High Fidelity (2000)
- Tuotantovuosi:
- 2000
- Ohjaajat:
- Stephen Frears
- Pääosissa:
- Catherine Zeta-Jones, Iben Hjejle, Jack Black, John Cusack, Tim Robbins
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 113 min
- Genret:
- Komedia, Draama, Musiikki
Keskiarvo
Arvostelut (4): 
Pikatuomiot (125): 
Oma pikatuomio
Sormi plaraa levypinoa varovasti, kuin peläten hajottavansa jonkun hyllyssä piileskelevistä aarteista. Joidenkin levyjen päällä on pölyä, joka nousee ilmaan kaiuttimista kimpoilevien sävelten seuraksi. Luomaan osansa divarifiiliksestä. Hieman tunkkaisen levydivarin hyllyjen ääressä seisoo kymmeniä enemmän tai vähemmän friikkejä ihmisiä jahtaamassa elämänsä levyostosta. Asiantuntijoita riittää. Jokainen tietää juuri Sen Yhtyeen huonoksi, ja toisaalta Sen Toisen aivan Tajunnanräjäyttäväksi. Ja sitä paitsi Sen Yhden soundi suorastaan hivelee korvia, sielusta puhumattakaan… Varopa siinä sitten tekemästä harhaostosta.
Rob Gordon on mennyt elämässään harhaan, useammin ihmissuhteiden puolella kuin komean levykokoelman osalta. Eräänä päivänä Robin sisällä syttyy, ei pelkästään jonkin sortin kolmenkybän kriisi, vaan myös palava halu selvittää, miksi asiat ovat menneet niin kuin ovat menneet? Miksi hänet on jätetty niin monesti? Miksi henkilö A valitsi B:n C:n sijasta ja miksi B kuuntelee yhtyettä D, vaikka E on parempi. Selvästi parempi. D:hän on suorastaan pelkkää poppia, ja onhan E top-listalla korkeammalla kuin F, puhumattakaan D:stä. Sellaisen elämää koskevan top-listan tekeminen ei ole helppoa edes Robin kaltaiselle listafriikille. Se ei ole helppoa kellekään, homma menee sekavaksi hyvin helposti.
High Fidelity voisi helposti olla sekä tuottajana, käsikirjoittajana ja pääosana toimineen John Cusackin sooloshow, mutta ikävä kyllä se on muiltakin osa-alueiltaan niin riipaisevan hieno romanttinen ja musiikillinen draamakomedia (aah, tätä genreviidakkoa), että ihan hiljaiseksi vetää. Ei sentään niin hiljaiseksi, ettei raaskisi napsauttaa taustalle leffassa soineiden artistien musiikkia, esimerkiksi leffassa hauskan pikkuroolin tekevän Pomo Springsteenin tai Elvis Costellon kiekkoja fiilistä luomaan. Komea taustaraita siellä siis rullaa.
Kerrontatyyli (päähahmon monologit perustanaan) onnistuu olemaan sopivan erilainen, sopivan normaali ja vieläpä katselukokemusta eteenpäin sopivasti polkeva. Herra Cusack vuoroin ylvästelee kameran edessä kuin näkymättömien lankojen varassa ja virne suupielessään, valuu suruineen sohvalta maahan tai taivaltaa vesisateessa pohtien, nauttiiko eksä nykyään seksistä enemmän. Niin, suhteissaan umpikujaan joutunut mies tuntuu vielä aikuisuuden kynnyksellä (sehän ikinuorena pitkään väijyneen herran elämään on hiljalleen pomppaamassa) keskittyvän sangen lapsellisiin seikkoihin, mutta sekös vain terävöittää Robin hahmoa. Luo heikkouksia ja piirtää ruudulle oikeasti egoismistaan hukkateille pudonneen levykaupanpitäjän.
