken maailman verilöylyjä. Kubrick faneille suosittelen.

nimimerkki: Filmifriikki

Pisteet:
Arvosteltu: 07.03.2003
Katsottu: VHS

Arvostelija

Filmifriikki
Vieras

Kellopeli on niitä elokuvia, jotka tulee katsastettua aika ajoin uudelleen ja aina se tuntuu hiukan erilaiselta. Kubrickin villi tulevaisuudenkuva on käynyt vuosi vuodelta ajankohtaisemmaksi.

Ollaan siis tulevaisuudessa (vaikkakaan kukaan ei puhu kännykkään tai aja lentävällä autolla). Alex De Large (McDowell) ja hänen uskolliset drugansa harrastavat vanhustenpotkintaa, molokon juontia (...tehokas maito), ryöstelyä ja raiskauksia. Kivaa iltapuhdetta? No, heidän mielestään ainakin. Ei moinen kuitenkaan pitkään jatku, koska yhteiskunnassa vallitsevat yhä laki ja oikeus. Alex päätyy poseen. Alex pääsee hoitoon. Alex paranee... Ja valaistuu, mutta tavalla, jota kukaan ei osannut odottaa.

Kuten lähes kaikki Kubrickin teokset, tämäkin perustuu kirjaan. Kirjailija ei ollut lopputulokseen tyytyväinen. No, mitäpä siitä. Lopputulos on kuitenkin vaikuttava. Raakaa väkivaltaa ja pornografiaa pursuileva kokonaisuus saattaa järkyttää vieläkin. Aikoinaan se herätti Runsaasti keskustelua. Ihmiset ovat ilkeitä - paitsi Ludwig van, joka ei tehnyt kenellekään pahaa.

Pisteet:
Arvosteltu: 14.01.2003
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
633 arvostelua