Oli jo aikakin, että Deadpool sai oman elokuvansa. En ole alkuperäistä sarjakuvaa lukenut, vaikkakin nimihenkilön ronski huumorintaju sekä neljännen seinän rikkomiset ovat entuudestaan tuttuja. Elokuvana Deadpool olisikin ilman näitä kahta osa-aluetta vain yksi kliseinen supersankarileffa lisää. Viihdyin tämän parissa oikein mukavasti, vaikka leffan vahvuus pyöriikin näin hataralla pohjalla. On ihan makuasia, iskeekö leffan rankka huumori katsojaan vai ei, mutta itse sain naurettua ihan kiitettävästi. Toimintakohtaukset sinällään eivät ole mitään omaperäisiä, mutta R-ratingin saaneelle elokuvalle riittävän väkivaltaisia. Leffan pääpahis on perustylsä tiedemies ja huumoripuolta tasapainottavat dramaattiset kohtaukset eivät oikein sopineet muuten kaksimieliseen menoon. Kokonaisuutena Deadpool tekee osuvasti pilaa supersankarikliseistä, paikoitellen jopa liiankin itseironisesti, mutta jää mieleen virkistävänä tuulahduksena muuten kulahtaneeseen genreen. Paremmin tämä joka tapauksessa toimi kuin kuuden vuoden takainen Kick-Ass.

Kunnon dinosaurus on huomattava askel taaksepäin siinä missä Autot oli 10 vuotta sitten. Vaikea uskoa, miten Pixar päätyi luovan, omaperäisen ja koskettavan Inside Outin jälkeen niinkin puhkikuluneeseen ideaan kuin dinosaurukset. Hahmot ovat yksiulotteisia ja muovisia, minkä lisäksi Good Dinosaurin maailma on jopa liiankin realistinen ja synkkä perheen pienimmille. Melko kyseenalaista katsottavaa, miten päähenkilö Arlo kohtaa toinen toistaan kieroontuneempaa sakkia ja joutuu vähän väliä rökitetyksi. Elokuvan visuaalinen puoli on kuitenkin todella kaunista katsottavaa. Kerkesin aiemmin väittämään värikästä Inside Outia Pixarin näyttävimmäksi elokuvaksi, mutta Good Dinosaurin realistiset maisemat ansaitsevat hatunnoston. Tästä huolimatta pelkkä silmäkarkki ei pelasta todennäköisesti Pixarin heikointa ja helposti unohdettavimpaa elokuvaa. Good Dinosaurin synkässä maailmassa on tiettyä vetovoimaa, mutta kokonaisuutena ei yllä todellakaan Pixarin parhaimmistoon.

Nihkeä esitys Skyfalliin verrattuna, mutta muuten keskivertoa viihdyttävämpi Bond-leffa. Spectren suurin ongelma on se, että tämä kaikki on jo nähty ja moneen kertaan.

Huomattava parannus sekavan Quantum of Solacen jälkeen. Yksi emotionaalisimmista Bond-leffoista.

Kaupallinen ja tylsä jouluviritelmä. Käsikirjoitus ontuu ja näyttelijät vetävät todella puustaveistetyt roolisuoritukset. Leffa pyrkii väkipakolla tekemään uskottavan syntytarinan Joulupukista ja lopputuloksesta paistaa läpi rahastus. Visuaalinen ilme on kuitenkin poikkeuksellinen suomalaisen elokuvatuotannon mittapuulla, mutta ei kykene kantamaan harteillaan heikkoa joulumukaelmaa.

Vieläkin kuivempi esitys, kuin Tarantinon Death Proof. Meno on liian perverssiä ja sekavaa. Yliampuvat toimintakohtaukset toimivat tuttuun tapaan, mutta elokuvan uudelleenkatsomisarvo ei ole järin korkealla.

