Arvostelu

Viime vuosikymmenen kunnianhimoisimman tv-sarjan alku on suoraviivaista Survivor-kisailua Stephen King -mausteilla.

Englannin kielen sanasta ”Lost” on moneksi. Se on verbi ja se on adjektiivi. Se on menetetty, kateissa, hukkunut, ymmällään, eksyksissä... Mutta ennen kaikkea se on viime vuosikymmenen kunnianhimoisimman televisiosarjan nimi.

Lostin kuusivuotinen menestystarina alkaa lentokoneonnettomuudesta, synkästä aiheesta, jota on yleensä kavahdettu televisioviihteessä (sehän voi säikäyttää potentiaaliset lentomatkustajat!). Yli kymmenen miljoonan dollarin budjetilla tuotetussa pilottijaksossa reitiltään eksynyt Oceanic Airlinesin lento 815 rysähtää alas ja väkijoukko löytää itsensä saaren hiekkarannalta. Kaaoksen ja ruumiiden keskeltä. Helpottuneena siitä, että edes on hengissä. Ollen silti mystisellä taikasaarella juuri niin hukassa, kateissa, ymmällään ja eksyksissä kuin sarjan nimi kertoo heidän olevan. Selviämistaistelu ja kasvaminen ihmisenä voi alkaa. Eksyneen on löydettävä tie kotiin. Missä ikinä se koti sitten onkaan.

Lost, Abrams-Lindelof-Lieber-akselin kultaoivallus, sijoittuu tosi-tv:n kultakaudelle. Siis ajalle, jolloin Jeff Probst talutti joka viikko (vaiko joka ilta?) telkkariselviytyjiä heimoneuvostoon. Hikipisarat otsallaan kiillellen. Nuotio rätisten ja viidakko humisten. Todelliset ja epätäydellisyydessään samaistuttavat ihmiset oli (muka) tuotu kisaamaan kunniasta ja selviytymisestä. Menestymään omana itsenään mutta ei kuitenkaan niin näkyvästi, että toiset äänestäisivät menestyjän ulos. Pitäisi osata päihittää eksoottiset olosuhteet, muut ja vielä itsensä. Lostilaiset, nuo kuudessa vuodessa olohuoneen vakiotutuiksi kasvaneet, noudattavat seikkailunsa alussa pitkälti Survivor-formaatin kaavaa. Selviytyjäjoukko on pääosin valkoihoinen, sujuvaa englantia puhuva, valmis uhrauksiin tiellä kohti selviytymistä. Keskushenkilöitä, moniongelmaisia tallaajia suuronnettomuuden keskellä, on monta, paljon enemmän kuin keskiverrossa jenkkituotannossa. Jo niin usean päähenkilön tarinan vahva taustoittaminen takaumakerronnalla tekee Lostista poikkeuksellisen. Megakalliin riskisijoituksen, jollaisia ei turhan usein nähdä.

Panostus omaperäisyyteen näkyy läpi sarjan. Ensimmäinen kausi on silti riskittömin, rytmikkäin ja määrätietoisimmin sarjaa eteenpäin vievä. Se on pohja ja suuremmillekin yleisömassoille kelpaava alustus, jonka pitäisi koukuttaa mahdollisimman moni kestämään mielipuolisia ja huimia käänteitä myöhemmissä vaiheissa. Lostin nerokkuus piilee nimittäin siinä, että jokaisen kauden voisi lajitella omaan genreensä: sarjan suunta vaihtuu vikkelään, keskeisiä teemoja kulkee limittäin sekä lomittain ja tekijät osaavat myös hämäämisen jalon taidon. Ykköskausi on kuitenkin silkkaa Survivor-kisailua kepeillä Stephen King -mausteilla. Vahvaa henkilödraamaa ja alkuiltaan helposti ympättävää jännityskertomusta. Nykyajan nuotiotarinointia. Viidakossa vaanii jokin mysteeriolento ja vihamieliseltä vaikuttava toinen ihmislauma (vrt. Selviytyjät ja ”se toinen heimo”). Kohokohtiin lukeutuvassa Numbers-jaksossa Lostin kuulu numeromytologiakin päästetään irralleen. Tekemään faneille Lostista enemmän kuin pelkkä tv-sarja.

