Ajattelin lähtökohtaisesti, että olisipa tässä elokuvassa käsitelty van Goghin suhdetta hengellisyyteen, joka oli tärkeä osa hänen elämäänsä varsinkin nuorempana. Aika pitkään sai odottaa, että uskonnosta laajemmalti puhuttiin, onneksi kuitenkin niin kävi. Lopun ranskankielinen sanaleikki, jota olisi vaikea suomentaa "Olen Pyhä Henki, olen tervejärkinen" kuulostaa kiintoisalta portilta taiteilijan hengellisyyden suuntaan. Kunhan kiireiltäni kerkiän voisin miettiä van Goghin taidetta tästä hengellisen mysteerin näkökulmasta.

Heiluvan kameran kuvaus häiritsi. Ehkä sen oli tarkoitus vahvistaa katsojan käsitystä taiteilijan henkisestä ja sosiaalisesta tasapainottomuudesta? Kuitenkin samaa tekniikkaa käytettiin kaikessa kuvauksessa. En tykännyt. Kuvan heilahtelu on minusta epämiellyttävää, kerrottavan saa kyllä perille muillakin keinoilla. Otan heiluttelusta tähdenpuolikkaan pois, en kuitenkaan siitä maalauksesta, siinä on tähdet kohdillaan.

Näyttelijät olivat mainioita. Pidin myös kuvauspaikkojen rehellisyydestä, näkymät eivät olleet varsinaisia namupaloja vaan syksyisiä näkymiä kynnetyille viljapelloille. Aurinko, jonka van Gogh löysi Arlesista oli mistraalin kylmentämä.

Musiikista sen verran, että olisi ollut kerrassaan rienaavaa sijoittaa loppuun jotain nykyaikaista rytmimusiikkia. Piano toimi hyvin.

Hyvä Hitsikokki!

Aivan mainio!

Oikein hieno taiteilijaelokuva. Antaisin mieluusti tähdenpuolikkaan lisää, jos Lara tuumaisi lopussa että ruusunmarjatee kelpaa. Mutta eipä tuumaa, jää vain hämmentyneenä miettimään, että näin siinä käy kun heittää talenttinsa viraston liikennevalojen taa. Ikinä en varmaan opi ymmärtämään elokuvien loppumusiikkien valintariteereitä. Ranskankielinen iskelmä, wat?

Nukahdettiin vaimon kanssa suunnilleen yhtä aikaa noin varttitunti ennen loppua. Tähdet elokuvan keston mukaan.

Ei ihan meikäläisen makuun, paitsi se äiti. Hänen neuvottomuutensa ja hämmennyksensä voittaa mennen tullen hänen päättäväisyytensä ja mielenkirkkautensa - siitä hyvästä tähdenpuolikas ylimääräistä. Niin ja hienosta kuvauksesta.

Hillityn eroottista omenansyöntiä. Mutta minne jää Mini-Cooper? Onko se ajettu aallokkoon? Tykkään kovasti tästä tyylistä. Isoan ja janoan lisää. Väkivallaton vaihtoehto korealaisen elokuvan ystäville.

Tässä on sen verran kivaa nuo Berliinin kaupungin historiakatsaukset, että annan tähdenpuolosen ylimääräistä. Myös miespäähenkilö on tosi sympaattinen. Kaikkiaan elokuvassa on hieno casting.

Katseluajankohdalla on väliä. Eka katselulla jätettiin vaimon kanssa tämä kesken alkuvaiheissa, kun alkoi tuntua liian häsläävältä. Tuntui myös siltä, että tämäntyyppisiä elokuvia on nähty jo ennenkin.

