Mitä Leffatykille tapahtui?

Foorumin päävalikkoonYlläpito ja tekniikka › Mitä Leffatykille tapahtui?

Addeh
Käyttäjä
97 viestiä

21.08.19 klo 14:24 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ei ole kovin kauaa kun Leffatykki oli vielä suomalaisten elokuvan ystävien suurin ja paras kokoontumis paikka. Nykyään etusivu on jumittunut puolen vuosikymmenen taakse, Ylläpito on hylännyt laivan näemmä vuosia sitten, selain herjaa sivuston epäturvallisuutta ja ainoastaan aktiivisin käyttäjäkunta tökkii muumioitunutta ruumista yrittäen vakuuttaa että vielä henki pihisee.

Mitä tapahtui? Onko Leffatykillä enään mitään tulevaisuutta, vai onko järkevintä vain ottaa viimeinen pelastuslaiva ja soutaa sillä Letterboxd:in valkoisille rannoille?

Miihkali
Moderaattori
2642 viestiä

21.08.19 klo 16:52 - linkitä tähän kommenttiin: #

Some tapahtui.

Sivuston omistajaa ei ylläpito ilmeisesti enää liiemmin kiinnosta. Mieshän on siirtynyt Episodin puolelle, mistä saa sekä näkyvyyttä että palkkaa. Leffatykistä ei saa kumpaakaan. Artikkeleja tulee etusivulle aika ajoin, mutta ne ovat suomennettuja lehdistötiedotteita eli käytännössä mainoksia.

En minä sinänsä ketään syytä mistään. Softan uudistaminen on aikaavievää ja potentiaalisesti myös kallista puuhaa, ja mielenkiinnon kohteet vaihtuvat ajan myötä itse kullakin. Itselläkin on ollut pitkiä kausia, kun elokuvia ei ole juuri tullut katseltua eikä Leffatykkiin kirjoiteltua. Jos jotain sopisi toivoa, niin tuon Nyt leffateattereissa -karusellin voisi heivata hiiteen. Ei sitä tarvitsisi edes korvata, ilman pärjättiin vuosikaudet ja pärjättäisiin varmasti vastakin.

Välillä olen miettinyt, pitäisikö Leffatykille alkaa etsiä korvaajaa. Ennemmin tai myöhemmin tämä sivusto sulkeutuu, ja olisi mukavaa, jos yhteys tykkiläisiin ei sen myötä täysin katoaisi. Mutta mikä se korvaaja sitten olisi? Facebookia ym. en käytä. Leffatykillä oli aikanaan IRC-kanava, mutta en ole käynyt siellä vuosiin. Onko irkkaajia ylipäätään enää olemassa? Entä Discord? Reddit?

Söpö
Ylläpitäjä
2869 viestiä

21.08.19 klo 17:44 - linkitä tähän kommenttiin: #

...Twitter?

Leffa Timppa
Käyttäjä
89 viestiä

21.08.19 klo 18:51 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vähän surullistahan tämä. Itsekin olen aika hiljaiseksi täällä käynyt, välillä luikautan tänne arvostelun ja parit pisteytykset. Oikeastaan juuri tuossa äsken rustasin Once Upon a Time in... Hollywoodista arvostelun. Harmi kyllä, etten milloinkaan päässyt täällä oleskelemaan todellisina Tykin kulta-aikoina, mutta voin taata tämän paikan pysyvän aina lämpimissä muistoissani omalla paikalla. Itse olen tässä jo hypännyt Letterboxin puolelle, sillä paluuta menneeseen täällä paikassa ei ole tulossa. Sen verran hienoja tyyppejä te kuitenkin olette, että jos Discordiin pistetään jotain pystyyn olen todellakin mukana.

