Tekoälyjen kehitys ja elokuvat

En tiedä onko täällä kukaan muu vielä koettanut ChatGPT:tä, joka on siis tämän hetken edistynein tekoäly ja toimii vähän jonkun symbolisen laskimen tavoin, missä koneelle on syötetty jättimäiset määrät kaikenlaista dataa ja teetetty loputtomat määrät erilaisia malleja, joiden avulla se generoi vastauksia mihin tahansa tehtävään mitä sille antaa. Se on vähän kuin superälykäs kaveri, joka auttaa ja antaa sulle vastaukset mihin tahansa mitä siltä keksii kysyäkään.

Olen tässä koetellut sen rajoja syöttämällä sille kaikkia tekstijuttuja eri tyyleillä, eri aiheista ja kielillä, koodia, matemaattisia todistuksia, ja enimmäkseen jälki on ollut hämmästyttävää, tuolla pystyisi periaatteessa kirjoittamaan kokonaisia kirjoja, leffakäsikirjoituksia ja vaikka mitä voittavia bisnesstrategioita mitä vain käyttäjä keksiikään. Ainut vaatimus on, että käyttäjän on itse oltava kartalla asioista ja yksilöitävä tarkkaan ne jutut mitä oikeasti haluaa, joten perus yleissivistys ja koulutuksen tarve tuskin maailmasta häviää, vaikka tuollainen tekniikka yleistyisikin.

Pistin vielä demonstraation vuoksi sen kirjoittamaan lyhyen negatiivisen arvostelun Leijonakuninkaasta suomeksi:

Disneyn alkuperäinen Leijonakuningas on pettymys. Vaikka elokuva on visuaalisesti hämmästyttävä, tarina on yksinkertainen ja ennalta-arvattava. Elokuvan animaatio on hieno, mutta se ei pysty peittämään tarinan puutteita. Ääninäyttely on melko hyvä, mutta hahmojen kehitys jättää paljon toivomisen varaa. Musiikki on korkeatasoista, mutta se ei pysty pelastamaan elokuvaa.

En suosittele tätä elokuvaa kenellekään joka etsii syvällistä ja vaikuttavaa tarinaa. Se sopii vain niille jotka haluavat viihdyttävän ja kevyen elokuvan katsomiseen.

Jos jossain tulisi tuollainen vastaan, niin kuinka moni osaisi arvata vähän kömpelöstä suomenkielestä riippumatta, ettei sitä ole kirjoittanut ihminen ollenkaan?

Omaan silmään hyppää ainakin heti tekstin geneerisyys ja pinnallisuus, suurin osa siitä datasta on varmaankin juuri tuollaista mikä ei mene lainkaan yksityiskohtiin tai sisällä mainittavia tyylittelyjä, ulkopuolisia viitttauksia, vertailua muihin leffoihin, perusjuttuja syvällisempää rakennetta, ironiaa, epätavallisia tulkintoja ja spekulaatiota ym. Kyseessä on siis aika valjua tekstiä, ja se tuottaa hyvin pitkälti samanlaista kamaa vähän eri muodossa ellei siihen huolella erittele kaikki mitä siltä haluaa. Kaikkia mainittuja juttuja se ei välttämättä täysin ymmärräkään.

Ihan mielenkiintoista nähdä, miten tällainen tekoäly jatkossa vaikuttaa elokuvakulttuuriin ja elokuvakritiikkiin, ainakin käsikirjoittajien ja toimittajien on nostettava rimaa luovuutensa suhteen. Kokeilin tekoälyn kanssa tuottaa matemaattisen todistuksen Riemannin hypoteesiin, mutta koska tuollainen teknologia perustuu valmiiseen dataan, niin se osaa lähinnä replikoida ja jäljitellä sille syötettyä aineistoa eikä luoda mitään oikeasti itsensä ulkopuolisia rakenteita. Henkilökohtaisesti tällainen asetelma jopa inspiroi miettimään kaikenlaisia uusia luovia niksejä, mitä tällaisella härvelillä on vaikeampi tuottaa.

