Dreamer

Dreamer

Käyttäjä, 5 fania

Oma statistiikka: Elokuvien kommentit (383)

22.01.2021 klo 20:50

Söpöläiset

Eivät ehkä ole täysin ansaittuja kehut eivätkä kohut tällä leffalla, mutta jotain perua molemmissa on. Voidaan toki kysyä mikä oli tekijöiden ajatuksena, kun tästä tuli niin vahvasti seksuaalisuuteen viittaava. Eikö kiltimpi tanssiminenkin olisi riittänyt?

Parissa kohtauksessa ei lähikuvaa olisi tarvinnut kuvata, kun näin nuorista näyttelijöistä on kuitenkin kyse. Niin, toivottavasti 11-vuotiaiden elämä ei oikeasti ihan noin paljon seksin ympärilä vielä pyöri. Ehkä 2-3 vuotta vanhemmilla tytöillä näin tehtynä tämä olisi ollut uskottavampi.

Mitä draamaan tulee niin periaatteessa hyvin rakentuva tarinahan tässä on. Kliseinen rajojaan hakevasta varhaisteinistä toki, mutta kivasti näytelty. Päähahmo ja tarina kasvavat loppua kohden, mutta jälkimmäinen sitten kyllä vähän pettää. Sivuhahmoissakaan ei sinällään valittamista, kaikki olivat tarpeellisia kerronnan kululle.

Lapsuuden ja teiniyden rajamaa on vahvasti veteen piirrettyä viivaa nykypäivänä. Siitä kai tämä yrittää kertoa, mutta ei ihan nappiin onnistu, vaikka hyvä yritys onkin. 6,5/10

rating 70,000

28.12.2020 klo 13:34

Tenet

Pitäähän elokuvassa haastetta ja twistejä olla, mutta nyt kyllä Nolan on hukannut järjen ihan totaalisesti. Leffan järjettömyyttä yritetään selittää hahmojen dialogissa, mutta sen nimenomaan pitäisi olla tekijöillekin jo viimeinen signaali että nyt tehdään typeryyden huipentumaa.

Samaa vikaa oli jo Inceptionissa, mutta sitä sentään kantoi tyylikäs rakkaustarina. Tässä se on korvattu pahasti ontuvalla kiinnostuksella rikollisparonin emäntään. Muutenkin päähahmot ovat epäonnistuneita ja epäkiinnostavia.

Hyviä toimintakohtauksia oli taas joo, mutta elokuvana surkea tekele. 3/10

rating 30,000

28.12.2020 klo 13:21

Mestari Cheng

110-minuuttinen Lapin matkailumainoshan tämä on ja ihan kaunis sellainen. Eli cinematography on jopa onnistunutta. Mutta elokuvana käsikirjoitus on kevyt, lattea ja täysin ennalta-arvattava. Dialogikaan ei aina toimi. Vanhat papat vetää ajoin ihan tyylikkäästi. 6/10

rating 60,000

28.12.2020 klo 13:04

Täydellinen joulu

Kotimainen joulukomedia, joka ei naurata. Järjettömästä ideasta ei syntynytkään viihdettä ellei sitten lasketa Kari Ketosen kännistä joulupukkia. No lastenkin heitot hymähdyttivät hieman. Enkä tarkoita sitä karmivan ärsyttävää teiniä.

Elokuva on yhtä ahdistavaa katsottavaa kuin Ben Stillerin Perhe on painajainen. Minun kävi Luusuaniemeä yhtä lailla sääliksi, vaikka olen näyttelijää tähän asti inhonnutkin. Täydellisen joulun loppuratkaisu pääsi sentään hieman yllättämään, mutta ei se pelastanut tätä tragidraamaa mitenkään. 3/10

rating 30,000

21.12.2020 klo 23:48

Teräsleidit

Komedia mummoiänkin ylittäneiden siskojensa kanssa roadtripille lähtevästä miehensä murhaajasta. Potentiaalinen idea, mutta harmi ettei tämän käsikirjoitukseen oltu oikein panostettu. Huumori on pääosin tekoronskia, joka olisi ehkä naurattanut, jos leffa olisi tehty 30 vuotta sitten.

