Ohjaaja James Gunnille kenkää Guardians of the Galaxy -leffasarjasta?

20.7.2018 22:49

Aktiivisesti sosiaalista mediaa käyttävä ohjaaja James Gunn (kuvassa) on saanut paljon kiitosta Marvel-sarjakuviin pohjautuvista Guardians of the Galaxy -elokuvistaan. Hän on valmistellut kolmannen Guardians of the Galaxy -leffan käsikirjoitusta, suunnitellut sen soittolistaa ja hänen oli myös tarkoitus ohjata kyseinen elokuva. The Wrapin ja Varietyn mukaan Gunn on nyt kuitenkin erotettu elokuvan tekijätiimistä.

Syyksi yllättävälle erottamiselle on nostettu Gunnin muutamien vuosien takaiset viestit sosiaalisessa mediassa. Eräs kyseenalaisiksi luokitelluista viesteistä vuodelta 2009 kuuluu: ”Parasta raiskatuksi tulemisessa on se, kun raiskaamisesi on ohi ja se on kuin: ’Huh, tämä tuntuu mukavalta, olla ilman raiskatuksi tulemista!'” Sittemmin viestit on hävitetty Gunnin tililtä, mutta niistä otetut ruudunkaappaukset ovat yhä nähtävillä verkossa.

Gunn on pyytänyt anteeksi vanhoja viestejään. Hän on myöntänyt olleensa uransa alussa provosoiva ja kertoneensa rankkoja ja tabuja koettelevia vitsejä. Hän kokee olevansa kuitenkin nykyään erilainen:

– Kuten olen julkisesti monesti sanonut, kehittyessäni ihmisenä myös työni ja huumorintajuni ovat kehittyneet.

Lähteet: The Wrap, Variety

Kuva: Gage Skidmore

Lisää luettavaa