Ei läheskään yhtä tasokasta Tarantinoa, kuin mitä olen tottunut odottamaan. Death Proofissa lähes ainoa hyvä roolihahmo on Kurt Russelin sadistinen Stunttimies Mike, kuka ei hänkään saa tarpeeksi ruutuaikaa. Yli puolet leffasta kuluu kovistyttöjen väliseen hauskanpitoon ja jutusteluun, joissa ei ole juuri lainkaan merkitystä leffan kannalta. Kuolonkolarit ovat mukavan groteskeja ja pelastavat paljon. Kuvalaadun huonoudella on oma viehätyksenä, mutta silläkin on oltava oma pointtinsa. Kokonaisuus ei ole huono, mutta jättää pahan maun suuhun.

Täysin älyvapaa Mannerheim-mukaelma, joka ei löydä sijaansa elokuvan maailmasta. Vaikea katsoa vakavasti elokuvaa Suomen marsalkasta, joka sijoittuu Kenian peltilähiöiden ja savannien täyttämään maaperään ja jossa Mannerheimia näyttelee kenialainen. Yhtä hyvin voisi tehdä elämäkertaelokuvan Nelson Mandelasta, jossa pääosaa näyttelee Vesa-Matti Loiri. Henkilöt ovat kaksiulotteisia pahveja, joilla ei ole lainkaan persoonaa. Tuotannon aikana ei ole edes yritetty peittää mitään nykyaikaan viittavaa, ei tietenkään, sillä taustalla viilettää autoja ja Mannerheim jopa käy nykyajan kahvilassa, jossa soi nykyajan musiikkia. Tarina karkaa ääriviivoistaan ja keskittyy Mannerheimin yksityiselämään enemmän, kuin hänen sotasaavutuksiinsa. Tällä ei ole mitään tekemistä Mannerheimin kanssa. Muuten ihan hauska kenialainen satu, joka saa katsojan halkeamaan naurusta.

Tähän mennessä paras näkemäni huumeaiheinen elokuva ja ansaitusti yksi parhaimmista brittileffoista. Mustan humoristinen, mutta ennen kaikkea inhoa herättävä kuvaus huumeorjuudesta ja sen luomasta petollisesta elämäntavasta. Robert Carlyle tekee elämänsä roolin psykoottisena Begbiena. Ewan McGregorin kerronta on mukaansatempaavaa ja elokuva kokonaisuudessaan on tehokkaasti latautunut ja realistinen kuvaus heroiinista.

Kaksi ensimmäistä Terminatoria olivat loistavia, tämä taas jää todella latteaksi esitykseksi. Menee kertaalleen viihteenä ja siinä se. Nick Stahl on aika tylsä ja Schwarzenegger ei tarjoa rooliinsa mitään uutta. Tehosteet ovat lapsellisia ja tylsiä. Itse juoni on kakkos-Terminatorin kertausta. Lopetus on kyllä hieno.

No joo. Ihan kiva huumetrippi, mutta omiin odotuksiini nähden melkoinen pettymys. Gilliam onnistuu luomaan elokuvaansa omanlaisensa tunnelman, joka on pois tästä maailmasta. Huumesekoilu on silloin tällöin hauskaa menoa, mutta menee välillä liian överiksi. Kokonaisuutena Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa on liian yksipuolinen elokuva ja jatkuvaan kamojen vetämiseen ja sekoiluun kyllästyy lopulta. Depp ja Del Toro eivät ole rooleissaan kovinkaan vakuuttavia ja ovatkin uransa huonoimmissa rooleissa, sillä sekoilevaa narkkaria osaa luultavasti näytellä kuka vain. Mukana on myös liikaa outoja sivuhenkilöitä ja katsoja ei osaa päättää, mikä on totta ja mikä huumeiden luomaa illuusiota. Purevaa kritiikkiä sataa niskaan aika ajoin, mutta sanomaa ei oikein saada venytettyä kahden tunnin mittaiseksi.

