Joku

Joku

Käyttäjä, 27 fania

Oma statistiikka: Elokuvien kommentit (877)

23.07.2021 klo 22:21

The Zero Boys

Miten voikin olla samaan aikaan niin hienon premissin ja osittain tunnelmankin omaava, mutta toisaalta mitäänsanomaton ja vaisu elokuva. Idean puolelta jotenkin kaikki osa-alueet lupailee täydellistä mökki-kauhuilua, mutta lopputulos on hienoinen pettymys. Viihdyttävä elokuva on siis jokatapauksessa kyseessä, ja parhaimmillaan ihan hulppeaa kasarifiilistä tässä tarjoillaan, mutta leffan kulttimainetta on hiukan vaikea ymmärtää. Hukkuu omissa kirjoissa silti sinne 80-luvun slasherien loputtomaan suohon. Ei parasta Mastorakista, mutta ei toisaalta kyllä huonointakaan.

Sanotaan näin, että aineksia olis ollu parempaankin.

+

rating 50,000

22.07.2021 klo 20:58

Running with the Devil

Kun joku napsii välistä ja jatkaa kartellin kokkelia, pitää paikalle lähettää Nikolas Kaakelin esittämä kovis tutkimaan, että missä kohtaa jakeluketju katkeaa. Kokkelin matkaa seurataan mielenkiintoisesti aina Kolumbiasta pohjoiseen amerikkaan saakka. Running with the Devil on mukavaan tahtiin rullaileva hiukan perinteisempi rikoselokuva. Ilman mitään elämää suurempia actionkohtauksia tai muuta koheltamista. Tän parissa viihty kyllä varsin hyvin sen maltillisen keston ajan. Ei mikään mieleenpainuvin elokuva, mutta ihan jees tasoa silti. Sekään ei aina oo ihan taattua näitä Cagen uudempia filmejä kun on seurannu.

rating 60,000

22.07.2021 klo 12:37

Sucker Punch

Teennäinen ja tylsä liki kaksituntinen musiikkivideo joka todistaa jälleen kerran Zack Snyderin heikkouden käsikirjoittajana. Tää on kuin jonkun 13-vuotiaan pojan energiajuomapärinöissä kirjoittama videopelifantasia. Leffa on turboahdettu täyteen miltään tuntumatonta fantasiatoimintaa, naisia vähissä vaatteissa ja paskoja teinipop-covereita tunnetuista rock-klassikoista. Snyderilla on sinällään visuaalinen silmä ihan kohdallaan moninkin paikoin, mutta kun ei tästä saa siltikään mitään irti. En usko että olisin jaksanu katella tällästä turhaketta edes sillon teini-ikäisenä pojankloppina. Kaikki tuntuu niin väkisin väännetyltä ja muoviselta. Sitten kun taustalle on yritetty vielä ympätä jotain mukakoskettavaa tarinantynkää niin ei vittu.

Ihan helvetin vaivaannuttavaa ja myötähäpeää aiheuttavaa katsottavaa. Menee samaan kastiin kun muutama vuosi aiemmin ilmestynyt elokuvan irvikuva Bitch Slap.

rating 20,000

22.07.2021 klo 10:18

Sphere - Vieras tulevaisuudesta

Aavistuksen ylipitkä, mutta ihan viihdyttävä scifijännäri joka sijoittuu virkistävästi avaruuden sijasta merenpohjaan. Maailman meret on kiehtova aihe, kun ajattelee miten paljon siellä ihan tosissaan on asioita jotka makaa edelleen löytämättä. James Cameronin The Abyss otti tästä aiheesta kopin ehkä hiukan paremmin kuin Sphere, mutta ei tämäkään huono elokuva ole. Ylipituuden huomaa ehkä siitä, että leffa käyttää valtaosan panoksista ensimmäisellä puoliskolla, sitten alkaa tyhjäkäynti ja turhien käänteiden sarjatuli, ja sitten vasta päästään loppusuoralle, joka sekin päättyy kohtalaisen antiklimaattisesti. Ehkä noin puoli tuntia olis voinu saksia huoletta pois, niin tässä olis käsillä todella jämäkkä paketti. Näyttelijäsuoritukset ynnä muu on kuitenkin ihan kohdillaan. Samoin elokuvan visuaalinen ilme. Tietyt efektit on ehkä inasen kärsiny ajan hampaasta, mutta eipä tuo ainakaan itseä haitannut, tunnelman ollessa kuitenkin hyvä. Itse tarina tosiaan on myös mielenkiintoinen, typeryyksineenkin, jos vaan scifi-leffat ylipäänsä kiinnostaa.

Kyllä tätä suositella voi. Parempiakin alagenren elokuvia on, mutta niin on toisaalta huonompiakin. Sphere tippuu johonkin siihen keskikastiin. Voisin katsoa joskus uudestaankin.

rating 60,000

14.07.2021 klo 21:44

Blood Quantum

Erittäin lupaavan alun jälkeen homma läsähtää ihan käsiin, ja luvassa olikin jälleen kerran vaan todella geneerinen ja mitäänsanomaton zombie-elokuva. Höh. Toki tässä ollaan sillä erotuksella liikenteessä, että tapahtumat tosiaan sijoittuu fiktiiviseen intiaanireservaattiin, perinteisten suurkaupunkien ynnä muiden sijasta. Tämä tuo hieman erilaista aspektia elokuvaan. Visuaalisesti Blood Quantum on myös varsin onnistunut. Sääli että sisällöltään elokuva plätsähtää mahalleen heti avausjakson jälkeen.

Toimis varmaan jossei olis entuudestaan nähny niin paljon zombi-elokuvia. Tuskin tuun katsomaan toistamiseen.

+

rating 40,000

13.07.2021 klo 21:58

Nimeni on Django

Yks italowesternin tunnetuimmista elokuvista, eli tietenkin Sergio Corbuccin Django, on kiistatta eniten epävirallisia jatko-osia ja ripoffeja poikinut elokuva. Leffalle saatiin toki yksi virallinenkin jatko-osa 80-luvulla, jossa pääosassa nähdään alkuperäisestäkin tuttu Franco Nero. Tänään tuli kuitenkin katsottua yksi niistä noin viidestä-kuudestakymmenestä epävirallisesta Django-elokuvasta. Nimittäin Ferdinando Baldin ohjaama Django Prepare a Coffin, tai alkuperäiseltä nimeltään Preparati la Bara!. Hieno nimi, hieno elokuva.

Djangon roolissa nähdään Franco Neron sijaan Terence Hill. Näissä kahdessa on muuten aika paljon yhdennäköisyyttä, etenkin kun päälle kiskotaan Djangon tuttu tummanpuhuva asu. Hill vetää roolinsa ihan hyvin, vaikkei mitenkään pääsekkään samalle tasolle Neron karisman kanssa tuona legendaarisena kostajana. Kostoretki saadaan aikaiseksi kun Djangon entinen kaveri, limainen liikemies, sekä tämän roistoystävä (loistava George Eastman) tappavat Djangon vaimon ja miltein sankarin itsensäkin. Tän jälkeen tyyppien luullessa Djangon olevan kuollut, äijä kasaa tietynlaisen iskujoukon kuolemaantuomituista miehistä. Django siis toimii teloittajana, ja pelastaa nää äijät hirsipuulta feikkaamalla heidän kuolemansa. Näin saadaan samalla etulyöntiasema yhteistä vihollista vastaan, näiden luullessa miesten olevan jo mullan alla. Vähän vastaavanlaista juonikuviota on nähty aiemminkin spaguissa, mutta kyllä tää toimi ihan hienosti edukseen, juonen ollessa kuitenkin kohtuullisen simppeli ja jouhevasti rullaava. Toimintaa on myös ihan riittämiin mukana, tosin ilman sen kummempaa veren läträämistä tai rujompaa tatsia. Aika peruspaukuttelusta on kyse. Huumoriakin löytyy, mutta Terence Hillin läsnäolosta huolimatta ei mihinkään slapstickiin asti mennä. Hauskemmat hetket tulee lähinnä Djangoa jeesaavan papparaisen toilailuista. Ja tottakai tässä nähdään myös Djangon legendaarinen, tietynlaiseksi tavaramerkiksi muodostunut konekivääri, varsin hienossa kohtauksessa.