Muutamat naurut toki sain, mutta myötähäpeä oli liikaa läsnä koko ajan. Kun ohjauskin vielä oli samaa tasoa kuin meillä mediaopinnoissa 15 vuotta sitten niin eipä tämä oikein laatuleffaksi nouse. Näyttelijät olivat parasta antia ja niiden ansiosta 5/10.

rating 50,000

18.12.2020 klo 01:51

Veitset esiin - kaikki ovat epäiltyjä

Murhamysteeri hieman humoristisella otteella. Ihan mukavasti kietoutuva tarina ja twisteissäkin vähän yritystä. Loppuratkaisu oli turhan ennalta-arvattava, mikä latisti fiilistä. Hahmoista ei paljoa irti saanut ja Craig yksityisetsivänä vähän... outo. Kerran katsottavaa viihdettä. 6,5/10

rating 70,000

18.12.2020 klo 01:45

A Bad Moms Christmas

Kyllähän tästä alkupuolelta sai muutamat naurut, mutta sitten kyllä hyytyi pahasti. Chevy Chasen kasarileffoista alkaen ainakin ovat amerikkalaiset joulunvietolleen nauraneet ja tämäkin meni sen suhteen odotetusti. Harmi vaan että loppupuoli oli väkinäistä ja mutkat suoraksi oikovaa, kliseistä huttua. Baranski Ruthina oli parasta näyttelijöiden osalta, Hahn siinä perässä. 4,5/10

rating 50,000

01.12.2020 klo 02:17

Palm Springs

Draamakomedia aikasilmukkaan hääviikonloppuna juuttuneista Nylesista ja Sarahista. Tässä on mainio idea, joka vieläpä esitellään viihdyttävästi. Alkupuolisko elokuvasta onkin varsin hauska, kun hääväkeä koijataan monella tapaa. Harmi että toinen puoli on pyhitetty vakavammalle pohdinnalle, sillä hääsekoilua olisi katsonut pidempäänkin.

Pääosaparin kemia pelaa ja sivuosan J.K. Simmons on mainio. Eihän tässä ole mitään tekemistä realismin kanssa, mutta monin osin onnistuneesta elokuvasta on kyse. Sitä komediaa vaan olisi pitäny osata kirjoittaa enemmän myös loppupuoliskolle. On tämä kuitenkin parasta romcomia aikoihin ja tätä kehtaa suositella niillekin, jotka eivät yleensä tuohon naisten genreen tartu. 7/10

rating 70,000

31.10.2020 klo 01:47

V niin kuin verikosto

Aika on ajanut jossain määrin tämän elokuvan ohi. Todellisuudessa länsimaista yhteiskuntaa eivät uhkaa enää hallitukset vaan suuryhtiöt. Viruksen käyttö väestönhallintaan on tietysti näinä päivinä ihan mielenkiintoinen ajatus.

Elokuva itsessäänkin on äänimaailmaltaan ja kuvaustekniikoiltaan varsin vanhanaikainen. Olisi voinut kuvitella että leffan julkaisusta on 30 vuotta eikä 15.

Sinällään hahmona V on varsin mielenkiintoinen, mutta muut hahmot jäävätkin sitten hieman valjuiksi. Kliseinen ukkokööri jättiruudulta puhkuvan diktaattorin alaisuudessa oli turhan 50-lukuinen.

Onhan elokuvalla toki hyvätkin hetkensä niin tarinan kuin visuaalisuuden saralla. Ja täytyy myöntää että tällä toisella katselukerralla arvosana nousee pykälällä. 6/10.

rating 60,000

30.10.2020 klo 17:55

Hubie pelastaa halloweenin

Olipahan typerä elokuva. Päähahmo on niin älytön ylilyönti ettei pahempaa ole tullut vastaan.