Stephen Frears on tällä suunnalla pysynyt sangen tuntemattomana hemmona, ei vähiten keskinkertaiseksi ja kliseiseksi osoittautuneen trilleriyritys Dirty Pretty thingsin takia. Mutta nyt kun edes temppuileva videonauhuri ei onnistunut pilaamaan High Fidelityn kokoista katseluelämystä, on Leicesteristä kotoisin olevalle pitkän linjan leffatekijälle nostettava hattua. Nick Hornbyn kulttimainetta nauttivasta kirjasesta ei ole haisuakaan, vaan sen verran kehtaa sanoa, että filmisovituksesta ei puutua naurua, kyyneleitä eikä elämän raskasta kepeyttä.
High Fidelity tarjoaa ison levyhyllyllisen verran tunteita, ja se on paljon, sen jokainen musiikkiin uppoutunut varmasti tietää. Fiiliksiä kaivetaan ylös genreen katsomatta ja sama pätee leffaan yleensäkin: vähän jokaiselle, tosin paljon musadiggareille ja draamakomedian ystäville. Jack Black pääsee sekä laulattamaan että naurattamaan eli on siis omimmillaan, ja kaupan musanörtin osassa olevan Todd Louison kasvoilla on kokoajan sopivan hämmentynyt ilme. Cusack on oikeutetusti tähti, ja joukko hyvin persoonallisia "exiä", mm. Catherine Zeta-Jones pinnallisena Jetset-kaunottarena ja Iben Hjejle sinä eniten tunteita kuohuttavana tapauksena, tukee John-pojun eksymistä rautaisella otteella. Tim Robbinsin ponnaripäisessä Ianissa on jotakin todella ällöttävän rasvaisen äklöä, tai sitten se johtuu vain siitä, että katsomme tapahtumia päähenkilö Robin katkeruuden lävitse.
Viisi tähteä. Vähempään ei pysty. Ja ihan leffan kunniaksi sanottakoon: top20-, tai no ainakin top30-kamaa.
Pisteet:
Arvosteltu: 05.04.2006
Katsottu: Kotona
High Fidelity on elämänmakuinen draamakomedia kolmekymmppisistä sinkuista. Tarinan keskushahmo Rob Gordonin (John Cusack)tyttöystävä (Iben Hjelje) jättää hänet heti elokuvan alussa. Tämän jälkeen vapaasti kameralle puhuva Rob käy katsojien kanssa läpi hänen aikaisempia seurustelusuhteitaan ja usein ollaan myös Robin omistamalla levykaupalla, jossa hänen seuranaan ovat myös nilkkimäinen Barry (Jack Black) ja ujo Dick (Todd Louiso).
High Fidelity on suoraan sanottuna upea ihmissuhde-elokuva. Serkkuni tätä minulle suositteli ja täytyy myöntää, että nyt serkku tiesi mistä puhui. Stephen Fearsin ohjaksissa upea käsikirjoitus saa entistä enemmän potkua jota tukevat loistavat näyttelijät, etenkin John Cusack. Onhan se Jack Black myös hyvä läpimurtoroolissaan, mutta Cusack on yksi nykyajan parhaista näyttelijöistä. Myös naisrooleissa olevat näyttelijät ovat vahvoja ja uskottavia rooleissaan. Tim Robbinskin piipahtaa hauskassa roolissa.
Aivan erityistä kiitosta elokuva saa upeasta ääniraidastaan. En ole ennen tätä elokuvaa ollut kauhean suuri pop-musiikin ystävä, mutta kyllä hyvä pop-biisi on aina hyvä pop-biisi. Beta Bandin Dry The Rain jäi erityisesti soimaan päähän.
High Fidelity on uskomattoman hyvä elokuva jossa jokainen osa-alue on kunnossa. Dialogi on rikasta ja puhutaanhan elokuvassa myös suosikkielokuvastani Evil Dead II:sta. Hyvien tekijöiden käsissä on saatu aikaan aidosti hauska ja koskettava draamakomedia, jonka jaksaa katsoa uudelleen ja uudelleen. Uskomaton elokuva!
nimimerkki: Daniel Baldwin
Pisteet:
Arvosteltu: 27.11.2005
Katsottu: DVD
Arvostelija
Daniel Baldwin
Vieras
John Cusack esittää levykauppiasta, Rob Gordonia, joka on omasta mielestäänkin oikea paskiainen. Hän ja hänen elitistikaverinsa notkuvat levykaupassa miettien niitä näitä. Aina välillä kerrataan Gordonin ex-suhteita aina 14-vuotiaasta ylöspäin. Oma tyttöystävä lähtee lätkimään Ianin (Tim Robbins) luokse. Rob on sekaisin ja leffa lähtee rullaamaan.