Kyllä tuollainen teknoäly olisi kiva vaikka missä. Luultavasti katselisin teknoälyn tekemiä elokuvia ihan yhtä suurella nautinnolla kuin muitakin elokuvia. Alkuperäistä Leijonakuningasta en tosin ole nähnyt. Me ostettiin lapsille joululahjat tarjouksesta, saivat tyytyä Pocahontakseen, se oli tarjouksessa R-kioskeissa.

Joskus katselin dokumenttielokuvan 1960- tai 1970-luvulta. Siinä kerrottiin tällaisen tietokoneohjelman avulla laadituista sävellyksistä ja yhtä esitettiinkin. Kuulosti ihan yhtä tasapaksulta kuin moni muukin sävellys. Autoa ajellessa tai ruohoa leikatessa olisin kernaasti kuunnellut. Kuuntelen usein ruohoa leikatessa radiota, minulla on sellaiset kuulonsuojaimet, jossa on radio. Valitettavasti ei ole ollut varaa hankkia niitä parempilaatuisia, näissä pyrkii toinen kanava päälle tiukemmissa nurmenmutkissa.

En tiedä tarvitaanko elokuvan tekijältä mitään suurempaa yleissivistystä. Eivätköhän ammattitaiteilijat tee taidetta samaan tapaan kuin polkupyöräilijät ajelevat polkupyörällään - kun on kerran sen taidon oppinut, niin siitä vain polkea posottaa. Lueskelin asioikseni Tolstoin kirjaa Tunnustuksia, jossa hän mainitsee aikansa kirjailijain (myös itsensä) arvelleen tekevänsä taidettaan opettaakseen ihmisiä. Mitä he ihmisille oikein yrittivät opettaa, sitä he eivät osanneet määritellä. Kopiksessa oikeusopin opettaja totesi tunneilla usein humoristisesti, että hän ei sano opettaako hän tässä nyt oikeusoppia vai eläinoppia vai jotain muuta. Että se pitää kuulijan itse päätellä. Aika usein tunneilla leijaili open itsetehostuksen sakea ilmapiiri. Lukion rehtorilla taas oli tapana kuljeskella luokissa kyselemässä erilaisten sanojen merkityksiä. Hän saattoi kysyä "Mikä on banaani? Onko se sitrushedelmä, kuulakärkikynä vai antenni?" Meillä oli aikaisemmassa asunnossamme talon katolle asennettuna tv:n katselua varten banaanijohto. Niin ainakin isäni sitä nimitti. Katsoin äsken netistä, että jotain sellaisia johtoja ja liittimiä onkin. En tiedä asennetaanko niitä katoille. Banaani sen sijaan ei ole sitrushedelmä vaan wikipedian mukaan marja. Netin mukaan banaaninmuotoisia kuulakärkikyniä on saatavilla, eivätkä ole järin kalliitakaan. Niin että kai se aina riippuu siitä miten asiaan suhtautuu, nimittäin se mikä se banaani milloinkin on. Nuorna poikana luin Kai Pahlmanin kirjan Banaanipotku. Mutta ainakaan se ei liity tähän.

Itse uskon muutaman päivän kokeilun perusteella, että tuollaisesta tekoälystä on ehkä enemmän iloa kaikenlaisen koodinpätkien ja yksinkertaisten asiatekstien ja artikkelien kirjoittamiseen, joissa ei ehkä niinkään tarvitakaan mitään kaavamaista tekstiä ihmeellisempää. Viime aikoina on paljon puhuttu kouluesseiden ja opinnäytteiden väärentämisestä tuon kanssa, mutta tähän todennäköisesti kehitetään jonkinlainen tekoälyavusteinen ohjelma nykyisen plagiaatintunnistuksen tueksi tai siirrytään soveltaviin ja suullisiin tehtäviin, jollaisia ainakin yliopistovaihtareiden mukaan maailmalla tehdään paljonkin.

