Spaguwesternit!

Foorumin päävalikkoonLeffat yleisesti › Spaguwesternit!

Miihkali
Moderaattori
2657 viestiä

05.04.21 klo 21:27 - linkitä tähän kommenttiin: #

Hyvä topic! Tässä mietteitä.

Spagettilänkkärit olivat yksi ensimmäisistä elokuvagenreistä, joista toden teolla innostuin. Loppujen lopuksi niitä ei kuitenkaan tullut hirveän montaa katsottua, joten en voi väittää olevani mikään asiantuntija. Ensimmäisenä katsoin tietysti dollaritrilogian, ja rahvaanomaisuuden uhallakin totean, että Hyvät, pahat ja rumat on lajityypin paras elokuva.

Huuliharppukostajakin on hyvä, mutta ehkä hieman raskassoutuinen. Siihen ei aina jaksa keskittyä, mutta elokuvateatterissa se toimii. Django - kostajasta tykkään myös, mutta en osaa sanoittaa, miksi. Ehkä se on se yleisen makaaberi tunnelma ennemmin kuin mikään yksittäinen seikka.

Salainen paheeni on kuitenkin Enzo Castellarin Caramba - paholainen kannoilla eli Keoma. (Kuka näitä nimiä on oikein keksinyt?) Se on varmaan koko genren kokeellisin elokuva, jopa ähkyyn asti. Juoni on täynnä raamatullisia viittauksia tuhlaajapojasta ristiinnaulitsemiseen. Noita-akan hahmo on luonteeltaan täysin symbolinen enkä tulkitse häntä todelliseksi ihmiseksi ensinkään, eli mukana on myös maagisen realismin aineksia. Kuvauksessa ja leikkauksessa elokuva jaksaa yllättää toistuvasti, ja erityisesti takaumat on integroitu tarinaan omaperäisesti ja tehokkaasti. Temaattisesti käsitellään mm. rasismia ja isänmurhaa. Näyttelijäkaarti on melkeinpä spagettiwesternin kuka kukin on: Franco Nero, Woody Strode, William Berger, Donald O’Brien...

Elokuvan musiikkia haukutaan usein, mutta tavallaan diggaan siitäkin. Ideanahan on siis, että sanoitukset vaihtuvat aina kohtauksen mukaan ja kuvaavat päähenkilöiden mietteitä. Mielestäni ihan sairaan siisti oivallus, joka sukulaisuussuhteisiin keskittyvän melodraaman kanssa tuo elokuvaan oopperan tuntua.

Se, mikä Keoman todella erottaa kilpailijoista, on elokuvan emotionaalinen voima. Franco Neron kemiat muiden näyttelijöiden kanssa pelaavat erinomaisesti. Keoman ja hänen isänsä suhde on täynnä intiimiä lämpöä, joka välittyy ilman sanojakin. Nero ja Woody Strode ovat myös loistava duo, ja Stroden hahmo ylipäätään on kaikessa ristiriitaisuudessaan ja traagisuudessaan erinomaisen tarkkanäköinen luomus. Erinomaisesti toimii myös Keoman ja naispääosan suhde. Tunteita mitä ilmeisimmin on, mutta ne eivät missään vaiheessa kehity fyysiseksi läheisyydeksi. Kumpikaan ei lopulta uskalla tunnustaa rakkautta, ja sitten onkin jo liian myöhäistä.

Elokuvan loppuhuipennus on katkeruudessaan sydäntäsärkevä. Itken aina sitä katsoessani, itken kuin lapsi. Länkkärien yleiseen kyynisyyteen lisää ahdistavuutta se, että Keomalla on aitoja tunteita ja aitoja ihmissuhteita. Hän on heikko ja viallinen. Rakkautta hän ilmaisee lähinnä raa’alla väkivallalla omaistensa vihollisia kohtaan. Lopussa olisi aika aloittaa jälleenrakennus, mutta Keoma ei tähän kykene vaan pakenee vastuuta. Siksi myös hänen voittonsa ovat pohjimmiltaan merkityksettömiä.

