Heikoin Death Wish tähän mennessä, mutta silti hyvinkin katsottava ja viihdyttävä toimintapätkä!

Leffan suurin ongelma oli se, ettei se ollut 1 ja 2 osan tavoin kovinkaan vakavasti otettava kostofilmi, eikä myöskään täysin ylivedetty toimintafantasia kuten 3 osa. Tämä 4 osa oli jotain siltä väliltä. Tällainen "middle ground" jätti hiukan kylmäksi ja mielestäni leffan olisi pitänyt suuntautua selvästi enemmän jompaankumpaan suuntaan. Nyt tuntui paikoin ettei se oikein tiennyt mitä haluaa olla.

Leffa tarjoilee muutaman maittavan ammuskelukohtauksen ja Bronson on jälleen kerran kovassa vedossa. Muutamalle one-linerille naurahdin ihan ääneen. Loppupuolen twistin arvasin toki etukäteen, mutta ihan hyvä se silti oli tällaiseen leffaan. Erityismaininta vielä viimeisestä taposta, joka kirvoitti leffan suurimmat naurut. Sai pääpahis ansaitsemansa lopun!

Pienestä identiteettikriisistään huolimatta jälleen kerran viihdyttävä Death Wish jatko-osa, jonka parissa viihtyi koko keston ajan.

Hölmön hauskaa toimintaviihdettä! Ei tässä mitään järkeä ollut, mutta kyllähän se viihdytti, kun Van Damme ja Lundgren räiskivät menemään robottimaisina supersotilaina. Erityisesti Lundgren oli pahiksen roolissa loistovedossa ja oikeastaan vähän varasti leffan pääosan Van Dammelta. Mies pääsi kunnolla irrottelemaan. Heidän kahden lopullinen välienselvittely ei myöskään pettänyt, vaan oli kunnon turpasaunaa!
Kestoa tässä oli vähän liikaa. Pienellä leikkaamisella tässä olisi ollut kasassa vieläkin tiukempi ja viihdyttävämpi toimintapätkä.

Mitähän tästä nyt enempää tarinoimaan. Ei pidä ottaa liian vakavasti, niin varmasti toiminnannälkä tyydyttyy!
Viihdyin!

Vähän tylsän geneerinen ja turha remake, mutta ei tämä nyt niin paska ollut, kuin etukäteen pelkäsin. Sinänsä ihan viihdyttävää menoa koko lyhyen kestonsa ajan.
Pääosa oli täysin karismaatiton pallinaama ja olin lopulta melkeinpä enemmän pääpahis Bautistan puolella. Hän ei ollut alkuperäisin Kickboxerin pahiksen tapaan läpeensä paha kusipää, vaan ihan vain tavallinen ottelija. Suurena MMA fanina oli myös hauska bongailla lukuisia vapaaottelijoita pienistä sivurooleista. Van Damme itse on tällä kertaa valmentajan roolissa, mutta hänenkin roolisuorituksensa ja hahmonsa oli vähän mitäänsanomaton.
Itse toiminta oli alkuperäiseen nähden varsin tylsähköä ja paikoin pilalle leikeltyä, mutta oli siinäkin muutamat graafiset hetkensä. Koreografia ei ollut kyllä lähelläkään alkuperäisen tasoa ja visuaalinen ilme oli muutenkin paljon "halvemman" oloinen.

Ei niin huono, kuin etukäteen kuvittelin, mutta häviää silti jokaisella osa-alueella alkuperäiselle. Turha remake, mutta kyllä tämän kerran katsoi.

Viihdyttävän hölmö turpaanmättötoiminta kasarilta!

Van Damme potkii porukkaa pinoon, treenailee juustoisen, mutta mahtavan soundtrackin soidessa taustalla, pakkovenyttää nivusiaan BDSM-laitteessa ja tanssii perse hytkyen baarissa. Tuolle nivusten tappajalle ja erityisesti tanssikohtaukselle tuli naurettua enemmän, kuin monelle komedialeffalle.
Itse tappelukohtaukset ovat hyvin kuvattuja ja koreografioituja sekä sopivan fyysisiä. Pääpahis oli harvinaisen ruma ja loppupuolella jopa yllättävän vastenmielinen. Ai että sitä ilon päivää, kun Van Damme lopulta pisti miehen pakettiin! Tähän lopputaisteluun päästiin vain vähän liian hitaasti. Pientä leikkaamista sieltä täältä leffa olisi kaivannut.

Näyttelijäsuoritukset ovat paikoin kiusallisen amatöörimäisiä, dialogi hauskan kökköä ja onhan koko meininki lapsellista ja vailla järkeä, mutta kuka tällaisen leffan ottaa tosissaan? Toivottavasti ei kukaan! Genressään mainiota toimintaviihdettä!

Michael B. Jordan astuu ensi kertaa ohjaajan saappaisiin ja onnistuu kohtalaisesti, jos mietitään kuinka iso leffa tämä on ensiohjaukseksi.

Ulkoasultaan leffa on ihan komea ja nyrkkeilykohtauksissa Jordan rohkeasti kokeilee jotain uutta. Ne eivät täysin toimineet minulle toteutukseltaan, mutta ainakin pointsit uuden yrittämisestä.
Muilta osa-alueiltaan leffa on kuitenkin selvästi edeltäjiänsä heikompi. Käsikirjoitus on harmittavan kliseinen jopa nyrkkeilyelokuvaksi ja jotenkin hengetön. Vielä kriittisempää on kuitenkin se, ettei leffa onnistunut kirvoittamaan minussa oikein mitään tunnereaktioita. Tähän on aikaisemmin kyennyt jokainen Rocky-liitännäinen leffa ja muutama vieläpä todella vahvoja sellaisia.
Soundtrack oli myös paha pettymys, eikä tämän takia pakollinen treenimontaasikaan saanut varjonyrkkeilemään.
Leffa seisoo suht hyvin omilla jaloillaan ilman Rockyn varjoa, mutta jäin silti kaipaamaan Stallonen läsnäoloa muutamassa avainkohtauksessa. Niissä Rockyn olisi pitänyt olla kaiken logiikan mukaan.

Leffan vahvuudet piilevät Adoniksen ja hänen tyttärensä ihan koskettavassa suhteessa, sekä leffan "pahiksessa" Jonathan Majorsissa. Mies vetää huippuroolin ja puhkuu roolihahmoon paljon syvyyttä ja sympatiaa, vaikka hahmo ei kovin ihmeellisesti olekaan kirjoitettu. Majorsin roolisuoritus pitää leffaa välillä yksinään pystyssä ja jäin kaipaamaan vieläkin enemmän kohtauksia hänen ja Jordanin välille. Lopussa tuli jotenkin kiire saada miehet sotapolulle ja nyrkkeilemään ja homma ratkaistaan myös vähän kiirehdityn oloisesti.

Ihan selvästi huonoin näistä Creed leffoista, mutta silti ihan viihdyttävä ja katsottava tekele tällaiselle jättimäiselle Rocky-fanille!

Tämä ei kyllä lähtenyt ihan toivotulla tavalla. En tiedä johtuiko väsymyksestä ja myöhäisesti katseluajankohdasta etten pystynyt oikein keskittymään leffaan ja en päässyt sisään sen tunnelmaan.

Argenton perus vahvuudet ovat taas läsnä eli komea ulkoasu ja kuvaus, sekä muistettavat tappokohtaukset. Hyvä score kuitenkin loisti tällä kertaa poissaolollaan ja tässäkin käytettiin oudosti murhakohtauksissa tunnettuja hevibiisejä ja nämä eivät mielestäni sopineet leffaan ollenkaan. Repäisivät minut joka kerta ulos kohtauksesta.
Loppu oli myös tarpeettoman pitkitetty. Luulin leffan loppuneen jo erääseen kohtaukseen, mutta sen jälkeen leffa kestikin vielä noin 10 minuuttia.

Kaunis ulkokuori ja muutama visuaalisesti komea tappo, mutta muuten tämä oli vähän tylsän pullea pätkä.

Varsin kaksijakoinen jatko-osa. Lähtökohdat leffalle eivät olleet helpot Bosemanin kuoltua yllättäen ja siihen nähden leffa onnistuukin kohtalaisesti ja on ihan koskettava tribuutti hänelle. Toisaalta hänen poissaolonsa myös tuntuu leffassa, sillä tarina on varsin hajanainen ja heikosti rytmitetty. Leffa on aivan liian pitkä. Siitä olisi voinut helposti leikata ainakin 20min menettämättä mitään oleellista.

Edeltäjäänsä nähden jatko-osa parantaa toimintakohtauksissa. Ne ovat nyt paremmin kuvattuja ja vailla kämäisiä PS2 tason CGI-efektejä. Ohjaaja Cooglerin vahvuus on kuitenkin selvästi näyttelijäohjaamisessa eikä toiminnassa. Hän repii jälleen näyttelijöistään irti hyviä roolisuorituksia ja leffan suurin vahvuus onkin sen inhimillisyyden tunne, joka uupuu monesta muusta Marvel rainasta.
Pahis on keskimääräistä Marvel-pahista kiinnostavampi, mutta häviää silti selvästi edellisosan Killmongerille. Hänellä oli ihan ymmärrettävät motiivit teoilleen, mutta hän jäi siitä huolimatta hiukan etäiseksi ja ei kovin uhkaavaksi.

Lähtökohtiinsa nähden ihan hyvä jatko-osa, mutta liiallinen pituus ja tarinan pirstaleisuus rokottaa tätä selvästi.

