Living dead

Living dead

Käyttäjä, 6 fania

Oma statistiikka: Elokuvien kommentit (328)

26.10.2012 klo 11:29

Ring 0: Birthday

Kommentoisin Jurpon arvostelusta paria kohtaa. Ensin, "hirviön" nimi on Sadako Yamamura (ja tämän äiti on Shizuko Yamamura). Toiseksi, elokuvassa on "taustalla vaaniva peto": Sadakon paha ego. Kolmanneksi, uhrit kuolevat Sadakon tahdon voimasta. Mutta asiasta toiseen, minusta tämä on ihan mielenkiintoinen ja muutamassa kohtaa melko pelottavakin takaumakertomus alkuperäisen Ringin tarinaan.

rating 70,000

21.07.2012 klo 17:07

Diary

Juoni on aika hidastempoinen ja sekava eikä mitään erityisen kiinnostavaa tapahdu. Kuitenkin juonessa on psykologista jännitettä ja tiettyä tunnelmaakin. Lopussa alkaa myös joitain asioita paljastua, mutta niitä jää toisaalta selittämättäkin, mikä on aika harmillista. Näyttelijät tekevät luultavasti parhaansa, mutta sekään ei pelasta heikkoa juonta. Mielestäni tämä on kuitenkin ihan katsottava joskus silloin tällöin ja olen nähnyt huonompiakin aasialaisia (kauhu)elokuvia. Sivumennen sanoen elokuvan alkuperäisnimi, joka tarkoittaa "harhakuvitelmaa", on minusta sopivampi kuin englanninkielinen nimi.

rating 50,000

20.07.2012 klo 00:29

A Slit-Mouthed Woman

Kuchisake onna on melko kiintoisa hahmo ja on onnistuttu toteuttamaan hyvin tässä elokuvassa. Siinä olisi kuitenkin voinut olla enemmänkin kauhutunnelmaa ja hieman vähemmän väkivaltakohtauksia, vaikka ne kuuluvatkin sen tarinaan. Muuten hyvä.

rating 80,000

02.06.2012 klo 18:30

Shutter

Aluksi pientä toivoa nosti se, että ohjaaja näyttäisi olevan japanilainen, että yksi tuottajista on mm. Ju-Oneista tuttu Taka Ichise ja että mukana on Ju-On 1:stä tuttu Megumi Okina. Mutta mikään/kukaan näistä ei valitettavasti tätä elokuvaa pelasta. Se ei ole omaperäinen eikä pelota missään kohtaa. Taas kerran alkuperäinen on parempi.

rating 10,000

02.06.2012 klo 18:18

Shutter

Samaa mieltä Felosin kanssa: ainakin latteaan Amerikan versioon verrattuna tämä oli pelottava. Tosin minusta tässä on hyviä säikytyskohtauksia, varsinkin jos katsoo vielä kuulokkeet korvilla (tai muuten kovilla äänillä). Tarina ei kyllä ole maailman omaperäisin mutta pelottavat kohtaukset korvaavat sen. Voisin suositella tyyliltään samanlaista thaielokuvaa nimeltä Alone. Thaimaalaiset tuntuvat taitavan kunnon säikyttelyn.

rating 70,000

23.05.2012 klo 11:52

Paranormal Activity 2: Tokyo Night

En ollut tällaisesta kuullutkaan kun näin tämän vuokraamon hyllyssä. Ajattelin sitten katsoa mitä japanilaiset ovat saaneet aikaan amerikkalaisesta ideasta eli vaihteeksi päinvastoin. Minä odotin aika pelottavaa, ehkä amerikkalaista versiota parempaa elokuvaa - japanilaiset kun usein tekevät hyviä yliluonnollisia kauhutarinoita. Mutta täytyy sanoa että itse kyllä petyin. Tämä oli jotenkin pitkäveteinen: outoja tapahtumia tuli alussa todella harvaan, päähenkilöitä kuvattiin jatkuvasti syömässä jne. Yliluonnollisen toiminnan muotoja olisi voinut keksiä enemmän ja omaperäisempiä. Mutta ei tämä umpisurkea ole: jotkut tapahtumat (joista joitain ei ole amerikkalaisessa) olivat aika pelottavia. Ja varmaan valoisaan aikaan, liian hiljaisilla äänillä katsominen pilasi osaltaan kokemusta.

