Blue Velvet - ja sinisempi oli yö

Ollaan pienessä Lumbertonin kaupungissa joskus 50-luvulla. Nuorukainen Jeffrey Beaumont (McLachlan) palaa sairaalasta, missä hän kävi tapaamassa sairastunutta isäänsä. Hän löytää korvan ja uteliaisuus luonnollisesti herää. Apua hän saa sheriffin tyttäreltä, Sandylta (Dern) ja saa selville että paikallisen yökerholaulajattaren, Dorothy Vallensin (Rossellini) olevan kiristyksen kohde. Kiristäjä on sekopäisen raivopäinen kahjo Frank Booth (Hopper), jonka sanavarasto ei loista monipuolisuudella.

David Lynchin taito elokuvan estetiikassa näkyy tässä teoksessa. Kuvasto on jo alkukohtauksesta lähtien kaunista, mutta kuitenkin hieman vinoutunutta. Angelo Badalamenti on säveltänyt komean musiikin ja kokonaisuuden taustalla on maailman omituisuus, jonka voi kuvata vain Missoulan kirous elokuvamaailmalle. Pikkukaupungin pinnan alla piilossa lymyilevät perversiot, rikokset ja draama ovat Blue Velvetin rakenteita.

Koska kyseessä on Lynchin elokuva, henkilöhahmot ovat tärkeitä. MacLachlanin Jeffrey on melkoisen uskottava hyvätahtoisena nuorukaisena, jonka uteliaisuus saa enemmän kuin tarpeeksi ravintoa ja Laura Dern suorastaan säteilee naapurin kaunottarena. Tämän hyväluontoisen parin vastapainona on Frank Booth Hopperin hulluuden ja ylinäyttelyn rajoilla - ja joskus sen ylittävä suoritus. Jos pitää löytää todellinen elokuvallinen pahis, niin Frank on sitä. Hän kiroaa, sekoilee ja on täysin ennalta-arvaamaton renttu joka on myös rikollinen. Isabella Rossellini on uskomaton Dorothyna, joka vaikuttaa jopa nauttivan sairaista leikeistä joihin Frank häntä kiristää ja on myös oppinut omiakin asioita. Ehkäpä alistettu yökerhokaunotar ei olekaan niin paljoa uhri ja ehkäpä karski kiroilija-Frank on riippuvainen paitsi ilokaasusta, myös uhristaan. Näiden kahden suhde, jonka psykologista luonnetta kuvataan vain yhdellä hienolla kohtauksella on rujoudestaan huolimatta kaunis.

Blue Velvet ottaa tyypillisen, luonnosmaisten henkilöiden täyttämän kaupungin ja iskee sen kiiltokuvamaiseen pintaan syvän ja rosoisen naarmun. Yksinkertainen rikosjuoni on mukana vain selittämässä syy moiseen naarmaisuun.

Hieno elokuva ja Lynchin onnistuneimpia teoksia. Voimakas audiovisuaalinen ilme yhdistyy yksinkertaisen juonen kanssa ja luo jotain katsojalle merkittävää.

nimimerkki: Jurpo

Pisteet:
Arvosteltu: 03.08.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

Jurpo
Tähtääjä
671 arvostelua

Omalaatuisten elokuvien mestarin David Lynchin vuonna 1986 ohjaama Blue Velvet on miehen kompakivi. Blue Velvetiä ollaankin verrattu lähes jokaiseen Lynchin tekeleeseen aina Twin Peaksiin asti. Blue Velvetissä yhdistyi jälleen kaikki lynchmäisyydet, pieni tehdaskaupunki jonka lähes jokaisessa asukkaassa on jotain salaista.

Suomessa hiljattain julkaistu dvd ei kyllä ollut mikään erikonen pakkaus, sisälsi vain pari haastattelua ja kommentiraidan.

Tarina lähtee käyntiin kun kotiinsa palaava Jeffrey Beaumont (MacLachlan) löytää matkalla irtokorvan. Beaumontin isä on saanut sairaskohtauksen. Pian korvanlöydön jälkeen Jeffrey on outoakin oudommassa tapahtumasarjassa. Johon ennen pitkää liittyy hieman sekopäinen Frank Booth (loistava Hopper), joka tykkää henkäillä ilokaasua.

Blue Velvet on todella omaperäinen ja hieman omalaatuinenkin elokuva. Leffassa yhdistyy monia eri genrejä juuri soppivalla syötöllä. Löytyy trilleriä, rikosta, draamaa ja mustaa komediaa. David Lynchille tyypilliset henkilöhahmot olivat jälleen loistavia, esim: Dennis Hopperin Frank Booth on todella loistava hahmo, vaikka hieman skitso onkin. Elokuvassa on väkivaltaa ja perverssioita sopivaan Lynch-tyyliin. Blue Velvet ei ole yhtä monimutkainen kuin miehen viimeisimmät teokset Lost Highway ja Mulholland Drive. Blue Velvet kannatta kuitenkin katsella ajatuksen kanssa, sillä ei tämäkään todellakaan niitä helpoimmiten seurattavia elokuvia ole.

