JohnRambo

JohnRambo

Käyttäjä, 35 fania

Aliarvostettuja suosikkeja

1

Henry Lee Lucas - sarjamurhaaja (1986)

Ahdistava, synkkä psykologinen trilleridraama, joka pakottaa katsojan mukaan matkalle sarjamurhaajan sairaaseen mieleen. Michael Rookerin roolisuoritus on yksi kaikkien aikojen karmivimpia, metodinäyttelijä pysyi hahmossaan koko kuvauksien ajan.Leffa on taitavasti rytmitetty, ja tasapaino raakojen murhien ja murhaajakaksikon sielunmaailman tutkimisen välillä. Kesto on myös sopivan napakka. Elokuva on myös anteeksipyytelemätön ja kompromisseja välttävä mestariteos, jonka ahdistuksen tunteen välitys on erinomainen näyte hyvän elokuvan voimasta. Plussaa erittäin onnistuneesta ja kolkosta soundtrackista.Henry: Portrait of a Serial Killer on elokuva, jota on vaikea suositella kenellekään. Heikkohermoiset välttäkää erityisesti, raakuuksiin tottuneellakin oli kuvaston kanssa sulateltavaa.[NIGHT VISIONS HALLOWEEN 2014 EDIT]: Toisella katselukerralla festivaaleilla leffa tuntui jo huomattavasti enemmän komedialta. Musta huumori nousi paremmin esiin leffateatterissa, kuin kotisohvalla. Ohjaaja McNaughtonilta kysyessäni hän sanoikin, että leffa on melkein kuin pelkkä komedia toisella tai kolmannella katselukerralla.

Henry Lee Lucas - sarjamurhaaja rating 3,44

2

Human Traffic (1999)

Täydellinen leffa katsottavaksi, kun perjantaina alottelee kavereiden kanssa. Pistää bilefiiliksen päälle aivan uskomattoman hyvin! Täynnä läppiä, joista ainakin omassa kaveriporukassa on tullut jo omia käsitteitä (Mr. Floppy, "Nice one bruva!" ym.). Kaikki näyttelijät tekevät hyvää työtä ja konemusapainotteinen soundtrack on erittäin kovaa kamaa! Ei tarvitse olla edes huumeiden viihdekäyttäjä tykätäkseen elokuvasta.

Human Traffic rating 3,68

3

Jäähyväiset kummisedälle (1993)

DeNiron esikoisohjaus on aidontuntuinen tarina italianamerikkalaisten korttelista 60-luvulla. Ajankuva vanhoine taloineen ja autoineen sekä puvustuksineen saavat välillä luomaan illuusion aidosta 60-luvun New Yorkista. Toki myös sukupolvien ja rotujen väliset kuilut eri asenteineen kuten myös työläis- ja mafiaelämän rinnastukset ovat aidontuntuisesti tuotu esiinPalminteri tekee mafiapomon osassa hyvää jälkeä, kuten myös DeNiro bussikuskina. Elokuva perustuu Palminterin lapsuuteen. Miehet ovatkin kahdestaan luoneet matalaa profiilia pitävän, aliarvostetun laatudraaman. Huonona puolena mainittakoon tietyn ennalta-arvattavuuden, mutta leffan vahvuudet eivät varsinaisesti keskity juoneen.Leffan musiikit ovat erinomaisia, niin score, kuin soundtrack.[stars

Jäähyväiset kummisedälle rating 3,86

4

Dark Blue (2002)

Dark Blue rating 3,50

5

Naisen tuoksu (1992)

Loistavaa draamaa, liikuttavia hetkiä sekä paikoitellen hyvää huumoria.

Naisen tuoksu rating 4,12

6

Freaks - kummajaiset rating 3,93

7

Painajainen Elm Streetillä 3 - Unien soturit (1987)

Koko Elm Street-sarjan paras osa. Tarkentaa hienosti Freddy-hahmon taustoja, faneille erityisesti kermasta kuunneltavaa. Ite tykkään aina, kun franchisessa keskitytään kertomaan mytologian taustoja enemmän. Mielisairaalaskenaario on tehty loistavasti, ja vaikka unissa seikkaillaankin, sairaala tuo touhuun tiettyä klaustrofobian tuntua. Piristävää on myös se, että Robert Englundin lisäksi leffaan on saatu sivurooliin muutama hyvä näyttelijä. Näitä ovat muun muassa Laurence Fishburne ja ykkösosasta paluun tekevä John Saxon. Myös ykkösestä palaava Heather Langenkamp tekee aiempaa osaa huomattavasti paremman roolisuorituksen.Freddyn tapot ja niin sanottu "graafinen puoli" on jälleen kauhufaneille herkkua. Muutamia parhaita kohtia ovat mm. alkupuolen "Freddy-käärme", Kruegerin nukketeatteri ihmisen verisuonilla ja sormien muuttaminen huumeruiskuiksi ("What a Rush!"). Freddyn one-linerit ovat myös kirjoitettu paremmin, kuin useissa muissa osissa. Yksi mihin on hyvä päättää tämä kommentti on:"Welcome to prime time, bitch!"

Painajainen Elm Streetillä 3 - Unien soturit rating 3,39

8

Haastaja (1975)

Kunnon vanhan ajan äijäleffa. Juoni on yksinkertainen, mutta se toimii Hillin loistavan ohjauksen vuoksi todella hyvin. Näyttelijätyö on kauttaaltaan hyvää, vaikka tämän tyyppinen elokuva ei varsinaisesti sitä vaadikaan. Jopa Jill Ireland saa pidettyä itsensä kurissa, eikä sorru tapansa mukaan ylinäyttelyyn. Coburn on erinomainen, mutta jää kuitenkin Bronsonin valtavan karisman varjoon tässä.Harmi, että leffa on jäänyt näin vähälle huomiolle. Jollain tapaa tämä toi ihan pikkasen mieleen jopa ensimmäisen Rocky-elokuvan. Vaikea selittää oikeastaan miksi, koska tämä on kuitenkin paljon rujompi elokuva, kuin edellä mainittu. Täytyy vain itse yrittää pitää mielessä tämä leffa, uskoisin, että toimisi uusintakatselukerrallakin mainiosti.

Haastaja rating 4,48

9

Paha poliisi (1992)

Rujo leffa, mikä on täysin Keitelin show. Äijä saa tässä hyvän tilaisuuden todistaa aliarvostetut näyttelijänlahjansa. Osittain tietty hidastempoisuus tappaa tunnelmaa jopa välillä tylsähköksi, mutta muuten leffa rullaa hyvin. Juonellinen kaari ei tässä ole niin tärkeä, vaan jokainen kohtaus erikseen. Kannattaa tsiigata ehdottomasti jos Keitel tai rikosleffat kiinnostavat!

Paha poliisi rating 3,81

10

Smoke (1995)

Smoke rating 3,77

11

Viimeinen partiopoika (1991)

Bruce Willisiltä sujuu mittatilaustyönä tehty rooli erinomaisesti ja Damon Wayanskin menettelee sidekickinä. Joku Eddie Murphy hänen tilallaan olisi toisaalta voinut tehdä tästä leffasta vaikka klassikkokamaa. Toimintakohtaukset hyvin tehtyjä ja läppäkin on sopivan ronskia. Raato-A sanoo hyvin arvostelussaan, että tämä on viimeisimpiä elokuvia missä oli oikeasti 80-luvun toimintaleffojen autenttinen fiilis mukana.Tony Scott pitää paketin kasassa ja kokemus näkyy toimintaohjaajana. Harmi vain, että mieheltä on aina puuttunut tietty persoonallinen ote elokuviensa ilmeeseen, vaikka kovia meriittejä on paljon mm. tämä, Beverly Hills kyttä II ja True Romance.

Viimeinen partiopoika rating 3,62

12

Star Trek V: The Final Frontier (1989)

Kaikista elokuvan saamista haukuista huolimatta tämä on mun mielestä käsikirjoitukseltaan ja rytmiltään ehein Star Trek-leffa tähän mennessä näkemistäni. Sybokin hahmo pääpahiksena on sopivan moniulotteinen ja hyvin kirjoitettu. Mielestäni edes se, että hän oli Spockin velipuoli, ei ollut niin kökkö käänne kuin väitetään.Uskontoteemat loistavat suurimman osan ajasta kunnianhimoisena ihmistutkimuksena juonen alla. Myönnettäköön, ettei lopetus ollut ihan kaikkien odotuksieni arvoinen. On kuitenkin myönnettävä, että tässä leffassa on originaalin sarjan fiilistä juuri tuon psyykkeen tutkimisen mielessä.Shatnerin ohjaus on ytimekästä ja pitää pointin juonessa. Leffan rytmitys on useita aiempia osia parempaa ja käsikirjoitus nivoo nerokkaasti muutamat alkukohtauksien dialogit lopussa yhteen elokuvan teemojen kanssa. Tykkäsin myös siitä, että Shatnerin ollessa myös kameran takana, hän tajusi antaa ruudulla enemmän aikaa Nimoylle. Spock-fani kiittää!

