Levanderi

Levanderi

Käyttäjä

Oma statistiikka: Elokuvien kommentit (561)

04.12.2022 klo 21:02

X

Keskivertoa huomattavasti parempi nykyajan slasheri. Alastomuutta ja erotiikkaa tihkuva elokuva, joka oli loistavasti näytelty ja tehty. Hyvä elokuva

02.12.2022 klo 13:38

Gallowwalkers

Todella huono ja sekava kauhuelokuva. Todella pienellä budjetilla tehty. Näyttelijät olivat keskivertoa huonompia, mut kuitenkin siedettäviä. Todella surkea leffa

02.12.2022 klo 10:21

Unsane

Keskivertoa hieman parempi kauhuelokuva. Paikoitellen jopa jännittävä. Ei mitään uutta kuitenkaan elokuvassa ollut.

26.11.2022 klo 22:54

Life

Alien oli tehty todella hyvin. Mitään uutta ei ollut. Puutteistaan huolimatta katsomisen arvoinen teos.

26.11.2022 klo 22:52

We Go On

Kerran katsottava. Ei tuonut mitään uutta kauhugenreen. Kuitenkin olen huonompiakin nähnyt. Pelottava tai verinen elokuva ei ollut lainkaan

26.11.2022 klo 22:51

Breakfast at the Manchester Morgue

Loistava zombiklassikko. Leffa oli paikoitellen hyvin ahdistava. Tehosteet oli tehty todella hyvin. Paljon paremmin kuin monissa nykyajan kauhuelokuvissa. Näyttelijät olivat ihan ok. Hyvin verinen ja raaka elokuva. Täydellistä splatter kamaa 70-luvulta.

20.11.2022 klo 00:02

Linnut

Aika tylsä ja hidas

19.11.2022 klo 23:59

Land of the Minotaur

Surkea. Ei juurikaan väkivaltaa tai verta. En tykännyt

19.11.2022 klo 23:58

Ihmissusi Lontoossa

Hyvä klassikko. En hirveesti pitänyt siitä kuolleesta pojasta, joka muuttui kummitukseksi, mut muuten leffa oli hyvä

19.11.2022 klo 23:57

MP - minä pelkään

Erikoinen ja outo kotimainen kauhuelokuva. Oli katsottava, mut mielestäni ei mene kauhuna, kun ei edes pelottanut lainkaan

19.11.2022 klo 23:53

Pahuuden pesä

Teinit ärsyttäviä kiljujia, mut kokonaisuus oli muuten ihan hyvin tehty.

19.11.2022 klo 23:52

Mielipuoli kyttä

Kasariajan loistava klassikko. Ei mikään täydellinen. Huono asia mielestäni oli, että tappajan henkilöllisyys selvisi liian aikaisin

19.11.2022 klo 23:51

The Visitors

Ruotsalainen kauhuelokuva. Ei tämä mikään erikoisempi ollut, mut ihan ok

19.11.2022 klo 23:50

Santa sangre

Huono. En tykännyt yhtään. Liian taiteellinen teos

19.11.2022 klo 23:49

Manaaja III

Surkea on ainut sana mikä tätä paskaa kuvastaa

19.11.2022 klo 23:47

Tiedän mitä teit viime kesänä

Kliseinen teinikauhu, mutta hyvä tunnelma. Katsoi mielellään.

19.11.2022 klo 23:29

Long Weekend - Huviretki helvettiin

Ei tapahtunut juuri mitään. Tapahtumia ei kunnolla selitetty ja oli muutenkin todella huono

19.11.2022 klo 23:13

Excision - Viiltävä nuoruus

Ällöttäviä efectejä, mut loppujen lopuks aika huono

19.11.2022 klo 23:13

No One Lives

Ihan ok. Kerran katsottava

19.11.2022 klo 23:12

Grabbers

Kohtalainen B-kauhu. Ei voi kyllä kovin hyväksi sanoa. Mutta hyvin tehty kuitenkin, vaikken mustekala olioista tykännytkään

19.11.2022 klo 23:11

Sightseers

Todella huono komedia. Ei mitään järkeä. Pariskunta murhasi ihmisiä, ilman minkäänlaista motiivia.

