Joku

Joku

Käyttäjä, 27 fania

Oma statistiikka: Elokuvien kommentit (860)

21.02.2019 klo 14:58

Tulivaunut

Ei herättäny kyllä minkäänlaisia suuria tunteita. Täytyis varmaan olla kiinnostuneempi urheilusta, tai jopa itse harrastaa jotain kilpalajia, että tälläsestä fiilistelystä sais kaiken irti. Vangeliksen ikoniset musiikit kyllä säväytti, kuten aina. Roolisuoritukset oli myös spot-on. Myös kuvaus oli ihan kaunista. Kuitenkin kun aihepiiri on sellanen joka kiinnostaa itseä melkein yhtä paljon kuin kilo kiviä, ei siitä oikein pysty täysillä nauttimaan.

Ymmärrän kyllä Chariots of Firen menestyksen, mutta tuskin tätä tulee toistamiseen itse katsottua.

rating 60,000

21.02.2019 klo 00:10

Mr. Bricks: A Heavy Metal Murder Musical

Ei oikein lähteny. Troman elokuvia oon digannu aina siitä lähtien kun ekaa kertaa näin Toxic Avengerin. Kaukana ollaan siitä loistosta tän leffan kanssa. Sinänsä idea on hyvä ja omaperäinen, mutta toteutus menee täysiä ohitse. Se tarvittava pilke silmäkulmasta puuttuu. Toisekseen homma äityy välillä ihan puuduttavan tylsäks ja yhdentekeväks, siitäkin huolimatta, että toimintaa on lähes jatkuvasti ja kestokin on varsin siedettävä 76 minuuttia. Nimen perusteella olin aivan varma, että tää kolahtaa mulle, mutta ikävä kyllä ei.

Yhden tähden päälle puolikas Lloyd Kaufmanin cameosta hölmistyneenä pappana, ja ihan pikasesti kuullaan myös pätkä maailman kovinta rockbändiä, Motörheadia. Siinäpä se.

rating 30,000

17.02.2019 klo 11:16

Noidat

Muuten melko yhdentekevän elokuvan pelastaa jälleen kerran Jack Nicholson sekoilullaan. Myös pääosakolmikko tuo leffaan säväyttävää kauneutta. Muuten homma oli melkoinen pettymys. Kestää aivan liian kauan ensinnäkin käynnistyä, ja sitten kun hommat lähtee rullaamaan, niin lähtee lopputekstitkin jo melkein rullaamaan. Kelpo viihdettä, mutta potentiaalia olis ollu huomattavasti parempaankin filmiin.

rating 60,000

15.02.2019 klo 13:39

Gladiator Cop

Äh. Gladiator Cop jo nimenä antoi sellasen "jumalauta nyt on varmaan kova roskafilmi" -fiiliksen. Katujen kovimmat taistelijat tappelemassa salaisissa gladiaattoriotteluissa, joissa rikkaat äijät heittelee panoksia kehiin, kumpi saa surmansa ja kumpi voittaa. Ei peukutus-systeemejä, vaan kaikki tapetaan. Kuulostaahan se paperilla hyvältä toimintaviihteeltä, muttakun Gladiator Cop on aivan julmetun tylsä, ja ankea elokuva. Oikeesti olin vähällä nukahtaa moneen kertaan tätä katsoessa. Näyttelytyö on ala-arvoista, taistelukohtaukset todella kankeita jne. Kaikki toi olis vielä anteeksannettavissa, kunhan leffa olis ääliömäisen viihdyttävä. Mutta kun ei. Eihän tälläsissä lähtökohdissa olevaa leffaa voi kusta tähän tapaan, sanoisin, mutta näköjään voi.

Hauskinta leffassa oli ehkä hahmo nimeltään Jodar. Mies kantaa Aleksanteri Suuren miekkaa, joka tekee hänestä "voittamattoman". Joka matsissa tyyppi kuitenkin ottaa pannuun kun pikkutyttö konsanaan. Äijästä siis hakataan ihan paskat pihalle. Jos siis Jodar-surkimuksella ei olis tota miekkaa, tyypin gladiaattorin ura olis kestäny varmaan about 30 sekuntia, ja sen jälkeen pää poikki!

Pisteytyksissäni yksi tähti on kutakuinkin surkeinta mitä elokuva voi olla, ja Gladiator Copin pysty kuitenkin katsomaan lävitse, annan sille puolitoista. Tulkoon se puolikas sitten vaikka verisistä teurastuksista.

rating 30,000

07.02.2019 klo 13:59

Sairaan kaunis maailma

Alkuun dialogi ja leffan asteittainen tökeröys tökkäs silmään ja korvaan tosi pahasti. Jahka juoni lähtee rullaan eteenpäin, niin kyllä tää ihan katselukelpoinen filmi on. Visuaalinen puoli ei varsinaisesti itelle kyllä toiminu, toi monissa muissakin ysärileffoissa, ja huumekuvauksissa esiintyvä keltaisuus ja muu värikylläisyys alkaa jossainkohtaa ärsyttään. Näyttelijöistä osa on todella amatöörimäisiä, mutta esimerkiks Ilkka Koivula on aina yhtä ilahduttava nähdä vastaavissa lieron rooleissa. Mies on kuin nakutettu tollaseen rooliin. Moni on puhunu kiroilusta, ja kyllä Sairaan kaunis maailma pitää kotimaisissa filmeissä varmaan jotain ennätystä v-sanan viljelemisessä. (Outo lempi, leffatriviakirja sanoo, että sana esiintyy tässä yli 400 kertaa) Eikä siinä mitään. Nuorison keskuudessa toi vittu on kyllä kovassa käytössä, vaikka harvempi sitä tohon ikään on ehtiny ees viä nähä koko värkkiä.