Mutta leffakässäreiden tuottajana tuo tekstitekoäly on harvinaisen kömpelö. Olen koettanut huvikseni generoida käsikirjoituksia monen suosikkisarjani kuvitteellisiin jaksoihin, ja siitä tuloksesta huomaa että se tekoäly pyrkii lähinnä tulostamaan mahdollisimman suoraviivaisen ja kaavamaisen tekstin niillä annetuilla ehdoilla, kaikki juoni ja dialogi on enemmän tai vähemmän suoraa kierrätystä sarjan muista jaksoista, ja useammalla yrittämällä sama kaava ja peruskliseet toistuu tarinasta toiseen pienin muutoksin. Noita lukiessa pystyy jopa suoralta kädeltä nimeämään ne jaksot mitä se tekoäly siinä kierrättää.

Tässä muutama yksinkertainen esimerkki mitä itse sain:

- Rocko's Modern Lifessa Rocko katsoo tylsistyneenä televisiota. Heffer ilmestyy ovelle ja kutsuu Rockon uuteen huvipuistoon. Lopulta Rocko palaa takaisin kotiinsa.

- Beavis ja Butt-Head katsovat televisiota ja lähtevät ostamaan hampurilaisen. Kummallakaan ei ole rahaa, joten kaksikko palaa takaisin kotiin katsomaan televisiota.

- Ren ja Stimpy katsovat televisiota. Ovelle ilmestyy Powdered Toast Man ja kutsuu kaksikon mukaan taistelemaan jotain roistoa vastaan.

- Ren ja Stimpy katsovat toisessakin käsiksessä televisiota. Hetken kuluttua kaksikko lähtee tekemään omaa animoitua televisiosarjaansa.

- Gargoylesin käsiksessä murtomiehet iskevät katedraaliin, Goliath ja kumppanit pieksevät näistä ilmat pihalle ja vetäytyvät takaisin pimeyteen.

- Gargoylesin toisessa käsiksessä muutin annettuja komentoja eeppisempään suuntaan, ja lopputulos oli muuten sama, mutta tällä kertaa taisteltiin myös mahtavaa velhoa vastaan.

- Seinfeldin jaksossa Jerry ja George keskustelevat Georgen näpistämästä leivästä, dialogi loppuu Jerryn nasevaan sarkastiseen toteamukseen. Georgen pakkomielle voileipiin on sarjassa sellainen toistuva vitsi ja Jerryn sarkastinen punchline vakio. Se keskustelutilanne oli kanssa suoraan sarjasta yhdestä jaksosta.

Koetin vähän samaa eri tyyleillä ja kirjallisilla nimillä, ja tulin lopputulemaan, että tuo tekoälykään ei kykene ymmärtämään James Joycen Finnegans Waken omituista logiikkaa, saati sitten replikoimaan sitä kunnolla. Jos siis jostain löytyy esimerkiksi Joycen, Alejandro Jodorowskyn tai Allan Holdsworthin kaltaisia aitoja oman tiensä kulkijoita, joihin ei voi suoraan soveltaa tai yleistää mitään valmiita malleja, niin käytännössä kyseessä on sokeita pisteitä tällaisille vehkeille. Kaikenlainen ihan peruskliseinen bulkkikama tehdään jatkossa aivan varmasti enemmän tai vähemmän tällaisen kanssa. Ehkä kirjallisessa mielessä tästä on sen verran iloa, että tekoälyn kanssa on helppo kokeilla kaikenlaisia orastavia ideoita ennen mihinkään kirjoitustyöhön ryhtymistä, tyyliin eri slangien, puheenparsien ja retoristen keinojen sekoittamista asiatekstiin, ym.

