
dbgirl
Käyttäjä, 20 fania
dbgirl
Löysin itseni vuonna 2006 mediapajalta, jossa opin tekemään leffoja ja dokumentteja (hyvin amatöörimaisesti siis, mutta kuitenkin) ja siitä lähtien olen katsonut elokuvia aivan eri silmällä. Mikään oikea kriitikko en ole, ihan harrastuspohjalta ja huvin vuoksi leffoja katselen. Lempigenrejä on draama- ja toimintaleffat, nuorempana tuli tykättyä kauhusta enemmän kuin nykyään, mutta ehkä olen vain kriittisempi? Nyt olen tosin kiinnostunut lajista uudestaan, erityisesti 80-lukua aikaisemmasta kauhusta. Lempiohjaajani ovat Hayao Miyazaki ja Quentin Tarantino. Lempinäyttelijöitä minulla ei oikein ole.
Musiikki taas on ollut elämäni suurin rakkaus yläasteelta saakka. Melkein mikä tahansa käy, kunhan löytyy moodia sille. Eniten pidän kuitenkin popista, rockista ja metallista. Tarkemman maun löydät linkistä alapuolella. Lempiartistini on David Bowie, josta myös nimimerkkini tulee.
Leffat, joita katsoin mediapajalla:
Citizen Kane
Bad Taste + doku sen teosta
Azumi
Lisäksi kävimme Tampereen elokuvafestivaaleilla, joissa katsoimme kaksi näytöstä lyhytelokuvia, yhteensä 4 tuntia. Olin niin innostunut siellä esitetyistä lyhäreistä, että kävin festareilla yksin seuraavat 3 vuotta.
Olen syntynyt -85.
Arvosteluasteikko:
5 = täydellinen/ suuri henkilökohtainen suosikki
4,5 = lähes täydellinen, jotain pientä puuttuu
4 = erinomainen
3,5 = erittäin hyvä/ hieman keskivertoa parempi
3 = hyvä/ keskiverto
2,5 = ok, tästä voi vielä nauttia, pikkuvikoja löytyy
2 = no joo, kyllä tän voi katsoa... ei kovin hyvä
1,5 = melko surkea, en suosittele kuin genren tosifaneille
1 = erittäin surkea
0,5 = totaalisen surkea, edes masokisti ei nauti tästä
Rekisteröitynyt:
22.09.2011
Sukupuoli:
Nainen
Kotisivu:
rateyourmusic.com
Paikkakunta:
Tampere
Harrastukset:
Musiikki, elokuvat, kirjat ja taide ylipäätään.
Käyttäjä on kirjoittanut 245 kommenttia. Keskimääräinen pistesaldo kommenttia kohden on +2,98.
Ei leffa-arvosteluja
1470 pisteytystä
Ei videoita
Ei kuvia
1491 kommenttia
Ei sarjojen arvosteluja
160 pisteytystä
Ei videoita
Ei kuvia
162 kommenttia
Ei keskustelunavauksia
245 viestiä