Toisella katselukerralla olin yksin kotona, välillä käytin kissaa ulkona, mutta muuten ihan tasaiset olosuhteet, ei väsyttänyt valmiiksi. Asetelmasta kartanomaisella saarimökillä tuli mieleen kotimainen Yö meren rannalla ja Maria Lang-elokuvien osa, jossa juhlitaan vastaavanlaisessa fasiliteetissa. Nyt puheenaolevassa elokuvassa on sen verran paljon väkeä, että aloin jossain vaiheessa toivoa, että muutama murhattaisiin, mutta tulisihan sinne sitten pollareita tilalle. Lisäksi tuli mieleen joku Bo Carpelanin kuunnelma, Myöhäiset äänet, kun tässä viitataan läheiseen ydinvoimalaan. Tavallaan myös Käpy selän alla ja Lapualaismorsian nousivat mieleen, vaikka eiväthän nämä ihmiset ihan opiskelijoita olekaan, vaikka käyttäytyvät niin että voisivat vielä ollakin.

Mutta katselin läpi ja ihan ok elokuva, tosin minun maailmaani se kosketti vain aikaisemmin nähtyjen elokuvien voimalla.

Oho! Olipa mennä ohi tosi muikea elokuva! Kuvittelin, että kyse on jostain standup-taltioinnista, mutta ihan näytelty elokuvahan tämä onkin ja vieläpä elokuva, joka on aivan erinomaisesti vanginnut sen vaiviinnuksen tunteen, joka standup-komiikkaan voipi helposti liittyä. Erittäin aitoa melskaamista olutlasissa. Sivuosassa olleen siskon perheen luona olisi ollut tosi kiva yöpyä, sisarusten välinen suhde oli kuvattu lämmöllä.

Tosi kivaa, aidontuntuista, paikoin yllättävääkin keskustelua, hienosti valitut kuvauspaikat, mainiot näyttelijät ja erinomainen käsikirjoitus, lopun aaltoileva meri sopi erinomaisesti kuvaamaan koko filmiä. Lisää tällaista!

Oikein hieno elokuva sota-ajalta. Pastori vaikuttaa osaksi ajautuvan tilanteeseen, jossa hän ei voi olla lähtemättä mukaan sotaan, vaikka voisi jäädä kotirintamallekin. Kotiväki koettaa pitää tunteensa kurissa vielä silloinkin, kun henkensä antaneita poikia siunataan kirkossa.

Voihan tästäkin joku ajatella, että noin sitä ihannoidaan sankarillista kuolemaa. Tässä ihan selvästi pastori ja moni muukin ilmaisee pitävänsä velvollisuutenaan korkeimman uhrinsa antamista isänmaansa hyväksi. En näe tässä mitään väärää. Sota sinänsä on kammottava tapahtuma, johon useimmat eivät haluaisi osallistua. Niin on myös jokin siviilionnettomuus. Siitäkin pitää vain porskutella eteenpäin. Joskus ihminen uhraa oman henkensä pelastaakseen muita. Se ettei asetu palvelukseen ei katkaise ulkoa tulevaa uhkaa.

Upea satuelokuva, jonka sympaattinen pikkujättiläinen nousee onnistuneimpien satuhahmojen joukkoon. Hänen suomeksi saatettu puheenpartensa on aivan ihanaa, ääninäyttelijöitten puheesta saa selvän ja loppupuolen hieman outo kuninkaallinen osuus sopii satutarinaan oikein mainiosti.

Vaimo sanoi että

ei liioittelua minunkaan mielestäni.

Hitaasti etenevä juttu. 75 minuuttia sai ensisuukkoa odottaa. Siinä ajassa vaimo ehti kolata pihan, mikä oli mainio suoritus.

Vivaldin Neljä vuodenaikaa oli aikoinaan musiikkina Saabin tv-mainoksessa. Siitä siihen sävellykseen tutustuin ja kävin parikin kertaa kuuntelemassa kirjastossa Berliinin filharmoonikkojen esityksenä, solistina Michel Schwalbé, johtajana Karajan. Tässä sen Kesä-nimisen concerto grosson Presto-osan soittaa englandilainen orkesteri La Serenissima. Ihan kiva, välillä oli sellainen jännä revolverimuljautus soitossa, muuten veti hyvin vertoja sille 1970-luvun esitykselle. Ei tätä elokuvaa sen takia kannata katsella, se esitys on ihan lopussa ja tosiaankin vain yksi osa kahdestatoista. Barokkimusiikki sinänsä sopii hyvin nuorelle immeiselle johdatukseksi klassisen musiikin maailmaan, joten se on tähän elokuvaan hyvä valinta.

