Ensimmäinen kausi ihastutti henkilöhahmoillaan ja etelän rämeiden hämyisellä tunnelmalla. Kakkoskaudella hahmoja ja stoorin nyansseja riittää,

mutta tuntuu, että kaikkea on liikaa ja monen asian käsittely jää pintapuoliseksi. Kerrontakin sortuu välillä liialliseen selittelyyn. Siinä missä McKanahei ja Harrelson vetivät roolinsa loistavasti ykköskaudella, nähdään kakkoskaudella keskinkertaisempaa pökkelöintiä (erityisesti Kitsch). Hahmojen kohtalo ei yhtäkkiä enää nappaakkaan. Kyllä tätä kuitenkin ajankulukseen töllötti. Kauden parasta antia oli paikoitellen erinomainen musiikkiraita sekä Vaughnin hahmon vaimokkeen letkautus:
You can't act for shit.

Jos jotain sarjaa kehutaan tarpeeksi paljon ja aihepiiri kutkuttaa, on vain ajan kysymys milloin sitä rupeaa katsomaan. Olkoonkin, että olen viime vuosiin asti ollut lähinnä leffaihminen. Breaking Bad ja True Detective auttoivat ymmärtämään, että tv-sarjatkin voivat olla laadukkaita. Arkidraamaa en ole katsonut kunnolla sitten teinivuosien (salkkarit(laadusta viis), serranot), mutta tässäpä sai sitä aimoannoksen mafiakuvioiden ohella. Ja kuulkaas, molemmat osa-alueet toimivat sen verran hyvin, että kausi piti ahmaista alkukankeuden jälkeen parissa päivässä. Your sleeping pattern will get whacked.

Varsin pätevää selviytymiskauhutoimintajännitysaippuadraamaa. Alku- ja keskivaiheella juonikuviot hieman junnaavat paikallaan, mutta loppua kohden meinkinki taas tiivistyy ja hahmot kehittyvät mielenkiintoisiin suuntiin. Zombietoiminta on jees ja hyvät roolisuoritukset esittävät mm. Lincoln, Reedus, Wilson ja Bernthal. Kokonaisuutena varsin viihdyttävä kausi.

Ensimmäisellä kaudella ei paljoa ehtinyt tapahtumaan, mutta kyllähän tuo on ihan viihdyttävää seurattavaa. Zombiet toteutettu mallikkaasti, ja paikoin varsin draamapainotteisissakaan jaksoissa ei ehdi kyllästymään sillä jännitteitä on sopivasti myös hahmojen välillä.

Tylsyyksissäni päätän kommentoida tätä "mahtavaa" reality-ohjelmaa. Aikanaan vuonna 2004 kun Idols-formaatti Suomeen saapui, oli maassa valloillaan reality-buumi, ja Idols sopi hyvin tähän virtaukseen. Ensimmäisellä kaudella kansa oli oikeasti innostunut kilpailusta, ja se näkyi artistien levymyynnissä. Toinen kausi olikin yllättäen floppi, kun tuottajasedät ahneuksissaan aloittivat uuden kilpailun liian nopeasti edellisen jälkeen. Katsojamäärät säilyivät, mutta ykköskauden kaltaisia tähtiä ei kausi tuottanut. Kolmas kausi oli taas tehokasta pop-rahastusta, neljännen ja viidennen kauden hävitessä nopeasti katsojien mielestä. Sarjan parasta antia ovat ehdottomasti surkuhupaisat koelaulutilaisuudet, joissa tuomarit ja katsojat saavat naureskella umpisurkeille yrityksille.

Idols/X-Factor, kilpailun nimellä ei väliä, mutta tällä formaatilla on jo rahastettu tarpeeksi. Uudet kaudet tuottavat vain pettyneitä voittajia, kun suosio jääkin mitättömäksi. MTV3 on varmaan jo tajunnutkin sen, ja keskittyykin rahastamaan Munamiehillä ynnä muilla hirvityksillä. Mitäköhän seuraavaksi keksitään..

(itse musiikin viihteellisistä saati taiteellisista arvoista tuskin kannattaa edes puhua)

Joskus kaverin VHS:iltä tätä sarjaa katsoin, ja oli kyllä viihdyttävää tavaraa. Tarinan edetessä vaan älyttömmäksi ja verisemmäksi muuttuva anime ei ehkä itselleni tuota mitään kummoisempaa nostalgiaa, mutta kyllä tätä mielellään katsoi. Ensimmäisillä kerroilla jopa shokeerasi hieman. Suomidubiin ei pienenä niin paljon kiinnittänyt huomiota, mutta tuskinpa se tänäkään päivänä ärsyttäisi.

