Blaxploitaatioelokuvat

Foorumin päävalikkoonLeffat yleisesti › Blaxploitaatioelokuvat

Joku
Käyttäjä
1203 viestiä

20.12.20 klo 13:49 - linkitä tähän kommenttiin: #

Terve!

Ajattelin että nyt olis korkea aika laittaa oma topic bläkkäreille, eli blaxploitaatioelokuville. Oon kerännyt ja katsellut jo jokusen vuoden genren elokuvia, mutta juurikaan mitään keskustelua tai ajatuksenpurkua ei oo näistä tullu saatua aikaseks. Hyllystä löytyy varmaan sellanen kolmisenkymmentä genren elokuvaa. Niille jotka miettii, että mitä se blaxploitaatio tarkoittaa, niin kyseessähän on tälläinen exploitaation alalaji joka syntyi 70-luvun alulla. Blaxploitaatiofilmeissä sankari tai sankaritar on tummaihoinen, ja yleensä valtaosa hahmoista muutenkin. Elokuvat on yleensä vahvan yhteiskuntakriittisiä pinnan alta, ja antaa todella hyvää ajankuvaa 70-luvun alun amerikan mustan väestön yhteisöstä, ja siitä miten vähemmistö sai edelleen kokea syrjintää ja väheksyntää. Tää välittyy monissa alan leffoissa, ja usein pahiksena saattaakin heilua valkoinen rikas huumeparoni, joka levittelee douppia köyhään mustien asuttamaan kaupunginosaan, tai vähintään tälläisen huumekeisari kätyri. Genressä on nähty myös sekoituksia muista elokuvan tyyleistä, kuten kauhuelokuvista. Yleisin tyyli on kuitenkin rikoselokuva, joka sijoittuu köyhille kaduille tai vankiloihin. Peilaa tuon ajan rikollisuuden riuduttamaa katujengielämää ja sen sivuoireita hyvin. Blaxploitaatiogenren lähtölaukauksena pidetään usein Melvin Van Peeblesin elokuvaa Sweet Sweetback's Baadasssss Song -elokuvaa, mutta elokuva joka räjäytti pankin oli Richard Roundtreen tähdittämä, kaksi jatko-osaa ja remakeakin poikinut Shaft, joka on kyllä edelleen genren parhaita elokuvia. Blaxploitaatio genrenä alkoi kuihtua kultavuosiensa 1972-1975 jälkeen, mutta satunnaisia pilkahduksia on nähty myöhemminkin, ja vielä 2000-luvulla tuli esimerkiksi mahtava tribuutti/parodia Black Dynamite. Ihan hiljattain tuli myös elämänkerrallinen filmi bläkkäriajan elokuvantekijästä Rudy Ray Mooresta. Moorea My name is Dolemite nimeä kantavassa elokuvassa esitti Eddie Murphy.

Musiikki on tietysti blaxploitaatiofilmeissä myös mustien muusikoiden esittämää soul ja funk henkistä jumputtelua, joka sopii kyllä täydellisesti tän lajityypin filmeihin, ja on sittemmin kyllä vakiinnuttanu asemansa elokuvissa ihan mutenkin. Musiikki on iso osa näiden filmien profiilia. Tunnetuimpia artisteja jotka tuohon aikaan bläkkärien soundtrackeille teki musaa lienee Bobby Womack, James Brown, Isaac Hayes (joka näytteli myös itse) ja Curtis Mayfield. Myöhemmissä elokuvissa esimerkiks Quentin Tarantinon vahvasti blaxploitaatio -vaikutteisessa Jackie Brownissa kuultiin juuri tuota tuon ajan blaxploitaatioelokuvissa kuultua musiikkia. Olihan leffassa pääosassakin koko genren naisnäyttelijöistä tunnetuin ja tuotteliain, Pam Grier. Omissa kirjoissa Jackie Brown nousee Tarantinon tuotannossa just sinne kärkikastiin, ja lämmittää mieltä nähdä tätä yhden omista lempigenreistä tyyliä noudateltavan niin hienosti, mutta hillitysti, ettei tuu sellasta liian pastissimaista fiilistä siitä.