Kertakatseluun sopiva raina. Aiheesta löytyy toki rutosti parempiakin elokuvia.

rating 50,000

03.02.2019 klo 18:37

Väkivallan kierre

Hyvä kuvaus mustasta nuorisosta Amerikan köyhissä getoissa. Huumeet, rikokset ja väkivalta on päivittäin läsnä, jengiä lähtee linnaan tai multiin jatkuvasti. Riipaisevinta koko hommassa on se, että tätähän se todellisuudessakin on ollu, ja on edelleen. Väkivallan kierre ei ehkä mun mielestä oo mikään mestariteos, eikä edes paras kuvaus aiheesta, mutta helvetin tehokas filmi se silti on.

rating 70,000

01.02.2019 klo 15:36

Beyond the Limits

Gorepuoli on täyttä Olaf Ittenbach -laatua, myös muut osiot elokuvasta on Ittenbach -laatua, ikävä kyllä. Juoni on melkosta höttöö, samoin näyttely, ja kaikki muukin. Mutta tosiaan, gorehoundeille tää on ehdottomasti kelvollista ajantappoa. Verta lentää gallonatolkulla ja ihmisiä laitetaan silpuks kaikilla mahdollisilla keinoilla. Irtonaisten ruumiinosien lisäks tästä ei vaan paljoo muuta irti saa.

rating 40,000

01.02.2019 klo 13:45

Scarlet Diva

Asia Argento on ihan kohtuullisen jees näyttelijänä, mutta hänen ensimmäinen kokopitkä ohjaustyönsä ei kyllä vakuuttanu meikäläistä. Uransa huipulla olevasta näyttelijättärestä (osittain Argenton omasta elämästä) kertova tarina on melko happoista katsottavaa. Se muistuttaakin enemmän huonoa trippiä kun elokuvaa. Jatkuvassa psykoosissa haahuillaan ympäri eurooppaa, huumeita ja seksiä on lähes joka kohtauksessa jne. Kaikki tuntuu kuitenkin jotenkin yhdentekevältä, kun päähenkilöön ei saa minkäänlaista tatsia. Itse en ainakaan kiintyny yhteenkään hahmoon, vaan pikemminkin kelailin, että kuinka vitun ärsyttävää porukkaa. Tämän takia leffa kävi puuduttavaks hyvin äkkiä. 87 minuutin kesto tuntu kahelta ja puolelta tunnilta.

Hauska nippelitieto muuten, nyt MeToo:n aikakautena. Tässä elokuvassa on kohtaus, jossa korkeassa asemassa oleva leffatuottaja yrittää raiskata tämän Asian näyttelemän naisen. Asia Argento on nyt myöhemmin kertonut homman perustuvan suoraan hänen ja nyttemmin sikailuistaan paljastuneen Harvey Weinsteinin kohtaamiseen 90-luvulla. Argentoahan on sittemmin myös itseään syytetty alaikäiseen sekaantumisesta. Melkoinen soppa.

Jokatapauksessa Scarlet Diva on melko sekava, huonosti rytmitetty, mutta osittain napakka kuvaus näyttelijän paineista ja meiningistä kulissien takana. Kokonaisuutena kuitenkin liian vaisu painuakseen kunnolla mieleen.

rating 40,000

01.02.2019 klo 11:21

Kuun taikaa

Melko omituinen pikku filmi. Näyttelijäkaarti on vähintäänkin laadukas, on Michael Biehniä, Alfred Molinaa ja tietysti ihan ensimmäisiä roolejaan vetävä Angelina Jolie. Leffa itsessään on jonkisortin romanttinen komedia. Tuntuu, että tää olis vähän jossain huuruissa kirjoitettu. Kaikki hahmot käyttäytyy enemmän tai vähemmän kummallisesti, myös tietyt kohtaukset on jotenkin hyvin outoja ja päälleliimatun oloisia. Esimerkkinä se ampumakohtaus siellä huoltoasemalla. Täh? Siitäkin huolimatta, että leffan yleisilme on todella kummallinen ja jopa sekava, nautin tästä ihmeen paljon. Huumori napsahtaa usein maaliinsa ja siitä tietynlaisesta utuisesta ja oudosta tunnelmasta alkaa elokuvan loppua kohden pitämään. Vähän samallatavalla hauskaa kun herää aamulla ja tajuaa nähneensä ihan pirun outoa unta. Plussaa täytyy heittää vielä leffan tunnarina soivasta Watsonville Pation kappaleesta "Lavender". Hieno biisi.

Juu, ja se suihkukohtaus.

rating 60,000

01.02.2019 klo 10:09

Evil Dead

Fede Alvarez on luonu Evil Deadin uusintaversiosta hyvin erinäköisen filmin, mutta kunnioittaen alkuperäisteosta. Meno yltyy tässäkin lähesmielipuolikseks goretykittelyks mitä pidemmälle mennään, ja efektit onkin nättiä käytännön jälkeä. Huumoria on viilletty pois verrattaen alkuperäiseen. Tämä on ehkä uusintaversion kohdalla ihan hyvä juttu. Alkuperäinen toimii täydellisesti omalla tyylillään, ja on hyvä ettei tässä oo ihan suoraan samoja latuja menty. Vähän samaan tapaan kun Dawn of the Deadin remake, Evil Dead uusii kaavaa vain hieman, mutta onnistuu siinä mainiosti.

Ei olla aivan Sam Raimin alkuperäisen klassikon tasolla, mutta äärimmäisen viihdyttävästä teoksesta on tässäkin kyse.

rating 80,000

30.01.2019 klo 12:20

Murder Party - Murhabileet

Melko heppoinen kauhukomedia. Huumori ei toimi läheskään joka kohdassa, ja leffa vajoaa välillä jopa tylsän puolelle. Mehukkaista käytännön splatter -efekteistä puolikas tähti lisää muuten melko kehnon filmin lisäks.