Ongelma on siinä että näistäkin suurista rakenteellisista puutteistaan huolimatta leffan parissa viihtyi sen puolitoista tuntia. Osa vitseistä osui todella hyvin nauruhermoon ja tässähän on kuvaan piilotettu paljon enemmän kuin mitä yhdellä katselukerralla ehtii edes nähdä. Muutamat nimekkäiden näyttelijöiden sivuhahmot ovat hyvää lisäviihdettä. Tarinan loppuratkaisukin yllättää olemalla tarkemmalla pohdinnalla ihan järjetön...

Jos Borat on demokraattikuivikkeille tarkoitettua vammailua, niin tämä ei ole. Hubie on ihan kaikille aivottomille tyhjännaurajille sopivaa ajanhukkaa. 6/10

rating 60,000

27.10.2020 klo 19:18

The Peanut Butter Falcon

Laiskan rauhallinen ja lämminhenkinen draamakomedia kahdesta karkurista. Sinällään ihan ok kertomus, mutta Tylerin tarina on liian väkisinväännetty, keskivaiheilla mennään liiankin laiskan rauhallisesti ja lopussa vedetään mutkat suoraksi siirtyen jopa fantasian puolelle. Pikkaisen olisi pitänyt vielä ideaa ja tarinaa jalostaa ennen kuvaushommiin ryhtymistä. 5/10

rating 50,000

13.10.2020 klo 19:35

The Devil All the Time

Hidastempoinen draama Amerikan perähikiältä. TDAtT heiluu välillä fargomaisten hienouksien rajamailla, mutta jeesuspainotteisuus karistaa niitä tuntemuksia pois jatkuvasti.

Hieman pitkäveteisen elokuvan kiitos seisoo lopussa, vaikkakin pääosin ennalta-arvattavien käänteiden jälkeen. Hahmojen tarinat kietoutuvat hienosti nippuun. Näyttelijäsuorituksetkin ovat jopa positiivisia yllätyksiä.

Tekijöitä on kiittäminen uskovaisuusteemansa toistamisesta elokuvan vähäisessä seksuaalisessa sisällössä. Väkivaltaa kyllä riittää. Valinta on nyrkki naamaan kaksinaismoralismin kyllästämälle uskovaisuudelle ja samaa kiviaikaista koodistoa ylläpitävälle amerikkalaiselle viihdeteollisuudelle.

Hyvä leffa, mutta hieman supistamalla ja tuunaamalla siitä olisi saanut loistavan. 7/10

rating 70,000

05.10.2020 klo 13:19

Don Jon

Pääaiheiltaan (seksi, masturbaatio, pokaaminen) Don Jon on varsin kliseinen, mutta elokuvasta tekevät paremman muutamat osuvat läpät, piruilut kirkolle ja Brie Larsonin hahmo. Scarlettin purukumiblondi on vastapainoksi varsin ärsyttävä.

Ok suoritus kaikin puolin Gordon-Levittiltä, mutta ei tämä nyt mikään huipputeos ole. 6/10

rating 60,000

22.09.2020 klo 22:45

Dolemite Is My Name

Ihan mainio elämänkerta sekopäisestä rivosuu Rudy Ray Mooresta. Välillä moottoriturpaisuus käy vähän rasittavaksikin, mutta onhan Eddie Murphy varmasti ainoa oikea henkilö päärooliin.

Ajoittain hauska, mutta melko lailla ennalta-arvattava tarina. 6/10

rating 60,000

25.08.2020 klo 23:37

Joker

Lienee synkin leffa minkä olen koskaan nähnyt. Hienosti kasvava tarina ja hahmon kehitys. Liiankin samaistuttava. Siihen vielä täydellinen cinematography ja huippusuoritus Phoenixilta. Huh huh. Täydet 9/10.

rating 90,000

11.08.2020 klo 00:01

Minority Report

Yllättävän hyvin toimivaa efektiscifiä 18 vuoden takaa. Tarinakin on mainio. Cruisekin muuten hyvä, mutta surunaamaa se ei kyllä ole koskaan osannut esittää. Jotenkin kivan ahdistavia kohtauksiakin. Musiikki on ikävästi 80-luvun elokuvista kopsattua ja niin on valitettavasti loppukin. Itsestään selvät asiat väännetään rautalangasta ja siihen vielä siirappia päälle. Siksi tämän arvosana putoaa erinomaisesta hyvään. 7/10

rating 70,000

07.08.2020 klo 00:22

Inception

10-vuotisjuhlan kunniaksi toinen katselukerta tälle menestyselokuvalle. Kyllähän se parani, mutta ei vieläkään noussut sille tasolle mille suuri yleisö on se nostanut.