Pitkästä aikaa uusintakatselu.

4K levy löysi tiensä kokoelmiini, niin olihan tämä elokuvahistorian merkkipaalu katsottava pitkästä aikaa uudestaan. Muistan leffan pitkälti ulkoa, mutta en ollut nähnyt ollenkaan näitä jälkikäteen lisättyjä CGI efektejä ja hyi helvetti ne näyttivät aivan hirveältä muuten niin hyvin tehdyssä 4K julkaisussa. Muutenkin täysin tarpeettomia ja myös esim. tuo lisätty Jabba the Hut kohtaus oli aivan turha. En tiedä mitä George Lucas on näiden kohdalla ajatellut...

Nämä pikkujutut eivät kuitenkaan tietenkään itse elokuvaa pilaa. Onhan kyseessä täysin ajaton klassikko, jonka vaikutusvalta koko elokuvamaailmaan on ollut valtaisa. Leffa toimii vieläkin todella hyvin ja se on täynnä toinen toistaan ikonisempia kohtauksia, efektejä, hahmoja ja musiikkia. Rakastin tätä lapsena yli kaiken ja ei se rakkaus ole tässä vuosien saatossa mihinkään hävinnyt.

Eiköhän tästä ole kaikki sanomisen arvoinen sanottu jo miljoonaan kertaan vuosien varrella. Ikoninen leffa ja syystä.

Näin itselle nostalgista leffaa on jälkikäteen enää vaikeaa pisteyttää, mutta mennään tällä. Nuo lisätyt kohtaukset ja efektit laskevat arvosanaa puolikkaalla ja Imperiumin vastaisku on vielä tätäkin parempi.

Todella geneerinen, mutta sinänsä ihan perus viihdyttävä trilleri. Leffa ei todellakaan keksi pyörää uudelleen, vaan on todella by the book jännäri, joka ei onnistu yllättämään kertakaan tai herättämään oikeastaan minkäänlaisia tunteita.
Samaan aikaan sen katselu ei kuitenkaan myöskään missään vaiheessa ärsyttänyt. Yksikään leffan osa-alue ei ollut erityisen huonosti tehty.
Butlerin karisma kannattelee leffaa sen minkä pystyy, mutta ei hänenkään hahmonsa mitenkään hyvin ollut kirjoitettu. Muita hahmoja en oikein edes muista. Se kertonee kaiken. Vähäinen toimintakin oli niin perus tappelua ja pientä ammuskelua, ettei se jäänyt mieleen millään tavalla. Loppuratkaisun arvasi jo alkumetreillä.

Ihan katsottava, mutta erittäin nopeasti unohdettava trilleri. Tällainen leffa on tehty niin monta kertaa paljon paremmin, ettei tälle voi tätä korkeampia pisteitä antaa.

Juoneltaan ja hahmoiltaan geneerinen toimintatrilleri, jonka totaaliselta unohdettavuudelta pelastaa kuitenkin komea kuvaus. Elokuva on kuvattu pitkiksi otoiksi naamioiduilla kohtauksilla, joissa hahmot hektisesti liikkuvat eteenpäin ja kamera seuraa heitä jatkuvasti. Tämä toi elokuvaan sen paljon kaipaamaa energiaa, mutta välillä myös tuntui sinänsä turhalta gimmickiltä ja temppuilulta temppuilun vuoksi.
Tarina ei tosiaan omaperäisyydellään ja syvyydellään päätä huimaa ja sillä ei lopulta ole oikein mitään sanottavaa. Jotain se yrittää kommentoida jenkkien nykyisestä polarisoituneesta politiikasta ja kansasta, mutta kaikki jää hyvin pintapuoliseksi. Loppu on myös todella töksähtävä ja jätti fiiliksen, että tässäkö tämä nyt todella oli.
Toiminta oli ihan perus ammuskelua ja muutama nyrkkitappelu ilman mitään sen suurempia ihmeellisyyksiä. Bautista ja Snow tekevät päärooleissaan parhaansa todella laihalla käsikirjoituksella.

Kerran katsottava, mutta siinäpä se. Harmittavan keskinkertainen pätkä.

Minun ja kotimaisten elokuvien välillä ei ole kovin lämmin ja rakastavainen suhde ja siksi suhtauduinkin Sisuun alussa hyvin skeptisesti. Elokuva keräsi kuitenkin kiitettävän määrän hypeä ja kaikki tahot joita elokuvien saralla seuraan, niin poikkeuksetta kehuivat leffaa, niin olihan tämä mentävä katsomaan. En pettynyt.

Vihdoin Suomessa tehtiin joku kunnon genrepätkä anteeksi pyytelemättä ja häpeilemättä! Sisu on tiukkaa kasariactionille kumartavaa toimintaa, joka ei ota itseään liian vakavasti ja pitää hauskaa! Rambomainen päähenkilö ei turhia höpise, vaan laittaa natseja poikki ja pinoon. Jorma Tommila oli pääosassa todella karismaattinen ja uskottava!

Sisu on varmasti myös väkivaltaisin elokuva, mitä Suomessa on koskaan tehty. Puukkoja lyödään pään läpi, ihmisiä räjähtelee ja veden alla imetään happea auki viilletystä valtimosta. Kunnon meininkiä siis! Leffassa oli käytetty myös kiitettävästi praktikaaliefektejä eikä pelkkää CGI:tä. Kestoakin oli juuri sopivasti sen noin 1,5h kuten tiukalla toimintaleffalla kuuluukin! Rytmitys oli kunnossa!

Huonoina puolina mainittakoon loppukliimaksi, joka luisui liikaa perinteiseen Hollywood blockbuster CGI efektihärdelliin. Olisin itse pitänyt meiningin lopussakin hiukan pienimuotoisempana. Myös Tarantinomainen elokuvan kappaleisiin jako tuntui varsin turhalta ja päälleliimatulta. Tarpeetonta näin suoraviivaisesti etenevässä toimintaleffassa, mutta ei noin pieni juttu elokuvaa nyt varsinaisesti huonontanut!

Kirkkaasti paras toimintaleffa jota Suomessa koskaan tehty, vaikka toki taso ei ole tällä saralla korkea... Tällaisia leffoja pitäisi tehdä Suomessa lisää ja oli kyllä selvä positiivinen yllätys! Pienillä viilauksilla tästä olisi saanut jopa erinomaisen toimintaleffa, mutta vahvasti plussan puolelle jäädään nytkin!

Uusintakatselu.

Tuli pitkästä aikaa katseltua uudestaan tämä Tarantinon klassikko.

Tässä toimii kyllä kaikki osa-alueet vieläkin, kuin se kuuluisa junan vessa. Aivan huikea pätkä ja varsinkin debyyttiohjaukseksi hämmentävän itsevarma teos. Dialogi on hersyvää ja ääneen naurattavaa, näyttelijäsuoritukset loistavia ja musavalinnat kerrassaan täydellisiä, unohtamatta tietenkään myös raakaa väkivaltaa. Kaikki Tarantinon tunnusmerkit ja vahvuudet tulivat jo tässä debyytissä hyvin selvästi ilmi.
Kestoakin on juuri sopivasti ja leffa on huikeasti rytmitetty. Tylsää ei ole hetkeäkään ja epäkronologinen tarinankerronta toi tähän vain lisäarvoa, mitä se harvoin tekee.

Helposti Tarantinon top-3 parhaita leffoja ja eiköhän tästä ole kaikki mahdollinen jo moneen kertaan aiemminkin sanottu. Leffa on kuin adrenaliinipiikki suoraan sydämeen.

Loistava, hidastempoinen, vähäeleinen ja paikoin aivan helvetin hauska draama.

Ohjaaja Martin McDonagh on mestarillinen sekoittamaan todella hauskaa mustaa komediaa ja draamaa keskenään ja tekee sen tässä uutukaisessaan kenties vielä paremmin, kuin aikaisemmissa leffoissaan.
Nauroin ääneen useaan otteeseen. Dialogi oli kerrassaan loistavaa ja tämä yhdistettynä huikeisiin näyttelijäsuorituksiin, niin ai että. Kyllä kelpasi katsella! Kaksikko Farrell ja Gleeson tekevät paluun ja heidän kemiansa oli aivan yhtä hyvä, kuin aikoinaan mainiossa In Brugesissa. Erityisesti Farrell vetää yhden elämänsä parhaista rooleista hyväntahtoisena, mutta hiukan yksinkertaisena hölmönä.

Leffa on myös kuvattu upeasti. Irlannin kauniit maisemat pääsivät oikeuksiinsa ja niiden melankolisuus sopi leffan henkeen ja teemoihin myös loistavasti. Elokuva tavoitti tuollaisen pikkukylän elämän pysähtyneisyyden oivallisesti.

Draamapuolikin leffassa toimi hyvin ja se eskaloituu sopivasti mitä pidemmälle leffa etenee. Toki se oli tietyiltä osin ehkä hiukan epäuskottava, mutta minusta nämäkin elementit sopivat leffaan hyvin. Tarina onnistui paikoin jopa myös koskettamaan.

Enpä keksi tästä oikein mitään varsinaisia negatiivisia puolia. Ehkä jokin viimeinen "gut punch" jäi tunnepuolelta minulta puuttumaan, mutta tällaisena mustana komediana draamaelementeillä leffa toimi minulle aivan loistavasti. Ei varmasti kaikkien kuppi teetä hidastempoisuutensa vuoksi, mutta minun kirjoissani selvästi yksi viime vuoden parhaimmista leffoista ja tulen varmasti tämän joskus katsomaan uudelleenkin.