Viihdyttävä elokuva kaikenkaikkiaan, ja jälleen kerran aivan fantastisella tunnusmusiikilla höystettynä. Prepare a Coffin edustaa myöskin Django-kopioissa sitä parempaa osastoa.

rating 70,000

13.07.2021 klo 11:58

Kuolleiden valtakunta

Ei kyllä toiminut enää oikein mitenkään päin. Muistin tykänneeni tästä jonkinverran ekalla katselukerralla. Se on sääli ettei itse zombielokuvien kummisetä George A. Romero saanut tuotua tähän uudempaan trilogiaansa lainkaan sitä hohtoa, jota nuo alkuperäiset kolme elokuvaa oli pullollaan. Land of the Deadissa on kyllä hyviä erikoistehosteita (Nicotero & Berger -kaksikko vakuuttaa aina), mutta vähintään yhtä paljon todella tökeröitä tietokone-efektejä. Ihan hyviä hahmoja, mutta vähintään yhtä paljon täysin mitäänsanomattomia hahmoja. Ja niin edelleen. Todella jaksijakoinen filmi. Osittain jopa ihan viihdyttävääkin meininkiä, mutta sitten taas toisaalta ei yhtään mitään mieleenpainuvaa. Todella vaisu esitys kaikenkaikkiaan. Parista hauskasta cameo-roolista voi ehkä antaa hiukan pisteitä.

Armoton rimanpudotus mestarillisen trilogian jälkeen.

rating 50,000

09.07.2021 klo 22:01

Fantastinen matka

Ihan hauska hömppäscifi 60-luvulta. Erinomaisen omalaatuinen juoni ja idea, mutta harmi kyllä meininki menee välillä puuduttavan tylsäksi. Onneks elokuvan visuaalinen puoli tarjoilee kuitenkin aika hienojakin efektejä ja väripläjäyksiä. Niinkun tuossa edellisessäkin kommentissa mainittiin, mielenkiintoinen asetelma, mutta lopputulos ei kanna ihan täysin maaliin saakka.

Tästä elokuvasta vois tehdä joku vaikka remaken. Tää ei kuitenkaan oo mikään genrensä kiistaton klassikko, ja tästä aiheesta vois kuitenkin saada niin paljon enemmänkin irti. Itseasiassa ilmeisesti Guillermo Del Toron oli pitäny jossain kohtaa tehdäkin tästä uusversio, mutta ne ajatukset on ilmeisesti jo kariutunut tai vaihtunu muiksi projekteiksi.

rating 60,000

07.07.2021 klo 21:30

Pieces

Pieces on täysin kulttimaineensa veroinen sekoitus slasheria ja gialloa. Rapa-altaan pohjaa rapsuttelevista elokuvistaan tunnettu ryönämaisteri Juan Piquer Simon on onnistunut loihtimaan yhden noiden edellämainittujen genrejen viihdyttävimmistä teoksista. Siis helvetti, tässä ei edes oo mitään järkeä suurimmaks osaks, ja mukana pomppii vaikka mitä porukkaa! Esimerkiks Bruce Lee imitaattori (Bruce Le) on tuotu mukaan ihan vaan koska voi! Tässä nähdään myös Paul L. Smith, eli köyhänmiehen Bud Spencer. Myös muita b-filmeistä tuttuja naamoja voi bongailla. Moottorisaha laulaa, veri lentää, aivan mielettömän kova score pauhaa taustalla ja meininki on just sopivan älyvapaata, mutta just sopivan aisoissa pysyvää pitääkseen mielenkiinnon juonenkin kannalta yllä.

Helvetin hyvä. You don't have to go to Texas for a Chainsaw Massacre!

rating 80,000

06.07.2021 klo 21:58

In the Electric Mist

Erikoinen seikka, että tää elokuva ei saanu jenkeissä teatterilevitystä ollenkaan, vaan se julkaistiin suoraan dvd:lle. Kyseessä on kuitenkin varsin pätevä murhamysteeri sijoitettuna syvän etelän rämeille. Tommy Lee Jones yrmynaamailee kovana mutta oikeudentajuisena kyttänä ja sivuosissa nähdään mm. John Goodman alamaailman kunkkuna. Muut näyttelijätkään ei kauheesti jää varjoon, vaan ihan kohtuuhyviä roolisuorituksia nähdään muitakin.

Hyvää dekkariviihdettä verkkaiseen tahtiin ja suhteellisen realistisen oloisesti toteutettuna. Ei ehkä hienoisesta tasapaksuudestaan johtuen mikään maailman muistettavin elokuva, mutta katsomisen arvoinen silti.

rating 60,000

06.07.2021 klo 16:42

Dead End

Simppelistä lähtöasetelmastaan huolimatta varsin omaperäinen ja viihdyttävä ozploitaatioelokuva. Kaikki on aina vaatetuksesta miljöisiin ja musiikkiin niin kasaria kuin voi vaan olla. Tää elokuva suorastaan huokuu sellasta Neon-Madmax -vibaa. Toimintaa leffassa on suhteellisen vähän, mutta sen korvaa tietynlainen hämyinen tunnelma. Toimii!

Katsoin tän nyt tokaa kertaa, ja ehkä elokuva ei purassu ihan niin kovasti kun ensimmäisellä kerralla, mutta varsin mainioo viihdettä Dead End Drive-in tarjoili edelleen.

rating 70,000

05.07.2021 klo 18:51

Guns Akimbo

Kohtuullisen hauska ja viihdyttävä toimintasekoilu hiukan Crankin hengessä. Sata lasissa paahdetaan alusta loppuun saakka. Meininki on ihan menevää, mutta olisin kaivannu ehkä tietokonesplätterin sijaan vielä enemmän sitä ihan aitoa gorea. Jotkut toimintakohtaukset oli myös niin siloteltua perushuttua, ettei oikein jaksanu lämmittää mieltä. Huumori toimi puolittain. Osa vitseistä oli lähinnä vaivaannuttavia, mutta oli tässä ihan aidosti hauskaa huumoriakin. Radcliffe veti myös nörttiroolinsa kohtuudella.

Perushöttöä, sopinee vaikka kovaan krapulatilaan kun aivotoiminta lähentelee nollaa.

rating 60,000

27.06.2021 klo 15:06

Ulzana - verinen apassi

Ulzana's Raid on karun pelkistetty ja suoraviivainen western, jossa Burt Lancasterin esittämä konkari jahtaa nuoren räkänokka-luutnantin kanssa Ulzana -nimistä apassipäällikköä halki erämaan. Meininki on paikoin vähän hidasotteista, mutta se toisaalta tukee toimintakohtauksia mukavasti ja tekee niistä iskevämpiä. Lancaster on loistava roolissaan kuten yleensä. Muu cast jää vähän mitäänsanomattomaksi. Samaa voi sanoa musiikeista. Mitään erityisen mieleenpainuvaa tai eeppistä sävellystä ei kyllä kuulla tukemassa elokuvaa. Samoin tuo yksinkertainen kuvaus jättää hiukan toivomisen varaa.

Ulzana's Raidissa on paljon hyvää, mutta tavallaan loppukädessä se jää kuitenkin varsin keskinkertaiseksi elokuvaksi genressään. Täysin katselukelpoinen ja jopa viihdyttävä, mutta hiukan unohdettava tapaus.

+

rating 60,000

25.06.2021 klo 16:29

Skiptrace

Paras Rennyn 2010-luvun elokuvista, tosin se ei kovin suuri kehu ole kun ottaa huomioon äijän erittäin heikon tason tänäpäivänä. Skiptrace on kuitenkin onneks varsin viihdyttävä, lievästä ylipituudestaankin huolimatta. Chanilla tossu nousee kiitettävästi vieläkin, ja Knoxville on ihan hyvä ärsyttävänä jenkki-sidekickinä. Huumori ikävä kyllä ei toimi tässä kun puolet ajasta. Toivoisin että Renny vielä palais "juurilleen" ja tekis jonkun kunnon 80-lukulais -henkisen verisen toimintaelokuvan. Ilman kokoperheenhömppää tai muuta typerää scheisseä.

Kiinalaiset maisemat oli muuten mukavaa vaihtelua tälläseen toimintaelokuvaan. Täähän oli melkein kun matkailumainos. Itse pari kertaa Kiinassa käyneenä kyllä diggasin katella noita maisemia. Kaunis maahan se on.

rating 50,000

24.06.2021 klo 20:23

Deranged

Aika messevän kieroutunutta meininkiä. Tosin niinhän se Ed Geinin keissikin oli, johon tää elokuva siis perustuu aivan suoraan. Hyvin samankaltaisissa tunnelmissa liikutaan kuin saman vuoden klassikkoelokuva Texas Chain Saw Massacressa. Deranged ei Roberts Blossomin loistavasta roolisuorituksesta huolimatta yllä Texas Chain Saw Massacren tasolle, mutta kyllä sen täytyy olla silti yksi parhaista Ed Geinin -tositarinan innoittamista elokuvista. Niin ja Tom Savinin efektit ansaitsee jälleen kerran maininnan! Visvaa, verta ja ällötyksiä riittää!