Testasin huvikseni myös kuvia generoivaa vastaavaa tekoälyä, ja sehän vasta mielenkiintoinen peli on. Vahvimmillaan tuollainen on luodessaan kaikenlaista abstraktia ja geometristä taidetta, mutta huonoimmillaan ihmisten kanssa, sillä tekoälyllä on pahoja vaikeuksia ymmärtää esimerkiksi kasvojen ja käsien kaltaisten yksityiskohtien logiikkaa. Vielä vaikeammaksi menee karikatyyrien kanssa, joita tekoäly ei käytännössä kykene luomaan ollenkaan. Koska piirretyt ja klassinen animaatio perustuu karikatyyrille, niin ainakin siinä tarkoituksessa tekoäly on taiteellisessa mielessä enimmäkseen hyödytön kapistus.

Vähän optimistisesti uumoilen, että sitä mukaa kun kaikki ihan perustason setti menee tällaisen muutamassa sekunnissa generoituja kierrätyskäsiksiä suoltavan automatisoidun tekoälyn hommaksi, vähän enemmän valtavirtaan taipuvaisetkin alkavat arvostaa perinteistä enemmän yksilöllistä luovuutta, rajoja rikkovaa kekseliäisyyttä ja yleensä ainutlaatuisia leffakokemuksia.

Brutus kirjoitti:

Seinfeldin jaksossa Jerry ja George keskustelevat Georgen näpistämästä leivästä, dialogi loppuu Jerryn nasevaan sarkastiseen toteamukseen. Georgen pakkomielle voileipiin on sarjassa sellainen toistuva vitsi ja Jerryn sarkastinen punchline vakio. Se keskustelutilanne oli kanssa suoraan sarjasta yhdestä jaksosta.

Tuosta Seinfeldistä (sarjaa en ole seurannut) tuli mieleen miten serkkuni aikoinaan kiteytti italialaisten Trinity-elokuvien juonen: "Tuo pienempi ukko syöp tuon isomman ukon evväät ja sitten ne ruppee tappelemmaan." En ole jaksanut näitäkään elokuvia katsella, joten en tiedä miten oikeassa serkkuni saattoikaan olla.

Melko usein sarjoissa ja samoista hahmoista kertovissa elokuvissa samat ainekset toistuvat niin usein että se väljähdyttää katsomisnautintoa. Jännitteen ylläpitäminen ei ole helppoa. Aristoteles jo aikoinaan totesi murhenäytelmistä, että tarinan kehittelyjakso saattaa olla ihan innostava, mutta loppua kohden tehot hiipuvat. Ei ihan täsmälleen näillä sanoilla kirjoittanut, mutta ajatuksen tasolla ainakin.

Eilen oli Puoli seitsemän ohjelmassa haastateltavana muotisuunnittelija Ritva Falla, joka kertoi aikoneensa kirjoittaa dekkarin, jonka nimi olisi "Muotitaiteilijan kuolema". Siinä kuulemma ei kuolisi muotitaiteilija vaan ne muut. Jos tämäntyyppisiä kommervenkkejä syöttäisi tekoälylle eli opettaisi sen laatimaan jänniä käänteitä tarinaan, saattaisi siltäkin syntyä muutakin kuin tv:n katselua ja kaupungilla käyntiä. Falla saattaa muuten vielä kirjoittaa sen dekkarinsa.

Finnegans Waken tasoinen kirjallisuus on minulle turhan vaikeata, en edes aio yrittää. Nyt olen koettanut innostua Aale Tynnin suomentamista Shakespearen soneteista, mutta kun myötäänsä pitää koettaa ymmärtää sitä suomennostakin niin taidanpa passata. Ehkä olen enempi sellainen Koskenniemi-Hellaakoski-tason lukija. Tai huimimmillaan Szymborska saattaa maistua. Hänen maanmiehensä Stanislaw Lem taisi kirjoitella arvosteluja kirjoista, joita ei ollut olemassa. Luultavasti kirjoitti arvostelut ilman tekoälyä.

Jautsi kirjoitti:

Finnegans Waken tasoinen kirjallisuus on minulle turhan vaikeata, en edes aio yrittää.