19.11.2022 klo 23:10

The Woman in Black

Keskivertoa parempi kauhuelokuva. Loppui huonosti, vaikka jatko-osa kannalta ihan hyvin. Ei lähellekään kirotun tasolle yltänyt, eikä edes insidious chapter kolmosen

19.11.2022 klo 22:46

Never Play With The Dead

Katsoin juuri netflixiin tulleen kauhuleffan, jota en ollut kuullut koskaan aiemmin. En löytänyt netistä elokuvasta mitään Suomen kielellä, enkä edes traileria löytänyt mistään, vaikka yritin etsiä. Ei ollut mitään odotuksia elokuvan suhteen. Surkeasti näytelty, eikä juontakaan juuri ollut. Pelottava tämä ei ollut ollenkaan, eikä väkivaltaa tai verta ollut lainkaan

19.11.2022 klo 22:39

Vampyres

Amatöörimäisesti toteutettu B-luokan surkimus. Outo ja eroottinen elokuva, jossa ei ollut mitään järkeä

19.11.2022 klo 22:23

10 Cloverfield Lane

Oikein hyvä ahtaan paikan elokuva. Ei mestariteos, mut hyvä kuitenkin. Jännittävää tunnelmaa oli osattu luoda hyvin. En pitänyt hirveästi Alien maailmanlopusta. Mielestäni parempi olisi ollut jos se olisi loppunut, sillee et ei ois ollut mitään maailmanloppua ja päähenkilö olis päässyt jatkamaan omaa elämäänsä kaikessa rauhassa

19.11.2022 klo 22:21

Conspiracy Theory

Surkea found footage. Ei siis mitään uutta tai hyvää tässä ollut. En suosittele

19.11.2022 klo 22:21

Kirottu 2

Loistava. Yksi kaikkien aikojen pelottavimmista leffoista mitä olen nähnyt. Todella hyvä tunnelma, hyvät näyttelijät, hyvät efectit ja kuvattu todella hyvin. Ei kuitenkaan aivan ykkösen veroinen

19.11.2022 klo 22:19

Rupture

Ihan ok. Aika outo scifi pätkä, jossa ei kyllä juurikaan ollut päätä eikä häntää, ei siis mitään järkeä. Mut kyllä tää oli paljon parempi kuin moni muu mitä on tullut lähiaikoina nähtyä

19.11.2022 klo 22:18

The Forest

Surkea kliseinen leffa. Tässä ei tapahtunut mitään, mikä olisi herättänyt mielenkiinnon millään tapaan. Todella huonosti vielä loppukin.

19.11.2022 klo 22:16

Here Alone

Aika tylsä. Ei tapahtunut oikein mitään. Tavallinen virus leffa. Edes zombeja ei näytetty paljoo. Oli niitä nyt kuitenkin vähän, mut se ei tätä surkeaa elokuvaa pelasta.

19.11.2022 klo 21:49

12 Feet Deep

Katsottava trilleri. Tunnelma oli myös läpikotaisin hyvin piinaava. Tämä lisäksi voisi todellisuudessa tapahtua, jos huono tuuri käy

19.11.2022 klo 21:48

The Killing of a Sacred Deer

Katsottava. Eteni välillä liian pitkäveteisesti. Myös outoja juonenkäänteitä.

19.11.2022 klo 21:47

Canaries

Huonosti maskeeratut alienit, surkeat näyttelijät ja lähes tulkoon koko leffa oli surkea

19.11.2022 klo 21:46

Restraint

Huono kauhuelokuva. Ei missään nimessä hyvä. Ei edes kertakatseluun. Tätä kannattaa vältellä

19.11.2022 klo 21:45

Leprechaun: Origins

Ei tapahtunut yhtään mitään jännittävää tässä elokuvassa. Ei jotenkin sopinut kyseiseen elokuvasarjaankaan ollenkaan, kun leprechaun ei ees puhunut sanaakaan ja näytti myös joltain typerältä peikolta. Kyllä tää kuitenkin parempi oli kuin leprechaun 4

19.11.2022 klo 21:43

Leprechaun 3

Ehkä paras Leprechaun leffa. Paljon parempi kuin ensimmäinen tai toka osa. Vähän yliampuva paikoitellen, oli kuitenkin hyvä leffa ja mielenkiintoinen