rating 60,000

18.05.2012 klo 14:57

28 päivää myöhemmin

Joo, minunkin käsitykseni "zombista" on elävä kuollut ja niitähän ei tässä itse asiassa ole. Mutta nämä raivotautiset ovat minusta kyllä pelottavampia kuin perinteiset zombit, koska ne ovat nopeampia ja raivokkaampia. (Fulcin zombit ovat kyllä näkemistäni tyylikkäimmän näköisiä.) Tämän elokuvan huonot puolet ovat minusta kahden päähenkilön romanssi, mikä on turha, ja jotkut kohtaukset sotilastukikohdassa.

rating 90,000

21.03.2012 klo 12:14

Blair Witch 2

Ei tämä mikään "mestarinäyte" ole, muttei mielestäni myöskään maailman huonoin jatko-osa. Päinvastoin, itse olen nähnyt paljon huonompia jatko-osia jotka vain apinoivat edeltäjiään. Tämähän ei tee niin, ja niin kuin jotkut sanovat, minustakin on hyvä että tämä tehtiin eri tyyliin kuin ensimmäinen. Minusta tämä ei myöskään ole mikään teinielokuva, eihän suurin osa henkilöistäkään ole teinejä. Ja mitä tulee hahmojen sekoilupirskeisiin metsässä, niidenhän on tarkoitus olla yksi todellisuutta hämärtävistä tapahtumista. Muutenkin jos viitsii miettiä elokuvan tapahtumia vähän pidempään, niistä löytyy ideaa. Ja alussahan sanotaan että kuvamateriaali on rekonstruktio tietyille henkilöille tapahtuneista (väitetyistä) asioista, eli tämän ei ole tarkoituskaan olla mikään suora dokumentti ja siksi pääasiassa tavallinen kuvaustyyli sopii tähän.

rating 70,000

27.02.2012 klo 12:58

Zombie Flesh Eaters

Tässä on omalla tavallaan pelottava tunnelma, joka on elokuvan pääasiallisen tapahtumapaikan - trooppisen saaren, musiikin ja tietenkin makaaberin näköisten zombien ansiota. Zombit ovat juuri sen näköisiä miltä pidempään kuolleina olleiden voi kuvitella näyttävän - mädäntyneitä ja puistattavia. En ole nähnyt samanlaisia vielä yhdessäkään muussa zombielokuvassa. Itseäni eivät pahemmin häiritse elokuvan heikommatkaan puolet, ja outo vedenalainen kohtauskin on omalla tavallaan hieno.

rating 90,000

13.02.2012 klo 13:07

Ju-on: The Grudge 2

Mielestäni tässä on yhtä hyvä tunnelma kuin ykkösessä, mutta outoja ja pelottavia kohtauksia on tässä enemmän. Myös hahmoja on vähän enemmän kuin ykkösessä, mikä tuo tapahtumiin vaihtelua. Juonessa uutta ykköseen verrattuna on se, että siinä seurataan enimmäkseen kirottuun taloon menevää dokumenttiryhmää ja se kun Kayako pyrkii syntymään uudestaan ihmisenä elokuvan päähenkilön avulla. Voisin nähdä myös pientä itseironiaa ohjaaja Shimizulta, mitä on aika hauska kuvitella varsinkin kohdassa, jossa dokumenttiryhmän ohjaaja itse tapaa lopulta Kayakon :D Täytyy myöntää, että tässä elokuvassa Kayakon eleet ja äänet ovat välillä vähän liioiteltuja ja melkein huvittavia, mutta silti pelottavampia verrattuna vastaaviin Amerikan versioihin.

rating 80,000

09.02.2012 klo 12:38

Wolf Creek

Juoni on tavanomainen ja varsinainen toiminta alkaa vasta noin 40 minuutin kohdalla. Kuitenkin hyvä tunnelma, hienot otokset Australian maisemista ja hyvät näyttelijät pelastavat paljon. Samoin se että hahmot eivät ole samanlaisia idiootteja kuin yleensä tällaisissa elokuvissa, ja heidän kohtalostaan välittääkin. Australian hienot maisemat ja sen syrjäseuduilla asustavat psykopaatit luovat hyvän ristiriitaisen tunnelman. Wolf Creek on vähän kuin The Blair Witch Projectin ja The Texas Chainsaw Massacren yhdistelmä. Se ei perustu liioiteltuun väkivaltaan vaan hahmoihin ja tunnelmaan. Näistä syistä Wolf Creek on minusta keskinkertaista parempi tämäntyylisten elokuvien joukossa. Se on esimerkki siitä, että kuluneesta tarinasta voi saada aikaan hyvän elokuvan silloin kun tekijöillä on näkemystä.

