Jälleen loistava kausi, mutta jää aavistuksen ensimmäisen taakse pienten rytmitysongelmien takia. Kausi on hiukan epätasainen, sillä se alkaa todella väkevästi, mutta loppupuolella tuntuu polkevan jakson pari paikallaan. Keskivaiheilla mukaan tulee myös sivujuonikuvio, joka oli liian kliseinen ja "too on the nose" sarjan muuten korkeaan tasoon nähden.

Kauden huippuhetkiin kuuluu ehdottomasti Charles Mansonin haastattelu. Näyttelijältä huippuhyvä suoritus! Kauden pääjuonena toiminut Atlantan lapsimurhat oli karmivan kiinnostava, mutta sen parissa vietettiin vähän liian kauan aikaa. Jäin kaipaamaan enemmän sarjamurhaajien haastattelua ja Ed Kemperiä, joka ei tietenkään voinut enää tällä kaudella yhtä paljon esiintyä.
Erityismaininta vielä piinaavan hyvästä scoresta, joka soi läpi sarjan!

Kirkkaasti yksi Netflixin parhaita omia tuotoksia! Todella kiehtova ja tunnelmallinen sarja!

Hitaasti käynnistyvä kauhusarja, joka paranee selvästi mitä pidemmälle mennään. Alun hitaus on ihan tarkoituksellista, sillä sarja on lopulta lähempänä draamaa, kuin kauhua. Sarjan hahmot ovat keskiössä ja se tutustuttaa katsojan heihin yksi kerrallaan ajan kanssa. Tämä palkitaan lopussa, kun juoni lähtee kunnolla käyntiin ja katsoja todella tuntee ja välittää tarinan keskiössä olevasta perheestä. Viimeinen jakso ei tosin juoniratkaisujen puolesta ollut ihan täysin mieleeni.

Tunnelmaltaan sarja on todella raskas, jopa masentava. Muutamat kohtaukset ovat ahdistavan synkkiä ja hyvin mieleenjääviä! Hirveän pelottava sarja ei ole, mutta toisaalta en kovin herkästi säiky ja tunnelma on kyllä paikoin hyvin karmiva ja sitä rakennetaan taidolla. Sisältääpä sarja myös parhaimman yksittäisen jump scaren, mitä olen koskaan nähnyt!

Visuaalisesti Hill House on huikean näköinen! Pidin erityisesti sarjan luoja Flanaganin tavasta käyttää kuvauksessa paljon pitkiä ottoja. Kuvien laitoihin on piilotettu myös paljon karmaisevia yksityiskohtia!
Näyttelijäsuorituksissakaan ei ole moitteen sijaa. Jokainen perheenjäsen on omalla tavallaan varsin kiehtova hahmo ja heidän keskinäinen vuorovaikutus oli koko sarjan suola.

Jokin viimeinen koukku tarinasta jäi kuitenkin puuttumaan, sillä mitään koukutusefektiä en sarjasta kokenut. Tämä voi toisaalta myös osittain johtua, siitä että sarja on vain tunnelmaan yksinkertaisesti niin raskasta katsottavaa.

Kirkkaasti paras kauhusarja mitä olen koskaan nähnyt. Mike Flanagan on tämän ja Gerald´s Gamen myötä yksi nykypäivän lahjakkaimpia kauhuohjaajia! Miehellä on selvää intohimoa genreä kohtaan ja hän on myös kiinnostunut vain pintapuolista pelottelua syvemmistä asioista ja teemoista!

hyvin lähellä neljää tähteä

Kausi alkaa hitaasti, mutta päättyy vahvasti. Ei ollut läheskään yhtä epätasainen kuin aiempi kakkoskausi.
Tuontantoarvot ovat edelleen huippuluokkaa. Kuvaus hivelee silmiä, syntikkascore puolestaan korvia ja näyttelijätyö on edelleen loistavaa, niin lasten kuin aikuistenkin osalta.

Tarina alkaa ehkä jo aavistuksen toistaa itseään ja toivonkin seuraavalta kaudelta, jotain kokonaan uutta, mitä tekijät hiukan lupailivatkin. Ekan kauden kasarinostalgia fiilis on jo kulutettu loppuun, eikä sarja voi siihen enää samalla lailla nojata jatkossa.

Hyvä ja erittäin viihdyttävä kausi!

Todella loistava minisarja!

En tiennyt tästä historiallisesta katastrofista etukäteen muuta kuin ne peruasiat ja sarja sivistikin minua melkoisesti! Sarjassa on vain viisi jaksoa, joista jokainen on todella tiukkaa settiä ja joka jakso sisältää useamman mieleenpainuvan kohtauksen. Muutamassa kohtauksessa mentiin suorastaan jopa kauhun puolelle ja tunnelma oli hyytävä! Ohjaus ja kuvaus oli läpi sarjan ensiluokkaista, jota tuki myös erinomainen score!

Näyttelijäsuoritukset olivat koko muun sarjan tavoin loistavia ja sarja on täynnä toinen toistaan traagisempia ihmiskohtaloita. Pieni hetki kesti tottua brittinäyttelijöihin ja englannin kieleen Neuvostoliitossa, mutta nopeasti pääsin asian yli.
Sarja kirvoittaa koko ihmisen tunnekirjon surusta iloon, turhautumiseen, vihaan, helpotukseen ja onneen.

Chernobyl on yksi parhaista minisarjoista kautta aikojen, jollei jopa paras!

Yllättävän hauska teinisarja, jota piristi se, että se oli jenkkituotoksen sijaan brittiläistä alkuperää. Me eurooppalaiset, kun suhtaudumme seksiin paljon luonnollisemmin ja väljemmin, kuin nuo "oi kauheaa nänni" amerikkalaiset.

Kliseisestä teinidraama käsikirjoituksesta sarjaa voi syyttää vain harvoin. Tarina ei kulje ihan niitä perinteisimpiä polkuja, vaikka toki romansseja sun muita teinijuttuja mahtuu kuvioon. Itse seksiä ja esim. homoutta sarja käsittelee varsin aikuismaisesti ja yllättävän monelta näkökannalta katsottuna. Huumorikin oli paikoin varsin ronskia, josta pisteet kotiin!

Hahmot olivat hyvin kirjoitettuja, mutta heistä yksikään ei varsinaisesti noussut suosikikseni. En oikein osaa sanoa miksi. X-Filesista tuttu Gillian Anderson sai loppujen lopuksi yllättävän vähän ruutuaikaa.

Positiivinen yllätys! Ei yhtään hullumpi teinidraama!

Ihan hauska ja sympaattinen draamakomediasarja vaimonsa syövälle menettäneestä katkeroituneesta ja elämän ilonsa kadottaneesta miehestä.
Läpi sarjan vallitsi mukavan leppoisa fiilis, vaikka päähenkilö sylkikin loukkauksia minkä kerkesi. Hänestä löytyi kuitenkin sympaattinenkin puoli ja hänen rakkautensa edesmennyttä vaimoaan kohtaan kuvattiin varsin koskettavasti ja realistisen tuntuisesti.

Komedia oli vähän hit or miss. Välillä naurahdin päähenkilön letkautuksille ja välillä oli pitkiäkin aikoja etten edes hymähtänyt.

Ei tässä mitään maata mullistavan suurta tai mielenjäävää tapahtunut, mutta tällainen mukavan letkeä ja elämän makuinen sarja!

meinasin antaa puolikkaan lisää

Sarja jatkaa vahvaa menoaan! Varsinkin kauden alkupuoli oli erittäin viihdyttävää ja vangitsevaa draamaa, kun Chuck ja Axelrod olivat toistensa kurkussa kiinni. Konflikti kuitenkin saavuttaa päätöksensä yllättävän aikaisessa vaiheessa kautta ja kauden loppupuoliskon miehet viettävät käytännössä täysin erossa toisistaan. Omissa erillisissä juonikuvioissaan.
Viime kaudella mukaan tullut Taylor nousee entistä isompaan rooliin ja hyvä niin, sillä hahmo on melkoisen kiinnostava.
Kausi esittelee myös pari muuta uutta hahmoa, jotka eivät vielä hirveästi lihaa saa luidensa ympärille, mutta karismaattiset näyttelijät auttavat paljon! Odotan heiltä suurempaa läsnäoloa tulevalla neljännellä kaudella!

En alunperin uskonut, että Billions olisi iskenyt näin kovaa. Helvetin tiukkaa draamaa!

Hiukan jopa parempi kuin ensimmäinen kausi!

Chuckin ja Axelrodin kissahiiri leikki jatkuu ja intensiivistyy kauden edetessä ja muutama hyvä twistikin tarjoiltiin! Molemmat päähahmot ovat kiehtovan harmaita moraaliltaan. Molemmilla on selvästi hyvät ja sympaattiset puolensa ja sitten ne hyvinkin itsekkäät epäilyttävät ominaisuutensa. Lewis ja Giamatti ovat päärooleissaan mahtavia ja sarjan musta hevonen on Maggie Siffin Wendy! Loistava hahmo hänkin!
Ainoa hahmo joka kävi hiukan hermoille oli Akermanin Lara. Sekä näyttelemisen, että kirjoittamisen puolesta.

