Leffagenre joka ei vaan iske?

Foorumin päävalikkoonLeffat yleisesti › Leffagenre joka ei vaan iske?

Dekkari
Käyttäjä
260 viestiä

17.10.19 klo 05:39 - linkitä tähän kommenttiin: #

Brutus kirjoitti:

törkykomediat kotimainen junttivastine

Kyseiset lajityypit ei ole itsellenikään koskaan auenneet. En ole suurinta osaa Kummelin vitseistä oikeen koskaan tajunnut. En vaan nää siinä miitään hauskaa, että jollain hahmolla on villapaita ja tekoviikset ja puhuu "hassulla tavalla". Mielestäni kuitenkin suomessa osataan tehdä komediaa, vaikka se vaikea tyylilaji onkin. Muunmuassa elokuvat Klassikko (2001) ja veljekset (2011) ovat hyviä kotimaisia mustan huumorin elokuvia.

Brutus
Käyttäjä
1008 viestiä

17.10.19 klo 12:17 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miihkali
Moderaattori
2657 viestiä

17.10.19 klo 14:38 - linkitä tähän kommenttiin: #

Itse pidän erityisesti Studio Julmahuvista. Myös Lapinlahden Linnuilla on hyvä valikoima nokkelia ja sopivan häijyjä sketsejä, mutta valitettavasti ne on haudattu sinne kehnompien joukkoon. Bändillähän oli aikoinaan sellainen käytäntö, että joka viikko kokoonnutaan ajatuspajaan, johon kaikkien jäsenten on tuotava uusi sketsi-idea. Eli määrä edellä mentiin, mutta on siellä laatuakin joukossa.

Jostain syystä en ole koskaan oikein innostunut komedioista. Ei tämä mikään kategorinen kieltokaan ole, mutta joku niissä vain tökkii. Ehkä olen vähän tosikko. Naureskelen harvemmin ääneen, vaikka komedia olisi arvostettukin. Ja jos jokin on vaivaannuttavaa katseltavaa, niin komedia joka ei naurata.

Kaikkein vähiten pidän draamakomedioista. Se tarkoittaa yleensä sitä, että ei uskallettu tarttua vakavaan aiheeseen suoraan ja rehellisesti, mutta kovin montaa vitsiäkään ei jaksanut kehitellä. Välillä tosin käy niin, että heittäydyn elokuvaan täysin ja olen jälkeenpäin ihan fiiliksissä, jumalauta mitä draamaa. Sitten luen Wikipediasta, että jaaha, se olikin tarkoitettu komediaksi. Tosikko mikä tosikko.

Pidän kyllä komedioista, jos ne vedetään kunnon perseilyksi, tyyliin Mies ja alaston ase. Vakavampien aiheiden käsittelykin voi huumorin keinoin toimia, jos se on riittävän mustaa ja tarkkanäköistä. Esimerkiksi Brianin elämä tai Mustan kyyn neljäs tuotantokausi ovat todella purevia mutta samalla myös hillittömän hauskoja satiireja.

Brutus
Käyttäjä
1008 viestiä

17.10.19 klo 16:11 - linkitä tähän kommenttiin: #

Joku
Käyttäjä
1223 viestiä

17.10.19 klo 18:23 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tuossa tajusin tänään Ringiä katsellessani, että japsihorrori ei oikein oo mun juttu. Oon nähny joitain hyviäkin, mutta liian usein oon pettyny noihin. Näyttelypuoli on jotenkin aina niin melodramaattista, monet tuo mieleen jotkut saippuaoopperat. Tää kyllä pätee oikeestaan kaikkeen aasialaiseen kauhuun. Tarinat on aina joistain hengistä tai aaveista. Äh. En nyt yleistä, että kaikki olis paskaa, mutta esimerkiks just Ringu on mun mielestä aivan auttamattoman yliarvostettu teos. Jännitys ja pelottavuus puuttuu täysin, tunnelma paikoin ihan kohdallaan, mutta kokonaisuutena todella valju elokuva maineeseensa nähden.

