Tapio

Tapio

Käyttäjä, 30 fania

Oma statistiikka: Elokuvien kommentit (180)

19.07.2010 klo 21:01

Porvariston hillitty charmi

Aivan hulvaton elokuva kolmesta rikkaasta pariskunnasta, jotka yrittävät useasti istua yhdessä aterioimaan, mutta kerta toisensa jälkeen tapahtuu jotain odottamatonta eikä syömisestä tule yhtään mitään. Ruokailusuunnitelmat epäonnistuvat varmaan jotain kymmenen kertaa elokuvan aikana mitä randomeimmin tavoin (ravintolan omistajan kuolema, terroristien hyökkäys, ruokailusali paljastuukin teatterilavaksi...) ja se on jokaisella kerralla aivan hullunhauskaa. Myöskin sulavilla unijaksoilla, näennäisen satunnaisilla sivujuonilla ja omituisilla hahmoilla Bunuel iskee suoraan sekä katsojan nauruhermoon että porvarillisen elämäntyylin ytimeen. Bunuelia parhaimmillaan ja viihdyttävimmillään.

rating 90,000

10.07.2010 klo 13:52

Predators

No tämäpäs oli suht perseestä, yllättäen saanut yleisesti jopa positiivisen vastaanoton. Epälooginen ja huutotylsä kliseesoppa, jonka katsominen on todella puuduttavaa ja kelloa tuli vilkuiltua parin minuutin välein. Alussa porukkaa tipahtaa Predatorien planeetalle PLÄTS, sisällötön mäiske lähtee käyntiin sen kummempaa pohjustusta ja ihan vitun typeristä hahmoista tai elokuvasta pitäisi olla kiinnostunut, hohhoijakkaa. Predator-elokuvia en ole silti koskaan pitänyt oikeastaan minään, sarjasta tykkäävät saavat varmaan tästäkin irti enemmän. Onneksi en kuitenkaan teatterikäynnistä joutunut mitään maksamaan.

rating 30,000

29.05.2010 klo 00:59

Hanaa!

Just niin tajuttoman hirveetä, rasittavaa, facepalm-täyteistä, stereotyyppistä, kliseistä, aivotonta, kornia ja kuvottavaa musiikkivideomaista teinipojille suunnattua yltiöruman CGI:n täyteistä ADHD-huutopaskaa, että ihmettelen ylipäätään saaneeni katsottua tän loppuun asti repimättä molempia silmiä päästäni.

rating 20,000

11.05.2009 klo 14:48

Meri sisälläni

Harvinaisen erinomainen elokuva. Javier Bardemin roolisuoritus neliraajahalvaantuneena Ramónina on koskettava ja aito. Tarina kehittyy hiljalleen Ramónin ympärillä pyörivien, toinen toistaan kiinnostavempien henkilöiden kautta. Muutamia hienoja kamera-ajoja, kuten unessa lentäminen -jakso. Käsittelee eutanasiaa oivallisesti ja pohtii elämän tarkoitusta nerokkaasti. Leffan lopulta jäin kuitenkin toivomaan enemmän, vaikka tällaisenaankin se on hyvä. Moderni mestariteos.

rating 90,000

11.05.2009 klo 14:45

Jamaica Inn

Periaatteessa ihan toimiva elokuva. Näyttelijät ok-tasoa, erikseen täytyy mainita tuota lihavaa herraa näyttelevä Charles Laughton. Alussa on paljon potentiaalia, mutta loppua kohden leffassa oleva jännitys vähenee, tylsyys lisääntyy ja elokuva muuttuu jopa naurettavaksi.

rating 60,000

11.05.2009 klo 14:43

Voi minua

Ihan hyvä elokuva. Sekava kuin Andy McCoy selvänä, kuten melko useatkin Godardit. Elokuvalle täytyy antaa paljon, mutta kyllä se sitten antaa myös takaisin. Juonta ei ole sitten ollenkaan, mutta pohdiskelua jumalasta ja jumaluudesta sitäkin enemmän. Vaatii varmaankin toisen katselukerran.

rating 60,000

11.05.2009 klo 14:41

Salapoliisi

Ihan toimivaa, joskin ei parasta Godardia. Juoni vähän sekava, koska samaan aikaan tarkastellaan tarinaa kolmen (vai oliko jopa neljän) eri joukon näkökulmasta. Näyttelijöiden suoritukset perushyviä, kukaan ei oikeastaan erotu joukosta hyvässä eikä pahassa. Katsomisen arvoinen, vaikka ei tarjonnut mitään sen suurempaa.

