Stephen King -filmatisoinnin esikuvan pakomatka päättyi

7.5.2015 07:12

Sekä katsojien että kriitikoiden ylistämän Rita Hayworth – avain pakoon -elokuvan taustalta löytyy Stephen Kingin teksti, joka puolestaan pohjautuu tositapaukseen. Leffassa Tim Robbinsin (kuvassa oik.) näyttelemä hahmo nimeltä Dufresne kokee samankaltaisen kohtalon kuin eräs Frank Freshwaters vuosikymmeniä sitten. Freshwaters, joka myös karkasi vankilasta, on kuitenkin nyt napattu kiinni – ”vain” 56 vuoden pakoilun jälkeen.

CNN:n mukaan vuosien saatossa useiden eri nimien takana piileskellyt ja Yhdysvaltojen osavaltioista toiseen eri töissä kiertänyt Freshwaters jäi kiinni Floridassa. 79-vuotias karkulainen tuomittiin vankilaan alkujaan kuolemantuottamuksesta auto-onnettomuudessa vuonna 1957. Hänen pakonsa oli päättyä jo 1975, mutta Etelä-Virginian tuolloinen kuvernööri päästi hyvän vaikutuksen tehneen miekkosen jatkamaan matkaansa.

Freshwaters, joka ennen uusinta käännettä oli pitänyt matala profiilia William Harold Coxina, napattiin sormenjälkien perusteella. Nuoruuden pidätyskuvastaan muuttuneen karkurin kerrotaan todenneen poliisille, ettei hän ollut nähnyt kyseistä heppua vuosiin. Elokuvan jättäessä Dufresnen kohtalon jokseenkin avoimeksi, Freshwatersin juttu näyttää selvältä: hänen pitäisi istua ohiolaisessa vankilassa vanhaa tuomiotaan vielä 18 vuotta, eli lähes satavuotiaaksi asti.

Lähteet: CNN, The Telegraph

Kuva: Warner Bros.

Lisää luettavaa