Hullu – Hullumpi – Yläaste edustaa suomalaisen animaation parhautta.

10.1.2016 09:13

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Hullu - Hullumpi - Yläaste
Valmistusvuosi:2015

En ole itse vielä yläasteella (puolitoista vuotta vielä), eikä itselläni ole minkäänlaista hajua, minkälaista siellä on. Mutta tämän herkullisen hauskan sarjan jälkeen minulla saattaa olla pieni ajatuksen häivähdys.

Sarjan ohjaaja-luoja-käsikirjoittaja-tajuatte mitä tarkoitan Tuomas Toivaisen voisi tituleerata jopa neroksi. Hän osaa myös nokkelasti näyttää muutoksia ala-asteelta yläasteelle menosta. Esimerkiksi ensimmäisen jakso alkaa, kun päähenkilö Antti kuvailee ala-astetta:
-”Mä muistan ajan kun päivät alkoi puurolla ja Pikku Kakkosella. Kouluruoka oli pahaa, tytöt oli ällöjä ja Jonne oli pelkkä etunimi. Kavereiden kanssa ostettin aina patukat ja kiroiltiin, haluttiin olla cooleja teinejä.” Sen jälkeen kamera leikkaa yläasteeseen, missä Antille tulee finnejä, ja hänen ystävälleen silmälasit, kun toinen kamu (osuvasti nimetty Keijoksi) lihoaa ja housuista kuuluu tippuva ääni.

Toivainen käy onnistuneesti, satiirisella tavalla läpi kaikki nykyajan stereotypiat. On toisiaan heitteleviä ananastukkaisia atleetteja, suomalainen versio Ralphista Simpsoneissa, kännyköitä näpräävät pissikset, gootti ja energiajuomia kittaavat pössyttelijät, jotka muuttuvat kirjaimellisesti Beavisiksi ja Butt-Headiksi kun tunnilla on sukupuolivalistusta, tarjoten myös mielipiteitään asioista. Esimerkiksi some-jakso, jossa Antti toteaa: ”Some on syöpää, mutta silti sitä pitää seurata ja käyttää.”

Pelkistetystä animaatiotyylistä tulee mieleen South Park, ihan niin kuin hahmoistakin. Keijo on ihan kuin Cartman, pömppömahoineen ja ronskeine kielenkäyttöineen. Antista tulee mieleen Stan, hän on joukon normaalein, hän myös ihmettelee ja kritisoi asioita kuin Stan. Kalle sen sijaan on kuin Kyle. Joukon keskustelusta tulee mieleen jopa South Parkin poppoon puhumistapa. Huomasin nyt, kun sarjaa miettii: poikien keskustelu on melkeinpä identtistä South Parkin kanssa. Toivainen sanoi haastattelussa että sarja on vähän kuin South Park, mutta hän ei käytä yhtä räväkkää huumoria, vaikka satiiri ja kielenkäyttö on aika lähellä Eteläpuiston tasoa.

Toivaista voi myös vain ihailla tee se itse-tavasta tehdä sarjaa. Hän on tehnyt itse lähes kaiken, miksauksen hoiti kaverin isä ja ääninäyttelijöinä on kavereita, mikä myös on South Park-maista.

Hullu – Hullumpi – Yläaste edustaa suomalaisen animaation parhautta Pasilan ohella nokkelalla satiirillaan, rennolla luonteellaan ja hulvattoman hauskoilla hahmoilla ja dialogilla.

Arvosteltu: 10.01.2016

Lisää luettavaa