Hyvin kirjoitettua draamaa kerrassaan. Ahmin kauden alle viikossa. Se kertonee tarpeeksi.

Netflixin tuottama, yllättävän hyvin kirjoitettu ja kaikin puolin viihdyttävä trillerisarja!

Juonessa riittää käänteitä, joista muutama jopa yllätti. Tarina myös rullasi mukavaa tahtia eteenpäin, kun jaksoja oli vain kuusi kappaletta. Rytmitys oli kunnossa.
Viimeisestä jaksosta en ihan täysillä syttynyt. En pitänyt siitä, mihin suuntaan tarina meni, mutta olisi finaali huonompikin voinut olla.

Tämä sarja meni kyllä hujauksessa! Kaikkien hyvin trillereiden ystäville varovainen suositus!

Viihdyttävä, mutta todella hölmö ja epäuskottava draamasarja. Lukuisissa tarinan käänteissä ei ollut juuri logiikkaa tai järkeä. Meno oli välillä kuin suoraan jostain saippuaoopperasta repäistyä.
Vaikka juoni aikamoista hulabaloota olikin, niin valehtelisin jos väittäisin etten olisi sarjan parissa viihtynyt mainiosti. Gossip Girl:ista tuttu Penn Badgley sopi tuollaisen stalkkeri/creepparin rooliin, kuin nenä päähän ja hahmon sekoilua oli viihdyttävä seurata.
Naiskauneutta myös riitti, mutta pääosa nainen ei ollut kovin hyvä näyttelijä mielestäni. Jokin hänessä ärsytti, vaikka silmät näkemästäni tykkäsivätkin.

Tällainen hölmö ajantappaja sarja, joka ei todellakaan tarjoa mitään älyllisiä virikkeitä, mutta viihdytti kyllä.

Hyvä ja viihdyttävä sarja! Sarjan suurin vahvuus on sen päänäyttelijät Damian Lewis ja Paul Giamatti. Heidän kissahiiri leikkiään oli kiehtova seurata ja vaikka miehet eivät keskenään jaakaan paljon ruutuaikaa, mutta kun he sen tekevät, niin siitä otetaan piru vie kaikki irti!
Molemmat hahmot ovat moraaliltaan kiehtovan harmaalla alueella ja tunsin usein sekä sympatiaa, että inhoa heitä molempia kohtaan. Molemmilla hahmoilla on hyvät ja huonot puolensa, ihan niin kuin aidoillakin ihmisillä.

Sarjan ehkäpä suurin ongelma on se etten oikein pystynyt samaistumaan yhteenkään hahmoon täysillä. Kaikki kun tuppaavat olemaan enemmän tai vähemmän ökyrikkaita, pitkälti vain omaa etuaan ajattelevia kusipäitä, mutta älykkäitä sellaisia.
Samaistumispinta puuttuu, sillä eihän tuollainen elämä ole meille tavallisille pulliaisille täällä Suomessa yhtään tuttua. Sarja kun käsittelee vain rikkaiden ongelmia. Apua mitä teen, kun hävisinkin 10 miljardin omaisuudestani tänään 100 miljoonaa huonon sijoituksen takia tason probleemia. Näin kärjistetysti.

Aika hujauksessa tämän kauden ahmin! Plussat vielä Metallican cameosta biisien käytöstä useammassa kohtauksessa!

Selvästi parempi kuin edellinen kausi, eikä sarjan tarvitse hävetä viimeisiä kausiaan yhtään.

Tässäkin kävi sama, kuin melkein kaikissa komediasarjoissa. Kun huumorihana tyrehtyi, niin ruvettiin keskittymään enemmän hahmoihin ja draamaan. Tätä on vaikea välttää jos komedia jatkuu yhtään pidempään. Toiset hallitsevat tämän muutoksen hyvin ja toiset eivät. Pahimpana esimerkkinä suosikkini How I Met Your Mother, josta tuli melkein katselukelvoton viimeisillä kausilla, sillä huumori oli niin kelvotonta. The Officella ei onneksi käynyt läheskään yhtä pahasti, sillä komedia ei tyrehtynyt missään vaiheessa kokonaan. Se onnistui naurattamaan loppuun saakka, vaikka toki vähenevissä määrin.

Sarjan viimeiset jaksot olivat yllättävän koskettavia, johon pieni meta-aspekti toi jännän lisämausteen. Kaiken kaikkiaan sarjan loputtua jäi todella hyvä mieli ja se ei todellakaan ole itsestäänselvyys sarjalta, joka on selvinnyt 9:lle kaudelle saakka.

En olisi etukäteen uskonut, mutta kokonaisuudessaan The Office kipusi vaivatta kaikkien aikojen suosikki komedisarjojeni listalle. Huikean hyvä sarja!
Jos pitäisi valita tämän ja Parks and Recreationin välillä, niin saattaisin jopa kallistua Officen puoleen. Sitä en olisi ikinä uskonut, kun Parksin sain päätöseen. Niin kovaa sekin iski. Parks oli ehkä tasalaatuisempi läpi kestonsa hieman pidettävimmillä hahmoilla, mutta The Office oli huippuhetkillään kirkkaasti hauskempi sarja!

Tämän sarjan tulen takuuvarmasti katsomaan useamman kerran läpi!

Harmittavasti huomattavasti heikompi kuin ensimmäinen kausi! Kausi alkaa vahvasti, mutta hyytyy viidennen jakson tienoilla totaalisesti ja tyhjäkäyntiä jatkuu ihan loppumetreille saakka. Viimeisen kahden jakson aikana sarja vihdoin piristyy, mutta sitten tuleekin jo hirveä kiire punoa erilliset juonikuviot tyydyttävästi yhteen.

Kauden suurin ongelma oli sen kaksi erillistä pahista, jotka eivät liittyneet mitenkään toisiinsa. Josh Stewart entisenä neonatsina ja nykyisenä kirkon miehenä oli toisena pahiksena varsin kiinnostava ja karismaattinen. Kausi alkaakin väkevästi hänen säestyksellään, mutta sitten mies unohdetaan täysin usean jakson ajaksi, kunnes lopulta viime metreillä palaa kuvioihin.
Toisena pahiksena toimii viime kaudelta paluun tekevä Billy Russo. Ben Barnes teki loistavan roolityön, mutta hänenkin juonenkaarensa oli pieni pettymys, täynnä hukattua potentiaalia.
Kausi olisi toiminut paremmin, jos se olisi keskittynyt kunnolla vain yhteen pahikseen, eikä näin juosten kusten molempiin. Punisherilla ei myöskään ollut samanlaista henkilökohtaista panosta ja tunnekytköstä tapahtumiin kuin viime kaudella, joka väkisin hiukan laski tunnelmaa.
Uusi teinityttö hahmo oli myös kauden alussa todella ärsyttävä, mutta parani onneksi loppua kohden. Hänen ja Frankin isä/tytär dynamiikka oli kauden loppupäässä yllättävän koskettava.

Toimintaa riitti taas kerran, mutta ihan samanlaista hurmosta ei saavuteta kuin viime kaudella. Yksikään toimintakohtaus ei jäänyt pysyvästi mieleen, vaikka ekan jakson baaritappelu pienen "fuck yeah" reaktion saikin aikaan.

Sarjan paras puoli oli edelleen sen nimikköhenkilö. Jon Bernthal on roolissa edelleen järisyttävän hyvä. Tähän rooliin mies on syntynyt. Punisherin hahmo menee kirkkaasti oman TVs baddest motherfuckers of all-time listan kärkipäähän. Bernthalin tulkinta hahmosta on täydellinen sekoitus sydäntäsärkevän sympaattista, rikkinäistä miestä ja täysin eläimellistä, murhanhimoista sekopäätä. Todella kiehtova hahmo.

Kokonaisuudessaan kausi oli pettymys erinomaisen ykköskauden jälkeen. Tarina oli liian rikkonainen ja "unfocused". Toivottavasti näemme vielä kolmannen kauden, mutta en pidätä hengitystä Netlfixin peruutettua lähes kaikki Marvel sarjat. Punisher on vaan niin äijä...!!

verrattuna ekaan kauteen. Muuten puolikas lisää.

Joo kyllähän taso laski entisestään, mutta ei tämä kyllä siltikään mikään täysi mahalasku ollut.
Ed Helmsin nostaminen "päähahmoksi" ei oikein toiminut toivotulla tavalla. Andy toimi hahmona huomattavasti paremmin pienissä annoksissa sivuhahmona. Nyt tuli vahva yliannostus ja hahmo muuttui hauskasta jo vähän ärsyttäväksi.
Viime kauden lopussa mukaan tullus James Spader oli alkukaudesta mainio lisä, mutta lopulta hahmo osoittautui vähän tylsäksi ja yksipuoliseksi. Spaderillla on kyllä by the way todella karismaattinen ja siisti ääni!

Ei todellakaan huono kahdeksanneksi kaudeksi, vaikka selvästi sarjan heikoin kausi tähän mennessä onkin. Seuraava kausi onkin sitten jo viimeinen!