Kekseliäämpi kuin ensimmäinen Riiviöt-elokuva. Mukana on entistä monipuolisempia riiviöitä, mikä on ilahduttava lisäys edelliseen osaan nähden. Muuten tämä on samaa tasoa kuin ensimmäinen Gremlins, mutta joulutunnelman puuttuminen syö puolikkaan tähden.

Erittäin viihdyttävä elokuva. Kokonaisuus on kieltämättä hömppää, mutta toimivaa sellaista. Kässäri on ikimuistoinen kaikessa mielikuvituksen väreissään. Gizmo on suloinen karvapallo ja hullunhauska elokuva pelastaa kenen tahansa päivän. Katso ihmeessä jo tänään.

Ykkösen taso on pudonnut roimasti, aivan kuten odotinkin. Kyllä tämän katsoo, mutta meno oli paikoitellen liian lapsellista. Pahiskaan ei ollut yhtä muistettava kuin ykkösen Vaahtokarkkimies.

Ihan katsottavaa perusramboa. Viihdyttävää, vaikkakin osittain tylsähköä toimintaa. Ei tarjoa mitään uutta loppujen lopuksi. Voittaa kuitenkin kakkos-Rambon mennen tullen.

Toisin kuin edeltäjänsä, neljäs Die Hard on tyypillinen 2000-luvun toimintaleffa, jonka juoni on ihan OK, mutta ennalta-arvattava ja kliseinen. Suurin osa hahmoista on syvältä. Tiukka Die Hard -tunnelma on mystisesti kadonnut jonnekin, mutta tässä on silti nautittavia viittauksia edellisiin osiin. Menee kertakäyttöviihteenä.

Melko tavanomainen lastenelokuva, jonka rakenne on likimain samanlainen, kuin lauantain perhe-elokuvissa. Eikä edes tuntunut Burtonin elokuvalta.

Epätavallisen synkkä Disney-elokuva. Itse en pidä siitä, että Disney-elokuvissa aina lauletaan, mutta tämä on sen suhteen raikas poikkeus. Hornansarvi on yksi parhaimmista ja julmimmista Disney-vihollisista. Ei nouse klassikkostatukseen, mutta on silti katsomisen arvoinen.

Erittäin hieno elokuva. Henry Fonda on ilmiömäinen roolissaan jääräpäisenä valamiehenä. Muut valamiehet ovat myös monipuolisia ja persoonallisia hahmoja. Juonenkäänteitä ja ikimuistoisia hetkiä sataa niskaan jatkuvasti. Katsokaa itse, niin tiedätte.

Nostalgiaa. Nauratti lapsena ja naurattaa edelleen.

Parempi kuin toinen osa. Villi länsi -meininki jaksaa viihdyttää koko kestonsa ajan.

Kohtalaisen viihdyttävä ja tärkeä osa trilogian yhtenäistä kokonaisuutta. Alkaa hyvin tulevaisuuden merkeissä, kunnes loppupuolella tarjotaan ensimmäinen elokuva eri näkökulmasta. Ei huono, mutta alkuasetelmaan olisi saanut keskittyä enemmän.

Ei ollenkaan huono elokuva. Viihdettä, joka kannattaa katsoa etenkin lomalla. Maineikkailla näyttelijöillä kuorrutettu trilleri sai ainakin minut koukkuun aina yllättävään, paitsi ehkä hiukan kliseiseen, twistiin asti. Kokonaisuudeltaan melko tavanomainen jännäri, mutta hyvä elokuva, joka teki tehtävänsä ja enempää ei viihde-elokuvalta yleensä vaadita.

Komea, älykäs ja viihdyttävä tieteiselokuva, vaikkakin ehkä liian lyhyt.

Liian siirappinen omaan makuuni. Crowe sopii paremmin machoiluun kuin herkistelyyn.

Säälittävä räpellys. Näyttely on kammottavaa ja Stallone on ensimmäisen osan jälkeen jätetty täysin yhdentekeväksi. Ei onnistu toimintakohtauksistaan huolimatta viihdyttää tippaakaan ja loppukin oli vain ensimmäisen osan kertausta.

