J.Lipponen

J.Lipponen

Käyttäjä, 9 fania

Vuonna 2019 katsotut elokuvat

1

Olkikoirat (1971)

Häiritsevän tehokas elokuva. Jo pelkkä nuhjuisen harmaa ulkoasu on ahdistavan tunnelmallinen. Koko ajan joutuu miettimään miten itse asennoituisi ja tekisi missäkin tilanteessa. Jättää myös avoimia kysymyksiä seuraaville katsomiskerroille. Ja Peckinpahin fanien iloksi mukana on pari näyttävää hidastustakin.

Olkikoirat rating 3,91

2

Cop Land (1997)

Ajoittaisesta hitaudestaan huolimatta kohtalaisen otteessaan pitävä trilleri.

Cop Land rating 3,60

3

Aamiainen Tiffanylla (1961)

Hepburn show alusta loppuun. Aivan loistavaa työtä täysin todellisuudesta irrallaan leijailevana Hollyna muiden jäädessä pelkiksi statisteiksi. Muutenkin kevyen viatonta komediallista draamaa, jossa aika ajoin lisäksi virnuillaan osuvasti 60-luvun pintaliitäjien meiningille.

Aamiainen Tiffanylla rating 3,86

4

Scream 3 (2000)

Tasapaksua kertakäyttöviihdettä.

Scream 3 rating 2,57

5

Brianin elämä (1979)

Pirullisen toimivaa pilkkakirveen heiluttamista. Motkotankin vain lopun biisistä vihellyksineen. Soi pahus vieläkin päässä.

Brianin elämä rating 4,13

6

The Blair Witch Project (1999)

Juu, ei. Ei kunnon säväreitä käytännössä ollenkaan. Tällä kertaa se ei sinänsä ole leffan vika. Onhan tämä ollut varmaan valmistuessaan tyyliltään jotain ihan uutta kauhuelokuvien genressä. Valitettavasti maailma on muuttunut 20 vuodessa ja useampikin tv kanava tuuppaa vastaavan oloisia, mutta "vakavasti otettavia" dokkareita samankaltaisista aiheista. Tämä on syönyt tältä kaiken uskottavuuden.Kameratyöskentely on kuitenkin aika hyvin hallussa ja tyyppien lopullinen sekoaminen on esitetty hyvin. Pisteet tästä.

The Blair Witch Project rating 3,19

7

Tears of the Sun (2003)

Afrikka on sotaleffojen miljöönä aika vähälle käytölle jäänyt maanosa. Tears of the sun paikkaa tuota aukkoa suht järkyttävällä kuvastolla ja sujuvasti eteenpäin runnovalla juonella. Kuten monissa aiemmissa kommenteissa on jo mainittu homma kuseekin vasta loppumetreillä typerään pitkitettyyn räiskintään. Fugualle pisteet hyvästä ohjauksesta ja eipä näyttelijätkään ole hassumpia.

Tears of the Sun rating 3,44

8

Pako New Yorkista (1981)

Vähän kaksijakoinen leffa. Ulkoasu on kohdillaan ja tunnelma koko keston ajan mukavan synkkä, mutta olisin odottanut enemmän ja karumpaa toimintaa. Pari pyssyn paukausta ja muutama lättyyn vetäminen ei oikein riitä.Tämän pienen pettymyksen kyllä korvaa kaksi elokuvien (lähes) äijintä äijää: Russel on mies paikallaan yksitotisesti murahtelevana Snakena ja Lee van Cleefin karisma täyttää olohuoneen vaikka ukko ei roolissaan paljoa muuta tee kuin näyttää hapanta naamaa.Erikoismaininta tunnarista. On kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellinen tähän leffaan.

Pako New Yorkista rating 3,75

9

Blade Runner (1982)

Ajatuksia herättävä tulevaisuudenvisio eikä enää ihan niin utopistinenkaan (robotiikan kehitys ym.). Ford ja Hauer ovat ehkä uransa parhaimmassa vedossa hiton komeitten lavasteiden ja tehosteiden keskellä. Toimintakohtaukset olisivat kenties voineet olla aavistuksen rujompia?