Ludil
Käyttäjä
40 viestiä

21.08.19 klo 18:52 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tykin nykyinen status on kyllä harmillinen, etenkin meille hiljaisemmille & somesta piittaamattomille ihmisille, jotka pidämme rauhallisemmista nettifoorumeista, jotka ovat omiaan pienten mutta rakkaiden harrastusten mukavaan tukemiseen. Olen Tykkiin liittymiseni myötä (vuodesta 2013 alkaen) tykännyt sivuston konseptista, joka perustuu pitkälti itsenäiseen kirjoittamiseen, lukemiseen ja näitten myötä myös näkemänsä ajattelemiseen, eli asioihin jotka vaativat vähän vaivannäköäkin – asioihin, jotka eivät toisin sanoen trendaa, mutta jotka kuitenkin luultavammin kehittävät pidemmällä aikavälillä niin yksilöä kuin yhteisöä eteenpäin. Ja kuten monikin asia sen usein osoittaa, laatu voittaa määrän: esimerkiksi niin itsestä kuin monesta tykkiläisveteraanista on ollut ilo huomata tietynlaista elokuvaharrastuksellista jalostumista, jonka vuoksi Tykin ”epä-älämölömpää” eli sisällöltään laadukkaampaa eloa on kaikkina näinä hiljaisina vuosina seurannut mielellään ja pitänyt ilman muuta seuraamisen arvoisena. Persoonallisia ja perusteltuja mielipiteitä kun ei liikaa elokuva- tai TV-sarjoja käsittelevissä, varsinkaan suomenkielisissä, sivustoissa näe.

Toisaalta, kuten kaikissa diggaamissani sivustoissa (niitä on Tykin lisäksi kokonaiset kaksi, jotka nekin ovat huutaneet kuolemaa jo vuosien ajan – itse asiaan ja hyvään, asialliseen asiaan keskittyminen kun on se, mitä anonyymillä nettiminälläni haen) on huomionarvoista, edellä mainittu korreloi sivuston kävijämäärän kanssa. On erittäin pläähiä, jos trendikkyys & haloo sekä satunnaisten käyttäjien tyhjää pauhaava informaatiotulva ovat ne mittapuut, joilla sivuston kannattavuutta mitataan, mutta eikö toisaalta menestystä yleisesti ottaen näillä arvotetakin?

Nosfecoff
Käyttäjä
754 viestiä

21.08.19 klo 21:14 - linkitä tähän kommenttiin: #

Suunsoittaminen mikrofonien välityksellä kelpaisi ainakin meikäläiselle. En ole taas moneen kuukauteen saanut juuri minkäänlaista tekstintapaista aikaiseksi, ja ne harvat kerrat, kun olen jotain jostain leffasta yrittänyt kirjoittaa, menee muutamaan lauseeseen puolitoista tuntia. Itse katseleminenkin on ollut koko kesän ajan vähäistä. Ennalta suunnittelematon ja sensuroimaton mölyäminen on paitsi vähemmän aikaavievää, niin mahdollisesti myös hyvinkin viihdyttävää. Somea olen aina ja tulen ikuisesti vihaamaan. Olen laittanut eläessäni yhden twiitin, eikä toista tule.
Leffatykki puolestaan on ainoa koskaan käyttämäni foorumi- tai yhteisötyyppinen sivusto, jonka käyttäjäkunta on ollut kykeneväinen kommunikoimaan inhimillisellä ja miellyttävällä tavalla, joten en haluaisi sen poistuvan - vaikken itse kovin aktiivinen aikoihin olekaan ollut.

Brutus
Käyttäjä
1001 viestiä

21.08.19 klo 22:30 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sinä päivänä kun Leffatykki poistuu internetsistä, itsellä ainakaan ole enää montaa kiinnostavaa paikkaa minne kirjoittaa, mistään leffasivustoista nyt puhumattakaan. Muille foorumeille en käytännössä kirjoita nytkään ollenkaan, koska yleensä tuo keskiverto populus tuntuu olevan ihan pihalla kaikesta kahvikuppia kummallisemmasta tai vähäkin "keskustelu" koostuu pelkästä pään aukomisesta ja mölinästä. Jokainen iltiksen uutisten kommentteja, vauvafoorumia ja vaikka jotain pakkotoistoa lukeneet todennäköisesti tietää tämän. Leffatykissä on pitkän aikaa ollut suhteellisen vähän aktiivisia käyttäjiä ja varsinaista käyttäjien tuottamaa sisältöä, mutta laatu on aina ollut hyvää.

Mitä tulee noihin muihin sosiaalisempiin leffasivustoihin, niin itse olen seurannut vanhoja Leffatykin veteraaneja Listaliin. Letterboxia koetin joskus, mutten koskaan päässyt sinuiksi sen susiruman ulkoasun ja kamalan käyttiksen kanssa. Listalkin on nykyään yksi karmea hidas bugikasa, jota ei käytännössä pysty käyttämään ollenkaan kiroilematta eikä senkään ylläpitäjiä taida enää homma kiinnostaa. IMDB on sitten taas täynnä jotain kiinalaisia botteja. Facebookin muutaman ihmisen spedeilyryhmät taas... ei puhuta niistä.