Komediasarjan 7 kaudeksi keskimääräistä huomattavasti parempi, mutta kuten aiempikin kausi, on tämäkin selvästi aiempia heikompi. Käsikirjoittajat joutuvat jo kaapimaan tynnyrin pohjalta uusia vitsejä, mutta vielä onneksi jotain jää käteen! Edelleen sai nauraa tarpeeksi usein.

Eräs päähahmoista poistuu sarjasta tällä kaudella ja se tehtiin yllättävän onnistuneesti. Melkein jopa koskettavasti. Loppukaudesta puolestaan saamme nauttia suuresta määrästä vierailevia tähtiä. Will Ferrel on mukana useammassa jaksossa ja vaikka hänen koko potentiaaliaan ei käytetäkään, onnistui mies silti naurattamaan.

On tämä kyllä vaan hyvä sarja! 7 kausi ja ei vieläkään kunnollista mahalaskua!

Viime kaudella oli jo pienen pientä kröhää havaittavissa, joka nyt yltyy jo helposti huomattavaksi yskimiseksi.
Ymmärrettävästi käsikirjoittajat ovat jo käyttäneet parhaat materiaalinsa aiemmilla kausilla, eikä suorastaan nerokkaan hauskoja jaksoja enää puske liukuhihnalta ulos. Helmiä kyllä vieläkin tulee tarpeeksi usein vastaan, kuten yllättävän koskettava hääjakso.

Ei todellakaan mikään järkyttävä tasonlasku, mutta pieni kuitenkin. Siltikin erittäin viihdyttävää komediaa!

Neljännen kauden tavoin hiukan epätasainen kausi, josta löytyy selvästi vähän heikompia jaksoja ja taas toisaalta koko sarjan hauskimpiin lukeutuvia. Kaksiosainen Stress Relief jakso oli aivan mahtava. Fire Drill kohtaus oli kirkkaasti koko sarjan hauskin tähän mennessä. Nauroin useamman minuutin putkeen.
Kaudella vierailee myös useammassa jaksossa itse äijien äijä, eli Idris Elba. Hänen hahmonsa oli vähän tylsä, mutta Elban karisma auttoi pitkälle.

Komediasarjan viidenneksi kaudeksi harvinaisen vahva, mutta pientä tyrehtymistä uusien ideoiden saralla oli havaittavissa.

Narcos jatkaa menoaan nyt spin-offin muodossa, sillä tällä kertaa siirrytään ajassa hiukan taaksepäin ja kokonaan uuteen maahan. Kausi kertoo nimittäin Meksikon ihka ensimmäisen huumerkartellin syntymisestä.

Uusi asetelma ja näkökulma piristää sarjaa hiukan, vaikka Narcosin peruskaava pysyykin samana. Voice-overia myöten, joka ääneltään muistutti vähän liikaa ensimmäisen kahden kauden Steve Murphyn hahmoa...

Pääosissa on tällä kertaa Diego Luna kartellin perustajana ja pomona ja Michael Pena jenkkipoliisina.
Huumehistorian tuntijat tietävät miten kausi päättyy, joka toki vie yllätyksellisyyden pois, mutta surullinen tarina kerrottiin taidolla ja viihdyttävästi.

Luna on huumepomona hyvä, mutta miehessä ei ollut sellaista suuren karisman tuntua. Välillä minulla oli vaikeuksia uskoa, että muut, kartellin hiukan hullummat jäsenet tottelisivat häntä, sillä hänestä välillä huokui pieni "nössöyden" viba. Toisaalta hänen erinomaiset diplomaatti ja neuvottelukyvyt ja ylipäätänsä suuri älykkyys, tuotiin hyvin esille.
Pena puolestaan oli mielestäni miscastattu. Kaveri on tunnettu lähinnä komediarooleistaan, mutta tässä hän esitti kuumaveristä, kovaksi keitettyä poliisia. Ei Pena missään nimessä huono ollut ja teki selvästi parhaansa, mutta en vain missään vaiheessa täysin vakuuttunut hänen roolisuorituksestaan.
Sivurooleissa puolestaan on useampi onnistunut hahmo. Rafan äkkipikaisuus viihdytti, samoin kuin Don Neto tuuheine mursuviiksineen. Penan poliisipomo oli myös hyvä hahmo, joka pääsi varsinkin loistamaan kahden viimeisen jakson aikana.
Pidin myös siitä, kuinka Penan vaimo sai ruutuaikaa ja heidän perhe-elämäänsä avattiin jonkun verran. Teki lopusta entistä tehokkaamman ja koskettavamman.

Kaudelta jäi puuttumaan Escobarin, tai Pedro Pascalin esittämän Penan kaltaiset aivan loistavan karismaattiset hahmot. Tosin kauden puolivälissä eräät hahmot tekevät fantastiset paluut. Lunan ja tietyn hahmon yhteinen kohtaus olikin yksi sarjan kohokohtia. Loistavaa näyttelyä!
Toiminta oli jälleen kerran hienosti ja mukaansatempaavasti kuvattua. Sillä saralla Narcos ei ole pettänyt kertaakaan.

Kokonaisuudessaan jälleen kerran mainio kausi. Opin paljon historiaa, tosin tyyliteltyä sellaista, hyvin viihdyttävässä muodossa. Odotan innolla tulevia kausia, sillä nyt vasta huumesota käynnistyy kunnolla!

hyvin lähellä neljää!

Kausi starttaa vähän epätasaisesti, mutta parantaa menoaan, kuin sika juoksuaan. Dinner Party jakso oli hulvaton kaikessa epämukavuudessaan ja kausi sisältää muitakin huippuhauskoja jaksoja! Jim ja Pam myös vihdoin lopettavat jahkailun! Thank the gods!

Viime kaudella mukaan tullut Ed Helms osaa olla myös yllättävän hauska hahmo ja on vahva lisä jo muutenkin erinomaiseen hahmokatraaseen. Hauskimpina pysyivät edelleen Dwight ja Michael, mikä tuskin tulee muuttumaan mihinkään.

Ei puhettakaan mistään tasonlaskusta!

Aivan yhtä hyvä, jollei jopa aavistuksen parempi kuin edellinen kausi!

Leffan cast on kyllä huikea ja suurimmat naurut edelleen kirvoitti Rainn Wilsonin Dwight ja Steve Carrellin Michael. En olisi sarjan alussa osannut arvata, että Michaelista kuoriutuu näin hauska hahmo. On kyllä kerrassaan sympaattinen ja sääliä herättävä idiootti!

Vaikka sarja nimensä mukaisesti konttoriin sijoittuukin, niin virkistävän paljon se hyödyntää myös muita lokaatioita. Aivan kuten seuraajansa Parks and Recreations. Tylsää hetkeä ei sarjan parissa pääse syntymään edes vahingossa.

Vähän jopa harmittaa, kun tulen niin jälkijunassa tämän suhteen. Loistava ja säännöllisesti ääneen naurattava komedia!

Niinhän siinä kävi kuten ajattelinkin. Nyt täysmittaisella toisella kaudella The Office hioo konseptinsa täydellisyyteen ja muuttuu todella hauskaksi ja viihdyttäväksi komediasarjaksi.
Mockumentary konseptiä käytetään mainiosti ja hahmojen vilkaisut kameraan naurattivat useasti. Ennen kaikkea kyseinen konsepti mahdollistaa myös päähahmo Michaelin ja kenties sarjan parhaan hahmon Dwightin monologit suoraan kameraan, jotka kirvoittivat naurut joka jaksossa.
Steve Carrellin Michael osaa olla samaan aikaan oudon sympaattinen ja täysin tahditon idiootti, jonka seurassa ei oikeassa elämässä jaksaisi oleskella sekuntiakaan.
Perinteisestä tylsästä konttori työympäristöstä revitään kyllä kaikki mahdollinen huumori irti. Jaksot ovat mukavan vaihtelevia ja lähes jokaisessa on joku eri teema.

Ahmin koko kauden muutamassa päivässä, joka kertonee kaiken tarvittavan sarjan loistavuudesta.

Parks and Recreationin jälkeen oli luonnollista siirtyä katsomaan vihdoin myös The Office! Onhan näissä samaa porukkaa ollut tuottamassa.

Vain kuusi jaksoa sisältävä ensimmäinen kausi ei täysin minua vielä sarjasta vakuuttanut. Sarja vielä selvästi hakee paikkaansa ja lopullista tyyliään. Viihdyttävää meno oli kyllä nyt jo ja Steve Carrelin päähahmo Michael on sen luokan idiootti, ettei miehen letkautuksille voi olla nauramatta.

Ei vielä täysin onnistunut voittamaan minua puolelleen, mutta luulen että tässä käy samalla lailla, kuin Parks an Recreationissa ja sarja puhkeaa todelliseen kukkaansa vasta toisella kaudella.