rating 50,000

11.05.2009 klo 14:40

München

Vaihteeksi taas erinomainen leffa Spielbergiltä. A.I. Tekoälyn, Ota kiinni jos saat ja Maailmojen sodan jälkeen olin lähes täysin menettänyt uskoni herran uudempaan tuotantoon, mutta tämä osoitti hänen yhä pystyvän tekemään hyviä elokuvia. Hieno, puhutteleva draamatrilleri. Pääroolissa Eric Bana näyttelee vähäeleisesti ja uskottavasti, muista näyttelijöistä varsinkin Ciarán Hinds ja Daniel Craig on erinomaisia. Musiikki on loistavaa. Laittaa katsojan ajattelemaan väkivallan oikeutusta ja järkevyyttä, eikä sorru kertaakaan ylisentimentaalisuuteen tai teeman pakkosyöttämiseen.

rating 70,000

11.05.2009 klo 14:38

Etunimi: Carmen

Ainoa lähes täysin huono näkemäni Godard. Juonta ei ole, irrallisia toilailuja vain. Leffan suurinta antia on kun herra Godard esittää itseään. Jälkeenpäin tutkin internetin ihmemaailmaa ja sain tietää, että tämä ilmeisesti matkii jotain oopperaa. Sen nähneenä Etunimi: Carmenista voisi saada enemmän irti, mutta tällaisenaan leffa ei toimi sitten ollenkaan. Tämä vaikuttaa vaan sanomattomalta ja ideattomalta pehmopornolta. En suosittele.

rating 30,000

11.05.2009 klo 14:36

Intohimo

Tässä oli nyt mielestäni tapahtunut se, minkä pelkäsin tapahtuvan melkein jokaista Godardin teosta katsellessa: Elokuvallinen kikkailu saa suuremman osan kuin kaikki muu. Ei tästä ota mitenkään selvää kun mukana on luokkaeroja, maalaustaidetta, politiikkaa ja elokuvan tekemistä. Alkuun kuitenkin tykkäsin, koska leffa ikään kuin analysoi itseänsä siinä. Loppua kohden Passion kuitenkin muuttui aina vaan tylsemmäksi ja epäselvemmäksi. Jotenkin hämärästi kuitenkin käsitin, että Godard yritti sanoa jotain elokuvasta, kuinka sen tekemisessä ei ole sääntöjä, kuinka odotuksia voi rikkoa ja kuinka juonta ei pakko ole olla. Siltikin leffa on ihan liian vaikea ja hämärä.

rating 60,000

11.05.2009 klo 14:34

V niin kuin verikosto

Yllätyin erittäin positiivisesti, odotin jotain puolivillaista sarjakuvafilmatisointia, sain jotain aivan muuta. Alotetaan vaikka näyttelijöistä: Hugo Weaving onnistuu maskinkin takaa olemaan karismaattinen ja fantastinen. Lisäksi Natalie Portman loistaa Eveyn roolissa. Visuaalisesti leffa on myös erittäin komea, ja onnistuu saavuttamaan sen synkähkön ja anarkistisen ilmapiirin. Mahtava tunnelma tässä on myös koko ajan. Onnistuu kuvaamaan hienosti väkivallan oikeutusta, koston järkevyyttä, median valtaa sekä kärjistää monet muut nykyisen yhteiskunnan epäkohdat siten, että katsoja huomaa ne. Kaiken kaikkiaan todella mahtava elokuva. Muutamista hienon tunnelman rikkovista, turhaan toimintaan sortuvista kohtauksista lähtee se yksi puolikas tähti.