Ei tätä voi suositella kuin genren ystäville.

rating 50,000

28.01.2019 klo 10:10

Kevin of the North

Kokolailla luokattoman huono elokuva. Kuin kooste kaikista komedia-kliseistä mitä on olemassa. Mainioita komediasarjoja ohjanneelta Bob Spiersiltä kyllä todellinen rimanalitus. Äijä vissiin suhteillaan saanut mukaan kaks tän elokuvan valopilkkua. Nykyisin jo edesmenneet herrat Leslie Nielsen ja Rik Mayall on ainoot syyt miks tän jaksaa katsoa loppuun.

rating 30,000

25.01.2019 klo 14:42

Lost River

Hienolla tunnelmalla ja musiikilla ladattu taidepläjäys, jossa näkyy ennenkaikkea erinäiset vaikutteet joita Gosling on selkeästi imenyt mm. häntä itseään aiemmin ohjanneilta tekijöiltä. Juoni ikävä kyllä ei tarjoa mitään kummempia väristyksiä, joskin elokuvan tarinallakin on hetkensä, jolloin se iskee ihan kohtuullisesti tajuntaan. Suurin osa on kuitenkin melko päätöntä haahuilua. Näyttelypuoli hoituu kohtuudella, Ben Mendelsohn, johon meitsillä on jonkinsortin mancrush meneillään, vetää taas kerran tiukan roolin limanuljaskaäijänä. Kerrassaan perkeleen hieno näyttelijä.

Goslingin mm. Lynchiltä ja Refniltä haettu tyyli ei aja täysillä metsään, mutta jää melko vaisuks. Fiilis on osin todella kohdillaan, mutta välillä homma maistuu melkeinpä pastissimaiselta.

Keskikaistalla ollaan.

rating 60,000

07.01.2019 klo 10:17

Road House - kuuma kapakka

Road House on taattua 80-luvun juustoista äksöniä, ilman mitään ylimääräsiä hömpötyksiä. Patrick Swayze on elämänsä vedossa, ja pätkii turpaan pahiksia just niin paljon kun tarve kovaa portsaria vaatii. Soundtrack on loistavaa rokinrenkutusta harmillisesti liian nuorena menehtyneen Jeff Healeyn vetämänä. Pahikset on ihan övereitä, ja tästä leffassa on juurikin se kasariäksönin fiilis, jossa millään teoilla ei oo mitään loogisia seurauksia. Kaikki ratkaistaan nyrkein tai ampumalla. Veri lentää ja kaljabaarin kalusto särkyy. Loistavaa kamaa!

Mätkintäelokuvien klassikko.

rating 80,000

06.01.2019 klo 11:09

Ken Park

Larry Clarkin tyylille ominainen nuorisokuvaus. Ei tää nyt todellakaan niin shokeeraava ole mitä maine antaa olettaa. Alastomuutta kyllä löytyy ja sairasta kuvastoa, välillä käydään tosi syvissä vesissä. Mutta kyllä nää kaikki teemat on nähty käsiteltävän jo aiemminkin, ja huomattavasti kipeämmin. Hienovaraisempaa, mutta silti riipaisevampaa draamaa saa esimerkiks katsomalla Michael Haneken elokuvia. Ne on oikeesti ahdistavia, eikä vaan tällästä erilaisilla sairailla ajatuksilla leikittelyä. Huumori tässä leffassa kyllä toimii ihan hyvin, samoin näyttelytyö. Esimerkiks Claude-hahmon insesti-kaljamaha isää näyttelevä Wade Williams vetää roolinsa kyllä ihan nappiin.

-

rating 60,000

02.01.2019 klo 17:40

Syvyyden saalistajat

Varsin kelvollinen seikkailuelokuva tän kaltaisten filmien kultaiselta vuosikymmeneltä, 70-luvulta. Vedenalaiskohtaukset toimii kaikista parhaiten tunnelmaltaan, mutta myös näyttelijäpuolella nähdään ihan kelpo vetoja. Robert Shaw ja Eli Wallach nyt on taattuja naamoja, mutta myös Nick Nolte on hyvä, puhumattakaan elokuvan silmänilosta eli Jacqueline Bissetistä. Se mikä tässä leffassa ehkä tökkii pahiten, on sen vähän liiankin verkkainen tempo. Rytmitys tuntuu toisinaan melkoiselta haahuilulta, ja muutamaan kerran tän kans pääsi vähän tylsistyyn. Loppupuolella kuitenkin onneks The Deep tarjoaa mukavasti jännitystä. Toi suomenkielinen käännösnimi on muuten tavallaan melko harhaanjohtava.

Spoileri: näytä

Aarteenmetsästys ja seikkailuelokuvien ystäville voi suositella. Mitään tajunnanräjäyttävää äksöniä on silti turha odottaa.