Jos tykkiläisille on tulossa joskus vaikka pahimman mahdollisen tapahtuessa jotain vaihtoehtoista kanavaa pitää henkeä ja keskustelua yllä, olen kyllä ehdottomasti mukana. Vaikea tätäkään sivustoa on kerralla lähteä tekohengitystä kummemmin korjaamaan, jos niitä varsinaisia omistajia ja ylläpitäjiä ei nappaa koko juttu ollenkaan. Harmi vaan jos melkein parinkymmenen vuoden parhaimmillaan erinomaiset arvostelut katoaa kerralla bittiavaruuteen muun sivuston mukana, puhumattakaan muusta oheisvahingosta kotimaisille harrastajille ylipäänsä.

Miihkali
Moderaattori
2642 viestiä

21.08.19 klo 22:42 - linkitä tähän kommenttiin: #

Haluan itsekin kehaista Leffatykin ilmapiiriä. Onhan täällä röllejäkin ollut, mutta harvalla foorumilla on näin ystävällinen ja leppoisa tunnelma. Osittain se varmaan liittyy siihen, että käyttäjiä on suhteellisen vähän eli ihmiset tavallaan tuntevat toisensa. Internetissä ihmiset taantuvat helposti pelkiksi kasvottomiksi nimilapuiksi, joille on helppo räyhätä ja ilkeillä.

Oman muistin mukaan Leffatykin vaiheisiin on mahtunut nousuja ja laskuja. Välillä on ollut aktiivisempaa ja välillä hiljaisempaa. Yhdessä vaiheessa iso osa käyttäjäkuntaa lähti ovet paukkuen ja perusti oman Yhden tähden fooruminsa. En enää muista yksityiskohtia, mutta taisivat kokea, että sivusto oli joutunut tyhmien teinien jyräämäksi. Taisin itse olla yksi mainituista teineistä, ja kyllä minä tyhmä siihen aikaan olinkin. Mutta siitäkin toivuttiin. Voisi sanoa, että Leffatykin-vuosieni aikana olen kasvanut aikuiseksi sekä biologisesti että elokuvaharrastajana.

Toinen mieleen jäänyt asia on pitkät jankkaukset siitä, palveleeko foorumin plus-miinus-systeemi mitään järkevää tarkoitusta. Erityisesti ne, jotka saivat paljon miinuksia, pitivät asiaa aktiivisesti esillä... Nykyään en enää jaksa juuri plussia enkä miinuksia antaa, vaan mieluummin vastaan viestillä, jos jotain asiaa on. Mutta onhan niitä plussia kiva saada, tämä vinkkinä muiden sivuston käyttäjien suuntaan.

Pahoin kuitenkin pelkään, että parhaat ajat ovat peruuttamattomasti takanapäin. Sehän ei tietenkään tarkoita, että sivusto pitäisi hylätä. Minusta foorumi on ylivertainen keskustelualusta verrattuna tsätteihin tai someen. Niissä viestit ovat luonnostaan aika lyhyitä ja unohtuvat nopeasti, kun ylimpänä näkyy aina uusin. Foorumi mahdollistaa perinteistä kirjeenvaihtoa muistuttavan keskustelun, jossa mietitään ennen kuin kirjoitetaan, eikä toisin päin. Se on nykyään valitettavan harvinaista, jos nyt koskaan on erityisen yleistä ollutkaan.

Kuinka moni muuten muistaa vielä ajan, kun Leffatykissä annettiin tähtien sijaan hylsyjä?

Tässä vielä Discord-linkki: https://discord.gg/XYA4HGk
Toivon mukaan se ei edistä sivuston hiljenemistä, vaan päinvastoin puhaltaa lisää intoa käyttäjäkuntaan.

Söpö
Ylläpitäjä
2869 viestiä

21.08.19 klo 23:52 - linkitä tähän kommenttiin: #

Verraten hiljaistahan täällä on, mutta ei sentään täydellisen hiljaista, mikä on ollut positiivista huomata. Vaikka en Söpönä tänne mitään kovin aktiivisesti kirjoittele, käyn sivustolla lähes päivittäin.

