Täytyy sanoa, että tässä oli todella menevä aivot narikkaan .leffa. Yliammuttua väkivaltaa ja hienoja maisemakuvia. Siinäpä tämän elokuvan parhaat puolet. Tarina nyt on mitä on, mutta se ei tosin ollut kauhean oleellinen osa kokonaisuuden kannalta. Viihdyttävää ja ehkä "hieman" pilke silmäkulmassa tehtyä.

Käsikirjoitukseltaan suoraviivainen, juoneltaan aika tylsä, hahmoiltaan yllätyksetön ja runsas huumorikaan ei aina napannut.

Joka tapauksessa tässä on ihan turvallinen kertakatselu, mutta aika mitäänsanomaton verrattuna jatko-osaansa.

Mielenkiintoinen pätkä se täytyy sanoa heti alkuun.

Tekoajankohtaansa nähden aivan uskomattoman hienosti tehty elokuva.Kubrickilla oli selvästi aikaansa edellä olleiden visuaalisesti velhojen armeija tukenaan, sillä niin hienolta kaikki näyttää.

Tässä avaruuselokuvassa ei ole hirveästi vauhtia ja se voikin toiminnallisuutta kaipaaville olla kompastuskivi. Yleisestikkin elokuva suhtautuu katsojiinsa suorastaan haastavasti.Ainakaan itselläni ei ole yhden katselun perusteella harmainta hajua, mitä leffan viimeisellä neljänneksellä edes tapahtui. Sen vuoksi olikin pohdinnan paikka, että miten tällaisen voi ylipäätään arvioida. Tästä huolimatta näkeehän tästä kilometrin päähän, että kyseessä on yksi elokuvahistorian hienoimmista teoksista.

Ehkä tämä vaatii useamman katselukerran, että uppoaa kunnolla, mutta näin yhdellä kerralla olkoot neljän tähden pätkä.

Oli se Kubrick vaan melkoinen isäntä.

Kolmetoista vuotta siinä meni, ennen kuin Cameronin 2000-luvun spektaakkeli sai sen jatko-osansa. Tässä on ollut aikaa hioa aiemman elokuvan pahin puute, eli tarina täydelliseksi ja katsojan vakavasti ottavaksi...eikös?

Niinpä niin. Avatar: The Way of Water on pitkäti tasan samaa huttua kuin edellinen osakin. Jäätävän kaunista CGI-silmäkarkkia, jota oli hiottu niin viimeisen päälle, että mammuttimaista budjettia ei tarvitse pitkään ihmetellä.. Jos arvioitaisiin pelkästään sen puolesta, niin selvä 5 tähden elokuva. Harmi, että muilta osin elokuva ontuu.

On tullut selväksi, että Cameron ei ole mikään tarinankertoja eikä varsinkaan suurten kuvioiden tarinankertoja. Veden tien tarina on mitä yksinkertaisin ja (tekijöille) turvallisin. Pitkälti edellisen osan toistoa. Hahmojen dialogi oli paikoin kuin jonkun teinin kirjoittamasta fanikirjasta. Tästä johtuen elokuva tuntuu kaikista hienoista silmäkarkkikohtauksista huolimatta tyhjyyttään kumisevalta ja paikoin huvittavan kömpelöltä. Varsinkin keskivaiheessa juoni ei käytännössä etene kokonaiseen puoleentoistatuntiin.

Mutta onko tässä mitään parannusta edelliseen? No on, yllätävää kyllä. Ontuvasta tarinasta huolimatta hahmoihin oli jossain määrin enemmän panostettu kuin edellisessä osassa, jossa varsinkin sivuhahmot tuntuivat taustapahvilta. Erityismaininnan ansaitsee leffan pahis, joka vaikkakin on edelleen kirjaimellisesti sama sarjakuva-pahis kuin viimeksikin, mutta tällä kertaa tähänkin oli uhrattu peräti syvyyttä ja kiinnostavia elementtejä.

Mainittava on myös elokuvan sanoma perheen tärkeydestä. Se oli toki jossain määrin kornia, mutta ei niin kornia kuin olisi voinut odottaa. Positiivinen yllätys.

Eli yhteenvetona: Parannuksia tässä on edelliseen verrattuna, mutta koko potentiaali jää edelleen lunastamatta. Hirveästi ei ole luottoa, että homma paranisi seuraavaan osaan, ellei Cameron ymmärrä palkata osaavaa käsikirjoittajaa miehen itse keskittyessä niihin sukellushommiin.

Ennen katsomista olin kuunnellut tähän leffaan liittyvää hypeä. Puhuttiin parhaasta animaatioleffasta vähään aikaan ja yleisesti paras Shrek-aiheinen elokuva sitten ensimmäisen ja toisen elokuvan.. Pitihän se katsoa.

Lyhesti täytyy todeta, että näkee kyllä, mistä hype kumpuaa. Luvassa on paljon silmiähierovaa ja persoonallista animaatiotä sekä useampi todella hyvin käsikirjoitettu hahmo. Tästä näki, että leffaan oli selkeästi panostettu tekovaiheessa.

Elokuvan pääjuoni on lopulta yksinkertainen, vaikka sivujuonia onkin melkoisen tuhti paketti. Olisikin voinut luulla, että tässä oli ainekset katastrofaaliseen sekametelisoppaan, josta ei ota mitään tolkkua. Näin ei kuitenkaan lopulta ollut. Jokaisesta juonikuviosta tuli jossain määrin piitattua. Ainoa mistä itse olisin leikannut oli leffan Kultakutri-tarina-arkki, mutta toisaalta siinäkin oli mukavan hellyyttävä sanoma.