Mutta elokuvalle annan ylimääräisen tähdenpuolikkaan siitä loppupuolen kuvallisesti upeasta tyrskykohtauksesta. Ajattelin, että tuossahan se olisi ollut hieno muotokuva nuoresta naisesta ja eppäilen, että elokuvan tekijät ovat ajatelleet samaan suuntaan.

Tämän viihdyttävyyden näin tv:stä joskus 1970-luvulla. Silloin tuntui tosi mahtavalta. Nyt oli kiva ruveta nukkumaan elokuvan jälkeen. Aika hyvät uneti sainkin, yhdeksän tuntia. Aamulla ulkoilutin katteja, jotka kiehnäsivät paluuta sisään.

Sivupalkissa on hyvin valittu keskimmäinen kuva, jossa miesten katse suuntautuu naiseen, mutta naisesta ei juuri muuta näy kuin hiukset. Kovin miehinen tarina. Komedialta tämä ei tuntunut, vaimo sanoi ettei toista kertaa halua nähdä. Kyllä tässä silti tiettyä laatuakin on mutta valitettavan hyvin jäivät mieleeni järjettömät murhat ja poliisien raa'at kuulustelutoimet.

Jäin katselemaan loppuun asti. Ryyppäämistä olisi voinut olla vähemmän ja realismia suhteessa päivähoitoon, ei kannata tarttua hoitajaa hartioista eikä puhutella hattivatiksi. Sen sijaan vaikka automarket-kohtaus oli tosi yliampuva niin jotenkin tykkäsin siitä. Myös sairaalajaksoista tykkäsin.

Mukavasti meni ilta tätä katellessa. Nätti täti on pääosassa. Luontokin on kaunista. Elokuva sai miettimään sitä, mikä merkitys itse kunkin ponnisteluilla on. Nykyään varmaan useimmat kylymät tilat ovat kokonansa kadonneet. Pölösen elokuvan voi katsella kädenojennuksena Arvi Auvisen vastaavaa aihetta kuvanneelle elokuvalle Kylymä tila. Tästä kai sitten tähdenpuolonen ekstraa.

Tosi tyylikäs elokuva! Varmaan ovat näyttelijät tykänneet rooleistaan, vaikuttavat ihan oikeilta ihmisiltä, tuntuvat ristiriitaisilta, omahyväisiltä, arkisilta ja toisaalta omia näkemyksiään puolustavilta, suvaitsevaisilta ja erehtyviltä, välillä höpsöiltä välillä voimakkailta. Tästä jäi hyvä maku, vaikka aihe onkin hyvin surullinen. Ihmiset mieluilevat toisiaan ja harhautuvat esittämään tunteitaan väärällä tavalla, hapuilevat varomattomasti ja satuttavat toisiaan.

Vaimon kanssa oltiin samoilla linjoilla, että hyviä kohtia elokuvassa on, mutta jotenkin hataraksi jää lopputulema ja moni muukin seikka. Maja lapsuuden reunalla on ihan kiva suomennos, parempi ainakin kuin Petiittiäiti.

Jostain syystä koin olevani pakotettu antamaan ylimääräisen tähdenpuolikkaan. Harvemmin on tullut tuommoisissa vaunuosastoissa matkustettua, lienenkö koskaan matkannut tuntemattomien kanssa. Aika kumma ratkaisu laittaa toisilleen tuntematon mies ja nainen samaan osastoon. Sinänsä tässä venäläiset esitetään mutkattomana väkenä, jotka tulevat toimeen toistensa ja parin suomalaisenkin kanssa, mikä on ihan kiva. Voi kun vielä voisivat kestää senkin, että ukrainalaiset heidät jättävät.