Nykypäivällekin tyylikkäät efektithän tässä on. Tarinan idea on mainio, mutta siitä hukataan potentiaalia yliyrittämiseen. Toimintaa on aivan liikaa tällaiseen normaalia älykkäämpään elokuvaan. Cotillardilta ja Di Capriolta hienot roolityöt, mutta muuten peruskauraa.

Syvempää toimintapläjäystä siis parilla kohtalaisella twistillä, mutta ideassa oli tarjolla enemmänkin. 6,5/10

rating 60,000

26.07.2020 klo 23:54

The Way, Way Back

Lämminhenkinen ja kesäinen komediadraama uusioperheen ongelmista 14-vuotiaan Duncanin näkökulmasta. Päähenkilö on varsinainen vätys, mutta Sam Rockwell ja Allison Janney pelastavat paljon. Jopa niin paljon että leffa ajoin jopa nauratti ja lämmin henkihän tästä jäi. Oispa kesä. 7,5/10

rating 80,000

24.07.2020 klo 23:48

Kova kuin kivi

Nykyaikainen lännenelokuva, jossa on paljon vanhanaikaista lännenelokuvaa eli edellisversiota samasta tarinasta. Harmi, että vanhoista leffoista oli kelpuutettu mukaan leikkausvaihtoanimaatioiden lisäksi myös selittämättömät sattumat ja typerät käänteet.

Hyvää leffassa oli huulenheitto, erilainen päähahmo ja ammuskelujen toteutus. Mutta ei tämä nyt kokonaisuutena ole mikään erityisen kehuttava. 6/10

rating 60,000

20.07.2020 klo 00:59

The Founder

Yllättävän kiinnostavan draaman olivat saaneet McDonald'sin noususta aikaan. Leffa piti mukanaan loppuun asti. Hyvin näytelty Keatonin johdolla. 7/10

rating 70,000

20.07.2020 klo 00:56

Väärät paperit

Kiinnostava tarina, viihdyttäviä käänteitä, mutta huumori on melko vähäistä. Draama on käytännössä parempaa tässä kuin komedia. Melissa McCarthy on kyllä hupimuija, mutta sekin kaipaa kunnon kässäriä päästäkseen todella vauhtiin. 5/10

rating 50,000

15.07.2020 klo 13:35

Le Mans 66 - täydellä teholla

Ihan tyylikkäästi tehty ja ajankuvauskin mainiota. Viihdyttäviä kohtauksia muutama ja hyvin näytelty. America fuck yeah -meininki oli yllättävän vähäistä.

Mutta eipä ole kilpa-autoilun esittäminen yhtään kehittynyt sitten vuoden 1966. Edelleenkin autosta löytyy vähintään 12 vaihdetta, joita arpoa käytettäväksi kun ohittaa pitää. Ja tietenkin ohitus jätetään aina viimeisen kierroksen viimeiseen mutkaan.

Hyvää leffassa on oikeiden henkilöiden esittäminen muissakin kuin päärooleissa. En tiedä sitten miten paljon totuutta oli niihn saatu mukaan, mutta itse 1966 Le Mans -kisaa oli aika lailla väritetty viihteen vuoksi. Loppujen lopuksi oliko se edes niin hyvä kisa, että siitä kannatti elokuvaa tehdä? 5,5/10

rating 50,000

04.07.2020 klo 02:36

The Platform

Kapitalismi on paskaa, mutta sosialismikaan ei toimi. El hoyo on tyylikästä yhteiskuntakritiikkiä varsin sotkuisessa muodossa.