BTW - Nyt leffateatterissa -osio on semmoinen, minkä poistamisesta joskus käytiin keskustelua, mutta asia ei edennyt. Itselläni ei ole sellaisia käyttäjäoikeuksia statuksesta huolimatta, että pystyisin asialle mitään tekemään, vaikka joskus saattaisi aikaa löytyä.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1578 viestiä

22.08.19 klo 18:13 - linkitä tähän kommenttiin: #

Minä sanoisin että leffatykin vetovoimaa ei ainakaan lisää se, että etusivulla mainitaan elokuvateattereissa olevan tällä hetkellä vuoden 2016 elokuvia. Jotkut vierailijat vetävät siitäkin luultavasti johtopäätöksiä sivuston tilasta.

Jautsi
Käyttäjä
74 viestiä

22.08.19 klo 18:53 - linkitä tähän kommenttiin: #

Toisaalta muinoin Pahasika-lehdessä mainostettiin vanhoja puhelinluetteloita ja joku kehui niitten kautta saaneensa yhteyden moniin vanhoihin kavereihinsa. Ehkä vieläkin vanhempien elokuvien esittelyt voisivat toimia ihan puoleensa vetävästi?
"Sukella mukaan 70-luvun tunnelmiin, näe Tappajahai!"

Minusta tänne on ollut ihan kiva käydä kirjoittelemassa. Foorumeita tulee ja menee, ravintolat uusivat sisustuksensa ja menettävät entisen tunnelmansa, hallitukset vaihtuvat, mutta oppositio valittaa samoista asioista kuin entinenkin oppositio, minkäs sille mahtaa.

Te, jotka ette tiedä mitä keksisitte tämän Leffatykin tilalle, voisitte tietysti perustaa elokuvista kertoilevan blogin. Joillakin Leffatykkiin kirjoittavilla blogi näyttää jo olevankin. Blogeissa on mahdollista sallia useamman käyttäjän kirjoittaa tekstejään ja kommentointi voidaan myös sallia. Sillä tavalla saa käyntiin ihan kelpo rupatteluringin ja ajan kanssa myös arvioituja elokuvia kertyy emä läjä.

Brutus
Käyttäjä
1001 viestiä

22.08.19 klo 20:24 - linkitä tähän kommenttiin: #

Itsellä on oma blogi ollut arkistointimielessä jo ties kuinka monta vuotta. Ajattelin joskus aiemmin siirtää toimintaa muutenkin täältä sen puolelle, mutta ei siellä yleensä käy ketään niitä juttuja lukemassa, eikä siellä blogistanissa oikein ole muutenkaan samanlaista sosiaalista aktiviteettia kuin tällaisella sivustolla. Pääosa omista klikkauksistakin lienee vähemmän yllättäen peräisin jostain entisistä kommarimaista. Eri asia tietysti jos perustaisi jonkin puolivillaisen hipsteriblogin joillekin kaikkein muodikkaimmille uutuusleffoille, joille löytyy loputtomasti kysyntää.

Leffatykin kaltaisella sivustolla vähän epäkaupallisemmillekin leffoille löytyy helpommin näkyvyyttä, mikä omasta mielestä tekee tästä jo yksistään jotain blogia mielekkäämmän käyttää, vaikka niitä omia juttujaan ei täällä pystykään samalla tavalla hallinnoimaan. Sitä enemmän harmittaa leffasivustoista kauneimman kamala alennustila.

Ikiomaan henkilökohtaiseen blogiini en tule antamaan kirjoitusoikeuksia kenellekään.

Ikinä.

Miihkali
Moderaattori
2642 viestiä

22.08.19 klo 22:10 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jautsi kirjoitti:

"Sukella mukaan 70-luvun tunnelmiin, näe Tappajahai!"

Tämä ei muuten ole yhtään huono idea. Leffatykillähän on oma Top 50 -listansa, josta voisi varsin hyvin tehdä nostoja etusivulle. Oletettavasti tietokannan parhaiten arvostellut elokuvat korreloivat vähintäänkin jollain tasolla sivuston kohdeyleisön mielenkiinnonkohteiden kanssa. Karusellissa pyörivät elokuvat voisi varsin hyvin vaikka arpoa, niin että siinä näkyisi välimuistin pyyhkimisen jälkeen aina uusi valikoima. Mahdollisesti nostoja voisi myös tehdä genreittäin tai vuosikymmenittäin, eli vaikkapa niin, että arvonnan aineistona olisi kunkin vuosikymmenen ja kunkin genren viisi tai kymmenen parasta elokuvaa.