Camillalle maistuvat naiset sekä miehet ja touhua hän harrastaakin. Kaiketi siinä alkavat kaikki kohteet tuntua vähän toistensa toistolta, mutta mikäs kun on mätäs mättäältä makeeta poimittavaa. Ämpärit täyttyvät ja tyhjät varvikot jäävät jäljelle. Muut ovat sivuosissa vaikka pääosasta aloittaisivat. Annan tälle tähdenpuolikkaan hyvitystä, kun lopultakin tajusin tarinan.

Hyvää viihdettä. Sai rauhassa katsella Redfordia ja Spacekia ja Waitsia ja Gloveria ja kuunnella Affleckin narinaa. Laitan tähdenpuolikkaan ekstraa.

Tässä on ihan jännä ajatus lähtökohtana, minusta elokuvaa on vain laajennettu turhan laveaksi. Sitä paitsi alkoholistinen kehitys ei sovi ollenkaan komedialliseen esitykseen, jollaisena elokuva lähtee liikkeelle. Evhät loppuvat juonen laatijalta. Olisi ollut ihan kiinnostavaa tutkia mitä opeille olisi tapahtunut, jos he olisivat pysytelleet kohtuudessa. Nyt elokuva tuntuu esittävän, että kaikki alkoholin käyttö johtaa alkoholismiin, osa käyttäjistä vain ehtii kuolla sitä ennen.

Joo, onhan tämä nyt nähty usejampia kertoja ja taas tuli pariin kertaan katseltua ja vielä talteenkin panin. Jännän tuntuinen matka-elokuva, jos yrittäis runoilla niin matkustetaan pois ja ulos ja sisään ja kauas ja lähelle. Siihen voi joku laukaista, että ymmärsitköhän tuosta itsekään mitään.

Elokuvassa tutijeerataan monenmoisia. Tuli mieleen miten paljon tietyt jaksot ja avaruusaluksen muotoilu tuovat mieleen Kubrickin Avaruusseikkailun, eikä kuitenkaan ole kyse kopioinnista, mutta ehkä sentään vastauksesta. Ja mitenkäs Bach vastineena Avaruusseikkailun Straussille? Solarikseen on nätisti saatu Hareyn kautta mukaan myös naisnäkökulma, joka Avaruusseikkailussa jää lähinnä lentoemojen varaan. Tosin Krisin äidin osuus jää melko syrjäiseksi. Eläimet ovat mukana molemmissa elokuvissa vaikka ei uskoisi, että avaruuselokuvasta löytyvät "horses and hounds" kuten Solariksesta.

Avaruusseikkailu ja Solaris pohtivat ihmisen kohtaamista selittämättömän kanssa. Solariksessa on varmasti mukana myös 1960-luvun (Stanislaw Lemin romaanin) aikainen vastakkainasettelu itäisen ja läntisen Euroopan välillä. Solaris-romaanin eräs kätketty teema voisi olla sen vastakkainasettelun ja muurintakaisen järjestelmän tutkiminen avaruudellisen salakielen avulla. Inhimillinen maailma ei saa selvää planeetan "aivoista", joten se päättää pommittaa planeetan merta röntgensäteillä. Solaris-planeetan ihmistä kiehtova vetovoima on planeetan kyky ymmärtää ihmisen omaa sisintä, materialisoida hänen osin tiedostamattomia halujaan. Näin toimiessaan planeetan vaikutus ylittää sietämättömällä tavalla ihmisen käsityksen ajasta ja paikasta, mutta samalla lumoaa ihmisen juuri mahdollisuudella elää uudelleen rakkaitten ihmisten - tai ainakin heidän korvikkeidensa seurassa.

No vitsi, onhan tästä elokuvasta jo muodostunut niin merkittävä punainen aurinko minun omassa elokuva-avaruudessani, että onhan tälle annettava ainakin . Sitä paitsi käytetty venäjänkieli kuulostaa miellyttävältä niin että melkein voisi opetella Solariksen kautta vähän lissää venättä.