Star Trek V: The Final Frontier rating 3,05

13

Night on Earth (1991)

Episodielokuvien ehdotonta kärkikaartia ja syntymävuoteni suosikkileffoja. Jarmusch kertoo viisi pientä tarinaa, viidestä eri kaupungista ympäri maailmaa teemalla taksikuski ja asiakas. Episodien välillä on tunnelmaeroja, mutta leffan kantava pohjatunnelma on hyvin rauhallinen ja mietteliäs.Leffan starttaava Los Angelesin osio on episodeista selkeästi heikoin, vaikka sekään ei ole huono. Se on vain ehkä turhan amerikkalainen mun makuun.New York-episodi pistääkin hymyn huulille ja Armin Mueller-Stahl loistaa taksikuskina, joka istuutuu matkustajan paikalle.Pariisissa tunnelma hieman vakavoituu, mutta pieni pilke silmäkulmassa säilyy.Rooman osiossa Roberto Benigni varastaa show'n syntejä tunnustavana suharina. Benignin hahmo on korostetun eteläeurooppalainen puheen runsauden ja käsieleiden suhteen. Äijä vetää yhden leffan parhaimmista suorituksista ja Rooma-osio on episodeista selkeästi humoristisin.Helsingin osuus vie ehkä osiosta parhaiten mukaansa, koska kotikaupungin maisema ja yleistunnelma on uskomattoman hyvin tallennettu filmille ulkomaalaisohjaajan toimesta. Vasta lopputeksteissä, Tom Waitsin alkaessa laulaa, tajuaa, että en katsonutkaan kaurismäen leffaa, vaan Suomi-osa oli osa isompaa kokonaisuutta.Night on Earthilla on hyvin rauhoittava vaikutus katsojaan ja tätä voikin suositella lähes kenellä vaan. Kunhan muistaa varata hieman aikaa tälle ja mieluiten katsoo vapaailtana rauhassa kotona. Jarmusch on meikäläisen lemppareita!!!

Night on Earth rating 4,06

14

Tyttö tuollainen (2004)

Ei pysty olemaan lämpeämättä. Diggasin ihan törkeesti.

Tyttö tuollainen rating 3,15

15

Blow Out - viimeinen todistaja (1981)

De Palma on mestari luomaan jännitystä ja hatunnosto Hitchcockille näkyy, mutta ohjaus ei silti ole varsinaisesti matkivaa. Travolta vetää pääroolin todella hyvin, eikä muutkaan näyttelijät huonoja ole. Loppukohtaus on tunnelmaltaan eeppinen ja jäi päähän moneksi päiväksi!

Blow Out - viimeinen todistaja rating 3,76

16

Lionheart - liian kova kuolemaan (1990)

Vaikka useita Van Dammen leffoja on jo vuosien varrella tullut nähtyä, niin on piristävää silti löytää vasta nyt se toistaiseksi paras näkemäni. Lionheart on suurella sydämellä ja pienellä rahalla kyhätty b-mestariteos.Vaikka elokuva pursuaa kliseitä, niin tekijöiden intohimoinen suhtautuminen ruudun tapahtumiin välittyy kotikatsomoihin saakka. Mitä väliä, että leffa on hölmö? Ei niin mitään, koska Lionheart on hemmetin sympaattinen pätkä.Leffan tarinankuljetus on todella hyvin duunattu, eikä tämän parissa ollut hetkeäkään tylsää. Tarinan toimivuuteen ja draamakohtauksiin on panostettu tekijöiden kaiken kapasiteetin mukaan. Tietenkin pääasiaa eli tappelua ei ole unohdettu, vaan leffa on sopivasti rytmitetty niin, että erilaista myllyä tulee aina vähän väliä.Van Dammella nousi juuri tällä kultakaudellaan jalka todella hyvin, ja sitä on osattu käyttää hyödyksi. Toki olen nähnyt paremminkin koreografioitua toimintaa, mutta tappeluihin tässä oli saatu ladattua tunnelmaa.Sivuosista on vielä mainittava loistava Harrison Page, joka vetää comic reliefina aivan loistavaa settiä. Kerrankin koominen sidekick, joka ei ärsytä, vaan välillä varasti ulosanniltaan jopa shown Van Dammeltakin. Leffan musiikit ovat myös b-leffaksi todella onnistuneita.Tähän mennessä paras näkemäni Van Damme-leffa! On hienoa yllättyä positiivisesti, vaikka odotukset ovat valmiiksi korkealla!

Lionheart - liian kova kuolemaan rating 3,16

17

Edmond (2005)

Ahdistava, hämmentävä ja hyvin otteessaan pitävä trilleri. Eli hyvä leffa siis?

Edmond rating 3,53

18

Rankaisija (1989)

Yllättävän tylyä meininkiä, eikä tätä tavallaan uskoisi supersankarileffaksi. Lundgren varmasti elämänsä roolissa, paras leffa ainakin toistaiseksi missä olen nähnyt äijän pääosassa. One-linerit ovat kohillaan ja upea soundtrack.Aika on hieman syönyt laatua, mutta tämä on niitä leffoja, joissa niitä katsoessa meno tuntuu vähän keskinkertaista paremmalta, mutta kun sitä miettii jälkeenpäin, parhaat kohdat jättävät tästä helvetin hyvän maun suuhun.

Rankaisija rating 3,62

19

Panssarijunalla helvettiin (1977)

Kaikista äijin leffa koskaan.

Panssarijunalla helvettiin rating 3,51

20

Maniac - nukkemurhaaja (1980)

Häiriintynyt leffa, joka jättää kyllä hyvin ristiriitaiset fiilikset katsomisen jälkeen. Leffan aikana kuitenkin ajoittain oikeasti pelkää. Joe Spinellin karmiva roolisuoritus, Jay Chattawayn tunnelmalliset, ja tässä tapauksessa pelottavat musat sekä Tom Savinin upeat maskeeraukset jäivät päällimmäisinä mieleen. Näistäkin huolimatta Maniac sisältää vinon pinon kökköyksiä ja juoni paikoitellen junnaa liisterissä, vaikka kestoakaan ei ole liikaa.Leffan materiaali oli meikäläisen makuun sen verran häiriintynyttä, että pelko jäi katselun jälkeen päällimmäisenä päälle. Pakko sanoa, että kyllä tehosi.

Maniac - nukkemurhaaja rating 3,79

21

Kirkaisu (1976)

Kauhugenressä loistava leffa. Koko leffaa varjostaa unenomainen tunnelma ja lapsista huokuva pahuus on samaan aikaan uskottavaa, absurdia, hämmentävää ja ennen kaikkea helvetin kuumottavaa. Leffan alkukuvat sodissa kärsineistä lapsista on jo sen verran häiritsevää matskua, että se luo jo hyvin pahaenteisen pohjavireen elokuvaan. Samaa keinoa käytettiin myöhemmin Cannibal Holocaustissa. Liian vähälle huomiolle jäänyt teos joka on etenkin old school-kauhuleffafaneille must see-kamaa. Muillekin aiheesta kiinnostuneille erittäin suositeltavaa.

Kirkaisu rating 4,31

22

Teräskehä 2 (2006)

Täydellinen mestariteos. Undisputed II ei keksi pyörää uudestaan, mutta käyttää kaikki vankilatappeluleffojen kliseet juuri oikealla lailla hyödyksi. Ohjaaja Fiorentine tietää juuri millä tapaa tällaisesta leffasta tehdään täydellisen viihdyttävä. Leffan tarina toimii todella hyvin, se on sopivan yksinkertainen, mutta hyvillä koukuilla varustettu. Myös päätähdet Jai White ja Adkins ovat täydelliset vastakappaleet hyvis-pahis-asetteluun, molemmilta löytyvät fysiikka ja karisma kannattelemaan tappelu- ja puhekohtauksia.Leffan tappelut ovat parhaimmillaan kunnon skeet skeet-tavaraa. Martial arts-akrobatian, vapaaottelun ja tylyn katutappelun kombo sulattaa vanhan toimintaleffafanin sydämen aivan täysin. Myöskään liian nopeilla leikkauksilla ei ole toimintakohtauksia pilattu.Kaikkien aikojen parhaita toimintaelokuvia ja ainakin 2000-luvun top-3 actionkamaa!

Teräskehä 2 rating 3,54

23

Cop - kyttä (1988)

Kässäri voisi helposti olla Likainen Harry-leffaan sopiva, mutta Woodsin tiukka roolisuoritus pääosassa tekee tästä massasta poikkeavan poliisitrillerin. Hahmossa on tiettyjä tuttuja kliseitä, mutta itse näyttelijä tuo olemuksellaan siihen jotain ainutlaatuista. Hopkins on omalla tavallaan aika sekaisin itsekin, vaikka ei mikään likainen kyttä tyylin Keitel/Bad Lieutenant olekaan.Leffan viimeinen kohtaus jäi hyvällä tavalla kummittelemaan mieleen. Tällaisista ratkaisuista tykkään!