Kaikinpuolin hieno jenkkiversio John Woon toimintaelokuvista. Myös tähän on otettu mukaan hidastettuja luotikarkeloita, kyyhkysiä, napit vastakkain -asetelma sekä hieno ja koukuttava juoni. Kokonaisuus on todella kunnianhimoinen ja komeita toimintakohtauksia katselee mielellään. Kuitenkin Face/Off oli myös osittainen pettymys omalla kohdallani. Näyttelytyötä en lähtisi ylistämään, sillä Cage on roolissaan uskomattoman huono eikä Travolta yllä Pulp Fictionin kaltaiseen loistoonsa. Draamaa oli ehkä liikaakin, sillä se käsittää melkeinpä puolet koko elokuvasta, minkä seurauksena tämä ei onnistu viihdyttämään tarpeeksi. Toimintakohtaukset pelastavat paljon, mutta Face/Off taitaa kuitenkin vaatia minulta toisen katsomiskerran joskus paremmalla ajankohdalla, jolloin tämä saattaa iskeä Woon honkkarituotannon ohella kuin tuhat salamaa.

Yllättävän heikko veto Woolta, jos vertaa The Killerin ja Hard Boiledin kaltaisiin suurelokuviin. Komediaelokuvan kriteerit eivät ole oikein muoteissaan pysyviä ja kakku lässähtää huumorin saralla suurimmalti osin. Ihan surkea tekele tämä ei todellakaan ole, sillä juoni on hyvä ja toimintakohtaukset nokkelia Woon tapaan. Vaikka läppä onkin aika kuivahkoa, niin siitä huolimatta loppuun oltiin säästetty kaikkein hauskimmat, mutta jos huumori ei toimi muulta osin, niin kovin erinomainen elokuva ei ole kyseessä. Kyllä tämän parissa viihtyi, mutta ei ohjaajansa parhaimpia todellakaan.

Todella jännittävä elokuva, mikä pitää otteessaan loppuun saakka vailla tylsistymisen hetkiä. Juoni on tositapahtumiin perustuen kudottu ympärille taidokkaasti ja kiristyy jännittyneen katsojan ympärille yhä tiukemmin loppua kohden. Pieniä Dirty Harryn jalanjäljissä kulkemista oli havaittavissa, mutta olihan ne molemmat ottaneet esikuvaansa Zodiac Killeristä. Jokunen kohtaus osasi olla todella jännittävä ja kylmiä väreitä aiheuttava, joten siitä plussaa. Näyttelijöistä Robert Downey Jr. toi mukaan myös vähän huumoria. Ainut asia mistä rokotan pisteitä on paikoitellen elokuvan keskivaiheilla vaivaava laiskuus ja laahaavuus, missä ei onnistuta pääsemään kovin vaikuttavasti eteenpäin. Kuitenkin loppuvaiheet ovat niin taidokkaita, että koko elokuvasta jää myyty olo.

Heatin veroinen tekele. Tässäkin Mann onnistuu säilyttämään jännittävän otteensa loppuun saakka ja öinen kaupunki on jälleen kuvattu tyylikkäästi ympärille. Jamie Foxx tekee melko tavanomaisen roolisuorituksen, mutta Tom Cruise vetää yllättäen uransa parhaan. Lähinnä kiiltopoikana tunnettu Cruise onnistuu vihollisen roolissaan olemaan armoton ja jopa kylmä. Viimeiset minuutit leimasivat penkkiin kiinni jännityksestä.