Pitkälti samat ongelmat sarjassa vaivasit minua, kuin ensimmäiselläkin kaudella. Tarpeettoman monimutkainen kerrontatyyli, joka leikkii liikaa eri aikajanoilla ja ennen kaikkea hahmot, joiden kohtalosta en vain onnistu välittämään.
Toisaalta sarja on kuvattu ja tuotettu upeasti ja välillä se sisältää kerrassaan loistavia yksittäisiä kohtauksia ja näyttelyä.

Doloresin koko kauden juonenkaari oli todella tylsä ja en pitänyt hahmosta enää yhtään. Thandie Newtonin hahmo on Bernardin ohella suosikkejani, mutta hänenkin juonenkaaressa oli parantamisen varaa. Shogun-maailma kuulosti paperilla siistiltä, mutta jätti lopulta kylmäksi.
Bernardin tarina oli selvästi tämän kauden huippuhetki ja hän on hahmona koko sarjan sympaattisin. Luojan kiitos myös eräs hahmo tekee kaudella paluun, sillä hänen näyttelijässään on vain sitä jotain. Kaikki varmaan tietävät kenestä puhun...
Man in Blackin hahmo oli mielestäni edelleen varsin yksiulotteinen, emmekä oppineet hänestä oikein mitään uutta tällä kaudella. Ed Harrisin loistava näyttely kuitenkin pitää hahmon vielä jotenkin kiinnostavana.

Kausi sisältää muutaman mehukkaan juonenkäänteen ja yhden varsin koskettavan jakson, mutta kokonaisuudessaan en täysin lämmennyt tarinan ottamalle suunnalle. Finaali ainakin hävisi selvästi ensimmäisen kauden päätökselle. Sarjan teema ja sanoma tekoälyn ympärillä on edelleen kiehtova, mutta toteutus jättää toivomisen varaa.

Hyvin ristiriitaisia fiiliksiä Westworld minussa siis herättää. En varsinaisesti odota innolla uuden jakson katsomista, mutta kun saan painettua play nappulaa, niin katson kyllä jakson mielelläni. Minkäänlaista koukutusefektiä sarja ei minussa kuitenkaan herätä, eikä toinen kausi asiaa muuttanut.
Jää harkintaan katsonko tulevan kolmannen kauden vai ei...

Tavallista lyhyempi viimeinen kausi, on kuin pitkä epilogi sarjalle, sillä kuudennen kauden finaali olisi jo toiminut varsin mainiosti sarjan päätösjaksona.

Viimeisellä kaudella hypätään muutama vuosi ajassa eteenpäin ja sarja oikeastaan omistaa jokaiselle hahmolle oman jaksonsa. Viimeisessä kahdessa jaksossa puolestaan jokaikisen hahmon tarina saatetaan kauniisti päätökseensä.
Koko kausi ja varsinkin sarjan viimeinen jakso oli yllättävän koskettava. Sen jälkeen pystyi hyvillä mielin hyvästelemään sarjan, sillä jokainen hahmo sai arvoisensa jäähyväiset. Jotkut komediat voisivat ottaa oppia...(krhöm How I Met Your Mother kröhöm..!).

Kaiken kaikkiaan Parks and Recreation nousi omien suosikkikomedioideni joukkoon! Yksi parhaista kattauksista roolihahmoja ikinä ja Ron Swanson nousi kirkkaasti kaikkien aikojen suosikkihahmojeni listalle! Sille listalle kapuaminen on kuulkaas työn ja tuskan takana!
Sarja oli hulvaton ja harvinaisen tasalaatuinen koko elinkaarensa ajan ja sen positiivinen yleisvire oli todella virkistävää tämän synkkyyden ja kurjuuden luvatulla aikakaudella. Sarja jätti aina hyvän mielen ja nauratti lähes joka jaksossa ääneen. Hirveästi sen enempää ei komediasarjalta voida vaatia.

Nyt kuudennella kaudella on havaittavissa pientä hyytymistä, mutta vain pientä.
Sarja rullaa vähän paikallaan ja kaksi päähahmoa myös poistuu sarjasta kauden puolivälin paikkeilla. Toiselle näistä hahmoista käsikirjoittajat eivät oikein missään vaiheessa sarjan elinkaarta keksineet oikeaa tekemistä tai juonikuviota, joten hänen poistumisensa ei tullut suurena yllätyksenä. Hahmojen poistumisen huomasi, mutta ei se missään nimessä sarjaa tuhonnut, sillä kumpikaan heistä ei ollut sarjalle elintärkeä, kuten esim Leslie, Ron tai Andy.

Ei ihan yhtä tasaisen loistava tai hauska, kuin aikaisemmat kaudet, mutta ei todellakaan voida puhua mistään suuresta tason notkahduksesta. Still going strong six seasons in!

Jälleen kerran loistava kausi tältä komediasarjalta! Komediaksi sarja "uudistuu" yllättävän usein ja vie hahmoja eteenpäin. Tämä pitää meiningin suht tuoreena vielä viidennelläkin kaudella. Monet sitcomit esim. syyllistyvät siihen, että sarja junnaa paikoillaan vuosikausia, eivätkä hahmot kasva ihmisinä yhtään tai juuri etene elämässään. Tästä ei voi Parks and Recreationia syyttää, vaikkei se nyt perinteinen sitcom ehkä olekaan.

Komedisarjojen parhaimmistoa. Edelleen!

Ensimmäinen kausi oli positiivinen yllätys draamakomedia sarjojen saralla, vaikkei mitään ennennäkemätöntä tarjoillutkaan ja tämä toinen kausi on jopa ensimmäistä parempi.
Sarja on varsin sympaattinen niin hahmojensa, kuin yleisen tunnelmansakin puolesta. Sarja jättää hyvän fiiliksen, vaikka välillä käsitteleekin vaikeita aiheita.
Pääosa esittää autistista Samia edelleen mainiosti! Samin sisko ja isä saavat myös enemmän ruutuaikaa tällä kaudella, mikä oli vain positiivista.
Edelleenkin tosin olen sitä mieltä, että Jennifer Jason Leigh on pahasti miscastattu perheen äidin rooliin. Hahmo on ärsyttävä päällepäsmäri ja näyttelijätär ei vain sovellu tuollaisen muka herttaisen perheenäidin rooliin. Olen nähnyt naisen liian monessa white trash redneck roolissa...!

Mukavan hyväntuulinen sarja ja toivottavasti mahdollisesti tuleva kolmas kausi parantaa menoa entisestään!

PS. Nähtävästi meni kommentti kahteen kertaa... En ymmärrä miten

Sarja jatkaa vahvaa ja hulvatonta menoaan. Ehkä aavistuksen heikompi kuin aikaisempi, koska lähes koko kausi keskittyi Leslien vaalien ympärille. Politiikasta ei vain nyt oikein saa jatkuvalla syötöllä hulvatonta materiaalia ulos. Vaikka sarja luonnollisesti varsin humoristisesta kulmasta vaaleja lähestyikin.

Ron Swanson nauratti jälleen kerran lähes joka jaksossa ääneen. Hahmo on kivunnut kaikkien aikojen suosikkikomediahahmojeni listalle! Kerrassaan ratkiriemukas hahmo ja Nick Offerman näyttelee hahmoa täydellisesti.
Aubrey Plazan April nousee myös kausi kaudelta suurempaan rooliin ja hyvä niin, sillä hahmo on yllättävän hauska. Edellisellä kaudella mukaan tulleet Ben ja Chris myös jatkavat sarjassa ja entistä suuremmissa rooleissa. Onneksi.
Aziz Ansarin hahmo on edelleen sarjan heikko lenkki, samoin kuin hänen silloin tällöin mukana oleva kaverinsa. Ei vain naurata. Pikemminkin ärsyttää.

Loistavaa komediaa. Ei kai tässä muuta.

Vähän myöhässä nousen tähän Westworld junaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Laatusarja nimittäin kyseessä.

Kiehtovan konseptin ympärille rakennettu, moniuloitteinen ja monimutkainen sarja. Käsikirjoitus on kautta linjan vahvaa, samoin kuin näyttelijäsuoritukset.
Sarjan teema pyörii tekoälyn, tietoisuuden ja vapaan tahdon ympärillä ja vaikka näitä samoja teemoja onkin käsitelty jo lukuisissa scifielokuvissa ja sarjoissa, niin Westworld onnistuu silti saamaan oman näkökantansa ja äänensä kuuluviin. Pidän aina tällaisesta älykkäästi kirjoitetusta ja pohdiskelevasta, lähitulevaisuuden scifistä.

Sarja omaa varsinaisen tähtikaartin näyttelijöitä, joista mieleenpainuvimmat roolisuoritukset kuuluvat Anthony Hopkinsille, Ed Harrisille ja Thandie Newtonille. Se on harvinaista herkkua kun Hopkinsin ja Harrisin tasoiset näyttelijät jakavat yhdessä televisioruudun!