Aivan loistavan Train to Busanin ohjaajan uusin scifipätkä ja täytyy sanoa, että odotuksiin nähden pieni pettymys.

Leffa alkoi lupaavasti ja odotin innolla, mitä leffa tekee mielenkiintoiselta vaikuttavalla dystopiamaailmallaan, mutta tarina jäikin pyörimään vain jo sataan kertaan aiemmin nähdyn, "mitä on ihmisyys", teeman ympärille. Tämä robottien inhimillisyyden ja teko-älyn pohtiminen on tehty huomattavasti paremmin, niin monissa muissa leffoissa, ettei tällä ollut aiheeseen oikein mitään uutta tai mielenkiintoista sanottavaa. Käsikirjoitus oli hyvin kliseinen ja ennalta-arvattava. Selvästi leffan heikoin osa-alue.
Tämä oli harmi, sillä välillä leffa tarjoili mielenkiintoisia vilkaisuja visuaalisesti näyttävään scifimaailmaansa, mutta tarina tapahtui kuitenkin 90 % tylsillä käytävillä. Osittain varmasti myös budjettisyistä.

Toimintaa leffassa oli yllättävän vähän, mutta kun sitä oli niin se oli näyttävää! Ohjaaja osaa kyllä ohjata jännittäviä ja komeita toimintakohtauksia. Tämä tuli ilmi jo Train to Busanissa. Toiminta onkin leffan selvästi paras puoli ja jäin kaipaamaan sitä enemmän ja tuota yksinkertaista filosofista pohdintaa vähemmän. Nuo muutamat toimintakohtaukset pelastivat leffan täydelliseltä unohdettavuudelta.

Ei missään nimessä huono, mutta odotuksiini nähden pettymys, joka kuitenkin viihdytti koko kestoltaan. Pienillä scififanin laseilla tämä arvosana, vaikka ehkä oikeasti olisi 2,5 tähden leffa...

Uusintakatselu

Viimeksi näin tämän klassikon joskus yläasteikäisenä, eli oli korkea aika uusintakatselulle ja 4K bluerayn löydettyä tiensä kokoelmiini, niin vihdoin sain aikaiseksi.

Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että 4K versio näytti kerrassaan upealta. Kunnon silmäkarkkia omalta 75 tuumaiselta telkkarilta. Suosittelen kaikkia sen ostamaan, jos leffoja keräilee. Toiseksi tästä on sanottu jo kaikki mahdollinen aikoja sitten, niin en tiedä onko minulla mitään fiksua lisättävää.

Valtavan vaikutusvaltainen elokuva, jolle erityisesti lähes kaikki kauhuelokuvat ovat velkaa ja paljon. Juonenkäänteet ovat iskostuneet populaarikulttuuriin, Norman Bates on yksi kaikkien aikojen pahiksista, kuvaus on komeaa ja score on kerrassaan upea. Pieninä miinuksina leffalla on hiukan liikaa kestoa ja lopun lääkärin rautalangasta selitys oli mielestäni vähän turha. Olisin mieluummin jättäny Batesin touhun hiukan arvailujen ja tulkinnan varaan, mutta toisaalta ymmärrän varsinkin tuohon aikaan, että yleisölle piti selittää mikä homma Ajat olivat toiset.

Ilmestymisvuonnaan tämä olisi helppo 4,5-5 tähden leffa, mutta nyt on pakko myöntää, että myöhemmin julkaistut ja tältä paljon lainanneet teokset ovat vieneet ihan hiukan Psykon omaa tehoa pois. Siltikin erittäin hyvin aikaa kestänyt kiistaton klassikko ja täten helpot

Tässä olisi ollut valtava potentiaali, sillä sekä Jonah Hill ja varsinkin Eddie Murphy ovat parhaimmillaan todella hauskoja ja heidän välinen kanssakäyminen olisi voinut olla hulvatonta. Laiska käsikirjoitus ei kuitenkaan anna tähän oikein mahdollisuutta...
Leffa alkaa ihan lupaavasti ja hauskasti, mutta mitä pidemmälle se etenee, niin sitä väljemmiksi vitsit käyvät ja tarina menee geneerisemmäksi ja geneerisemmäksi rom-com menoksi.
Elokuva käsittelee rasismia, ennakko-luuloja ja kulttuurieroja jotenkin todella laiskan naiivisti ja paikoin jopa myötähäpeää aiheuttavan kliseisesti ja yksinkertaisesti. En nyt odottanutkaan komedialta mitään uran uurtavaa syventymistä näinkin monimutkaisiin aiheisiin, mutta kyllä tätä parempaa oli lupa odottaa. Olisi jättänyt nämä aiheet kokonaan pois, jos ei tämän enempää käsikirjoittamiseen halunnut laittaa vaivaa.
Murphy on tuttuun tyyliin mainio ja leffan paras puoli. Miehen hahmo oli yllättäen varsinkin alussa todella hillitty ja varsin huumorintajuton ja tiukkapipo muslimi. Virkistävää nähdä Murphy tällaisessakin roolissa, mutta samalla jäin kyllä kaipaamaan miehen hilpeää ja energistä "perusroolia". Loppupuolella miehen hahmo kuitenkin muuttuu lähemmäksi miehen perinteisempää roolia ja olen aika varma, että monet repliikit olivat täysin improvisoituja. Hänen ja Hillin välinen dialogi jäi kuitenkin loppuun asti pettymykseksi. Syytän käsikirjoitusta.

Ei missään nimessä kelvoton, vaan ihan katsottava ja paikoin keskinkertaisen viihdyttävä komedia, joka kuitenkin kärsii ylipituudesta, genrensä kliseistä ja ennen kaikkea melko kehnosta käsikirjoituksesta. Hill ja Murphy pelastavat sen minkä voivat, mutta tässä olisi ollut potentiaalia vielä paljon hauskempaankin komediaan.

Kubrickin viimeiseksi jäänyt teos on hiukan epätasainen, mutta parhaimmillaan myös erittäin hypnoottinen elokuva. Kuten tälläkin sivustolla monet ovat todenneet.

Tunnelma on leffassa vahva ja parhaiten jäi mieleen upea rituaalikohtaus. Yksi parhammista kohtauksista mitä olen hetkeen nähnyt. Kuvaus, puvustus, äänimaailma, kaikki olivat aivan huippuluokkaa ja katseeni oli nauliintuneena ruutuun. Selvästi leffan kohokohta.
Leffa käsitteli mielenkiintoisia teemoja muun muassa avioliitossa tukahdetutusta seksuaalisuudesta ja on täynnä kaikennäköistä symboliikkaa, kuten Kubrickilla on tapana. Osa meni varmasti minulta ohi ja en ihan täysin ole myöskään varma mitä leffa yritti lopulta sanoa. Ajattelemaan se kuitenkin sai ja varmasti uusintakatseluilla tästä aukeaa vielä uusia kerroksia.
Näyttelijätyö on vähän niin ja näin. Allekirjoitan kritiikin, että Kidman ja Cruise ovat hiukan pliisuja, mutta ainakin Cruisen tapauksessa tämä oli varmasti täysin sitä mitä Kubrick hakikin.
Leffa on myös hiukan ylipitkä. Rytmitys ei ollut täysin kunnossa ja tarina ei kantanut mielestäni ihan koko kestoa. Tuo mainitsemani rituaalikohtaus tulee myös suhteellisen ajoissa ja on leffan selvä huippukohta, jota ei enää ylitetä tai päästä edes lähelle.

Ei parhaimpia Kubrickin leffoja, mutta parhaimmillaan todella tunnelmallinen ja ajattelemaan saava filmi, joka jää mieleen kummittelemaan.

Tämä kipusi näkemieni Argentojen kakkospaikalle heti Suspirian jälkeen. Pidin siitä, että tässä oli hiukan Suspirian tavoin, paljon surrealistisempi ja unenomaisempi tunnelma, kuin muissa näkemissäni Argentoissa. Tarina flirttaili yliluonnollisten elementtien kanssa ja tunnelma oli paikoin varsin ainutlaatuinen! Tuttuun tyyliin myös kuvaus ja leffan ulkoasu oli huippuluokkaa ja score oli myös yksi suosikkejani Argenton leffoista! Gorea oli myös mukavasti loppupuolella!

Nuori Jennifer Connelly oli pääroolissa kaunis, mutta kokemattomuus vielä hiukan näkyi näyttelyssä. Myös Donald Pleasence hukataan merkityksettömään rooliin ja lopussa pääpahiksen näyttely oli kyllä varsin tönkköä. Näyttelijätyö ei siis ollut leffan vahvuus. Leffassa käytetään myös Argentolle epätyypillisesti muutamaa biisiä todella tunnetuilta bändeiltä, kuten Iron Maiden ja Mötörhead. Oli mielestäni vähän outo valinta ja eivät istuneet miehen tyyliin kovin sujuvasti. Olisin mieluummin kuunnellut leffan omaa upeaa scorea.
Pientä leikkaamisen tarvetta leffassa oli myös, sillä varsinkin keskivaiheilla tarina laahaa hetken paikallaan. Tässä oli myös Suspirian tavoin vain yhdessä kohtauksessa kertojaääni ja se kyllä hämmensi tarpeettomuudellaan melkoisesti

Hyvä ja tunnelmallinen leffa, joka omissa kirjoissani kipuaa sinne Argenton parempaan kastiin. Pidän selvästi enemmän tällaisista hiukan surrealistisista miehen leffoista, kuin niistä perinteisempää kaavaa ja tarinaa noudattavista elokuvista.