Ylipäänsä voisi miettiä, mikä Leffatykin kohdeyleisö on vuonna 2019. Foorumilla ja elokuva-arvioissa hallitsevat vahvasti vanhempiin elokuviin keskittyvät pitkän linjan harrastajat. Toisaalta hakukonenäkyvyyttä parhaiten tuovat tietysti kurantit aiheet.

Jotain kertonee se, että etusivulla kolmisen vuotta komeillut Doctor Strange on saanut vain 132 pisteytystä, mutta esimerkiksi vuotta myöhemmin ilmestynyt ja huomattavasti pienempiä katsojamääriä vetänyt Blade Runner 2049 on kerännyt hieman enemmän eli 149 pisteytystä. Sivuston ilmeisesti eniten pisteytyksiä saanut elokuva, Hyvät, pahat ja rumat, on kerännyt 2 000 ja risat, mutta sillä on toki puolentoista vuosikymmenen etumatka.

Täysin aiheeseen liittymättä heitän vielä yhden huomion. Minua on aina häirinnyt elokuvien suurpiirteinen genretys Leffatykin tietokannassa. Sen seurauksena samat leffat pyörivät useissa eri top-listoissa ja elokuvasuositukset heittävät häränpyllyä. Esimerkiksi Hyvistä, pahoista ja rumista tykänneille on tarjolla seuraava valikoima: Lupin III: Cagliostron linna, Henkien kätkemä, Paluu tulevaisuuteen ja Imperiumin vastaisku. Tätä ongelmaa ei olisi, jos kukin leffa olisi luokiteltu vain yhteen tai aivan maksimissaan kahteen lajityyppiin. Koko tietokannan läpikäynti tämän projektin tiimoilta olisi kuitenkin valtava urakka, joka veisi useita päiviä.

Jautsi
Käyttäjä
74 viestiä

23.08.19 klo 09:43 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miihkali kirjoitti:

Leffatykillähän on oma Top 50 -listansa, josta voisi varsin hyvin tehdä nostoja etusivulle.

Ehkä riittäisikin, jos kyseisestä top50-listasta tehtäisiin kiertävä ruokalista, jossa elokuva vaihtuisi kerran päivässä?

Genret voivat olla vaikeita määritellä. Ei niitä ehkä kannata ryhtyä elokuville muuttelemaan isommassa määrin, voipi tulla vain lisää korjailemista.

Mitä tulee Brutuksen blogikommenttiin, ei varmaan monikaan omaa blogiaan alustaksi tarjoaisi, mutta ainahan voisitte porukalla perustaa uuden?

Mowgli
Tykittäjä
1317 viestiä

23.08.19 klo 11:07 - linkitä tähän kommenttiin: #

Muiden ja myös oman aktiivisuuden vähetessä kuitenkin elokuvien pisteyttely Leffatykissä on ollut minulle aina tärkeä ajanviete. Samalla se on jonkinlainen mittari tai historia siitä, millaista kamaa sitä on tullut tapitettua läpi vuosien. Sen takia minua ainakin kauhistuttaisi ajatus, että joku päivä äkkiarvaamatta sivusto lakkaisi olemasta. Koetapa siinä muistella, mitä pisteitä olet tänne 11 vuoden aikana lätkinyt 1700 leffalle. Sadat kommentit ja arvosteluni toki ovat myös yksi kiinnostava kurkistus milloin minkäkin ajanjakson mielenmaisemiin.

Mietinkin, osaako joku "varuiksi" suositella jotain hyvää vastaavaa listaustapaa leffapisteytyksille, jos tässä saisi aikaiseksi nimike nimikkeeltä kopioinnin joskus aloitettua? IMDb lienee ehkä yleisin, tuskin mitään Excel-tiedostoa noista osaa helposti hakata kasaan. Tavoitteena varmaan mahdollisimman ikuinen tietokanta jossain netissä, koska itsekin tuollaisen filen onnistuu herkästi hukkaamaan.