Andhadhun on erittäin kuvaava nimi tälle intialaiselle elokuvalle. Se suorastaan repii suomalaisen katselijan ottamaan selvää mistä on kyse.

Maailma on täynnä tekokipeitä immeisiä, elokuvassa yksi heistä joutuu seikkailuun. Käänteitä riittää, ihmiset koettavat repiä rahaa mistä vain saavat, kenenkään henki ei ole liian kallis, jos sillä voi tienata. Turkkiin tulee että lotisee niin monelle, niin monelle.

Oikein hieno elokuva pikku vambuurista. Mistään alkuperäisistä ei tietoa.

Annan tälle elokuvalle tähdenpuolikkaan ekstraa siitä syystä, että tässä on talletettu filmille aidontuntuisia näkymiä, joitten kuvaaminen nykyään vaatisi hirmumäärät rahaa ja työtä. Elokuvan tunnelma ansaitsee kehut myös. Erinomainen kuvaus sodasta siviilien näkökulmasta. Lopun olisin jättänyt avoimeksi.

Kyllä jäi vähän hämäräksi tämän elokuvan tarkoitus. Ehkäpä se on vain niin aikaansa sidoksissa, etten saa edes hännänpäästä kiinni, mikä varmaan Warrenille on helpotus.

Pieni, julma kertomus kuin valkovuokko. "Harakka ei ole lintu eikä piika ole ihminen." Minun nuoruudessani sanottiin, että "margariini ei ole voita ja Lada ei ole auto." Meillä oli Lada, muttei piikaa. Siljaan ei noin vain sekaannuta, lopulta Silja kuitenkin nukahtaa kesken kukkimisensa. Heidi on kyllä meleko ihastuttava!

Tämän pituisena tämän katseli. Tilda on aina niin hurmaava, voi kun hän saisi jonkin hyvän roolin oikein kunnon hittielokuvasta. Tässä parhaat kohtaukset olivat käynti rautakaupassa ja lähtö sananmukaisesti loppuunpalaneesta parisuhteesta.

Naamiot on riisuttu ja näemme Fu Manchun luihut kasvot. Nämä elokuvan brittiläiset asiantuntijat tulisi lähettää Putinia tapaamaan, heille eivät pitkät pöydätkään asettuisi neuvottelujen esteeksi. Ovatkohan muuten Indiana Jonesin ja tuomion temppelin ideoijat joskus katselleet tämän ikonisen seikkailutarinan?

Oikein kiva eturivin näyttelijöillä kuorrutettu koko perheen satukertomus.

Muistan kun koulun auditoriossa, joka toimi myös fysiikan ja musiikin luokkana, tämä elokuva koko joukolla katseltiin. Humoristinen luokkatoverini kiinnitti jo alussa huomion siihen, että elokuva sisältää suutelukohtauksia. Kekkonen ja Brezhnev siinä taitavat pusutella rautatieasemalla? Loppuvaiheissa, kun Lenin oli hyväksymässä Suomen itsenäistymistä, kirjoittivat suomalaiset valmiiksi vastineita Leninille. Siitä toverini arveli, että rupesivat kirjoittamaan muistelmiaan. No, olen ehkä kerran tai pari katsellut elokuvan sen jälkeen ja onhan se aivan mahtavaa elokuvailtaa, josta rykäisen antaa hyvät tähdet.

p.s. Kun nyt joulunseutuun tulin katselleeksi elokuvan pitkästä aikaa, se tuntuikin oikein hyvältä historialliselta elokuvalta. Ei pitäisi vanhojen muistojen perusteella arvioida paljon mitään, kun niillä muistoillakin on tapana muuttua. Muutin pisteytystä ylöspäin.

Viihdyttävä. Marcus Aurelius, ½ tähteä ekstraa, vaikken miestä tunnekaan.