Tämä nyt menee jo off-topiciksi, mutta mun lukioaikojen äikänope oli ihan hulluna tuohon Finnegans Wakeen, varmaan jos on ikänsä lukenut kirjan tai pari päivässä ja työkseenkin opettaa kieliä, niin ei siinä mitkään majakovskitkaan enää riitä kunnon kikseihin, vaan pitää olla äärimmäisintä äärimmäistä mitä kirjojen ja kansien välistä vaan löytyy. Miekkosen mukaan siinä pitäisi olla jotain ihan johdonmukaista sisältöäkin, mutta harva taitaa olla koskaan päässyt ensimmäistä sivua pidemmälle. Pituutta sillä opuksella siis taisi olla 700 sivua, ja kieli oli sekaisin kaikkea mahdollista kiinasta ja englannista siansaksaan. Kummallista kyllä, siitä on ilmeisesti tehty jotain filmatisointejakin.

Meillä taitaa tässä maailmassa olla Skynetit ja Halit olemassa ennen kuin kukaan osaa varmasti edes sanoa, kertooko Finnegans Wake ylipäätään yhtään mistään.

Eilen oli Puoli seitsemän -ohjelmassa puhetta tekoälyn käytöstä taiteessa. Puhuttiin taiteilijan yhteisluovuudesta tekoälyn kanssa. Ohjelmassa kuvattu tekoäly tuskin ihan heti paikalla määrää miten taidetta tehdään. Puoli seiskan -reportaasin perusteella:

"Tekoäly tarjoaa taiteilijoille uuden työkalun ja välineen, jolla voi miettiä omaa työskentelyään uudella tapaa. Leikkikaverin, jolla voi omia ideoitaan pallotella.

Tekoäly vaatii taiteilijalta kykyä adaptoitua uuteen."

Radio1:ssä puhuttiin eilen Tiedeykkösessä 3D-mallinnuksesta lääketieteen apuvälineenä. Tuntuivat pystyvän rakentamaan uudet luut jos on vaikka kasvonsa menettänyt. Aivan hämmästyttävää! "Tiedeykkönen: Konetekniikan mallinnuksesta vauhtia ihmisen luun ja kudosten korjaukseen - jopa kasvojensiirtoon".

Elokuva on minulle kuin satukirjan kiehtova tarina ja sen parempi, jos se kirja on vielä kauniisti kuvitettu. En odota elokuvalta ajatteluani mullistavaa kerrottavaa, otan sen ajanvietteenä. On mukavampi odottaa vähän ja joskus yllättyä iloisesti kuin vaatia paljon ja pettyä solkenaan.

Jautsi kirjoitti:

Eilen oli Puoli seitsemän -ohjelmassa puhetta tekoälyn käytöstä taiteessa. Puhuttiin taiteilijan yhteisluovuudesta tekoälyn kanssa. Ohjelmassa kuvattu tekoäly tuskin ihan heti paikalla määrää miten taidetta tehdään. Puoli seiskan -reportaasin perusteella:

"Tekoäly tarjoaa taiteilijoille uuden työkalun ja välineen, jolla voi miettiä omaa työskentelyään uudella tapaa. Leikkikaverin, jolla voi omia ideoitaan pallotella.

Tekoäly vaatii taiteilijalta kykyä adaptoitua uuteen."

Tuollaista itsekin olen ajatellut. Tekoäly soveltuu hienosti kaikenlaisten orastavien ideoiden kokeiluun ja luonnosteluun, mutta huonosti varsinaisen taiteen tekemiseen.

Tässä viimeisen viikon aikana omien ja muiden kokeilujen kautta on ainakin tuon ChatGPT:n illuusiot karisseet oikein urakalla. Joku esimerkiksi oli koettanut kirjoittaa jenkkipolitiikan kuumista aiheista ja poliitikoista eri näkökulmista puolesta ja vastaan, ja huomasi että tuo tekoäly ei hyväksy tiettyjä oikeistolaisia näkökulmia ollenkaan. Kun tuosta nousi kohu, niin tekoälyn ylläpitäjät alkoivat tasapuolisuuden vuoksi sensuroimaan joitain vasemmistolaisiakin näkökulmia. Tässä on tekoäly ollut pystyssä vasta muutaman kuukauden, ja kaiken maailman poliittisilla lobbareilla ja muilla iilimadoilla on jo nyt kätensä hartioita myöten manipuloimassa mistä kirjoitetaan ja miten.