+

rating 60,000

29.12.2018 klo 09:59

Shriek 1

Aika heikko esitys. Samoihin aikoihin teattereihin pamahtanut ja jatko-osia poikinut Scary Movie on huomattavasti vähemmän kivulias katseltava. Ja kyllä, näitä kahta on aivan pakko verrata, kyseessä on lähes kopiot toisistaan. Shriekin huumori ei vaan toiminu itelle ollenkaan. Pari jotain hymähdyksen aiheuttavaa letkautusta oli siellätäällä, muuten tästä oli nauru kaukana. Uskon, että oisin nauttinu tästä jos oisin nähny tän joskus 13-vuotiaana.

rating 30,000

26.12.2018 klo 16:06

9 Deaths of the Ninja

On huonoja elokuvia, todella huonoja ja sitten on Nine Deaths of the Ninja! Ihan älytöntä roska-kalkkunatykitystä alusta loppuun. Pahikset on äärimmäisen överiks vedettyjä. On esimerkiks turbaanipäinen terroristi jonka vuorosanat on pelkkää maanista naurua sekä pyörätuolissa istuva, apinoista ihastunut natsi. Sho Kosugi potkii ja hakkaa pahiksia turpaan, niinkun aikansa kovimman ninja-näyttelijän kuuluukin, ja taistelukohtaukset on kaikkea ihan ok -tasoisen ja huutonaurun väliltä. Esim. yks kohtaus mihin liittyy kääpiöitä on näkemisen arvoinen.

Elokuvana tälle ois voinu antaa korkeintaan yhden tähden, mutta kaikista älyttömän typeristä ja naurettavista kohdista ja äärimmäisen juustoisesta viihteestä on pakko laittaa toinen perään.

Suosittelen katsomaan muutaman huurteisen kera, vaikka kaveriporukalla vielä jos mahdollista.

EDIT: Ei helvetti, sitä natsia muuten näytteli Red Hot Chili Peppersistä tutun Anthony Kiediksen isä, Blackie Dammett, entiseltä nimeltään John Kiedis!

rating 40,000

23.12.2018 klo 15:48

Yöportieri

Yöportieeri käsittelee vähän harvemmin esiinnostettuja teemoja. Juoni on vähintäänkin kohdillaan, siitä pisteet. Näistä seikoista huolimatta kerronta jotenkin laahaa, ja leffa tuntuu auttamattoman ylipitkältä. Vaikkei oo pituudeltaan kun piirunverran alta kaks tuntia. Ennen leffan katsomista mua oli suorastaan koijattu, että tässä ollaan nyt jonkinsortin kontroversiaalisen exploitaatiotekeleen äärellä. Loppukädessä kyseessä on kuitenkin melko vaisu elokuva, rajusta tarinastaan huolimatta. Olis kaivannu vähän särmää lisää.

Jokatapauksessa Yöportieeri on ainakin omaperäinen ja erilainen elokuva. Toiseen maailmansotaan, sen jälkipuinteihin ja natseihin perustuvien leffojen ystävien kannattaa tääkin katsastaa.

+

rating 50,000

21.12.2018 klo 14:10

Armottomat miehet

Rutger Hauerin suurena diggarina oli pakko tämäkin katsastaa. No, ei Arctic Blue kaksinen elokuva kyllä ole. Kliseitä on lähes joka käänteessä, sekä juoniaukkoja. Juoni ylipäänsä on jokseenkin typerä. Toimintaa ja komeita maisemia on kuitenkin riittämiin jotta tämän jaksaa katsella helposti kertaalleen läpi. Ei Arctic Blue huonointa äksöniä ole, mitä ysärillä on tehty, mutta todella mitäänsanomaton ja unohdettava teos kyllä on kyseessä.

-

rating 50,000

20.12.2018 klo 22:40

Scooby-Doo ja saaren zombiet

Nostalgiapisteitähän tälle vois antaa vaikka täydet viis, mutta jos ny hillitsen itseni. Tätä tuli sillon uutena sahattua VHS-kassulta monia kertoja kaverin luona. Nyt jonkinaikaa sitten satuin löytään kirpparilta eurolla tämän, ja pakkohan se oli haltuun ottaa. Ilokseni voin sanoa, että pidin tästä vieläkin. Sopivasti kauhuelementtejä, seikkailuntuntua ja huumoria. Ja joojoo, huumori on paikoin naurettavan huonoa ja lapsellista, mutta c'moon hei tää on lastenelokuva.

Ton Shaggyn (suomennettuna Nuhru) on muuten oltava koiransa kanssa jonkiasteinen hatsia pössyttelevä hippi, äijällä on ihan järkyttävä nälkä jatkuvasti. Endless munchies niinsanotusti.

Kolme ja puoli. Nostalgialaseilla varmaan täydet.

rating 70,000

10.12.2018 klo 14:07

Apua! Lastenvahti kuoli - eihän kerrota äidille?

Brutuksen kommentti tuossa kiteyttikin tän leffan jo aika hyvin. Kasaria ja ysäriä kuohuva soundtrack oli ihan hauskaa kuunneltavaa, muutama hauska irtovitsi siellä täällä, mutta yleisesti ottaen todella vaivaannuttavaa katsottavaa. Jossain kohtaa kysyin ääneen itseltäni, ihan tosissaanko perkele katon tällästä? Kyllä, katsoin alusta loppuun. Ihminen on hullu kun sillepäälle sattuu.

Tuskin tulee palailtua tän pariin.

-

Ainiin, se lopetus kyllä kruunaa koko typeryyden.

rating 40,000

08.12.2018 klo 15:43

Timanttikyttä

Martin Lawrence on hauska ukko, myös William Forsythesta ja Peter Greenestä voi jotain plussaa laskea. Itse elokuva onkin sitten niin tavanomainen toimintakomedia kun olla ja taitaa. Juoni huimaa päätä typeryydellään ja osa vitseistä on samaa osastoo. Kuitenkin seassa on myös sitä hyvää läpyskää, ja ihan mukiinmeneviä toimintakohtauksia. Ilman hyviä näyttelijöitä pisteytys olis luultavasti vielä sen puolikkaan pienempi. Tääkin saattaa olla hiukan avokätinen pisteytys.

rating 50,000

07.12.2018 klo 15:47

Sininen Salama

Ei tämmönen helikopteri-äksöni oikein napostele, vaikka toki elokuvan lentotaistelukohtaukset on todella hienosti tehty. Jotenkin pölhö juoni, ja sen paikoittain todella tahmea kuljetus tökkii. Loistavia näyttelijöitähän tässä on. Roy Scheider, Malcolm McDowell ja Warren Oates pitää monin paikoin palettia kasassa pelkästään jo läsnäolonsa takia. Ei sekään kuitenkaan riitä estämään Sinistä salamaa uppoamasta ankeaan keskinkertaisuuteen.