+

rating 60,000

22.06.2021 klo 19:53

Island of Death

Joo, kauan kesti ennenkuin sain aikaiseksi katsoa tämän Nico Mastorakiksen kulttiteoksen. Kyllähän se tavallaan lunasti odotukset suurimmalta osin. Meininki on täysin vinksahtanutta, ja leffa onnistuu törkeydellään jopa yllättämään parikin kertaa. Puhutaan kuitenkin 70-luvun puolivälillä ilmestyneestä elokuvasta, tohon aikaan ei kuvaruudulla oltu nähty vielä ihan kaikkea, mitä tänäpäivänä. Island of Death tais muistaakseni olla brittien pahamaineisella video nasty -listallakin, eikä ihme. Ronskia matskuahan tässä oli, ei ehkä niinkään mitään gore-ilottelua, mutta toooooodella sleazya ja likaista meininkiä. Melkein tekis mieli ottaa suihku tän katsomisen jälkeen. Ei tosin samanlaista suihkua kun mitä yks daami saa elokuvan aikana. Kuitenkin siitäkin huolimatta että Island of Deathilla on kiistattomat törky-arvonsa, ei sitä voi mitenkään nostaa mihinkään klassikkoasemaan edes omassa genressään. Elokuva on ensinnäkin aivan liian pitkä, ja laahaa monessa kohtaa. Filmin ois ihan hyvin voinu typistää puoleentoista tuntiin, tai jopa tunti kahteenkymmeneen minuuttiin. Musiikit sen sijaan oli rautaa! Mikäs sopis sen paremmin murhaamisen, raiskaamisen ja kaiken muun saastan taustalle kuin rauhallinen ja rento lauleskelu.

+

rating 60,000

20.06.2021 klo 22:46

The Lone Ranger

Toimivaa ja taatun pölkkypäistä popkorniviihdettä. Ei sen enempää eikä vähempää. Tuo monellakin tapaa mieleen Pirates of the Caribbean -elokuvat. Eikä varmaan vähiten Johnny Deppin Tonto -hahmon yhtäläisyyksistä Jack Sparrowiin. Gore Verbinski myös heiluu tässäkin ohjaajan puikoissa. Katsoin tän nyt toista kertaa, ja täytyy sanoa että parempi tämä on kuin yksikään Pirates of the Caribbeanin jatko-osista (no okei, tokan kanssa ehkä öpaut samalla viivalla). Sinällään ihan tervetullutta samanhenkistä seikkailuelokuvaa tarjoillaan tässäkin, karibianmeren sijaan ollaan vaan villissä lännessä. No, sehän sopii.

Lone Ranger on pätevä krapulaleffaksi tai ylipäänsä sellaseen fiilikseen kun ei jaksa kauheesti päätään rassata.

rating 60,000

14.06.2021 klo 13:12

Best Worst Movie

Loistava dokumentti ryönä-klassikkon synnyttämästä ilmiöstä, sekä elokuvan teosta ja siinä mukana olleista ihmisistä. Mahtavia elämäntarinoita ja hienoa heittäytymistä! Ehdottomasti kannattaa katsella tämä heti Troll kakkosen perään. Hieno pala elokuvahistoriaa.

rating 80,000

14.06.2021 klo 13:09

Troll 2

Mahtava roskaelokuva josta kehittyi melko älyttömiin sfääreihin paisunut kultti-ilmiö. Sontaahan tää elokuva on, mutta just oikeella tavalla. Meininki on alusta loppuun saakka ihan mielettömän viihdyttävää seurattavaa. Näyttely on niin täynnä tahatonta komiikkaa, että nauruhermot on kovilla. Maailman huonointa elokuvaa tästä ei silti saa miltään kantilta katsottuna. Tai se joka väittää tätä maailman surkeimmaksi elokuvaksi, ei selvästikään ole nähnyt ihan oikeesti huonoja elokuvia. Voisin heittää ihan vaikka vanhan kunnon Italian suunnilta heti useemman kymmenen tekelettä jotka on paljon paskempia kuin tämä, niin tuotantoarvoiltaan kuin ylipäätään. Ihan jo itseasiassa tuo ensimmäinen Troll -elokuva, jonka nimissä tällä filmillä yritettiin rahastaa, on paljon tätä jatko-osaa mitäänsanomattomampi ja paskempi filmi. Troll kakkosen puolestaan huikeaksi nostaa juurikin se, että se on täysin luokaton elokuva, mutta onnistuu samaanaikaan olemaan viihdyttävä ja täynnä mieleenpainuvia kohtauksia ja reploja!

Taattua roskaviihdettä ja kulttistatuksensa ansainnut elokuva. Suosittelen hankkimaan tuon brittiläisen Eureka!:n blu-rayn, siinä on elokuvat Troll 1-2, sekä mainio dokumentti ilmiöstä tämän jatko-osan ympärillä, Best Worst Movie.

rating 50,000

13.06.2021 klo 16:08

On aika tappaa

Tärkeitä teemoja käsittelevä oikeussalielokuva joka pärjää kyllä pitkän kestonsa kanssa ihmeen hyvin. Ei tuntunu lainkaan niin pitkältä mitä ajattelin alkuun kun rupesin katsomaan. Cast vilisee loistavia näyttelijöitä ja tarina on tyylinsä kliseistäkin huolimatta mielenkiintoinen. Paha tästä on mitään isompia moitteita keksiä. Osa hahmoista ehkä jää hiukan ohuiksi. Grishamin kirja vois olla ihan lukemisen arvoinen, siinä varmaan syvennytään enemmän noihin eri henkilöhahmoihin ja heidän motiiveihinsa keissin ympärillä. Kuten tossa aiemminkin oli mainittu niin elokuva on nimenomaan näyttelijöidensä näköinen, ei niinkään ohjaaja Schumacherin. Ohjauspuoli toki hoituu Schumilta varmalla otteella tässäkin. Ehdottomasti äijän parempaa leffaa tämäkin.

Jos oikeussalidraamat uppoo niin tää kannattaa ehdottomasti katsoa.

+

rating 70,000

13.06.2021 klo 15:54

Naapuri kuin painajainen

Helvetin typerän suomennoksen omaava Flawless on itseasiassa melko hyvä pätkä. Ei välttämättä olis toki toiminu ilman Robert De Niron ja Philip Seymour Hoffmanin mahtavia roolisuorituksia. Tuosta kantavasta voimasta huolimatta on tässä muutakin hyvää. Tarina ei ole ihan tavanomaisimmasta päästä ja tässä on sellasta ilkeetä mutta samanaikaisesti todella lämmihenkistä fiilistä. Tää onkin ehdottomasti enemmän musta komedia kun minkäänsortin trilleri tai toimintaelokuva. Monia hienoja pointteja ihmisten erilaisuuksista ja ennakkoluuloista tuodaan näppärästi synkähkön huumorin kautta ulos, ja vieläpä osuvasti molemmilta osapuolilta.

Flawless on ehdottomasti ohjaajansa Joel Schumacherin parempaa osastoa. Sanoisinko jopa pienimuotoinen valopilkku, joka ei varmaan monelle oo ihan niin tuttu elokuva kun esimerkiks Batmanit, jotka jää kyllä valovuosia tämän teoksen taakse. Tän vois jopa katsoa uudestaan joskus.

rating 70,000

12.06.2021 klo 17:07

Tunkeutujat

Tässäpä on toimintaraina ihan helkkarin hyvällä idealla. Juoni on kuin suoraan jostain 80-luvun toimintafilmistä, ja tyylillisesti ollaan muutenkin toimintaelokuvan juurilla, kiitos ohjaaja Walter Hillin. Harmi että Ice-T ja kumppanit osaa näytellä yhtä paljon kuin meikäläisen vasemmanjalan kumisaapas, muuten tässä olis voinut olla potkua vielä parempaankin. Samoin sen käsivarakameran olis voinu todellakin jättää pois. Tässä on aika paljon tollasta pientä nillitettävää, mutta myös paljon hyvää. Ensinnäkin elokuvassa ei ole tylsää hetkeä. Juoni on aidosti kiinnostava. Bill Paxton ja etenkin William Sadler vetää loistavan roolin. Väkivalta on veristä ja toiminta näyttävää, tuttuun Walter Hill -tyyliin. Niin ja hidastuksia käytetään myös ohjaajan tapaan runsaasti. En laskenu moniko ukko tässä lentää lasin läpi hidastetusti, mutta aika moni!

