Yhden proffan vinkin innoittama aloitin tällaisen lukuprojektin, missä tarkoituksena on lukea samanaikaisesti Dostojevskin ja Nietzschen tuotantoa. Nämä kaksi kirjoittajaa elivät samaan aikaan, käsittelivät samoja aiheita ja jälkimmäinen myös tunsi Dostojevskin keskeisen tuotannon, mutta miesten näkökulma on täysin eri: Nietzsche oli ateisti ja Dostojevski uskova kristitty. Tässä jos missä on henkevää ajavietettä kaikille kaunokirjallisuudesta, filosofiasta ja eksitentialismista kiinnostuneille.

Ensimmäisenä tuli tulettua Dostojevskin Kellariloukko (tai Kirjoituksia kellarista), eli Dostojevskin näkemys aikansa luuserimiehen psykologiasta. Tämän tarinan päähenkilö on vähän liiaksikin omiin ajatuksiinsa rakastunut mies, joka ei kuitenkaan osaa tai halua muuttaa ajatuksiaan konkreettisiksi teoiksi, enintään suuriksi puheiksi. Todellisuudessa päähenkilö pelkääkin muita ihmisiä ja haasteita, mistä syystä tämä ei ikinä pääsekään elämässään eteenpäin tai kasva henkilönä, arvoiltaan tämä mies onkin jämähtänyt lapsellisen nihilismin ja omahyväisyyden tasolle. Niin merkityksetöntä tämän miehen elämä on, että tämä näkeekin verisiä loukkauksia ja uhkauksia sellaisissakin pienissä eleissä, joita useimmat ihmiset eivät edes huomaa.

Nietzscheltä tuli ensimmäisenä luettua Epäjumalten hämärä, mikä siis kirjoittajan itsensä mukaan on ehkä paras johdanto tämän monitulkintaiseen ja hankalaan filosofiaan. Tässä on siis juttua yli-ihmisestä, hyvän ja pahan tuolle puolen asettumisesta, moraalin uudelleenarvioinnista, kristinuskon vastustamisesta, ym. Kaikki klassiset Nietzschen ajatukset lyhyesti pähkinänkuoressa. Ihminen on jotain, joka on ylitettävä! Venäjällä nämä Nietzschen ajatukset saivat viime vuosisadan alussa kiehtovan hengellisen tulkinnan, jossa kaikella edeltävällä haettiin jonkinlaista uuden ajan korkeampaa henkisyyttä ja ihmisyyttä etc. Erittäin kiehtovaa kamaa.

Seuraavaksi Dostojevskilta luvassa Muistelmia kuolleesta talosta, eli nimensä mukaisesti muistelmateos kirjoittajan pakkotyövuosilta Siperiasta, jonne Dostojevski päätyi osallistuttuaan nuorusvuosinaan vallankumouksellisen liikkeen toimintaan. Tämä on ehkä jo tyylinsä vuoksi helpoin ja kevyin kaikista Dostojevskin romaaneista, samalla yksi parhaista muutenkin kuin tekijänsä bibliografiassa. Tässä on kaikki olennainen Dostojevskin nerokkaasta ihmistuntemuksesta taitavaan tarinankerrontaan ja maailmankuvaan. Kuvaillessaan vankilan olosuhteista Dostojevski tulee pohdiskelleeksi ihmisyyttä, työtä kärsimystä, uskoa ja moraalia, ylipäänsä asioiden merkityksen tärkeyttä ihmismielen eheydelle ym. Muistinko jo mainita, että tässä on yksi hienoimmista romaaneista koskaan? Nietzschekin oli fani.

Toinen Nietzscheni on Näin puhui Zarathustra, joka on mystisen romaanin muotoon kirjoitettu filosofinen teos. Omasta mielestäni tämä taitaa jopa olla kirjoittajansa helpoiten lähestyttävä ja viihdyttävin kirjanen. Nietzschehän sairasti jotain tuntemattomaksi jäänyttä vaivaa, ja miehet sepustukset ovat jo sen epävakauden ja sekavuuden vuoksi hyvin ”vapaamuotoisesti” kirjoitettuja – paitsi tämä. Yksinkertaisessa juonessa Zarathustra astuu alas vuoreltaan matkaamaan ja kohtaamaan ihmisiä keskustellen näiden arvoista ja näkemyksistä liittyen vaikkapa Jumalan ja moraalin olemassaoloon, kärsimyksn ja kuoleman todellisuuteen, ajan luonteesta, yli-ihmisestä, ym. perus Nietzsche-juttuja. Kirjoittaja itse piti tätä pääteoksenaan, enkä ihmettele yhtään minkä vuoksi.