Cop - kyttä rating 3,13

24

Talo puiston laidalla (1980)

Talo puiston laidalla lainaa konseptinsa ja päänäyttelijänsä Cravenin Last House on the Leftistä, mutta onnistuu kasaamaan samoista aineksista vielä jännittävämmän elokuvan. Omalla tavallaan Craven onkin tehnyt pohjatyön Deodatolle valmiiksi, sillä elokuva ei leikkaamattomanakaan ole niin raaka, kuin väitetään tai voisi yleisesti luulla. Se kuitenkin pelaa jatkuvalla väkivallan uhkalla. Silloin, kun tässä elokuvassa väkivaltaa näkyy niin se on realistisen näköistä ja vastenmielistä katsottavaa. Koin kuitenkin loppujen lopuksi tämän erityisesti ahdistavalla tunnelmalla varustettuna psykologisena trillerinä.Pääosin yhteen huoneeseen sijoittuva elokuva tuo todella hyvin esille uhrien selviytymisvietin. Poikkeuksellista kyllä halvan budjetin kauhuelokuvaksi, jokainen elokuvan näyttelijä on mielestäni oikeasti hyvä roolissaan. Pääpahista (jälleen kerran) näyttelevä David Hess saa muihin näyttelijöihin luotua niin uskomattoman realistisen kemian, että heidän pelko tuntuu aidolta.Elokuvan soundtrack oli todella hyvä. Spoilereissa leffan huonot puolet.Spoileri: näytäLopputwisti oli ainoa mikä söi hieman lopullista uskottavuutta. Minua se ei oikeastaan katsoessa edes haitannut, mutta leffan jälkeen twistin aiheuttamat jäkifiilikset eivät olleet kovinkaan hyvät, vaan leffaan tuntui muodostuvan isoja juoniaukkoja.

Talo puiston laidalla rating 3,51

25

Targets (1968)

Targets on valitettavan unohdettu mestariteos. Teos sijoittuu JFK:n murhan jälkeiseen Jenkkilään, jossa tavallisen ihmisen yllättävä sarjamurhaajaksi ryhtyminen kuvataan jännittävästi sekä realistisen oloisesti. Omalla tavallaan leffa on paljon aikaansa edellä. Vaikka ampujan motiiveihin ei perehdytä, päältäpäin normaalin ihmisen kylmäverinen tappoputki tuo mieleen Suomen kouluammunnat.Ohjaaja Bogdanovich jättää myös fiksusti katsojallekin mietittävää, vääntämättä rautalangasta elokuvan viestiä. Elokuvan hienoin kohtaus oli valkokankaan ja oikean näyttelijän vuorottainen ampuminen. Mielestäni se kuvasti hienosti todellisuudentajun hiipumista, traumojen vaikutusta ihmismieleen sekä fiktion ja faktan sekoittumista sairaassa mielessä.Viimeisessä roolissaan Karloff tekee mieleenpainuvan roolisuorituksen. Mestariteos.

Targets rating 3,83

26

Kahden miehen helvetti (1968)

Hyvin mielenkiintoinen leffa ja hieno set-up juonelle. Kahden oikean toisen maailmansodan sotaveteraanin, Marvinin ja Mifunen näyttelemät sotilaat haaksirikkoutuvat autiolle saarelle USA:n ja Japanin ollessa sodassa WWII:n aikaan. Leffa hienosti kuvaa sitä kuinka molemmat näkevät toisensa uhkana saarella, ja vaikka dialogia on suhteellisen vähän, varsinkin alkupuolella, niin sotaveteraanien ilmeet kertovat kaiken sen mikä korvaa puheen. Hahmot kuitenkin ymmärtävät, että yhteistyötä on tehtävä, jos saarelta huvittaa painua pois.Myös mielenkiintoinen näkökulma leffaan on se, että (me länsimaalaiset) ymmärrämme mitä Marvin puhuu, mutta Mifunen japani eikä ainakaan sanallisesti mene minun kaaliin. Elokuvasta on kuulemma sellainenkin versio missä on molemmat kielet tekstitetty, mutta mielestäni se pilaa jotain olennaista tunnelmasta. Siihen kuuluu se, että Mifunen hahmon elekieltä on opittava ymmärtämään. Herkullinen ajatus on kuvitella katsovansa elokuva niin, ettei osaisi englantia, mutta ymmärtäisi japania. Asetelmaahan voi katsoa kummalta kantilta tahansa. Mielestäni molemmat hahmot ovat kuitenkin ihan yhtä loistavia.Leffan alkupuoli on huomattavasti heikompaa katsottavaa, kuin loistava loppupuolisko. Marvinin ja Mifunen kärhämiä kuvataan mielestäni vähän liikaakin, koska vasta leffan puolivälissä alkaa ratkaisevia käänteitä tapahtumaan. Siihen asti keskittyneet katsojat elokuva kuitenkin palkitsee kunnolla ja leffan viimeinen puolituntinen on oikeasti upeaa ja ikimuistoista katsottavaa. Lopussa toivoo jopa, että leffalla olisi vaikka 10 minuuttia lisää kestoa.Elokuvan loppuratkaisu on pysäyttävä, ajatuksia herättävä ja ikimuistoinen.

Kahden miehen helvetti rating 3,37

27

Yön soturit (1983)

Vigilante on b-leffa, mutta sen tapa kertoa sanomansa on vakava. Eikä elokuvan nihilistisessä maailmassa ole mitään hauskaa. Elokuva kertoo hyvin perinteisen kostotarinan, mutta popcorn-viihteen elementit ovat minimissään. Siinä mielessä tämä William Lustigin mestariteos on hengenheimolainen Charles Bronsonin tähdittämälle Death Wish-leffa sarjalle, jonka suuri fani meikäläinen myös on.Forster on tavallaan roolissaan juuri Bronsonin kaltainen. Äijä on aina ollut hyvä näyttelijä, mutta hänen tyylinsä on todella vähäeleistä. Hänen kakkosmiehenä loistaa aina yhtä karismaattinen bad ass-Fred Williamson oman käden oikeutta puolustavan jengin pomona.Kun leffan loppukredut alkavat pyöriä, tulee sanaton olo. Vaikka Vigilante ei ole genressään ainoa tätä teemaa kierrättävä tapaus, se on silti yksi parhaita lajissaan. Soundtrack on maaninen, uhkaava ja sopii täydellisesti nihilistisen leffan tunnelmaan. Jos jotain leffasta pitää etsiä huonoa, niin se on ehkä Forsterin hieman irralliseksi juonesta jäänyt linnareissu.

Yön soturit rating 3,65

28

Valkoinen koira (1982)

Todella vaikuttava elokuva. Elokuva ei varsinaisesti ole suora trilleri, mutta leffassa pysyy todella kova jännite loppuun asti ja tunnelma on koko ajan hyvin pahaenteinen. Fuller ohjaa todella voimakkaalla tatsilla ja Morriconen överikuumottavat musat tekevät tähän leffaan sellaisen ihan tietyn omalaatuisen tunnelman. Näyttelijäosasto on suurimmaksi osaksi keskinkertaista, osa jopa huonoa, mutta Paul Winfield koirankouluttajana tekee hienoa työtä. Periaatteessa valkoisen koiran tarinaa voi melkeinpä soveltaa rasistisen kasvatuksen saaneeseen ihmiseen.

Valkoinen koira rating 3,73

29

Velipuolet (2008)

Todella positiivinen yllätys! Odotin perushuttua, mutta sainkin yhden 2000-luvun parhaista komedioista!! Tällaiselle urpolle tämä huumori sopii täydellisesti. Jotain samankaltaista kuin Nuija ja Tosinuijassa, tässä on. Kannattaa ehdottomasti kattoo jos tällainen epäkypsä urpohuumori tippuu!!

Velipuolet rating 3,21

30

Tapaus Wilson (1966)

"Seconds" on yksi parhaita tarinoita, mitä elokuvaksi on koskaan filmattu. Elokuva leikittelee ajatuksella, miltä tuntuisi olla toinen ihminen, fantasiaversio itsestään, jos se oikeasti kävisi toteen. Elokuva näyttää sen, että unelmat voivat toteutuessaan olla painajaisia.Elokuvan voi luokitella scifi-teokseksi, mutta se puhuttelee sen takia, että se liippaa niin lähellä tosielämää. Väitän, että leffa on aikanaankin ollut ajankohtainen, mutta nykypäivänä vielä ajankohtaisempi. Elokuvassa päähenkilö lavastaa kuolemansa, hylkää entisen elämänsä ja plastiikkakirurgin avulla aloittaa puhtaalta pöydältä uuden elämän, joka perustuu hänen fantasiaan. Raha, ulkonäkö tai sosiaalinen status eivät voi kuitenkaan korvata läheistä ihmiskontaktia tai aitoa kosketuspintaa oikeaan elämään. Erittäin riipaiseva kohtaus elokuvassa on loppupuolella, kun päähenkilö menee uudistuneena käymään vanhassa kodissaan."Seconds" herättää monenlaisia ajatuksia. Päällimmäisinä minulle nousi sellaiset mietteet, kuin "ole oma itsesi", "älä pakoile vastuuta" ja "arvosta lähimmäisiäsi". Elokuva on painajaismainen tulevaisuudennäkymä, jonka varsinainen toteutuskelpoisuus oikeassa elämässä ei ole kovin kaukana siitä, mitä jo nyt pystyttäisiin tekemään.Itse kuulin leffan juonesta jo aivan liikaa ennen katsomistani, joten en suosittele lukemaan siitä ainakaan hirveästi. Tämä elokuva saa kuitenkin JohnRambo-nimimerkin "laatutakuu-leiman". Tämä kannattaa todellakin katsoa.