Melkoinen tasonpudotus ykköskauteen verrattuna. Sketsihahmoista onnistuivat vain Harjakainen (selkeä ykkönen), Mr. Mallorca ja jossain määrin Pilvi Pouta sekä Zetterberg, sitä vastoin Munamies ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan hauska. Sui Hing ja Pusutin aiheuttivat vain myötähäpeää. Puhumattakaan Ville Myllyrinteen hahmosta. Melkoista alisuorittamista. Kaipaamaan jäin Hissua sekä Eero Ritalan ilmeitä ja mahtavia käsiliikkeitä.

Kakkoskausi oli aivan liian sketsihahmokisapainotteinen, hyviä livesketsejä oli harvassa ja uutiskatsauksetkin huonompia. No, onneksi tulikokeet pitivät (melkein) tasonsa. Huonoin juttu kaudessa oli Myllyrinteen laittaminen juontajan virkaan, äijä ei yksinkertaisesti ollut tehtävässään hyvä, ainoastaan mukahauska jaarittelija. Vedetään hatusta -ohjelman juontajaksi hän soveltui paremmin kun sai istua pöydän takana. Huh.

Kaikesta huolimatta sarja tarjosi kohtalaisen viihdetuokion lauantaisin ja omaa vielä jonkinasteista uutuudenviehätystä (mikä kyllä karisee jos useampia tuotantokausia vielä tehdään). Näyttelijöistä toivoisin Aku Hirviniemen jatkavan, sillä hän on selkeästi ohjelman hauskimpia hemmoja. Sitä vastoin Iina Kuustonen ja Joanna Haartti - ulos ja äkkiä.

Ensimmäisen kauden katsoin televisiosta, ja se saikin näillä näkymin riittää. Mikään huono sarja ei todellakaan ole, mutta liiallinen moniulotteisuus alkoi häiritsemään vaikkei juoni sinänsä niin monimutkainen ollut. Näyttelijät ovat tässä hyviä ja sarja yleisilmeeltään "perusviihdyttävä", joten suuremmitta tuskitta katsoin.

Täydentää viimeistä kautta erinomaisesti. Tiivistunnelmaisuutta ja jännitystä on saatu ahdettua tarpeeksi mukaan, ja onhan itse Pako-aihekin kunnolla taas tapetilla. Välillä tuplajakso tuntuu hieman väkisin väännetyltä ja "tehdäännytkaikkityhjäksi"-fiilis kasvaa sen mukaan mitä pätkä etenee. Se lienee kuitenkin tarkoitus, ja olisihan kauden loppu ilman tätä jäänyt turhan avoimeksi.

Kyllähän tämä oli ihan katsottavaa viihdettä, tosin tuli huomattua ettei joistain vain ole komedianäyttelijöiksi. Onneksi löytyi myös kokemusta alalta Jugin ja Hissun muodossa. Ja kyllähän niille muillekin välillä nauraa sai, vaikka monesti aivan eri syistä. Parasta sarjassa oli ehdottomasti livenä esitetyt kilpailut, skabat mitkä lie, joista suurin osa oli jopa viihdyttävän hupaisia. Sen sijaan muka hauskat uutiskatsaukset yms. eivät oikein toimineet. Poikkeuksena Rasilan hienosti tulkitsema formulaselostaja. Annetaan nyt kunnon pisteet, kun kelvollisia "vähän erilaisia" hupailusarjoja ei ole koskaan liikaa ja tämähän täyttää kyseiset raamit oikein hyvin. Mikäli jatkokausia tulossa, niin saavat luvan vähän kehittää juttujaan/vaihtaa osan näyttelijöistä.

Lapsuuden ehdoton must see -ohjelma Muumien ja Batman-sarjojen ohella. Oman Pokémon-villitykseni huippu oli juuri tuolloin 2000-luvun taitteessa, korttejakin keräiltiin kuin viimeistä päivää. Animen tuotantokausista ensimmäinen on tietysti se paras kaikessa nostalgisuudessaan. Kaudet 2-5 vielä katsoi huvikseen, kunnes kasvoin yli sarjasta ja uudemmat jaksot vaikuttivat vain naurettavalta vanhan toistolta uusine pokémoneineen. Sama tahti näyttää jatkuvan vielä tänäkin päivänä.

Jos tekijät olisivat tajunneet lopettaa sarjan Original seriesin jälkeen(kaudet 1-5), arvosana voisi olla parempikin.

