pökkelö

pökkelö

Käyttäjä, 2 fania

Oma statistiikka: Elokuvien kommentit (586)

05.09.2010 klo 23:12

We Own the Night

Laadukas rikosdraama, joka ei kuitenkaan tarjoa mitään ihmeellistä.

3,5/5

rating 70,000

19.08.2010 klo 20:48

The Expendables

Harvoja elokuvia, joita oikeasti katsoo näyttelijöiden takia. Kun asennoituu kunnon äijämeininkiin, ei elokuvan muuten kliseiset asetelmat haittaa. Hauskaa ja viihdyttävää, mutta tietysti jotain omaperäisempääkin olisi voinut sisältää.

4/5

rating 70,000

26.06.2010 klo 15:47

Suljettu saari

Ehdottomasti onnistunut elokuva, joka kannattaa katsoa tietäen mahdollisimman vähän itse juonesta. Tapahtumat olivat koukuttavia, mutta loppujen lopuksi kyse ei kuitenkaan ollut mistään ennennäkemättömästä. Silti tarina oli kerrottu sen verran hyvin, että tämä perinteinen juonenkäännekin oli toimiva.

4/5

rating 80,000

23.04.2010 klo 18:49

30 päivää kaamosta

Alussa tunnelma oli hyvinkin tiivis, mutta alkoi lässähtää loppua kohden. Katsomisen arvoinen kuitenkin.

3/5

rating 60,000

16.04.2010 klo 17:00

The Wrestler - painija

Mielenkiintoinen ja sympaattinen tarina miehestä, joka pärjää elämässään vain kehässä. Ei kuitenkaan säväyttänyt sen kummemmin.

3,5/5

rating 70,000

14.04.2010 klo 19:47

Bound

Kerrankin trilleri, jossa tiivis tunnelma ja jännitys säilyy hyvin koko ajan.

4/5

rating 80,000

10.04.2010 klo 23:23

Pi - Usko kaaokseen

Heiluu pitkään siinä rajoilla, onko liian sekopäinen katsottavaksi vai ei. Lopun olisi suonut tuoneen jotain suurempia oivalluksia.

2,5/5

rating 50,000

21.03.2010 klo 20:11

Puhallus

Viihdyttävimpiä vanhoja leffoja, mitä on tullut katsottua. Modernina versiona toimisi varmaan vielä paremmin.

4/5

rating 80,000

16.03.2010 klo 14:42

Cube - kuutio

Ehkä parasta mitä näin suljetulla ympäristöllä ja pienellä budjetilla voi saada aikaan. Toki elokuvassa oli muutamia kliseitä ja ennalta-arvattavuuksia, mutta mystinen tunnelma oli silti huipussaan. Leffan aikana sai itsekin ajatella, mikä on positiivista.

4,5/5

rating 90,000

08.03.2010 klo 17:05

Drag Me to Hell

Alusta asti mukaansatempaava meininki, vaikka juonikuviot voikin helposti arvata heti ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Aluksi tunnelma on mukavan ahdistava ja näyttää siltä, ettei peruskauhuleffoille ominaisiin naurettaviin ylilyönteihin sorruta. No, tässä mennään siinä rajoilla. Silti pitkästä aikaa viihdyttävä kauhuleffa, jota voi katsoa melko vakavalla naamallakin.

4/5

rating 80,000

02.03.2010 klo 22:23

The Hurt Locker

Mielenkiintoinen leffa Irakin sodasta, mutta ei pääse tunnelmaltaan lähellekään Generation Killiä.

3,5/5

rating 70,000

05.02.2010 klo 17:14

JCVD

Kieltämättä hyvältä kuulostava idea ja lähtökohdat, mutta eipä elokuvassa itsessään mitään ihmeellistä loppujen lopuksi ollut.

3/5

rating 60,000

05.02.2010 klo 17:11

Trainspotting

Ihan kirjaimellisesti koukuttava huumesekoilu.

3,5/5

rating 70,000

03.02.2010 klo 17:34

A History of Violence

Mukaansa tempaava alku ja plussaa siitä, että turhat kaunistelut jätetään pois ja asiat esitetään suoraa. Silti seuraavan tapahtuman pystyi aina ennustamaan, enemmän kekseliäisyyttä olisi voinut käyttää.

3,5/5

rating 70,000

01.02.2010 klo 23:30

District 9

Vaihteeksi alienleffa vähän erilaisella alkuasetelmalla, saman erilaisuuden olisi suonut jatkuvan loppuun astikin. Ihan viihdyttävää toimintaa kylläkin.

3,5/5

rating 70,000

31.01.2010 klo 00:06

The Ruins

Ihan mielenkiintoinen leffa kunnon kliseisestä alkuasetelmasta ja persoonattomista henkilöistä huolimatta. Elokuvan idean paljastuminen kestää sopivan kauan, ja se on typeryydessään vielä siedettävällä tasolla, vaikka vaikea tätä on vakavalla naamalla katsoa.