Tapaus Wilson rating 4,23

31

Juice (1992)

Elokuvasta on parempi puhua spoilaamatta liikaa juonta, yritän siis tehdä niin.Juicen perusteemoja on nuorten miesten identiteetin luominen rankassa elinympäristössä. Kun osa kaveriporukasta haluaa seurata unelmaansa ja välttyä hankaluuksilta, toiset taas haluavat saada kaduilla kunnioitusta ja lopettaa heittopussina olemisen. Konfliktit mitä nämä kysymykset leffan hahmojen kaveripiirissä aiheuttavat tuntuvat realistisilta ja ajattomilta.Lisäksi leffassa käännetään lupaava draama-asetelma nerokkaasti trilleriksi säilyttämällä silti kaikki alkuperäiset teemansa. Tupac Shakur loistaa etunenässä debyyttiroolissaan Bishopina, vaikka koko muu casting tekee ainakin melkein yhtä loistavaa työtä. Shakurin roolin vahvuus on tietyn intuitiivisen äkkipikaisuuden täydellinen tulkinta, toisaalta hänen hahmossaan on myös loistavaa psykologista ihmistenlukutaitoa.Aikana jolloin hip hop murtautui mainstreamiin ja Los Angelesissa riehuivat rotumellakat jenkeissä tehtiin useita loistavia 'hood-leffoja. Juice on itärannikon edustajana yksi niistä mestariteoksista.

Juice rating 2,50

32

Fatso (2008)

Todella onnistunut komedia. Leffa onnistuu tosi loistavasti tasapainottelemaan mustan huumorin, epäkypsän seksiläpän ja päähahmon draamankaaren näyttämisessä. Rinoa näyttelevä jannu tekee loistavan roolisruoituksen joka kannattelee koko leffaa. Hänestä huokuu tietty realistisuus, ja kiusallisiin tilanteisiin saa täten jotain samaistumispintaakin. Rinon runkkausfantasioiden kuvaus sai nauramaan mut niin, että melkein putosin sohvalta!Hahmo kuitenkin kasvaa leffan aikana sulkeutuneesta nörttirunkkarista vähän vähemmän sulkeutuneeksi nörttirunkkariksi. Kehitys tehdään todella hyvin, maltilla eikä mitään ylilyöntejä satu. Jos leffa olisi tehty jenkeissä niin Rino oli lopuksi saanut pillua ja sen jälkeen tullut prom kingiksi ihastuksensa kanssa ja pitänyt puheen, kuinka voi olla ylpeä siitä, että on läski ja heiluttanut lopuksi persettään ja pieraissut. Onneksi norjalaiset "keep it real".

Fatso rating 2,96

33

Blacula (1972)

Camp-arvo on katossa. Aivan uskomattoman hieno b-kauhis. Blaculan näyttelijä on upea.

Blacula rating 3,40

34

Teräskypärä (1951)

Samuel Fullerin Teräskypärä on pienimuotoinen mestariteos. Leffa on modernin sotaleffan edelläkävijä, sillä se uskalsi painaa semmosia nappuloita katsojissa mitä isot studiot eivät uskaltaneet tuottaa ison budjetin leffoissaan. Budjetti onkin hienosti saatu piiloon, sillä iso osa elokuvasta tapahtuu yhden talon sisällä. Elokuva keskittyykin vahvemmin joukkueen sisäiseen kemiaan ja dialogiin, kuin varsinaisiin sotakohtauksiin. Dialogissa piileekin Fullerin vahvuus. Leffa tuntuu kuin aikamatkalta Korean sodan alkuun, koska Fullerin kirjoittama dialogi tuntuu enemmän siltä, miltä nykyään Korean sodasta tehty elokuva kuulostaisi. Se käsittelee erityisen vahvasti tuolloin erityisen heikossa asemassa olevien etnisten vähemmistön sijaa amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Leffan nähtyä on kiusallista myöntää, että vähemmistöjen asemaa on saattanut parantaa rintamalla olo, sillä jo 60-luvun alussa valkoisten ajattelutapa ei ollut enää niin kapeakatseista, kuin aiemmin.Leffalta ei kannata odottaa varsinaista kasassa pitävää juonta. Kyseessä on lähes suljettuun tilaan sijoittuva, joka piirtää vahvan ajankuvan, väkevän sotakuvauksen ja kärjistetyn pienoismallin amerikkalaisesta yhteiskunnasta tuolloin. Suosittelemisen arvoinen teos kaikille ketä kiinnostaa.

Teräskypärä rating 3,67

35

Xtro (1982)

Xtro oli juuri niin loistava, kuin mitä odotinkin. Harry Bromley Davenportin kulttiklassikko on tunnelmallinen mestariteos, joka voidaan helposti sivuuttaa juosten kustuksi b-leffaksi, mutta tällöin missataan monet loistavat elokuvatekniset ratkaisut, jotka tekevät tästä niin hyvän kuin se on.Xtron lyhyt kompakti kesto näkyy jo sen ensi minuuteilla. Leffa ei paljon aikaa hukkaa, kun se pistää varsinaisen juonen käyntiin. Elokuvan nopea tempo tekee katselusta mielenkiintoista, mutta ei vähennä tunnelmallista otetta tärkeistä kohtauksista.Leffa on ensisijaisesti ykkösluokan alien/hirviöviihdettä, joka nauttii sen shokkiarvoa nostavista kohtauksista ja upean, ällöttävistä kotikutoisista tehosteista. Kaikki kuitenkin rakentuu hyvin itseään kantavan tarinan ympärille. Alien-isän palaaminen maan pinnalle perheensä luokse on toteutettu stoorina niin hyvin, että siinä on jotain alitajuntaista karmivuutta. Voin kuvitella, että tämä voisi nostaa pintaan tunteet ihmisissä, joiden perheet renttuisä on joskus jättänyt. Kaivatun/vihatun jäsenen perheen pariin ei välttämättä ole niin ruusuinen, kuin mitä lapsellisissa kuvitelmissa ajattelisi. Toki tämä on vain oma teoriani, siitäkin huolimatta leffassa on samanlaista karmivuutta, kuin Hohdossa, jossa isä hyökkää perhettään vastaan. Xtrossa on myös lukuisia seksuaalisia viitteitä, jotka ovat liitetty kuvastoon, jossa synnytetään, tapetaan, muutetaan ihmismuotoa ja muuta kaikkea ällöttävää. Tuo sai aikaan jotain aidosti eläimellistä kauhua ja kuvotusta.Kulissien takaiseksi faktaksi on outoa ajatella, että ohjaaja sanoo koko omituisen karmivan tunnelman olevan täysin sattumalta syntynyttä. Davenport työsti käsikirjoitusta New Yorkissa 2 viikkoa polttamalla pilveä. Käsikirjoituksen lisäksi miehellä on hämmästyttävän hieno kyky pelata kamerakulmien ja valaistuksen kanssa niin, että elokuvan halpa budjetti jää varjoon ja kaivattu tunnelma esiin. Klassisen pianistin koulutuksen saanut Davenport on myös säveltänyt leffaa varten klassikkomatskuksi lueteltavan scoren, joka soundiltaan tuo mieleen Tangerine Dreamin ja John Carpenterin sekoituksen.Xtro on kauhu-, scifi- ja b-leffadiggareille must see-kamaa!