Miihkali
Moderaattori
2657 viestiä

17.10.19 klo 19:12 - linkitä tähän kommenttiin: #

Brutus kirjoitti:

Julmahuvi on joo kanssa kova, itse on tullut katsottua vaan jotain irtosketsejä kavereiden kanssa laneissa, mutta ne on aina olleet tosi hyviä.

Kannattaa kyllä ehdottomasti katsoa Studio Julmahuvi kokonaisuudessaan. Sen ideahan nimenomaisesti on, ettei huumori rakennu nopeiden irtovitsien tykitykselle, vaan kokonaisuus itsessään on absurdilla tavalla hauska. Tavallaan sarja liikkuu jopa metatasolla, koska se on viime kädessä parodia TV-kanavasta. Hauska ja omalaatuinen lähtökohta, ja myös toteutus on priimaa.

Pää kylmänä, Nanookista en tosin perusta.

Kookosbanaani
Käyttäjä
1139 viestiä

27.10.19 klo 00:21 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sorruin itsekin tämän keskustelun siivittämänä katsomaan Julmahuvin.kokonaan. Tämä jäi ysärillä kokonaan välistä, kun en osannut tuolloin vielä edes lukea ja sittemmin olen sivuuttanut tämän kokonaan, kun kukaan ei tunnu tästä enää kauheasti puhuvan leffaelitistien kuppikuntien ulkopuolella. Onneksi kyseessä on "vain" kahdeksan jakson sketsisarja, mikä helpotti bingewatchaamista, mutta kuten itse tykkään todeta, määrä ennen laatua. Tämä olen todennut jo esimerkiksi sarjojen Fawlty Towers ja Blackadder tapauksissa, jotka ovat brittikomediaa parhaimmillaan. Julmahuvin jälkeen voin sanoa tämän olevan paras suomalainen komediasarja mitä olen nähnyt ja selvästikin idealtaan uniikein.

Kuten Miihkali jo totesikin, Julmahuvi on metaa ja jo siitä syystä eräänlainen kuriositeetti suomikomedian mittapuulla. Sketsien laatu on aika tasaisen hyvää koko kaheksan jakson ajan ja omia suosikkejani ovat mm. 70-luvun Kekkoslovakia-skeneä huikeasti mukaileva Z-Salamapartio, Kettua ja muita saksalaisia dekkarisarjoja parodioiva Die Kühe, jossa etsivät tuhlaavat enemmän aikaansa kahvin juomiseen, missaten samalla sangen ilmiselviä johtolankoja sekä tietenkin ylimääräiset uutislähetykset seitsemän viikkoa kestäneistä valtakunnallisen yleislakon estämiseen tähtäävistä neuvotteluista. Tällaista sen pitäisi olla oikeassakin elämässä, eli suljetaan miehet neuvotteluhuoneeseen, josta ei ulospääsyä ole ennen kuin löydetään joku johdonmukainen ratkaisu ongelmaan. Kohokohtana koko sarjassa on jo legendaarinen Roudasta rospuuttoon, tuo sangen realistinen ja arkaluontoinen kuvaus suomalaisen maatalousisännän karusta elämästä. Miihkalin ohella en itsekään perusta kauheasti tosin Nanookista tai Muksuluurista, jotka molemmat tuntuvat pyörivän kummelimaisten itseään toistavien sketsien ympärillä ja joissa toistetaan samoja muka-hauskoja ääniä ja eleitä. Viimeinen kahdeksas jakso eskaloituu kyllä loistavasti, kun studio kamppailee romahtaneiden katsojalukujen parissa.

