pökkelö

pökkelö

Käyttäjä, 2 fania

Oma statistiikka: Sarjojen kommentit (67)

05.09.2010 klo 23:15

Fringe: 2. tuotantokausi

Hieman uusi suunta sarjalle, mikä on ihan positiivista. Toivottavasti ei venytetä kuitenkaan liikaa, vaan sarja pidettäisiin tiiviinä ja hyvänä alusta loppuun.

4/5

rating 80,000

26.06.2010 klo 15:44

Supernatural: 5. tuotantokausi

Tavallaan olisi toivonut tämän kauden olevan viimeinen, niin olisi saatu hyvä ja tiukka lopetus laatusarjalle. Nyt kuitenkin tällä kaudella oli liikaa täytejaksoja ja juoni junnasi paikallaan. Vaikka oikeaan suuntaan ollaan menossa, niin turhien jaksojen toivoisi jäävän pois. Parhaimmillaan todella mielenkiintoista katsottavaa, huonoimmillaan turhaa pitkitystä.

4/5

rating 80,000

10.06.2010 klo 22:07

The Pacific

Alku hyvä, mutta loppua kohden ei tunnelma enää pysynyt samana. Lopun päähenkilötkin ovat paljon latteampia kuin alussa. Silti tyylikäs, katsomisen arvoinen sarja, jossa tapahtuu paljon ja joka herättelee ajatuksia.

4/5

rating 80,000

10.06.2010 klo 21:56

Lost: 6. tuotantokausi

Päätös maailman parhaalle televisiosarjalle. En tiedä onko huono asia, kun odotukset olivat lopputulosta korkeammalla. Joka tapauksessa kausi oli aiempiin nähden pieni pettymys, vaikka koukuttikin edelleen. Lostille olisi vain toivonut jotain vielä räjäyttävämpää loppua.

4,5/5

rating 90,000

10.06.2010 klo 21:49

FlashForward

Lupaava alku, jonka jälkeen hieman lässähti, mutta loppua kohden mielenkiinto taas heräsi. Kaiken kaikkiaan harvinaisen hyvä sarja, jonka kaltaisia ei montaa ole.

4/5

rating 80,000

06.04.2010 klo 21:44

Burn Notice: 3. tuotantokausi

Pystyy vielä 3. kaudellakin koukuttamaan. Jaksot tapaukset eivät toista itseään ja juonikin kulkee eteenpäin. Toisaalta itse juoneen voisi alkaa jo keskittyä enemmän, niin saataisiin asiallinen päätös hyvälle sarjalle.

4/5

rating 80,000

07.01.2010 klo 21:25

My Own Worst Enemy

Ihan lupaavan idean omaava sarja, jonka alku on sopivan aukkoinen ja saa katsojan kiinnostumaan. Välillä typerät juonenkäänteet kuitenkin häiritsevät, ja vaikka sarja lopetettiin kesken, olisi tälle jonkinlaisen lopun voinut väsätä. Christian Slater onnistuu esittämään kahta erilaista persoonaa varsin hyvin.

3,5/5

rating 70,000

15.07.2009 klo 18:40

Harper's Island

Piristävä idea muuten niin tylsässä tv-sarjojen massassa. Ensimmäinen jakso lataakin kovat odotukset. Myöhemmin turha tositvmäisyys alkaa häiritsemään. Näyttelijät hoitavat hommasa kelvollisesti. Ennen viimeisiä jaksoja alkaa tunnelma taas tiivistyä ja lopulta odottaa paljon, mutta se on turhankin pitkitetty ja käänteikäs. Se ei kuitenkaan latista tunnelmaa niin paljon, etteikö tämä olisi yksi positiivisimmista uusista (mini)sarjoista vähään aikaan.

4/5

rating 80,000

13.07.2009 klo 18:56

Eleventh Hour

Omaperäisistä rikostutkijoista on ihan tarpeeksi sarjoja, eikä tämä ole todellakaan parhaasta päästä. Jaksot jaksavat kiinnostaa alussa, mutta jo puolenvälin tienoilla tylsyys iskee. Ensimmäinen jakso on lupauksia antava, mutta liika toisto ja yhtenäisen juonen puute tiputtavat sarjan tv:n keskikastiin.

3/5

rating 60,000

11.06.2009 klo 21:59

24: 1. tuotantokausi

Todella painostava tunnelma, joka myöhemmiltä kausilta puuttuu. Myöskään tarina ei ole niin liioiteltu. Ehdottomasti television parhaita toimintasarjoja.