Lostin laajaan hahmojoukkoon mahtuu monenmoista tallaajaa. Pääroolin ykköskaudella ottaa Viiden jutusta tuttu Matthew Fox, joka esittää isäsuhteessa pettynyttä ja perfektionismista kärsivää kirurgi Jack Shephardia. Shephard on (nimensä edellyttämällä tavalla) porukan kaitsija ja paimen, kun taas Terry O'Quinnin John Lockesta leivotaan jo kovasti sarjan suurinta mysteerihenkilöä, varsinaista ristiriitaisuuksien ritaria, tylysti tuijottavaa päällikköä ja toisaalta suurta epäonnistujaa. Näiden kahden hyvin erilaisen hahmon välille on helppo rakentaa sarjan jännitteen vaatimaa vastakkainasettelua. Sawyer (Holloway) on kostolle elämänsä omistanut punaniska ja ryhmän egoisti, Kate Austen (Lilly) rikoskierteeseen sekä pakoilukierteeseen eksynyt nuori nainen ja useammankin saarelaisen ihastus. Hobittina paremmin tunnettu Dominic Monaghan muuntuu huumeongelmaiseksi rokkariksi ja saa epäkiitollisesti kontolleen sarjan tylsimmät takaumajaksot. Michael (Perrineau Jr.) on menettänyt kipeässä erossa lapsensa vain saadakseen tämän takaisin siinä vaiheessa, kun kumpikaan ei enää tunne toistaan. Michaelin ja Waltin (Malcolm David Kelley) taival isäksi ja pojaksi on ykköskauden kohokohtia sekin, vaikka Michaelin Waaaalt!-karjahtelu sittemmin liukuukin komiikan puolelle.

Matkaajalista on pitkä. Torailevat sisarukset Boone & Shannon, rakkaansa hukannut entinen Irak-soturi Sayid, avioeron partaalle ajautunut korealaispariskunta Jin & Sun, vielä syntymättömästä lapsestaan eroon haluava Claire ja jokaisen Lost-fanin suosikkeihin lukeutuva pulskahko symppis Hurley ovat jokainen korvaamaton palanen miljoonien osien mysteeripalapelissä nimeltä Lost. Kun näiden hahmojen kompleksit ja epätäydellisyydet yhdistetään Havaijin kuvankauniisiin maisemiin, aiemmin mainitut tosi-tv-formaatit huomaavat hävinneensä (they lost the fight!) ja niinpä ne ovatkin joutuneet viime vuosina jalkautumaan eri suuntiin. Kuka poliisiauton huippumallikansalaiseksi, kuka maajussirokkarin morsian -titteliä tavoittelemaan.

Lost sen sijaan on ja pysyy tukevasti kulttijalustallaan. Ensimmäisellä kaudella se ei yllä vielä televisiosarjasalapoliisien pöytäkeskustelujen ykkösaiheeksi, mutta toisaalta se on vielä mainstream-tasonsa huipulla. Konstailematon ja suoraviivainen. Emmy-palkintoja kahminut koukuttaja valmiina sukeltamaan paljon syvemmälle yliluonnolliseen.

Pisteet: rating 90,000

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä, 30 arvostelua
Arvosteltu: 19.07.2013
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Vihreä maili
Vihreä maili arvosana 4,38
Vihreä maili
Kaupungin valot
Kaupungin valot arvosana 4,11
Kaupungin valot
Nykyaika
Nykyaika arvosana 4,18
Nykyaika
Umberto D. - elämän vanki
Umberto D. - elämän vanki arvosana 4,15
Umberto D. - elämän vanki