Itelle henkilökohtaisesti blaxploitaatioleffat jokseenkin iski heti ensimmäisistä näkemistäni genren leffoista lähtien. Ekat oli varmaankin Coffy , Foxy Brown ja Shaft. Nämähän on varmaankin ylipäänsä ne genren tunnetuimmat elokuvat. Sittemmin on tullu sukellettua ihan tosissaan näiden filmien pariin, eikä loppua kiinnostukselle ainakaan vielä näy. Nyt ajattelinkin että tähän ketjuun vois hiukan aina kirjotella mietteitä, kun tulee tän lajityypin filmejä katseltua. Laskeskelin, että katselupinossa olis noin 15 genren elokuvaa odottelemassa katselua, osan olen nähnyt aiemmin, mutta suurin osa on aiemmin katsomattomia. Toivottavasti muut innostuu myös kirjotteleen suosikkejaan ja suosituksiaan tähän, jos täältä genren ystäviä löytyy. Arvosanat laitan itse genreä ajatellen, eli samaan tapaan kuin muitakin exploitaatioelokuvia ajatellen. Neljän tähden exploitaatioelokuva ei välttämättä ole neljän tähden elokuva noin niinkun muilla mittareilla, mutta näitä pisteytyksiä ei kannata ottaa niin vakavasti. Fiilispohjalta mennään siis.

Katsoin tässä tänään heti yhden bläkkärin, joka olikin näkemättä aiemmin. Puhuin tossa aiemmin, että genressä sekoilteltiin myös muita tyylilajeja siihen tyypilliseen blaxploitaatioon. J.D.'s Revenge on juuri sellainen tyylisekoitus perinteistä blaxploitaatiota ja kauhuelokuvaa, tai yliluonnollista trilleriä. Leffassa 1940-luvulla parittaja JD Walker murhataan hiukan hämärissä olosuhteissa. Sitten elokuvan siirryttyä nykyhetkeen, 70-luvulle, alkaa J.D:n kostonhimoinen henki rienata tavallista rehellistä taksikuskia, Isaacia. J.D:n räyhähenki alkaa vähitellen ottaa Isaacia haltuunsa, kehitellen kostoa hänen murhansa takana olleille miehille. Tästä sitten syntyy jos jonkinmoista hämmennystä, ja partaveitsi heiluu kun Isaac alkaa käyttäytyä kuin parittaja-J.D aikanaan. Kielenkäyttö on genrelle ominaisesti törkeää ja väkivalta veristä. J.D's Revengen tunnelma on paikoin oikeasti tosi onnistunut, ja vaikkei se jännitystä varsinaisesti luo mitenkään saumattomasti, on se silti todella mielenkiintoinen kummitustarina. Tälläsiäkään elokuvia ei tule yhtäkään toista mieleen. Sijaintina on vielä New Yorkin tai Losin katujen sijaan vähemmän nähty New Orelans. Siitä pointseja ehdottomasti. Näyttelijätyö on hyvällä tapaa överiä osittain, ja osittain ihan aidosti toimivaa. Tässä nähdään muuten esimerkiks mainio Lou Gossett Jr., kreditoituna tosin pelkästään Lou Gossett -nimellä. Musat on perinteistä groovea, kuten on totuttu kuulemaan. Leffan on ohjannut Arthur Marks, joka on ohjannut myös muita genren elokuvia, kuten Friday Fosterin, joka varmaan tullaan myös käymään läpi tässä ketjussa myöhemmin.

Kaikenkaikkiaan J.D's Revenge on erittäin nautittava, vähän vähemmän tunnettu blaxploitaatioelokuva. Kotimaista julkaisua tästä ei liene olemassa lainkaan, mutta brittiläisen Arrow-videon blu-ray ei ole mitenkään harvinainen, tai erityisen kalliskaan hankinta. Blu-raylla on englanninkielinen tekstitys ja bonuksina mm. tuore dokumentti tän leffan teosta, jonka aion ehdottomasti katsoa myöhemmin. Suosittelen vahvasti jos kiinnostaa, niin hankkimaan tämän julkaisun. Suoratoistopalveluista en osaa sanoa löytyykö J.D.'s Revengeä, mutta eipä tuokaan mahdotonta liene.

"I'm going to teach you once and for all, to fuck with J.D Walker!"