Blue Velvet oli aikoinaan Lynchille suuri noste Dyyni-flopin jälkeen. Blue Velvet on lynchin paras elokuva. Kyle MacLachlan ei oikein koskaan ole päässyt suureen nousuun Lynchin tuotannoista, mutta tässä mies tekee yhden parhaista rooleistaan. Hopper tulikin jo mainittua, äijä sekoilee oikein kunnolla ja viljelee fuck-sanoja. Leffa nosti aikoinaan suuren kohun, sekä kriitikoissa, että katsojissa.

Blue Velvet on lähes täydellinen elokuva, jossa on lähes kaikkea mitä hyvä elokuva tarvitsee. Lynchillä vain on pirullinen mielikuvitus.

nimimerkki: andy

Pisteet:
Arvosteltu: 26.06.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

andy
Käyttäjä
290 arvostelua

"She Wore Blue Velvet."

Blue Velvet on ehdottomasti David Lynchin paras elokuva, ja onkin muutenkin yksi kaikkien aiokojen parhaista elokuvista. Minun listallani pitelee paikkaansa top 10:ssä, ja onkin ehdottomasti paikkansa ansainnut. Esimerkiksi täällä, Leffatykissä ja IMDB:ssä Blue Velvet on rankasti aliarvostettu leffa. Kyseessähän on ehdoton klassikko ja muutenkin niin mahtava elokuva, ettei sanat riitä.

"Softer Than Satin Was the Light... From the Stars."

Blue Velvet ei ole helppoa seurattavaa, varsinkaan ensimmäisellä kerralla, mutta ei myös niinkään haastava kuin Lynchin myöhempi Mulholland Drive. Se miksi Blue Velvet on niin hyvä on loppujen lopuksi vaikea sanoa. Ehkä yksi syy on mahtavat roolisuoritukset, joista isopaha Dennis Hopper (Frank) tekee niin mahtavan suorituksen, ettei jätä ketään kylmäksi. Dennis Hopper onkin ehdottomasti parhaimpia näyttelijöitä maailmassa yhdessä Jack Nicholsonin kanssa. Isabella Rossellinin suoritus on myös hyvä, ja melkein jo uskoinkin naisen esittävän itseään, sillä niin uskottavasti hän näyttelee. Laura Dern ja Kyle MacLachlan ovatkin sitten sitä perustasoa eli ihan mukiinmenevää.

Kun nuori amerikkalaismies (Kyle MacLachlan) saapuu kotikaupunkiinsa hän löytää pellolta ihmisen korvan. Yht' äkkiä hän saakin huomata, että koko kaupungin pimeä puoli on rysähtänyt hänen niskaansa ja helvetti on irti. Leffa alkaa niin rauhallisesti, ettei ikinä uskoisi sitä miten ahdistavaksi leffa vielä muuttuukiin. Dennis Hopperin karjumista ja ilokaasun vetämistä ei mitenkään voi unohtaa.

"You F**ker!! You F**ker!! I'll F**k Anything That Moves!!!"

Blue Velvet ei ensimmäisellä katsomisella niin hyvin minuun uponnut, mutta useammat katsomiskerrat osoittivat, että kyseessähän on elokuva, joka ei avaudu ensimmäisellä kerralla, mutta myöhemmät katsomiset ovat todella sen arvoista.

"What a Strange World."

Leffa on siitä omituinen, että alkupuolen kaunis kuvakerronta muuttuu karuksi ja karu hyvin nopeasti hirvittäväksi.

Harmi vain, että Suomen DVD-julkaisu on niin huono. Kuvasuhde on muutettu täyskuvaksi alkuperäisen laajakuvan sijaan. Ja kuvanlaatukin on huono ja epäselvä. Ääni on 2.0, mikä ei ollut hyvä vaihtoehto. Mutta Briteissä julkaistu samettiin verhoiltu boxi on hienoimpia julkaisuja mitä olen ikinä nähnyt, mutta 30 euroa siitä on sen verran kova summa, että allekirjoittaneen täytyy vielä tyytyä Suomi- julkaisuun.

Eli lyhyesti Blue Velvet on David Lynchin mestariteos, jota ei missään nimessä kannata jättää väliin. Täydellinen elokuva, yksi kaikkien aikojen parhaista, ja Imperiumin vastaiskun ohella 80-luvun paras elokuva.

nimimerkki: The Wolf

Pisteet:
Arvosteltu: 14.12.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

The Wolf
Tähtääjä
523 arvostelua

Lynch, tuo aikamme leffaneroksi tituleerattu mies, putosi aika alas kolmannen kokopitkän leffansa eli Dyynin flopattua kaupallisesti. Mutta mitäpä yhdestä leffasta, seuraavaksi hän alkoi vääntää trilleriä perversioista, ja niistä hänen neljäs elokuvansa eli Blue Velvet – ja sinisempi oli yö kertookin.

