Matrix 4: Tämä elokuvasta tiedetään nyt

6.10.2019 17:44

Ysäriklassikko Matrixin jatkuminen sai tieteisleffasarjan fanit riemastumaan vähän aikaa sitten. Ilolle on myös syytä, sillä toisen alkuperäisen Matrix-ohjaajan -ja käsikirjoittajan paluu ja erityisesti sekä Keanu Reevesin että Carrie-Anne Mossin lupautuminen mukaan projektiin vihjaavat, ettei lopputulos näytä ja kuulosta aivan totutusta poikkeavalta.

Nyttemmin Matrix 4:stä on kuulunut jälleen uutta. Vaikka Reeves on palaamassa hyvin kunnianhimoiseksi kuivailemansa jatko-osan Neoksi, leffaan etsitään myös nuoren Neon esittäjää. Aiemman tiedon mukaan haussa on ollut nuoren Morpheuksen rooliin sopivan näyttelijä, mutta Morpheuksen nuorempaa painosta ei ehkä nähdäkään elokuvassa Keanu Reevesin näyttelemän Neon kanssa, vaan nuoremman esittäjän rinnalla.

Kaiken lisäksi näyttää siltä, että yhden elokuvan sijasta Warner Bros. on tuottamassa kahta erillistä Matrix-leffaa. Jo vuonna 2017 huhuttu Matrix-jatko-osa on käsikirjoittajansa Zak Pennin mukaan edelleen pöydällä. Näin Penn kommentoi asiaa Twitter-tilillään:

– Ihmiset kyselevät, joten selvennykseksi: [Warner Brosilla] on kaksi eri Matrix-projektia. Minä kirjoitin yhden, mikä sijoittuu aikajanalla varhaisemmaksi Matrix-universumissa. Lana Wachowski on ohjaamassa jatko-osan, jossa en ole työskennellyt, mutta jota odotan innolla. Kumpikaan näistä ei ole reboot-elokuva.

Lähteet: Comic Book, CinemaBlend, Metro.co.uk, Twitter

Kuva: Warner Bros./ The Matrix Reloaded, 2003

Lisää luettavaa