Sarja on kaikin puolin vankalla ammattitaidolla tuotettu, mutta en silti siitä ihan täysillä innostunut. Tämä johtuu kahdesta seikasta.
Juoni on välillä tarpeettoman monimutkaisesti kirjoitettu ja kerrottu. Monissa eri aikajanoissa kerrottu tarina hämmensi varsinkin alussa melkoisesti, mutta kun langan päästä sai kiinni niin homma lähti toimimaan paremmin. Siltikin tarinankerronta tyyli oli mielestäni turhan sekava. Se ei tuonut itse tarinaan oikein lisäarvoa ja rytmitys kärsi tästä aika ajoin. Useat jaksot olivat mielestäni aivan liian pitkiä. Arvasin myös lähes kaikki suurimmat twistit reippaasti etukäteen, vaikka tarina yrittikin tarpeettoman monimutkaisella kerrontatavallaan hämätä katsojaa viimeiseen saakka.
Toinen vielä suurempi ongelma oli se, etten lopulta välittänyt yhdestäkään henkilöhahmosta sen kummemin. Ei oikeastaan haitannut kuoliko kukaan vai ei. Hahmot, vaikka hyvin näyteltyjä olivatkin, jäivät kaiken jyräävän, monimutkaisen tarinankerronnan alle. Hahmokaarti ei päässyt edes lähelle esim. myös HBO:n Game of Thronesin kiehtovan monipuolista hahmogalleriaa.
Tunnetasolla en vain päässyt sarjaan täysillä mukaan, vaikka juoni olikin kiinnostava.

Kausi tuntui loppupeleissä vain prologilta tulevalle ja odotan kakkoskauden nostavan homman toiseen potenssiin. Viimeiset kolme jaksoa olivat selvästi kauden parhaimmat ja varsinkin finaali oli huikea. Lupaava alku sarjalle, jossa on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia!

Jälleen kerran mainio kausi. Sarja onnistuu naurattamaan lähes joka jaksossa ja suurin kiitos tästä kuuluu edelleenkin huikealle Ron Swanson hahmolle. Myös Chris Prattin hahmo Andy naurattaa edelleen, vaikka hahmo humoristisuus perustuukin vain pelkästään sekoilulle ja yleiselle urpoudelle. Minulle on kuitenkin aina urpo huumori maistunut!

Mukavan monipuolinen kausi ja ainoastaan Azis Anzarin hahmon, lähes koko kauden kestänyt juonikuvio ei toiminut. Hänen bisneksensä oli jo vähän liian ylivedetyn epärealistinen, eikä vain kovin hauska, kuten ei itse hahmokaan. Itseasiassa selvästi sarjan ärsyttävin hahmo...

Uudet lisäykset hahmogalleriaan olivat puolestaan erittäin onnistuneita! Sekä Chris, että Ben omasivat hauskat persoonallisuudet ja sopivat köörin jatkoksi kuin se kuuluisa nyrkki silmään!

Selvästi komedioiden kärkipäätä täällä television puolella!

Toinen kausi on jo täysmittainen ja sarja selvästi löysi ja asettui tyyliinsä. Nauraa sain joka jaksossa ja pidin siitä kuinka vaihtelevia jaksot olivat. Löytyi kaikennäköisiä tapahtumapaikkoja ja teemoja, eikä vain homehduttu komedioille tyypillisesti muutamassa lavasteessa.
Sarja tuntuu välillä jopa huumorinsa puolesta satiirilta, mutta säilyttää silti kepeän huolettoman ja hyvän fiiliksen aikaansaavan yleisvireen. Eriskummallinen yhdistelmä, mutta se toimii!
Tämä sarja hyödyntää myös kenties parhaiten hahmojen suoraan kameraan katsomista. Modern Familyssa esimerkiksi se tuntuu vähän turhalta jipolta, mutta tässä nauroin vaikka kuinka usein hahmojen ilmeille, kun he vilkaisivat kameraan. Ei mikään pelkkä gimmick, vaan tuo selvästi sarjaan lisäarvoa.

Suosikkihahmoinani pysyivät edelleen Ron Swanson ja Andy. Swansonin perinteinen miehisyys, lihansyönteineen ja harrastuksineen jaksoi edelleen naurattaa, kuten myös Andyn sekoilu ja hyväntahtoinen yksinkertaisuus.
Koko hahmogalleria on varsin vahva ja todella monipuolinen. He pelaavat kaikki erinomaisesti yhteen ja täydentävät toisiaan.
Täytyy tosin sanoa, että Azis Ansarin hahmo ei toimi kovin hyvin. Hahmo ei vain ole kovin hauska. Tämä on harmi, kun Master of None sarja myöhemmin todisti miehen lahjakkuuden niin näyttelijänä ja eritoten käsikirjoittajana.

Selvästi hauskempi ja monipuolisempi, kuin ykköskausi ja sarja kipusikin omien suosikkikomedioiden listalle! Ahmin kauden alle viikossa ja tätä en harrasta jollei sarja toden teolla onnistu viihdyttämään minua.

Parks and Recreation löysi groovensa!

Hyvä ja suht fiksu komediasarja! Kausi sisältää vain 7 jaksoa ja se hakee paikoin vielä varsin selvästi omaa tyyliään, mutta siitä huolimatta homma toimii ensimetreiltä alkaen.
Huumori perustuu älykkääseen käsikirjoitukseen ja nokkelaan dialogiin, eikä niinkään yleiseen sekoiluun. Hahmot ovat toki hieman ylivedettyjä karikatyyrejä, mutta pysyvät kuitenkin vielä uskottavuuden rajamailla.

Omiksi suosikeikseni nousi Ron Swanson ja Andy. Nick Offermanin esittämä osaston pomo Ron on hulvaton, perinteiset amerikkalaiset arvot omaava miesten mies. Miehen kommentit kapitalismin hienoudesta ja valtion turhuudesta naurattivat jatkuvasti.
Chris Pratt yksinkertaisena mieslapsi Andyna oli myös mainio hahmo. Tämä oli aikaa ennen Prattin nousua supertähteyteen, mutta miehessä näkyy selvästi jo superstaran potentiaali. Hyvin pidettävä ja sympaattinen näyttelijä ja hahmo!
Itse päähahmo Leslie oli hauskan kaksijakoinen tapaus. Hahmo osaa olla todella ärsyttävä ja samaan aikaan varsin hauskakin!

Viihdyttävä ja lupaava ensimmäinen kausi!

Daredevil palaa juurilleen sarjan kolmannella kaudella. Tipotiessään on kakkoskauden loppupuoliskon liiankin lennokas ninjameininki. Vincent D'onofrion huikea Wilson Fisk tekee paluun pääpahikseksi ja parempana kuin koskaan. Tätä kaivattiin!

Annoin sarjan toiselle kaudelle näin jälkikäteen mietittynä aivan liian korkeat pisteet, sillä olihan se hyvin epätasainen. Alkupuolisko oli huomattavasti parempi kiitos Punisherin, kuin sen loppupuolisko. Tämä kolmas kausi oli huomattavasti tasalaatuisempi ja lopulta parempi kuin edellinen. Tykitys oli kovaa alusta loppuun saakka.

Daredevil itse aloittaa kauden täysin pohjalta ja melkein murtuneena miehenä. Hänen kapuamistaan pohjalta takaisin Daredeviliksi oli mielenkiintoista seurata ja Charlie Cox on roolissaan edelleen erinomainen.
Fisk tosiaan tekee paluun sarjaan ja hahmo oli jälleen kerran aivan loistava. Miehen ilmiömäisen kova manipulointi kyky tuotiin kaudella hyytävästi esiin. Kerrassaan kiehtova pahis!
Tukea hän saa uudelta tuttavuudelta Wilson Bethelin näyttelemältä Benjamin Poindexteriltä, joka oli loistava uusi lisä hahmokatraaseen. Miehen muovautuminen pikkuhiljaa tunnetuksi sarjakuvahahmoksi oli kiehtova muuttumistarina. Kausi onkin osittain myös hänen "origin tarina.
Toinen uusi lisä, Jay Alin FBI agentti tuntui kauden alussa hiukan turhalta aikasyöpöltä, mutta tilanne käännettiin päälaelleen loppupuoliskolla ja miehen kohtalosta rupesi aidosti välittämään. Hyvää hahmonkehitystä!
Vanhat tutut Karen Page ja Foggy Nelson saavat myös suhteellisen paljon ruutuaikaa. Itseasiassa kenties koko sarjan parhaiten näytelty kohtaus on Karenin ja Fiskin kohtaaminen.
Foggy ei oikein saanut mitään kunnon tekemistä ja hahmo on mielestäni hiukan yksipuolinen ja naiivi, mutta toisaalta luo hyvän vastapainon Daredevilin synkkyydelle.

Sarja on tunnettu tv:n parhaimmistoon kuuluvista toimintakohtauksistaan, eikä se petä tälläkään kerralla. Kausi sisältää jällleen kerran yhden todella hienon, kerralla purkkiin kuvatun toimintakohtauksen, jonka aikana saattoi vain ihmetellä siihen upotettua työmäärää. Se ei jää ainoaksi kohokohdaksi, vaan kausi sisältää useamman mieleenjäävän turpasaunan.