Puhdasta kertakäyttökamaa

rating 50,000

02.12.2018 klo 21:38

Harry ja Hendersonit

Kokoperheen filmi, jossa on poikkeuksellisen hyviä tehosteita. Tietysti kun Harrya on ollu tekemässä työstään myös Oscarilla palkittu Rick Baker, on jälki taattua laatua. Taattua laatua ei sen sijaan oo elokuvan muu anti. John Lithgow toki on hyvä melkein roolissa kun roolissa, mutta etenkin ne perheen lapset on erittäin rasittavia katsoa. Huumori on sitä sellasta tuttua kevyttä osastoa, tottakai kun kyseessä on lapsille soveltuva filmi. Joskin mukana on kunnon kasarityyliin kiroilua ja muutama aika synkkäkin kohtaus! Harryn ilmeet ja edesottamukset irrottaa aikalailla leffan parhaat hetket, ihmishahmot on aika pahvisia loppupeleissä. Leffan parhaaks puoleks nousee tosiaan Kevin Peter Hallin näyttelemä Harry.

Harry and the Hendersons kuuluu sarjaan elokuvat joita olis taatusti rakastanut lapsena. Ei se kuitenkaan näin aikuisiälläkään täysin kylmäks jättänyt.

rating 60,000

27.11.2018 klo 23:56

Lisa, unelmien nainen

Ihan hauska kasaripläjäys, joka kyllä tarjoilee sellasen annoksen tuota vuosikymmentä, että oksat pois. Steven Seagalin ex-muija Kelly LeBrock keikistelee ja pojat ei meinaa pysyä housuissaan. Tää kyllä ammentaa tietynlaisesta teinihuumorista ihan hyvin juttuja, toisinaan taas homma menee jotenkin väsyneen puolelle. Bill Paxton on loistava, ja oli hauska bongata myös Michael Berryman ja Vernon Wells pahisrooleista! Kuten aiemminkin näkyy olevan mainittuna, tunnarista on pakko antaa plussaa. Onhan se pirun tarttuva.

John Hughes muuten kirjotti tän leffan kahdessa päivässä. Paikoin se myös näkyy.

+

rating 50,000

26.11.2018 klo 23:25

Serkkupoika

Melko ristiriitainen tapaus. Toisaalta kiehtova idea, Culkinin hyvä roolisuoritus ja muutamat tehokkaat kohtaukset toimivat todella hyvin. Sitten taas toisessa hetkessä leffa juoksee jo todella kliseisiä ja paikoin jopa täysin pöljiä polkuja. Esimerkiks miten heikko jää ei kanna pikkutyttöä, mutta kaks isoa aikuista äijää kyllä. Jepjep. Tälläsiä samankaltaisia trillereitä joissa perheidylliä uhkaa joko jokin sisäinen, tai ulkoinen uhka, tehtiin ysärillä muuten useempia, eikä Serkkupoika huonoimmasta päästä ole. Kokonaisuudessaan kuitenkin jäi hyvä maku. Jos homma olis viety askeleen vielä synkemmäks ja ilmeiset ja typerät kliseet olis jätetty pois, saattais kasassa olla suorastaan loistava paketti. Elijah Woodinkin olis ehkä voinu korvata joku muu.

Jokatapauksessa, vikoineenkin, viihdyttävä ja pituudeltaan varsin napakka pätkä.

-

rating 60,000

18.11.2018 klo 17:42

Beowulf

Hahhah, nyt oli kyllä kunnon ysärikalkkuna. Christopher Lambert heiluttelee miekkaa kun Highlanderissa konsanaan, tuttu pökkelöilme naamallaan. Lara Croftinakin tunnettu Rhona Mitra esittelee siinä kaksosiaan sitten samalla. Eipä siinä. Beowulf on auttamattoman surkea räpellys keskiaika-cyberpunk-fantasiasekoitusta. Ekan pleikkarin tehosteelta näyttävä mörkö rällästää ja taustalla soi ysärille ominainen teknojumputus. Huhhuh. Kaikki on onneks vedetty niin lujasti mettään ja päin persettä, että tätä oli todella hauska seurata! Lajissaan niin surkea, että kelpaa kyllä illan viihteeks vaikka muutaman oluen kera. Taatut naurut Beowulf tarjoaa aivan varmasti!

Katso ja hämmästy.

rating 40,000

16.11.2018 klo 14:57

RoboGeisha

Paikoittain ihan hauska, ja japanilaiseen tyyliin helvetin outo. Kokonaisuus jää kuitenkin todella vaisuks, vaikka kaikenlaista överiä onkin saatu mukaan tuupattua. Kertakatseluna just menee. Suosittelenkin mielummin katsomaan vuoden tätä aiemmin ilmestyneen Tokyo Gore Policen, se tekee samat asiat kymmenen kertaa paremmin kuin RoboGeisha.