Anarkiaa perrrrkele:

rating 90,000

11.05.2009 klo 14:26

Full Metal Jacket

Niitä harvoja sotaelokuvia, joiden katselemisesta oikeasti nautin.

rating 80,000

11.05.2009 klo 14:24

Made in USA

Ei mielestäni kovinkaan vahvaa Godardia. Anna Karina on kyllä edelleen erinomainen, kuten myös muutekin näyttelijät. Tässä oli huonolla menestyksellä yritetty naamioida poliittista sanomaa elokuvaksi. Jotenkin en saanut mistään kiinni, kaikki osaset jäi toisistaan irrallisiksi, eivätkä ne muodostaneet vahvaa kokonaisuutta. Välillä rikkoo neljättä seinää, mikä on mielestäni loistava, liian vähän elokuvissa käytetty tehokeino. Muuten vähän tylsä. Sellaisen fiiliksen kuitenkin jätti, että jotain jäi huomaatta. Ehkä toisella katselukerralla sitten joskus.

rating 50,000

11.05.2009 klo 14:22

rating 70,000

11.05.2009 klo 14:21

The Science of Sleep

Todella sympaattinen ja pehmeä elokuva. Paljon yhtymäkohtia Tahrattomaan mieleen, tässäkin ohjaajana Michel Gondry ja unelmointiosuudet on hauskoja sekä jännästi toteutettuja. Pääosan Gael García Bernal on roolissaan jälleen loistava. Juoni on hieman imelä, mutta leffan ideaan se sopii. Kertoo hienosti miehestä, joka pakenee tylsää todellisuutta uniinsa. Kaikille tällainen lapsenmielinen ja näennäisesti kepeä leffa ei kuitenkaan varmaan sovi - varsinkaan niille, jotka ei osaa nähdä ja ajatella sydämellään :). Hyvän fiiliksen tästä sai, hymyilin koko leffan ajan.

rating 90,000

11.05.2009 klo 14:18

Ampukaa pianistia

Ihan perushyvä elokuva, joskaan ei tarjonnut mitään sen kummempaa. Charles Aznavourilla on kyllä rooliin tarvittava karisma ja muutkin näyttelijät on ihan jees. Juonikin on ihan näppärä ja etenee sopivalla vauhdilla. Kuitenkaan kenenkään hahmon kohtalosta ei välitä ja lopun "dramaattinen tapahtuma" ei onnistu olemaan dramaattinen sitten mitenkään. Se ei toimi, että komedia yritetään jotenkin loppupuolella kääntää tragediaksi. Siltikin muutamia hauskoja ja hyviä kohtia on (erityismaininta huutonaurut aiheuttaneelle "vannon äitini pään kautta" -jutulle), ja leffa toimii. Mistään mestariteoksesta ei kuitenkaan mielestäni ole kyse.

rating 60,000

11.05.2009 klo 14:16

Tahraton mieli

Charlie Kaufmanin kässäröimä, joten elokuva on automaattisesti moniulotteinen, ainutlaatuinen ja nerokas. Laittaa pääkopan hyrräämään, mutta jos katsoo tarkalla silmällä tässä pysyy mukana erinomaisesti. Pääpari on aivan loistava. Jim Carreyn mahtava tulkinta vituttaa, koska mies sortuu liian usein tekemään typeriä naamanvääntelyrooleja. Kate Winslet on yksi suosikkinäyttelijöistäni, ja tässä hän osoittaa - jälleen kerran - kykynsä. Lisäksi muistoissa kulkeminen on upeaa katseltavaa. Leffa onnistuu lisäksi samaan aikaan olemaan surumielinen ja niin lumoavan kaunis. Useammalla katselukerralla löytää uusia näkökulmia. Rakastan.

rating 100,000

11.05.2009 klo 14:13

Nainen katoaa

Hitchcockin parhaita. Juonessa on mukana sellaista melkein Hercule Poirot -tyylistä mysteeriä, minkä vuoksi tästä varmaan tykkäsinkin niin paljon. Jännitystä saadaan luotua kiitettävästi, leffa ei käy tylsäksi missään vaiheessa. Mukana on myös sopivasti (ehkä myös hieman tahatonta) huumoria. Näyttelijät sopivat rooleihinsa; pääparin kemia pelaa ja Whitty on mainio kadonneena mummelina. Tätä murhamysteeriä katselee mielenkiinnolla.

rating 90,000

11.05.2009 klo 14:11

Lemmy Caution - piru mieheksi

Koska yleensäkin tykkään scifistä, on mielenkiintoista katsoa lajityypin elokuva Godardilta. Anna Karina on jälleen ihana ja Eddie Constantine on myös jees. Alphavillen maailma on mielenkiintoinen. Peilaa hienosti nyky-yhteiskunnan epäkohtia tulevaisuuden Alphavilleen. Vähän härö ja hauska samaan aikaan. Elokuva olisi kuitenkin mielestäni ansainnut vähän hienomman lopun, tällaisenaan se on liian laimea.

