Huhtikuun alku, 1940. Norjan kuningaskunta joutuu keskelle suurvaltojen politiikkaa saksalaisten saapuessa pyssyjen kanssa ja ilman erillistä kutsua. Oskarsborgin linnoituksen komentaja, eversti Birger Eriksen (Erik Hivju) portsaroi Osloa saksalaisilla tykeillä. Saksan erikoislähettiläs Curt Bräyer (Karl Markovics) joutuu tylysti ohi tönityksi ja Norjan kuningas Haakon VII (Jesper Christensen), aidosti kansan valitsema kuningas ja kruununprinssi Olav (Anders Baasmo Christiansen) joutuvat myös osaksi politiikkaa ja kireä tilanne vaatii myös Johan Nygaardsvoldin (Gerald Pettersen) johtamalta hallitukselta toimeliaisuutta. Useamman päivän hermoilu, soutaminen ja huopaaminen ja erään quisling-Quislingin (Vidkun Quisling) säheltäminen ja ihan vaan sotiminen kuitenkin saa kuninkaan sanomaan henkilökohtaisen mielipiteensä ja hallituksen tekemään verta maksavan päätöksen, joka oli siltikin oikea.
Erik Poppe ohjailee poliittista trilleriä Norjan historian dramaattisista hetkistä vanhan ja puhtaasti seremonialliseksi tarkoitetun tanskalaisprinssi Carlin rohkeasta kannanotosta. Haakon VII oli pelkkä Stortingin edustaja, mutta hän on myös ensimmäinen edustaja jolta asiaa kysytään ja hän myös vastaa. Samalla hän myös valaa rohkeutta demokratian, rauhan ja syrjäisyyden passivoittamaan hallitukseen ja häneltä löytyy myös rohkaisevia sanoja alokas Seebergille (Arthur Hakalahti) joka joutuu tekemään sotisen lihastyötä. Tarinan voi siis lukea historian kirjoista surkuhupaisine hetkineen, virhearviointineen ja jästipäisten toteamusten rimpsuna ja Harald Rosenløw-Eeg ja Jan Trygve Røyneland saavat tilanteen eläväksi, useiden näkökulmien poliittiseksi kädenväännöksi.
Jesper Christensen huokuu juuri sellaista rohkeutta, arvovaltaa ja vastuullisuutta mitä kuninkaan pitää huokua ja hän ennen kaikkea muistaa olevansa norjalaisten edustaja vaikka ei olekaan norjalainen. Anders Baasmo Christiansen on norjalaiseksi kasvanut kruununprinssi joka haluaa toimia ilmiselvässä sodassa ja se on ihailtava piirre. Gerald Pettersen on tilanteen hermostuttama poliitikko ja vaatii pari potkua persuuksiinsa toimiakseen tehokkaasti. Karl Markovics on pohjimmiltaan rehti diplomaatti joka joutuu omien käskyjensä mukaan toimivien sotilaiden syrjäyttämäksi ja se tekee työn tarpeettoman vaikeaksi. Arthur Hakalahti ja Erik Hivju ovat omien, toiminnallisten episodiensa päähenkilöitä ja heidän roolejaan ei voi moittia. Näyttelijät ovat siis erinomaisen soveliaita henkilöimään roolejaan ja ainoastaan haudasta kiskottu Vidkun Quisling voi olla quisling-Quisling joka oli törppö.
Elokuvallisesti kyseessä on jännittävä draama poliittisesta kapulapelistä ja sen toteuttavista henkilöistä ja kuten aina sen suurin ongelma on juonen epäyllättävyyessä. Katsoja tietää että Storting toteaa olevansa sodassa ja että Curt Bräyerin ponnistelu on turhaa ja että Haakon VII palasi Saksan antauduttua Norjaan.
