Venom 2:n ohjaaja on valittu

6.8.2019 05:53

Sony Picturesin sarjakuvaleffatuotantoihin lukeutuvalle Venomille luvattiin jatkoa, ja yhtiö on viimein tehnyt päätöksen myös jatko-osan ohjaajasta. Neuvotteluja asiasta käytiin useammankin ehdokkaan kanssa, mutta lopulta pesti lankesi myös näyttelijänä tunnetulle Andy Serkisille.

Kaikille Serkisin valinta ei ehkä tullut yllätyksenä, sillä Venomia alias Eddie Brockia myös jatko-osassa näyttelevä Tom Hardy ehti jo pari päivää sitten julkaista sosiaalisessa mediassa tästä vihjaavan kuvaviestin. Serkis puolestaan vahvisti tiedon sittemmin omalla Instagram-tilillään.

Taru sormusten herrasta– ja Hobitti-trilogioiden Klonkkua mutta myös esim. Apinoiden planeetan vallankumouksen Caesaria näytellyt Serkis sai tehtävän oletettavasti juuri motion capture -tekniikasta omaavansa tietotaidon vuoksi. Verenhimoisen symbiootin riivaaman hahmon kuvaamisessa ja esittämisessä sille löytynee nyt tarvetta, vaikka ensimmäinen Venom-raina kuvattiinkin ilman tätä tekniikkaa.

Venom 2:n sisällöstä ei vielä ole kerrottu paljon julkisuuteen. Leffan odotetaan kuitenkin esittelevän tarkemmin myös superroisto Carnagen.

Lähteet: THR, IndieWire

Kuva: Sony/ Venom, 2018

Lisää luettavaa