Lopputulemana tämä uudempi saapasjalkakissa-elokuva on huomattavasti parempi kuin aiempi osa. Olipa lopppuun lisätty vielä pieni vihjaus Dreamworksin mahdollisesta seuraavasta elokuvasta.

Hienosti kuvattu ja taitavasti laajaa ymoäristöä hyödyntäen tehty sotatrilleri. Jokaisessa kuvassa tuntuu tapahtuvan todella paljon taustalla ja paljon jää huomaamatta. Varsinkin alkupuolen "seikkailu" ei kenenkään-maalla on jotain mikä jää kyllä mieleen.

Mitä elokuvasta muuten voi sanoa, niin tarinallisesti se on hyvin yksinkertainen, toisalta tässä ei ole tarkoituskaan kertoa, mitään massiivista eeposta kun lähtökohtana on seuratta kahden sotilaan viestinvientireissua. Elokuva hieman laahaa keskivaiheella, mutta loistaa ensimmäisellä ja viimeisellä kolmanneksella.

Shrekin neljäs on käsikirjoitukselleen valinnut hyvin turvallisen ja yksinkertaisen reitin. Sanoma on katsojalle selvä jo alkumetreiltä eikä tässä sinänsä ole havaittavissa mitään katsojaa haastavaa puolta, niinkuin aiemmissa osissa (ei toki kolmannessa) oli. Hahmoista ja näyttelijöistä on sanottu kaikki mahdollinen ja uudet hahmot eivät hirveästi säväytä.

Aika tylsän perus elokuvana, mutta kuulemani mukaan viidettä osaa väännetään parasta aikaa. Ehkäpä siinä pitkän tauon jälkeen on nähtävissä parannusta.

Hirveästi ei etukäteisiä odotuksia ollut, mutta loppuvaikutelma oli päällisin puolin positiivinen. Hyvin perus ja yksinkertainen juoni, pahviset päähahmot sekä muutama aika korni laulu särähtivät kyllä korvaan pahasti.

Jos jokin tässä on kehumisen arvoista, niin se on elokuvan animaatio. Täysin liioittelematta tässä on yksiä hienoimpia animoituja kohtauksia, mitä olen elokuvissa ikinä nähnyt.Kieltämättä yllätti. Myös elokuvan pahikset ovat selkeästi sekä käsikirjoittajien, että animaattoreiden lempilapsia (kovin usein toistuva teema?). Pahikset olivatkin heittämällä leffan parhaita hahmoja ja nämä yksinään jaksoivat viihdyttää koko elokuvan pituuden.

Tämä on taas näitä käytännössä täysin ilman huomiota, Disneyn ylivallan alle jääneitä ja turhan aliarvostettuja pätkiä.

Visuaalisesti ja yleiseltä tunnelmaltaan todella komeaa katsottavaa. Tässä ollaan todennäköisesti päästy hyvin lähelle sitä maailmaa, jonka Herbert kirjoissaan pyrki rakentamaan.

Juoni ei sinänsä hirveästi eroa alkuperäisteoksista. Tähän ensimmäiseen osaan mahdutettu kirjasarjan koko ensimmäinen osa ja sen lisäksi lähes kokonaan toinenkin osa. Tämän vuoksi jotkin kirjan kohtaukset ovat armottomasti pois leikattuja, mutta toisaalta niiden puute ei vahingoita kokonaisuutta.

Jos tästä jotain kritiikkiä pitää sanoa, niin ehkä hieman tönksähtelevä näyttelytyö.

Hieman kauhunsekaisin alkufiiliksin aloin tätä katsomaan, Päätin kuitenkin ottaa asenteen, että en aseta liian korkeita odotuksia ja katsotaan mihin se riittää. Olin kuitenkin jo katsonut samojen tekijöiden Hobitti-elokuvan ja se oli leffana oikein hyvä.

Itse animaatio on jälleen persoonallista, joskin aika tönkköä, mutta tämän saattoi antaa anteeksi, Mordorin kuvauksista välittyi kuvaus äärimmäisen karusta ja kuolleesta kiviaavikosta, joka tuntui vain jatkuvan loputtomiin.

Sen myös huomasi, että tekijöillä oli selvästi ne tietyt hahmot ja juonikuviot, jotka ansaitsivat enemmän ruutuaikaa kuin muut. Osalla hahmoista oli hyvin niukasti vuorosanoja ja hahmoista Legolas sekä Gimli taisivat olla kokonaan pyyhittynä pois. Toisaalta tässä versiossa Frodo on oikeaoppisesti kuvattu keski-ikäisenä setämiehenä.

Elokuvan lauluista on ollut paljon asiaa ja pakkohan ne on tässäkin mainita, sillä niitä on hyvin runsaasti tähän mahdutettu. Ei niistä muuta sanottavaa ole kuin, että hyviä ja huonoja kappaleita löytyy. Ja olihan se ruoskalaulu kieltämättä paras kaikista.

Rankin Bassin Kuninkaan paluu pyrkii mahduttamaan koko viimeisen osan tarinan noin puoleentoistatuntiseksi eepokseksi. Tässä se onnistuu, mutta vain osittain, sillä paljon jäi kertomatta. Alusta päästiin kuitenkin loppuun.

Kyllä tämän katsoo.

Hyvin tyypillinen toimintapätkä, jossa on oikeastaan kaikki 2010-luvun trillereiden elementit.

Itse juoni katosi itseltäni tyyliin elokuvan puolessa välissä, mutta toisaalta tässä juonella ei ollut kuin se sivuroolin osa.

Mitä toimintaan tulee, niin paikoin toimi ja paikoin oli niin vauhdikasta ja leikattua, että todellinen haaste oli saada kohtauksista selko.

Kokonaisuutena ihan katsottava aivot narikkaan leffa, mutta ei tätä kyllä seuraavana päivänä muista.