Hallintoon on saatava viesti perille, mutta meneekö se sittenkään?

Scifiä, draamaa, toimintaa ja trilleriä. Erilaista elokuvaviihdettä, joka kannattaa katsoa aivot hereillä. Ja varoitus, tämä ei välttämättä ole se elokuva, jonka aikana herkutellaan... 7,5/10

rating 80,000

28.06.2020 klo 23:37

Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga

Viisut joka vuosi katsovalle, mutta ei-niin-fanille tämä Will Ferrellin sekoilu maistui kohtalaisen hyvin. Tuotantotiimi on viisunsa katsonut ja mukavassa määrin osasivat sekä hyödyntää tietoa että myös tehdä pilaa näkemästään.

Perinteistä Ferrelliähän tämä on eli mies esittää jälleen vähän urpoa, lapsellista hahmoa. Mutta Euroviisuihin se tuntuu sopivan paremmin kuin moneen muuhun. McAdamsin tuki oli mainiota myös. Muutenkin tarinaan oli saatu hyvin osuvaa pilaa islantilaisista, venäläisistä, amerikkalaisista ja Mamma Mia -elokuvastakin.

Ei tämä mikään vuosituhannen ykköskomedia ole, mutta Euroviisuista jotain tietävälle, mutta ei niin vakavasti ne ottavalle, tämä tarjoaa parituntisen viihdepläjäyksen. Musiikki tässä on jopa parempaa kuin itse viisuissa, vaikka esitykset sekopäisyyden puolelle ajoin karkaavatkin. 7/10

rating 70,000

14.06.2020 klo 22:11

Shhh

Meinas mennä perus 5/10-paskaksi, mutta löytyihän siihen omat fiiliksensä ja käänteensä. Katsomisen arvoinen, jos puukkohippajännäreistä tykkää. 6,5/10.

rating 70,000

29.05.2020 klo 14:28

Terminaali

Ysärihenkistä ysärihömppää vuodelta 2004. Kekseliäs idea, jota on kyllä aivan liian pitkäksi venytetty. Leffa saa kiinnostavia käänteitä vasta noin 45 minuuttia sen jälkeen, kun on ensimmäisen kerran loppua toivonut.

Huumori on todella kevyttä ja hahmot tyhmiä. Puoli tuntia lyhempänä olisi voinut olla parempi. Nyt loppukäänteiden pelastamana 6/10.

rating 60,000

13.04.2020 klo 23:31

Hevi reissu

Jaa, semmonen reissu. Positiivisesti yllättävä kreisikomedia. Halvanoloinen toki, mutta mainiosti tarina eteni varsin karskeilla käänteillä. 7/10

rating 70,000

10.04.2020 klo 23:20

Puuta, heinää ja muutama vesiperä

Loppu pelastaa paljon, muuten aika keskenkertainen. Ei tämä nyt loistoteos mitenkään ole. Ja se värimaailma? 6,5/10

rating 70,000

03.04.2020 klo 14:20

Parasite

Nojoo, on tässä paljon hyvääkin. Tarina rakentuu pala kerrallaan ja loppuhuipennushan on ihan puhdasta Tarantinoa. Mutta tarinassa on monta turhaakin palaa ja siksi elokuva on liian pitkä. Ja toisaalta siitä huolimatta loppuhuipennuksen alustus on vajavainen eli tarinassa oli vääriäkin paloja.

Tyylikäs teos ulkonäkönsä puolesta ja onnistuneentuntuista näyttelijätyötäkin. Ei ole kuitenkaan viime vuoden paras elokuva. Itse asiassa ei ole myöskään Bong Joon-Hon paras elokuva, Madeo on parempi. 6,5/10

rating 60,000

27.03.2020 klo 00:04

Game Night

Positiivinen yllätys. Yksi parhaista romcomeista minkä olen koskaan nähnyt. Huumoria, toimintaa ja toimintahuumoria kaiken parisuhdesöpöilyn keskellä. Kaikille jotakin siis.