Blade Runner rating 4,08

10

Rashômon - paholaisen temppeli (1950)

Taidetta ja dekkaria japanilaisittain. Jännästi valittuja ja yllättäviäkin kamerakulmia on hyödynnetty sopivasti vinksahtaneen tunnelman luomisessa. Kaiken kruununa Mifunen loistava suoritus järkensä menettäneenä rikollisena. Muuten melko perinteinen rikospätkä, jossa jokaisella on oma näkemyksensä tapahtumien kulusta. Onneksi pituutta on rajallisesti sillä juoni ei välttämättä olisi kantanut pidemmälle.

Rashômon - paholaisen temppeli rating 4,28

11

Seitsemäs sinetti (1957)

Näin ekalla katsomiskerralla tämä tuntui synkältä komedialta. Keskiaika ja rutto luovat karun, mutta samalla haikean kauniin taustan kerronnalle elämän isoimmista kysymyksistä. Kohtausten intensiivisyys on jotain ihan huippua tapahtuipa ruudulla mitä tahansa. Näyttelijät ovat myös loistavia varsinkin Bengt Ekerot umpikierona kuolemana ja Gunnar Björstrand joka välissä päätä aukovana aseenkantajana.

Seitsemäs sinetti rating 3,94

12

Kevät koittaa Hitlerille (1968)

Alkaa hitaahkosti, mutta loppupuolisko onkin sitten epäkorrektin huumorin sekä älyvapaiden ja täysin överiksi vedettyjen henkilöiden (Lorenzo St. Dubois mm. ) juhlaa.

Kevät koittaa Hitlerille rating 3,48

13

Maailmojen sota rating 3,22

14

Naisen päivä (1978)

Eipä tarvitse tämän katsottua paljon miettiä miksi I Spit on Your Grave päätyi kiellettyjen filmien listalle. Sen verran rankkaa matskua edelleenkin saati sitten valmistumisensa aikoihin. Juonihan nyt on kärjistetyn simppeli, mutta myöskin tehokas. Ja kun naisparan kostoretki sitten alkaa on siitä leikki kaukana...

Naisen päivä rating 2,71

15

Hopeatähti (1957)

Aika pitkälti Fondan kannattelema länkkäri. Kaikki westernien peruskuviot yrmystä konkarista ja jämäkkyytensä löytävästä "oppipojasta" lähtien löytyvät. Kaikin puolin viihdyttävä pätkä.

Hopeatähti rating 3,61

16

Kosto odottaa (1967)

Ei kaikkein viihdyttävinpiä italowesterneitä mitä olen nähnyt. Alku on tyly, mutta sittenpä pitkälti yli puoleenväliin meininki on aika ponnetonta ja lievästi koomistakin juonen huomioon ottaen. Ruudinkäryinen loppu petraa kuitenkin paljon.Jos roolituksesta jotain sanotaan niin Lee Van Cleef vie taas voiton jo pelkällä karismallaan. John Phillip Lawin työskentelystä jää väkisin tekemisen fiilis. Tähän kyllä vaikuttaa kliseiset replatkin. Muut ovatkin sitten lähinnä yksiulotteisia lyijymyrkytykselle alttiita statisteja.Kaikesta huolimatta ihan suositeltava elokuva länkkäreiden ystäville.

Kosto odottaa rating 3,56

17

United 93 (2006)

Melkein veti hiljaiseksi katsomisen jälkeen. Ei sorru ylimääräiseen tunteiluun tai säälin kerjäämiseen vaan etenee alusta loppuun dokumenttimaisella otteella.

United 93 rating 3,54

18

Lady Vengeance (2005)

Leffan alku menee aika pitkälti jatkuvan ihmettelyn kanssa painiessa (takaumat ja nykyhetki menevät suloisesti sekaisin esim.), mutta loppupuolella suoran kostomeiningin alkaessa rullata homma paranee huomattavasti. Siinä vaiheessa alkaa jo itsekin miettimään suhtautumistaan elokuvan tapahtumiin ja tutkimaan omaa moraaliaan. Sanoisinpa leffan olevan salavihkaisesti aukeava ja jättää ajatukset kieppumaan vielä pitkän aikaa lopputekstien jälkeenkin.

Lady Vengeance rating 3,72

19

Until Death - kosto tai kuolema (2007)

Damme vetää aika hyvän roolin pohjalle painuvana poliisina. Jäykkää toimintahuttuahan tämä on, mutta homma rullaaa silti ihan mallikkaasti.