Xtro rating 3,06

36

Tohtori Moreaun saari (1977)

Tää oli kyllä paras leffa mitä oon vähään aikaan nähnyt. En ole lukenut Wellsin alkuperäistä teosta, enkä nähnyt muita filmatisointeja, mutta tässä on ainakin läsnä se pohdiskeleva ote, mikä luulen olevan alkuperäisteoksenkin pointti.Leffa rakentaa jännitystään alkupuolella mestarillisesti. Katsoja saa jatkuvasti pieniä, hienovaraisia vihjeitä siitä mitä saarella tapahtuu. Myös totuuden paljastaminen on tehty hyvin, sillä aidot villieläimet kuvauspaikalla sekä hämmästyttävän hienot maskeeraukset pitävät kutinsa. Burt Lancaster varastaa show'n tohtori Mureauna, mutta myös muu näyttelijäkaarti tekee erinomaista työtä.Aito vaaran tuntu on leffassa jatkuvasti läsnä, koska meininki on tehty 70-luvun tyyliin välittämättä ihmisten ja eläinten oloista. Taiteellinen visio edellä. Vaikka olen voimakkaasti eläinten rääkkäystä vastaan, niin sitä ei pysty kiistämään, että stuntmiesten sekoillessa aitojen villieläinten kanssa rupeaa sydän tykyttämään.Seuraava kappale sisältää spoilereita:Spoileri: näytäLeffan lopetus on selvästi mielipiteiden jakaja. Michael Yorkin hahmo nousee Mureaun palvelijan, Marian kanssa soutuveneeseen, ja horisontista lähestyy höyrylaiva, jota York viittoo heidän avukseen. Yorkin iho on palautunut Mureaun ruiskuista takaisin ihmismäiseksi, Maria kuvataan vain puolen sekunnin ajan. Hänen silmänsä ovat kosteat ja kasvot ovat jotenkin erilaiset. Tämä voi monilta mennä ohi, koska otos on niin lyhyt. Maria alkoi siis muuttua takaisin eläimeksi, koska hänkin oli yksi Mureaun kokeista. Leffan tekijät joutuivat tuotantoportaan takia muuttamaan lopun tuollaiseksi, mutta pointti tulee silti mielestäni tarpeeksi hyvin ilmi. Kelasin kohtauksen monta kertaa uudestaan, ja Marian kasvoissa oli joka kerta jotain mikä sai selkäpiini karmimaan. En meinannut yölläkään saada unta, kun se tuli mieleen. Toki alkuperäinen ja "selkeämpi" lopetus Marian muuttuessa selkeämmin kissapedoksi olisi ehkä ollut parempi, mutta mielestäni tuollaisenaankin kiehtova loppu.

Tohtori Moreaun saari rating 3,60

37

Blood and Bone (2009)

Blood and Bone on toimintaleffana oikeastaan erinomainen. Leffan ensimmäinen puoli tuntia lupaa laadultaan jo täyttä viiden tähden meininkiä tiukan toiminnan, ja räväkän dialogin muodossa. Leffalla on kuitenkin kunnianhimoinen ambitio välittää katsojille tarina, eikä tyydy pelkän mättämisen näyttämiseen. Se toimiikin tavallista paremmin loistavien näyttelijöiden vuoksi. Valitettavasti loppupuolen myllytykset eivät jostain syystä enää pysty ylittämään leffan alkupuolen tappelukohtauksia. Siksi osittain loistavasti pohjustettu homma kokee lievän antikliimaksin.Leffan kantava voima on hyviksen ja pahiksen näyttelijöiden kemia. Michael Jai White eroaa monista muista nykyajan action-tähdistä sillä, että häneltä löytyy myös näyttelijänlahjoja, mutta osatuottajana ymmärtää myös missä tällaisen elokuvan viihdearvot lepäävät. Eamonn "Kareem Said" Walker pääsee elementtiinsä pääpahiksen roolissa. Kuten Kylmässä ringissäkin, Walkerista huokuu älykäs, karismaattisen auktoriteettinen olemus joka sopii leffan rikollispomon rooliin täydellisesti. Myös ukolta löytyy fysiikkaa, joka edes hieman pystyy haastamaan Whiten.Pienistä virheistään huolimatta loistava "pienen" budjetin toimintaleffa, jollaisen näkemistä olin odottanut jo tovin. Tekisi melkein fiilissyistä heittää puolikas vielä päälle, mutta nyt en tee sitä.

Blood and Bone rating 3,50

38

Ei nimeä (2009)

Hyvin vahvaa draamaa Mehikon suunnalta tulee tässä pläjäyksessä, joka on kuitenkin tunnelmaltaan enemmän trilleri. Trilleri, jossa jännitys pysyy kireänä koko kestonsa ajana. Casperin näyttelijä tekee upeaa roolityötä ja saa puhallettua hahmoon eloa, vaikka repliikkejä ei olekaan paljon. Pakollista katsottavaa niille, joille esim. Amores Perros tai City of God kolahtaa. Liian vähälle huomiolle jäänyt teos.

Ei nimeä rating 3,71

39

Wristcutters: A Love Story (2006)

Omaperäinen leffa joka pisti miettimään ja jätti loppujen lopuksi hyvän mielen, vaikkakin lähtee synkistä lähtökohdista. Erinomaiset musiikkivalinnat, erityisesti Tom Waitsin, Joy Divisionin ja Gogol Bordellon biisit iskivät kovaa. Shea Whigham ja Waits loistavia rooleissaan. Uskon vahvasti, että seuraavalla katselukerralla kolahtaa vielä kovempaa.

Wristcutters: A Love Story rating 3,50

40

Classified X (1998)

Melvin Van Peebles älykkäästi kertoo askel askeleelta mustien (amerikkalaisten) aseman elokuvan historiasta aina Tarzan-leffojen alkuasukassivuosista blaxploitaatiovuosiin ja aina 1990-luvulle saakka. On selvää kuinka epätasa-arvoa on esiintynyt Hollywoodissa aina ja vasta viime vuosina sitä on jollakin tapaa saatu balanssiin. Ei täysin kuitenkaan.Ehdottomasti katsomisen arvoinen dokumentti. Itselleni katselukokemus oli erityisen hieno, kun Van Peeblesin poika Mario briiffasi leffateatterissa pläjäyksen.

Classified X rating 5,00

41

Harry Brown (2009)

Ikivanhasta vigilante-ideasta on saatu jälleen kerran yksi erinomainen elokuva tehtyä! Harry Brown on jopa kostajaelokuvien mittapuulla hyvin surullinen ja melankolinen tapaus. Ohjaaja Daniel Barberin tunnelmallinen kuvaus ja Michael Cainen upea päärooli nostavat elokuvan arvon lähes kattoon.Leffa ei missään vaiheessa juhli aseiden käyttöä, eikä tarjoa mitään äärioikeistofilosofiaa päähahmon tekojen taakse. Se näyttää vain epätoivon ja surun murtaman miehen, joka hakee oikeutta nihilistisessä ympäristössä. Elokuvan kuvaajalle on annettava kehuja siitä, kuinka fyysisesti (ja sitä kautta henkisesti) kylmältä paikalta hän on saanut syksyisen/talvisen Lontoon lähiön näyttämään. Soundtrack-puolella ollaan tyydytty minimalistiseen piano/jousivetoiseen fiilistelyyn, joka sopii erittäin hyvin tunnelmaan. Etenkin kontrastina huumejengien teknoon.Sir Michael Caine tekee nimikkoroolissaan mielestäni uransa parhaan roolisuorituksen. Myönnän, etten kaikkia miehen leffoja ole nähnyt ja tämän kaltainen olemus on häneltä hyvin tuttua esimerkiksi Batman-leffojen Alfredina. Siltikään missään hänen elokuvassa en ole Cainelta vastaavaa vahvaa läsnäoloa vielä tuntenut kuten tässä.Elokuvan harvat ja pahimmat viat ovat keston mukana kasvavat epärealistisuudet. Miten muka kovan luokan narkkarit pystyisivät pitämään pystyssä satojen tuhansien huumebisnestä? Tai miten kymmenen hengen rikollisporukka on mellakan aikana kasvanut satapäiseksi (vielä pienessä lähiössä)? Leffassa oli useita tuon tapaisia ärsyttäviä pikku vikoja, jotka rikkoivat muuten todellisen tuntuista illuusiota.

Harry Brown rating 3,59

42

Nimeni on Django (1968)

En ole nähnyt muita Corbuccin Djangon innoittamia leffoja, mutta tämä oli kyllä ihan kurko tapaus, joka vetää vertoja alkuperäisellekin. Tarina on suoraviivainen ja selkeä, sillä se antaa heti alkumetreiltä motiivin päähenkilölle lähteä pahiksen perään. Mitään turhia alkujunnauksia ei harrasteta. Terence Hill tekee oikeutta Django-hahmolle, ja kantaa viittaa minusta lähes yhtä hienosti, kuin Franco Nero alunperin. Tämä leffahan oikeastaan sijoittuu aikaan ennen alkuperäistä Djangoa, ja näin ajateltuna sen sisäinen logiikka sopii myös tähän kaanoniin.Elokuvasta on myös mainittava loistava Morricone-tyylinen soundtrack, sekä ohjaaja Ferdinando Baldin visuaalinen silmä. Leffassa on oikeastaan mukana kaikki elementit, jotka tekevät spagettiwesterneistä hyviä. Ammuskelut on totetettu hyvin, ja etenkin stunttimiehet pistävät parastaan putoillessa kovaa juoksevien hevosten selästä. Väkivalta on muutenkin spagu-tyyliin sopivan graafista. Leffan pahiksina Horst Frank ja George Eastman ovat loistavia. Lopussa alkuperäisen Djangon ystäville on luvassa, jokseenkin ennalta-arvattava, mutta silti niin palkitseva herkkupala.- "Whose grave are you digging?"- "Yours."