Blue velvetissä on jotakin sametin pehmeää, mutta toisaalta taas jotakin ihokarvat pystyyn nostavaa osaa ihmisen pimeästä puolesta. Perversseiltä teoilta ei vältytä, ja ihmisen pakonomaiset tarpeet tulevat näemmä öisin pimeissä asunnoissa tyydytetyiksi. Jopa niin, että välillä koko elokuvan juoni hämärtyy ja jää taka-alalle.

Dennis Hopper on leffan virallinen fuck-mies. Ja vetäähän monesti niin vaisu Easy Rider –mies yhden elämänsä rooleista. 19-vuotias ja mm. Jurassic Parkista tuttu Laura Dern on välillä hakoteillä, mutta onhan hänelle muutama ikimuistoinen repliikki kirjoitettu. Juurikin flopanneessa Dyynissä läpimurtonsa tehnyt Kyle Maclachlan on vakuuttava jässikkä penkoessaan totuutta esiin paikallisen baariesiintyjän taustoista. Irronneet korvat liittyvät juttuun oudosti.

Juoni on kyllä omituinen, sitä ei käy kiistäminen. Mutta niin on maailmakin. Oikeastaan perinteiset jännärikäänteet on muokattu uuteen uskoon hyvin pienillä siirroilla. Vaihtelua siis on mukavasti, mutta toisaalta nuorimies Jeffreyn (Maclachlan) seikkailut Dorothy-neidon (Rossellini) ja hänen perheensä pelastamiseksi ovat aika tympeitä välillä. Eivätkä hakatut naiset tai antisankari Frankin (Hopper) mieliteot ole niitä kaikkein mieltäylentävimpiä.

Vaan kyllä maasta löytyneestä korvasta käyntiin lähtevää leffaa katselee. Hehkutettu osa vain oli jossain unholan syvimmillä perukoilla piilossa, sen verran kaukana mestariteoksen ja Blue velvetin raja on. Perversioiden tykönä viihtyvä tuotos on perusvahva leffa, joka ei onnistu koskettamaan. Negatiivisesti sanottuna se on vain venytetty Heineken-mainos aikansa shokkiteemalla. Ilkeä Frank vannoo panevansa kaikkea mikä liikkuu ja toinen puoli pohtii, miksi maailmassa on frankkeja. Siinä kai se leffan perimmäinen kysymys onkin. Mutta pieni pettymys tämä tuotos ehdottomasti on.

Pisteet:
Arvosteltu: 29.04.2005
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
660 arvostelua

Blue Velvet pitkästä aikaa. Edellinen katsomiskerta ajoittui aikaan ennen Twin Peaksia, ja muistikuvat leffasta olivat hataria. Outo ja ihmeveikkoja täynnä, siinä päällimäiset muistot filmistä.

Nyt katsottuna, Twin Peaks ei voi olla vaikuttamatta asenteeseen. Osittain sama näyttelijäkatras ja yhtäläinen musiikki harhautti pahasti ajatukset Tv-sarjaan, yksityiskohdista puhumattakaan. Edellä mainitut jutut lienevät osa Lynchin tavaramerkkiä joten niellään ne, ja koitetaan suhtautua Blue Velvetiin omana juttunaan.

Tarina alkaa korvan löytymisestä niityltä. Eri vaiheiden jälkeen mukaan on saatu kapakkalaulajatar, sadisti, poliisin tytär ja joukko muita kummallisia hahmoja. Taustalla on muutama murha ja pussillinen pulveria. Kaiken tämän keskellä taiteilee nuorimies teini-ihastuksen ja hieman kokeneemman naisen välillä, samalla ratkoen korvamysteeriä. Ja kun koko sopan keittäjänä on David Lynch, ainekset ovat valmiina omintakeiseen seokseen.

Lynchin mielestä ei ole komiikkaa jos joku liukastuu banaaninkuoreen, vaan se että joku törmää täyttä ravia tiiliseinään, ottaa uuden vauhdin naama sohjona ja juoksee uudelleen tiiliseinää päin. Näin hän vakuuttaa kirjassaan ja sama asenne näkyy läpi Blue Velvetinkin. Poikkeukselliset kuvakulmat, aluksi irrallisilta tuntuvat välikuvat ja äärimmäiset roolihahmojen reaktiot ovat Lynchiä itseään. Eikä David vieroksu veriroiskeitakaan. Jos naista lyödään, niin kohta verestävä suu on kattaa koko ruudun.

Kokonaisuutena Blue Velvetin tunnelma on ahdistava. Tummat sävyt, hitaasti laahaava musiikki ja Isabella Rosselinin hahmon kärsimys, eivät voi olla saamatta reaktioita aikaan. Koko ajan odottaa, että tulisi joku tolkku hommaan ja pääsisi edes filmin pahis päiviltä. Jotta hämmennys olisi täydellinen, väliin tyrkätään kuvia perheidyllistä, niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Pirun Lynch, kyllä läjän oot päästänyt.

Leffasta ei voi kertoa kattavasti, se pitää nähdä. Siitä pitää tai sitten ei.

Pisteet:
Arvosteltu: 22.08.2001
Katsottu: DVD

Arvostelija

Viljami
Ylläpitäjä
225 arvostelua