Joku
Käyttäjä
1192 viestiä

23.08.19 klo 14:03 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ite listaan katselemani filmit sekä tänne, että IMDB:hen. Tältäpuolen löytyy myös top-listana omaan elokuvahyllyyn päässeet leffat. Leffatykki on ollu myös itelle monen vuoden ajan jo todella tärkeä keskustelupalsta, ja paikka jossa pääsee vähän purkaan ajatuksiaan elokuvista. Hienoa porukkaa riittää, ja juttuakin ainakin jonkin verran. Ite oon facebookissa parissakin elokuvaryhmässä, mutta harvemmin siellä saa mihinkään niin syvällisiä ja tarkasti pureutuvia mielipiteitä ja arvosteluja kun täällä. Siksi tänne aina tulee palattua, ja päivittäin tulee kommentteja luettua.

Kiitokset kaikille jotka jaksaa täällä vielä rupatella, sekä kommentteja että arvosteluja kirjoitella. Nostan virtuaalista hattuani teille. Etenkin toi barbaarikeskustelu on itelle esitelly ihan uuden elouvagenren jota aloin tutkimaan. Täytyy muuten varmaan noin niinkun yleisesti pykätä pari muutakin pienten alagenrejen keskustelutopicceja pystyyn. Ite oon tällänen vannoutunu eksploitaatio-roskaleffamies, ja olis kiva keskustella esimerkiks eläinkauhuista, post-apokalyptisistä leffoista, blaxploitaatiosta ym. vähän syvemmin, ja ihan omina aiheinaan. Monestihan noita genrejä tulee sivuttua sillain ohimennen, mutta itse ajattelin että vois sellasta pienimuotosta arvosteluntynkää tms kirjotella aina kun jotain alagenrejen leffoja tulee katsottua. Entiä saitteko tästä ajatuksesta kiinni, mutta eniveis, tulen varmaan avaan pari uutta topiccia jossain kohtaa ku ehdin remontti ja muuttohommilta vähän pidemmäks aikaa tähän näppiksen ääreen.

Uytp7
Tähtääjä
36 viestiä

23.08.19 klo 15:55 - linkitä tähän kommenttiin: #

Itselle leffatykki on ollut ja tulee olemaan tärkeä sekä rakas paikka, täältä harrastukseni sai kipinää vuonna 2010, sillä tiellä ollaan edelleen. Osittain porukka on vaihtunut, moni hyvä kirjoittaja kadonnut täysin linjoilta ja noin poispäin, tästä huolimatta en suuresti sure tykin nykyistä tilaa, olen edelleen täysin tyytyväinen siihen sisältöön, mitä täällä näen enkä ole koskaan kaivannut suurieleistä foorumipöhinää, vaikka kiva toisinaan sitäkin osastoa on lukea. Toki enemmänkin sisällöntuottajia (lue kommentit ja arvostelut) mahtuisi ja persoonallisille teksteille yms. löytynee aina kysyntää.

Itse en täältä aio poistua kuin jalat edellä, joko minun tahi leffatykin. IMDB:hen olen minäkin vuosien ajan pisteytellyt, tänne tuotetut omat arvostelut ovat tallessa, olen miettinyt myös kommenttien kopiointia johonkin, eiköhän osa noista kannata säästää ja pupeltaa jonnekin muualle, missä saa äänensä kuuluviin. Olen samaa mieltä ettei päivittämätön etusivu ainakaan houkuttele tekemään käyttäjätiliä tänne, mutta yleisemminkin elokuvat eivät herätä (suomessa) niin suuria tuntoja, että suhteellisen marginaaliselle sivustolle monikaan vaivautuisi näennäisesti kuuroille korville kirjoittelemaan. Pidetään me sitten pienemmällä porukalla sitäkin enemmän ääntä!

John117
Käyttäjä
127 viestiä

05.02.20 klo 22:06 - linkitä tähän kommenttiin: #

Wanhoja viestejä, kommentteja ja arvosteluja selanneena aktiivisimmat ajat epäilemättä takanapäin. Uytp7 osuu naulan kantaan sivun ulkomuodon "seksikkyydessä" mutta eipä tuolle mitään mahda jos ylläpitäjät ovat kelkan jättäneet. Viimeiset puolitoista vuotta ollut niin paljon tekemistä opiskelun,työn, harrastusten ym. kanssa ettei yksinkertaisesti jäänyt paljoa aikaa leffoille ja sarjoille ja sitäkin vähemmän paloa niistä analysoinnille. Miihkalille toisesta ketjusta: Mukava taas "palata" ja yritetään tosiaan kirjoitella hieman useammin tänne. Tämä paikka on ainut sivu/foorumi jossa minulla on käyttäjä naamalärvin ja erään toisen some applikaation lisäksi ja jonne on mukava ajasta jääneen retrohenkisyyden(jkeh, kjeh) ja hyvien tyyppien vuoksi taas aktivoitua.

