Kovin keskinkertainen fimatisointi Vonnegutin mestariteoksesta. Muutama mainio kohtaus joukkoon toki mahtuu, mm. sotavankien ensisilmäys pian tuhoutuvaan Dresdeniin.

Neljän ohjaajan kokonaistuotosta kannattelevat Fellinin ja etenkin Viscontin osuudet. Tästä huolimatta ylipitkä ja potentiaaliaan huonompi elokuva.

Sydämen pakahduttava neorealismin ja oopperan liitto. Viscontimaisesti voimakkaan italialainen, todellinen vastakohtaisuuksien hallittu sinfonia, joka huumaa katsojan alusta loppuun asti. Rocco e i suoi fratelli huipensi mukautuneen neorealismin yhdessä toisen mestariteoksen, Pasolinin Pummin kanssa.

Yksi kaikkien aikojen henoimmista elokuvista. De Sican neorealistinen mestariteos on tarinaltaan näennäisen yksinkertainen, mutta pienetkin asiat kuvataan ja kerrotaan niin tyylipuhtaasti ja taidokkaasti, että ne kohoavat kiistattomaan suuruuteen. Kaikki arkipäiväisen syvälliset kohtaukset luovat yhdessä kauniin, säröttömän rungon, symmetrisen kokonaisuuden; klassiselta muodoltaan Polkupyörävaras lienee lähes ohittamaton. Se on kiistatta elokuvallisen kerronnan alati koskettava merkkipaalu. Viimeinen kuva luo toivoa muuten niin synkeään tarinaan; isänsä tuskan ja häpeän ymmärtävä poika antaa epäilemättä kätensä kolhiintuneelle esikuvalleen.

Harvoin näkee näin loistavaa kuvausta ns. modernin ihmisen ja menneisyyden metsästäjä-keräilijän yhtäläisyyksistä ja eroavuuksista. Hienoinen ylimitta annettakoon anteeksi. Yksittäisiä parhaita paloja ovat tunnelmaltaan ainutlaatuinen eksymiskohtaus epätoivoisine suojamajan rakentamisineen, Dersun vanhenemisen koskettava kuvaus ja sovittamaton ristiriita vapaan metsäelämän ja porvarillisen asumisen välillä upseerin tuotua vanhan miehen kotiinsa. Hautajaiskohtaus on oma lukunsa: top-tavaraa puhuttaessa elokuvien lopuista. Paras näkemäni Kurosawa.

On lähes kaiken ylistyksen arvoinen. Omaperäinen, kiehtova, yllättävä, hauska, riemastuttava, nokkela. Taiteilijakuvauksena edustaa pätevästi omaa vinksahtaneen suurenmoista tyylisuuntaansa Tarkovskin monitasoisen eepokin (Andrei Rublev) ja Viscontin ylimaallisen kauneuden (Kuolema Venetsiassa) rinnalla.

Kieslowskin uran viimeiseksi jäänyt teos on ohjaajan perintö maailmalle. Elokuvassaan puolalainen mestari kokoaa useista käyttämistään teemoista viimeisen, lempeän punaisen, vapauttavan synteesin. Ehdottomasti trilogian paras osa. Sattumanvaraisuuksien merkitys ihmiskohtaloihin ei ole välttämättä lainkaan kliseistä; päinvastoin siitä muodostuu koskettavaa ja ihmeellistä kun tekijänä on Kieslowskin kaltainen ihmisluonteen pettämätön peili sekä tulkki.