Mitä olen koettanut, niin nytkään tuon kanssa ei voi kirjoittaa esimerkiksi romanttista tarinaa jossa mies ja nainen rakastelevat, koska seksi on vaarallista ja tappaa. Tuollaisesta saa vähintään varoituksen tekoälyn luvattomasta käytöstä. Nyt kun jenkkitouhuista puhutaan, niin miten kauan tuollaisella pystyy kirjoittamaan jotain esimerkiksi evoluutiosta, kromosomeista tai ylipäänsä mistään sukupuolisista asioista edes tieteellisestä näkökulmasta, koska jokuhan niistäkin siinä hullujen paratiisissa varmasti kohun nostaa.

Mieluummin pitäisin ainakin itse kaikki tuollaiset keinotekoiset automaatit poissa omista tekemisistäni ihan vain sen vuoksi, ettei niihin voi näköjään yhtään luottaa. Ja tämä touhu on siis vasta aivan alkumetreillä, vielä tulee filtteriä ja muuta kiusaa vaikka kuinka niin ettei mielikuvituskaan riitä.

Olen itsekin leikkinyt Chat GPT:n kanssa. Olen huomannut, että ainakin englannin kielellä se taitaa eri kirjoitustyylit todella hyvin ja kykenee tuottamaan uskottavia pastisseja monesta eri lajityypistä ja monen eri aikakauden kirjallisuudesta. Sen sijaan juonet ovat yleensä kaavamaisia ja varsinkin lopetukset tahtovat olla epätyydyttäviä, sillä niistä yleensä puuttuu yllätyksellisyys tai jännitteen luonteva huipentuminen ja laukeaminen. Harmillisesti tuo botti muuttuu myös koko ajan krantummaksi ja tylsemmäksi, kun siihen asennetaan kaikenlaisia suodattimia, joiden on tarkoitus estää väärennösten ja muiden laittomuuksien tehtailu.

Tässä kuitenkin esimerkki goottilaisesta romaanista, jonka kirjoitutin botilla. Kehotteena olivat päähenkilöiden nimet ja tittelit, ”Gothic romance penned in the Victorian style” sekä perusajatus sopimuksesta Saatanan kanssa ja sen vääjäämättömistä seurauksista. Esimerkiksi naispääosan ulkomuodon kuvaus poliittisesti epäkorrekteine sanankäänteineen tuli suoraan koneesta ilman eri käskyä. Mielestäni muutenkin aika aidon oloista kamaa:

Chat GPT kirjoitti:

In the great city of Baghdad, in the palace of the caliph Mourahdin, a sybarite of the highest order, there lived a witch-wife named Zuleikah. Zuleikah was a beautiful woman, with skin as dark as the night sky and eyes that sparkled like stars. She hailed from the distant land of Hindoostan, and had come to the court of the caliph as a gift from a conquered king.

Mourahdin was enamored of his new wife, and spent many hours in her company, drinking sweet wines and listening to her soft voice as she sang to him in her native tongue. But Zuleikah was not content to live a life of luxury and ease. She yearned for power, and soon began to seek out dark and forbidden knowledge.

One day, she came upon an ancient tome that spoke of a djinn, a being of black powers and knowledge even darker. The djinn was said to dwell in the palace of subterranean flame, deep beneath the city of Baghdad. Zuleikah was intrigued, and began to study the book, learning the words of the ancient ritual that would call forth the djinn from its fiery prison.

At last, on a dark and stormy night, Zuleikah and Mourahdin performed the ritual, calling forth the djinn from the depths of the earth. The djinn appeared before them, a terrifying figure with eyes that glowed like embers and a voice like the crackling of flames. The caliph and his wife were awestruck, and asked the djinn to grant them their deepest desires.