Pientä miinusta täytyy antaa hiukan kuluneesta pitäisikö Fisk tappaa vai ei teemasta. Vähän nauratti kuinka Daredevil oli nyt niin valmis murhaamaan miehen, vaikka puolet viime kaudesta mies intti ja intti Punisherin kanssa tappamisen vääryydestä. Nyt mies käytti ihan samoja pointteja, mitä Punisher... Välillä myös tuntui Fiskin olevan jopa vähän liian kaikkivoipa, joka on ajatellut jokaisen mahdollisen skenaarion jo vuosia etukäteen. Ei enää tuntunut niin realistiselta.

Sen suurempia miinuksia kausi ei kuitenkaan sisällä. Mahtavaa menoa ja Daredevil lunasti jälleen paikkansa tv:n parhaimpana sarjakuva sarjana! Tuohon soppaan, kun olisi saanut vielä Punisherin mukaan myllyttämään, niin ai että!

Tämä toinen kausi ei kyllä enää iskenyt ihan ensimmäisen lailla. Jotenkin väsyin sarjan harmaaseen ja muutenkin masentavaan yleisvireeseen. Toki tämä oli täysin tarkoituksellista ja tuki sarjan lohdutonta ja synkkää tarinaakin, mutta en tiedä, sarjaa oli jotenkin raskasta katsoa. Juoni kun ei kuitenkaan ollut mitään Breaking Bad tasoa, jolloin synkkyyttä ja melankolisuutta olisi jaksanut ihan eri tavalla.
Jaksot ovat myös aivan liian pitkiä. Jokainen kestää yli tunnin ja tarinaa ei vain ollut tarpeeksi täyttääksen kaiken tämän ajan. Hyvin hidastempoista ja viipyilevää tarinankerrontaa.
Muutama hahmo teki myös toinen toistaan typerämpiä päätöksiä ja muutenkin sarjassa oli pieniä epäloogisuuksia. Kartelli kuvataan välillä olettettavan realistisesti ylivertaisena ja kaikkivoipana rikollisjärjestönä mikä ei kaihda mitään keinoja, mutta välillä he eivät saa edes yhtä redneck junttia hengiltä... Muutenkin koko ajan oli sellainen fiilis, ettei kartelli olisi katsellut tuota redneck perheen perseilyä hetkeäkään.

Toki kaudessa oli paljon hyvääkin. Näyttelijätyö oli edelleen erinomaista. Erityisesti Jason Bateman oli jälleen loistava pääroolissa ja miehen vaimo myös loisti. Perheen tytär tosin rupesi ärsyttämään entistä enemmän... Tuli jo välillä legendaariset Homeland teinityttö vibat mieleen(värisee inhosta...).
Uusista hahmoista kartellin asianajaja nainen oli mielenkiintoinen lisä! Poliitikot eivät niinkään.
Ohjaus oli myös komeaa, vaikka sarjan yleisilme harmaan masentava olikin. Tuli ihan rakas kotimaamme mieleen, kun aurinko ei paistanut tuonne risukasaan hetkeäkään.

Pettymys tämä toinen kausi. En tiedä jaksanko enää katsoa kolmatta kautta. Sarja alkaa tässä vaiheessa olla jo aika nähty. Älkää kuitenkaan tästä negatiivisuudesta hämääntykö. Sarja on kaikin puolin laadukkaasti tuotettu, mutta ei vain enää osunut minun makuhermooni.

Ollaan rehellisiä. Binge watchasin nämä kolme kautta noin viikkoon ja minulla on hiukan vaikeuksia erotella näitä toisistaa, sillä niin samanlaisia ja tasalaatuisia ne ovat.
Tällä kaudella siirrytään NFL:n yksityispelaajien raha-asioista hoitamaan vähän isompia kuvioita ja se tarjosi mukavasti koko kauden kestäneen isomman juonikuvion.
Hahmojen yksityiselämää ei vieläkään käsitellä juuri lainkaan. Emme esimerkiksi vieläkään tiedä toisen päähahmon, Joen, yksityiselämästä yhtään mitään. Miehen elämä on nähtävästi pelkkää työtä, mutta se on toisaalta varmasti ihan realistinen kuvaus jenkkien elämästä, varsinkin tuolla alalla.
Plussat vielä Serinda Swanin esiintymisestä useammassa jaksossa. Siinä on harvinaisen kuuma nainen!!

Pirun viihdyttävä, vaikkei tosiaankaan mikään kovin syvällinen sarja. Ei kaikkien tarvitsekaan olla ja Ballers tiedostaa tasan tarkkaan mitä se on ja mihin se tähtää. Nämä kolme kautta ovat kaikki olleet aivan yhtä hyviä.

Hyvin, hyvin samankaltainen kuin eka kausi. Mitään sen suurempaa muutosta sarjan status quo:hon ei tule. The Rock ja Rob Corddry jatkavat päärooleissa jenkkifutareiden talousvastaajina ja kohtavaat enimmäkseen töihin liittyviä ongelmia.
Vähän käsitellään The Rockin kipulääke riippuvuttaa ja loukkaantumisia, mutta ei tässäkään juonenhaarassa kovin syvälle sukelleta.

Säilyttää asemansa Entouragen henkisenä korvaajana. Erityisesti nuorille miehille suunnattu sarja, joka sisältää kauniita Miamin maisemia, kuumia naisia ja aimo annoksen testosteronia. Uppoaa.

Ballers on henkinen seuraaja Entouragelle. Sarja on sen tapaan, hyvin kevyttä viihdettä, joka ei masenna ja saa aikaan yleensä kepeän mielen. Sellainen jota voi katsoa missä tilanteessaa vaan.
Hollywoodin sijaan Ballers keskittyy jenkkifutis ja urheilumaailmaan ylipäätänsä. Jenkkifutista ei tarvitse tuntea erityisemmin kyetäkseen nauttimaan sarjasta.

Vaikka sarjassa hyvin paljon samaa onkin kuin Entouragessa, niin parissa kriittisessä kohdassa se ei sille pärjää. Ensinnäkin Ballers ei ole lähimaillakaan yhtä hauska, eikä sen dialogi ja jutut ole läheskään yhtä teräviä. Siitä puuttuu myös Ari Goldin tai Johnny Draman tapainen, hervoton hahmo, joka pitäisi sarjaa yksinäänkin pystyssä. Yksikään sarjan hahmo ei pääse edes lähelle näitä legendoja.
Päähahmo on tosin parempi kuin Entouragen Vince, mutta tämä ei liene yllätys, sillä pääosaa esittää The Rock, joka on aina karismaattinen ja pidettävä roolissa kuin roolissa.
Kauniita ja alastomia naisia on myös vähintään yhtä paljon, jollei jopa enemmän, kuin Entouragessa.

Viihdyttävä sarja, joka täyttää kyllä Entouragen jättämän aukon tällaisena leppoisana, hyvän mielen viihteenä.

Selkeää parannusta varsin keskinkertaiseen ykköskauteen verrattuna, mutta en silti tästä juuri enempää innostunut.

Ensimmäisen kauden suurin murhekryyni eli kehnohkot tappelukohtaukset onneksi loistavat poissaolollaan. Sarjalta, joka kertoo yhdestä maailman parhaista lähitaistelijoista, sietäisi odottaa edes komeita turpajuhlia ja nyt onneksi niitä tällä toisella kaudella saamme. Koreografia on selvästi parempaa ja turpaan mättämisessä on oikeaa fyysisyyden tuntua. Lukuisat taistelukohtaukset olivatkin kauden paras puoli.

Tarina taaskaan ei ollut kummoinen ja dialogi oli vieläkin usein varsin tönäkkää jöötiä. Davosin ja Dannyn brothers turned to enemies kuvio ei vain napannut mukaansa. Davosin näyttelijä ei ollut kovin karismaattinen, eikä tuntunut fyysiseltä uhalta.
Finn Jones pääroolissa parantaa selvästi ykköskaudesta ja hahmoa viedään osittain oikeaan suuntaan, mutta vieläkin Danny on huomattavasti tylsempi kuin sarjan sivuhahmot.
Itseasissa Colleen Wing tuntuu nousevan jopa sarjan päähahmoksi tällä kaudella, mikä on teorissa ihan hyvä ratkaisu, sillä näyttelijä ja hahmo on parempi kuin Danny, mutta sarjan nimi on silti Iron Fist....
Luke Cagesta tuttu Simone Missic esiintyy myös monessa jaksossa. Hänen ja Colleenin ystävyys oli hahmojen puolesta selvästi sarjan parasta antia.
Parhaana hahmona säilyi silti Tom Peiphreyn esittämä Ward. Kirkkaasti koko sarjan mielenkiintoisin, monitahoisin ja parhaiten näytelty hahmo! Harmi vaan, kun mies ei koko kaudella saa mitään oikeaa tekemistä. Aivan viimeisessä jaksossa tosin hahmo saa mielenkiintoisen uuden suunnan.