rating 70,000

11.05.2009 klo 14:09

Kaukana taivaasta

Hyvä elokuva sosiaalisista paineista. Lavastus ja puvustus on komeita ja leffassa on aito wanhan ajan meininki. Hyvät näyttelijät, varsinkin Julianne Mooren loistava roolisuoritus pitää leffaa koossa. Sopivan haikeansurullinen tunnelma. Joku tästä jää kuitenkin puuttumaan. Aineksia olisi ollut vaikka mihin, mutta tällaisenaan leffa jää jotenkin vähäeleiseksi.

rating 70,000

11.05.2009 klo 14:08

Hullu Pierrot

Loistava elokuva. Jean Paul Belmondolla on karismaa vaikka muille jakaa ja Anna Karina on ihqpejpe. Kaikenlaisia jänniä kokeiluja leffa täynnä; välillä rikotaan neljättä seinää, välillä tarinankerronta on nopeaselitteistä ja välillä maailmaa kuvataan eriväristen linssien läpi. Pienoisesta liikakestosta ja muutamista tylsistä kohtauksista tulee kuitenkin vähän miinusta. Muuten leffa toimii erinomaisesti.

rating 80,000

11.05.2009 klo 14:06

Big Lebowski

Komedioita on paha väittää yliarvostetuiksi, koska ihmisillä tunnetusti on erilaiset huumorintajut. Teen sen nyt silti. Oon katsonut tämän nyt kahdesti, ensimmäisellä kerralla jopa pienessä nousuhumalassa, enkä tykkää sitten ollenkaan. Leffassa ei ole minkäänlaista juonta, eikä se ole myöskään mikään kreisihauska. Absurdeja tilanteita ja absurdeja hahmoja ei olla osattu vetää tarpeeksi absurdeiksi, jotta ne olisi naurattanut. Dialogi on ihan hymyilyttävää, muttei hulvatonta. Roolisuoritukset ja soundtrack on tosin erinomaisia, niistä kaksi tähteä. En ole mikään tosikko, mutta tämän suosiota en kuollaksenikaan ymmärrä. Odotan sitä päivää kun tämä vaipuu unholaan, niiden oikeasti hyvien komedioiden kuten Kala nimeltä Wandan ja Little Miss Sunshinen varjoon.

rating 40,000

11.05.2009 klo 14:03

Nuori ja viaton

Menettelee. Ei mitenkään juonellisesti huimaava tai muutenkaan jännittävä, vaan sellainen helppo katsottava. Pääparin pakomatkaa voi seurata ihan hymyssä suin. Kyllä tämänkin ihan katsoo.

rating 60,000

11.05.2009 klo 14:01

Sideways

Ihan perushyvä draamakomedia sekä draaman että komedian kannalta. Kummankaan kannalta ei kuitenkaan niin hyvä, kuin kaikki kuulemani kehut antoi olettaa: Draamana liian yksinkertainen ja epäkoskettava, komediana liian tylsä ja epähauska. Leffassa tosin on hyvät roolisuoritukset kaikilta hieman keskiverroilta pitämiltäni näyttelijöiltä. Arkinen tunnelma on mielestäni saavutettu loistavasti. Kertoo periaatteessa vaan elämän ylä- ja alamäistä. Vioistaan huolimatta kuitenkin niin sympaattinen ja pidettävä, että neljä tähteä on pakko antaa. Olemassa on kuitenkin paljon tätä parempia draamakomedioita.

rating 80,000

11.05.2009 klo 13:59

Sabotaasi

Pienoista aliarvostusta huomattavissa tämän kohdalla, omasta mielestäni varsin mainio pätkä. Pituus sopiva ja nopeatempoisuus hyvä asia. Tarina on yksinkertaisuudestaan huolimatta kiinnostava, ja siihen ei kyllästy missään vaiheessa. Jännitystä rakennetaan hienovaraisesti. Hyvä elokuva.

rating 70,000

11.05.2009 klo 13:58

Keskipäivän aave

Toistaiseksi Godardin paras elokuva. Näyttelijät kaikki loistavia, erityismaininta Brigette Bardot'lle ja itseään esittävälle Fritz Langille. Kaunis ja tunnelmallinen leffa, maisemat ja musiikki on jotain ihan omaa laatuansa. Käsittelee pääparin aivoliiton hajoamista hienosti hahmojen työstävän Odysseys-elokuvan kautta. Taiteellinen, moniulotteinen ja monitulkinnallinen. Useampien katselukertojen jälkeen tästä löytää varmasti uusia tulkintoja ja tasoja, mutta pisteet puhukoot nyt ensin puolestaan. Loistava elokuva.