Perhe istuu pöydän ympärillä. Isä lukee sanomalehteä, äiti juo kahvia ja lapset kokista. Siitä lähdetään, ja miltei aina päädytään mitä hulvattomimpiin kommelluksiin ja väärinkäsityksiin, arkkitehtina kukapa muukaan kuin isäpappa.

Tom Lindholm hieman höynähtäneenä isukkina vetää roolinsa hienosti. Muut näyttelijät ovat myös rautaa. Sarjan huumori on toimivaa, dialogi hauskaa ja kekseliästä. Jaksoja voi katsoa monta kertaa putkeen kyllästymättä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan toimivaa viihdettä.

Siis onhan tämä supersankarisarjojen ehdoton kunkku. Rakastin tätä sarjaa pienenä. Laittaisivat sarjan DVD-boksiin tai edes uusintakierrokselle televisiossa. Arvostaisin kovasti. Parasta campia mitä maa päällään kantaa.

Paras koskaan näkemäni animaatiosarja. Tätä on katsottu vauvaiästä (ainakin valokuvista päätellen) tähän päivään saakka. Hahmot ovat loistavia, etenkin Nuuskamuikkunen ja Pikku-Myy. Vaikka sarja on selkeästi suunnattu lapsille, rakastan vanhojen jaksojen katsomista edelleen. Ja sanottakoon vielä, että tarkoitan tässä alkuperäistä Muumilaakson tarinoita -sarjaa, joka käsittää ensimmäiset 76 jaksoa. Loput jaksot ovat jatkosarjaa, mutta laskettakoon ne kuitenkin tähän mukaan. Niissä ei ole kuitenkaan ihan sitä samaa taikaa mitä alkuperäisissä.

Tanoshii Moomin ikka
Tanoshii Moomin Ikka Bokken Nikki

No niin. Viimeinekin kausi sitten kahta erikoisjaksoa lukuun ottamatta nähty. Ja ei se nyt isoa pettymystä tuottanut. Mutta. Kauteen oli mielestäni ahdettu liikaa tavaraa, juoni kulki ties minkä mutkan kautta, sekavuudelta ei voinut välttyä. Näyttelijöiden taidot eivät ole onneksi mihinkään hävinneet, jopa uusi tulokas Michael Rapaport osasi olla ärsyttämättä liikaa.

Toimintaa ja jännitystä piisaasi, mikä lienee tärkeintä ja uusia hahmoja tuli ja meni. Kausi voitaisiin jakaa kahteen osaan, jaksoihin 1-12 ja 13-22. Alkupuoli kaudesta toi mieleen ensimmäisen kauden; meininki oli rauhallisempaa ja harkitumpaa. Loppupuoli sitten äityi lopulta kakkoskauden tapaiseen rymistelyyn, josta ei hevillä selvitty. Kauden tiivistäminen etenkin alkupuolelta olisi kyllä ollut hyvä ratkaisu.

Kolmoskauteen verrattuna (joka oli myös ihan hyvä), tämä tekee kuitenkin parannuksen. Kelvollinen päätös sarjalle, turha lähteä väkisin vääntämään viidettä kautta jos ideat on kerran käytetty loppuun.

Itse olen seurannut sarjaa sellaiset kuusi vuotta ja vielä tuntuu jaksavan. Juonipuoli pysyy kunnossa kunhan välillä on jotain muutakin kuin pelkkää ihmissuhdedraamaa. Muutamat alkuperäisnäyttelijät ovat ihan hyviä(Koski&Kovero), mutta uudempien, varsinkin lapsinäyttelijöiden(takavuosien Risto Törhönen ja tämän päivän Aino&Otto) esitys on melko kamalaa katsottavaa. Siihenkin on kyllä ehtinyt jo tottua.

Eihän arki-illat ole mitään ilman Salkkareita, tulipahan tämäkin todettua.

Tunnelmaa ja jännitystä löytyy. Kaikin puolin toimiva paketti, vaikkakin juoneltaan hieman ennalta arvattava. Näyttelijät loistavat, erityisesti pääosan esittäjä Miller ja Robert Knepper T-bagina.

Vankilameiningin paluu on ihan jees, mutta Sona oli silti pienoinen pettymys. Odotin jotain vielä rankempaa. Näyttelijät ovat kuitenkin edelleen hyviä.

Ensimmäisen kauden jännitys ja tiivistunnelmaisuus on vaihdettu takaa-ajoihin ja jatkuvaan rymistelyyn. Se ei välttämättä ole hyvä asia. Kiinnostavat henkilöhahmot ja juonenkäänteet pitävät tason kuitenkin korkealla.