Toimivaa toiminta-viihdettä.

rating 70,000

11.06.2021 klo 18:48

Viva

Camp-henkistä näyttelemistä, upeita lavasteita, kauniita naisia ja helvetinmoinen överilataus 70-luvun meininkiä. Viva tarjoilee annoksen tietynlaista ajankuvaa ja parodiaa, sanoisinko jopa tribuuttia seitkytlukulaisille sexploitaatiofilmeille. Anna Biller ei tällä elokuvalla varsinaisesti vakuuta käsikirjoittajana, mutta ohjaus on tyylikästä ja elokuvan visuaalinen ilme on täysosuma. Leffa näyttää nimenomaan 70-luvun b-luokan pehmopornolta. Kaikki lavasteet, esineet ja vaatteet on tarkoin valittu mätsäämään keskenään, ja sen ne myös tekee. Harmi että tästä huolimatta itse elokuva on myös täyttä roskaa. Siis just kuten 70-lukulaiset pehmopornot. Aivan yhtä tuskallisen tylsää katsottavaa. Ruudulla ei tapahdu oikeestaan lähes koko elokuvan aikana yhtään mitään mielenkiintoista. On vähän photoshoot -sessioita, nudistihippejä, orgiat (jossa on muuten hienoja psykedeelisiä piirrettyjä kohtia) ja muuta vastaavaa. Viva kuulostaa paperilla mahtavalta idealta, ja tavallaan se visuaaliselta puoleltaan onkin hieno teos. Leffa kaatuu kuitenkin totaaliseen juonenpuutteeseen ja tylsyyteen. Kestoa on aivan liikaa tälläiselle elokuvalle ja camp-tyylinen näytteleminen ja tökködialogi naurattaa vaan oman aikansa, jossain vaiheessa sekin alko lähinnä vituttamaan.

Jos 70-lukulaiset roskaelokuvat ja etenkin sexploitaatio liippaa läheltä omaa makua, niin kyllä tän katsastaa voi. Jos taas ei, niin en voi suositella. Tästä tuskin saa yhtään mitään irti jossei aihe ole tuttu edes jollain tasolla. Itse katsoin tän nyt toista kertaa, ja tällä kertaa tiesin mitä elokuvalta odottaa, eikä se siltikään oikein lunastanut potentiaaliaan.

Kiikunkaakun kaksi ja puoli.

rating 50,000

10.06.2021 klo 21:11

Peikko

Charles Bandin nimi krediiteissä on kyllä aina lupaus seikkailusta. Äijä on ollu läsnä tekemässä ihan aitoja helmiäkin, kuten Re-Animatoria, From Beyondia ja Tourist Trapia. Lähinnä Band kuitenkin tunnetaan esimerkiksi mainitsemiani leffoja myöhemmästä Full Moon -lafkasta, joka on puskenu vuosikymmenien ajan roskafilmejä suoraan kotitallenteille. Troll on Bandin aiemman yhtiön, Empiren tekosia, mutta vois ryönäiseltä olemukseltaan olla myöhempiä Full Moon -teoksia aivan hyvin.

Troll on kasattu oikeestaan todella vakuuttavalla porukalla. On suoranaisia kulttinäyttelijöitä, tehosteguruja jne. Jopa poplegenda Sonny Bono häärii ruudulla! Siltikin lopputulos on jotenkin toooooooodella kämänen. Tehosteita siis lukuunottamatta, siltä puolelta ei pysty antamaan noottia. Trollin ehkä suurin vika on se, että siitä lähdettiin tekemään lastenelokuvaa. Ohjaaja ja tehostevelho John Carl Buechler olis halunnu tehdä filmistä enemmänkin slasher-henkisen, mutta Bandin idea oli vääntää PG-13 -elokuva. Ei hyvä. Sanottakoon kuitenkin ettei se todellakaan ole elokuvan ainoa kompastuskivi. Käsikirjoitus on täysin älytön, lapsinäyttelijät rasittavia ja jotenkin elokuva onnistuu laahaamaan aivan liikaa tunnin ja kahdenkymmenen minuutin kestostaan huolimatta.

Ihan lupaavasta premissistään ja hienoista rölli-efekteistä huolimatta Troll on todella valju ja tyhjänpäiväinen elokuva. En ihmettele yhtään, että tämä ykkösosa on jäänyt totaalisesti maailman huonoimpanakin pidetyn kakkososansa varjoon.

Hauska muuten että päähenkilöiden nimet on Harry Potter Senior ja Harry Potter Junior!

rating 40,000

07.06.2021 klo 16:40

All the Colors of the Dark

Neljä tähteä olis läimähtäny helposti jos Martino olis saanu pidettyä langat käsissä aivan elokuvan loppuun saakka. Ikävä kyllä viimenen vartti on antiklimaattinen lässähdys muuten niin painostavatunnelmaiselle ja psykedeeliselle trillerille. Tämähän monesti ympätään gialloihin, vaikka ei ainakaan mun mielestä pieniä välähdyksiä lukuunottamatta tuohon genreen kuulu. Kyseessä on ennemminkin vähän sellanen Rosemaryn painajaista muistuttava paranoia-elokuva. Todella tyylikkään kuvauksen lisäks musiikeista täytyy antaa plussaa. Edwige Fenech on myös taattu valinta liimaamaan katsojan silmät kuvaruutuun kiinni. Niin ja nähdäänhän tässä myös monista gialloista tuttu George Hilton. Äijä muuten näytteli myös yhdessä Sartana -sarjan elokuvassa nimiroolia. Roolisuoritukset tässä filmissä on muutenkin kautta linjan kohtuu jees.

Hyvä mysteeritrilleri jolla olis ollu potentiaalia olla jopa ihan genrensä paremmistoa, mutta pakka menee sekaisin loppua kohden ikävällä tavalla. Jokatapauksessa ehdottomasti italoelokuvien ystäville pakkokatsottavaa.

rating 70,000

02.06.2021 klo 12:30

Savate

Savate on oikein kunnon martial-arts-kalkkunavälipala. B-luokan kähinöistä tuttu puupökkelö Olivier "Köyhänmiehen Damme" Gruner vetelee turpaan kehässä ja karsinassa. Kyseessä on mielettömän kliseinen ja sakkainen turnauselokuva. Vähän kuin Bloodsport olis heitetty villiin länteen. Lännenkuvaus on tietenkin sen näköinen että filmien päälle olis kustu, koska hei, westernit on aina kellertäviä! Terveisin ohjaaja Isaac "yritäppä muistaa yksikin elokuvani" Florentine. Grunerin ameebaa muistuttavan roolisuorituksen lisäks tässä on onneks jostain kumman syystä ihan oikeakin näyttelijä mukana, nimittäin R. Lee Ermey!! Mitä ihmettä?! Miestä ei ole edes kreditoitu. Veikkaan kyllä että ihan omasta toiveestaan. Sitten toinen mainitsemisen arvoinen ilmestys on elokuvan pääpahis. Saksalainen överipahis, jota esittää kukapa muukaan kuin Marc Beastmaster Singer! Huikeeta.

Savatea voi kyllä suositella varauksetta kaikille b-luokan martial-arts -elokuvien ystäville. Muiden ei kannata vaivautua. Elokuvanahan tämä on täysin luokaton esitys.

+

(Pieni plussa päälle R. Lee Ermeystä ja Marc Singeristä)

rating 40,000

31.05.2021 klo 20:25

Trespass

Suhteellisen ennalta-arvattava ja kliseinen home-invasion -trilleri, kuitenkin ihan kohtuu hyvällä castilla. Cagen ölinä viihdyttää totuttuun tapaan, Kidmania katselee edelleen mielellään, ja yks suosikki nykypäivän miesnäyttelijöistäni Ben Mendelsohn vetäsee ihan kelpo roolin pelkurimaisena kidnappaajana. Ylipäänsä tässä muuten yks suurimmista tahattoman komiikan aspekteista tulee noista helvetin sieppaajista, äijät on niin kädettömiä ja surkeita "alallaan", että ihan sääliksi käy. Samoin käy sääliksi näyttelijöitä siinä mielessä, että leffan käsikirjoitus ei anna juurikaan varaa suurempiin tulkintoihin. Elokuva puksuttaa täysillä alusta loppuun, ja sellasella "twisti twistin perään" -meiningillä, että järjen hiventäkään tässä ei ole enää ensimmäisen puolituntisen jälkeen. Siitäkin huolimatta, kokoajan enemmän puihin menevä ryöstö jaksaa naurattaa ja viihdyttää loppuun saakka.

Joel Schumacherin epätasaisen uran viimeiseksi jäänyt elokuva ei todellakaan ole lähelläkään miehen kirkkainta kärkeä ja parhaita aikoja ohjaajana. Ei Trespass onneks siltikään mikään ihan totaalinen paskaläjä ole. Sen sijaan se on totaalisen unohdettava teos.

rating 50,000

28.05.2021 klo 16:23

Cujo - kauhun silmät

Mulla on jonkinasteinen nostalgiaside tähän elokuvaan, ja se onkin puraissut itselle aina tosi hyvin. Pidän tätä vahvasti parempana, kuin mitä ihmiset yleensä. Cujo on toteutettu näyttävän näköisesti, paikoin on saatu lupsakan näköisestä bernhardilaisesta todella uhkaavan näköinen. Ylipäänsä leffa saa alun lätinöiden jälkeen maatilalle saavuttaessa melkoisen jännitteen aikaseks. Harmi että loppupuolisko on osittain rytmitetty hiukan huonosti, jolloin tiheä tunnelma ei kestä ihan yhtäjaksoisesti loppuun saakka. Jokatapauksessa tää tarjoilee varsin hyviä shokkeja, etenkin jos tän sattuu näkemään herkässä ja oikeassa iässä. Itse taisin olla noin 10 vuotias kun ensimmäistä kertaa tuli katsottua. Ehkä osa leffan viehätyksestä on sitä nostalgisointia, mutta kyllä tällä ihan oikeat ansionsakin on.

