Dokumentti ei ainakaan kerro Sauli Niinistöstä, mutta mistä sitten?

10.8.2014 17:54

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Presidentintekijät
Valmistusvuosi:2014
Pituus:79 min

Suomalainen dokumenttielokuva ei genrenä ole paljon lokaa saanut päälleen. Pienessä maassamme tuotetut pienet dokumentit ovat menestyneet myös maailmalla (esim. Tanjuska ja 7 perkelettä). Presidentintekijät on suunnattu lähinnä kotimaan yleisölle, mutta täällä sen nostamat aallot ovat varmasti paikanneet maailmanlaajuisen huomion saavuttamista.

Onko Presidentintekijät pohjimmiltaan tietyn puolueen oman kilven kiillotusta ja mainostusta, pienen piirin kiistakapula, epäonnistunut dokumentti Sauli Niinistöstä, epäonnistunut dokumentti markkinointikampanjan kuvaamisesta vai onnistunut dokumentti eräästä vaalikampanjasta – vastaus on jokaisen katsojan kehitettävä omassa päässään ihan itse. Mm. kotimaista Diili-versiointia ja rokkaritositv-sarja The McCoys Show’ta aiemmin tehnyt ohjaaja ja käsikirjoittaja Tuukka Temonen on Presidentintekijöissä vienyt kameransa Kokoomuksen presidenttikampanjan kulisseihin vuosina 2011 ja 2012. Jonkun mielestä hänen oli tarkoitus tehdä Sauli Niinistöstä samantyyppinen kuvaus kuin Aleksi Bardyn 2012 valmistunut Tarja Haloseen keskittynyt Rouva presidentti oli ja on. Itse hän ohjaaja kertonut muuta. Bardyn dokumenttia on suomittu henkilönpalvonnasta, mutta saiko juuri se Temosen päättämään jättää henkilöt palvomatta ja kuvata aikuisten ihmisten palaverileikkejä? Yksi asia ainakin on varmaa: Sauli Niinistöä Temonen ei tuo tässä dokumentissa sanomaan juuri mistään mitään.

Presidenttikampanjaa puuhaava tiimi sen sijaan puhuu Niinistöstä. Kiitos tekstityksen, kehnonlainen äänitys voidaan antaa jotenkin anteeksi. Kampanjan puuhaajat eivät puhu suoraan kameralle, vaan toisilleen. Sisältö on koottu palaverikeskusteluista, käytävätapaamisista ja muista vastaavista. Kalpeissa neuvotteluhuoneissa ja toimistoissa sekä tapahtumissa kuvatusta materiaalista käy ilmi, että Temosella ja hänen tiimillään on ollut käytössään kuvauskalusto, joka heikoimmillaan on tarkoittanut ehkä keskinkertaista älypuhelinta. Sellaisella kalustolla pääsee toki intiimin lähelle, mutta mitään kovin intiimiä Temonen ei silti välttämättä tuokaan esille. Yksi räplää älylaitettaan, toinen kuuntelee työtoveriaan ja kolmas kyselee, miten hän voisi osallistua, jos hänen osansa kampanjasta halutaan perua. Kampanjan isointa ääntä pitävä henkilö lietsoo työtovereitaan ideoimaan parempaa kampanjaa jännällä metodilla: hän kertoo muille, ettei presidenttiehdokas Niinistön psyyke kestä pettymyksiä ja ehdokas on valmis heittämään kintaat tiskiin. Hän on ilmeisesti hyvä työssään, sillä Niinistöstä tuli kuitenkin presidentti.

Temonen jättää mielenkiintoisesti myös rouva Niinistön samaan limboon kuin dokumentissa leivottavan presidentinkin. Jenni Haukio, joka oli Kokoomuksen viestintäpäällikkönä ennen Niinistön presidenttiyttä, käy kampanjapalavereissa dokumentin alkupuoliskolla, mutta katsoo sitten paremmaksi siirtyä niiden ulkopuolelle. Tästä ei kerrota hänen suullaan, vaan muiden. Media on pitänyt Haukiota alusta alkaen vain jonkinlaisena runotyttönä, eikä Temonen hakeudu esittämään hänestä tätä kuvaa poistavaa tai vahvistavaa materiaalia. Toisaalta, jos Haukio on vain sievä runotyttö, joka puhuu rintanapeista, onko hänellä ja hänen tukemallaan puolueella menestyksen rintamalla mennyt heikosti? Joskus Haukion vetämillä ei-poliittisvirittyneillä kursseilla istuneena näen ainakin itse hänet toisenlaisena henkilönä.

Temosen dokumentin saama medianäkyvyys on ollut omanlaisensa onnistunut markkinointitempaus. Heikkolaatuisen kuva- ja äänimateriaalin perusteella Presidentintekijöitä ei kovin mielellään haluaisi verrata mihinkään laadukkaamman näköiseen dokumenttiin. Toisaalta sitä on esitetty teattereissa ja se on yleisessä levityksessä maksua vastaan mm. vuokrauspalveluissa. Kronologisesti leikattu sisältö paljastaa aikuisten tärkeiden neuvonpitojen olevan hyvin lähellä lapsekasta hiekkalaatikkoleikkiä, jos ei muuta. Tällaisena ihmistutkimuksena Presidentintekijät toimii keskinkertaisesti.

Arvosteltu: 10.08.2014

Lisää luettavaa