Kieltämättä elokuvahistorian yksi merkkiteoksia ja onhan tämä todella hyvä elokuvanakin.

Mukaan mahtuu niin huumoria, kuin suhteellisen syvältä kouraisevaa draamaakin. Ainoa todella outo ja suhteellisen turhakin kohtaus oli loppupuolen unimaailma.

Tästä elokuvasta näkee yleisesti sen, miten taidokkaasti mykkäelokuvat pystyttiin tekemään. Vaikka puhuttuja vuorosanoja ei ole, on elokuvan maailmaan hyvin helppo katsojana eläytyä. Tämän saavuttaminen ei ole ollenkaan niin yksinkertaista.

Karulla ja kiertelemättömän julmalla tyylillä kerrottu sotaelokuva.

Alkuperäisteokselle elokuva pyrkii olemaan mahdollisimman uskollinen ja pitäytymään vahvassa sodanvastaisessa sanomassaan.

Ainoa miinuspuoli on elokuvan mielestäni turhaan venytetty loppu. Aivan viimeisille hetkille tekijöiden täytyi jostain syystä mahduttaa karu, mutta sinänsä täysin turha lopputaistelu. Tämä venytys valitettavasti vaikutti muuten eheään kokonaisuuteen.

Tästä huolimatta tälle on helppo antaa kovat pojot.

Elokuvan ydinongelma taitaa olla siinä, että se on kovin venytetyn oloinen ja siihen on sisällytetty paljon turhaa.Lisäksi osa näyttelijöistä ei tainnut olla ihan sieltä parhaasta päästä.

Joka tapauksessa itse nuorallakävely oli todella hienosti toteutettu kohtaus ja kihelmöi kivasti jalkapohjissa.

Suhteellisen monipuolinen kasvutarina, jonka heikot hetket tapahtuvat laahavana puolivälinä. Loppuvaiheessa hieno animointi ja yleinen sympaattinen asenne tarinassa pelastavat paljon.

Eheä ja visuaalisesti hieno versio Tuntemattomasta, jota pitäisi varmaan pystyä katsomaan itsenäisenä elokuvana, mutta pakostihan sitä tuli katsomisen aikana verrattua aikaisimpiin versioihin.

Tässä versiossa sotaa kuvataan hitusen laajemmassa perspektiivissä. Kun aiemmissa versioissa on suht tiivisti pysytty päähahmojen ympärillä, tässä kuvataan myös niitä muita tapahtumia sodan taustalla. Kuvaukset ovat raadollisia ja jossain määrin myös psykologista puolta sivuavia.

Näyttelijäkaarti kokonaisuudessaan tekee kiitettävää työtä varsinkin Eero Aho Rokan roolissa tekee omanlaisensa, mutta todellakin onnistuneen suorituksen. Sen sijaan sellaisten kuin Hirviniemen ja Vatasen änkeminen tähänkin elokuvaan tuntui pakotetulta, olkoonkin että roolisuorituksensa olivat tällä kertaa ihan ok. Vatanen tosin oli suhteellisen eleetön mumisija, mutta sellainen se Koskela kaiketi on?

Kokonaisuutena tämä kulkee jossain Mollbergin ja Laineen tuntemattomien välissä. Itse en suostu suosikkiani näistä kolmesta nimeämään, jätän sen muille. Onnistuneena tätäkin versiota voi pitää.

Helppo tästä on sanoa, että on kyllä todella hienosti, huolella ja viimeistellysti tehty kauhuklassikko, joka on kestänyt yllättävän hyvin aikaa.

Parasta on toki tunnelma. Jo ensimmäisistä hetkistä lähtien aloitetaan painostavan tunnelman luominen, joka kasvaa rauhallisesti tasaiseen tahtiin, kunnes lopussa sitten mennään eikä meinata.

Oli myös selvästi nähtävissä, kuinka moneen nykyajan kauhuelokuvaan tämä onkaan vaikuttanut aina siihen pisteeseen, että tietyistä elementeistä on tullut silkkoja kliseitä..

Tässä leffassa on oikeastaan kaikki kauhuelokuvan ystävän kaipaamat asiat kohdallaan ja monen monta kohtausta, jotka palavat verkkokalvoille.

Jos tästä pitää jotain negatiivista väkisin hakea, niin mainitaan sellaiseksi sitten aivan viimeiset neljä-kuusi minuuttia, jotka tuntuivat paljolti turhalta sanahelinältä, eivätkä antaneet elokuvalle enää mitään. Siinä oikeastaan kaikki, mitä tähän hätään keksin.

Taitaa olla ainoa kauhuelokuva, jolle olen antanut viisi tähteä.

Se hämähäkkikävely.,.. huhhuh....

Tässä elokuvassa on meno jo meiningiltään vauhdikkaampaa kuin ensimmäinen osa, mutta toisaalta tämä tehdään tunnelman kustannuksella. Viihdyttävänä leffana tämä kyllä menee.

Tunnelmallinen, asteittain rakentuva ja ennen kaikkea klassinen slasher-elokuva, joka pienestä budjetistaan huolimatta onnistui luomaan usean mieleenpainuvan kohtauksen.

Tietenkin "kömpelyys", joka elokuvassa ajoittain näkyy on silmiinpistävää, mutta toisaalta tämä ei tee leffasta huonoa.

Klassikko kauhuleffa, joka oikeastaan kuuluu yleissivistyksenä nähdä.

Zombie-leffana mukavan erilainen ja mustan huumorin kyllästämä. Gorea olisi kenties toivonut hieman enemmän ottaen huomioon, että tämä leffa oli Suomessa kiellettyjen leffojen listalla huomattavan pitkän ajan.