Until Death - kosto tai kuolema rating 2,92

20

Iron Man (2008)

Ei tämä minusta supersankarileffojen ylintä ystävää tehnyt, mutta onhan tämän lähtökohdat kieltämättä mukavan erilaiset. Downey Jr. olisi kuitenkin voinut juppi / playboy / supersankari roolissaan näyttää edes muutaman eri kasvonilmeen. Ja tarjoilee tämä visuaalisesti komeaa viihdettä.

Iron Man rating 3,59

21

Portti ikuisuuteen (1980)

Iso, mutta ontto. Karjaparonien ja köyhien maanviljelijöiden ristiriitaa kypsytellään maukkaasti räjähtävään loppuun asti. Vaan kun esimerkiksi jokainen päähenkilöistä on tasan yhden ulottuvuuden vahvuinen ilman kunnon taustoittamista ja tyhjäkäyntiäkin on joutavien kohtausten muodossa piisalle asti katsottavuus kärsii rankasti. Jälkihuomautuksena mainittakoon, että leffan asetelma tuntuu nyt pelottavan paljon ajankohtaisemmalta kuin valmistusaikanaan.

Portti ikuisuuteen rating 3,40

22

Ase ja laki (1959)

Kaikessa pienuudessaan hiton hyvä länkkäri. Lavasteet on halvan oloiset ja näyttelijätkin mitäänsanomattomia, mutta Leffan tunnelma pysyy siitä huolimatta ja juonen huomioon ottaen harmaan ahdistavana alusta loppuun saakka. Ja varsinkin loppupuoliskon vaellus erämaassa on tylyä seurattavaa.

Ase ja laki rating 3,61

23

Revolverimies (1976)

Villin lännen sekä sen kesyttäjän jäähyväiset. Tyylikkäästi Waynen hahmon ympärille rakennettu leffa, jota Lauren Bacall ja nuori Ron Howard sopivasti tukevat. Ja ruuti palaa tarvittaessa edelleen.

Revolverimies rating 3,16

24

Viimeinen savotta (1977)

Ihan pätevä Päätalo filmatisointi. En sitten tiedä voiko tätä miten vertailla kirjaan, mutta kaltaisellleni Päätalo fanille upposi kyllä. Pariin tuntiin on mahdutettu sujuvasti eläväisen, mutta traagisenkin huutolaispojan elämä. Pääosin homma toimii, mutta jälleen kerran on kotimaisessa leffassa äänityksen taso toisinaan aivan kauheaa ja välistä koillismaan murteella puhuminen kuullostaa väkinäiseltä.

Viimeinen savotta rating 3,00

25

Missouri (1976)

Brandon - Nicholson show alusta loppuun. Sisältää melkoisesti epämääräistä hortoilua kohtauksesta toiseen.

Missouri rating 2,84

26

Vera Cruz (1954)

Tarinansa puolesta ihan menevä kultajahti, joka kuitenkin jää pehmeäksi nallipyssyjen paukutteluksi. Gary Cooper on onneksi taas mies paikallaan.

Vera Cruz rating 2,95

27

Bullet to the Head (2012)

Bullet to the head ei lähde suotta rikkomaan tuttua ja toimivaa toimintaelokuvan kaavaa millään osa-alueella niin kuvauksen kuin juonenkaan suhteen. Homma etenee alusta loppuun kuin juna. Stallone/ Momoa vastapari on kuitenkin nappivalinta ottamaan yhteen mikä nostaa kokonaisuuden hieman keskivertoa paremmaksi.

Bullet to the Head rating 2,83

28

The Last Stand (2013)

No nyt voi sanoa, että tässä on sitä kunnon menneiden aikojen toimintatykityksen tuntua. Simppeli ja löyhä juonikuvio, mutta ei nyt mikään umpitollo sentään. Homma etenee, pyssyt paukkuu ja vertakin lentää ihan kivasti suht osuvien replojen kera Eikä kameratyöskentelyäkään ole ryssitty liian nopeilla leikkauksilla. Osui ja upposi

The Last Stand rating 3,35

29

Lone Survivor (2013)

Suht realistisena pysyvä sotaleffa. Karu ulkoasu ja uskottavat näyttelijäsuoritukset plussaa. Lopusta olisi vonut kuitenkin hyvin napsaista n. 20 minuuttia huoletta pois ja näin tiivistää lopetus tömäkämmäksi. Pientä pisteiden rokotusta myös seuraavista: jenkit kestävät taas luoteja ajoittain yli-inhimillisesti ja afgaaanit ovat paria poikkeusta lukuunottamatta kasvoton, mölyävä lauma pahiksia. Hienoinen taustoitus lähtökohtiin olisi ollut paikallaan. Kaikinpuolin silti hyvinkin viihdyttävä parituntinen.