rating 70,000

02.02.2012 klo 12:21

Ju-on: The Grudge

Muistan kun näin Ju-On: The Grudgen ensimmäisen kerran joskus vuonna 2005-2006 ja silloin se oli ehkä pelottavin näkemäni elokuva. Nyt kun olen katsonut elokuvan aika monta kertaa myöhemmin, se ei enää ole yhtä pelottava, mutta silti yksi parhaita näkemiäni aasialaisia elokuvia. Juoni ei ehkä ole kovin omaperäinen ja leffa on jonkin verran hidastempoinen. Juonen yksinkertaisuutta on ehkä yritetty korvata kronologian sekoittamisella, mikä on minusta ihan hyvä idea, jos katsoja osaa järjestää tapahtumat mielessään oikein. Parasta leffassa on kuitenkin pahaenteinen tunnelma, joka syntyy tapahtumien vähäeleisyydestä, äänitehosteista ja kirouksesta, jota ei pysty pakenemaan, mutta joka ei myöskään tapa uhreja kovaäänisesti ja veri roiskuen. Itse suosin näitä alkuperäisiä The Grudge -leffoja enemmän kuin Amerikan versioita.

rating 80,000

29.11.2011 klo 12:15

St. John's Wort

Melko sekava, mutta ihan kiinnostava elokuva. Ei kylläkään ole mielestäni kunnon kauhua, korkeintaan jännitystä. Kiinnostava yksityiskohta Ju-On The Grudge-elokuvan ystäville voi olla pääosassa oleva Megumi Okina, joka on myös mainitun elokuvan pääroolissa.

rating 50,000

15.11.2011 klo 12:21

Audition

Auditionissa on jonkin verran inhottavia ja kohtalaisen shokeeraavia kohtauksia, mutta omasta mielestäni Miiken Masters of Horror -elokuvassa Imprint (Suomen tv:ssä nimellä Taivas ja helvetti) on vielä epämiellyttävämpää kidutusta. Kumpikin näistä leffoista todistaa kuitenkin hyvin sen, että tappaminen ei ole aina pahinta, mitä ihmiset voivat tehdä toisilleen. Auditionin Asami on kyllä luultavasti pahin (tai paras :D) psykopaatti, jonka muistan nähneeni missään elokuvassa. Tämä johtuu siitä, että hän osaa pitää yllä täysin päinvastaisia persoonia (ujo ja kiltti nainen vs. säälimätön kiduttaja) ja siitä, että hän ei aina tapa uhrejaan, vaan kohtelee heitä muuten melko kammottavilla tavoilla.

rating 90,000

15.11.2011 klo 12:10

Apartment 1303

Kyllähän tässä on otettu paljonkin ideoita muualta aina Ju-Oneista hongkongilais-thaimaalaiseen The Eye 2:seen asti. Omasta mielestäni ei kuitenkaan ole matkittu muita liian suoraan, vaan eri elokuvista saaduista ideoista on luotu kiinnostava, viihdyttävä ja monessa kohtaa aika hyytävä elokuva. Toisaalta saman ohjaajan noin 10 vuotta varhaisempi Tomie on hieman omaperäisempi.

rating 70,000

02.11.2011 klo 12:23

The Uninvited

Mielestäni tämä elokuva on melko sekava ja hieman liian pitkä. Sen tarina on kuitenkin kiinnostava ja luulen etten vain itse ole sitä vielä kunnolla tajunnut. Mutta korealaiset tuntuvat usein tekevän (kauhu)elokuvia joissa on mutkikas juoni, mutta kun juonen tajuaa, se voikin olla hyvä (esim. Pahan yhteys). The Uninvitedkin vaatii varmaan omien aivojen käyttöä avautuakseen, eikä sitä tosiaan ole väännetty rautalangasta.