Ihan viihdyttävä, mutta heikolla käsikirjoituksella varustettu nykyaikainen slasher-leffa. Kyllä tätä nyt ärsyyntymättä katsoi jo ihan sen takia, kun Vince Vaughn esittää teinityttöä vangittuna setämiehen kroppaan. Oli paikoin varsin huvittavaa. Myös muutama tappo oli yllättävän graafinen, niin plussat siitä.
Tarina oli kuitenkin todella geneerinen ja varsinkin dialogi oli paikoin hämmentävän tönkköä jöötiä. Eipä tästä oikein muuta sanottavaa keksi.

Ihan katsottava, mutta kyllä nämä elementit on nähty jo moneen kertaan aiemminkin paljon paremmin tehtyinä.

Kehno ja tuskastuttavan epähauska komedia. En tainnut naurahtaa ääneen kertaakaan leffan aikana ja hyvä jos edes hymähdin.
Kevin Hart vetää melko saman perusroolin, kuin mies yleensä, mutta hahmolle ei ole kirjoitettu kerrassaan mitään hauskoja vuorosanoja, eikä Hart myöskään vedä kaikkea täysin yli kuten jossain rooleissaan. Lopputuloksena on siis täydellisen epäkiinnostava hahmo. Mark Walhberg on ihan yhtä kehno. Hänet on castatty ihan väärään hahmoon ja miehen potentiaali jää täysin hyödyntämättä.

Ei tämän katsominen nyt suoranaisesti vituttanut, mutta tylsää oli ja ei onnistunut naurattamaan kertaakaan, mikä olisi kuitenkin se komedian päätehtävä... Olisi uskaltanut olla edes roisi tai jotain, mutta ei. Niin kädenlämpöinen, ylipitkä ja unohdettava Netflix tusinakomedia. Näillä staroilla odotin enemmän.

Vihdoin tuli tämä järkyttävä aukko leffasivistyksessä paikattua!

En ihmettele hetkeäkään miksi tästä on muodostunut klassikko. Leffa on kestänyt aikaa todella hyvin, eikä se ole vanhentunut oikeastaan lainkaan. Spielberg fiksusti ymmärsi olla näyttämättä itse haita alkupuolella ollenkaan ja näin tehokkaasti rakensi jännitystä korkeammalle ja korkeammalle. Kovaa tunnelmaa tukee ihan syystä ikoniseksi noussut John Williamsin score.
Tiesin toki leffasta suurimman osan jo etukäteen, koska sen asema populaarikulttuurissa on niin vankka ja olin jo "spoilaantunut" sen käänteistä ajat sitten. Sekään ei haitannut leffasta nauttimista, sillä eihän tämä mikään juonielokuva ole. Tunnelma on läpi keston vahva, se on rytmitetty erinomaisesti, näyttelijäsuoritukset ovat mainioita ja dialogikin oli hyvin kirjoitettua.

Tästä on kaikki mainitsemisen arvoinen sanottu jo aikoja sitten.

Klassikko syystä.

En katso suomalaisia elokuvia juuri ollenkaan, koska noh mielestäni ne ovat lähes poikkeuksetta huonoja, mutta tämä maailmalla paljon hypeä aikaansaanut Hytti nro 6 oli katsottava. Onneksi katsoin!

Tästä tuli mieleen aika tavalla Lost in Translation. Leffa käsitteli hyvin samankaltaisia teemoja yksinäisyydestä ja epätodennäköisistä ja yllättävistä ystävyyssuhteista. Elokuvassa ei sinänsä hirveästi mitään tapahdu, vaan se on sellainen "hengailuleffa", mutta sen hahmojen kanssa oli kiva viettää aikaa. Hahmot ja maailma tuntuivat aidoilta, joka on tällaiselle leffalle elintärkeää.
Näyttelijäsuoritukset olivat mainioita ja leffa oli myös hyvin kuvattu. Käsivarakamera pysyi näyttelijöiden iholla suurimman osan ajasta, joka sopi sen tunnelmaan loistavasti. Kuvaustyyli erotti sen positiivisesti muista suomalaisista leffoista, jotka on suurin osa kuvattu hyvin samalla tavalla eli täysin vakaalla ja usein jopa perinteisillä kiskoilla kulkevan kameran avulla.
Suomea tässä ei juuri puhuttu, mikä yllätti minut, vaan leffassa puhuttiin suurin osa ajasta venäjää ja leffa oli muutenkin ihan kiehtova sukellus venäläisen kulttuurin sielunmaisemaan.

Mitään sen suurempi tunnereaktioita leffa ei onnistunut minussa aikaansaamaan, vaikka sen inhimilisyys sydäntä lämmittikin. Tuskin tulen leffaa ikinä uudestaan katsomaan, sillä mitään niin mieleen jäävää se ei tarjoile, mutta on silti kirkkaasti parhaimpia kotimaisia leffoja joita olen nähnyt. Leffan jälkeen jäi hyvä mieli.

Erittäin viihdyttävä, eri genrejä sekoitteleva sekamelska!

Leffa ei varsinaisesti keksi mitään uutta, vaan sekoittelee elementtejä jo aiemmin nähnyistä leffoista, kuten esim. Matrixista, ja yhdistää ne pääosin hyvin toimivaksi kokonaisuudeksi. Vauhtia ja mielikuvitusta leffasta ei tosiaan puutu. Lukuisia eri universumeja hyödynnettiin leffassa varsin omaperäisesti ja kekseliästä toimintaakin riitti. Suurin yllätys oli kuitekin leffan huumori, joka onnistui naurattamaan pari kertaa jopa ääneen täysin älyttömillä jutuillaan. Ne erään hahmon pöydällä olleet esineet todella olivat niitä mitä ajattelinkin, heti ne nähtyäni...
Näyttelijäsuoritukset olivat myös oikeastaan koko castilta todella kovia! Heistä muutama sai jopa Oscar-ehdokkuudet ja täytyy sanoa, että ihan ansaitusti! Näyttelijät toivat hahmoihinsa paljon lisää syvyyttä ja tunnetta suorituksillaan.

Draamaa leffassa myös riitti ja vaikka se varsin hyvin tällaiseksi leffaksi toimikin, niin silti en täysin tunnetasolla päässyt siihen mukaan. En ainakaan niin hyvin, mitä leffa yritti. Ehkä katsojassa vika. Loppupuolella väsyin myös hiukan toimintakohtauksiin, vaikka ne komeita olivatkin. Kenties pienellä pituuden karsimisella leffasta olisi saanut vielä tiukemman adrenaliinipaketin.

Raikas ja massasta poikkeava genhybridi, joka viihdytti hyvin koko kestoltaan. Joku viimeinen silaus tästä jäi kuitenkin omissa kirjoissani puuttumaan, joten sen takia tämä arvonana, vaikka 4 tähteäkin mietin vakavasti.

Olihan tämä jo internetin ihmeellisessä maailmassa jonkin sortin ilmiöksi noussut intialainen action epic katsottava ja onneksi katsoin!

Leffa on mammuttimaisen pitkä, joka etukäteen mietitytti minua melkoisesti, mutta yli 3h leffaksi se on rytmitettty harvinaisen hienosti, eikä tylsää tule missään vaiheessa.
Elokuva sekoittaa hienosti genrejä keskenään. Eniten se putoaa toiminnan laariin, mutta siinä on myös paljon elementtejä esim seikkailu, fantasia ja romanssileffoista ja löytyypä leffasta perinteiseen intialaiseen tyyliin jopa myös musikaalikohtauksia. Leffan musiikki oli muutenkin todella tarttuvaa ja leffan henkeen sopivan eeppistä.

Toimintakohtaukset olivat paikoin aivan järjettömiä ja täysin tahallaan herkullisen ylivedettyjä. Ne olivat myös yllättävän hienosti kuvattuja. Toiminnasta sai selvää ja sitä oli helppo seurata, vaikka meininki olikin aivan hullua. Muutama kökömpi CGI efekti mahtuu leffaan, mutta ne eivät oikein osanneet häiritä, kun leffa tuntui muutenkin niin överiksi vedetyltä fantasialta.

Leffan pääosat olivat molemmat varsin karismaattisia karjuja ja heidän välilleen puhjennut bromance oli yksi parhaista mitä olen koskeen nähnyt! Muutkin hahmot olivat sopivan ylivedettyjä viiksivallu pahista myöten!
Juoni oli suhteellisen simppeli, mutta tällaisessa leffassa erittäin toimiva ja se onnistui latamaan myös yllättävän paljon tunnetta mukaan meininkiin.
Ainoa suurempi miinus oli Netflixin huono dubbaus, joka sekotti englantia ja ilmeisesti jotain intian kieltä sekaisin ja oli muutenkin epäsynkassa. Ei ollut leffan alkuperäinen ääniraita. Kestoakin oli kyllä liikaa, vaikka se ei sinänsä häirinnytkään meiningin ollessa niin viihdyttävää!

En muista koska viimeksi olisin näin hyvin puhtaasti viihtynyt elokuvan parissa! Suupielet olivat jatkuvassa virneessä, kun tätä hullunmyllyä katsoi!

Nähty Kino Reginassa 4k:na!

