WillFilm2001

WillFilm2001

Käyttäjä, 11 fania

Draamaklassikot (20-luvulta 60-luvulle)

1

Casablanca (1942)

ROMANTIIKKA maailman parhaimpia elokuvia.5/5

Casablanca rating 4,17

2

Tuulen viemää (1939)

Victor Fleming ohjasi näin varhain tämän koskettavan väri elokuvan. Oscar-palkintoja elokuva keräsi peräti yhdeksän ja ansaitsi ne kaikki. Gable ja Leigh hoitavat suorituksensa erittäin taidokkaasti, kuin myös Oscarin saanut Hattie McDaniel. Elokuvan musiikki oli kaunista ja kuvaus hienoa. Mieleenpainuvia kohtauksia tässä viiden-tähden klassikossa olivat esimerkiksi pako palvasta Atlantasta ja Rhettin ja Scarlettin tyttären niskan taittuminen. Tosi pitkä filmi tämä on, mutta elokuvahistoria ansaitsee tälläisen merkkipaalun.

Tuulen viemää rating 4,06

3

Citizen Kane (1941)

Citizen Kane rating 4,04

4

Sound of Music - laulava Trappin perhe (1965)

Kun katoin tän eka kerran. Tää oli mun lempileffa. Nyt se on jo vähän menettänyt paikkansa uusien leffojen tilalle. Etenkin silloin, kun sain tietää lisämateriialeista, että Maria oli oikeasti tiukka ja kurinpitoinen likka, mutta kapteeni George oli taas hyvin ystävällinen ja lapsiansa rakastava isä. Eli tarinaa on muokattu. Kuitenkin se on klassikko ja satumainen perheelokuva.4/5

Sound of Music - laulava Trappin perhe rating 3,43

5

Ben Hur (1959)

William Wylerin ohjaama raamatullinen eepos Ben-Hur on myös yksi maailman parhaista klassikoista. Charlton Heston on loistava Judah Ben-Hur. Tarina oli loistava ja kuvaus mahtavaa. Tässä elokuvanhistorian kannalta tärkeässä teoksessa oli mieleenpainuvia kohtauksia kuten: Kaleeri orjuus ja henkeäsalpaava kilpa-ajo kohtaus.

Ben Hur rating 3,92

6

Ihmeellinen on elämä (1946)

Elokuva oli aivan loistava ja koskettava. Stewart olisi ansainnut roolistaan Oscarin, sekä Travers. Jouluperiniteenä tätä pidetään, mutta itse katsoin vasta nyt ensimmäistä kertaa. Niin kuin kaikki muutkin, minullakin tämä elokuva pääsisi kirjaan: Elokuvat, jotka on nähtävä ennen kuin kuolee.9,4/10

Ihmeellinen on elämä rating 4,22

7

Chaplinin poika (1921)

Charles Chaplinin ensimmäinen yritys pitkän draama-komedia elokuvan merkeissä onnistui TÄYDELLISESTI! Elokuva saa kyynelkanavat avautumaan (ainakin minulla) ja tämä filmi on uskomattoman kaunis ja hieno tarina ja samalla riemastuttava perhe-elokuva. Chaplin todistaa olevansa elokuva-alan nero.

Chaplinin poika rating 4,27

8

Sheriffi (1952)

Tässä elokuvassa ei yksikään auttanut Gary Cooper-Sheriffia koko kylässä, mutta hänen vaimonsa Grace Kelly ei hylännyt häntä.4,5/5

Sheriffi rating 4,18

9

Kaupungin valot (1931)

Tarina kulkurin ja miljonäärin ystävyydestä on tehty koomisesti ja tarina kulkurin ja sokean kukkaistytön rakkaudesta on tehty koskettavasti. Loppukohtausta en ainakaan minä pysty ihan silmät kuivina katselemaan. Tämä on Chaplinin romanttisin elokuva.5/5

Kaupungin valot rating 4,11

10

Kaikki Eevasta rating 3,87

11

Jättiläinen (1956)

Jättiläinen rating 3,92

12

Cherbourgin sateenvarjot rating 3,91

13

Arvaa kuka tulee päivälliselle (1967)

Tosi hyvä ja lämminhenkinen draama.****/*****

Arvaa kuka tulee päivälliselle rating 3,67

14

Vihreä oli laaksoni (1941)

Todella hyvä draama. Harvinaista..eikö John Ford keskittynytkään vain Westerneihin?? Mielenkiintoinen ja koskettava ostillain komediallunen tarina Walesin vihreästä laaksosta, minkä naapurilaakson koulussa ei oikein suvaita ulkopuolisia. Opettaja haukkuu räkänokaksi. Ruoskii kepillä paljaaseen selkään ja oppilas rökittää turpaan. Pojan veljet tulee kostamaan ja lyö opettajaa takaisin ja lujaa. Mainota työtä John Ford!! Mustavalkoisuutensa takia ajattelin, että tää ois voinu olla Harmaa oli laaksoni. ****/*****

Vihreä oli laaksoni rating 3,73