Loppuhuipennus tuntuu nykymarkoissakin jo muutamaan kertaan nähdyltä. Mutta kuten on todettu, tyyliä ja ulkoista kauneutta tästä elokuvasta löytyy, musiikki on kuin kylymee silikkijä ja mitäpähän tuota.

Mainitaanpa ensin olennainen eli suomalaistenkin kannattaa tehdä elokuva, jossa on Oskari, koska sillä voi voittaa oscarin. Tyyliin Peltirumpu, Schindlerin lista.

Pitkä elokuva, jossa on paljon tapahtumia köyhän kaupuntilaisväen elämästä ja erikoinen veijari päähahmona. Vastaanvanlaisia filmejä ja tv-sarjoja tehtiin enämpikin, kuten vaikka Kaspar Hauserin tapaus, Woyceck ja Berlin Alexanderplatz. Myös Suomessa tämän tyyppisiä kuvauksia löytyy ihan jonkin verran, kuten tv-elokuva Kuolleista herännyt tai Aika hyvä ihmiseksi. Peltirummussa on paikoin hienoa epookkia.

Eniten tässä kiehtoi lyhytkasvuisten ihmisten kuvaus, varsinkin ensimmäinen sirkus-jakso on erinomainen. Kaiken kaikkiaan elokuvassa on loistava roolitus.

Hyvää vauhtia etenevä kertomus, jossa on paljon ahdistavaa julmuutta. En ole edes esittänyt vaimolle katseltavaksi. Tässäkin elokuvassa, kuten nykyään on tavaksi muodostumassa, ukrainalaiset esittävät ukrainalaisia, kaikki kuulostaa aidolta.

Minulle tämä näyttäytyi Satu Tuuli Karhun elokuvana. Hänen hahmonsa on kyllä välillä vähän turhan madonnamainen (en tarkoita sitä laulajaa). Toisaalta Karhuun on saatu myös juurevaa pohjalaista vaikutelmaa (en tosin tiedä oliko niin tarkoitus). Karhun yhteistyö Saga Sarkolan kanssa pelaa erinomaisesti, he varastavat shown oikein nätisti. Maria Åkerblom-hahmo jää vähän etäiseksi, kauniiksi kangastukseksi. Annan tälle hyvät tähdet nuorten näyttelijättärien vahvasta panoksesta. Salome ja Malin ovat kivoja nimiä tähän tarinaan.

Ihanpa hänet kahteli.

Voipi katsoa. Tämmöisiä pehmojännäreitä tehtiin tv:lle 1970-luvulla ihan sarjoittain. Oli Serihvi Mäklaudia ja Rokfoordin papereita ja Känonia ja mitäpähän kaikkea. Hitchcockin viimeinen elokuva noudattaa samoja seikkailun ehtoja. Rumihia ei tule läjäpäin ja sankarit pelastuvat, jos he nyt niin sankareita ovatkaan.

Tässä on melko onnistunutta armeijan kuvausta menneiltä ajoilta. Nykyäänhän armeijan meno on muuttunut melkoisesti. Nainen kasarmilla ei ole ihmetyksen aihe.

Kauppalan hahmossa on aikamoista vaihtelua elokuvan edetessä. Hänen haluaan poiketa ruodusta ei selitetä riittävästi. Lopulta Kauppala esitetään riidanhaastajana. Onkohan armeija silloin tehnyt hänestä miehen?

Annan tälle tähdenpuolikkaan Vesku-lisää.

Alkupuoli elokuvasta sisältää sen verran viiltävää satiiria, että jäi kesken koko katselu pitkäksi aikaa. Tänä aamuna sitten katselin loppuun. Voittaako kuolema elämän vai kapuaako elämä sittenkin esille vaikka maahan haudatusta henkilöautosta? Tai jos ei sieltä, niin jatkuuko se muissa ihmisissä, jossain toisessa paikassa? Tarkastuspisteen parakki on pahasti vinossa, Lähi-idän meininki on säilynyt samanlaisena jo liian pitkään?