19.11.2022 klo 21:42

Leprechaun 2

Katsomisen arvoinen teos, jopa vielä oudompi ja ehkä vähän huonompikin kuin ensimmäinen osa. Leprechaun etsii tässä osassa tyttöystävää, näinkin järkevältä kuulostaa juoni

19.11.2022 klo 21:41

Leprechaun

Selkeä b-luokan elokuva. Juoni oli todella outo ja hölmö, mut kuitenkin hyvä ysäriajan klassikko

19.11.2022 klo 21:23

Hiljainen paikka

Aloin katsoa leffaa hyvin mielin, kun tiesin sen olevan suuri hitti. Olin siihen kuitenkin hyvin pettynyt. Eteni aivan liian hitaasti, nopeempi tempoisena olisi ehkä saattanut olla jopa hyvä

19.11.2022 klo 21:20

Killer Kate!

Surkea ja outo juoni. Koko elokuva oli ihan paska, näin huonoja ei kovin montaa löydy maailmasta

19.11.2022 klo 21:20

The Row

Hyvin kliseinen teinikauhu, jossa taas joku tuntematon maskipää tappaa ystäviä kampuksen alueella. Toi juoni kuulostaa tutulta monista elokuvista.

Kertakamaa

19.11.2022 klo 21:18

The Clovehitch Killer

Katsottava teinitrilleri. En pitänyt leffan kuvaus järjestyksestä. Välillä mentiin yhtäkkiä ajassa vähän taaksepäin. Tämä vaikutti oudolta. Mut siitä huolimatta leffa oli katsottavan arvoinen trilleri.

19.11.2022 klo 21:16

Mara

Näitä on tullut jo monia. Olen nähnyt useita unidemoni elokuvaa, joista suurin osa on ollut surkeita. Tässä ei mitään uutta ja ihmeellistä ollut kauhuelokuvaan. Kyllä tän katsoi. Oli jopa muutamin paikoin pelottava. Demoni oli maskeerattu hyvin

19.11.2022 klo 21:08

Se

Täydellinen 5 tähden kauhuelokuva. Tunnelma oli hyvä ja myös aidosti pelottava. Olisin kyllä halunnut Pennywise klovnia nähdä tässä leffassa vähän enemmänkin mitä sitä loppujen lopuksi näkyi. Enkä pitänyt paljoo esim niistä zombie hahmoista mitä siinä muutaman kerran näkyi. Mut muuten kyllä täydellinen kauhuleffa

19.11.2022 klo 20:56

Rabid

Hieman parempi kuin surkea klassikko 70-luvulta. Jännittäviä kohtauksia oli joitain. Ei kuitenkaan pelottavaks voi sanoa.

Kertakäyttöön

19.11.2022 klo 20:55

Hell Girl

Halvalla tehty surkea kauhu elokuva, joka ei ollut lainkaan pelottava tai mielenkiintoinen millään tapaan.

19.11.2022 klo 20:54

Color Out of Space

Keskivertoa parempi nykyajan scifi kauhu. Tunnelma oli parhaillaan oikeesti jännittävä. Joitain pelottavia kohtiakin oli. Myös perheen äidin ja pienen pojan sulautuminen yhteen oli karmivaa katseltavaa. Onnistunut oli. Nicholas Cage oli mahtava tässä perheen isää näyttelemään.

19.11.2022 klo 18:43

The Stylist

Huono elokuva. Juonta ei ollut juuri yhtään. Tunnelmakin oli kateissa. Aika surkea oli. Ei todellakaan laatua.

19.11.2022 klo 18:39

Rogue

Keskivertoa parempi trilleri, jota katsoessa voi sanoa oikeesti viihtyneensä.
Kyse ei kuitenkaan mistään mestariteoksesta ole, mut katsottavan arvoinen kuitenkin

19.11.2022 klo 18:36

Initiation

Hyvin samanlainen kuin muutkin. Nuorilla on menneisyydessään julma salaisuus, jonka johdosta vasta vuosia myöhemmin tappaja alkaa heitä vainoamaan. Hyvin kliseinen.
Mut kertaalleen katsottava

Edellinen sivu | 1 2 3 4 5 6 7 8 9 ... 12 | Seuraava sivu

Profiilin tiedot