4,5/5

rating 90,000

21.05.2009 klo 13:49

24: 7. tuotantokausi

Alku näytti hyvinkin lupaavalta, lähtökohdat olivat erilaiset kuin aiemmilla kausilla. Selvästi tähän oltiin taas pitkästä aikaa panostettu. Vaikka meno hiipui kauden edetessä, oli tämä selvä parannus 6. kauteen.

4/5

rating 80,000

20.05.2009 klo 23:07

Supernatural: 4. tuotantokausi

Selvästi otettiin opiksi edellisestä floppikaudesta, ja tämä kausi toikin tullessaan todella lupaavan idean. Kaudesta olisikin tullut ensimmäisen veroinen, jos tätä ideaa oltaisiin osattu käyttää hyödyksi. Tarina eteni kuitenkin liian hitaasti. Useat loistavat jaksot ja hyvä yhtenäinen juoni (vaikkakin hitaasti etenevä) nostavat tämän kauden edellistä korkeammalle.

4/5

rating 80,000

20.05.2009 klo 22:45

Pako: 4. tuotantokausi

Taisi olla yksi kausi liikaa tässä sarjassa. Ajauduttiin jo turhan paljon pois sarjan ideasta, ja jaksot alkoivat toistaa liiaksi samaa kaavaa ja jopa tylsistyttää, mistä ei aiemmilla kausilla tarvinnut murehtia. Silti, ehkäpä se kertoo jotain tv-sarjojen tarjonnasta, sillä oli tämä siltikin niitä harvoja katsomisen arvoisia sarjoja. Vaikka finaalijakso muuten noudatti kauden yleistä ilmettä, oli loppuratkaisu kuitenkin kauden parasta antia.

3,5/5

rating 70,000

20.05.2009 klo 22:26

Lost: 5. tuotantokausi

Eipä olisi uskonut, että näin lähelle täydellistä tv-sarjaa voidaan päästä. Jakso jaksolta seuraavaa jaksoa odottaa vain entistä enemmän. Tarina muuttuu, mutta Lostin mystisyys säilyy. Niitä harvoja sarjoja, jotka eivät aliarvioi katsojaa.

5/5

rating 100,000

20.05.2009 klo 22:16

Fringe: 1. tuotantokausi

Vuoden 2008 paras uutuus. Lupaava alku, sitten hieman tylsempiä jaksoja, ja loppua kohden taas alkoi mielenkiinto palata. Hyvä idea, perushyvä toteutus, mutta ihan huippusarjaksi tästä ei ainakaan ensimmäisen kauden perusteella ole.

4/5

rating 80,000

04.05.2009 klo 19:12

Bel-Airin Prinssi: 6. tuotantokausi

Hyvin jaksoi vielä 6. kausikin viihdyttää.

4,5/5

rating 90,000

05.04.2009 klo 11:54

Flashpoint: 1. tuotantokausi

Ihan katsottavaa toimintaa, positiivista on, että poliisien työstä näytetään muutakin kuin räiskintää. Kaikkien jaksojen olisi suonut olla yhtä hyviä kuin viimeinen.

4/5

rating 80,000

02.04.2009 klo 14:37

Bel-Airin Prinssi: 5. tuotantokausi

Tälle kaudelle keksittiin taas lisää uusia ideioita, vaikka samoja vanhoja juttujakin on.

4,5/5

rating 90,000

20.03.2009 klo 18:28

Underbelly

Paras näkemäni rikosdraamasarja, jossa muutama loistava näyttelijä. Tositapahtumiin perustuvuus lisää aina mielenkiintoa, mutta toisaalta sarjasta tulee aika yksinkertainen ja ennalta-arvattavakin. Silti se säilytti mielenkiintonsa, eikä tylsiä jaksoja ollut.

4,5/5

rating 80,000

19.03.2009 klo 21:14

Bel-Airin Prinssi: 4. tuotantokausi

Negatiivisin muutos tälle kaudelle oli Vivianin esittäjän vaihtuminen.

4/5

rating 80,000

18.03.2009 klo 21:09

Bel-Airin Prinssi: 3. tuotantokausi

Taas enemmän hyviä jaksoja tällä kaudella.