Olipa mehevä ja tunnelmallinen kauhupätkä! Leffa alkaa melkein kuin mikä tahansa draamaleffa, jossa seurataan pariskuntaa avioeron kynnyksellä ja mitä se voi tehdä ihmisille. Alusta saakka leffassa on omaleimainen tunnelmansa, mutta se muuttuu häiriintyneemmäksi ja jotenki luonnottomaksi, mitä pidemmälle leffa etenee. Mukaan tulee yliluonnollisia elementtejä ja päähenkilöiden mielenterveys järkkyy entisestään. Teemoiltaan leffa on todella raskas ja ei todellakaan mikään hyvän mielen pätkä.
Tunnelma oli parhaimmillaan piinaava ja meininki tuntui kuin huuruiselta kuumeunelta. Päärooleissa Sam Neil ja erityisesti Isabelle Adjani loistavat. Adjanilla on eräs huikea kohtaus, jossa hän karjuu eläimellisesti useita minuutteja. En edes halua tietää millaista tuollainen kohtaus oli kuvata henkisesti. Jotenkin niin alkukantaisen raakaa oli naisen näytteleminen kohtauksessa.

Leffa myös näyttää upealta. Kuvaus on täynnä hienoja kamera-ajoja ja temppuja, sekä kylmän sodan aikainen Berliini tarjoili leffaan juuri sopivat kuvauspuitteet. Musiikia elokuva käyttää myös taidokkaasti, sillä alussa mennään pitkiä pätkiä kokonaan ilman musiikkia, mutta loppupuolella, kun paska osuu tuulettimeen, niin myös mainio musiikki tulee mukaan ehostamaan tunnelmaa.
Pidin myös siitä, kuinka leffa silloin tällöin varsin taidokkaasti sekottaa mukaan myös pientä mustaa huumoria. Tämä on aina vaikeaa, mutta ohjaaja onnistuu tässäkin.

Yksi parhaita kauhuleffoja joita olen nähnyt ja on mielessäni vain parantunut näin reilu viikko katsomisen jälkeen.

Hyvin tuotettu ja viihdyttävä rikosleffa, joka sisältää melkoisen tähtikaarti castin. Leffassa ei ole selvää päähenkilöä, vaan tarina seuraa useampaa hahmoa läpi kestonsa. Ehkäpä Russel Crowen ja Guy Pearcen hahmot ovat eniten keskiössä.

Elokuva oli oivasti rytmitetty eikä tylsää tullut missään vaiheessa vaikka kestoa olikin runsaansti. Rikosvyyhdin selvittämisen lomassa keritään ammuskelemaan myös tasaiseen tahtiin, joista varsinkin lopun toimintakohtaus oli mainio!
Tarinaltaan leffa oli ihan näppärä, mutta ei kuitenkaan mikään erityisen mieleenjäävä. Käänteet olivat hieman ennalta-arvattavia, eikä filmi onnistunut herättämään minussa sen suurempia tunteita. Pidin kuitenkin siitä, että useampi hahmo oli moraaliltaan varsin harmaa. Erityisesti Russel Crowen hahmo, joka oli oma suosikkini.

Kaiken kaikkiaan varsin toimiva rikosleffa, josta jäi kuitenkin omissa kirjoissani puuttumaan joku viimeinen silaus.

Olipa positiivinen yllätys!

Todella viihdyttävä buddycop henkinen toimintaleffa, jonka suurin vahvuus on sen pääosien keskinäinen kemia ja sanailu.
Dialogi oli jopa yllättävän ronskia ja räävitöntä. Repeilin useamman kerran ääneen päähahmojen vittuillessa toisilleen.
Willisin hahmo oli käytännössä Die Hardien John McClane. Vain vielä asteen alkoholisoituneempi ja kyynisempi Leffa olisi hyvin pienillä muutoksilla voinut olla joku Die Hard jatko-osa, sillä niin paljon se muistuttaa Die Hard 3:sta.
Toisessa pääroolissa Damon Wayans oli myös mainio. Hänen ja Willisin välilllä oli selvää kemiaa!

Toiminta oli viihdyttävää ja paikoin melkoista koheltamista. Ei action mihinkään Die Hardin levelille päässyt, mutta oli silti selvästi keskimääräistä parempaa ja se sopi leffan muutenkin vähän huvittavaan yleisfiilikseen.

Mitään suurempaa negatiivista sanottavaa en leffasta keksi. Pahikset olivat vähän tylsiä ja mitäänsanomattomia ja Halle Berry oli ruudulla liian vähän. Siinäpä se!

Todella viihdyttävä toimintaleffa, jonka parissa sai myös nauraa! Älä ota tätä liian vakavasti, niin taatusti nautit!

Pienehkö positiivinen yllätys!

Kasarin body horror kauhun suuntaan kumartava tekele, joka loistaa erityisesti praktikaaliefekteillään. Ai että, kun oli aidon näköistä ja ällöttävää otusta ruudulla välillä, eikä mitään CGI-höttöä! Tuli ihan The Thing välillä mieleen ja positiivisella tavalla!
Tosin tarinaltaan ja tunnelmaltaan leffa ei pääse suurimman esikuvan kanssa mitenkään samaan kategoriaan, vaan on niissä huomattavasti keskinkertaisempi.

Tarinassa oli läpi keston mukavaa pientä mystiikkaa kulttimeiningillään ja jopa Lovecraft henkisellä menollaan. Leffa ei myöskään lopulta tarjoile suurimpiin kysymyksiin oikein mitään vastauksia, mistä sinänsä pidin, mutta samalla jäin kyllä odottamaan elokuvan lopulta hieman enemmän. En vain oikein tarkalleen tiedä, että mitä!
Hahmot jäivät leffassa vähän etäisiksi. En välittänyt tuon taivaallista mitä heille käy ja pääosan näyttelijä oli mielestäni jotenkin ärsyttävän ja nilkin oloinen kaveri! Ehkä hänellä oli vain sellainen naama

En tosiaan odottanut tältä mitään, niin sinänsä ihan positiivinen yllätys! Suositus kyllä kaikille body horror kauhusta tykkääville erityisesti. Graafista ruumiiden silpomista ja mutilointia riitti!

Vähän yläkanttiin

Pitkälti samaa tasoa, kuin muutkin näkemäni Argenton giallot.

Juoni oli aika geneeristä ja paikoin hölmöä huttua ja tarinan kaaren pystyi suurin piirtein arvamaan etukäteen jo alkumetreillä. Näyttelijätyö oli myös varsin puista välillä. Kukaan ei varsinaisesti loistanut karismallaan. Kauniita puolalastomia naisia tosin riitti jälleen kerran! Tosin samaan aikaan eiväthän nämä mitään juonielokuva olekaan, vaan enemmänkin sellaisia tunnelmointileffoja ja sellaisena elokuva toimi ihan kohtalaisen hyvin. Leffa oli hienosti kuvattu ja erityisesti murhakohtaukset olivat mukavan graafisia ja raakoja. Menoa vahvisti myös jälleen kerran loistavat musiikit. Komean ulkoasun ja tunnelmaa tukevan musiikin Argento hanskaa kyllä todella hyvin! Leffan viimeiselle kohtaukselle myös isot plussat!

Visuaalisuudellaan ja musiikeillaan loistava, mutta tarinaltaan keskinkertainen sarjamurhaajamysteeri. Ehkä en vain ymmärrä jotain oleellista näistä gialloista, kun eivät iske tämän enempää.

En tiedä miten näin tämän kasariklassikon vasta nyt!! Perkele kun oli hölmön viihdyttävä leffa!

Leffa tuntuu tapahtuvan jossain vaihtoehtotodellisuudessa, jossa portsarit ovat jumalasta seuraavia yli-ihmisiä ja palvonnan kohteita, jotka voivat mätkiä asiakkaita ihan rehellisesti nyrkillä turpaan ja kansa vain hurraa ja naiset kuolaavat. Huvitti jo pelkästään tämä premissi. Elokuvan baari on myös varsinainen sotatanner, jossa on jatkuvasti vähintäänkin vaarana sokaistua lentävästä tuopista tai saada ohikulkijan nyrkistä. Olisi varmasti rentouttavaa ryypätä tuossa baarissa!
Swayze on pääosassa oma karismaattinen itsensä ja häntä tukee aina mainio viiksivallu Sam Elliot. Kauniita naisia ja alastomuutta myös riittää, josta aina plussaa! Pääpahis jäi ehkä vähän väljäksi. Swayze olisi kaivannut jotain yhtä överiä pahista vastavoimakseen.

Itse toiminta oli pääosin ihan komeaa. Turpaan mättämistä ja komeita räjähdyksiä riitti. Varsinkin alkupuolen turpajuhlat baarissa viihdyttivät melkoisesti, mutta loppupuolen perinteisemmät martial arts tyyliset tappelut puolestaan eivät niin paljoa. Niissä huomasi, ettei Swayze varsinaisesti ole mikään toimintasankari.
Mahtavia one-linereita leffa on myös täynnä! Repesin useamman kerran ääneen. Menoa ryyditti vielä mainio rock henkinen sountrack.

Harmittavasti kestoa elokuvassa on liikaa. Rytmitys ei ole kunnossa, vaan leffa viettää välillä aivan liian pitkiä aikoja Swayzen hahmon kanssa ilman, että tapahtuu varsinaisesti mitään. Tämän leffan pääpaino tai vahvuus ei tosiaan ole tarinassa. Noin 90min melko puhtaana toimintaleffana tämä olisi ollut vieläkin viihdyttävämpi ja tiukempi paketti!