Kummelista kun täällä oli jo puhetta, niin itselleni on jäänyt niistä aika ristiriitaiset tunteet käteen. Kuten monen muunkin kohdalla, itsekin jouduin koulussa ja kavereilla väkipakolla tuijottamaan minuuttikaupalla Mansen poikien toilailuja, joiden taso vaihteli roimasti sketsistä toiseen. Sarjaa en ole koskaan katsonut kokonaan, kun jokaista "ihan ok" tai hyvää sketsiä seuraa aina jokin samaa peruskaavaa kierrättävä umpisurkea irtovitsi. Silloin kun Kummeli menee poliittiseksi satiiriksi, niin silloin se nappaa minunkin kaltaisen kyynisen parikymppisen mielenkiinnon. Pääministeri-sketsit nyt esimerkiksi ovat edelleenkin ajankohtaisia ja heijastavat liki täydellisesti Juha Sipilän kepuhallitusta. Mitä nyt pääministeri Jermu on huomattavasti Sipilää taitavampi suustaan, vaikka poliittinen itsesuojeluvaisto puuttuukin. Mutta sentään kerrankin ministeri joka kehtaa suoraan sanoa kusettavansa! Mitä tulee Kummeli-elokuviin, niin ne ovat olleet aika poikkeuksetta onnettomia omaan makuun. Stories on ylipitkä sketsikokoelma, Kultakuume on jokseenkin viihdyttävä roadmovie, mutta sen yksitoikkoinen junttihuumori ei juuri naurata, Jackpot oli ihan ok ja Alivuokralainen kauheata kuraa. Kummeli V on jäänyt toistaiseksi näkemättä, mutta Aleksi Mäkelä nyt ei saa koskaan mitään hyvää aikaiseksi.

Kummelit valitsen silti mielummin, kuin tusinan Pekko Aikamiespoika -elokuvia. Käsittämätöntä miten kyseisen leffasarjan loppuunmyydyistä dvd-julkaisuista pyydetään useita kymmeniä euroja, ihan kuin niillä olisi mitään oikeaa arvoa sen konkreettisen arvon sijaan. Ja niitäkin on tullut uudestaan myyntiin, eli kysyntää näyttäisi riittävän. Sen verran mitä olen itse Pekkoja nähnyt, niin voin todeta että edes Spede, yksikään Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsisarjoista tai edes Visa Mäkinen ei ole paskimmillaan yltänyt moisiin sfääreihin. En siedä Timo Koivusaloa ollenkaan ja muutenkin Pekot menevät jopa junttihuumorin saralta sieltä mistä aita on matalin.

Brutus
Käyttäjä
1008 viestiä

27.10.19 klo 00:49 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miihkali
Moderaattori
2657 viestiä

27.10.19 klo 12:14 - linkitä tähän kommenttiin: #

Timo Koivusalon tuotanto on malliesimerkki varman päälle pelaamisesta. Ensin Turhapuro-plagiaatteja, sitten lastenelokuvia ja henkilökuvia koko kansan rakastamista suurmiehistä. Koivusalon elokuvat eivät ole sanan varsinaisessa merkityksessä huonoja tai edes keskinkertaisia, pelkästään täysin yhdentekeviä. Eivät ne ratkaisevasti eroa tyhjän TV-ruudun tuijottamisesta.

Sitten se Koivusalo vielä haluaa itse tehdä elokuviinsa ihan kaiken, käsikirjoittamista ja musiikkia myöden. Aito kesäteatteri-auteur.

Kummeli on kyllä aikamoista tuubaa sekin. Ja kun se on lisäksi niin tolkuttoman suosittu, että sille altistuu tahtomattaan koko ajan. Konseptin tasolla kyseessä on kait jonkinlainen laajennettu sisäpiirin vitsi, josta koko kansakunta voi telkkaria katsomalla päästä osalliseksi. Minussa Kummeli on aina herättänyt kuitenkin vain säälinsekaista pitkästyneisyyttä. Mieleen on jäänyt pari kaverien kanssa aiheesta käytyä keskustelua.

Minä: ”En ole koskaan nauranut Kummelia katsoessani. En kertaakaan.”
Kaveri A: ”En usko!”

Minä: ”Tehdään sketsisarja, jossa ei ole mitään hauskaa.”
Kaveri B: ”Sellainen on jo tehty, sen nimi on Kummeli.”

Muksuluurista tykkään. Pää kylmänä, Nanook! liitettiin legendan mukaan Studio Julmahuviin protestina. Tilalla piti ensin olla tarkoituksellisen tylsä sketsi, jonka vitsi oli vitsien täydellinen puute. Näissä sketseissä talvisen maiseman poikki hiihtää yksinäinen mies. Hiihtäjä saapuu lopulta maalaistalon pihaan ja kertoo asukkaille jonkin todella lattean kaskun. Kun YLE ei innostunut asiasta, otettiin tilalle Nanookin seikkailuja.

