”As far back as I can remember, I’ve always wanted to be a gangster.”
Siinä missä esimerkiksi Kummisetä on aavistuksen verran romantisoitu, GoodFellas pyrkii näyttämään mafiosoiden elämän mahdollisimman realistisesti ja silti rikoksen polkuja sen enempää ihannoimatta. GoodFellas perustuu Nicholas Pileggin Wiseguy-kirjaan, joka taas perustuu tositapahtumiin. Pileggi ja Scorsese muokkasivat kässärin elokuvaa varten suoraan Pileggin kirjasta, ja siitä tulikin yksi parhaista ikinä tehdyistä kässäreistä, ja näin ollen GoodFellasista tuli yksi niistä harvoista 1990-luvun todellisista klassikoista.
GoodFellas seuraa New Yorkin mafiaa ikimuistoisin kuvin ja lausahduksin. Se seuraa myös Henry Hillin (Liotta) kasvua ja pääsyä mafiapiireihin, mutta irlantilaisten juuriensa takia hänestä ei koskaan tullut pomoa. GoodFellas on Leonen Suuren gangsterisodan ohella niitä eepisimpiä mafialeffoja, ja myös loistavien näyttelysuorituksien täyttämä. Ray Liotta ja Joe Pesci vetävät elämänsä roolit ja Robert De Niro pääsee myös loistosuoritukseen Jimmy Conwayna (mutta Raging Bullissa hänellä oli parempi rooli). Myös Scorsesen äiti pääsi taas mukaan, tällä erää Tommyn (Pesci) äitinä. Ja isäkin pääsi (taas) mukaan, Vinnien rooliin tällä kerralla. Taisivat Martyn vanhemmat kasvattaa poikansa kunnolla, kun hän on ottanut heidät jo moneen elokuvaansa mukaan.
GoodFellas toimii esikuvana lähes kaikille niille rikosleffoille, jotka ovat valmistuneet sen jälkeen. Jo se kertoo paljon, että moni, joka näytteli GoodFellasissa, näytteli myöhemmin Sopranos-sarjassa. Näistä esimerkkeinä Lorraine Bracco ja Michael Imperioli.
GoodFellasin yksi monista hienouksista ovat sen kertojaäänet, ne todella nostavat jo ennestään korkeaa tunnelmaa. Samaa kikkaa on käytetty monissa muissakin Scorsesen elokuvissa. GoodFellas on ehdottomasti Scorsesen paras leffa, joskin Taksikuski pääsee hyvin lähelle, eikä Raging Bullkaan kaukana perässä hiihdä. Mitään pahaa sanottavaa leffasta ei jää.
GoodFellas ei todellakaan ole mitään koko perheen viihdettä, sillä f-sanoja ja luoteja lentää siihen malliin, että alle 15-vuotiaiden ei kannata telkun eteen siirtyä. Eikä tietenkään sovi unohtaa todella brutaalia ja veristä – ja ennen kaikkea realistista väkivaltaa. Tietenkin väkivalta on vain hetkittäistä ja hyvin perusteltua, eikä se missään vaiheessa ota kovinkaan suurtaa sijaa leffasta. Asiat hoidetaan ”sivistyneesti” parilla pistoolin laukauksella tai hengiltä hakkaamisella. Tämähän on tietysti mafiosoiden tapa toimia. Sen lisäksi leffassa on se syvällisempi osasto, joka on ainakin minun makuuni.
Joka kantilta mitattuna GoodFellas on paras mafialeffa, mitä on tehty, ja todennäköisesti tullaan tekemään, vaikka Kummisetä ja varsinkin Kummisetä II ovatkin kovia vastustajia (ja tämäkin on tietenkin vain minun vaatimaton mielipiteeni). Tällä hetkellä GoodFellas majailee listani kahdeksannella sijalla Reservoir Dogsin ja Blue Velvetin välissä. GoodFellas on unohtumaton elokuva, jota ei todellakaan pidä jättää näkemättä. Ansaitut täydet pisteet ja kumarrus päälle.
PS. Henry Hillistä kuuluu vieläkin silloin tällöin uutisia, mutta jouduttuaan todistajansuojeluun Hillin elämä on käynyt tylsäksi, kuten leffan lopussa näytetään.
nimimerkki: The Wolf