Meinasin antaa tälle 4 tähteä, mutta tuo tarinan laahaavuus ja liikakesto rokottavat tämän kyllä 3,5 tähden pätkäksi. Viihdyttävä b-luokan kasaripätkä, jota ei pidä ottaa liian vakavasti!

"I used to fuck guys like you in prison!"

Todella tiukka toimintapätkä kasarilta, jota ei pidä ottaa liian tosissaan!

Hyvin yksinkertaisista palasista on koottu todella iskevä kokonaisuus, joka loistaa erityisesti visuaaliselta ilmeeltään ja musiikeiltaan. Leffa on julistetaidetta myöten nätti kuin sika pienenä ja ehtaa kasaria!
Elokuva alkaa todella räjähtävästi aivan loistavalla keikkakohtauksella, jossa nuori ja kaunis Diane Lane imitoi parhaansa mukaan nuorta rockstaralaulajaa ja uskottavasti imitoikin. Melkein voisi luulla, että nainen laulaa kohtauksessa itse! Itse biisi on kerrassaan mahtava ja todellinen korvamato ja koko kohtauksen kruunaa vielä Willem Dafoen pahiksen saapuminen paikalle moottoripyörällä.

Alkukohtaus on niin hyvä, että leffa ei koko loppukestonsa ajan saavuta samanlaista huippua uudelleen, mutta meno pysyy viihdyttävänä läpi keston. Tarina on hyvin geneerinen pelasta neito pulasta räime, mutta se on toteutettu viihdyttävästi. Toiminta on komeaa ja räjähdyksiä riittää. Lopun miekkailu jollain betoniputkilla nauratti hyvällä tavalla! Dafoen pahis on tosin leffassa liian vähän, eikä tuo pääosakaan mikään maailman karismaattisin kaveri ollut, mutta onneksi Diane Lanen kauneus ja muut hahmot pelastivat paljon.

Loppu kruunataan toisella aivan mahtavalla keikkakohtauksella. Harvinaista kyllä kulki ihan kylmät väreet kohtauksen aikana! Niin komeasti se oli kuvattu ja biisikin oli taas loistava! En nyt heti keksi elokuvaa, jossa olisi parempia keikkakohtauksia, kuin tässä. Tai yhtä rautaista soundtrackia!

Ehkä 3,5 tähden leffa, jos haluaisin olla tiukka ja ankara leffan puutteita kohtaan, mutta en halua! Pelkästään noiden mahtavien keikkakohtausten takia napisee helpot

Ihan näppärä ja hyvin tehty yhden lokaation trilleri, joka ei kuitenkaan täysillä napannut minua mukaansa missään vaiheessa.

Leffa elää ja kuolee pääosa Colin Farrellin harteilla ja onneksi mies kyllä toimittaa! Hyvä roolisuoritus! Kiether Sutherlandin ääni on myös sopivan uhkaava ja rosoinen puhelimen toisessa päässä. Muut hahmot jäivät aika pitkälti statisteiksi.
Elokuva on juuri sopivan lyhyt tällaiseen premissiin! Yhtään pidempi ja rytmitys olisi kärsinyt pahasti! Loppu oli valitettavasti mielestäni vähän mielikuvitukseton ja kylmäksi jättävä. Odotin jotain "suurempaa". Loppua lukuunottamatta käsikirjoitus oli ihan toimiva.

Kerran katsottava ja ammattitaidolla tuotettu trilleri!

Mulla on heikko kohta scifileffoille, niin varmaan sen takia tämäkään ei tuntunut aivan surkealta, vaikka sitä kyllä kenties monella osa-alueella olikin, jos täysin objektiivisesti elokuvaa katselisi.

Kliseinen ja ontto pätkä, joka tarjoilee kuitenkin ihan kaunista kuvausta ja komeita Marsin maisemia. Hahmot olivat kuitenkin paperinohuita, enkä välittänyt tuon taivaallista siitä mitä heille tapahtui, vaikka leffa heitä epätoivoisesti koittikin syventää. Ei toiminut.

Tarinassa oli alussa kivaa pientä mystiikkaa ja mysteeriä, mutta kun lopussa mysteeri ratkeaa, niin se lähti aivan raiteiltaan. Tuli kämäisiä Playstation 1 tason tietokonegrafiikkaa ja niin korkealentoista juttua, että rupesi ihan naurattamaan!

Olihan tämä ihan viihdyttävä aika ajoin, mutta ei tätä kyllä hyväksi leffaksi voi millään sanoa!

Harmittavan epätasainen giallo Dario Argentolta.

Visuaaliselta tyyliltään leffa on upea ja siihen leffan tehokkuus pitkälti perustuukin. Varsinkin alkupuolella on upean näköisiä kohtauksia ja väkivalta oli yllättävän graafista aika ajoin.
Myös Goblinin tekemä score on loistava, josta erityisesti se pääteema on todella hyvä! Harmi vain, kun sitä käytettiin mielestäni aivan väärissä kohtauksissa, eikä näin saatu siitä täyttä tehoa irti...
Valitettavasti leffa on tarinaltaan kuitenkin vähän pliisu ja lopun arvasi kyllä etukäteen. Tarinakin olisi voinut vielä toimia kohtalaisen hyvin, jos kestoa olisi ollut vähemmän. Nyt yli kaksi tuntisena leffana, niin juoni laahasi varsinkin loppupuolella pahasti paikallaan. Melko karismaatiton päähahmo vain harhaili pitkin kaupunkia ja maaseutua. Ainakin 15-20 minuuttia pois kestosta, niin rytmitys olisi ollut paljon parempi.

Paikoin hyvän tunnelman omaava ja kauniita kuvia tarjoileva murhamysteeri, jossa olisi ollut potentiaalia vielä paljon parempaankin!

Tällaiset whodunit leffat eivät todellakaan yleensä ole se minun kuppi teetä, mutta ensimmäinen Knives Out oli todella piristävä ja viihdyttävä pätkä, joten olihan tämä "jatko-osakin" katsottava. Piru vie tämä oli jopa himpun verran parempi kuin alkuperäinen!

Leffa on todella, todella viihdyttävä! Sen suurin vahvuus on nokkela käsikirjoitus ja kirjava hahmokavalkadi, aivan kuin ensimmäisessäkin osassa. Tässä käsikirjoitus on mahdollisesti jopa vieläkin näppärämpi. Rian Johnson piilottaa vihjeitä suoraan katsojan naaman eteen, eikä niitä silti huomaa! Mahdollinen uusintakatselu tulee olemaan hauska!
Näyttelijät vetävät kaikki loistosuoritukset, joista parhaiten jäi mieleen Kate Hudson parhaat päivänsä nähneenä mallina ja Edward Norton egoistisena teknologiamiljardöörinä. Myös Janelle Monae oli loistava sekä ykkösestä paluun tekevä Daniel Craig jälleen kerran mainio hulvattomine aksentteineen.

Loppu ei ole ihan yhtä vahva kuin muu leffa, mutta mistään varsinaisesta tason notkahduksesta ei kuitenkaan voida puhua. Meni ehkä vain aavistuksen överiksi. Muuta huonoa sanottavaa en elokuvasta sitten keksikään!

Todella viihdyttävä pätkä ja genressään ihan helpot

Joka osa-alueella hiukan parempi kuin ykkönen.

Kukaan tuskin yllättyy, että visuaalisesti leffa on kerrassaan upea ja tämä jos joku on leffa mikä pääsi IMAX:in isolta screeniltä oikeuksiinsa. Erityisesti vesi oli hämmästyttävän hyvin tehty ja leffa tarjoili kyllä melkoista silmäkarkkia läpi keston. HFR ei myöskään tällä kertaa häirinnyt kuten Hobitissa aikanaan. Tässä itseasiassa käytettiin vaihtelevaa frameratea, joka toimi mielestäni yllättävän hyvin. 3D-laseja ei myöskään ole tullut ikävä, mutta Cameron jos joku osaa senkin tehdä niin hyvin kuin sen vaan pystyy. Fakta on kuitenkin se, että leffa nojaa visuaalisuuteensa niin vahvasti, että kotisohvalta katseltuna tämä varmasti menettää paljon tehoaan.

Tarinaltaan leffa on moneen kertaan aiemminkin nähty, kuten ykkönen, mutta ihan toimivasti kerrottu ja vähän jopa tunteita herättävä. Tässä oli jotain sanomaakin, joka toki oli kaukana hienovaraisesta, mutta silti! Lapsihahmotkaan eivät ärsyttäneet, vaikka isossa roolissa olivatkin! Järkyttävän pitkä elokuva kyllä oli...

Pitkälti juuri sellainen kuin odotinkin. Isompi, kauniimpi ja vähän parempi kuin ensimmäinen osa. Jos odottaa jotain muuta kuin suurta ja suht simppeliä blockbuster viihdettä, niin tulee varmasti pettymään, mutta se täytyy sanoa, että tästä aisti Cameronin aidon rakkauden elokuvaansa kohtaan. Niin huolellisesti ja sydämellä se oli tehty ja samaa ei voi sanoa suurimmasta osasta blockbuster leffoja!

Teatterikokemuksena , mutta elokuvana

Tällaset jouluspesiaalit ovat konseptina jo vähän hölmö, mutta tulipahan tämä katseltua ja oli perus viihdyttävää Guardians of the Galaxy ja James Gunn menoa. Draxx ja Mantis kidnappaavat Kevin Baconin, joka oli ideana ihan huvittava ja siinäpä se. Vaikea tästä on mitään sen enempää tarinoida. Viihdyin ja muutaman kerran naurahdin.