rating 100,000

11.05.2009 klo 13:56

rating 70,000

11.05.2009 klo 13:54

Pieni sotilas

Ihan hyvä agenttielokuva Godardilta. Hyvät näyttelijät, Anna Karina ja Michel Subor sopivat rooleihinsa ja heidän välinen kemia pelaa. Tunnelmaltaan hieman painostava. Paljon pientä hyvää tästä löytyy, kuten loppupuolella tuleva Suborin neljännen seinän rikkova monologi, pitkähkö kidutuskohtaus ja kerronta. Mutta löytyy myös liikaa tylsiä kohtauksia ja kokonaisuus ei kuitenkaan toimi niin hyvin kuin pitäisi. Vaatii ehkä toisen katselukerran.

rating 70,000

11.05.2009 klo 13:52

Viimeinen keisari

Toimiva, kovin haikeatunnelmainen kuvaus sekä fyysisestä että henkisestä eristäytyneisyydestä. Hyvät musiikit ja visuaalisesti myös komea. Yleensä en ole lillukanvarsiin takertuva henkilö, mutta hieman nauratti muutamat epäkohdat: Keisari esimerkiksi puhuu lapsena parempaa englantia kuin teini-ikäisenä. Kiinalaisten hahmojen englannin puhuminen söi myös leffalta tehoa. 2h 40min kestävään elokuvaan mahtuu myös paljon tylsiä kohtauksia, joita olisi ollut varaa karsia rankallakin kädellä.

rating 60,000

11.05.2009 klo 13:51

Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota

Tämä on kyllä varmaan jo niin puhki kehuttu, ettei mulla ole oikeastaan mitään uutta sanottavaa. Näin tylsästi sanottuna: Laaja ja upea rikosdraama yhdestä gangsterijoukosta. James Woods ja Robert De Niro sopivat rooleihinsa täydellisesti. Koko leffan ajan hieno tunnelma. Visuaalisesti upea. Pisteet puhuvat varmaan puolestaan:

rating 100,000

11.05.2009 klo 13:49

Rosvoja, rosvoja!

Ihan viihdyttävä pätkä. Pahiten kusee lapsinäyttelijä Craig Warnockin suoraan sanottuna umpipaska roolisuoritus. Kaiken ihmetteleminen naama pyöreänä on sopivaa ensimmäiset viisi minuuttia, minkä jälkeen se menee vanhaksi ja alkaa vituttaa. Useita hyviä vitsejä kuitenkin löytyy, kuten lyhyyskompleksista kärsivä Napoleon, Pahuuden mieltymys moderniin teknologiaan (reps) ja Jumala-jutut. Idea loistava, mutta valitettavasti tuntuu ettei siitä ole puristettua kaikkea mahdollista irti. Gilliam varmaan yritti naamioida kasvutarinaa ja monia suuria kysymyksiä lastenelokuvaksi, mutta loppujen lopuksi käteen jäi melko keskinkertainen elokuva. Ties mitä oltaisiin saatu aikaan paremmalla lapsinäyttelijällä.

rating 60,000

11.05.2009 klo 13:48

American Beauty

Upea elokuva. Kevin Spacey on rautaa, ja muutkin näyttelijät on hyviä. Koko leffan hahmogalleria on loistava, kaikki hahmot on kiinnostavia ja niihin voi samaistua. Mitä useampaan kertaan tämän katsoo, sitä enemmän oppii rakastamaan leffan friikihtäviä hahmoja. Soundtrack parhautta. Niitä harvoja elokuvia, jotka onnistuu samaan aikaan naurattamaan ja koskettamaan. Jos kaikki 'katsoisivat tarkemmin', maailma olisi täydellinen.