EDIT: Tämä se oli. [www.youtube.com]

Jautsi
Käyttäjä
79 viestiä

28.10.19 klo 08:58 - linkitä tähän kommenttiin: #

En katsele kovin raakoja väkivaltaisia elokuvia, joissa sanoma on epärealistinen, esim. siten, että väkivalta esitetään jonkinlaisena viihteenä. Toisinaan elokuvissa sentään näkee miten pelkkä nyrkinisku kasvoihin voi aiheuttaa vakavia vammoja. Eipä semmoistakaan mielellään katsele.

Elokuvat, joissa yritetään taistella jotain vampyyreja tai muita sinänsä kuolemattomia olentoja vastaan tuntuvat niin pöhköiltä, etten viitsi enää edes yrittää niitten katselua.

Uuno Turhapuro -elokuvat katsoin joskus tv:stä, nyt eivät kiinnosta vähääkään. Tuntuu pahalta, kun ansioituneen näyttelijän kuoltua kerrotaan, että hänet muistetaan mm. Turhapuro-elokuvista.

Luultavasti olen katsellut joskus Kummisetä-elokuvat. Eivät kiinnosta nekään enää.

Aku Korhonen oli hieno näyttelijä. Kotimaisessa elokuvassa häntä vain on käytetty niin usein, että alkaa tympiä kun hän taas kömpii esiin jossain tärkeässä sivuosassa.

Dekkari
Käyttäjä
260 viestiä

29.10.19 klo 19:23 - linkitä tähän kommenttiin: #

Elokuvat, joiden tarkoitus on lähinnä vain tuputtaa vain jotain ideologiaa. Elokuva ei välttämättä suoraan esitä asiaa, mutta asia tulee esille rivien välistä (Vuorosanat, elokuvan tarina).

Itse elokuvan tarina on taas lähinnä tekosyy, että ideologiaa voidaan esittää.

Joitain poikkeuksiakin toki on. Esimerkiksi Deadaton Kannibaalien polttouhreja voidaan pitää elokuvana, joka paasaa väkivallasta.
Pidin elokuvasta, mutta toisaalta tulee mieleen, että onko elokuvaan annettu yhteiskuntakriittinen ideologia vain siksi, että väkivaltaa voidaan esittää niin paljon kuin elokuvassa on.

Välillä tulee sellainen olo, että mistä tahansa elokuvasta saadaan klassikko, jos se on yhteiskuntakriittinen tai sitä kutsutaan sellaiseksi.

Elokuva = 1/5
Sama + ohjaaja sanoo, että elokuvassa on yhteiskuntakritiikkiä tai jotain muuta sanomaa = 5/5

e: Pisteet eivät perustu mihinkään näkemääni elokuvaan.

Brutus
Käyttäjä
1008 viestiä

29.10.19 klo 20:02 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miihkali
Moderaattori
2657 viestiä

29.10.19 klo 20:24 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kansakunnan synty? Panssarilaiva Potemkin? Tahdon riemuvoitto? Tuulen viemää? Diktaattori?

Kaikki suorasukaista propagandaa, mutta laadukasta sellaista.

Brutus
Käyttäjä
1008 viestiä

29.10.19 klo 20:41 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miihkali
Moderaattori
2657 viestiä

29.10.19 klo 21:05 - linkitä tähän kommenttiin: #

Eli hyökkäävät, itsestäänselvät ja itsetarkoituksellisen poliittiset elokuvat tyyliin Okja olisivat parempia, jos ne olisivat parempia? Samaa mieltä.

Minulle poliittisten lässytyselokuvien suurin ongelma on yleensä niiden konformisuus. Jos natsi tekee natsielokuvan natsiyleisölle maassa jossa natsismi on ainoa sallittu ideologia, niin eihän siinä ole mitään mielenkiintoista. Tahdon riemuvoittokin muuttuu kiinnostavaksi ennen kaikkea historiallisessa perspektiivissä. Siinä on kansanmurhan resepti, ja sittenkin se on vaan niin hyvä. Ilman kognitiivista dissonanssia se olisi pelkkä tekniikkademo.