Malliesimerkki siitä, miten onnistunut rikosleffa tehdään. Erinomainen taidonnäyte, missä on onnistuneesti saatu yhdistettyä myöhemmin kliseeksi muodostunutta juonta, realistista ohjausta sekä upeita näyttelysuorituksia, minkä lisäksi Mann näyttää katsojalle myös sen, että, elokuvan pituus ei aina ole haitta. Sivuhahmoja on runsaasti ja jokaisella on paikkansa mutkia ja käänteitä pursuavassa juonessa. Toimintakohtaukset ovat realistisuudessaan ääriesimerkkejä, eikä niitä juuri paremmaksi voida pistää. Heat on myös täynnä mieleenpainuvia kohtauksia, kuten loistava ammuskelukohtaus kadulla ja lopun lentokentällä tapahtuva takaa-ajo. Tunnelma kiristyy kokoajan loppua kohden, joten katsojan silmät pysyvät kokoajan kiinni ruudussa. Henkilöhahmojen perheongelmat taas valaisevat sitä tosiseikkaa, että rikos vaikuttaa aina negatiivisesti omaan yksityiselämään.

Erinomainen seikkailuelokuva ja Robin Hood -filmatisoinneista se paras. Täynnä huumoria, toimintaa, seikkailua ja tietenkin loistavaa musiikkia, joka sopii legendan teemaan erinomaisesti. Kevin Costner on oiva veto Hoodiksi, mutta parhaan roolin vetää Alan Rickmanin julma sheriffi. Myös Morgan Freeman ja Sean Connery lopussa vetävät työnsä taidolla läpi. Muuten näyttelytyö ei ole kovin kaksista, mikä verottaakin puolikkaan tähden. Muuten hyvä esimerkki siitä, millainen on aito ja oikea seikkailuelokuva.

Omaperäinen ja mieleenpainuva elokuva. Loistavasti toteutettu rikoselokuva, jonka käänteitä piisaava juonta ei auta kuin ihailla. Henkilöhahmot ovat sopivan groteskeja ja tummalla tavalla koomisia kuvaamaan karua maailmaa. Luminen maisema on myös oma linkkinsä tunnelman valjastamisessa. Paras Coen tähän mennessä.

John Woon elokuvista se syvällisin. Äärimmäisen rankka ja helvetillinen kuvaus ahneuden ja sodan seurauksista. Bullet in the Head ottaa vahvasti kantaa yhteiskuntaan ja kritisoi nykymaailman menoa. Toimintakohtaukset ovat tyylikkäitä, niin kuin Woolla yleensä, mutta tässä elokuvassa hän oppii voittamaan sisällöllään elokuvan ulkoasun. Koskettava elokuva ja monipuolinen mestariteos, johon vain nero pystyy.

Aivan mielettömän surkea tuotos. Heti loistavan Asfalttisoturin jälkeen julkaistu ja logistista käyrääkin massiivisempi romahdus. Näyttelytyö on umpisurkeaa sekä nolostuttavaa ja toiminta tylsää. Tämä suorastaan pursuaa surkeita ja törkyisiä hetkiä, surkuhupaisana esimerkkinä Gibson, joka on alentunut jopa eräässä kohtauksessa lapioimaan metaania pursuavaa sianulostetta. Etäisen juonen kruunaa muka-onnellinen loppu, joka ei sovi ydinsodan jälkeisen maailman karuuteen. Katso mielummin kakkososa uudestaan kuin tätä roskaa. Tää haisee.

Laatutoimintaa tosiaan. Tässä ei olla säästelty toimintaa ollenkaan, vaan elokuva puskee eteenpäin testosteronimyrskyn voimalla. Elokuvahistorian ennätysmäärä ruumiita- väite saattaa ihan hyvin olla totta. Chow Yun-Fat tekee jälleen loistavan roolisuorituksen, siitä ei ole epäilystäkään. Ei yllä kokonaisuudeltaan The Killerin tasolle, mutta siitä huolimatta loistavaa toimintaviihdettä. Sairaalaosuus oli ehdottomasti parasta antia.