rating 100,000

11.05.2009 klo 13:45

Rushmore - Akatemian älypää

Ei iskenyt. Melkoisen kuivakka draamakomedia. Onnistuu enemmänkin ärsyttämään kuin hymyilyttämään. Kaikki omalaatuisuus tuntuu ihan väkisinväännetyltä - sen sijaan että rakennettaisiin oikeasti hyvää ja ihmismäistä draamaa, Anderson verhoaa tarinansa puutteet typerään veijarimaisuuteen. Näyttelijät ovat kaikki hyviä, mutta hahmot ovat niin epäihmismäisiä, ettei niihin pysty samaistumaan. Tajusin elokuvan kyllä, sehän kertoo rakkaudesta, sen etsimisestä, löytämisestä ja rakastamisesta. Mutta ei.

rating 40,000

11.05.2009 klo 13:42

Salainen asiamies

Heikompaa Hitchcockia. Juoni on aika mitäänsanomaton ja yllätyksetön. Jännitystä ei saada revittyä irti oikeastaan mistään, eikä myöskään huumoria. Näyttelijät ovat sentään hyviä, muttei niillä oikeastaan mitään pelasteta. Yritti saada aikaiseksi sanomaa murhan moraalittomuudesta, mutta kokolailla yritykseksi jäi. Tylsähkö.

rating 40,000

11.05.2009 klo 13:41

The Machinist

Hienosti rakennettu psykologinen trilleri, joka ei kuitenkaan sisällä paljon mitään uutta. Kaikki elementit on kuitenkin aseteltu hyvällä tavalla. Christian Bale vetää roolinsa hienosti ja uskottavasti läpi. Loppua kohden tarinan teema ja elokuvan nerokkuus paljastuvat. Moderni mestariteos.

rating 90,000

11.05.2009 klo 13:39

Nainen on aina nainen

Hauska, pirteä ja ihana elokuva. Anna Karina on klassisen kaunis ja näyttelee erinomaisesti. Musiikin käyttö on hyvin näppärää, piristävää ja mukaansatempaavaa. Juoni on yksinkertainen, mutta siitä saadaan paljon irti hyvien näyttelijöiden ja hauskan dialogin kanssa. Rikkoo neljättä seinää nerokkaasti ja sopivasti. Esimerkiksi yhdessä kohdassa näyttelijä katsoo kameraan ja sanoo "En tiedä onko tämä tragedia vai komedia, mutta mestariteos siltikin". Leffa ei ota itseään liian vakavasti, mikä on hyvä.

rating 90,000

11.05.2009 klo 13:38

Yhdeksäs portti

Keskivertoa parempi, yliluonnollisia piirteitä omaava jännityspätkä. Johnny Depp on mahtava kuten aina, eikä muistakaan näyttelijöistä ole mitään pahaa sanottavaa. Juoni on hyvä ja pysyy kiinnostavana ja yllätyksellisenä koko elokuvan ajan. Jännitystä rakennetaan hienosti pikkuhiljaa, mutta lopuksi leffa jotenkin muuttuu naurettavaksi ja lässähtää täysin. Ihan kuin Polanski olisi leffan lopuksi päättänyt vetää koko homman överiksi. Ei näin.

rating 70,000

11.05.2009 klo 13:35

39 askelta

Hyvähkö elokuva Hitchcockilta. Jännitystä ei kuitenkaan ole tarpeeksi, mutta onneksi sen puutetta tasapainotetaan humoristisella otteella. Molemmat päänäyttelijät hyvässä vedossa. Hieman kankea fiilis kuitenkin tässä leffassa, tuntuu että juonesta ei oikein oltu saatu kaikkea irti. Siltikin hyvin viihdyttävä ja katsottava agenttijännäri.

rating 60,000

11.05.2009 klo 13:34

Kaikki äidistäni

Hyvä elokuva Almodóvarilta, vaikken ohjaajan parhaimpien joukkoon laittaisikaan. Lepää aikalailla täysin vahvojen naisnäyttelijöiden roolisuorituksien varassa, jotka ovatkin kauttaaltaan loistavia. Toimii sekä draamana että komediana. Tutkii naiseutta eri hahmojen kuten äitien, näyttelijöiden, prostituoitujen, nunnien ja jopa transvestiittien kautta. Katsomisen jälkeen jäi vaan jotenkin vähän tyhjä olo. Ehkä olisi ensin täytynyt nähdä nimikkeet All About Eve ja Streetcar Named Desire. Täytyy varmaan joskus katsoa uudelleen.