Nimeni on Django rating 3,65

43

Gun (2010)

Gun on erittäin hyvin otteessaan pitävä rikosjännäri pienillä toimintamausteilla. Tykkäsin siitä, että leffassa ei varsinaisesti ollut hyviä tai pahoja hahmoja. Tai no oikeastaan 50 Centin hahmo on omalla tavallaan elokuvan pääpahis, ei missään nimessä sankari. Hahmo on rakennettu hieman samaan tapaan antisankariksi, kuin esim. Tony Montana.Val Kilmer tekee yhden parhaimmista roolisuorituksistaan sivuosassa 50 Centin oikeana kätenä. Tällaiseksi elämän potkimaksi karskiksi ressukaksi Kilmer juuri nykyisellä ulkomuodolllaan sopii. Eikä muuten ihme, että pääkaksikon kemia on hyvin aidontuntuista, sillä heistähän tuli kavereita oikeasti. Sivuosissa nähdään myös kovia genrenimiä kuten James Remar, Danny Trejo ja Hassan Johnson.Ainoa asia mikä leffassa ehkä hieman häiritsi, oli sen epäselvä sanoma. Se tuntuu kritisoivan gangsteri-elämäntyyliä ja samaan aikaan ihailevan sitä. 50 Centin musiikki taas tukee ehkä enemmän jälkimmäistä. Terävämmällä visiolla leffasta olisi saanut hienon gangstakritiikin, jossa elokuvan ulkoasua olisi hienosti saatu käytettyä hyväksi harhaanjohtavaan käänteismainontaan. Noh, mutta tällaisenaankin hyvää aivot-narikkaan viihdettä.50 Cent on näyttelijänä vakuuttavampi, kuin muusikkona.

Gun rating 2,38

44

Condition Red - hälytystila (1995)

Condition Red on todella otteessaan pitävä leffa, joka alkaa tummana draamana, mutta pikkuhiljaa nostaa kierroksia ja päättyy hiostavaksi trilleriksi. Mika Kaurismäki yhdistelee loistavasti vankilaleffan ja film noir-trillerin aineksia ja leffan minimalistisuus tukee tunnelmaa todella hyvin.Elokuvan ensiluokkainen näyttelijäkaarti James Russo, Cynda Williams ja Paul Calderon näyttävät osaamistaan ja kaikilla on keskenään aito ja uskottava kemia. Kolmiodraaman jokaisessa suhteessa on enemmän tai vähemmän pahaenteistä vaaraa, joka odottaa räjähtämistään. Kukaan ei ole toistaan parempi, mutta James Russo kääntää kaurismäkeläisen mattipellonpää-miehen loistavasti amerikkalaisversioksi. Paul Calderon ei jätä epäilystäkään siitä, etteikö olisi myös ollut loistava Pulp Fictionin Jules Winnfieldinä, rooli, jonka hän viime hetkellä hävisi Samuel L. Jacksonille. Cynda Williams on 90-luvun kauneimpia naisnäyttelijöitä, jolla oli myös aitoa talenttia touhuun. Harmi, että hänen nimensä ja kasvonsa on ajan myötä painuneet unholaan.Leffaa voi kompaktin kestonsa vuoksi suositella melkein kaikille. Siitä tykkää todennäköisesti siitä huolimatta onko ennestään Mika Kaurismäen (tai kaurismäkeläisyyden ylipäätään) fani. Upea tunnelmallinen jännäri, joka koskettaa.

Condition Red - hälytystila rating 2,71

45

Riivattu (2010)

Todella vaikuttava leffa, ensimmäinen elokuva joka on oikeasti pelottanut vähään aikaan. Juoni ei todellakaan mistään omaperäisimmästä päästä, joitain leffan piirteitä olen nähnyt ainakin leffoissa "Salaisuus pinnan alla", "The Others" ja "Antichrist". Wanin ohjaus kuitenkin puhaltaa uudella tavalla eloa Whannellin suhteellisen kulahtaneeseen kässäriin. Säikäyttelykohtaukset toteutettu todella hyvin ja yksin pimeässä katsoessani pariin kertaan sai kyllä säpsähdellä ihan kunnolla. Lopussa pahimmat kuumotukset noin visuaalisella puolella. Todella häiritsevän kuumottavaa tavaraa.Oli ihan viittä vaille, ettei napsahtanut 4,5 palloa tälle tapaukselle, mutta erittäin vahva nelonen kuitenkin irtoaa.

Riivattu rating 3,26

46

Tropa de Elite 2 - Eliittijoukot (2010)

Erittäin kova rikostrilleri brasseista! Vielä monin kerroin kovempi kuin ykkönen, vaikka sekin on kovaa kamaa! Katselukokemusta vielä paransi se, että yks brasialainen frendi sano tämän olevan kaikista todenmukaisin leffa mitä huippufudismaasta on koskaan tullu. Nascimenton näyttelijä tekee upeaa roolityötä ja muutkin näyttelijät erittäin hyviä!

Tropa de Elite 2 - Eliittijoukot rating 3,88

47

Hesher (2010)

Hesherin katsottuani arvostukseni Joseph Gordon-Levittiä kohtaan nousi aivan uudelle tasolle. Jätkä on ehdottomasti sukupolvensa lahjakkaimpia näyttelijöitä. Hesherin hahmo on samaan aikaan kusipäinen, mutta myös pidettävä ja jollain tasolla myös sympaattinen. Ehkä jokainen ihminen haluaisi alitajuisesti toteuttaa itseään samalla tavalla kuin Hesher. Hahmo on oikeastaan pieni vertauskuva ihmisen id-puolesta.Loistava leffa, joka antaa alussa hetken odotuttaa katsojaa, mutta kun tässä pääsee kärryille niin lujaa mennään. Hieno tarina rikkoutuneesta perheestä, joka tarvitsee sekopäähevarin sekoiluja, jotta voi löytää jälleen elämänilonsa. Plussaa leffan soundtrackista (mm. Metallica ja Motörhead) ja jo aiemmin mainitusta Gordon-Levittistä.

Hesher rating 3,45

48

God Bless America (2011)

Elokuva päräytti kovemmin, kuin mikään pitkään aikaan katsomistani leffoista. Ehdottomasti viime vuosien parhaita elokuvia. God Bless America repii auki koko jenkkien pinnallisen ja tekopyhän kulttuurin, joka on myös vahvasti rantautunut tänne muihinkin länsimaihin (ainakin televisioviihteen osalta). Välillä ulvoo naurusta, kun ruudulle tulee elokuvantekijöiden tosi-tv-parodioita ja välillä taas pelästyy ja miettii tosissaan, kuinka lähellä tosielämää tuo on ja kuinka se vaikuttaa nykyihmisiin. God Bless America onkin omanlaisensa protesti tosi-tv:tä kohtaan.Pitää vielä mainita, että kun olin katsonut leffaa vasta puoli tuntia, niin minun oli pidettävä tupakkatauko sulatellakseni kaikkea näkemääni. Se on harvinaista se.

God Bless America rating 3,68

49

Poliisipiiri Fort Apache (1981)

Unohdettu poliisileffojen mestariteos! Fort Apache the Bronx on hyvin tunnelma- ja dialogivetoinen poliisileffa, jossa itse juoni on lähinnä sivuosassa. Tämä ei kuitenkaan suurimmaksi osaksi haittaa, koska jokainen kohtaus syventää hahmoja loistavasti. Paul Newman on leffan keskiössä, ja mies kannattelee elokuvaa loistavasti karismallaan.Elokuva on realistisen tuntuinen, ja antoi ilmeisesti inspiraatiota mm. Hill Street Blues-sarjalle. Sen suurin ongelma ja vahvuus ovat ainakin ensikatsojalle samassa tekijässä. Hitaasti etenevässä juonessa ja perinpohjaisen hyvin kirjoitetussa dialogissa. Näyttelijöiden välillä on elokuvassa aitoa ja lämmintä kemiaa. Sivuosista on nostettava esiin Rachel Ticotin ja Pam Grier.