Lone Survivor rating 3,41

30

The Equalizer - oikeuden puolustaja (2014)

Perusvarmaa kertakäyttöviihdettä Washingtonin yrmyillessä valokeilassa. Sisältää reippahasti asiallista tylystelyä, mutta jok´ikinen toimintakohtaus on ryssitty sekavalla leikkauksella.

The Equalizer - oikeuden puolustaja rating 3,09

31

Murtumaton (2014)

Hyvin kuvattua ja ohjattua draamailua. Myös Zamperinin ja Watanaben esittäjät vetävät roolinsa uskottavasti muiden jäädessä sitten taka-alalle. Kokonaisuutena jää turhan pinnalliseksi ja ehäpä hieman siloitelluksi eivätkä esim vankileirien julmat olot näyttäydy todellisessa raakuudessaan. Aavistuksen verran oli aistivinani myös pahat on pahoja, hyvät on jenkkejä asennetta...

Murtumaton rating 3,35

32

Bone Tomahawk (2015)

Raju, mutta turhan hidastempoinen pätkä. Pienestä budjetista huolimatta ahdistava tunnelma on kyllä kohdillaan ja näyttelijätkin hoitavat hommansa mainiosti. Aiheen huomioon ottaen olisin kuitenkin toivonut enemmän mäiskettä ja verta ruudulle.

Bone Tomahawk rating 3,35

33

Hiekan alla (2015)

Kaikessa pienuudessaan hiton ihmisläheinen ja iholle menevä filmi. Sodan paskamaisuus ja raadollisuus tulee mielestäni parhaiten esille kohdissa, joissa poikaset haaveilevat iltaisin siitä mitä tekevät kotimassaan sitten kun miinat on purettu ja seuraavaksi lennetäänkin kilon paloina ilmaan.Karun asiallista menoa kautta linjan.

Hiekan alla rating 3,67

34

Hacksaw Ridge - aseeton sotilas (2016)

Kovimpia uusia sotaleffoja. Tuo uutta näkökulmaa sodan järjettömyyteen päähenkilön kautta ja ilman turhaa patriotismia. Kokonaisuus rakennetaan alusta asti rauhassa kohti rajua loppupuoliskoa homman leviämättä missään vaiheessa.

Hacksaw Ridge - aseeton sotilas rating 4,01

35

Train to Busan (2016)

Train of the living dead. Piristävän erilainen zombie viritelmä. Eteenpäin kiitävä luotijuna toimii hyvin miljöönä eikä ohjauksessa ja maskeerauksessakaan ole moitittavaa.

Train to Busan rating 3,59

36

Hard Target 2 (2016)

Perusviihdyttävää mättöä. Kun alun täksähtävästä alusta päästään liikkeelle ei meno hyydykään ihan heti. Ja mikä parasta, leikkkausta ei ole ryssitty monen nykyelokuvan tapaan epämääräisen nopeaksi sekasotkuksi.

Hard Target 2 rating 3,23

37

Once Upon a Time in Hollywood rating 3,74

38

Fingerpori (2019)

Suurena Fingerporin ystävänä odotin ja pelkäsinkin tämän näkemistä. Vastasi sitten odotuksia kaikin puolin. yllättävän hyvin sarjakuvasta tutut vitsit toimivat näin elävöitttyinä ja onnistuneen roolituksen saattelemana. Varsinkin Kokander Rivo-Riittana on just eikä melkein. Juonen väsääminen irtovitsien siteeksi on luultavasti ollut helvetillinen tehtävä ja ymmärrettävästi elokuvan heikoin kohta onkin siinä. Mutta fanituotteena menee.

Fingerpori rating 1,96

39

Suuri yakuzasota (2015)

Vampyyrigangstereita, verta, rajua väkivaltaa, lisää verta ja iso sammakkopukuinen tappaja.Eikä missään ole tolkun häivää, mutta pikkutunneilla ihan menevää settiä.

Suuri yakuzasota rating 2,36