14.Helmikuuta on päivä, jolloin ystävät muistavat toisiaan pienillä lahjoilla ja poikaystävät ostavat tyttöystävilleen sydänkonvehteja. Vähän toista se on pienessä Harmonyn kaivoskaupungissa, jossa kyseisenä päivänä tuppaa aina sattumaan hieman ikäviä ja julmia asioita. Vuoden 1981 George Mihalkan ohjaama My Bloody Valentine -slasher on päätynyt remake buumin kohteeksi kauhuohjaaja Patrick Lussierin ohjaamana ja vieläpä 3D-meiningillä varustettuna. Quentin Tarantino on kehunut alkuperäistä My Bloody Valentinea parhaimmaksi slasheriksi ja kyllähän se aikaansa nähden ihan viihdyttävä pläjäys on, joten käännetään katse päivitettyyn versioon, joka osoittautuu myös varsin toimivaksi kauhuviihdeleffaksi, jolta ei tosin kannata mitään suurta lähteä odottamaan.
Pienen Harmonyn kaupungin kaivauksilla sattuu vakava onnettomuus ja viisi ihmistä saa surmansa ja Harry Warden (Walters) niminen mies vaipuu koomaan. Vuoden kuluttua Ystävänpäivänä Warden herää täysin seonneena ja surmaa 22 ihmistä. Lopulta sheriffi Burke (Atkins) onnistuu pysäyttämään Hardenin pippalot. 10 Vuotta myöhemmin kaivoksen omistajan poika Tom Hanniger (Ackles), jota aikanaan epäiltiin tämän onnettomuuden aiheuttajaksi, palaa takaisin Harmonyyn tervehtimään vanhoja ystäviään Axel Palmeria (Smith), josta on tullut paikan uusi sheriffi, ja tämän vaimoa Sarahia (King), jolla oli aikanaan vipinää Tomin kanssa. Pikku hiljaa alkaa tuntua, että Tom ei saapunut Harmonyyn yksin.
My Bloody Valentine 3D on viihdyttävä ja harmiton slasher, joka vie muutamia viime vuosien slasher-genren edustajia 5-0 kahville. Tosin, kuten tuli jo todettua, mitään omaperäistä tai uutta tämä ei (3D-ominaisuutta lukuunottamatta) hirveästi tarjoa. Juuri 3D-kikkailu tekeekin tästä viihdyttävän kokemuksen, sillä tuon murhaajan hakku tuntuu tulevan välillä pelottavan lähelle teatterissa istuvaa katsojaa ja ohjaaja Patrick Lussier pitää huolen, että ainuttakaan hakun osumista ihmiseen ei pelätä näyttää, vaan tekoverta ja ruumiinosia roiskitaan kyllä ikäraajansa nähden ihan asiallinen määrä. Lussier osaa myös luoda muutaman kohtalaisen toimivan vaanimiskohtauksen ja onnistuneesti My Bloody Valentine sisältää yllättävän vähän tyypillisiä boo-säikäytyksiä.
Seuraavan kappaleen lopussa on pieni kohtauspaljastus.
Todd Farmer ja Zane Smith ovat muokanneet alkuperäisen Stephen Millerin tarinasta sujuvasti etenevän tarinan, jonka kliseiden määrä nousee huippu lukemiin, mutta eivät nuokaan pahemmin katsomista häirinneet. Loppu-twisti tuli mukavasti puskista vastaan, joka jätti hymyn suupieleen hetkeksi aikaa. Darth Vadermaisesti hönkäilevästä kaasunaamariin sonnustautuvasta pahiksesta ollaan tehty sopivan kylmä hahmo, jolta ei paljoa tunteita irtoa. Äänimaailma on myös viilattu toimivaan kuntoon ja kuten kunnon slasherissa, ei kirkumistakaan olla unohdettu, mutta sitäkään ei ole liikaa. Pariin kertaan My Bloody Valentinen kerronta lähentelee eksploitaatio luokkaa, varsinkin kohtaus, jossa murhaaja jahtaa alastonta naista pitkin motellia ja lopuksi pistää vielä paikan omistajankin kylmäksi.
Näyttelijäsuoritukset ovat juuri sitä luokkaa, jolla ei Oscar-kisaan mennä mukaan, mutta kukaan nuorista tähdistä ei pahemmin ärsytäkään. Supernatural tv-sarjasta tunnettu Jensen Ackles tekee Hannigerin roolissa mukiinmenevän roolin kaikkien syljeksimänä nuorukaisena, joka palaa selvittämään välit menneisyyden kanssa. Dawson’s Creekin Kerr Smith ja Sin Cityn söpöläinen Jaime King pärjäävät myös toimivasti Hannigerin lapsuuden ystävinä. Oli pitkästä aikaa mukava nähdä Tom Atkinsia kankailla ja sheriffi Burken roolin Atkins hoitaa varsin mallikkaasti.
Kokonaisuutena My Bloody Valentine on moitteistaan ja kliseistään huolimatta viihdyttävä kauhuelokuva ja perinteitä noudattava slasher, joka näyttää miten Ystävänpäivää voi viettää hieman toisella tavalla. Sen verta hyvin ystävänpäivän kekkerit on maailmalla menestynyt, että jatko-osa on jo suunnitteilla.