Vihdoin myös jaksomäärä on supistettu 13 kymmeneen jaksoon ja se selvästi auttoi, sillä samanlaista tarinan tyhjäkäyntiä ei ollut kuin muissa Marvel sarjoissa. Siitä en taas puolestani pitänyt, että sarjaa vietiin selvästi synkempään suuntaan, eikä huumoria ollut yhtä paljon kuin ykköskaudella. Ainoastaan Wardin kuivat letkautukset hymähdyttivät välillä. Dannyn hahmolle sopii paljon paremmin Luke Cagen toisella kaudella nähty kepeä ja humoristinen ote, kuin tällainen kurttuotsainen synkistely. Tuli vain köyhän miehen Daredevil välillä mieleen.

Vaikka sarja selvästi parantaa ykköskauden suurimpia puutteita, niin silti tämä säilyi näistä Marvel/Netflix sarjoista huonoimpana. Danny Rand ei vain ole kovin hyvä hahmo ja käsikirjoituksessa olisi paljon parannettavaa. Komeat turpajuhlat ja päällisin puolin viihdyttävä meininki eivät kaikkea pelasta.

Ps. Daredevilin kolmas kausi vaikuttaa todella lupaavalta! Wilson Fisk tekee paluun. Aijaijaijai...!!!

Sarjan status quo muuttuu tällä kuudennella kaudella aika lailla vankien siirtyessä avoimen puolelta kovemman turvaluokituksen omaavaan vankilaan kiitos viime kauden mellakoinnin. Meininki on hiukan erilaista, mutta silti jo viime kaudella vähän hiipinyt kyllästyminen sarjaan vain kasvoi tällä uusimmalla kaudella.
Ei kaudessa sen isompia vikoja ole. Se oli mielestäni vain hiukan tylsä. Mitään suurempaa ei oikein tapahtunut ennen kolmea viimeistä jaksoa ja muutenkin kaudelta puuttui kunnollinen pääjuoni.
Uusia hahmoja esitellään kourallinen, mutta heistä kukaan ei ollut kovin kiinnostava, vaikka he saivat jopa omat flashbackinsa. Niistä sarjan pitäisi jo vihdoin luopua kokonaan...! Uudet näyttelijät olivat rooleissaan kyllä hyviä!

Kausi kärsi myös siitä, että tutut ja loistavat hahmot ripoteltiin pieniin joukkoihin, eivätkä he pystyneet aikaisempien kausien tapaan kaikki vuorovaikuttamaan keskenään. Näin värikästä ja monipuolista hahmokatrasta on rikollista pitää erillään toisistaan!

Viimeisessä jaksossa tulee sellainen juonenkäänne, että en usko tämän jälkeen sarjalla olevan enää kuin 1-2 kautta jäljellä. Toivottavasti tekijät ymmärtävät lopettaa sarjan arvokkaasti, sillä se rupeaa olemaan jo vähän "nähty". Tai en tiedä, ehkä itse vain kyllästyin siihen.

Näennäisesti vähintään yhtä hyvä, kuin ensimmäinenkin kausi, mutta en tiedä... Jotenkin en vain ihan samalla tavalla tästä innostunut. Ehkäpä aihepiiri on sellainen, että olisi toiminut parhaiten vain tuollaisena minisarjana.
Sarjan parhaimpia puolia on edelleen sen todella värikäs ja hauska hahmokaarti. Mark Maron pysyi lempihahmonani, renttumaisena, mutta silti sympaattisena c-luokan ohjaajana.
80-luvun rockista koostuva soundtrack oli edelleen myös täyttä rautaa!

Vapaapainin ystäville varmasti antoisa kausi jälleen kerran, mutta itse rupesin jo vähän menettämään mielenkiintoani sarjaan. Yksikään juonikuvio ei tempaissut kunnolla mukaansa, mutta edelleen sai nauraa ja viihtyä joka jakson parissa.

Ehkäpä aavistuksen parempi, kuin ensimmäinen kausi.

Vaikka kausi on jälleen ylipitkä ja venytetyn tuntuinen, niin ykköskauden tapaista selvää tasonlaskua ei ollut havaittavissa missään vaiheessa.
Uusi pahis Bushmaster oli varsinkin kauden alussa tehokas ja miehessä oli oikean uhan tuntua. Harmittavasti kuitenkin loppupuolella hänet käytännössä katsoen unohdetaan. Varsin outo ratkaisu, sillä niin vahva preesenssi hänellä alkukaudesta oli.
Mike Colter sarjan nimikkohahmona oli mainio ja hahmosta lähdettiinkin muovaamaan vähän moraaliltaan harmaampaa hahmoa. Mies ei enään ollut mikään kirkasotsainen, vähämpiosaisten puolustaja, vaan Harlemin karuus ja väkivalta tunkeutuvat hänenkin päänsä sisään. Pidin tästä!
Alfre Woodard ja Theo Rossi myös jatkavat erinomaisia roolisuorituksiaan! Kutkuttava pahiskaksikko!
Toimintakohtaukset myös parantavat edellisistään Bushmasterin mukaantulon myötä. Ihan kunnon koreografiaakin oli välillä, vaikka Luke edelleen taapertaa eteenpäin tankin lailla.

Loistavasta soundtrackista jälleen plussat ja melkein joka jaksossa olikin joku esiintyjä! Harlemia ja kulttuuria tuotiin jälleen hienosti esille ja onkin vähän kumma, miksi Luke Cage ei saa samanlaista huomiota tällä saralla, kuin esim Black Panther. Onhan tämä kuitenkin huomattavasti monitahoisempaa viihdettä kuin varsin kevyt Black Panther.

Kausi loppui varsin kutkuttaviin asetelmiin ja odotan innolla mihin suuntaan Luken hahmoa lähdetään viemään. Positiivinen yllätys, sillä tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun Netflixin Marvel sarja parantaa toisella kaudella! Tuo 13-jakson määrä pitäisi kyllä vihdoin tajuta pudottaa 10:neen....

Kuten arvelinkin, niin ensimmäisen kauden kärsivällinen ja huolellinen pohjustus ja maailman rakennus palkitaan ruhtinaallisesti tällä toisella kaudella. Tarina nimittäin lähtee sellaiseen vauhtiin, että välillä ihan hirvitti.

Kauden rytmitys on erinomainen ja se sisältää toinen toistaan huikeampia juonenkäänteitä. Sarjan käsikirjoitus on priimaa ja en muista kertaakaan turhautuneeni epäloogisiin käänteisiin tai hahmojen typeriin päätöksiin ja tekoihin.

Mitäpä tästä enempää turisemaan. Parasta tv-scifiä, sitten Battlestar Galactican!

Tällä hetkellä pyörivä kolmas kausi parantaa menoa vielä entisestään ja on jo lähes 5/5 kamaa...! Huh!

Todella positiivinen yllätys, sillä The Expanse on todellista laatuscifiä. Sarja on kirjoitettu taidolla ja sen maailma tuntuu harvinaisen aidolta ja syvyyttä löytyy vaikka muille jakaa. Tarina lähtee varsin hitaasti liikkeelle ja kärsivällisesti tutustuttaen katsojan sen hahmoihin ja maailmaan. Kärsimättömille ja lennokkaan scifin ystäville sarja ei todennäköisesti iske, sillä pääpaino on dialogissa, poliittisessa juonittelussa ja suhteellisen maanläheisessä scifissä. Sarja on vähän kuin Game of Thrones avaruudessa kaikkine juonitteluineen, lukuisine tapahtumapaikkoineen ja lukemattomine hahmoineen, joiden välillä on pitkä ja syvä historia.

Sarja ymmärtää rytmityksen päälle. Toiminta ja dialogi ovat mainiossa tasapainossa. Visuaalisestikin sarja on kaunis kuin mikä, eikä tv-sarjojen rajallinen budjetti näy kuin harvoin.

Tämä ensimmäinen kausi oli pitkälti pelkkää pohjustusta tulevalle. Lukuisiin hahmoihin ja kiinnostavaan maailmaan tutustutaan huolella ja luulenpa, että tämä kärsivällinen universumin rakennus palkitaan sarjan toisella kaudella. Homma meni jo hyvin kiinnostavaksi kauden loppupuolella ja en malta odottaa näkeväni mihin suuntaan juoni jatkaa.

Kehunsa ansainnut ja suosittelen kaikille älykkään scifin ystäville!

Ilmeisesti viimeinen kausi tätä sarjaa ja hyvissä merkeissä jätetään hyvästit!

Edelleen jatketaan Mickeyn ja Gussin suhteen syventämistä huumorin ja tietysti muutaman kriisin merkeissä. Huumori pysyy yhtä ronskina ja anteeksi pyyntelemättömänä kuin ennenkin ja hyvä niin! Sai taas ihan ääneen nauraa useissa jaksoissa!
Jacobs ja Rust jatkavat edelleen vahvoja roolisuorituksiaan ja sarja sisältää myös erinomaisen viihdyttävän sivuhahmogallerian!

Sarja loppuu varsin erilaisissa merkeissä, kuin etukäteen kuvittelin. Sen lopullinen sanoma olikin loppupeleissä tyystin eri, kuin ensimmäiset kaksi kautta antoivat ymmärtää ja hetken sitä sulateltuani olin varsin tyytyväinen ratkaisuun. Jäi parempi mieli kuin etukäteen kuvittelin!

