Arvostelu

Lahjakkaiden näyttelijöiden vetämä sketsishow, jonka lähtökohtana on ollut täydellinen älyvapaus.

Brittiläiset ne sitten taitavat huumorin. Harry Enfield ja Paul Whitehouse ovat pitäneet 90-luvullakin huolen siitä, että yleisö saa tipahdella sohviltaan tiuhaan tahtiin. Lähes Monty Python- ja Ruuvit Löysällä –klassikkojen rinnalle nousee Pingutyypin listalla myös hieman pimentoon jäänyt hersyvän hauska sketsisarja Big Train.

Kyseessä on lahjakkaiden näyttelijöiden vetämä sketsishow, jonka lähtökohtana on ollut täydellinen älyvapaus. Big Trainissa mieluisan yllätykselliset jutut rakentuvat usein hyvinkin yksinkertaisen idean päälle. Hitler juhlii onnistunutta puhettaan hiprakassa backstagella. Kuusituntinen tuijotuskilpailu kokee ennennäkemättömän käänteen. Itse Perkele kätkee Jeesuksen voileipään ötökän. Palkkamurhaaja vaanii ankkaa ja Artisti (joka tunnettiin ennen nimellä Prince) esteratsastajia. Kyllä, juuri tämänkaltaisesta matskusta ne kaveripiirissä heiteltävät lentävät lausahdukset taotaan. Hillitöntä!

Sketsisarjaksi budjetti on ollut korkeahko, ja se kieltämättä näkyy tarkasti hiotuissa yksityiskohdissa. Show’n ytimen muodostavat kuitenkin Kevin Eldon, Mark Heap ja Simon Pegg, jotka venyvät mitä erilaisimpiin rooleihin täydellä antaumuksella. Etenkin Eldon todistaa taitonsa sellaisena monikasvona, ettei voi kuin ihmetellä miksei miekkosta arvosteta enemmän.

Big Train sisältää kokonaisuudessaan vain kaksi tuotantokautta, joista ensimmäinen on selkeästi parempi. Toisella kaudella työryhmä muuttui, mikä näkyy yllättävänkin paljon lopputuloksessa. Ensimmäiset kuusi jaksoa sisältävät kuitenkin niin vatsaa kouristelevan hauskoja helmiä, että tuoreehko DVD-julkaisu kannattaa hommata hyllyyn jo pelkästään niiden takia. Liki täydellistä viihdettä, sopii kumartaa.

Pisteet: rating 80,000

Pingutyyppi
Ylläpitäjä, 7 arvostelua
Arvosteltu: 08.12.2004
Katsottu: DVD

Saman kategorian TOP-leffoja

Kaasua, komisario Palmu!
Kaasua, komisario Palmu! arvosana 4,12
Kaasua, komisario Palmu!
Vapauden aave
Vapauden aave arvosana 4,16
Vapauden aave
Chaplinin poika
Chaplinin poika arvosana 4,26
Chaplinin poika
Hullu Pierrot
Hullu Pierrot arvosana 3,77
Hullu Pierrot

Sarjan tiedot

Big Train - Series 1 & 2
Big Train - Series 1 & 2 arvosana 4,25