Arvostelu

Mitä pidemmälle televisioon puserrettu iltasatu jatkuu, sitä väsyneempi ja kaavaan turtuneempi katsoja on.

Veijo Hietala on sanonut, että elämme nyt uusromantiikan aikaa. Osuen vallan oikeaan. Kun tosi-tv:n kyyneleillä on vallattu jopa musiikkilistat, vampyyrit on kaivettu haudoistaan True Blood -pulloja kippistämään, ihmissudet raahattu ulvomaan jo mainitun tositelkkarin ruudun eteen ja J.K. Rowlingin rahapussi paisutettu ähkyn partaalle, mitäpä muuta romantiikkalähdettä nykyihmisellä on enää jäljellä kuin vanhat satuklassikot ja niiden rujot tarinat, joiden tahtiin meistä lähes jokainen on joskus lapsosena nukahtanut?

Mm. Tronin tuoreesta versioinnista ja Lost-telkkuloistokkuudesta vastanneet Adam Horowitz ja Edward Kitsis ovat ne oivaltajat, jotka keksivät naittaa lumikit, punahilkat, tittelintuuret, pinokkiot, hullut hatuntekijät ja muut tutut hahmot saman fantasiaseikkailun voimanlähteeksi. Tuloksena syntyy satujen klassisista aloitussanoitusta nimensä repäissyt Olipa kerran (Once upon a time), joka starttaa niin huimalla intensiteetillä, että sitä voisi luulla suuremmaksikin merkkiteokseksi.

Lostista mukaan käsikirjoittajaherroille on tarttunut näyttelijöiden (mm. de Ravin ja Dale) lisäksi ainakin erilaisten maailmojen ja takaumien välillä poukkoilua: Pahuus on vanginnut kaikki satuhahmot meidän maailmaamme Storybrooke-nimiseen tuppukylään ja saanut heidät vieläpä unohtamaan identiteettinsä. Tarina on tällöin esitettävä sekä fantasiatäytteisen menneen että arjen rassaaman nykyhetken perspektiivistä.

Housen kyynisyydestäkin selvinnyt Jennifer Morrison on se, joka vaaleine kutreineen ja punaisine nahkatakkeineen käy Storybrookeen hyvyyden omana edustajana, itsekään tätä seikkaa tietämättä. Biologinen jälkeläinen Henry (Jared S. Gilmore) puolestaan tietää mystisen satukirjansa opetelleena turhankin hyvin, mihin äiti pystyy (tai ainakin pystyisi, jos uskoisi asioiden nykytolaan). Tai kuinka pahis oma adoptioäiti oikeasti onkaan. Kun mukaan summataan jo mainitut satuhahmot plus kymmenen muuta, hyvän ja pahan miekat kolisevat yhteen varsin äänekkäästi.

Sarjan ensimmäisen tuotantokauden ongelma on epätasaisuus. Alkuun on sijoitettu monta klassikkotason jaksoa, jotka häikäisevät fantasiakaipuisen silmiä niin, että täytejaksojen tyhjyys meinaa välillä jäädä huomaamatta. Mitä pidemmälle televisioon puserrettu iltasatu jatkuu, sitä väsyneempi ja kaavaan turtuneempi laps... anteeksi, siis katsoja on. Satumaailmankaikkeuden tietokonetehosteet ovat liian usein tusinatavaraa. Mitä järkeä on raahata lohikäärme ärjymään tämän luokan produktioon, jos se näyttää jääkiekkojoukkue KalPan mainosvideon ”lohikäärmeeltä”?

Kiitos Ginnifer Goodwinin ylikiltin opettajahahmon sympaattisuuden, sarjan alkujaksojen maanisen vimman sekä kausihuipennoksen ikävän keskeneräisyyden, Olipa kerran saa toisen mahdollisuuden. Kakkoskauden merkeissä siis. Toivotaan, että silloin satujen loppusanat seisovat jalustoillaan jykevästi ja sarja on laadullisesti palannut potentiaalia puhkuneisiin lähtökohtiinsa.

Pisteet: rating 60,000

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä, 30 arvostelua
Arvosteltu: 19.03.2013
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Ilmestyskirja. Nyt
Ilmestyskirja. Nyt arvosana 4,31
Ilmestyskirja. Nyt
Nykyaika
Nykyaika arvosana 4,18
Nykyaika
Kaupungin valot
Kaupungin valot arvosana 4,11
Kaupungin valot
Scarface - arpinaama
Scarface - arpinaama arvosana 4,42
Scarface - arpinaama

Sarjan tiedot

Olipa kerran: 1. tuotantokausi
Olipa kerran: 1. tuotantokausi arvosana 3,80