+

rating 40,000

13.11.2018 klo 15:28

I Spit on Your Grave 3

Tässä yritettiin lähestyä aihetta vähän eri kulmasta ja vaihtaa jo tuttu kaava toiseen. Se on toki hyvä ajatus, mutta se ei estä tätä elokuvaa vajoamasta suohon. Gore, sillon kun sitä on, on ihan menevää. Kaikki muu sitten sakkaa pahemman kerran. Etenkin dialogi, kuten myös näyttely ylipäänsä on monessa kohtaa vaivaannuttavan huonoa. Ja vaikka kaavaa on vähän muutettu, tuntuu kaikki silti miljoonaan kertaan nähdyltä. Eiköhän tää sarja sais päättyä jo tähän, todennäköisesti ei pääty, mutta aika olis kyllä.

Ajanhukkaa.

rating 30,000

12.11.2018 klo 13:41

I Spit on Your Grave 2

Vuoden 2010 uusintaversion jatko-osa on ennalta-arvattava ja kaikenkaikkiaan melko heikko esitys. Väkivalta on viety toki tälläkin kertaa täppiin asti, joskin paikoin homma äityy aikalailla naurettavuuksiin saakka. Yks kohtaus johon liittyy miehen genitaalit ja ruuvipenkki sai hiukan ilkeän tunteen meikäläisessä aikaan. Toki näistä tapoista saa myös sen voitonfiiliksen, kun raiskarit saa vihdoin ansaitsemansa mukaan. Rape & revenge -genren elokuvia sitten toisaalta vaivaa juurikin se, että kaikki niistä on aina istutettu samaan muottiin. Alkuperäinen I Spit On Your Grave 70-luvulta on tietynlainen genrensä klassikko, uusintalämmittely oli paikoin todella hyvä, mutta tää jatko-osa on kyllä täysin tarpeeton elokuva. Kenties joku vannoutunut kidutuspornon ystävä tästäkin saa sävärinsä. Itselle elokuvassa täytyy olla muutakin. Onkohan kukaan muuten koskaan tehny tän genren elokuvaa, jossa uhri olisikin mies?

rating 40,000

12.11.2018 klo 11:26

Moraalittomia tarinoita

Melko tylsä ranskalainen antologia-taidepläjäys. Kreivitär Bathorysta kertova osio oli kaikista mielenkiintoisin, ja sekin oli melko puiseva. Hauskana nippelitietona, että Bathorya näytteli itse taiteilija Pablo Picasson tytär, Paloma Picasso. Elokuvan kolme muuta tarinaa oli itselle enemmän tai vähemmän jonninjoutavia. Ymmärrän kyllä leffan aiheuttaneen kohua aikoinaan, siinä kun käsitellään esimerkiks kirkon sisäistä pervoilua sekä sukulaisten välistä sekaantumista. Ohjaaja Walerian Borowczyk on sanonutkin leffan olevan kannanotto ja manifesti sensuuria vastaan. Siinä se varmaan omilta osin onnistuikin.

rating 50,000

07.11.2018 klo 15:56

Harlemin yöt

Vaikka oikeesti Pryorin ja Murphyn kemiat ei käsittääkseni ihan täysin kohdanneet, tässä elokuvassa kaksikon meno toimii varsin hyvin. Eddie Murphy osoittaa tässä myös taitonsa kirjoittaa ja ohjata. Harlemin yöt on mukava sekoitus 30-luvun gangsterielokuvaa ja komediaa, vieläpä tosiaan Harlemista, mustasta näkökulmasta. Harvemmin tälläsiä filmejä näkee. Ei tää välttämättä nouse lähellekkään Murphyn parhaita hetkiä valkokankaalla, mutta perusvarman ja toimivan komedian äärellä tässäkin ollaan.

rating 60,000

07.11.2018 klo 12:59

Flipper

Flipper on hyvin tyypillinen 90-lukulainen perhe-elokuva. Simppelin juonensa ja ihan kelpo castin kera, on kyseessä ihan perusviihdyttävä tekele. Paul Hogan on aina mainio, ja Elijah Wood ärsyttävänä esi-teininä veti kans roolinsa ihan kohtalaisesti. Tässä nähdään muuten myös nykyisellään lähinnä Breaking Badista tuttu Jonathan Banks merta roskaavana mulkkuna. Mitään suurenmoista Flipperiltä on turha odottaa, mutta tosiaan sellasena kevyenä viihteenä on sillä oma paikkansa muiden ysärifilmien joukossa.

rating 50,000

02.11.2018 klo 18:12

Miracle

Paikoin vähän amerikkalaiseen tapaan ylisentimentaalinen draamaelokuva jääkiekosta, joka on kuitenkin todella viihdyttävä. Pisteitä täytyy antaa elokuvan realistisuudesta. Tapahtumat on tosiaan aika tarkasti todellisuutta mukailevia. Kurt Russell myös loistaa roolissaan Herb Brooksina, legendaarisena kiekkovalmentajana.

Lätkän ystäville ehdoton filmi katsoa, muille ei niinkään.

rating 60,000

26.10.2018 klo 11:47

Casper

Tässä on taas sellanen leffa, että jos olisin tän lapsena jo nähny, niin varmaan rakastaisin tätä. Tälläin aikuis-iällä ensimmäistä kertaa nähtynä kuitenkaan ei iskeny ihan täysiä. Vaikkakin ihan kelvollinen kokoperheen filmi kyseessä onkin. Tehosteet on kestäny ajan hammasta ihan kohtuullisesti, ja lukuisat cameo-roolit leffassa ainakin itseä jopa nauratti. Ihan toimivaa viihdettä, ajalta jolloin tälläsissä lapsille suunnatuissa leffoissa oli vielä mukana vähän jännitystä ja härskiä läppää.

rating 60,000

24.10.2018 klo 23:20

The Midnight Meat Train

Keskiyön lihajuna tarjoilee kyllä ihan pätevää mätkettä puolekstoistatunniks. Juoni ei järkevyydellä päätä huimaa, mutta viihdearvot on kohdillaan. Elokuvan heittämällä parhaat hetket tarjoaa sataprosenttisesti rooliinsa sopiva Vinnie Jones.

rating 60,000

24.10.2018 klo 17:06

Dead Birds

Harmi kyllä Dead Birds sortuu loistavasta alkutunnelmastaan ja hyvästä premissistään huolimatta loppumatkalla genren perinteisiin kliseisiin ja tyhjänpolkemiseen. Paikoin tulee pieniä valonpilkahduksia, ja onpahan tässä ihan hyvää goremyllytystäkin, sillon kun se ei ole tietokoneella tehty. Näin tän ekaa kertaa varmaan 2005 tai 2006 vuonna. Muistelin tätä paljon huonommaksi. Ihan hyvä ja kertaalleen katsottava, Jossua mukaillen.