Ihan viihdyttävä tv-spesiaali Marvelilta!

Ei tosiaan mikään maata mullistava tekele, mutta kertakatseluna ihan viihdyttävä pätkä, joka kumartaa vanhoille monsterileffoille kunnolla. Mustavalkoisuus toi tähän oman lisäsäväyksensä ja visuaalisuus oli muutenkin sen vahvin puoli. Transformaatiokohtaus oli erityisesti hienosti kuvattu.

Olisi voinut olla jopa vähän pidempi, sillä nyt oli pientä kiireen tuntua aika ajoin. Toisaalta eipä ainakaan tullut tylsää ja en tiedä olisiko tarina kantanut pidemmällekään. Toimintaa toki olisi voinut katsella pidempäänkin, sillä oli Marvelin menoksi yllättävän graafista.

Ihan viihdyttävä kuriositeetti!

Hienosti ohjattu, kuvattu ja tuotettu leffa, joka kuitenkin jätti minut lopulta vähän kylmäksi. En vain päässyt tähän tunnetasolla oikein mukaan. Tarina ja sen keskiössä ollut romanssi oli vain jotenkin liian geneerinen ja kliinin muovinen. Kuten myös leffan päähahmo. Juoni ei tarjoillut minkään sortin yllätyksiä, vaan sen kulun pystyi ennustamaan alkumetreiltä saakka.

Tuotantoarvoiltaan leffa tosiaan on huippuluokkaa. Del Toron ohjaus on totutun itsevarmaa ja leffan "hirviö" on loistavasti tehty efektien ja maskeerauksen osalta. Kuvaus on myös kaunista ja leffaa on kiva katsoa. Värimaailma erityisesti oli hieno!

Käsikirjoitukseltaan harmittavan keskinkertainen leffa, joka kuitenkin onneksi paikkailee muilla osa-alueilla paljon.
Pieni pettymys, mutta kyllä tämän mielellään kerran katsoi.

Hyvä leffa Brian De Palmalta kiinnostavasta ajanjaksosta!

Elokuvan suurimmat vahvuudet ovat sen kuvauksessa ja näyttelijäsuorituksissa. Leffa näyttää siltä, että se voitaisiin julkaista vaikka huomenna! Todella autenttisen näköistä menoa niin maisemia, kuin puvustusta myöten! Ei ollut vaikeuksia kuvitella, että leffa tosiaan tapahtuu 1920-luvun Chicagossa!
Näyttelijöistä erityisesti Sean Connery jäi mieleen vanhan liiton irkkupoliisina! Selvästi leffan uskottavin ja paras hahmo! Myös Robert De Niro Al Caponena oli mainio, mutta hänellä oli liian vähän ruutuaikaa. Kevin Costnerin päähahmo oli ehkä vähän tylsähkö käsikirjoituksen puolesta.

Käsikirjoitus on muutenkin leffan heikoin osa-alue. Se ja koko leffa on tonaalisesti vähän epäbalanssissa. Välillä meininki on todella vakavaa. Leffa alkaa lapsen tappamisella ja esim Sean Conneryn hahmon kuulustelutemppu oli kenties leffan tehokkain kohtaus. Välillä taas tunnelma tuntuu jopa liian kepeältä ja hahmot laukovat hassun hauskoja on-linereita. Tämä sama tonaalinen epätasaisuus ulottuu myös Robert De Niron Al Caponeen, joka tuntuu olevan välillä eri leffassa, kuin muut hahmot.

Tonaalisesta epätasaisuudesta huolimatta loppupeleissä mainio ja viihdyttävä leffa, jonka katsoi enemmän kuin mielellään!

Kiehtova ja piristävän omaperäinen kannibaalirakkaustarina!

Läpi elokuvan oli omalaatuinen tunnelma. Se onnistui olemaan samaan aikaan vähän häiriintynyt ja haikean kaunis. Leffan kannibaalien elämäntyylistä tuli hiukan mieleen vamppyyrit ja tämä varmasti oli tarkoituksellista. Tarina tuntui silti koko ajan myös jollain lailla uskottavalta ja realistiselta.
Näyttelijäsuoritukset olivat kaikin puolin erinomaisia joista varsinkin pääosan itselleni täysin tuntematon Taylor Russell loisti. Mark Rylance tekee myös muistettavan roolisuorituksen vanhemman liiton kannibaalina. Hahmo oli samaan aikaan jotenkin surullisen sympaattinen ja todella karmiva.
Leffa on myös kuvattu upeasti, jota tukee mainio soundtrack. Leffan roadtrip tyylinen rakenne hyötyi suuresti tuosta erinomaisesta kuvauksesta. Toinen toistaan hienompia otoksia tuli vastaan hahmojen ajaessa läpi Amerikan.

Gorea käytettiin säästeliäästi ja sen takia kohtaukset olivatkin hyvin tehokkaita, joissa sitä esiintyi. Erityisesti alkupuolella eräs kohtaus onnistui yllättämään minut todella! Ei kannata varata ravintolasta pöytää tämän leffan katsomisen jälkeen. Sanotaan näin

En oikein keksi mitään sen suurempaa negatiivista sanottavaa leffasta. Mainio ja massasta poikkeava filmi! Varmasti katson tämän joskus vielä uudelleenkin ja ohjaaja Luca Guadagnino meni kyllä seurantalistalleni tämän ja Suspirian myötä. Loistava ohjaaja!

Ihan pätevä debyytti Dario Argentolta.

Tällaiset murhamysteerileffat eivät ole yleensä ihan minun kuppi teetä, mutta tämän kyllä katsoi ihan mukisematta! Paikoin leffa tarjoili ihan hyvääkin tunnelmaa, kaunista kuvausta ja Ennio Morriconen aina hyviä sävellyksiä.
Ei kuitenkaan onnistunut herättämään mitään sen suurempia tunteita ja juoni oli sinänsä varsin ennalta-arvattava. Dubbaus häiritsi myös melkoisesti välillä.

Vaikea keksiä tästä enempää tarinoitavaa. Ihan mukiinmenevä pätkä selvillä vahvuuksilla ja heikkouksilla!

Hyvin geneerinen ja moneen kertaan aiemminkin nähty supersankarimöyhötys.

Ei tässä sinänsä mitään suurempaa ilmiselvää vikaa ollut. Olen nähnyt tällaisia samanlaisia leffoja vain niin monta kertaa aiemminkin. The Rock on antisankarin roolissaan myös jotenkin väljä. Hahmo oli vähän vaisu ja vähän liiankin kaikkivoipa ja sen takia tylsähkö. Myös hahmon antisankariutta käsiteltiin miljoonaan kertaan aiemminkin nähdyllä "saako pahiksia tappaa vai ei" teemalla.
Muutkaan hahmot eivät varsinaisesti jääneet mieleen. Hawkman ottaa turpaan joka välissä ja pahis oli kirjaimellisesti Saatana Repesin ääneen nauramaan, kun sarvipää ilmestyi loppupuolella mukaan mähinään. Pienenä valopilkkuna oli Pierce Brosnanin Doctor Strange tyylinen hahmo.
Toiminta oli sinänsä ihan näyttävää, mutta sitäkin vaivasi sama mielikuvituksettomuus ja geneerisyys. Leffa myös alkaa todella kömpelösti, mutta parantaa kyllä menoaan loppupuolella.
Oli myös mielestäni outoa, ettei leffa millään lailla huomioinut Shazamin hahmoa, vaikka Black Adam on hänen arkkivihollisensa.

Kyllä tämän kerran katsoi viihtyen ja ei kyllä aiheuttanut mitään ärsytystä, mutta jotenkin niin hengetön tekele loppupeleissä.

Vihdoin sain tämän katsottua!

Oli juuri niin hyvä, ellei jopa parempikin, kuin odotin. Kenties jopa "perinteisin" Lynchin leffoista, sillä tässä ei ollut mitään erityisen outoa, vaikka muutaman miehen myöhemmän tavaramerkin tunnistinkin. Tarinaltaan leffa on kuitenkin hyvin selkeä ja sitä on helppo seurata. Mukanaan Lynch tuo kuitenkin oman uniikin tunnelmansa, jota mustavalkoisuus korostaa entisestään. Tunnelmaa tukee siihen täydellisesti sopiva musiikki, joka ei toki tullut yllätyksenä Lynchin ollessa kyseessä. Leffa on myös hienon näköinen ja erinomaisesti näytelty! Anthony Hopkins ja John Hurt loistavat rooleissaan ja nimikkihahmon maskeeraus oli uskottavasti tehty!

Tarinassa oli paljon potentiaalisia sudenkuoppia liialliseen melodraamaan ja tunteilla manipulointiin, mutta Lynch käsittelee tarinaa kerrassaan mestarillisesti. Kyseessä on yksi surullisimpia ja koskettavimpia elokuvia mitä olen koskaan nähnyt. Harvoin nykyisin tulee elokuvien parissa pala kurkkuun, mutta tässä sai pariin otteeseen toden teolla nieleskellä.

Kerrassaan hieno elokuva, joka kipusi samantien omassa Lynch rankingissani kakkospallille heti Mulholland Driven jälkeen.

Hämmentävä trilogia, kun tämä vain paranee osa osalta.