Itse tarina on hyvin yksinkertainen hahmoineen. Se mikä on todellakin näkemisen arvoista on elokuvan maskeeraus. Siinä on pistetty kaikki mahdollinen ammattitaito kehiin. Muu leffa saattoi tosin kärsiä siitä painotuksesta.

Kokonaisuutena tästä on sanottava, että ainakin se on viihdyttävä pätkä.

Aikoinaan TV:stä tapitettu pätkä, josta ei ollut juuri mitään selkeää muistikuvaa, muuta kuin etäisiä välähdyksiä. Oletettavasti filmi ei silloin tehnyt hirveää vaikutusta.
Nyt vanhempana vilkaistuna elokuva avautui vähän paremmin: Ferngully on hienosti animoitu teos, jonka sanoman pitäisi olla selvää pässin lihaa siinä vaiheessa kun lukaisee leffan nimen ensimmäisen kerran.. Hieno ja värikäs animaatio on siis vastapainona huomattavasti värittömämmälle tarinalle.

Hahmot ovat vaihtelevia. Varsinainen tyttökeiju-päähahmo tuntui koko ajan hyvin pahviselta, kun taas sivuhahmoiksi (?) merkatut poikakeiju Pips sekä naiivia ihmiskuntaa edustava Zak tuntuivat olevan enemmän ne de-facto päähahmot tai vähintäänkin paremmin käsikirjoitetut. Robin Williamsin tähdittämä Bat-hahmo pääasiassa tasapainoili ärsyttävän ja viihdyttävän väliä edes taas, mutta kuka vihon viimeinen tampio keksi pistää miehen vetämään kömpelöä räppiä? Oli nimittäin tuskallista seurattavaa. Lopulta shown varastaa täysin Tim Curryn tähdittämä elokuvan pahis Paha Henki Hexxus, joka on selvästi myös animaattoreiden lempilapsi

Ferngully on jälleen yksi näitä ysärin Disneyn jalkoihin jääneitä animaatioleffoja, joka sinänsä ei ole huonoimmasta päästä, mutta ei edusta ehdotonta parhaimmistoakaan. Keskinkertaisuudestaan huolimatta, moni tuntuu edelleen muistavan tämänkin pätkän,

Näyttävää toimintaa, mutta paikoin niin nopeatempoista ja sekavaa, että seuraaminen on katsojalle v'älillä todellinen haaste. Jos pystyy juonikuvoista tästä huolimatta jyvällä, niin kyseessä on aivan menevä ja asiallinen trilleri.

Ihan kiva seikkailu, jossa on toki panostettu animaatiojälkeen ja hienoihin digitaalisiin ympristöihin. Näyttävyys on siis taattu. Siihen se jääkin.

Tarinaltaan kyseessä on valitettavan perus ja lepsu juttu, joka yrittää toki olla mittakaavaltaan valtava. Tässä onkin se ydinonglema. Elokuva yrittää selvästi kertoa todella laajaa eeposta, jonka vuoksi tarina tuntuu etenevän kauhean hätäisesti, hahmoihin ei hirveästi pääse sisälle ja loppuratkaisukin oli silmiä pyöriteltävän helpon oloinen.

Kai tämä pitää kuitata sillä, että kyseessä on lapsille pääasiassa osoitettu elokuva, mutta toisaalta Disneyltä on nähty huomattavasti parempia leffoja kokonaisuuksiltaan.

Olenko muuten ainoa, jolle tuli siitä leffan lohikäärmeestä jatkuvasti Aladdinin henki-viboja?

Mortal Kombatin uusimmassa filmatisoinnissa on sekä hyvää, että huonoa. Hyvää ovat taistelukohtaukset, joihin on tällä kertaa saatu oikeanlaista tunnetta ja kaivattua brutaalia menoa. Vaikka suurin osa verestä ja goresta on vedetty helpon kaavan kautta ajoittain sysiruman CGI:n avustamana, on tässä osattu kuitenkin käyttää mielikuvitusta ja tuoda mukaan Mortal Kombat-peleille uskollista menoa. Tämä lisäsi taistelukohtausten viihdearvoa rutkasti.
Toiminnaltaan siis hyvinkin viihdyttävää ja onnistunutta settiä.

Huonoa leffassa tosin on taas aika kesy perustarina, jossa on tuttuakin tutumpia elementtejä, eikä näin ollen hirveästi yllätyksiä. Ainoastaan yksi twisti yllätti hieman, mutta se oli vain se yksi.
Tarina myös jää sellaisiin asetelmiin, että jatko-osa on oikeastaan pakollinen, sillä tarina ei todellakaan tule kerrottua tämän elokuvan aikana loppuun. Näyttelijät tekivät ihan menevää työtä, vaikka suurin osa hahmoista oli aika tasapaksuja pintaraapaisuja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Leffassa on myös aivan liikaa hitaita puhekohtauksia, joiden aikana nukahtaminen kävi vaarallisen lähellä. Tämän leffan suola kuuluisi olla toiminnassa, eikä laahavassa dialogissa.

Joka tapauksessa tämä on ihan katsottava leffa nousuista ja laskuistaan huolimatta. Ysärin kornit mortal kombat-leffat ovat selkeästi omassa kastissaan ja tämä omassaan. Ehkä pidin tästä lopulta enemmän onnistuneen toiminnan ansiosta.

Sympaattinen pikku elokuva, joka on yllättävän hyvin kestänyt aikaa. Kerronnallisesti kuitenkin aika hypähtelevää ja tapahtumat etenevät kovin nopean oloisesti. Toisaalta tässä on selvästi menty lapsikatsojat etusijalla. Kyllä tämän nyt vanhempikin katsoi.