Keoma ei mielestäni ole pelkästään erinomainen elokuva, vaan se tarjoaa myös pistävää kritiikkiä lännenelokuvien traditioita ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta kohtaan. Valitettavasti elokuvaa heikentää monien spagettilänkkärien helmasynti, eli pieni budjetti ja kiireinen tekoaikataulu, jotka näkyvät saumojen yleisenä repsottamisena.

Alla vielä ulkomuistista pisteytykset näkemilleni spagettilänkkäreille. Muutama saattaa puuttua, mutta tärkeimmät lienevät luettelossa:

Django - kostaja
Hyvät, pahat ja rumat
Huuliharppukostaja
Caramba - paholainen kannoilla
Suuri hiljaisuus
Vain muutaman dollarin tähden
Nimeni on Nobody
Maahan, senkin hölmö!
Kourallinen dollareita
Sabata - salaperäinen ratsastaja
Mannaja
Kostajat
Luoja armahtaa, minä en

Bonuksena vielä ranskalainen länkkäri Haudat vailla nimeä, jolle olen näköjään Tykissä antanut 4 ja puoli tähteä.

Joku
Käyttäjä
1222 viestiä

05.04.21 klo 22:58 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miihkali kirjoitti:

Ensimmäisenä katsoin tietysti dollaritrilogian, ja rahvaanomaisuuden uhallakin totean, että Hyvät, pahat ja rumat on lajityypin paras elokuva.

Eipä tuossa mitään. Kyllä pidän sitä itsekin genren järkälemäisimpänä ja aidosti parhaana taidonnäytteenä. Se on kuitenkin ei pelkästään spagettiwesternin saralla, vaan ihan ylipäätään todella merkittävä teos elokuvahistoriassa. Toki on monia spaguja jotka yltää viihdearvoltaan lähes samoille viivoille, mutta sitten jos tarkemmin aletaan tarkasteleen, niin Leonen magnum opus vie kuitenkin metrien mitalla voiton.

Miihkali kirjoitti:

Salainen paheeni on kuitenkin Enzo Castellarin Caramba - paholainen kannoilla eli Keoma.

Keoma on muuten aivan mainio elokuva! Enzo G. Castellari on aina ollu mun mielestä todella kova toimintaohjaaja. Ylipäänsä suosikkejani, mitä tulee italialaisiin ohjaajiin. Äijä keikkuu tyyliltään jossain Sam Peckinpahin ja Walter Hillin tienoilla, joskin monesti vähän halvemman oloisella otteella. Jokatapauksessa Keoma on yks Castellarin mestarillisimmista filmeistä. Kyseessä on nimenomaan todella omaperäinen italowesterni, koko genren viimeisiltä vuosilta vieläpä. Niinsanottu iltatähti. Vaikka Keomassa on tottakai genren kliseitäkin mukana, niin siinä on jotain mikä nostaa sen reilusti keskivertolänkkärin yläpuolelle, ja tuo siihen sellasta tosi raikasta otetta. Musiikkipuoli on tosiaan melko "erikoinen", ja muistaakseni ittee rupes rassaan sen naislaulajan ääni jossain kohtaa, mutta ideanahan tuo on loistava. Toinen saman aikakauden spagu joka jää monesti myös vähälle huomiolle, on Suomessakin dvd:nä julkaistu Sergio Martinon ohjaama Mannaja. Mulla on muuten tuossa pari aika mielenkiintoista genren elokuvaa Castellarilta odottamassa katselua. Toinen on Hamletin tarina sijoitettuna villiin länteen. Nimeltään "Johnny Hamlet". Ja toinen kantaa peruspitkää spagunimeä: "Kill Them All and Come Back Alone". Näistä sitten lisää tuonnempana..

Keskustelut