Tyylikkäitä twistejä, hyviä hahmoja ja kaikkea tuota ylempänä mainittua. Ei tämä nyt täydellien tietenkään ollut, mutta hyvä. Tosin pilasiko tämä nyt Ozarkin kolmosen... Toivottavasti ei. 7/10

rating 70,000

26.03.2020 klo 00:05

A Monster Calls

Leffa oli vähän sellaista taiteilua kliseeturhuuden ja tyylikkään draaman väliltä. Kaikki opetussadut ei ihan osuneet, mutta olihan tämä kuitenkin aika herkkää matskua.

Hienosti tehty ja muutama loistava kohtaus. 6,5/10

rating 70,000

24.03.2020 klo 22:21

Midnight in Paris

Kevyt erokomedia, jolla on ärsyttävä miespääosa. Historian taiteilijoiden kohtaamisissa on omat mainiot hetkensä, mutta sitäkin vitsiä sitten vesitetään yliyrittämisellä.

Ehkä jos Wilsonin tilalla olisi ollut joku hyvä näyttelijä, niin tämä olisi voinut olla parempi. Loppuratkaisu on varsin odotettu, mutta siltikin ehkä liian helppo. 6/10

rating 60,000

23.03.2020 klo 01:18

Bohemian Rhapsody

Ihan mukavaa musiikkiviihdettä, kliseistä joo, mutta eikö ne tuohon aikaan kaikki rokkarit olleetkin samasta muotista? Paitsi seksuaalisuudeltaan... Hyvin näytelty ja kissat oli söpöjä. 7/10

rating 70,000

14.03.2020 klo 23:18

Leave No Trace

Ei tämä nyt oikein tarjonnut mitään dramaattista. Kaikki oli niin rauhallista ja hidastempoista että ihan kuin rauhoittavia olisi kaikille syötetty.

Enkä sano että hidastempoisuus ois aina huono asia. Wind Riverissä se on loistavasti toteutettu. Mutta tässä se oli vaan laiskanoloista. Ymmärrän tietysti ettei metsässä oikein jaksa riehuakaan, kun ei ole edes kunnon ruokaa mistä saada energiaa.

Ben Foster ja tyttö näytteli rauhoitettuja riittävän hyvin ettei leffa kesken jäänyt, mutta ne ekstrat. Jösses että minä vihaan tavisten käyttämistä elokuvissa. Ne on vaan niin tönkköjä. Luontevuus täysin poissa. Vai dokumenttiko tämä olikin?

Tyttö oli sentään jonkin verran järjissään, mikä edes hieman lohdullista. 4/10

rating 40,000

13.03.2020 klo 23:53

Wind River

Tyylikkään surullinen draama nuoren intiaaninaisen murhasta. Leffa on varsin hidastempoinen, muutamaa överiksi pistettyä toimintakohtausta lukuunottamatta. Ja haikea. En muista näin haikeaa elokuvaa katsoneeni pitkään aikaan, jos koskaan.

Hieno elokuva kaikessa karuudessaan. Roolitukset mainiosti kohdallaan ja intiaanien kohtelusta syyttävä sormi sopivan tylysti kohti perusjenkkejä. Jos vielä olisi hillitty tyyppien liipasinsormea ja pysytty hieman ihmisbiologian faktoissa niin tämähän olisi suorastaan loistelias. 7,5/10

rating 80,000

03.03.2020 klo 17:43

Uncut Gems

Katoin ekat 20 minuuttia aiemmin ja jätin kesken, kun oli niin helevetin ärsyttävä. Tänään katoin sitten kokonaan ja kyllähän tuo parani huomattavasti. Harvinaisen typerää adhd-lätinää riittää tosin käytännössä koko leffan ajaksi eikä kuvaajakaan löydä tukea mistään.

Tarinahan on kyllä hieno ja ihan tyylikkäitä käänteitäkin tulee matkan varrella ennen komean jännittävää loppuhuipennusta. Sandler on mainio roolissaan.