rating 80,000

11.05.2009 klo 13:32

Rautakolmonen

Hieno hiljainen elokuva. Kumpikaan päähenkilöistä ei puhu elokuvan aikana paljon mitään, mikä on kaunista ja erilaista. Katsojan täytyy itse koota palapeli hahmojen eleistä ja teoista. Parasta on rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Pullollaan vertauskuvia ja elokuva vaatiikin varmasti täysin auetakseen useamman katselukerran. Upea, erilainen rakkaustarina ja kertomus kärsivistä yksilöistä.

rating 90,000

11.05.2009 klo 13:30

Ihmisen pojat

Yksi parhaista lopun ajan kuvauksista. Rappeutunut Lontoo on todella ylihienon näköinen. Julianne Moore ja Michael Caine on loistavia näyttelijöitä ja tavallisesti ärsyttävä Clive Owen onnistuu olemaan jopa siedettävä. Jännitystä osataan luoda hienosti ilman mitään kikkailuja ja turhaa toimintaa. Toimii hyvin sekä draamana että toimintana. Kestoa olisin kaivannut enemmän, jotta aiheeseen oltaisiin voitu paneutua syvemmälle.

rating 80,000

11.05.2009 klo 13:29

Mies joka tiesi liikaa

Aika lailla keskivertotapaus. Ei mitään päätähuimaavia näyttelijäsuorituksia, juonikimuroita tai edes jännitystä, mutta kuitenkin ihan kertakatselutyyppinen. Ei ollut kuitenkaan ihan sitä samaa loistavaa Hitchcockin laatua kuin ennen olen nähnyt. Lopussa hieman lässähtää, koska liika räiskintä pilaa tunnelmaa.

rating 50,000

11.05.2009 klo 03:16

Sovitus

Ulkoisesti maalauksellisen kaunis. Toteutus on nerokasta, kamera-ajot ja pitkät otot upeita samoin kuin nämä nopeat leikkaukset ja muutamat ihme kokeilut. Puvustus ja lavastus tavoittaa maailmansodan ajan. Näyttelijäsuoritukset on ihan jees, Keira osaa näytellä vaikka onkin pelkkää luuta ja nahkaa. Ulkokuori on upea, mutta lisää sisältöä tähän olisi tarvittu. Elokuvan romanssi on ihan liian pintapuolinen ja kaikki hahmot jäävät melko yksiulotteisiksi, yhden tunnetilan ruumiillistumiksi. Liikuttava ja ajatuksia herättävä loppu on mielestäni onnistunut, vaikkei se koko elokuvaa pelastakaan.

rating 80,000

11.05.2009 klo 03:14

Billy Elliot

Alkaa tuntua että nämä 'elämänkertaelokuvat' on kaikki ihan samasta puusta veistettyjä (ja kriitikkojen suosikkeja ilmeisesti). Alussa kukaan ei ymmärrä ja ollaan erilaisia, sitten saadaan vähän ymmärrystä, mennään vaikeuksien kautta voittoon ja ihqdaa kun kaikki on niiin iiiihaaaanaaa!!!½ Jamie Bellin saatananmoisesta roolisuorituksesta kuitenkin on pakko antaa törkeesti pisteitä. Alussa elokuva onkin oikein mainio, mutta loppu on ihan liian venytetty ja siellä sorrutaan pahimpiin kliseisiin. Sekä hyvässä että pahassa genrelle tyypillinen elokuva siis. Tanssi/musiikkikohtaukset toimii kuitenkin erittäin hyvin ja pari piruettia oli itsekin pakko heittää kun sain tämän katsottua. Onneksi ketään ei ollut katsomassa :). Kyllä tästäkin nyt sitä samaa itsensä hyväksymistä, uskaltamista olla mitä on ja muuta plaaplaa-juttua löytyy.


rating 70,000

11.05.2009 klo 03:11

Man on the Moon

Veijarimainen elokuva tyypistä, joka tykkäsi tehdä pilaa tasapuolisesti aivan kaikesta. Jotenkin elokuva on samalla tapaa hauska kuin Kaufmanin jutut: ei ne oikeastaan ole hauskoja, mutta ne on silti. Suurin ongelma on kuitenkin se, että päähenkilö jää katsojallekin liian oudoksi persoonaksi, ettei tästä oikein osaa edes välittää. Jim Carreyn roolisuoritus on loistava, tällä kertaa huumoria ei tarvinnut repiä naamanvääntelystä. Kyllä tästä nyt sitä samaa itsensä hyväksymistä, uskaltamista olla mitä on ja muuta plaaplaa-juttua löytyy.