4,5/5

rating 90,000

17.03.2009 klo 15:01

Burn Notice: 2. tuotantokausi

Jatkaa onnistuneesti 1. kautta. Tapahtumat ovat mielenkiintoisempia, ja mukaan mahtuu muutama loistava jakso. Edelleen Donovanin varassa sarja pyörii, mutta mies tekeekin niin hienoa työtä, että sarjaa katsookin melkeimpä hänen takiaan.

4/5

rating 80,000

17.03.2009 klo 14:57

Bel-Airin Prinssi: 2. tuotantokausi

Ei niin ikimuistoinen kuin 1. kausi, mutta edelleen paras tv-komedia.

4/5

rating 80,000

14.01.2009 klo 14:28

Generation Kill

Parhaiten kuvattua sotaa mitä elokuvissa/sarjoissa on tullut nähtyä. Ei mitään jenkkipropagandaa tai päätöntä mäiskettä, vaan hyvin todentuntuista rivisotilaan näkökulmasta kuvattua sotimista.

5/5

rating 100,000

07.01.2009 klo 14:40

Kadotetut Todistajat

Ihan mielenkiintoinen minisarja, jossa olisi ollut aineksia vieläkin parempaan.

3,5/5

rating 70,000

20.12.2008 klo 03:55

Jericho: 2. tuotantokausi

1. kauden loistava meno jatkuu, harmi että näinkin upea sarja lopetetttiin.

4,5/5

rating 90,000

01.11.2008 klo 10:57

Jericho: 1. tuotantokausi

Television parhaita sarjoja.

4,5/5

rating 90,000

19.10.2008 klo 11:20

Heroes: 2. tuotantokausi

Vieläkin ihan hyvä sarja, muttei yhtä hyvä kuin 1. kausi.

3,5/5

rating 70,000

19.10.2008 klo 11:19

Supernatural: 3. tuotantokausi

Alkaa jo ideat loppua ja sarjan viihdyttävyys perustuu enemmän hauskuuteen kun ennen.

3,5/5

rating 70,000

05.07.2008 klo 14:03

Yhdeksän yhteyttä

Lupaavasti alkava niin kuin monet muutkin sarjat, mutta mielenkiinto lopahtaa aika nopeasti. Perusidea on hyvä, ja siitä olisi voinut saada paljon enemmänkin irti. Loppu on paha pettymys.

3/5

rating 60,000

09.06.2008 klo 16:32

Five Days

Aika tylsä ja mitäänsanomaton minisarja kuluneesta aiheesta. Sentään roolihahmot olivat todentuntuisia.

2,5/5

rating 50,000

08.06.2008 klo 22:25

24: 6. tuotantokausi

Alkoi taso jo tälle kaudelle laskea, samoja kuvioita kuin ennenkin, mutta ennalta-arvattavampia, ei niin kiinnostavia ja väkisin tehtyjä. Toivottavasti 7. kausi tuo lupailtuja muutoksia jo hieman kuluneeseen ideaan.

3,5/5

rating 70,000

08.06.2008 klo 01:57

Lost: 4. tuotantokausi

Täydellisyys jatkuu. Vaikka juoni muuttuu eri kausilla aika erilaiseksi, sarja onnistuu koukuttamaan aina jollakin tavalla. Mikään muu sarja ei ole onnistunut luomaan yhtä mielenkiintoista maailmaa kuin Lost. Täytyy nostaa hattua tekijöille, jotka ovat saaneet rakennettua sarjaa palapelimäisesti, loistavalla menestyksellä. Ansaitsee ehdottomasti maailman parhaan tv-sarjan nimityksen.

5/5

rating 100,000

18.05.2008 klo 18:21

Pako: 3. tuotantokausi

Tarina sai uusia käänteitä ja muuttui 1. kauden kaltaiseksi, mikä on hyvä asia. Edelleen tv:n paras jännärisarja.

4,5/5

rating 90,000

09.05.2008 klo 22:31

Traffic

Ihan mielenkiintoinen minisarja.

3,5/5

rating 70,000

19.04.2008 klo 16:12

Surface

Ihan hyvä scifi-sarja, joita ei tv:ssä turhan paljon ole. Alkaa kuitenkin käymään hieman pitkäveteiseksi.

3,5/5

rating 70,000

10.04.2008 klo 20:55

Dexter: 2. tuotantokausi

Parempi kuin ensimmäinen kausi, mutta tämäkin on välillä liian tylsä.