Kannattaa tämä katsoa, jos kestää sitä järkyttävää päällehuutamista ja melusaastetta mitä tämä myös tarjoaa. 7/10

rating 70,000

09.02.2020 klo 01:49

Pitkän päivän ilta

Liekkö olemassa toista elokuvaa, joka näyttää 40 vuotta vanhemmalta kuin onkaan? Ei uskoisi että tämä on 1993 valmistunut. Menneestä ajastahan elokuvassakin on kyse, joten ehkä se oli tarkoituskin.

Harvinaisen kuiva ja tunnevammainen, mutta viimeisen päälle arvokkuutensa ylläpitävä hovimestari ei tajua taloudenhoitajansa ihastusta eikä edes sitä että hovin väki veljeilee natsien kanssa. Se siitä arvokkuudesta.

Olisin vähän pitänyt elokuvasta, jos päähenkilö olisi kokenut kasvutarinan, mutta näin ei päässyt käymään. Lisäksi kun vielä myös taloudenhoitaja hukkaa elämänsä, niin melkoinen murhenäytelmähän tämä oli.

Hitaita päähenkilöitä, jotka kuitenkin näyteltiin hienosti sekä pitkäveteinen tarina ikivanhan elokuvan muotissa. 4/10

rating 40,000

26.01.2020 klo 22:44

12 vuoden yö

Kuvaukseltaan loistelias, tarinaltaan hieman liian itseääntoistava, mutta karu. Hienoa elokuvantekoa ja tämäkin tarina on hyvä tuoda nykypäivänä meille tietoon. Katsomisen arvoinen draama. 7/10

rating 70,000

17.01.2020 klo 00:47

The Irishman

Pomppiminen ajasta toiseen oli turhaa ja varsinkin loppua on aivan syyttä venytetty. Mutta muutenhan tämä on varsin hyvä mafiapaatos jonkinlaisella viittauksella todellisiin tapahtumiin. Ne aina tekevät leffasta/sarjasta mielenkiintoisempia.

Näyttelijät tekivät mainiota työtä eikä heidän nuorennusleikkauksensakaan kovin rumalta näyttänyt. Hyvä leffa, vaikkei täydellinen. 7,5/10

rating 80,000

03.01.2020 klo 23:02

The Two Popes

Loistavasti näytelty ja sopivin välein huumorilla höystetty elokuva. Aiheestaan huolimatta ei liian uskonnollinen vaan kahden erilaisen paavin, vahvasti viihteellistetty tarina. 7/10

rating 70,000

22.12.2019 klo 22:18

Artturi Joulu - Joulupukin poika

Ikäisekseen ihan nättiä animaatiota, muutama hauska kohtaus ja paljon ennalta-arvattavia kohtauksia. Mukava, joulunalusaikaan sopiva leffa. 6/10

rating 60,000

18.12.2019 klo 20:34

Marriage Story

Njaa. Sekä komiikka että draama oli pääosin aika lailla pliisua, sellaista vihervasemmistolaista hassuttelua/itkua. Sentään Johansson ja Driver oli ajoittain varsin mainioita, varsinkin niiden harvojen riitojen aikaan.

Mutta jotenkin koko leffa oli sellanen hassu, pettämisetkään ei ollut mitään. Sivuhahmot hölmöjä. Ei ole vakavasti otettava teos eikä tämä vakavasti mieleenkään jää. 5/10

rating 50,000

15.11.2019 klo 22:37

Mustang

Isolta osin onnistunut elokuva turkkilaisesta elämäntyylistä ja naisenalkujen värittämästä perhe-elämästä. Leffan tarina toimii, istutukset ja lunastukset napsahtavat nätisti paikoilleen, käänteet pääsevät ajoin yllättämäänkin ja ajoin draaman seassa on myös ilonpilkahduksia ja toivonkipinää.