Clintin ensimmäinen länkkäri ei kenties ole aivan seuraajiensa veroinen, mutta on siitä huolimatta harvinaisen hyvä elokuva.Tässä on vielä havaittavissa uusien elementtien kokeilua, jotka sitten hiotaan myöhemmissä elokuvissa täydellisyyteen. Loistavan musiikin lisäksi tässäkin on muutama verkkokalvoille lähtemättömästi palava kohtaus ja tälle elokuvallehan oikeasti kuuluu kunnia siitä, että Clint ja tämän teräksinen katse nousivat yleiseen tietoisuuteen.

Ei mitenkään mieltä ylentävin elokuva. Yksinäisyyden kuvaaminen on elokuvan pääosassa ja kaikin puolin siitä kerrotaan onnistuneesti.

de Niro tekee hienon suorituksen ja sanoisin, että hänestä pitkälti johtuukin tämän klassikkoasema, mutta onhan tämä myös hienosti kuvattu ja tunnelmaltaan hiottua kamaa.

Positiiviseksi yllätykseksi itselleni muodostui elokuvan loppu, sillä se ei lopulta ollutkaan sitä mitä odotin.

Kokonaisuutena tämä on kyllä klassikkoelokuva, mutta aavistuksen laahaava ajoittain. Hyvät pisteet tälle kuitenkin on ihan aiheesta annettava.

Todella monella tasolla laadukas elokuva, joka on kulttimaineensa ansainnut.

Hoffmanin suoritus on yksiä parhaimpia, mitä elokuvista löytää ja buddy-buddy-elokuvanakin tämä toimii hienosti.

Onpa tässä tietyllä tapaa todella kaunis loppukin.

Oikeastaan ainoa miinus on elokuvan hyvin suppea musiikkipuoli kun ottaa huomioon, että kyseessä on kultainen 60-luku, mutta sen saattaa kyllä antaa helposti anteeksi.

Hieno elokuva ja tulipa lopulta sivistettyä itseäni sen verran, että jaksoin katsoa tämän.

Sinänsä ihan hienosti tehty elokuva kompastuu kuitenkin yritykseensä olla samanaikaisesti eeppinen elokuva ja vakavasti otettava sotakuvaus.

Lyhyesti sanottuna tässä on paljon melodraamaa sisältävä leffa, johon on toki saatu mukaan erinomainen tähtirykelmä. Sodan karuuden kuvaaminen ja samalla uskottavuus jää kuitenkin täysin sivuteille aivan loppua lukuun ottamtta. Se oli kuitenkin liian vähän liian myöhään. Kyllä tämän nyt toki katsoo.

Ne, jotka kaipaavat enemmän taistelukuvauksia tulevat varmaankin pettymään, mutta toisaalta odotin sellaisia itsekin ja silti tuli pidettyä.

Kylmän vuoren valttina on ennen kaikkea sen kiertelemättömän karu meininki. Yhdysvaltain sisällissodan runtelemassa maailmassa ei ole mitään kunniakasta tai uljasta, vaan pelkkää järjetöntä raakuutta, joka repii perheitä ja turmelee kaiken mihin ulottuu.

Jude Law vetää hieman kankeakosti käsikirjoitetusta hahmostaan huolimatta hienon roolin, eikä Nicolekaan jäänyt paljoa huonommaksi.

Ajoittain hieman venytetystä käsikirjoituksesta ja kompastelevasta tarinankerronnasta huolimatta, tässä on kyseessä todella hieno elokuva.

Piiiiitkän ajan jälkeen Disneyn Ihmeperhe sai lopulta paljon pyydetyn jatko-osansa.

Huomattavasti dialogi-painoitteisempi elokuva kuin ensimmäinen osa, vaikka vauhdikasta toimintaakin on sisällytetty mukaan paljon. Tästä elokuvasta oli myös helppo huomata, että se oli suunnattu enemmän vanhemmalle kuin nuoremmalle katsojakunnalle. Toisaalta ensimmäisen elokuvan faneista todennäköisesti monet ovatkin jo aikuisikään ehtineitä. Nuoremman katsojakunnan viihdykkeenä toimi paljolti Jack-Jack-vauvan pelleilykohtaukset supervoimiensa kanssa.

Ihmeperhe 2 on yhteenvetona jatko-osana ihan kelpo ja jatkaa ensimmäisen osan viitoittamalla tiellä oikein mallikkaasti, vaikka onkin ajoittain hieman venytetyn oloinen.Uusien katsojien voi olla myös ehkä vaikea asettua katsomaan tätä elokuvaa, mikäli ensimmäinen on vielä näkemättä.

Tasapaksu satutarina, jossa ei sinänsä ole mitään katsojalle osoitettua opetusta. Sellainen olisi ehkä tarvittu.

Hahmot ovat aika turvallisesti käsikirjoitettuja, eikä hirveän suurta hahmonkehitystä kannata yhdenkään kohdalla odottaa. Katsojalle on todellakin selvää kuka on elokuvan hyvis ja kuka pahis. Pahiksesta puheenollen, tässä elokuvassa lienee se yksi Disneyn tunnetuimmista yksittäisistä pahiksista, joka selvästi on myös ollut elokuvan animaattoreiden palvonnan kohde. Taitaa olla pahiksen ansiota yksinään, että niin moni muistaa edelleen tämän hahmoiltaan aika pahvisen oloisen elokuvan,

Animaatio on personaallista ja kaunista, joten siitä ei voi hirveästi moitteen sijaa antaa.Omasta mielestäni tähän on sisällytetty yksiä hienoimpia animoituja kohtauksia, mitä olen elokuvissa nähnyt.

Jos prinsessasadut kiinnostavat, niin silloin tämä leffa on varmaan pakkovalinta, mutta tarjoaa se myös ihan oikeaa visuaalista herkkua.