rating 70,000

11.05.2009 klo 03:09

Suuri illuusio

Aika erinomainen ja erilainen sotaelokuva. Eihän tätä varmaan sotaelokuvaksi tosin voi edes sanoa, sillä sotimista ei ole ollenkaan kun miljöö on periaatteessa koko leffan ajan vankila. Pasifistinen ja hyvin kantaaottava kuvaus järjettömyydestä nimeltä sota, joka ajaa ihmiset erilleen. Hahmot on ihmismäisiä ja dialogi soljuvaa. Tosin leffan alusta, eli tästä pakotunneli-osuudesta, en kyllä saanut kiinni mitenkään enkä nähnyt sillä olevan oikein minkäänlaista funktiota. Hieno elokuva siitä huolimatta.

rating 80,000

11.05.2009 klo 03:08

Stay

Visuaalisuuteensa painottunut scifielokuva. Ohjaus ja nopea leikkaus kaunista, kekseliästä sekä nerokasta, ja niillä luodaan hienosti todellisuuden ja fiktion välillä tasapainottelevaa tunnelmaa. Juoni on ihan kiinnostava, vaikka onkin hieman pökkelö. Hyvinkin erikoinen ja scifin ystävälle kiinnostava ja katsomisen arvoinen pätkä ehdottomasti. MUTTA SE LOPPU! Voi itku ja parku mitä mukafiksua ja koko elokuvan idean ja hienouden pilaavaa sontaa!! Hyi, yäk, pyh ja pah saatana! Kokonaisuutena saadaan kaunis, todellisuutta tutkiva scifitrilleri, joka viimeisillä minuuteillaan ampuu itseään kranaatinheittimellä jalkaan.

rating 60,000

11.05.2009 klo 03:06

Kolmetoista

Sinänsä kyllä hyvä kuvaus nuoruudesta ja tästä nykypäivän ilmiöstä kun nuorten täytyy vanhempien välinpitämättömyyden, median mallien, kavereiden painostuksen ja jne. takia kasvaa aikuisiksi entistä nopeammin. Dokumenttimainen ja kylmäsävyinen kuvaustyyli sopii leffaan erinomaisesti ja näyttelijät omistautuu rooleilleen - ehkä vähän liikaakin. Muuten mainio elokuva, mutta ampuu ihan liian yli. Katsojalle ei ole annettu minkäänlaista tarttumapintaa, sillä jokainen asia on liiaksi kärjistetty. Esimerkki: Ikään kuin vanhempien ero ei yksinään olisi kasvavalle nuorelle vaikeaa, mukaan heitetään urapainoitteinen isä ja alkoholiongelmainen yksinhuoltajaäiti, jolla kaiken huipuksi on kokaiiniriippuvainen poikaystävä! Överiksi vetävä ja rautalangasta vääntävä, mutta siltikin hyvin toimiva ja pohdinnan arvoinen nuoruuskuvaus.

rating 60,000

11.05.2009 klo 03:05

Velvet Goldmine

Glamour-rockin ajasta kertova teos, joka kuulemma mukailee tyyppien nimeltä David Bowie, Iggy Pop, Kurt Cobain elämää. En ole musiikki-ihmisiä, joten kyseessä olevat nimet ei sano mitään. Siltikin ihan hyvä elokuva musiikkibisneksestä, julkisuusimagosta ja itsensä hyväksymisestä. McGregor, Bale ja Rhys Meyers vetää täysillä ja osasivat näköjään laulaakin. Puvustuksessa varsinkin onnistuttu, sillä kyllä tästä tihkuu sitä glämöuriä tunnelmaa. Polkee useasti tyhjää ja junnaa paikallaan, sekavaksi haukkuminen ihmetyttää, koska minulle tästä ei jäänyt mitään epäselvää. Musiikki-ihmiset saattaa tosiaan saada enemmän irti.

rating 60,000

11.05.2009 klo 03:02

Manaaja II: Luopio

En tuhlaa yhtään enempää energiaa tämän paskakasan kanssa alkamalla perustelemaan tekeleen huonoutta. Hyi vittujen vittu.

rating 10,000

Edellinen sivu | 1 2 3 4 | Seuraava sivu

Profiilin tiedot

TOP-listat