Elokuvalle helpot kolme ja puoli tähteä.

Miihkali
Moderaattori
2646 viestiä

20.12.20 klo 19:09 - linkitä tähän kommenttiin: #

Justiinsa luin tuossa, että Mandingo - palkkasoturi oli osa kokonaista tuoteperhettä. Olen nähnyt elokuvan muutama vuosi sitten, ja senkin tiesin, että kyseessä oli filmiversio kohu- ja menestysromaanista. Mutta sitä en arvannut, että niitä kirjoja oli kymmenittäin ja elokuviakin kaksi. Kaikki ilmeisesti käsittelevät syvän etelän orjien lisääntymistä. Tuoteperheen aloittaja Kyle Onstott oli eksentrinen ja äveriäs poikamies, joka harrasti koirien jalostamista. Onstottin ja sarjan vaiheista on tehty kiinnostavan oloinen kirjakin, jota en ole kuitenkaan vielä toistaiseksi ehtinyt hankkia.

Isäni muuten kävi aikoinaan katsomassa Mandingon tuoreeltaan teatterissa, ja jopa suositteli sitä minulle. ”Ihan hirvee, mutta vaikuttava,” tai jotain sinne päin.

Vilperi
Käyttäjä
17 viestiä

22.12.20 klo 08:57 - linkitä tähän kommenttiin: #

Genre on tosiaan mielenkiintoineen. Löysin varsin ison kattauksen lajityypin leffoista YouTubesta. Varmasti suurin osa on nähtyjä, mutta toivottavasti joukosta löytyy joku uusikin.
https://www.youtube.com/r...itation+movies+of+the+70s

Joku
Käyttäjä
1203 viestiä

28.12.20 klo 16:04 - linkitä tähän kommenttiin: #

The Black Godfather (1974)

Hienon exploitatiivisen nimen omaava The Black Godfather eli musta kummisetä on bläkkärien aallonharjalla 1974 valmistunut rikoselokuva. Tyyliltään suorastaan erittäin tyypillinen yksilö genreään ajatellen. Tarina kertoo pikkurikollisesta nimeltä JJ, joka sattuman kautta päätyy oman alueensa rikollispomoksi. JJ:n ainoa este koko mestojen haltuunottamiselle on valkoisten johtama heroiniikartelli, joka pukkaa herskaa mustille köyhille jatkuvalla syötöllä. JJ saa puolelleen huumeiden vastaiset radikaalit, ja myös entisen oppi-isänsä, paikallisen gangsteripomon kukistaakseen valkoiset huumediilerit.

Leffa on kokonaisuutena melko tasapaksu. Pääosan esittäjä Rod Perry (The Black Gestapo) on tässä melko karismaton ilmestys, ja hahmona JJ jää monessa kohtauksessa muiden jalkoihin, vaikka hänen olis tarkoitus olla se baddest muthafucka of them all. Black Godfatheria riivaa myös hitaus. Toimintaa on aivan liian vähän, ja vaikka tässä rakennetaan ihan hienosti jännitettä elokuva loppua kohti, on nimenomaan elokuvan lopetus varsinainen pannukakku. Hyvä musiikki ja ihan hauskat sivuhahmot pelastaa sentään aika paljon. Kuitenkin lopputulos jää todella keskinkertaiseksi, ja täytyykin suositella mielummin hyvin samankaltaista, mutta todella paljon parempaa Larry Cohenin ohjaamaa Black Caesaria, jossa pääosan vetävä Fred Williamson on kaikkea muuta kuin karismaton!

Katsoin tän Elstreet Hill Entertainment nimisen brittiläisen levittäjän dvd:ltä. Ei voi julkaisua kyllä kehua, tää oli just näitä halvimpia mahdollisia kämä-dvd:itä. Ei tekstitystä, suoraan VHS:ltä ripattu leffa ja rupinen ääniraita. Parissa kohtaa oli oikeesti vaikee nähdä mitä ruudulla tapahtuu, ja osa dialogista meni myös ohi tuon tunkkaisen äänen takia. Leffa löytyy muuten todennäköisesti Youtubesta, jos kiinnostaa katsoa.

Ei huono missään nimessä, mutta melko mitäänsanomaton ja lattea genrensä edustaja.

Keskustelut