Tästä ei voi toimintaelokuva paremmaksi muuttua. On erityisen huomiotaherättävää, miten tämä sisältää niitä tyylikkäimpiä toimintakohtauksia, joita lukuisat muut kliseiset Hollywood-leffat ovat parhaansa mukaan yrittäneet jäljitellä. Useat jenkkien munattomat toimintasankarit kalpenevat reilusti Chow-Yun Fatin kaltaisen toimintasankarin rinnalla. Danny Lee on myös hyvä vedossaan. Juoni on täydellinen, eikä huku massaan ja elokuvan draamapuolikin on todella onnistunut. Toiminta on tylyä, mutta nautittavaa ja kunnianhimoista. Menee parhaimpien elokuvien joukkoon.

Ensimmäinen näkemäni Marx-elokuva, joka teki minuun mitä syvimmän vaikutuksen. Todella terävää sanailua ja nopeatempoista huumoria mahtuu tähän tusinoittain huolimatta lyhyestä kestostaan. Vakavia asioita käsittelevästä teemastaan huolimatta aivan pirun viihdyttävä ja tätä seuratessa saa nauraa itsensä hikoilun partaalle. Groucho on yksi sympaattisimmista koomikoista valkokankaalla ja Harpo tulee hyvänä kakkosena mykkänä, mutta sitäkin hauskempana velmuilijana. Katso ihmeessä tämä komediaklassikko.

Vailla mitään ennakko-odotuksia päätin katsastaa tämän pätkän ja puhdasta paskaahan tämä oli. Elokuva on kuin hedelmäkori täynnä kakkaisia, kliseistä koostuvia banaaniterttuja ja niitä tulee leffan aikana yhä lisää ja lisää. Paul Walker ja Vin Diesel eivät osaa ollenkaan näytellä, eikä heistä jäänyt päähäni juuri mitään muistikuvaa, elikkä mieleenpainuvasta katselukokemuksesta ei ole kyse. Soundtrack on mitä hirveintä teknopoppibiletyspaskaa, jota ei kestä edes alkuminuuteilta eteenpäin. Hurjapäitten ajokohtauksetkin ovat todella huonosti tehtyjä ja niin epäaitoja ettei mitään rajaa. Kaikesta huolimatta yli puolet elokuvasta on pelkkää epäonnistunutta ihmissuhdelässytystä, typerää uhoilua ja biletystä, eli ne itse ajokohtaukset on jätetty täysin yhdentekeviksi. Jos haluat loppuelämäsi ajan muistaa jonkin kullanarvoisen neuvon, niin varmista että se on tämä, missä kehotan kaikkia välttämään tätä oksennusläjää vaikka se olisi viimeinen elokuva maan päällä.

Paljon on saanut tämä pätkä haukkuja tällä foorumilla, mutta hyvähän tämä oli. Upea sekoitus, draamaa, toimintaa, seikkailuja ja mytologiaa. Viihdyttävä pätkä, joka pitää otteessaan loppuun saakka, vaikka hyppykohtaukset olivatkin melko epäuskottavia.

Oikeaan aikaan katsottuna tämä leffa teki kyllä terää! Uskomattoman pelottava elokuva, jonka kammottavat lavasteet eivät ole vanhentuneet tippaakaan sitten ensi-illan. Tunnusmusiikki on äärimmäisen piinaava ja loppua kohden pelottava tunnelma sen kuin kiristyy vainoharhaisuuden lisääntyessä.

Lievä pettymys. Kahden edellisen osan viehättävyys on kaukana tästä.

Jatkaa Darabontin voittoputkea loistokkaasti. Shawshank Redemptionin veroinen teos, joka onnistuu olemaan myös yksi koskettavimmista elokuvista, mitä olen nähnyt.

Ei tehnyt vaikutusta kaikista kehuistaan huolimatta.

Täydellinen debyytti Tarantinolta. Loistavat näyttelijät, loistavat one-linerit ja loistava juoni takaavat, että tämä leffa ei jätä ketään kylmäksi!

Todella laadukas sarjakuvafilmatisointi. Tyylikkäästi toteutettu ja täynnä hyviä näyttelijöitä. Varmasti tuleva klassikko.

Loistavat jäähyväiset täydelliseltä ohjaajalta.