3/5

rating 60,000

25.01.2010 klo 23:20

Valheiden verkko

Perustrilleri, joka nyt on kuitenkin ihan laadukkaasti tehty.

3,5/5

rating 70,000

17.01.2010 klo 23:01

In the Electric Mist

Toimii ehkä kirjana, muttei elokuvana, ainakaan tällä sovituksella.

2/5

rating 40,000

10.01.2010 klo 17:27

C.R.A.Z.Y.

Aika mielenkiintoinen draama kliseisistä henkilöhahmoista ja juonesta huolimatta, tosin lopulta odotti paljon enemmän.

3,5/5

rating 70,000

06.01.2010 klo 23:43

Orpokoti

Alun perusteella pelkää tiedossa olevan todella kliseinen ja kulutettu tarina, mutta tällä kertaa kävi toisin. Juonta vietiin fiksusti eteenpäin ja vältettiin pahimmat sudenkuopat. Välillä tunnelmasti kuitenkin kadotetaan se paras tiiviys. Vahvan lopun ansiosta elokuvasta jäi kuitenkin hyvä mieli.

4/5

rating 80,000

03.01.2010 klo 23:41

007 Quantum of Solace

Bond (ja varsinkin Craig) on aina Bond, ja kyllä tämä monet tusinatoiminnat voittaa, mutta hohto alkaa kyllä olla jo kadoksissa. Kulunut juoni, joka ei kyllä tempaa katsojaa mukaansa. Toimintakohtauksetkin ovat turhan nopeasti leikattuja.

3/5

rating 60,000

02.01.2010 klo 00:24

Killshot

Kiinnostavat näyttelijät, hyvin rakennettu jännitys ja laadukkaat toimintakohtaukset nostavat tämän toimintaelokuvien ylempään kastiin.

4/5

rating 80,000

02.01.2010 klo 00:22

Hide and Seek

Ihan perushyvä idea, mutta loppukäänteestä olisi ollut kiva saada jotain vihjeitä, jotta siinä olisi ollut mitään järkeä. Silti ihan viihdyttävää kertakäyttökamaa.

3,5/5

rating 70,000

28.12.2009 klo 22:04

The Last King of Scotland

Laatuelokuva hyvillä näyttelijöillä, jonka juonenkulku on kuitenkin melko kliseinen. Silti parhaimpia tositapahtumiin perustuvia elokuvia.

4/5

rating 80,000

02.08.2009 klo 11:09

Birth

Mielenkiintoinen elokuva, ja varsinkin Cameron Bright on varsin kypsä roolissaan. Silti tuli tunne, että jotain jäi puuttumaan.

3,5/5

rating 70,000

29.07.2009 klo 21:26

Salton Sea

Alussa vaikuttaa ihan hyvältä huumeleffalta, mutta pikkuhiljaa tapahtumien kulku hidastuu ja mielenkiinto tarinaa kohtaan katoaa.

2,5/5

rating 50,000

27.07.2009 klo 20:56

Crank 2: High Voltage

Vähän liiankin absurdi idea, tässä jatko-osassa korostuvat liikaa kaikenlaiset kikkailut ja ensimmäisen osan toimintarymistelyt jäävät taka-alalle. Taisi olla odotukset liian korkealla.

3,5/5

rating 70,000

22.06.2009 klo 18:18

Howard Sternin intiimit osat

Ihan katsottava komediapainotteinen leffa mielenkiintoisesta henkilöstä.

3/5

rating 60,000

13.06.2009 klo 14:32

Luunkerääjä

Ihan katsottava leffa, jossa tosin ei mitään mullistavaa. Denzeliäkin jaksoi katsoa tavallista pidempään.

3/5

rating 60,000

06.06.2009 klo 17:17

Untraceable

Oli tässä ideanpoikasta, mutta ennalta-arvattavuus ja yllätyksettömyys sekä todella rasittava haahka pääosassa pudottivat tämän pisteet keskivertoa alemmaksi.

2,5/5

rating 50,000

21.05.2009 klo 13:52

24: Redemption

Ei ehkä niin tiivistä toimintaa kuin tv-jaksot, mutta toisaalta oli mukava nähdä Jack hieman erilaisessa ympäristössä. Oli ehdottomasti hyvä veto tehdä tämä ennen 7. kauden alkua.

4/5

rating 80,000

12.05.2009 klo 16:23

Mr. & Mrs. Smith

Välillä ihan viihdyttäväkin, mutta suurimmaksi osaksi liian tavanomainen. Ideasta olisi voinut saada parempaakin aikaiseksi.

3,5/5

rating 70,000

11.05.2009 klo 19:04

Viimeinen päivällinen

Kyllähän tämän katsoi, mutta kieltämättä jäi vähän epäselväksi mitä elokuvalla yritettiin sanoa ja mikä sen idea oli.