Vaimon kanssa tätä aloiteltiin, mutta jäi kesken. Nyt sitten katselin loppuun. Minusta tämä että korakalla kypsemmällä naisella on nuori rakastaja, on ihan kivaa katseltavaa sinänsä. Tässä nyt on muutakin ja varmaan parempi niin. Eikä tämä mikään Sunset Boulevard ole vaikka vanhaa elokuvaa siinä katsellaankin. Ei kumminkaan Buster Keaton käy kortinpeluussa, eikä Stroheim aja parempaa masiinaa. Jonkin sortin Mr. de Mille siinä lopulta tavataan, mutta valonheitin luo loistettaan nuoremman polven tähdelle, että siinäkään ei mitään valittamista.

Loistava pikku satiiri isosta aiheesta! Selkeä, helppotajuinen juoni, johon on saatu sivuhahmoiksi ympättyä kivoja henkilöhahmoja ja hauskoja heittoja "tuottavasta työnteosta".

Taitavasti luotu tunnelma ja sopivan kova kasvo poliisina ja tiukka Sissi naispääosassa. Suomenkielinen nimi sopii hyvin tarinaan, rikos ei kannata eikä siihen yllyttäminen. Pitää sitä silti jotain aina ajankulukseen...

En voi väittää riemusta kiljahdelleeni tätä katsellessa, mutta muutamia mukavia havaintoja kyllä tein.

Ensinnäkin huumorista voi tietysti sanoa, että puujalkavitsejä ja usein ennalta-arvattavia pitkällä pohjustuksella. Mutta toisaalta katsoja kumminkin saa selvän missä se vitsi oli. Uudempi huumori tahtoo olla semmoista, että ollaan hauskan näköisiä ja sen pitäisi riittää huumoriksi!

Tartsan-jakso oli mielestäni elokuvan riemastuttavinta antia ja sen aikana välillä nauroin ihan ääneen. Tartsan löytyy vähän huhuilemalla itärajalta ja hänet saadaan houkuteltua mukaan makkaralla.

Hannele Lauri on joissakin kohtauksissa tosi hyvän näköinen eikä Riitta Väisänen jää kuin korkeintaan toiseksi.

Pihalaattojen välistä kasvavat rikkaruohot alkavat jo olla tuttu näky vaikka pari vuotta sitten tehtiin piharemontti. Pitänee hankkia tillinsiementä.

Hitchcock näyttää tällä elokuvallaan miten James Bondin kaltaisia elokuvia voisi tehdä ilman kaameeta loppuräiskintää. Huumori tietysti Topazissa on vähissä. Elokuvassa piirretään vakoilusta kuva, jonka mukaan vakoilun avulla vältetään todellisia sotatilanteita, sodan voi voittaa käymättä yhtään taistelua. Uhreja tulee siitä huolimatta puolin ja toisin.

Tykkäsin näyttelijöistä, jaksot eri maissa oli kuvattu tyylikkäästi, ilman liikoja turistikohteilla mässäilyjä. Jopa sinisilmäisen kuubalaisen viha Amerikkaa kohtaan alkoi tarkemmin tuumaillen saada syvällisempiä sävyjä. Minusta tämä elokuva kelpaa hyväksi näytteeksi siitä miten kansainvälistä vakoilua voi kuvata säilyttämällä inhimillisen tason ja pitämällä silti menon viihdyttävänä.

Tunnelma on hieno, musta-valkea-asetelmainen, mutta valitettavasti elokuva sortuu lopussa ylidramaattisuuteen. Jos noin rajuja reaktioita juutalaisten paluuseen olisi liittynyt, olisivat Euroopassa roihunneet kerrostalot, tavaratalot, ökykartanot jne. Eivätköhän ihmiset vain sopeutuneet siihen, että olivat saaneet haltuunsa sellaista mikä ei heille kuulunut. Sitä paitsi aika paljon asumuksia oli sodassa tuhoutunut, asuntopulan takia väki joutui jakamaan ne tilat mitä sattui asuinkunnossa olemaan.