Harmillista muuten, ettei westerniä ja kauhua yhdisteleviä elokuvia oo ihan mahdottomasti. Nää kaks genree sopii kuitenkin todella hyvin yhteen. Kuten S. Craig Zahlerin elokuva Bone Tomahawk todisti.

rating 60,000

23.10.2018 klo 16:47

Päänahanmetsästäjät

Aika perus jenkkiwesterni, vähän runsaammalla huumorilla höystettynä. Lancaster-Davis-Savalas -trio vetää kyllä roolinsa tyylillä, ja onhan tässä toimintaakin ihan mukavasti. Siltikin täytyy sanoa, että kyllä vaan spaguwesternit on itselle ollu aina kovempi juttu kuin amerikkalaiset länkkärit. Ei siitä vaan mihinkään pääse.

rating 60,000

21.10.2018 klo 22:56

Takaisin helvetistä

Robert De Niron ja Ed Harrisin vahvat roolisuoritukset kahtena vietnaminsodan veteraanina kannattelee tätä muuten melko tavanomaista ja paikoin tasapaksua draamaa.

rating 60,000

15.10.2018 klo 20:48

Poliisiopisto 7: Moskovan keikka

Aivan älyttömän huono elokuva. Leffassa ei ole yhtä ainuttakaan hauskaa kohtausta, se lienee jo jonkinsortin ennätys, kun on kuitenkin "komedia" kyseessä. Ja mitä vittua, tässä on varmaan koko poliisiopisto-sarjan historian tunnetuimmat näyttelijät mukana. Ron Perlman ja Christopher....jumalauta Lee! Ei huhhuh. Ja joko homma sijottuu Venäjälle. Suomalaista sanontaa mukaillen, "päin venäjää" se on myös tehty. Tosin toikin lausahdus loukkaa kyllä itänaapuria ihan liikaa. Poliisiopisto seiska on hands down yks huonoimmista komedioista koskaan.

rating 20,000

10.10.2018 klo 21:57

Poliisiopisto 6: Suuri rikosaalto

Huonohan se tämäkin osa oli. Siitäkin huolimatta huomattavasti nautittavampi kun edellinen. Tosin näiden vertaaminen keskenään on vähän ku vertailis et joudutko syömään lusikallisen, vai kaks lusikallista paskaa.

rating 40,000

09.10.2018 klo 15:34

Uinu, uinu lemmikkini 2

Kaikessa pölhöydessään ihan aidosti viihdyttävä elokuva. Clancy Brown loistaa taas tuttuun tapaan pahiksena. Äijähän on luotu tälläsiin mulkunrooleihin. Nuori Edward Furlong on hämmästyneen näkönen kuten aina. Tahatonta ja tahallista komiikkaa riittää, gore-efektit on kohdillaan ja missään kohtaa elokuvaa ei jäädä jumittaan paikalleen. Jatko-osaks leffaan josta ei tarvis todellakaan olla jatko-osaa, Pet Sematary kakkonen on ihan varsin mukiinmenevää roiskuttelua. Ei tätä ny varmaan ihan heti toistamiseen tuu katseltua, mutta kyllähän tän parissa kevyesti viihty sen tunnin ja puoli.

+

rating 50,000

08.10.2018 klo 19:27

Nukke jonka kanssa ei leikitä

Dolly Dearest källii juonensa, ja jopa monet kohtaukset Child's Playsta, Manaajasta ja The Omenista. Tälläset rip-off ripulit on monesti todella viihdyttäviä katseltavia. Tälläkin kertaa lykästää, paikoitellen. Näyttelijäsuoritukset on yli-juustoisia ja dialogi tönkömpää kuin aamustondis. Dolly Dearestilla olis todelliset panokset nousta todella kovaks kalkkunaleffaks, niin huono, että se on hyvä -leffojen joukkoon. Dolly on kuitenkin loppukädessä aivan liian tylsä ja tasapaksu tapaus, jotta siitä vois todella nauttia. Sillä on omat pöljät hetkensä, jolloin saa todella nauraa, mutta pääosin leffa on tylsää pakkopuuroa. Paska ei muutu kullaksi tälläkertaa, potentiaalisesta perseilystä huolimatta. Harmi.

rating 40,000

05.10.2018 klo 16:19

Aavelaiva

Yleensä kun dvd:n kannessa lupaillaan "Vuoden omaperäisin elokuva", niin elokuvassa ei ole mitään omaperäistä. No tässä oli. Nimittäin se, että tälläkertaa luokattoman huono säikyttelykauhu on sijoitettu tapahtumaan hylätyssä laivassa. Mitään muuta omaperäistä ei tässä kauhuelokuvan irvikuvassa ollut. Totaalista ajanhukkaa. 2000-luvun alun vittumaiseen tapaan, kohtauksiin on ympätty jatkuvasti jotain täysin tilanteeseen sopimatonta nu-metal musaa. Hahmot on tyhmempiä kun saapas, eikä tehosteetkaan oo mitenkään mieleenpainuvia. Tälläsestä elokuvasta saattais vielä nauttia, jos se olis edes jollain asteella viihdyttävä. Aavelaiva ei ole edes sitä. Se on täysin hajuton, mauton, kalpea elokuva. Kuten aave. Leffan suuri juonenkäännekkin näkyy kilometrin päähän, sitten kun se tapahtu, helvetisti dramatisoituna, iteltä pääsi armoton huutonauru. Ei jumalauta.