3/5

rating 60,000

07.05.2009 klo 18:09

The Signal

Ihan ok ja välillä hupaisakin mättöleffa. Plussaa siitä, että tämä ei mennyt sellaiseksi zombisekoiluksi, jota pelkäsin.

3,5/5

rating 70,000

07.05.2009 klo 12:05

Eastern Promises

Ei kyllä ollut mitään, mikä olisi nostanut tämän keskivertoa paremmaksi. Hyvääkin oli, mutta suurimmaksi osaksi pitkäveteinen.

3/5

rating 60,000

06.05.2009 klo 12:39

Rendition - poikkeuksellinen luovutus

Pituudestaan huolimatta mielenkiintoinen ja sykähdyttävä elokuva. Viimeiset 15 minuuttia pelastaa paljon, ja elokuvan katsomisesta tulee mukava tunne.

4/5

rating 80,000

28.04.2009 klo 15:22

Gran Torino

Varmasti Clintwoodin paras suoritus 2000-luvulla. Tunteita herättävä tarina, jossa tarina kulki oikeaan suuntaan.

4,5/5

rating 90,000

21.04.2009 klo 14:57

Paycheck

Ihan hyviäkin elementtejä oli, mutta pääosin sekava ja epäjohdonmukainen. Affleck ei tehnyt roolissaan mitään, mihin ei kuka tahansa b-luokan näyttelijäkin olisi pystynyt.

2,5/5

rating 50,000

13.04.2009 klo 13:37

Fragile - pahuuden ovi

Sarjassamme turhia kauhuleffoja.

2/5

rating 40,000

05.04.2009 klo 18:46

Salainen ikkuna

Aika tyhjä olo jäi. Olihan ideassa jotain omaperäistäkin, mutta myös paljon ennalta-arvattavaakin.

3/5

rating 60,000

05.04.2009 klo 11:49

Felon

Todella säväyttävä draama, ei voi muuta sanoa.

4,5/5

rating 90,000

04.04.2009 klo 11:49

L.A. Confidential

Varsin laadukkaasti tehty rikosleffa. Hyvät näyttelijät, eikä monen muun elokuvan tapaan kaadu omiin muka oveliin juonenkäänteisiinsä.

4/5

rating 80,000

03.04.2009 klo 12:31

The Locals

Peruskauhu, jonka juoni ei ihan sieltä surkeimmasta päästä ole. Toteutuksessa ei vain mitään erikoista ole.

3/5

rating 60,000

02.04.2009 klo 14:36

Transporter 3

Hyvin pitänyt tasonsa tämä elokuvasarja. Mukaansatempaava ja hauska.

4/5

rating 80,000

29.03.2009 klo 14:08

Punisher: War Zone

Aika paha floppi edellisen elokuvan jälkeen. Jopa Steven Seagal olisi ollut parempi valinta pääosaan kuin tämä möllöttäjä. Nyt päähenkilö on kuin joku supersankari, edellisen elokuvan inhimillisyys on poissa. Ei tätä mikään erota normaalista tusina-actionista, pisteet tulevat siitä, että elokuvassa sentään tapahtui jotain.

2,5/5

rating 50,000

28.03.2009 klo 12:04

Pride and Glory

Ehdottomasti parhaita rikosdraamoja. Loistavat pääosanäyttelijät, mielenkiintoinen ja fiksu juoni. Muutamia selittämättömäksi jätettyjä arvoituksia, joihin ei vastata suoraan vaan katsoja saa ne itse päätellä. Mutta kun pituus on näin massiivinen, muutamia pitkästyttäviä kohtiakin löytyy.

4,5/5

rating 90,000

19.03.2009 klo 12:12

Outlaw

Alun perusteella hyvinkin lupaava, mutta toinen puoli on pelkkää sähellystä ja arvosana tippuu selvästi.

3,5/5

rating 70,000

18.03.2009 klo 14:07

The Game - oletko valmis peliin?

Ehdottomasti paremmanpuoleinen trilleri. Hyvä juoni, mutta varsinkin lopussa menee jo turhan epäuskottavaksi. Douglasia en ole paremmassa roolissa nähnyt.

4/5

rating 80,000

15.03.2009 klo 19:40

[Rec]

Piti otteessaan monessa kohtaa, mutta omaperäisyyttä ei ollut ainakaan liikaa. Kuvaustavassa on hyvät ja huonot puolensa, tässä se toimi suurimmassa osassa elokuvaa. Olihan tämä positiivinen kokemus kauhuleffojen joukossa.

4/5

rating 80,000

15.03.2009 klo 19:38

K-PAX

Mielenkiintoinen ja ylilyönneiltä välttyvä elokuva. Mystinen tunnelma säilyy koko elokuvan ajan, joka tosin olisi voinut olla jonkin verran lyhyempi. Myös juonenkäänteet oli suht helppo arvata, toisaalta ratkaisu on sellainen kuin sen pitääkin.

4,5/5

rating 90,000

Edellinen sivu | 1 2 3 4 5 6 7 8 9 ... 12 | Seuraava sivu