Poliisipiiri Fort Apache rating 3,33

50

Last Days Here (2011)

Last Days Here on kiehtova trippi päihdeongelmaisen muusikon rappeutuneeseen elämään ja yritykseen laittaa asiat kuntoon. Bobby Liebling on pitänyt pystyssä Pentagram-yhtyettä '70-luvulta lähtien, mutta äijän ärhäkkä luonne ja erityisesti päihdeongelmat ovat olleet esteenä bändin menestykselle. Samat syyt ovat olleet ihmissuhteiden hajoamiselle ja elämänlaadun huononemiselle.Leffa vaikuttaa aluksi tosi-tv-tirkistelyltä, mutta se äkkiä heittää nurkkaan sen mikä aluksi tuntuu shokkiarvon nostajalta ja sormenosoittajalta. Elokuvan tekijät eivät ole tehneet leffaa Lieblingiä hyväksikäyttäen, vaan aidosti yrittävät auttaa häntä jaloilleen.Ennen kaikkea elokuva on mielenkiintoinen tarkastelu päihdeongelmaisen lähipiiristä. Kaikki Bobbyn ympärillä haluavat aidosti auttaa häntä, mutta kaikki tuntuu aina lopulta menevän perseelleen. Se osoittaa, kuinka paljon hänestä kaikki välittävät. Siinä mielessä itse kuvauksen kohde jää tietyllä tapaa etäiseksi, koska emme koskaan kuule keltään, että minkä takia Bobby on niin hyvä tyyppi, kaikesta hänen aiheuttamasta paskasta huolimatta. Hänen lähipiiri nousee sympaattisemmaksi.Olisin toivonut, että elokuva olisi hieman enemmän keskittynyt Pentagramin musiikkiin. Bändi oli mulle ennestään tuntematon. Taustalla olisi saanut soida joitain bändin biisejä fiiliksen nostatukseksi, koska pienien klippien perusteella kyseessä oli hyvää kamaa. Myös keikkavideoissa olisi saanut olla tekstit laulujen sanoille. Niin, ja niitä keikkavideoita olisi voinut olla vähän enemmän, ja ne olisivat voineet olla pitempiä. Toisaalta musiikin vähäisyys vahvisti entisestään epäilyjäni, että tekijät halusivat ehkä luoda kokonaisvaltaisempaa kuvaa päihdeongelmaisen auttamisesta, kuin tarkkaa henkilökuvausta.Nyt Pentagramia soimaan!

Last Days Here rating 4,10

51

Kovasikajuttu (2012)

Parhaimpiin näkemiini musadokkareihin lukeutuva Kovasikajuttu kertoo ainutlaatuisen tarinan ainutlaatuisesta bändistä. Jokainen bändin jäsenistä ovat hyväsydäminen ja iso persoona. Oma suosikkini on laulaja Kari Aalto. Leffan aikana saa nauraa, mutta ajoittain myös herkistyä. Totta kai bändin loistavat biisit saavat myös oman tilansa. Aion varmasti katsoa lähiaikoina tämän uudestaan.DVD-levyltä löytyy myös hauska minidokumenttisarja Pertti Kurikan Nimipäivät Goes Deutchland joka on kaikille leffaan tykästyneille pakollista herkkua!

Kovasikajuttu rating 3,96

52

Maniac (2012)

Olin kuullut leffasta paljon hyvää ja originaalin isona fanina odotin tältä paljon, mutta tämä ylitti silti kaikki odotukseni!Maniac on siinä mielessä poikkeuksellinen kauhuelokuva nykypäivän mittapuulla, että lähes koko leffa on kuvattu murhaajan näkökulmasta. Se siis hylkää slasher-genren kliseet ja katsoja joutuu oikeasti vastenmieliselle matkalle murhaajan pään sisään. Väkivalta näytetään realistisena ja vastenmielisenä, eikä siinä ole mitään viihdearvoja. Vaikka päähenkilön käytös on murhakohtauksissa vieraannuttavaa, niin elokuva myös tarjoaa selityksen miehen teoille. En voi väittää, etteikö ohjaaja olisi saanut pientä samaistumispintaa tietyissä kohtauksissa itse murhaajaan. Tästä nimenomaan elokuvan kauhu syntyy, kun katsojasta tuntuu melkein siltä, kun itse tekisi leffassa nähdyt hirmuteot.Maniac on leffa joka jää päähän pyörimään vielä lopputekstien rullattua pois. Se herättää ajatuksia traumojen vaikutuksista, mutta vaatii myös toipumista mielisairaan pääkopassa käymisestä. Elijah Wood tekee elämänsä roolisuorituksen Frank Zitona.Tämä remake on mielestäni vielä erinomaista alkuperäisteostakin parempi. Ainoa missä tämä selvästi häviää originellille on naispäähahmon roolin kirjoittaminen. Jäin miettimään, että leffaan olisi saanut vielä huomattavasti koskettavamman ja traagisemman otteen, jos naispäähahmo olisi kirjoitettu selkeäksi tyttöystäväkandidaatiksi, eikä naiseksi joka pitää päähenkilöä "friendzonella". Katsokaa elokuva loppuun, niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Alkuperäisessä tuo suhde oli kirjoitettu paremmin.Elokuvan soundtrack on myös loistava. Paras näkemäni kauhuelokuva miesmuistiin!

Maniac rating 3,43

53

Female Trouble (1974)

Female Trouble on edeltäjäänsä Pink Flamingosia elokuvallisesti eheämpi kokonaisuus. Waterssin tarinankerronta on sujuvampaa ja Divine pääsee näyttämään skaalaansa näyttelijänä. Siinä missä Pink Flamingos viehätti shokkiarvollaan, on Female Troublessa enemmän korvattu nokkelammilla vitseillä käsikirjoituksessa.Elokuvan alku on huikeaa läppätykitystä, jossa pääsee repeilemään useaan otteeseen. Seksi ja sen mukana tulleet eriskummallisuudet ovat taas tapetilla, ja Waters pelailee tabuilla jälleen mestarillisesti. Divinen hahmossa on syvyyttä, vaikka hän näyttelee sen näennäisesti karikatyyrinä. Dawn Davenport (Divine) haaveilee julkisuudesta, ja tajuaa, että väkivalta on viimeinen keino saada huomiota. Hahmo ei tunne tunnontuskia kuristaessaan omaa tytärtään, ja ohjaaja onnistuu löytämään huumoria tuostakin.Female Troublen esittämä linssilude-kulttuuri on nykyään ajankohtaisempi, kuin valmistusaikanaan. Siksi se on kestänyt aikaa erityisen hyvin. Se ei alleviivaa sanomaansa, kuten myöhemmin esimerkiksi Natural Born Killers, vaikka kuva kaljusta Divinesta sähkötuolissa on verkkokalvoille painuva näky. Elokuvan suurin heikkous on ajoittain jopa tylsäksi käyvä keskivaihe, joka tuntuu junnaavan paikoillaan.Female Trouble on elokuvana suositeltava tapaus Watersin, Divinen ja roskaleffakulttuurin faneille. Divinen laulama tunnari potkii persettä!

Female Trouble rating 4,38

54

Torrente 4 (2011)

Torrente 4 tuli aivan takavasemmalta ja pisti meikäläisen nauruhermot kuralle! En muista milloin olisin nähnyt näin hauskaa komediaa viimeksi. Seguran tummahko huumorintaju kolahtaa meikäläiseen ihan täysillä. Torrenten meininki on vähän kuin risteytys Mies ja alaston ase-leffojen kohellusta ja Sacha Baron Cohenin härskiyksiä. Lopputuloksena on hauskimpia mustia komedioita, eritoten epäkypsän huumorintajun omaaville erittäin suositeltava tapaus!Aiemmat osat pitää myös tarkastaa asap.

Torrente 4 rating 4,50

55

Sound City (2013)

Sound City aloittaa käsittelemällä artisteja ja muistoja, jota studioon liittyi, mutta se alkaakin kuin puolivahingossa ajattelemaan musiikinnauhoitusprosessia paljon diipimmin. Leffa kysyy hyvin tärkeän kysymyksen, miten saada musiikki kuulostamaan ihmisten tekemältä, kun kaikki nauhoitetaan nykyään Pro Toolsin tai vastaavien ohjelmien kautta. Ohjelmien, jossa kaikki on mahdollista editoita, nauhottaa uudestaan ja lisätä rajaton määrä raitoja. Niin kun Dave Grohl ja Neil Young tässä ainakin painottavat, niin tietyt inhimilliset virheet kuuluvat rock-musiikkiin.Kaikki leffan kuvaamat nauhoitusprosessit saivat meikäläisen paljon kelailemaan. Itsekin jonkin sortin muusikkona olen kuitenkin nuoren ikäni takia aina ollut nauhoituksissa jonkinlaisten koneiden kanssa tekemisissä. Ymmärsin tämän jälkeen selvemmin, että haluaisin jatkossa bändini kuulostavan nimenomaan livebändiltä levyllä.Ehkäpä ainoa heikompi puoli dokkarissa on rock-puritaanien kohkaaminen tietokoneella tehdyn musan automaattisesta keinotekoisuudesta. En myöskään tykännyt siitä, että Trent Reznoria pidettiin hyvänä esimerkkinä Pro Toolsin käyttäjänä. Alitajuisesti kuitenkin tajusin heidän perimmäisen pointin. Välillä vaan tuntuu, että kohkataan kohkaamisen vuoksi.Loppupuolella Sound City-kokoelmalevyn nauhoitusten seuraaminen oli todella mieluisaa seurattavaa. Lempikohtiani olivat upeaäänisen Stevie Nicksin tuleminen studiolle ja jamittelut Paul McCartneyn kanssa.

