Channing Tatumin pitkään huhuttu leffaprojekti etenee

28.9.2018 06:00

Marvel-sankari Gambitin sooloelokuvasta on kiertänyt huhuja jo kauan. Esineitä ajatuksen voimalla siirtämään pystyvän hahmon oman elokuvan tie on ollut kuoppainen: esim. tammikuussa se jäi taas vaille ohjaajaa.

Nyt Gambit-projekti näyttää jälleen etenevän. Leffalla on käsikirjoitus, ja Channing Tatum on yhä kiinnostunut sen pääroolista. Tuottaja Simon Kinbergin mukaan Gambit-elokuvaa on tarkoitus ryhtyä tekemään ensi vuoden alussa. Ohjaajaa ei kuitenkaan ole vielä julkistettu.

Alkujaan Gambitin piti tulla ensi-iltaan alkuvuodesta 2019, mutta lukuisat muutokset ovat hidastaneet sen valmistumista. Uuden aikataulun lisäksi elokuvasta tiedetään nyt myös lajityyppi: se tullee olemaan romanttinen komedia. Lajityypin valintaa avartaa Kinbergin kommentti X-Men-hahmojen sooloelokuvista yleensä:

– Kun katsot Gambitia, näet huijarin ja naistenmiehen ja meistä vain tuntui, että siinä oli jotakin, […] mikä kallistui romanttisen komedian suuntaan. Deadpool oli lapsilta kielletty roisi komedia, Logan oli lännenelokuva, Gambitista tulee romanttinen komedia ja New Mutants on hyvin jämäkästi kauhuelokuva.

Lähde: We Got This Covered

Kuva: Marvel

Lisää luettavaa