The djinn, being a creature of malevolent cunning, granted their wishes, but in a way that twisted them to its own ends. Mourahdin, who had always yearned for more wealth and power, was given a fortune beyond his wildest dreams, but at the cost of his soul. Zuleikah, who had always craved knowledge and power, was given great magical abilities, but at the cost of her sanity.

But the djinn's true purpose was not to grant the wishes of mortals, but to ensnare them in its web of darkness. And so, in time, Mourahdin and Zuleikah fell under its sway, becoming mere pawns in its schemes. They grew increasingly cruel and ruthless, using their wealth and power to oppress the people of Baghdad and to indulge their own depraved desires.

At last, the people of the city had had enough, and they rose up against the evil caliph and his witch-wife. Mourahdin was captured and thrown into the palace of subterranean flame, whence the djinn had come, to suffer for all eternity. Zuleikah, upon learning of her husband's fate, followed the custom of her native land and committed the ritual of suttee, casting herself into the flames to join him.

And so, the reign of the sybaritic caliph Mourahdin and his witch-wife Zuleikah came to an end, and the djinn, its power over them broken, was forced to return to the depths from whence it came. The people of Baghdad breathed a sigh of relief, and vowed never again to summon forth such dark and terrible powers.

Sitten taas esimerkiksi nu metal ei taittunut härveliltä lainkaan. Halusin angstisen, muka-vihaisen sanoituksen, jossa uikutetaan rankkaa lapsuutta. Arvioikaa itse, miten hyvin botti onnistui:

Chat GPT kirjoitti:

My Daddy, my role model, my guide
Through the struggles and the triumphs, by my side
He taught me how to be strong, how to fight
Showed me the value of hard work and what's right

My Daddy, my hero, my rock
Through the good times and the bad, he never stopped
My Daddy, my inspiration, my guide
I'll forever be grateful for the lessons he provided

Pyysin myös Elvis-henkistä sanoitusta, joka menee jo hyvin vahvasti tahattoman komedian puolelle. Voisi ehkä sopia johonkin Elvis-elokuvia parodioivaan kreisikomediaan. Laulun edetessä yhä useampi ohikulkija tempautuu rock & rollin kuninkaan tehnhon vietäväksi ja riisuu arkivaatteensa, joiden alta paljastuvat Vegas-kaudelta tutut valkoiset vaatteet...

Chat GPT kirjoitti:

Verse 1:
Well I woke up this morning, feeling oh so fine
The sun was shining and everything was just fine
I put on my blue suede shoes and grabbed my guitar
I was ready to rock and roll and go real far

Chorus:
Cause I'm an Elvis man, yeah I'm an Elvis man
I'm gonna shake, rattle and roll all across this land
I'm an Elvis man, yeah I'm an Elvis man
I'm gonna sing and dance and do all I can

Verse 2:
I walked down to the corner, where I always go
To meet up with my friends and put on a show
We started singing and playing, and the crowd went wild
They were clapping and dancing, and making us smile

Chorus:
Cause we're Elvis men, yeah we're Elvis men
We're gonna shake, rattle and roll all across this land
We're Elvis men, yeah we're Elvis men
We're gonna sing and dance and do all we can

Bridge:
So come on everybody, and join the fun
We're gonna rock and roll until the day is done
We're the King's men, and we're here to play
We're gonna make you feel alright, come what may

Chorus:
Cause we're Elvis men, yeah we're Elvis men
We're gonna shake, rattle and roll all across this land
We're Elvis men, yeah we're Elvis men
We're gonna sing and dance and do all we can.

Nuohan ovat kaikki ihan mahtavia! Sympaattisin on tuo isän ylistys, angsti saattaa piillä rivien välissä, ehkä on jätetty musiikille ja esitykselle oma mahdollisuutensa säväyttää? Elvismiehillä tuntuu myös menevän lujaa. Jos joskus opin englantia, niin varmaan kokeilen tuota teknoälyä. Tosin informaatiotekonokia ei ole ihan parhaiten hallussani, jos nyt mikään on.