Paljon huumoripuoleen nojaava Disney-leffa, jonka vahvuudet piilevät sen lisäksi mainiosti käsikirjoitetuissa hahmoissa. Näistä parasta antia tarjosi noita Yzma ja tämän ajoitellen asiansa osaava, mutta enimmäkseen täysin kädetön apuri Kronk, jonka ääneksi on siunautunut kerrassaan mainio Patrick Warburton.

Elokuvan suurin heikkous piilee juonessa, joka sinänsä on kelpo, mutta ei mikään maailmoja mullistava ja tuntui välillä todella nopeasti kerrotulta. Sympaattiset ja humoristiset hetket pelastivat kuitenkin paljon.

Tämä oli yksi niistä Disney-leffoista, jotka olin onnistunut oikeastaan täysin välttämään. Käteen jäi lopulta ihan viihdyttävä kokonaisuus ja onhan tämä niitä parempia 2000-luvun Disney-animaatioita.

Kenties yksi kaoottisimmista Disney-leffoista, mitä on tehty, mutta kaaoksesta löytyy todella paljon hyvää sanottavaa tämän kohdalla.

Elokuva alkaa rauhallisesti, mutta kun absurdin menon aika hetikohta koittaa, niin leffa ei todellakaan säästele katsojaa, vaan sukeltaa saman tien syvimpään päätyyn ja seuraavaksi järjettömät tapahtumat ja hahmot seuraavat toisiaan vailla minkäänlaista loogista tarinankerrontaa. Katsojan rooliin jää vain seurailla, minkä kummallisuuden elokuva seuraavaksi heittää estradille.

Elokuvan järjetön meno on loppujen lopuksi todella viihdyttävää ja hauskoja hetkiä on runsaasti. Disney on pituuden vuoksi karsinut joitain alkuperäisteoksen hetkiä pois, mutta sisällytetyt kohdat on hoidettu todella taidokkaasti.Toki osa kohtauksista tuntuu menoltaan vähän laahavalta, mutta katsojalla onkin valta valita omat suosikkinsa.

Mainittava vielä, että animaatio on tekoajankohtaansa nähden todella näyttävää ja varsinkin "Korttien marssi"-kohtauksessa animaattorit ovat pistäneet silkkaa parastaan peliin.

Tämä filmatisointi Liisa Ihmemaassa-kirjasta lienee se kaikista tunnetuin, mutta toisaalta näin on monen muunkin Disney-elokuvan kohdalla. Eikä tunnettavuus tee tästä kyllä millään muotoa huonoa elokuvaa ja nykyään tämä on jo klassikko.

Viimeisen jedin jälkeen minulla ei ollut kerrassaan mitään intoa saati kiinnostusta nähdä tätä päätösosaa.Ko. elokuva nimittäin tappoi mielestäni kaikki kiinnostavat elementit, jotka pitivät omaa mielenkiintoani yllä. En uskonut, että kolmasosa pystyisi mitenkään korjaamaan tehtyjä tuhoja. Epäillyksille täytyi kuitenkin saada varmistus.

Tuli katsottua filmi, joka yrittää pitää täysin sekavaa ja päätöntä juonikohellustaan kasassa vähintään yhtä päättömillä toiminta/tehostekohtauksilla.Oikeastaan tämä kuvaa elävästi koko trilogian läpikäymää myllerrystä.

Puitteet toki ovat siellä, mutta yksi helkatin tärkeä asia jää puuttumaan ja se on koko elokuvan sielu. Käytännössä tässä on kyseessä Tähtien sodan nimellä ratsastava täysin tyhjä kuori.

Samanlaisia tyhjiä kuoria ovat myös elokuvan hahmot, joissa ei ole tässä vaiheessa enää oikeasti mitään millään tavalla kiinnostavaa elementtiä. Kylo Renin potentiaali kulutetaan viimeistään tässä loppuun ja jälki on rumaa. Oikeastaan ainoa nautittava hahmo elokuvassa on Chewbacca, joka ei edes sano yhtään ihmiskorvalle ymmärrettävää sanaa. Koko elokuva olisikin voinut pyöriä puhtaasti tämän ympärillä.

Huhhuh, tuli kirjoitettua pitkä teksti, mutta jos jotain positiivista tästä "modernista" trilogiasta pitää sanoa, niin se nosti paljon parjatun Prequel-trilogian arvon täysin uudelle tasolle. En voi uskoa, että todellakin koitti se päivä, kun näen ne kolme tekelettä oikeasti nautittavina elokuvina.Siitä hyvästä puolikas tähti lisää sen yhden seuraksi, jonka elokuva muuten minulta saa.

Neljäs Toy Story ei ole elokuvana mitenkään huono. Hahmot toimivat edelleen hyvin yhteen, huumoripuoli pelaa ja onpa tässäkin muutama oikeasti riipaiseva kohta.

Onglemakohtia ovatkin juonen ennalta-arvattavuus ja hituisen kierrätetyn oloiset elementit.Toisaalta itse olin asettunut ajattelemaan siten, että kolmas elokuva oli se kaiken päättävä osa, joten siksi tämän katsominen tuntui vähän oudolta ja irralliselta.

Sain tästä kuitenkin ihan riittävästi irti, jotta voin pitää elokuvaa hyvänä, mutta tässä on kieltämättä vähän turhan työn kaikua.

Olinkin aiemman arvioni kanssa väärässä ja toivottavasti NYT saimme päätöksen Andyn lelujen tarinalle.

Hieman tönkön (tai personaallisen, riippuu katsojasta) oloisesti animoitu ja lapsekkaalla huumorilla höystetty teos, jossa on kuitenkin ajoittain ihan aitojakin viihtymisen hetkiä.

Nuorempana tuli luettua Kapteeni Kalsari-kirjasarjaa ja muistikuvat ovat hämärät, mutta sellaisen vaikutelman tästä sai, että uskollisia kirjasarjan tyylille tässä ainakin oltiin.