Cujo on ehdottomasti sitä parempaa King-filmatisointia.

+

rating 70,000

27.05.2021 klo 15:38

Cut-Throats Nine

Tämä elokuva vetää kyllä monet muut genrensä elokuvat hirttolaverilta heittämällä alas. Kurkunleikkaajien yhdeksikkö nousee kyllä yhdeks omista lempiwesterneistä koskaan. Aikalaisekseen erittäin brutaalia ja tylyä meininkiä tarjoava elokuva on poikkeuksellisesti Italian sijaan espanjalainen tuotanto. Laskisin silti tän spagettiwesternin genreen, sillä se täyttää aivan kaikki tunnusmerkit joita italianserkkunsa omaavat. Sillä erotuksella, että Cut-Throats Nine onnistuu lähes joka osa-alueella olemaan vielä nihilistisempi ja raaempi, niin visuaalisesti kuin pinnan altakin. Tarina kertoo kersantista jonka on määrä viedä vankkurillinen rangaistusvankeja paikasta a. paikkaan b. Matkan varrella kultarosvot pysäyttävät vankkurin ja taistelun temmellyksessä kuljettajat saa surmansa, ja vangit jää täysin tämän Robert Hundarin esittämän kersantin kontolle. Siitä alkaa verinen ja armoton erämaaretki takaisin kohti sivistystä. Matkaa ei helpota yhtään se, että kersantilla on matkassaan myös hänen kaunis ja nuori tyttärensä. Vangit ei myöskään todellakaan ole mitään karjavarkaita, vaan ihan puhdasverisiä murhamiehiä ja raiskaajia. Mielestäni tämä elokuvan peruspremissi on aivan loistava. Ei ehkä täysin originaali, onhan näitä elokuvissa nähty paljonkin vastaavanlaisia, mutta kelpo vaihtelua silti spaguissa yleiselle kostotarinalle tai pelastusretkelle. Vielä kun hahmoista valtaosaan syvennytään lyhyillä mutta sitäkin oleellisemmilla leikkauksilla heidän taustoistaan, se antaa näille tyypeille kasvot. Lopussa sitä huomaa olleensa kiinnostunut jokaisen kohtalosta, sekä hyvisten että pahisten. Cut-Throats Nine myös tarjoaa muutaman napakan ja toimivan juonenkäänteen, joista osa on todella odottamattomia, mutta osa toki hiukan ennalta-arvattaviakin. Juonessa on myös yksi todella iso faktuaalinen aukko, jota en kyllä itse tullut edes ajatelleeksi, mutta ei se oikeastaan vaikuta filmin toimivuuteen millään lailla. Ellei sitten tälläset asiat vaivaa. IMDb:n goofseista löytyy ko. moka jos kiinnostaa, en viitsi sitä tähän kirjotella sillä se spoilaa osan elokuvasta.

Tarinan lisäksi elokuva antaa vahvaa antia visuaalisella puolellakin. Rujonkauniit vuoristot ja lumiset maisemat antaa hienot puitteet veriselle selviytymiskamppailulle. Ja niitähän tässä riittää, sekä verta, että kauniita maisemia. Leffa yltyy paikoin about Lucio Fulci -tyyliseks gore-ilotteluks, mikä on kyllä erikoinen aspekti tuon ajan westernille. Veriset kohtaukset tukee elokuvan muutenkin raakaa otetta. Filmi tuo moninpaikoin mieleen Sergio Corbuccin mestariteoksen, Suuri hiljaisuus. Aika samoilla synkkyyden leveleillä liikutaan. Musiikkipuoli on myös suurimmalta osin kauhuelokuvamainen ja uhkaavaa ilmapiiriä korostava. Ei ehkä muistettavimpia tästä genrestä, mutta tunnelmaan täydellisen sopiva. Tuota tunnelmaa ja leffan tarinaa ajatellen voisi kuvitella että Quentin Tarantino olisi ottanut tästä vahvasti vaikutteita elokuvaansa Hateful Eight. Saatan olla väärässäkin, mutta lumiset maisemat, vankikuljetus, mökkiin jumittuminen ja elokuvan nimi antaa kyllä olettaa että Cut-Throats Nine olisi pyörinyt Tarantinonkin kotiteatterissa jokuseen kertaan.

Kaikenkaikkiaan mieletön pläjäys spagua, ultraväkivaltaisella otteella ja vahvoilla kauhuviboilla. Ainoastaan elokuvan loppukohtaus oli hieman töksähtävä, ja jätti toivomisen varaa, mutta tavallaan sekin tukee leffan lohdutonta tunnelmaa.

Ei todellakaan kaukana täydellisestä spagettiwesternistä.

rating 90,000

24.05.2021 klo 14:54

Santa's Slay - Paholaispukki

Hyvää roskaviihdettä sopivan mittaisena pakettina, eipä siinä. Vähän olis kaivannu enemmän törkyä ja verta, että jäis oikein mieleenpainuvaksi genrensä filmiksi. Bill Goldberg toki paholaispukkina on loistava, ja ansaitsee paikkansa "pahojen pukkien" -historiassa. Harmi että muut osa-alueet onkin sitten hiukan mitäänsanomattomia. Vitsipuoli on vähän 50-50 -luokkaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että tässä joulukauhujen genressä on jo Silent Night Deadly Night, Christmas Evil ja Black Christmas -kaltaisia pieniä helmiä. Niin ja tietysti kotimainen Rare Exports ajaa myös tämän ohi. Ei lujasti, mutta kyllä se muistettavampi filmi on kuin tämä.

Hyvää viihdettä. Ainekset olisi kulttiklassikoksi, mutta jotenkin se ihan täysi potentiaali jäi lunastamatta.

rating 60,000

23.05.2021 klo 11:52

Willy's Wonderland

Ihan hauska throwback 80 ja 90-lukujen kämäsimpiin kauhuelokuviin. Tästä tulee just mieleen jotkut tappajaklovnit avaruudesta jne, ja sitä varmaan tekijät on hakenutkin takaa. Ihan kaikki jutut ei osu maaliin, ja liika itsetietoisuus ärsyttää välillä. Nicolas Kaakeli on kuitenkin jokatapauksessa loistava äänettömänä kulkijana joka pestataan siivoamaan kirottua perheravintolaa. Äijä litkii energiajuomaa ja hakkaa paholaismaisista koneista paskat, tai tässä tapauksessa öljyt pihalle. Tää on just sellasta kevyttä kaljottelu tai krapula-viihdettä. Ei sen enempää, eikä vähempää. Jäänee jopa muistiin tietynlaisena kulttifilminä tulevaisuudessa. Cage on kyllä luonut itselleen tietynlaisen kulttimaineen jo nyt.

Antaa sen mitä lupaakin.

rating 60,000

21.05.2021 klo 16:53

Mestarivalehtelija

Eipä juuri naurattanut. Lähinnä tuli nosteltua kulmakarvoja mitä typerimmille ja epäuskottavimmille kohtauksille. Kaikki tuntuu jotenkin väkisin väännetyltä ja väsähtäneeltä. Pari irrallista hauskaa juttua siellä täällä, muuten kokonaisuutena todella ankea elokuva. Pääosanäyttelijät Wilder ja Pryor legendoja molemmat, mutta tälläkertaa ei irronnut. Knoppitietona: Oli muuten molempien herrojen viimeinen pääosarooli isolla kankaalla.

rating 40,000

21.05.2021 klo 00:02

Fillarijengi

Kelpo hyvänmielen elokuva loistavalla castilla varustettuna. Tuttuja naamoja vilisee ruudulla jatkuvasti, ja meininki on sopivan hyväntuulista. Se "italia-fanitus" -läppä kävi aika nopeesti vanhaks, mutta muuten ihan hauskojakin vitsejä tässä oli riittämiin. Lopun pyöräskaba-huipennus on ehdottomasti Fillarijengin parasta antia!

+

rating 60,000

19.05.2021 klo 14:34

Scream, Blacula, Scream

Scream Blacula Scream jatkaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Prinssi Mamuwalde on kukistettu, mutta erään "voodoosuvun" hyljeksitty vesa päättää herättää vanhan vampyyrin eloon. Aiemmin on siis puhuttu siitä kuka jatkaa suvun "päämiehenä" edellisen menehdyttyä. Pahiksemme on kuitenkin turhamainen parittaja-mies, ja tätähän suku ei tahdo johtoon päästää. Siitä suivaantuneena saadaan motiivi noihin Mamuwalden herättelyhommiin. No, herätessään kärttyinen Mamuwalde tekee ensimmäisenä tästä niljakkeesta itselleen Renfield-tyyppisen kätyrin. Tälläkertaa kuitenkaan Mamuwalde ei ole etsimässä morsianta, vaan hiffatessaan voodoon voiman, keksii että jokuhan voisin manata hänen kirouksensa ikuisesta elämästä pois. Tähän pestiin Mamuwalde päättää pestata Pam Grierin esittämän Lisan, jolla on voimakkaita voodooskillejä. Mukana heiluu myös Lisan poikakaveri, joka pääsee selville Mamuwalden todellisesta olemuksesta, samaantapaan kuin ensimmäisessä osassa tohtori Gordon Thomas.