Jälleen kerran mainio leffa, joka on lähempänä draamaa, kuin mitään toimintaleffaa. En tosiaan tiedä miksi leffa on nimetty näin. Antaa ihmisille ihan vääriä odotuksia.
Efektit ovat taas huippuluokkaa ja Andy Serkisin Caesar apina on todella uskottava hahmo, jonka kohtalosta aidosti välitti. CGI-hahmoksi kerrassaan loistava!
Pahiksena leffassa esiintyy aina hyvä Woody Harrelson Apocalypse Now:n Marlon Brandon kaltaisena hiukan kajahtaneena everstinä.

Tarina flirttailee jatkuvasti varsin isojen teemojen kanssa, mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa oikein sukella kunnolla niihin. Jäävät enemmän tuollaiseksi pieneksi lisämausteeksi. Keskiössä kun on kuitenkin Caesarin henkilökohtainen matka ja ehkä ihan hyvä niin.
Hiukan tyhjäkäyntiä esiintyy puolivälin tienoilla. Leikkauspöydälle olisi voinut jättää jotain, niin oltaisiin saatu entistä tiukempi ja paremmin rytmitetty paketti. Loppu on ihan tyydyttävä, vaikkakin hiukan ennalta-arvattava.

Kokonaisuudessaan tämä trilogian päätososa peittoaa omissa kirjoissani hiuksen hienosti edellisen osan. Siihen nähden, että en pidä koko tätä Apinoiden planeetta konseptia kovin kiinnostavana, niin viihdyin yllättävän hyvin tämän trilogian parissa. Kaikin puolin hyvin kirjoitettuja, näyteltyjä ja tuotettuja leffoja! Erityisesti nämä kaksi viimeistä osaa!

Mielenkiintoinen ja melko rosoinen sarjamurhaajatrilleri!

Aihepiiriltään leffa oli varsin uniikki ja tämä erottikin leffan positiivisesti muista saman genren leffoista. Al Pacinon hienosti esittämän päähahmon sukeltamista homojen S&M maailman oli kiehtova seurata.
Leffa ei alkumetreillä täysin napannut minua mukaansa, mutta se paranee mitä pidemmälle se etenee. Tunnelma tiivistyy ja mysteeri muuttuu mielenkiintoisemmaksi ja lopussa leffa ei tarjoile mitään valmiita vastauksia, vaan jättää kaiken auki ja katsojan oman tulkinnan varaan. Tästä pidin kovasti!

Elokuva tuntuu hiukan kestoaan pidemmältä, koska alkupuolella sillä on hiukan vaikeuksia käynnistyä kunnolla. Odotin myös jopa hiukan rajumpaa ja rohkeampaa menoa, kuin lopulta sain, mutta se voi olla minun väärien ennakko-odotusten vika.

Tunnelmallinen ja ajatuksia herättävä rikostrilleri, jonka jälkeen jää hyvällä tavalla hiukan "likainen" olo.

Ollakseni rehellinen, niin en odottanut tältä yhtään mitään ennen kuin painoin play nappulaa Netflixissä. Näihin olemattomiin odotuksiin nähden Troll oli jopa positiivinen yllätys.

Aika perinteinen katastrofi/monsteri leffa, joka lainaa lähes kaiken isommilta Hollywood tuotannoilta. Onneksi sentään leffa on täynnä komeita Norjan maisemia, niin ei ihan pääse unohtumaan, että Norjassa leffa on kuitenkin tehty.
Tarina noudattaa hyvin peruskaavaa eikä tarjoile mitään yllätyksiä. Pientä draamaakin on mukaan yritetty tunkea, mikä nyt ei juuri tunteita herättänyt, mutta pisteet yrityksestä. Toimintaa on sopivasti ja itse trolli oli tehty yllättävän hyvin eli efekteistä plussat!
Lopun suuri ja mahtipontinen, Independence Day tyylinen palopuhe tosin nauratti melkoisesti, kun lopulta sotilaat päätyivät vain asettelemaan isoja lamppuja pitkin kenttää taistelemisen sijaan Jäin myös kaipaamaan hieman enemmän syventymistä tuohon trollin muinaiseen mytologiaan. Lopussa leffalla tuntui tulevan hieman kiire saada tarina pakettiin tämän osalta.

Ei todellakaan keksi pyörää uudelleen tai tarjoile mitään ennennäkemätöntä, mutta ihan perus viihdyttävä monsteripätkä. Norjalaisuus toi oman piristävän lisämausteensa.

Danny Boyle on todella monipuolinen ohjaaja, joka on kastanut varpaitaan ties kuinka monessa eri genressä. Osa leffoista on erittäin onnistuneita ja osa taas vähemmän ja valitettavasti The Beach ei ole lähelläkään miehen parhaita ohjaustöitä.

Premissi on ihan mielenkiintoinen ja kutkuttava, mutta huomasin menettäväni mielenkiintoa enemmän ja enemmän mitä pidemmälle leffa eteni. Leffa oli jotenkin ehkä vähän naiivi ja sillä ei lopulta ollut oikein mitään sanottavaa mihinkään. Tuli vähän sellanen tekofilosofinen fiilis leffan meiningistä.
Leffa sisältää upeita maisemia, mutta se oli kuvattu kokonaan jonkun ruman värisen filtterin läpi. Visuaalinen ilme oli jotenkin tunkkainen upeista maisemista ja lokaatioista huolimatta.
Näyttelijäsuoritukset olivat ihan mainioita, vaikka DiCaprio ei selvästi ollut noin nuorena vielä ihan vielä puhjennut kukkaansa. Hänen esittämä päähahmo oli myös varsin ärsyttävä, itsekeskeinen kusipää. En samaistunut lainkaan. Ranskalainen mimmi oli tosi kaunis, sekä Robert Carlyle pääsi sekoilemaan kunnolla pienessä roolissaan! Pointsit siitä!
Leffassa oli hieno Angelo Badalamentin säveltämä score, joka sopi noihin paratiisimaisemiin kuin nenä päähän! Teki paljon tunnelman eteen!

Ihan lupaavasti alkava leffa, joka lässähtää pahasti loppupuoliskolla. Paljon hukattua potentiaalia ja näillä tekijöillä odotin huomattavasti enemmän. Kerran katsottava, mutta siinä se.

Loistava pienen mittakaan kauhuleffa!

Ensivaikuteltma voisi kuvitella, että leffa pyörii jonkun yliluonnollisen demonin tai muun ympärillä, mutta todellisuudessa se onkin kiehtova sukellus pikkuhiljaa murenevan mielenterveyden syövereihin. Syvä uskonnollisuus toimii vain viitekehyksenä.

Leffa on varsin vähäeleinen, mutta se on todella itsevarmasti tehty ja visuaaliselta ilmeeltään varsin kaunis. Tämä on erityisen vaikuttavaa, kun kyseessä on kuitenkin ohjaaja Rose Glassin debyyttielokuva!
Morfydd Clark on pääroolissa loistava mielenterveytensä pikku hiljaa menettävänä uskonnollisena nuorena naisena ja leffa lepääkin vahvasti hänen harteillaan. Hän saa hyvän vastavoiman Jennifer Ehlen esittämältä kuolemansairaalta ex-tanssijalta.

Mitään perinteistä säikyttelykauhua leffa ei tarjoa, vaan se nojaa pelkästään koko ajan ahdistavammaksi käyvään tunnelmaansa. Loppupuolella tunnelma tuntui suorastaan pusertavalta rinnassa!
Ymmärrän jos joku pitäisi leffaa hiukan tylsänä, koska eihän siinä loppupeleissä ihan hirveästi tapahdu, mutta minä olin kyllä täysillä leffassa mukana! Varsinkin elokuvan viimeinen kuva jäi kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa! Karu ja loistava lopetus, joka nosti leffan kirkkaasti itselläni 4 tähden kauhuleffaksi!

Tällaisia kauhuleffoja pitäisi tehdä lisää!

Mainio trilleri!

Leffa kaappasi heti alkumetreiltä mukaansa ja piti kyllä minut täysin otteessaan lähes koko kestonsa ajan. Varsinkin alussa, kun en aivan tiennyt mihin suuntaan tarina on tarkalleen menossa.
Elokuva tapahtuu pitkälti yhdessä lokaatiossa ja sen takia onkin ehdottoman tärkeää, että käsikirjoitus toimii! Leffa on onneksi loistavasti kirjoitettu ja se sekoittaa taitavasti myös mustan komedian elementtejä muuten suht vakavahenkiseen trilleriin. Jännitystä ja komediaa on aina vaikea sekoittaa keskenään, mutta The Menu onnistuu siinäkin! Hyvää käsikirjoitusta tukevat loistavat näyttelijäsuoritukset, joista varsinkin Anya Taylor-Joy ja Ralph Fiennes loistavat. Fiennesillä on ilmiömäinen kyky olla saman kohtauksen aikana hyytävän uhkaava, sekä sympaattisen haavoittuvainen ja herkkä.

Loppupuolella leffa menetti hiukan tehoaan, kun tiesi mistä hommassa on lopulta kyse. Itse loppu oli myös ehkä aavistuksen liian moneen kertaan nähty. Odotin siltä hiukan enemmän. En myöskään tiedä onko tässä lopulta ihan hirveästi uudelleenkatseluarvoa, kun tietää tarinan kulun. Se jää nähtäväksi.

Pohdin ankarasti 3,5 ja 4 tähden väliltä, mutta ollaan nyt anteliaita ja lätkäistään tuo korkeampi! Sen verran intensiivisesti katseeni oli naulautunut valkokankaalle koko keston ajan!