Nuoremmalle väelle suunnattu enemmän kuin aikuisille, mutta kyllä tästä vanhempikin väki jotain löytää.

Varmaankin se tunnetuin filmatisointi Frankensteinista. Reilun tunnin pituisen leffan ongelmana on oikeastaan se, että siihen yritetään mahduttaa koko kirjan tarinan pääpiirteet. Tämän vuoksi kokonaisuus tuntuu jäävän aika pintaraapaisuksi, eikä elokuvassa ole hirveästi alkuperäisteoksen syvyyttä. Näyttelytyö on toki ajan mittapuulla moitteetonta, mutta hahmoja vaivaa sama kuin tarinaakin; elokuvan lyhyydestä johtuva pinnallisuus.

Klassikkohan tämä toki on ja monen kauhuelokuvan kulmakivi.

Visuaalisesti yksi hienoimpia Pixarin leffoja mitä on tehty. Juonellisesti ei kannata odottaa mitään huikaisevaa tai ennen kuulumatonta teosta. Elokuvan sanoma on tuttu monesta muusta vastaavasta teoksesta, mutta siitä huolimatta tässä pätkässä on selkeää omaa persoonaa.

Cocon vahvuus piilee visuaalisuuden lisäksi sen sympaattisessa tyylissä. Myös elokuvan maailmasta oli myös saatu niin elävä, että todennäköisesti itseltäni jäi huomaamatta useita niistä lukuisista viittauksista ja piilovitseistä, joista osa tuli toki huomattua.

Tarantinon tuorein on toisaalta buddy-buddy filmi, ja toisaalta taas draama-trilleri 60-70-luvun maisemissa ja hittien keskellä.

Di Caprio ja Brad Pitt ovat loistonäyttelijöitä molemmat ja pelaavat hyvin yhteen, mutta täytyy kyllä sanoa, että tällä kertaa näistä kahdesta shown varasti kirkkaasti Pitt korostetun maskuliinisella ja rempseällä suorituksellaan.

Itse juoni esittäytyy katsojalle eräänlaisena satunnaisen Hollywood-tähden historiikkina, vaikka mukaan on luonnollisesti Tarantinon tyyliin lisätty runsaasti yhteiskuntasatiiria ja olihan tässä myös se kaivattu ylivedetty verinen kohtaus, joka on ehdottomasti itselleni aina se asia, jota miehen leffoista odottaa.

Once Upon a Time in Hollywood on hitaasti etenevä, mutta tasaisen vahva elokuva, jonka lopetus toi vielä kaiken lisäksi hyvälle tuulelle. Ei kenties Tarantinon vahvin, mutta todellakin katsomisen arvoinen.

Todellakin näyttävä ja jo valmiiksi aikaa kestänyt ja edelleen sitä kestävä eepos. Kubrick on pyrkinyt kuvauksessa ja erityisesti lavastuksessa niin viilattuun täydellisyyteen, että tuntui oikeastaan siltä, kuin olisi katsonut jonkin aikaikkunan läpi suoraan menneisyyteen.

Elokuvan juoni on aika klassinen tarina noususta ja tuhosta, josta on loppupeleissä saatu todella monipuolisten juonikuvioiden täyttämä kokonaisuus.

Hieman venytetyt kohtaukset söivät välillä elokuvan kiinnostavuutta, mutta kaiken kaikkiaan tätä oli nautinto katsoa, Kubrick todellakin tiesi mitä teki.

Totuttuun tapaan silmiä hivelevän hienosti animoitu ja sillä kurin perinteinen Miyazakin elokuva. Rauhallinen ja aika lailla tukevasti jalat maassa pysyvä tyyli vie elokuva hiljakseltaan eteenpäin.

Vaikka tässä elokuvassa lentokoneilla onkin suuri rooli, olisi silti lentokonefriikkinä toivonut vielä suurempaa osuutta niille. Joka tapauksessa se mitä tällä kertaa saatiin oli jo sekin odotusten mukaista.

Oikeastaan ainoa heikkous elokuvassa oli sen ajoittainen pitkästyttävyys. Vaikka rauhallinen kerronta ei sinänsä ole merkki huonoudesta, osa kohtauksista teki tästä kokonaisuutena ehkä vähän turhankin laahaavan.. Miyazakilta on kuitenkin totuttu näkemään elokuvissaan myös vauhdikkaita vaiheita rauhallisten vastakohtina. Vauhtia olisi saanut tässä olla omasta mielestäni huomattavasti enemmän.

Kaikesta huolimatta kyseessä ei ole huono elokuva ja kyllä tämä uppoaa, jos Miyazakin leffoille sykähtää jo valmiiksi.

Alusta loppuun täysin aivot narikkaan leffa, jossa on toki kirjava joukko perinteisiä hahmoja, mutta ennen kaikkea kyseessä on toiminta-tehoste-ilotulitusta lähestulkoon kaksi kolmannesta koko pätkästä.

Kyllähän tämä viihdytti ja aivottomuuden lisäksi pätkällä oli pari ihan oikeasti riipaisevaa kohtaa, mutta siinäpä se.

Toivottavasti viimeinen Pirates of the Caribbean-elokuva alkaa lupaavasti ja lähtee rakentamaan tarinaa oikeaan suuntaan.Siihen se tarinan rakentaminen sitten oikeastaan jääkin.

Kaksi kolmasosaa elokuvasta on melkoista sekametelisoppaa,jossa juonen kannalta täysin turhat ja mihinkään johtamattomat juonikuviot seuraavat toisiaan. Lyhyesti elokuvaa katsellessa tuntui kuin olisi ollut puolentoista promillen humalassa. Mihinkään ei pystynyt kunnolla keskittymään, mutta elokuva eteni siitä huolimatta.Myös elokuvan huumoripuoli oli paikoin hävettävän kömpelöä, vaikka muutama satunnainen kohtaus sai tälläkin kertaa suupielen hieman nytkähtämään.