(Muokkaus:) No nyt olen tajunnut tämänkin juonen (ainakin suureksi osaksi), ja se onkin kiinnostava ja hyvin kerrottu :) Tämä on niitä elokuvia jotka vaativat useamman kuin yhden (ja keskittyneen) katselukerran.

rating 80,000

14.09.2011 klo 12:57

Nosferatu - Yön valtias

Eihän tämä mikään puhdas kauhuelokuva ole vaan enemmänkin kauhuaiheinen draama, mutta näin on varmaan ollut tekijöiden tarkoituskin. Itseäni tähän elokuvaan valittu tyyli ei haittaa yhtään - päinvastoin, se sopii tähän mielestäni erinomaisesti. Leffan otoksia katsoessa ja mystistä, kolkkoa musiikkia kuunnellessa ei jää juurikaan kauhua kaipaamaan. Sen verran vahva on leffan muu (mystinen ja unelias) tunnelma. Herzog sanoo making of:issa periaatteekseen että sillä, mikä näkyy elokuvassa, on merkitystä. Ja sen kyllä huomaa. Mielestäni sekin, että Draculasta on tehty traaginen ja vähän säälittäväkin pelottavan sijaan, sopii tähän elokuvaversioon. Muutkaan Stokerin tarinasta poikkeavat ratkaisut eivät häiritse ainakaan minua. Itselleni tämä on toinen kahdesta parhaasta vampyyrielokuvasta. Toinen on Murnaun Nosferatu, ja minusta nämä molemmat ovat yhtä hyviä.

rating 100,000

21.08.2011 klo 13:08

Mother of Tears

Kolmannen katsomiskerran jälkeen aloin miettiä ettei tämä ehkä olekaan aivan surkea. Raakuuksia ja alastomuutta on ihan tarpeeksi, mutta yksittäiset kohtaukset pysyvät jonkinlaisen maun rajoissa vaikka inhoja ovatkin. Ja tämän leffan noita nyt vaan tuntuu olevan erityisen raaka ja hävytön :/ Tältä kannalta noitien "pakanallinen" puoli tuleekin hyvin esiin. Myös aiemmista leffoista poikkeava karumpi tyyli sopii tähän tarinaan, mutta toisaalta useat viittaukset edeltäjiin (Phenomenaankin) luovat noitamyytin lisäksi leffojen välistä yhteyttä. Silti tämä ei valitettavasti pääse edeltäjiensä tasolle, ja joitain kohtauksia olisi voinut jättää pois.

rating 70,000

01.08.2011 klo 13:05

The Uninvited

Pahan yhteys on yksi niistä elokuvista, joista ei olisi tarvinnut tehdä uusintaversiota. Kyllä tämän kestää katsoa, mutta on kaukana Pahan yhteyden tunnelmasta, näyttelijöistä ja kaikesta muustakin. Tähän on tungettu tyypilliseen tapaan kohtauksia jotka tekevät elokuvasta ärsyttävän teinimäisen, jo ensimmäisestä kohtauksesta alkaen. Päähenkilöstä taas on tehty lopulta "paha" tyyppi tai ainakin syyllinen pahoihin tekoihin, mikä ei myöskään mielestäni sovi tähän tarinaan.

rating 40,000

01.08.2011 klo 12:50

Kauna 3

Täysin turha jatko-osa, elokuvan tarina olisi ollut suosiollista lopettaa kakkoseen. Ykkönen ja kakkonen ovat vielä ihan katsottavia (vaikka niissä onkin mm. tahattoman huvittavia kohtia ja kakkosen tarina Kayakon lapsuudesta on typerä). Tämä menee kuitenkin entistäkin huonommaksi ja ainoa hyvä asia on pari hieman pelottavaa kohtaa. Joka tapauksessa omasta mielestäni japanilaiset versiot (jopa tv-elokuvat) ovat kaikkia näitä Amerikan versioita parempia. Mutta näinhän asia on yleensäkin niissä tapauksissa, joissa jostain on tehty uusintaversio (ainakin omalla kohdallani).

rating 20,000

28.07.2011 klo 17:16

Aivokuollut

Täysin älyvapaa ja kuvottava niin, ettei voi olla muu kuin komedia ja sellaisena todella hauska. Braindeadistä löytyy outoja tapahtumia ym, joiden kohdalla miettii mistä ne edes on keksitty. Jotkut elokuvat ovat sairaita, mutta tämä on sairas huvittavalla ja siksi hyvällä tavalla. Omasta mielestäni parhaat hahmot ovat muuten pappi sekä Lionelin eno ja äiti (jälkimmäinen varsinkin lopullisessa muodossaan, jolle nauran joka kerta :D )