Kookosbanaani
Käyttäjä
1138 viestiä

30.04.20 klo 16:17 - linkitä tähän kommenttiin: #

Brutus kirjoitti:

Facebookin muutaman ihmisen spedeilyryhmät taas... ei puhuta niistä.

Itse olen yhdessä tällaisessa ryhmässä, jossa on tosin useampi sata jäsentä. En rupea tässä nimeltä mainitsemaan ryhmää, enkä oheisella tekstikatkelmalla ketään sen erityisemmin kritisoimaan leffamaun tai vastaavan suhteen. Porukkaa kyseisessä ryhmässä on sen verran paljon, että leffamaut vaihtelee laidasta laitaan, mutta valitettavan usein on vain tietyt äänessä. Ainakin 90 % postauksista on joko kasariäksöniä, slasher-kauhua, sekalaista meemimateriaalia, käppäisiä arvosteluita uusimmista blockbustereista tai sellaisista jotka kaikki on nähnyt ja joista kaikki sanottava on jo sanottu ja sitten postauksia uusimmista hankinnoista. Taide-elokuvista tai sellaisista ns. "kuolleista" genreistä, kuten esimerkiksi samuraileffoista, uuden aallon ranskalaisista rikoselokuvista ja vastaavista on todella vähän juttua. Anime on taas sellainen, jota siellä aika aktiivisesti vierastetaan ja melkein jokaiseen tähän liittyvän postauksen kommenttiosiossa on pohdintaa siitä, miksi anime ei kyseisille henkilöille avaudu ja miksei tule koskaan avautumaan. Jonkin verran siellä on juttua myös esimerkiksi kidutuspornosta ja jopa WWE:stä.

Itse olen tästä ryhmästä saanut vähän sellaisen kuvan, että siellä on liikaa ns. "äijäilyä", eli kolme-nelikymppiset leffaharrastajat joiden katseluvalikoima on suhteellisen rajallista, on siellä yliedustettuina. Ja edellinen kasaritoiminta-esimerkki mielessä pitäen, sellaisia joille leffojen katsominen on yhtä kuin ajaisi harrikalla kesäisellä maantiellä Motörheadin pauhatessa. Ei sillä, tykkään minäkin välillä katsoa toimintaa ja jotain aivot narikkaan -osastoa, mutta itse kaipaisin lisää maustetta leffoista keskusteluun, enemmän kokeilunhalua ja vähemmän ennakkoluuloja. Ei tarvitse tykätä mykkäelokuvista tai Tarkovskista, mutta erästä vanhempaa ja viisasta entistä tykkiläistä siteeratakseni: "hienostunut elokuvaihminen lukee vaikka vessan seinäkirjoitusta, jos löytää siitä jotain hienostunutta". Uuden ja erilaisen kokeilu on minusta se, mikä leffaharrastuksessa on parasta. Jos katsoo vain genrerajojen puitteissa, niin se muuttuu harrastuksesta työksi.

Jurpo
Tähtääjä
1133 viestiä

01.05.20 klo 02:00 - linkitä tähän kommenttiin: #

Itse olen niin ikivanha Leffatykin ukko että muistan ajan jolloin täällä oli erilliset, omat kriitikkonsa. Sitten sivusto kasvoi ja kaikkea muuta sellaista. Onhan tämä muuttunut hiljaisemmaksi, mutta jostain syystä olen sinnitellyt mukana. Yhteen aikaan olin paljon aktiivisempi arvostelija (mieluummin teen tuloksia kuin vain olen mukana) ja nyt se on vaikeutunut syystä tai toisesta. Kärsivällisyyteni ei vaan ei tahdo riittää elokuvien katsomiseen mikä on aika outoa Kenneth Branaghin nelituntisen Hamletin ollessa yllättävän sähäkkä leffa. Toisaalta taidan olla ainoa "kriitikko" (ero kriitikon ja "kriitikon" välillä on palkassa) joka on päässyt nelinumeroisiin arvostelumääriin.

Keskustelut