4/5

rating 80,000

08.04.2008 klo 22:14

Terminaattori: Sarah Connorin aikakirjat - 1. tuotantokausi

Ei oikein vakuuttanut. Lena Headey ei sovi rooliinsa yhtään, eikä toimintaa ole tarpeeksi. Summer Glau onnistuu jo melko hyvin. Elokuvien jälkeen suuri pettymys. Tuntuu aika väkisin väännetyltä rahastusyritykseltä. Silti, ei hyviä tv-sarjoja ole todellakaan montaa, eikä tämä ole sieltä kaikkein heikoimmasta päästä.

3/5

rating 60,000

07.03.2008 klo 11:01

Kidnapattu

Jälleen sarja tästä käytetystä aiheesta... On tämä parempi kuin Kadotettu, muttei silti mikään loistokas. Suurin osa näyttelijöistä on aika ärsyttäviä...

3,5/5

rating 70,000

07.03.2008 klo 11:00

Sleeper Cell: 1. tuotantokausi

Ensimmäiseen jaksoon oli selvästi panostettu innostuksen herättämiseksi, ja se toimikin aika hyvin. Myöhemmin sarja kävi kuitenkin aika tylsäksi.

3,5/5

rating 70,000

07.03.2008 klo 10:59

Supernatural: 2. tuotantokausi

Ei ehkä aivan yhtä hyvä kuin ensimmäinen kausi. Liian moni jakso kertoo vain yhdestä yksittäisestä tarinasta sen sijaan, että kerrottaisiin enemmän päätarinaa. Kuitenkin edelleen paras yliluonnollisesta kertova tv-sarja.

4/5

rating 80,000

06.03.2008 klo 21:49

Bel-Airin Prinssi: 1 tuotantokausi

Ylivoimaisesti parasta Will Smithin tekemää komediaa, ja televisiohistorian paras sitcom. Myös Ribeiro, Townes ja Parsons tekevät upeaa työtä. Tällä ensimmäisellä kaudella on vielä ne kaikista parhaimmat jaksot.

4,5/5

rating 90,000

06.03.2008 klo 21:44

4400: 3. tuotantokausi

Alkoi jo meno hieman hiipua 2. kaudesta, mutta edelleen ihan hyvää scifidraamaa.

3,5/5

rating 70,000

06.03.2008 klo 18:49

Dexter: 1. tuotantokausi

Ihan ookoo katseltavaa, vaikka joissain kohdissa jopa melko vastenmielinen. Sarjamurhaaja-rikostutkija -teema ei vain tunnu toimivan kovin hyvin. Kyllähän tätä kerran viikossa katselee.

3,5/5

rating 70,000

06.03.2008 klo 18:06

24: 5. tuotantokausi

Edelleen 5. kaudellakin ehdottomasti parhaita toimintasarjoja.

4,5/5

rating 90,000

06.03.2008 klo 18:05

24: 4. tuotantokausi

Parhaita 24-kausia, ainakin selvästi 3. kautta parempi.

4,5/5

rating 90,000

06.03.2008 klo 18:04

4400: 2. tuotantokausi

Selkeä parannus ykköskaudelta, alkaa jo tapahtumaankin.

4/5

rating 80,000

06.03.2008 klo 18:03

4400: 1. tuotantokausi

Ensimmäinen lyhyt kausi jäi ikään kuin odottamaan, että jotain tapahtuisi. Oli tämä kuitenkin ihan mielenkiintoista katseltavaa, ja ennen kaikkea antoi lupauksia tulevasta.

3,5/5

rating 70,000

06.03.2008 klo 18:01

Pako: 2. tuotantokausi

Oli kyllä vähintään yhtä hyvä kuin ensimmäinenkin kausi, vaikka juoni muuttui aika erilaiseksi, poispäin sarjan (alkuperäisestä) nimestä. Jaksot vain toistavat liiankin samanlaista kaavaa, mutta kaikki juonenkäänteet ovat ainutlaatuisia. Edelleen kahden kauden jälkeen yksi parhaita tv-sarjoja.

4,5/5

rating 90,000

06.03.2008 klo 17:59

The Lost Room

Yhdyn edelliseen kommenttiin. Paras minisarja, jonka olen nähnyt, ja ehkä myös parasta sci-fiä, mitä olen nähnyt. Uskomattoman mukaansatempaava ja kiehtova. Ainoastaan loppu jäi hieman sekavaksi, kahteenkin kertaan katsottuna. Mutta eipä tästä paljoa enää tv-sarjat parane.

4,5/5

rating 90,000

Edellinen sivu | 1 2 | Seuraava sivu