Lopusta vielä sen verran, että

Spoileri: näytä

Paskaa, isolla P:llä. Suosittelen käyttään sen puolitoistatuntia johonkin ihan muuhun. Haravoi vaikka lehdet pihalta, sekin on mukavampaa.

rating 20,000

05.10.2018 klo 09:53

Noitapiiri

Tietynlaiseen ysäri-kulttistatukseen noussut Noitapiiri oli itselle entuudestaan täysin tuntematon tapaus. Nyt sen nähneenä voi todeta, että kyseessä on ihan kelvollinen teinikauhuleffa, tai kauhukomedia. Huumoria on riittävissä määrin, ettei homma mene pelkästään tahattoman koomiseks. Muutama oikeesti tehokaskin kohtaus on saatu mukaan ympättyä. Efektit on myös hienoja. Mukaan on sekoitettu perinteistä käytännöntehostetta, animointia ja cgi:tä. Näyttelijöistä pitää mainita aina sopivan yrmy Fairuza Balk, joka tässäkin filmissä varastaa kaikki kohtaukset joissa on mukana. Noitapiiri on ysärin teinielokuville ominaisesti todella hölmö, mutta viihdyttävä kokemus. Tän vanavedessähän tuli sitten näitä Suomessakin televisiossa pyörineitä noita-aiheisia tv-sarjojakin. Aihehan on aina hyvä ja mielenkiintoinen. Ehkä tästäkin leffasta kuitenkin olis nauttinu vielä enemmän, jos olis nähny tän jo sillon kakarana. Ihan selvää nostalgia-arvoo elokuvalla on todella monille ihmisille, enkä ihmettele yhtään.

rating 60,000

01.10.2018 klo 14:28

Nomads - yön muukalaiset

Ihan kelvollinen debyyttiohjaus John McTiernanilta, joka sittemmin meni pyöräyttämään useammankin mestariteoksen. Nomads on kasarihenkeä vahvimmillaan. Tunnelma pääseekin parhaillaan ihan kohdilleen, mutta toisinaan leffa taantuu tylsäksi. Se, mikä leffasta päällimmäisenä jää mieleen paikoin hyvän unenomaisen tunnelman lisäksi on Bill Contin ihan järkyttävän kova tunnari. Pääthemen lisäks myös muut leffassa soivat biisit on varsin hyviä, 80-lukua uhkuvia kitaravetoisia fiilistelyjä. Biisien kitaraosuudet on muuten soittanu soundtrackin Contin kanssa yhteistyössä säveltänyt Ted Nugent. Että sillain.

rating 60,000

01.10.2018 klo 13:30

Poliisiopisto 5: Tehtävä Miami Beach

Todellista ryönää. Tässä vaiheessa iso osa aiempien osien näyttelijöistä oli tajunnu jo nostaa kytkintä. En kyllä toisaalta ihmettele näiden jatko-osien heikkoa tasoa, nehän pukkas kasarilla näitä vuoden välein ulos. Melko tiukka aikataulu. Alan olla vahvasti sitä mieltä, että jos meinaa Poliisiopisto -elokuvia katsella, on syytä katsoa vain kaksi ensimmäistä. Sen jälkeen tää homma on menny vaan kokoajan huonommaks. Eikä tää ole ikävä kyllä edes viimeinen osa.

Kolmonen oli huono, nelonen todella huono, ja vitonen vetää riman vieläkin alemmaksi.

rating 30,000

29.09.2018 klo 10:55

Poliisiopisto 4: Korttelipoliisit

Poliisiopisto 4 jatkaa kolmos-osan linjoilla, juoni rullaa tässä paremmin kun edellisessä mutta vitsit on sitä samaa kierrätystä, ja jopa vielä laiskemmin kirjoitettuna. Jos tästä jotain hyvää pitäis yrittää keksiä, niin ainakin sama näyttelijäkaarti on edelleen paikallaan. Siltikin, todella turha ja ankea elokuva.

rating 30,000

28.09.2018 klo 14:01

Postman - Tulevaisuuden sanansaattaja

Viihdyttävää sisällissotaa tulevaisuuden maisemissa, tai no, Amerikan takapajuloiden maisemissa. Lähdin ehkä väärällä asenteella katsomaan tätä, kun en tiennyt millaisesta filmistä on kyse. Odotin jotain Mad Max -tyylistä soramontturähinää. Homman nimihän olikin sitten jotain ihan muuta. Patrioottista yli-siirappista jenkkiöheltämistä ja kliseitä tässä piisaa kyllä. Kuitenkin sellaisissa rajoissa, ettei katsominen yllä tuskallisen puolelle. Mikään merkkiteos postimies ei ole, muttei todellakaan lähellekkään niin huonokaan, mitä siitä sanotaan. Ei edes Kevin Postnerin huonoimmasta päästä. Pituutta olis ehkä voinu hiukan hillitä. Haettu sanoma olis varmaan menny perille kahdessakin tunnissa.

Kyllä tän kerran helposti istuu lävitse.

rating 60,000

Edellinen sivu | 1 ... 4 5 6 7 8 9 10 11 12 ... 18 | Seuraava sivu

Profiilin tiedot

TOP-listat