rating 90,000

28.07.2011 klo 16:59

Karanteeni

On tosiaan vaikea keksiä hyvää syytä tämän elokuvan olemassaololle. Itse katsoin tämän silkasta kiinnostuksesta, että millaisen kopion ne tällä kertaa ovat kyhänneet. Onneksi katsoin sen vasta Recin jälkeen, sen verran samaa rataa tämä kulkee, että olisi pilannut kaikki Recin yllätykset. Vain joitain kohtia ei Recissä nähdä, mutta sehän ei tätä mitenkään pelasta. Karanteenia vaivaa paha omaperäisyyden puute, eikä tunnelma ole lähelläkään Reciä. Lisäksi kerrostalon jättäminen välillä melkein täysin pimeäksi ja liian heiluva kamera vaikeuttavat liikaa tapahtumien seuraamista. Suosittelenkin katsomaan mieluummin Recin ja vasta sitten tämän (jos välttämättä kiinnostaa). Jos tämä ei olisi uusintaversio, voisin ehkä tykätä tästä enemmän, mutta tällaisena tämän jaksaa katsoa vain kerran tai tosi harvoin.

rating 50,000

05.07.2011 klo 14:50

[Rec]

Juoni on yksinkertainen, mutta kiinnostava ja tunnelma sitäkin piinaavampi. Rec on luultavasti piinaavin zombi- / viruselokuva, jonka muistan nähneeni. Ainoa huono puoli leffassa on ehkä se, että kun sen on nähnyt kerran ja muistaa tapahtumat, ei ole enää samaa epätietoisuuden tuomaa jännitystä kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin katsomiskokemus oli paras. Muuten tätä kyllä jaksaa katsoa yhä uudestaan.

rating 90,000

05.07.2011 klo 14:46

Pan's Labyrinth

Hyvä tarina ja näyttävä toteutus. Varsinkin elokuvan fantasiamaailma ympäristöineen ja olentoineen on tainomainen. (Enkä ole edes fantasiaelokuvien ystävä.) Kyseessä ei ole silti mikään lasten/ nuorten fantasia (onneksi), koska mukana on myös synkkää draamaa. Ainoa huono puoli onkin ehkä vähän liiallinen synkkyys/ traagisuus mutta sekin on toisaalta osa tarinaa.

rating 100,000

20.06.2011 klo 16:09

Uinu, uinu lemmikkini

Joo, Zelda on aika pelottava, lähinnä se laihuus (näyttelijä anorektikko?). Pelotti kyllä enemmän ala-asteaikana. Samoin Pascow, tavallaan - enemmän tyyppi on kyllä aika hilpeä, vaikka kuoli kurjalla tavalla (niin kuin monikin elokuvassa). Tarina on hyvä ja hienonnäköisiä kohtauksia on jonkin verran. Yleensä ottaen keskitasoa parempi elokuva. Kirja on kyllä parempi, petyin kun se loppui, mutta pitäisi lukea joskus uudestaan.

rating 70,000

12.05.2011 klo 20:23

Phenomena - Ilmiö

Suspirian nähneille tuo varmaan kyseisen elokuvan mieleen. Omasta mielestäni Phenomena on kuitenkin tarpeeksi omaperäinen eivätkä muutamat heikkoudetkaan (kuten ajoittain kömpelö dialogi) pilaa sitä. Sveitsin maisemat ja musiikki (varsinkin Goblinin säveltämä) luovat tunnelmaa ja tarinasta voi löytää jopa sanomaakin. Monia asioita ei ole kuitenkaan kerrottu suoraan vaan omalle mielikuvitukselle ja tulkinnalle jää varaa. Itse en muuten pidä Phenomenaa puhtaana kauhuna, joten jos odottaa sellaista saattaa pettyä. Mutta jos pitää hieman erikoisesta kauhufantasiasta, jossa on mukana vähän rikoselokuvaa, saattaa pitää myös Phenomenasta.

rating 100,000

12.05.2011 klo 20:12

Scanners - tappava ajatus

Tavallisesti olen pelkkien kauhuelokuvien ystävä, mutta tämä on yksi niistä muista joka on mielestäni hyvä. En siis pidä tätä oikeastaan kauhuelokuvana. Juoni on mielenkiintoinen ja loppu kekseliäs ja näyttävä. Myös musiikki luo elokuvaan juuri sopivaa tunnelmaa.

rating 90,000

12.05.2011 klo 19:57

Kuolleiden karnevaali

Tätä en ole nähnyt, mutta voin sanoa että ainakin alkuperäinen on tunnelmallinen ja hyvä.

Edellinen sivu | 1 2 3 4 5 6 7 | Seuraava sivu

Profiilin tiedot