Uudet hahmot olivat lähtökohdiltaan mielenkiintoisia, mutta kehno käsikirjoitus johti lopulta suhteellisen pahvisiin ja aika mitäänsanomattomasti näyteltyihin lopputuloksiin, Parasta antia uusissa hahmoissa edusti Paul MacCartneyn cameo, joka jäi kuitenkin suorastaan rikollisen lyhyeksi.Edes (kapteeni) Jack Sparrow ei pystynyt pelastamaan tätä elokuvaa, sillä käsikirjoitus teki hänestä tällä kertaa oikeastaan aivan täydellisen taustahahmon, jonka sisältö rajoittui ajoittaisiin sutkautuksiin ja häröilyyn kohtausten taustalla.

Elokuva pyrkii paikkailemaan käsikirjoituksen puutteita tehosteiden ilotulituksella ja Zimmerin tutulla musiikilla, vaikka useimmat kappaleet olivatkin pitemmälti aikaisempien elokuvien kierrätyskamaa.

Kuten todettua, toivottavasti tämä elokuva päätti Karibian piraattien saagan ja antaa sarjan levätä rauhassa ilman enempiä lypsämisiä. Tämän osan katsoo kerran, mutta siihen se kyllä jää,

Tiivis ja intensiivinen sci-fi jännäri tässä on kyseessä.

Käytännössä Bullockin roolisuorituksen ympärillä pyörinyt juoni toimi hienosti ja elokuva oli juuri sen pituinen kuin pitikin ilman turhaa venyttämistä.

Hieman mahdotomman oloiset tilanteet söivät ajoittain uskottavuutta, mutta toisaalta elokuva toimi kokonaisuutena niin hyvin, että nämä saattoi antaa anteeksi.

Suositeltava pätkä.

Tällä elokuvalla on selkeä kulttimaine, sillä usein olen kuullut siitä mainittavan, mutta koskaan aikaisemmin en ole nähnyt.

Kyseessä on lyhyesti tiivis ja tunnelmaltaan piinaava toimintatrilleri, johon ei ole lisätty oikeastaan mitään turhaa.Elokuvan alku rakentuu hitaasti, mutta kun sen yli päästään, on tiedossa oikeastaan toimintaa aina lopputeksteihin asti.

Hahmoja ehti hädin tuskin oppia tuntemaan nimeltä, mutta välittämään heistä ehtii kyllä. Kornit one linerit oikeastaan sopivat tähän elokuvaan mainiosti.

Kokonaisuutena oikeinkin mainio puolitoistatuntinen toimintaklassikko 70-luvulta.

Odottamaani parempi animaatio.

Animointijälki ja hahmot ovat ajoittain vähän suhaistun näköisiä, mutta toisaalta ne antoivat samalla tälle persoonaa.

Elokuva käy läpi käytännössä koko Hobitin tarinan lisäämättä siihen mitään omiaan. Joitain kohtia oli karsittu pituuden nimessä pois, mutta kokonaisuuden kannalta niiden puuttuminen ei haitannut.

Tähän oli lisätty ehkä vähän turhan monta kipaletta toimimaan kerronnallisina välineinä. Ajoittain ne toimivat ja ajoittain eivät.

Kokonaisuutena tämä 70-luvun Hobitti on ihan menevä teos ja kunnioittaa alkuperäismateriaaliaan.

Huumorilla, musiikilla ja lukuisilla romutetuilla autoilla ratsastava elokuva. Sinänsä helppo huomata, mistä tämän kulttiasema nykyään johtuu.

Ei kai tästä voi sanoa mitään, mitä ei olisi jo sanottu. Kokeilen silti:

Kieltämättä tässä on yksi ihmiskunnan historian merkittävimpiä yksittäisiä teoksia elokuvien joukossa.

Yhtään turhaa kohtausta tästä ei löydy. Kaikista uniikein piirre on kuitenkin se tunnelma, joka tähän on saatu aikaan.
Katsoja jakaa miehistön mukana pettymyksen, onnistumisen, tylsistymisen, pelon sekä ilon tunteet. Voi oikeastaan sanoa, että tätä katsoessa tunsi olevansa osa miehistöä.

Vaikka elokuva pysyy käytännössä tiukasti sukellusveneen sisätiloissa, sodan kaottisuutta ei voisi oikeastaan yhtään tämän paremmin kuvailla.

Mitä tätä enää kehumaan? Viiden tähden elokuva se on ja sillä hyvä!

Hienosti tehty pätkähän tämä on kaikessa "lyhykäisyydessään". Ridley Scottilla on harvinainen taito saada elokuvansa kestämään aikaa ja tämä suhteellisen pitkä pätkä ei tee siinä poikkeusta.

Orlando Bloom on nyt aika tönkkö ja särmätön roolissaan, mutta toisaalta elokuvan muihin hahmoihin on saatu onneksi panostettua, mikä paikkaa tämän puutteen. Hahmoja ei tosiaankaan ole liian vähän tässä elokuvassa.

Musiikkina kuullaan erilaisia hartaita uskonnollisia kappaleita elokuvan tyyliin sopivasti.

Ajoittainen pitkäveteisyys on elokuvan ongelma, vaikka sitä on paikattu toimintakohtauksilla siellä täällä. Näyttävyydestään ja massiivisuudestaan huolimatta ne ovat kuitenkin elokuvan kokopituuteen suhteutettuna valitettavan suppeita.

Puutteistaan huolimatta kyseessä on kokonaisuutena todellakin katsottava teos.