Näyttelijät eivät ihan joka tasolla häikäise eikä kuvauskaan aina ole parasta a-ryhmää, mutta kokonaisuutena hyvä elokuva on kyseessä. 7/10

rating 70,000

01.11.2019 klo 20:23

Edge of Tomorrow

Beer Master: "Juoni oli hyvällä tavalla sekava ja huumori oli juotettu juoneen niin taitavasti että pisti naurattamaan jopa enemmän kuin monissa komedialeffoissa. Toiminta oli pg13-robottimätöksi yllättävän komeaa katseltavaa. Alienien historiaa ja käyttäytymistä olisi voitu avata enemmän, nyt ne jäivät aika mystisiksi. Hikinen Emily Blunt oli kaunis näky."

Enpä olisi paremmin voinut sanoa, joten en sano. 7/10

rating 70,000

24.10.2019 klo 21:40

Hiljainen paikka

Hieno idea, hieno tunnelma, hieno äänimaisema, hienoja yksityiskohtia ja hyvää näyttelijätyötäkin. Säikytkin olivat kivoja tällaiseen draamajännäriin. Mutta... Loppu ei oikein käynyt tähän leffaan. Toiminnan tahti oli ylitsepursuava ja jotenkin siinä vielä saatiin alleviivattua jo kaikille aiennutta ratkaisua. Hyvää kertakäyttö draamaviihdettä kuitenkin 7/10

rating 70,000

12.10.2019 klo 11:10

Synkin hetki

Vanhamies jaksoi vielä. Sekä Gary että Winston.

Churchillin hahmosta on tehty aika vekkulimainen, mikä sinällään tekee leffasta viihdyttävämmän. Politikointi hänen ympärillään tuo lisädraamaa sodan ajan koviin päätöksiin.

Jotain tästä jäi kuitenkin puuttumaan. Vaikka The Puhe olikin hieno, ei se saanut ihoa kananlihalle, kuten aikoinaan... Maanalais-kohtauskin oli vähän turhan teatraalinen.

6,5/10

rating 70,000

28.09.2019 klo 00:09

Anastasia

Parempi kuin Frozen. Yhtä totuudenmukainen. 6/10

rating 60,000

05.09.2019 klo 21:37

The Killing of a Sacred Deer

Siinä missä Lobster oli mainion erikoisen tyylikäs teos, ei TKotSD ole niistä muuta kuin erikoinen.

Erikoisuus ei sovi isoon maailmaan näin pahasti överiksi vedettynä. Varsinkin jos hahmotkin ovat liian outoja. Hyvä idea, mutta vähän meni hölmöksi. 5/10

rating 50,000

18.08.2019 klo 22:43

The Shape of Water

Del Toron lempihahmo hyppää järveen ja menettää puhekykynsä. En siis puhu naispääosasta vaan siitä suomuisesta kaverista.

Käänteiltään vähän liikaakin 60-luvulta. Eli ei kovin yllätyksellinen leffa, mutta toisaalta aika tyylikäs. Seksikohtauksen olisin ihan silkasta mielenkiinnosta halunnut nähdä. Kerran katsottavaa taideviihdettä. 6/10

rating 60,000

03.08.2019 klo 23:33

What Happened to Monday

Aaargghhh... Tekis mieli repiä hiukset päästä, kun sen verran ärsyttävä tunne jäi leffasta. En siis omia hiuksiani, vaan jonkun tämän elokuvan tekijän.

Idea on hieno, leffassa muutama tyylikäs kohtaus ja yksi puskista tullut mainio käänne ellei kaksikin semmoista. Mutta kun leffassa on myös 15 ihan vitun typerää käännettä ja 1,5h paskaa näyttelemistä.

Netflixillä on hirveä kiire näitä suoltaa ulos, ymmärrän. Mutta tässä ois ollu potentiaalia jopa menestysteokseksi. Olisi kannattanut kässäriä miettiä vielä muutamaan kertaan ja tuottaa lopputulema huomattavasti paremmin. 5,5/10

rating 60,000

Edellinen sivu | 1 2 3 4 5 6 7 8 | Seuraava sivu

Profiilin tiedot

TOP-listat