On kolmenlaisia huonoja elokuvia: Huonoja elokuvia, niin huonoja elokuvia, että ne ovat oikeastaan jo hyviä ja elokuvia, jotka ovat niin käsittämättömän surkeita, ettei niitä oikeasti pysty katsomaan. Uskaltaisin lokeroida Manaaja 2:n viimeksimainittuun kategoriaan.
Siinä missä Manaaja on yksi viimevuosisadan parhaita kauhuelokuvia, ja miksei myös ihan yleisesti yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista, (epä)onnistuu Manaaja 2 kohtuullisen kuninkaallisesti. Ensimmäisen elokuvan surrealistisen karmiva ja synkkä tunnelma (yksi harvoista elokuvista, jotka allekirjoittanut on kokenut oikeasti pelottavaksi) on tipotiessään täysin obsoliitin yleisilmeen edestä.
Harmikseni edellisosan moninainen sisältö on unohdettu täysin. Manaajan käsitellessä nuoren papin suhdetta kristinuskoon, ”hyvän” jumalan voimaan ”pahaa” jumalaa vastaan ja äidin ja tyttären suhdetta ei Manaaja 2:ssa ole oikein minkäänlaista kunnollista sisältöa. Elokuva tuntuu jääneen täysin torsoksi, ontoksi kuoreksi.
Ensinnäkin, Maanaja 2 on nimellisesti kauhuelokuva. Niin… mutta kun Manaaja 2 ei ole pelottava, saati sitten jännittävä. Ei edes tarpeeksi huono, että siitä voisi nauttia ”paskaviihteenä”. Mainittakoon vielä, että elokuva on täynnä moraalisesti arveluttavia ratkaisuja ja kohtauksia – elokuvan tarkkaan katsoneet kyllä tietävät mistä puhun.
Lieneekö Manaaja 2 täydellisen surkea elokuva? En oikeasti keksi muuta hyvää sanottavaa elokuvasta kuin Etiopiassa tapahtuvat kohtaukset, joissa on kiinnostavaa, mystistä potentiaalia. (Saatan toki kuvitella orastavan psykoosin johdosta omiani.) Annettakoon siitä puolikas säälipojo.
Manaaja 2 on jumalattoman onneton elokuva, joka olisi pitänyt jättää tekemättä, sillä sen lisäksi, että se on äärettömän kamalaa katsottavaa, tahraa se myös ensimmäisen osan mainetta. Älä katso tätä elokuvaa.