Sound City rating 3,67

56

Kumaré (2011)

Docventures-ohjelman avausjaksossa olleen Kumaren on päräyttävimpiä koskaan näkemiäni dokumentteja. Leffa herättää monenlaisia ajatuksia uskonnosta, ihmisen tahdosta ja siitä miksi omat huolet on siirrettävä ulkopuoliselle taholle, vaikka elämän päätökset ovat kaikki itsestä kiinni. Kumaren herättämiä ajatuksia on vaikea summata edes seuraavana päivänä katsomisesta. Muuta en pysty tällä hetkellä sanomaan, että katsokaa ihmeessä leffa. Saa ajatukset heräämään uskosta ja uskonnoista.

Kumaré rating 3,62

57

Me ollaan parhaita! (2013)

"Vi är best!" menee heittämällä parhaiden nuoruuskuvaus-/bändileffojen joukkoon. Leffa taltioi hämmästyttävän hienosti sen autenttisen innon mikä soittohommiin teini-ikäisenä kavereiden kanssa syntyy, vaikka kukaan ei osaisi mitään soittaa. Elokuva toimii hienosti kasvutarinana, jonka päähenkilöiden runkona toimii yhteinen bändi. Musiikkielokuvaksi leffassa oli valitettavasti ehkä vain liian vähän musiikkia, useampi esitys ja lisähelmet soundtrackille eivät olisi olleet yhtään pahitteeksi. Ruotsalainen 80-luvun alun punk kuulosti todella hyvältä, en ole aikaisemmin tutustunut.Leffa olisi voinut ehkä tarkemmin antaa tietoja aluksi, että mihin leffa sijoittuu. Kuvittelin sen tapahtuvan aluksi punkin syntyvuosina, kunnes hoksasin vasta puolivälissä, että tarina tapahtuu 80-luvun alussa. Luulin myös ekan 15 minuuttia, että päähenkilöt ovat poikia, mutta se taisi olla ihan oma moka...Punk-musan isona ystävänä tämä mielestäni taltioi musatyylin asenteen todella hyvin.

Me ollaan parhaita! rating 3,48

58

Pinocchio's Revenge (1996)

En ole nähnyt Child's Play-klassikkoa, mutta oletan, että Pinocchio's Revenge plagioi sitä jonkun verran. Sillä ei ole kuitenkaan minulle väliä, koska tämä on todella onnistunut nukkekauhuilu. Leffan Pinokkio on oikeasti ihan vitun kuumottava ja se sai mut pelkäämään ajoittain.Pieni budjetti tuo leffaan lisää sympatiaa, koska raha on käytetty oikein. Leffa ei ole pelkkä halpa eksploitaatioraina, vaikka se sillä itseään markkinoi. Se on myös omalla tavallaan toimiva psykologinen trilleri. Leffan loppuminuuteille katsojaa pidetään piinassa, että tekikö hirmuteot yliluonnollinen nukke vaiko lapsi, joka kuvitteli nuken tekevän ne.

Pinocchio's Revenge rating 3,10

59

Something from Nothing: The Art of Rap (2012)

Ihan hämmästyttävän tiukka ja mukaansatempaava musadokumentti, jossa pysytään ammattimaisella asialinjalla, mutta rennolla fiiliksellä. Ice-T ohjaajana, kertojana ja haastattelijana kulkee jenkkien itärannikolta länsirannikolle ja haastattelee monia menestyneitä ja kulttimaineessa olevia räppäreitä. Hänen löyhänä tarkoituksenaan on saada selville mitä räppi oikeastaan on ja mitä se merkkaa sen tekijöille. Parasta tässä on se, että jokaisella haastateltavalla on omat uniikit tarinansa, persoonansa ja mielipiteensä.Leffassa myös Ice-T on pyytänyt useita riimittelijöitä heittämään omaa settiä acapellana kameran edessä. Osa siitä toimii hyvin, osa ei taas niinkään. Alkupuolella vielä mulle etäisesti tuttujen nimien riimittely iski, koska se tuntui ainakin osittain freestailatulta. Loppupuolella, kun kuuli Kanye Westiä tai Ice Cubea niin hieman pettyneenä sain selville, että samat riimithän löytyvät ukkojen levyiltäkin.Soundtrack on suurilta osin puhdasta timanttia. Tuntuu siistiltä nähdä kuinka hienosti Ice-T otetaan vastaan räppäreiden keskuudessa ja, että kuinka luontevia hänen haastattelut olivat. Tämä olisi saattanut toimia minisarjana vieläkin paremmin, koska tuntui, että monien mielenkiintoisten haastateltavien kommentit jäivät liian lyhyeen leikatuiksi, toisten jauhaessa taas jonninjoutavia liiankin pitkään. Noh, mielipidekysymyksiä nämäkin.Kiteytettynä dokumentin hienoin ja uraauurtavin asia, mikä tekee tästä musadokkareiden Hall of Fameen kuuluvan, on se että se kertoo oikeasti musiikista, sen luonteesta, sielusta ja tekniikasta. Oli hienoa kuulla äijiltä, joita ei jossain piireissä edes muusikkoina pidetä, heidän tapansa ja tyylinsä tehdä taidettaan. Tämän musatyylin edustajilla, kun on usein mediassa puhe jostain muusta, kuin musiikistaan. Vaikka en itse räppiä duunaakaan, niin jonkin sortin muusikkona tämä oli hyvin inspiroivaa kuunneltavaa ja katseltavaa.

Something from Nothing: The Art of Rap rating 4,50

60

Beyond the Mat (1999)

Barry W. Blaustein dokumentti "Beyond the Mat" sukeltaa syvälle showpainin kulissien taakse ja esittelee painijoiden elämän kehän ulkopuolella. Leffa esittää wrestlingin raakana bisneksenä, jota se varmasti on vielä tänäkin päivänä.Leffan näkökulma painin raadollisuuteen on osittain kärjistetty raadolliseksi, koska sen esittämissä ihmiskohtaloissa on paljon traagisuutta ja tuskaa. Se miten katsoja näkee lajin elokuvassa, on pitkälti kiinni siitä, mikä katsojan kosketus wrestlingiin on ollut ennen tätä. Showpainin ystävänäkin on vaikea puolustella kohtaa, jossa The Rock pieksee terästuolilla huonovointista Mick Foleyta, Foleyn vaimon ja pienten lasten kauhistellessa eturivissä. En ymmärrä, miksi Foleyn perhe tuotiin tapahtumaan. Mies selvästi tiesi millainen matsi oli tulossa.Terry Funkin ja Jake Robertsin tilanteet ovat kyllä Foley vs. The Rock-matsin fyysistä rääkkiä surullisempia. Funk tuskailee eläkkeelle jäämisen kanssa, mutta haluaa silti painia viimeiseen asti, vaikka kroppa huutaa hoosiannaa. Päihdeongelman kanssa painiva Roberts haluaa luoda suhdetta etääntyneeseen tyttäreensä painien samalla pikkupromootioissa. Edellä mainitut miehet ovat selviä esikuvia Darren Afonovskyn "The Wrestler"-elokuvan päähahmolle. "Wrestlerin" tekijät ovat avoimesti myöntäneet, että "Beyond the Matia" on katsottu.Elokuva esittelee myös muita henkilöitä ruohonjuuritasolta huipulle, mutta aiempaa kolmea hieman pienemmässä mittakaavassa. Blaustein ei väännä rautalangasta, mikä tekee wrestlingistä niin hyvää viihdettä, kun mitä se parhaillaan on. Sen ymmärtää rivien välistä, jos touhu kolahtaa, mutta varmasti menee ohi jos ei. Leffa ratsastaa osin shokkiarvolla, mikä latistaa sen lopullista tehoa. Siitä huolimatta"Beyond the Mat" on erittäin eheästi rakennettu dokumentti, joka on katsottava yhdeltä istumalta. Se on niin koukuttava.

Beyond the Mat rating 3,90

61

Call Me Kuchu (2012)

Hyvin tehty dokkari Ugandan homoseksuaalien olemattomista ihmisoikeuksista ja taistelusta niiden puolesta. Dokkari seuraa David Katoa, maan ensimmäistä julkihomoa, joka haastaa hallituksen ja yleiset ennakkoluulot. Elokuva oli erittäin koskettava, sillä siitä välittyi kuinka huonosti kehittyneessä maassa tällaiset asiat voivat olla niin retuperällä ihmisten ennakkoluulojen vuoksi. Se, että itse lähden kyseiseen mestaan kohta pariksi kuukaudeksi kouraisi syvältä ja pisti toden teolla miettimään. Suosittelin dokumenttia myös Docventuresille, joten peukut pystyyn, että ensi syksynä näemme leffan Yleltä.(PC)

Call Me Kuchu rating 5,00

Profiilin tiedot

TOP-listat