Aidonoloiset henkilöt ovat leffan suola, sokeri ja pippuri. Hemmot ovat tavallisia kaduntallaajia, joilla on samat murheet, kuin kaikilla muillakin. Tällaista näkee entistä harvemmin, mutta onneksi High Fidelity tekee positiivisen poikkeuksen, ja hyvää musiikkia on ujutettu mukaan.
Erittäin mukavasta pläjäyksestä on tällä kertaa kyse. Jack Blackin roolihahmo jää Cusackin kanssa parhaiten mieleen. Black esittää sen verran v-mäistä kaveria, että huh. Kaiken kruunaa vielä Blackin loistava musisointi leffan loppupuoliskolla. Koko porukka on sellaista, ettei yhtään ärsyttävää näyttelijää ole. High Fidelityyn on myös melkoisen helppo samaistua, koska leffan päähenkilötkin ovat musiikki-, elokuva- ja kirjafaneja. Taustalla pauhaa vieläpä hieno soundtrack, joten miten tästä ei voisi olla pitämättä?
Rakkaustarinanakin harvinaisen onnistunut kuvaus. Ripaus huumoria sinne tänne, rento asenne ja leffan loputtua katsojalle jää hyvä maku leffasta. Tämmöisiä fiilistelypläjäyksiä ei ole koskaan liikaa. Kerta kaikkiaan herkullinen kokonaisuus.
Nimimerkki: Viisas
Pisteet:
Arvosteltu: 05.07.2004
Katsottu: DVD
Elokuva kertoo keräilystä, vinyylistä ja rakkaudesta. High Fidelty on levykauppiaan sydänsuruja läpi käyvä leffa. Tyttöystävä häipyy vieraan mukaan. Päätään selvittääkseen levykauppias käy läpi ex-suhteitaan ja selvittelee mitä heille kuuluu tänään. No ympäri mennään ja silleen.
HiFin vahva puoli on sen henkilökerronnassa. Juuri ne oikeat levy- ja musafriikkien elementit on nostettu esiin. Keräilyvimma, kaikkien asioiden listaaminen TOP 5 -muotoon ja kasettikokoelmien äänittäminen, ne on kaikki asiaan kuuluvia elementtejä tietty. Levykaupassa kauppiaina hengaileva kolmikko on jokainen omia ja erilaisia persoonian mutta rakkaus vinyyliä kohtaan yhdistää. Maanantaiaamupäivän kunniaksi listataan esim. Levyjen A-puolien eka biisien TOP 5.
John Cusack vetää hyvän pääroolin. Sympatiat on kaverin puolella välittömästi. Elokuvassa on ainekset oikein kunnon fiilistelylle. Kaikkea ei välttämättä saada kuitenkaan aiheesta irti. Ja se mikä leffassa jää kuitenkin valitettavan taka-alalle on musiikki. sitä olisi kaivannut kuitenkin vieläkin enemmän. Muutama todella onnistunut musavalinta parissa kohtauksessa vetää kyllä katsojan naaman virneeseen. Ei niistä nyt kuitenkaan sen enempää mitään spoilaamatta. Tämä elementti olisi varmasti korvannut paljon niitä puutteita, mitä elokuvassa joudutaan vetämään pois verrattaessa paljon ylistettyyn alkuperäisromaaniin. Vastaavia hekumahetkiä olisi siis kaivannut vielä enemmäkin.
Kyseessä on melko puhdas "fiilistelypläjäys", se joko toimii tai sitten... Kaiken kaikkiaan HiFi on kuitenkin onnistunut elokuva jonka parissa kyllä viihtyy.
Pisteet:
Arvosteltu: 25.10.2001
Katsottu: DVD