Kokonaisuudessaan hyvä sarja, joka näyttää usein persettä perinteisille romanttisille komedioille ja niiden juonikaarille. Huumori naurattaa ja meno viihdyttää. Sarjaa jää varmasti ikävä! Harvoin näkee näin rehellisen raakaa ja samalla hauskaa kuvaa rakkaudesta. Sen hyvistä ja jopa tuhoisista vaikutuksista.

Jotain kertoo tämän kauden unohdettavuudesta se, etten edes muistanut pisteyttää sitä tänne Leffatykkiin.

Ei tässä mitään kardinaalisia virheitä ollut, mutta koko kauden juonikuviot eivät vain kiinnostaneet samallla lailla, kuin edellisellä kaudella. Ensinnäkin tarinalla kestää käynnistyä ikuisuus. Vasta jossain 6 tai 7 jakson kohdalla sai selvän kuvan, että mihin suuntaan juoni on menossa.
Ensimmäisen kauden suurin vahvuus oli myös erinomaisen karmiva pahis Killgrave, jonka poissaolo nyt näkyi ja tuntui. Tämän kauden pääpaha, jos häntä nyt edes sellaiseksi voi kutsua, ei päässyt lähellekään Killgraven tasoa. Positiivista hänessä tosin oli se, että hän oli varsin sympaattinen omalla tavallaan. Hänen ja Jessican suhde oli kiehtovan monimutkainen.

En tiedä, jotenkin ei vain tämä kausi iskenyt. En varsinaisesti pidä yhdestäkään sarjan hahmosta sen kummemmin, vaikka he kaikki ovatkin keskimääräistä paremmin kirjoitettuja. Tarina ei myöskään vain ollut yhtä kiinnostava kuin ensimmäisellä kaudella. Onhan sarja kaikin puolin laadukkaasti toteutettu, ei siinä, mutta se tärkeä koukuttumisefekti puuttui tyystin tältä kaudelta.

Kuuluisaan scifikirjaan perustuva, Netflixin isolla rahalla tuotettu tv-sarja. Pilottijakso oli tv-sarjaksi upean näköinen ja Blade Runnerista oltiin selvästi otettu paljon vaikutteita. Pilotti oli muutenkin loistava, joka esitteli monimutkaisen ja kiinnostavan maailman ja jätti katsojan janoamaan lisää.
Harmittavasti kuitenkin pilotin jälkeen tarinan kehitys lässähti muutamaksi jaksoksi ja menetin hieman mielenkiintoani sarjaan. Myös pilotin visuaalinen loisto ei seurannut, sillä sen jälkeen sarja tapahtui suurimmaksi osin pimeillä kujilla ja sisätiloissa. CGI oli tosin tv-sarjaksi erinomaista läpi kauden.

Noin puolivälin tienoilla kuitenkin sarja heräsi kunnolla henkiin ja huomasin jopa koukuttuneeni siihen. Tarina vaati jonkin verran keskittymistä, mutta mielestäni palkitsi lopussa tarkkaavaisen katsojan.
Toimintakohtaukset olivat komeita ja väkivaltaisia ja alastomuuttakin esiintyi runsaasti. Kenties Netflixin omista sarjoista tämä on tähän mennessä "aikuismaisin". Jos nyt väkivalta, tissit ja perse aikuisuuden määrittelevät. Ne kuitenkin ennen kaikkea sopivat sarjan synkkään ja nihilistiseen maailmaan, eivätkä tuntuneet päälle liimatuilta tavoilta kalastella lisää katsojia.

Hahmokaarti on runsas. Päähenkilöä esittänyt Joel Kinnaman ei alussa vakuuttanut, mutta mielestäni paransi lopussa reippaasti. Sama ilmiö kävi myös latino naispoliisi hahmolle, joka alussa oli vain ärsyttävän kliseinen ja vihainen kyttä karikatyyri. Loppupuolella kuitenkin huomasin jopa jo pitäväni hahmosta. Loistava näyttelijä James Purefoy tosin hiukan hukattiin tylsään ja yksipuoliseen rooliin.

Hiukan epätasaisen sarja. Kauden loppupuolisko oli todella tiukkaa tykitystä, mutta vähän löysä alku rokottaa pisteitä. Paremmalla rytmityksellä tässä olisi ollut varteenotettava kandinaatti parhaimpien scifi-sarjojen joukkoon. Kyllä tämä tällaisenaankin kelpasi ja toivottavasti näemme vielä toisen kauden! Hyviä scifi-sarjoja ei ole ikinä liikaa!

Jälleen kerran laadukas kausi, mutta täytyy sanoa, että kenties epätasaisin tähän mennessä.

Ensimmäinen scifi jakso oli loistava, vaikkakin ehkä kaikista jaksoista tähän mennessä epärealistisin. Se oli kuitenkin todella nokkela, paikoin synkkä ja jopa hauska. Varsinkin Star Trekin faneille todellinen herkkupala!

Toinen jakso oli konseptiltaan mielenkiintoinen ja siinä esitetty teknologia tulee jossain muodossa varmasti toteenkin. Lupaavan alun jälkeen jakso kuitenkin muuttui liian ennalta-arvattavaksi. Arvasin lopun reippaasti etukäteen, mikä on Black Mirrorilta harvinaista.

Kolmas jakso oli kenties kauden heikoin. Se oli todella, todella synkkä ja lohdutun, mutta en oikein saanut kiinni jakson sanomasta.

Neljäs jakso oli selvästi tämän kauden San Junipero eli teknologian ja deittailun mielenkiintoinen yhdistelmä ja selvästi normijaksoa positiivisemmassa hengessä. Pidin kovasti!

Viides oli kokonaan mustavalkoinen ja se oli vähän kaksijakoinen. Tarina oli jopa vähän liian yksinkertainen, mutta se oli erinomaisesti toteutettu ja saavutti selviytymiskauhu-elokuvien hengen hienosti. Uudestaan jaksoa en kuitenkaan enään jaksaisi katsoa.

Viimeinen jakso on ehkä kauden eniten mielipiteitä jakanut jakso. Itse pidin kovasti ja jakso tarjoili muutaman hyytävän minitarinan.

Epätasainen kausi, joka tarjoili todellisia huippujaksoja, mutta myös koko sarjan heikoimpia. Edelleen kuitenkin yksi koko television kekseliäimpiä ja eniten ajatuksia herättävistä sarjoista. Toivottavasti näemme vielä viidennenkin kauden!

Netflixin tuottama tv-sarja, joka yllätti melkoisesti mustalla huumorillaan ja muutenkin satiirisella ottellaan. Tarina lähti aivan eri suuntaan, kuin ensimmäisen jakson perusteella odotin ja sarjan rytmi oli muutenkin todella hektinen. Tylsistyä ei kerinnyt millään. Eihän sarjalla ole pituuttakaan kuin noin 2,5 tuntia eli se on kestoltaan vähän kuin jaksoihin pilkottu elokuva.
Pääosat vetivät molemmat kovat roolit, joista poika oli minulle ennestään tuttu Black Mirrorin erinomaisesta Shut and up and dance jaksosta! Kaveri sopi ulkonäkönsä ja koko olemuksensa puolesta täydellisesti "psykopaatin rooliin. Tyttökin oli mukavan värikäs ja räväkkä hahmo, jolta löytyi kuitenkin hyvinkin sympaattinen puoli. Molemmat näyttelijät myös kerrankin näyttivät roolihahmojensa ikäisiltä!

Parin viimeisen jakson aikana tarina kääntyi mielestäni hieman tylsempään suuntaan, mutta muuten meno oli viihdyttävää läpi keston. Erityisesti mustan huumorin ystäville ja valtavirrasta sarja poikkeaa piristävän paljon!

Selvästi huonoin kausi koko sarjasta. Ericin ja Kelson poissaolo tuntui ja juonikuviot olivat vähän liian epäuskottavia. Jackin ja Fezin romanssi tuntui hyvin pakotetulta ja epätoivoiselta yritykseltä saada jotain draamaa kauteen, eikä uusi hahmo Randy tuonut sarjaan mitään lisää. Selvästi vain yritettiin paikata Ericin ja Kelson jättämää tyhjiötä ja arvattavasti epäonnistunein tuloksin.
Koko sarjan finaali oli ihan ok, mutta kieltämättä odotin hiukan enemmän. Ei kuitenkaan missään nimessä huono.

Vaikka viimeinen kausi selvästi sarjan huonoin olikin, niin ei tämäkään kehno ollut, jos vertaa esim. HIMYM:in viimeiseen kauteen. Kyllä sarja onnistui edelleen naurattamaan ja viihdyttämään tasaisen varmasti.

Kokonaisuudessaan 70's Show yllättti minut totaalisesti ja kipusi helposti suosikki sitcomieni joukkoon. Sarja oli harvinaisen tasalaatuinen koko keston ajan ja mitään järkyttävää tasonlaskua ei tullut missään vaiheessa. Sarja lunasti silmissäni kirkkaasti paikan sitcomien Hall of Famessa!