Scream Blacula Scream ei yllä aivan samalle tasolle ensimmäisen osansa kanssa. Juoni on eroavaisuuksistaan hiukan liian samanlainen kun ekassa osassa. Siis jokatapauksessa plussan puolella ollaan, ja meininki on toisinaan yhtä tehokasta kuin ekassakin, ei vaan ihan yhtä jatkuva taso pysy yllä. Maskeeraukset ynnä muut tuntuu jotenkin huonommilta, samoin jännitteen rakentaminen. Lopun voodoo-manauskohtaus on toki loistava. Musiikeista voi myös jälleen kerran antaa syvän kiitoksen tekijöille, samoin siitä, että William Marshall palasi rooliinsa Mamuwaldena. Mies on ihan aidosti hypnoottinen roolissaan! Mamuwalde onkin hahmona sellainen, että se sopisi ihan aidosti vakavan elokuvan hahmoksi, niin tyylillä Marshall roolinsa vetää. Äijän karisma on niin voimakas, että sitä voisi leikata veitsellä, ja annostella huonommille näyttelijöille, eikä se loppuis siltikään. Samaa voi sanoa Pam Grieristä, joka on kyllä aina yks näiden elokuvien viehätyksestä. Grier on blaxploitaatiocineman kiistaton kuningatar, ja hän tuo aina oman lisänsä leffaan kuin leffaan.

Hyvä jatko-osa, sikäli nää jatko-osat ei blaxploitaatiogenressä ole niin kovin yleisiä. Esim. Cleopatra Jonesille ja Shaftille on jatkiksia tehty, mutta mikään itsestäänselvyys ei genren sisällä ollut, että elokuvat saisi jatkoa. Ainoastaan isommat hitit kuulu tähän ryhmään. Scream Blacula Screamia on helppo suositella, jos pitää ensimmäisestäkin osasta.

Loppuun vielä suositus brittiläisen Eurekan tupla-bluray -julkaisulle, joka sisältää nämä molemmat elokuvat. Ei ole kallis, varmaan euroissa about 15€ luokkaa. Laadukas ja hyvä julkaisu. Ehdotonta hyllykamaa bläkärien ystäville!

+

rating 60,000

14.05.2021 klo 16:02

Dynamiittimies

Kyseessä on Ferdinando Baldin ohjaama melko komediallinen fantasiaa ja westerniä yhdistelevä elokuva. Baldi on ohjannut aiemminkin lännenelokuvia, kuten Texas, Adiosin sekä Django Prepare a Coffinin. Toisen näistä oonkin aiemmin käyny läpi jo tässä ketjussa. Äijä siis tuntee westernit kyllä, ja se näkyykin tästä elokuvasta. Kuvaus ja ohjaus on todella tyylikästä. Pääosaa esittää Tony Anthony, joka ilmeisesti on esittänyt tätä samaa hahmoa useammassakin filmissä, joita en oo kuitenkaan nähnyt. Dynamiittimies pääty hankintaan lähinnä sen todella omituisen premissin takia. Elokuva siis alkaa sillä, että köysissä roikkuva mies ajautuu hevosen raahaamana kyläpahaseen, jossa on kristallipalloja siellä täällä. No paikallinen ennustajaeukko siellä asusteleekin, ja tarjoaa miehelle kymppitonnin rahaa jos tämä suostuu escorttaamaan espanjalaisen prinsessan kotimaahansa. Hetki tämän jälkeen paikalle hyökkää viikinkikypärällä varustettu barbaari joukkoineen. Näitä turpaan vedettyään Anthonyn hahmo toteaa lakonisesti, että helvetti, tuohon summaan vien neidin ihan mihin tahansa maailmankolkkaan. Ja tästä alkaa retki Espanjaan, ja helkkarin outojen tapahtumien sarja. Oikeesti, tässä filmissä on viikinkimäisiä barbaareja, kyttyräselkäinen Shakespearea siteeraava ruhtinas, pahoja henkiä rienaamassa päähahmoa, ja aivan älytön määrä typerää huumoria. Viihdyttävä filmi kaikenkaikkiaan kuten ajatella saattaa, mutta tuo höntti spedehuumori toisinaan käy jotenkin rasittavaksi. Tulee just mieleen esimerkiks Terence Hillin ja Bud Spencerin heikommat elokuvat. Älkääkä käsittäkö väärin, nautin suurimmasta osasta Hill & Spencer -kaksikon elokuvista, mutta niiden ystävät tietää just sen mitä ne elokuvat voi huonoimmillaan olla. Tässä on just sellasta samanlaista tonttuilua. Onneks kuitenkin toimintakohtaukset on hienoja, ja täysin aivoton ja leväällään oleva juoni on niin päätön, että sitä seuraa ilolla. Lopussa nähdään myös miksi elokuvan nimi on Dynamiittimies! Ja onhan Anthony vaikuttava näky neljäpiippuista haulikkoa muistuttavan tussarinsa kanssa, ja vuorattuna dynamiittipötköihin!

Obskuuri elokuva spagettilänkkärien ystäville. Ei erityisen vahva elokuva, mutta mieleenpainuva juuri outouksiensa takia, hieman samaan tapaan kuin esimerkiksi Django Kill!. Tää oli käsittääkseni täysin kiven alla, ennenkuin vasta muutamia vuosia sitten sai ensijulkaisunsa minkäänlaisena fyysisenä tallenteena, olikohan nyt 2015 vuonna peräti. Blue Undergroundilla on tästä yhdysvaltalainen painos, ja Koch Medialla saksapainos, joka on huomattavasti jenkkiserkkuaan suppeampi, mutta myös halvempi. Itselläni on tuo saksaversio, ja siitä löytyy puhekielenä ja tekstityksenä englanti kuitenkin.

rating 60,000

04.05.2021 klo 19:49

Kultainen lapsi

Runsaasti wtf-fiiliksiä herättävä komedian ja fantasian sekoitus, joka on kyllä todella leväällään niin juonen puolesta kuin ylipäätään. Alunperinhän leffan pääosaa piti näytellä Mel Gibson, ja kyseessä piti olla vakavahenkisempi fantasiafilmi. Sitten Murphy hyppäs kelkkaan, ja tuottajat totes että eihän tälläinen käy, ja kässäri kirjoitettiin uusiks, huumoripitoisemmaks. Se ehkä juuri on tän elokuvan ongelma, siitä ei ota tolkkua mitä se yrittää olla. Lopputulos on sanalla sanoen sekava. Sekavuudesta huolimatta Golden Child on onneksi just sopivan juustoinen ja kasariestetiikalla överiksi ladattu viihdepaukku, että se jaksaa juuri ja juuri kantaa lyhyen kestonsa loppuun saakka. Hyvä niin.

Varmaankin heikoin näkemäni Murphyn 80-luvun elokuva (Best Defense näkemättä ainakin).

rating 50,000

19.04.2021 klo 21:14

Deuces Wild - katujen kesyttömät

Deuces Wild on parhaimmillaankin ikävä kyllä vain keskinkertainen jengielokuva. Olis kaivannu vähän lisää tuohon 50-luvun aikakauteen paneutumista, nyt tää nyppäsee aina välillä immersiosta irti, ja etenkin typerät ja halvannäköiset hidastukset alkoi ärsyttään. Fiftarimusaa olis myös voinu hyödyntää enemmän, niinkuin tuossa alempana joku muukin oli maininnut. Leffa vilisee tunnettuja näyttelijöitä, mutta silti kukaan ei oikein erotu edukseen, eikä yksikään hahmo nouse kovinkaan muistettavaksi. Myös tälläisten filmien "kohokohdat" eli tappelut on jotenkin latteita, ja väkivalta typerällä tavalla tyyliteltyä. Ikäänkuin rujon realismin sijaan olis haettu jotain "coolia" otetta tappelukohtauksiin. Ei toiminut. Tulee viiskytluvun sijaan mieleen juuri se aikakausi jollon tää elokuva on tullutkin, eli 2000-luvun taite. Huonolla tapaa.

Melko tasapaksu jengikertomus. Ihan viihdyttävä, mutta mitään tästä ei jää käteen. Suosittelen mielummin katsomaan aiheesta vuoden 1979 elokuvan The Wanderers.

rating 50,000

14.04.2021 klo 14:08

Kuusi urhoa

Esimerkiks Dirty Harryista ja westerneistään tunnettu Don Siegel ehti uransa aikana työskennellä myös legendaarisen Steve McQueenin kanssa. Kuusi urhoa on ihan kelvollinen toiseen maailmansotaan sijoittuva elokuva. Mitään uutta tää ei aikalaisiinsa nähden varsinaisesti tarjoa, mutta meininki on sopivan tiukkaa ja elokuvan kestokin on niin maltillinen, että tää on todella kompakti paketti kokonaisuutena. Nähdäänpä tässä muuten James Coburn myös McQueenin ohella.

Ihan hyvä pätkä. Ei missään nimessä Siegelin tai näyttelijöidensäkään parhaita, mutta katsomisen arvoinen elokuva jos sotafilmit ylipäänsä kiinnostaa.

rating 60,000

12.04.2021 klo 20:42

Frankenhooker

Taattua Frank Henenlotter -laatua. Jää kyllä auttamatta Brain Damagen ja Basket Casen jalkoihin, mutta pirun viihdyttävä raina silti.

rating 70,000

12.04.2021 klo 18:07

Flashback

Tuli ostettua tää taannoin kirpparilta ihan vaan näyttelijöiden ja premissin perusteella. Olikin varsin positiivinen yllätys, ja oli menny täysin tutkan ohi itellä, vaikka paljon Kieferin sekä Hopperin elokuvia on tullu nähtyä. Hyvää buddy -henkistä toimintakomediaa ja veijarimaisia käänteitä on riittämiin. Dennis Hopper myös nostaa roolisuorituksellaan tänkin elokuvan vielä hippasen yleistä tasoaan ylemmäks.

Viihdyttävä, hauska ja hyväntuulinen komedia.

rating 70,000

10.04.2021 klo 17:10

Kaikenlaisia karkulaisia

Taattua Porin poropeukalo -laatua!

rating 20,000

10.04.2021 klo 15:26

Lumotut sisaret

Tyhjänpäiväinen elokuva joka on 90-luvun noitabuumin aallonharjan laskevalla puolella. Nicole Kidman on toki hyvässä vedossa, eikä Sandra Bullockissakaan mitään valittamista ole. Leffa vaan on käsikirjoitukseltaan ja olemukseltaan sellainen sillisalaatti teininoitailua ja lapsellista kokoperheenelokuvaa, ettei tästä oikein mitään saa irti. Vois iskee ehkä johonkin 15-17v teinityttöihin hyvin. Tuolle ikäluokalle elokuva todennäköisesti on suunnattukin.

Ysärin teini-noita-hömpästä kannattaakin mieluummin ottaa katsantaan toinen yhtä umpityperä, mutta roimasti viihdyttävämpi elokuva, The Craft - Noitapiiri.

rating 40,000

09.04.2021 klo 23:33

Mitäs me sankarit

Visa Mäkisellä porukkoineen on ollu kyllä erikoinen käsitys huumorista. Tässä ei oo onnistuttu lähes puolentoistatunnin kestoon saamaan yhtä ainuttakaan hauskaa vitsiä tai kohtausta. Vittu mitä paskaa. Mäkisen leffat on parhaimmillaankin sellasia "so bad - it's good" -leffoja, esim. Yön saalistajat tai Pi-pil-pilleri. Mitäs me sankarit on sen sijaan ihan täyttä myötähäpeää ja skeidaa alusta saakka. Ainoa kohta joka edes lievästi hymähdytti oli Tenho Sauren, eli Reinikainen, kuvailemassa Liekehtivän tornin tapahtumia. Mitään muuta hyvää sanottavaa en tästä keksi, vaikka kuinka yrittäisin. Ja katsoin tän sentään keppanapäissäni, jollon yleensä vähän paskempikin leffa toimii viihteenä ihan hyvin. Nyt teki lähinnä mieli siirtyä väkevämpiin kun tätä katto.

Visa Mäkinen on kyllä tittelinsä ansainnut Suomen paskimpana elokuvantekijänä.

rating 20,000

09.04.2021 klo 14:29

Peikonmetsästäjä

Sääli, että tuli katsottua tämä näin myöhään. Oon nimittäin jo ihan korviani myöten täynnä "found footage" -elokuvia. Jo aikoinaan Cannibal Holocaustin luoma, ja Blair Witch Projectin kaiken kansan tietoisuuteen tuoma elokuvan alalaji on varmaan yks inhokkejani nykyään. Ei vaan enää uppoa yhtään. Tässä onneks on suhteellisen vähän sellasta shaky-cam sekoilua ja ympäriinsä juoksentelua. Jokatapauksessa tuo aspekti on tän elokuvan isoin miinus. Plussina voidaankin sitten mainita läjä tekijöitä, jotka olis voinu nostaa tän omissakin kirjoissa tosi korkeelle, jos vaan tyyli olis muuten ollut perinteisempää elokuvaa. Ensinnäkin peikot aiheena on loistava, ja omaperäinen. Toisena on Norjan älyttömän upeat maisemat sekä karskiakin karskimpi hahmo Peikonmetsästäjä-Hans. Äijä on just sitä "syö rautaa ja paskoo kettinkiä" -osastoa, muttei kuitenkaan liioitellusti, vaan aidosti uskottavana vuonojen yrmynaamana joka tietää joka tilanteessa mitä pitää tehdä, samalla kun muut paskantaa housuun. Hieno hahmo kerrassaan. Muut hahmot onkin sitten mitäänsanomatonta ja unohdettavaa tykinruokaa, tai peikonruokaa. Efektit elokuvassa on muuten myös kokolailla heikohkoja, joskaan eihän tää mikään hirmu iso filmi olekaan, joten annettakoon sitä vähän anteeksi.

Ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta hyvän idean omaava filmi, jossain määrin viihdyttäväkin, mutta kaikenkaikkiaan päällimmäisenä jäi mieleen hukattu potentiaali. Vois olla niin paljon parempi. Ehkä joku pohjoismainen porukka vois tehdä samasta aiheesta paremman elokuvan? Tätä tuskin tulee toistamiseen katsottua.

-

rating 60,000

06.04.2021 klo 13:13

The Limey - kostaja Lontoosta

Ihan mukiinmenevä rikospätkä Steven Soderberghiltä. Terence Stampin esittämä brittigangsteri tulee jenkkeihin etsimään miestä joka on vastuussa hänen tyttärensä kuolemasta. Matkalla tietysti kovistellaan väkeä ja selvitellään tytön taustoja, joista pääosin vankilassa elämänsä viettäneellä isäpapalla ei juuri ole käryä. Elokuva tuo vahvasti mieleen Mike Leighin 70-luvun elokuvan Get Carterin. Joskin edellämainittu on huimasti parempi elokuva kuin tämä. Tähänhän oli kaavailtu alunperin Get Carterissakin pääosaa esittänyttä Michael Cainea. Tiedä sitten olisko Cainen läsnäolo parantanu tätä kuinka, Stamp kuitenkin vetää roolinsa myös ihan hyvällä tatsilla. Tässä oli muutenkin ihan hyvä casti, etenkin mieleen jäi Stampin lisäksi konkarit Barry Newman ja Peter Fonda. Myös Bill Duke vilahtaa pienessä roolissa. Mukava yllätys sekin. Miinuspuolena sanottakoon että elokuvan kuvaus on jotenkin kuivan oloista. En tiedä yritettiinkö tällä saada sellaista realistista otetta elokuvaan, mutta jotenkin lopputulos näyttää ihan älyttömän halvalta. Samoin kerronnan aikahyppelyt ja epäkronologinen eteneminen paikoittain tuntuu teennäiseltä ja huonolta ratkaisulta.

Puutteistaankin huolimatta varsin viihdyttävä elokuva, ja Terence Stamp vanhana brittigangsterina kessu huulessa on kyllä cool ilmestys. Ei siitä pääse mihinkään.

rating 60,000

05.04.2021 klo 17:51

Juokse, juokse, Sartana tulee

Mystisen revolverisankari Sartanan viides esiintyminen, ja samalla viimeinen sarjan virallinen osa, Light the Fuse... Sartana is Coming tuli tänään vilkaistua. Tämä oli samalla myös tietysti tuon Arrow Videon upean blu-ray boksin viimeinen elokuva. Ja leffa itsessään, no tarjoilee taas kerran perusvarmaa ja viihdyttävää spagettilänkkäriä koko rahalla. Gianni Garko uusii roolinsa jälleen elokuvan päähahmona Sartanana. Mies kyllä pönkitti näiden elokuvien myötä asemansa italowesternin historian tähtitaivaalla. Asetankin hänet kuvitteelliseen spagu -hall of fameen sinne Franco Neron, Lee van Cleefin, Clint Eastwoodin, Tomas Milianin, Giuliano Gemman ynnä muiden tyyppien seuraksi. Sen verran ikoniseksi tuo Sartanan hahmo osoittautui omien spagukatselmuksien saralla. Ehdottomasti tulen näihin elokuviin palaamaan vielä joskus. En välttämättä samanlaisena suorana kuin nyt, mutta ehkä poimien sarjasta aina jonkun uudelleenkatseluun kun siltä tuntuu. Näissä ei mitään suoraa jatkumoa ole, joten näitä voi aivan hyvin nautiskella itsenäisinä teoksina.

Light the Fuse... Sartana is Coming alkaa kohtauksella jossa Sartana vapauttaa vanhan kaverinsa vankilasta. Kaverilla on tiedossa aarteen sijainti, joka sisältää puoli miljoonaa dollaria kultana, ja kaksi miljoonaa väärennettyinä seteleinä. Tästä arvopaukusta on tietysti, kuinkas muutenkaan, kiinnostunut myös muutama muu taho. Elokuva on siis perinteinen kilpajuoksu ja selkäänpuukotuskilpailu siitä, kuka korjaa potin talteen. Ystävät ja viholliset ovat samaa porukkaa, ja kaikki on valmiita kääntämään takkinsa heti, kun se aiheuttaa henkilökohtaista hyötyä. Tuttu kaava italowesterneistä, ja sitä tämäkin elokuva noudattelee juoneltaan. Se ei toki haittaa, sillä tässä viidennessä Sartanassa on jälleen sitä tuttua velmua meininkiä, sekä hienoja shoot-outeja. Etenkin loppua kohden tullessa on mainio kohtaus jossa Sartana tyypilliseen tapaansa turvautuu mitä kummallisimpiin vempaimiin, tällä kertaa urkuihin (!!!) joiden pillit muuttuu tarpeen tullen tykeiksi. Miehellä on myös mukanaan kummallinen soittorasiaa muistuttava mööpeli joka ampuu jonkinsortin pommeja ynnä muuta kivaa. Hauskoja juttuja, sopivan kieli poskessa toteutettuna. Sartanan vahvin ase on tietysti kuitenkin taas kerran miehen ilmiömäiset refleksit, sekä kyky vedättää ketä tahansa.

Täytyy myös kehua Giuliano Carnimeota jälleen kerran napakasta ohjaustyöstä, ja kaikinpuolin tyylikkäästä otteesta. Sartana vitonen on täynnä hyviä kuvakulmilla kikkailua, jota nähtiin jo aiemmissakin osissa. Myös elokuvan casting on jokseenkin hyvin onnistunut, useampi muistakin spaguista tuttu naama nähdään, osa tämän sarjankin sisältä. Roolitukset tuntuu osuneen hyvin kohdilleen, ja esimerkiksi Sartanan ja tämän vanhan "kaverin" kemiat klikkaa yhteen hienosti.

Hyvä elokuva, joskaan ei sarjansa paras. Tietynlaisesta tavanomaisuudesta vois myös rokottaa pisteitä, ja vaikka kyseessä on elokuva joka sisältää toki muistettavia kohtauksia, on se silti hieman liiankin perinteinen.

+

rating 60,000

29.03.2021 klo 21:04

Viimeinen naula arkkuun!

Neljäs Sartana -sarjan elokuva kantaa nimeä Have a Good Funeral , My Friend..... Sartana Will Pay. Suomalaiselta nimeltäänkin tyylikäs Viimeinen naula arkkuun! palauttaa viittasankari-Sartanan rooliin alkuperäisnäyttelijä Gianni Garkon. Tällä kertaa vielä entistäkin törkeämmillä pensseliviiksillä varustettuna. Täytyy sanoa heti kättelyssä, että tämä oli tervetullut asia, edellisen osan George Hilton ei ollut niin luonteva valinta salaperäiseksi Sartanaksi kuin Garko. Mutta nyt on oikea ukko palautettu rooliin. Ohjaajan pallilla heiluu jo edellisistäkin Sartanoista tuttu Giuliano Carnimeo. Ohjaus on edelleen tyylikästä ja perinteistä spagua, niin hyvässä... kuin hyvässä!

Juoni on perinteistäkin perinteisempi koijaritarina. Sartana todistaa murhaa, joka tehdään kullankiilto silmissä. Uhri nimittäin omistaa kultakaivoksen. Tätä kaivosta sitten verityön jälkeen yritetään vedättää perilliseltä tyttäreltä keinoin jos toisin, ja monelta eri taholta. Onneksi paikalle porhaltaa Sartana, joka on jälleen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vaikkei juoni varsinaisesti huimaa päätä, on elokuvassa jälleen suuresti viehätystä jo ihan siitä syystä, että Sartanan hahmolle on palautettu tuo uhkapeli/taikatemppuilu ynnä muu kikkailu takaisin. Yksi miehen tavaramerkeistä siis. Ammuskelua on myös riittämiin, vaikka aika keveästä länkkäristä on tälläkin kertaa kyse. Juurikaan verta tai muutenkaan tylyä meininkiä ei nähdä. Ei sikäli, että sitä tälläseen kevyempään spagu-viihteeseen kaipaisi. Rujompaa menoa kuitenkin löytyy hienosti toteutettuna sitäkin genren elokuvista vaikka kuinka paljon.

Hyvää kevyttä viihdettä jälleen kerran. Täytyy vielä mainita myös, että tässä on varmaan sarjan paras tunnusmusiikki tähän asti! Aivan mieletön score Bruno Nicolailta. Ei pelkästään Sartana-sarjan sisällä huikea sävellys, vaan italowesterneissä ylipäänsä kipuaa sinne ikimuistoisiin biiseihin, ja tulee taatusti soimaan jatkossakin omassa soittimessa. Ja päässä..

+

rating 60,000

29.03.2021 klo 17:28

Serkkuni Vinny

Serkkuni Vinny on täydellinen oikeussalidraaman ja komedian yhdistelmä. Meininki on vahvalla kasarifiiliksellä ryyditetty, vaikka ollaankin jo ysärin puolella. Joe Pesci ja Marisa Tomei -parivaljakko on kemialtaan aivan uskomattoman toimiva yhdistelmä. Myös muu roolituspuoli on hoidettu loistavasti. F-sanat lentelee vanhaan tyyliin ja kokoajan surkuhupaisampia käänteitä saava murhaoikeudenkäynti pitää katsojan otteessaan koko kestonsa ajan moitteetta.

Kyseessä on unohdettu helmi ja kerrassaan loistava hyvänmielenelokuva, ja nyt varmaan jo viidennen katselukerran jälkeen uskallan antaa tälle täydet pisteet. Tähän ei vaan tahdo kyllästyä millään.

rating 100,000

28.03.2021 klo 11:51

Deadpool

En pidä supersankarielokuvista juurikaan, mutta kyllähän tää oli erilainen sarjassaan. Mukava määrä mautonta huumoria ja veristä väkivaltaa pitää mielenkiinnon yllä loppuun saakka. Ryan Reynolds tykittää moottoriturpana jatkuvaa läppää alusta loppuun saakka, välillä vitsit osuu täysiä maaliin, välillä taas ei. Suurimmaks osaks kuitenkin varsin hauska pätkä.

rating 70,000

25.03.2021 klo 15:25

Ichi the Killer

Joo. Tulipas vihdosta viimein tämäkin kulttiteos katsastettua. Takashi Miike ei oo itseä ikinä säväyttäny mitenkään ylimaallisesti ohjaajana. Joskin äijä on kyllä tehtaillu useammankin tyylikkään filmin, ja Ichi kuuluu siihen miehen parempaan kastiin aivan ehdottomasti. Ultraväkivaltainen ja amfetamiinihuuruinen Ichi the Killer on täynnä erilaista kiduttamista, mätkimistä ja kaikkea muuta ikävää mitä voi ihminen toiselle ihmiselle tehdä. Silti rajun pinnan alla on ihan mielenkiintoinen juoni ja jonkinasteisesti tässä käsitellään myös vakaviakin teemoja. Mustaa huumoria on toki mukana roppakaupalla, ja se onkin pääosin varsin osuvaa kamaa kieroudessaan. Täytyy silti sanoa, että niin shokki edellä pääosin mennään, ettei kahden tunnin kesto loppukädessä oikein tuntunut oikeutetulta. Väkisin alkoi puuduttaan jossain kohtaa katsella tällästä viuhtomista. Etenkin leffan keskivaiheilla jäätiin polkeen paikoilleen, mutta lopussa onneks mennään taas eikä meinata. Liiasta pituudestaan huolimatta on kyseessä vaikuttava ja katsomisen arvoinen elokuva, jos japanilaiset toiminta, tai kauhuelokuvat kiinnostaa.

Kolmen tähden päälle vielä puolikas lisää Tadanobu Asanon ikonisesta ja suorastaan hypnoottisesta roolisuorituksesta Kakiharana. Mies on tämän elokuvan kiintopiste, ja muistettavin hahmo.

rating 70,000

Edellinen sivu | 1 2 3 4 5 6 7 8 9 ... 18 | Seuraava sivu

Profiilin tiedot

TOP-listat