Brutus
Käyttäjä
1008 viestiä

29.10.19 klo 21:10 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miihkali
Moderaattori
2657 viestiä

29.10.19 klo 21:14 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jos Tahdon riemuvoitto olisi tehty Unkarissa ja kertoisi paikallisten monarkistien kesäleirikatselmuksesta, niin ei se kiinnostaisi ketään.

Hauska keskustelu, nautin siitä vilpittömästi. Harmi kun netissä kaikki ”kuulostaa” niin sarkastiselta, vaikka olisi oikeasti kivaa. Ollut aika pitkä päivä itselläkin.

Brutus
Käyttäjä
1008 viestiä

29.10.19 klo 21:19 - linkitä tähän kommenttiin: #

Dekkari
Käyttäjä
260 viestiä

29.10.19 klo 23:00 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miihkali kirjoitti:

]Tuulen viemää?

Kaikki suorasukaista propagandaa, mutta laadukasta sellaista.

Olen nähnyt Tuulen viemää, mutta millä tavalla se on propagandaa? Kysyn ihan siis mielenkiinnosta. Onko syy Konfederaation ihannointi?

Miihkali
Moderaattori
2657 viestiä

30.10.19 klo 09:08 - linkitä tähän kommenttiin: #

Dekkari kirjoitti:

Olen nähnyt Tuulen viemää, mutta millä tavalla se on propagandaa? Kysyn ihan siis mielenkiinnosta. Onko syy Konfederaation ihannointi?

Kaipa se riippuu propagandan määritelmästä. Tuulen viemää ei ole minkään poliittisen toimijan tilaama PR-spektaakkeli, mutta ei sitä voi myöskään erityisen hienovaraisena pitää. Se ottaa selkeästi kantaa kansaa jakaneeseen poliittiseen kysymykseen. Tämän kannan puolesta se johdonmukaisesti argumentoi, ei katsojaa haastaakseen vaan tämän käännyttääkseen. Romaanin kirjoittaja Margaret Mitchell ei myöskään ollut mikään epäpoliittinen romantikko, vaan tiukka Lost Cause -aktiivi.

Lähtökohta tuodaan suorasukaisesti esiin jo elokuvan alkuteksteissä:

Gone With the Wind kirjoitti:

There was a land of Cavaliers and Cotton Fields called the Old South… Here in this pretty world Gallantry took its last bow… Here was the last ever to be seen of Knights and their Ladies Fair, of Master and Slave… Look for it only in books, for it is no more than a dream remembered. A Civilization gone with the wind…

Merriam-Webster määrittelee propagandan seuraavasti:

Merriam-Webster kirjoitti:

2 : the spreading of ideas, information, or rumor for the purpose of helping or injuring an institution, a cause, or a person
3 : ideas, facts, or allegations spread deliberately to further one's cause or to damage an opposing cause

Tuolla perustella Tuulen viemää olisi helposti propagandaa, mutta niin olisi toisaalta mikä tahansa muukin sanomaelokuva. (Ensimmäisenä tulee mieleen Länsirintamalta ei mitään uutta.) Arkikielessähän propaganda yleensä yhdistetään jonkin virallisen tai ainakin vaikutusvaltaisen tahon viestintään, joka valheellisesti esitetään totena. Tietysti kirjailijat ja elokuvastudiotkin ovat vaikutusvaltaisia toimijoita, mutta niiden toiminnan ydin ei kuitenkaan ole yhteiskunnallinen vaikuttaminen vaan taide, ainakin periaatteessa.

Itse en ole koskaan katsonut Tuulen viemää niinkään poliittisena elokuvana, vaan enemmänkin traagisena henkilökuvana, kertomuksena voimakastahtoisen mutta itsekkään ja ailahtelevaisen naisen noususta ja tuhosta. Monien mielestä elokuvan jälkipuolisko ei yllä ensimmäisen tasolle, mutta minun kirjoissani juuri lopun kontrasti väriloiston ja aineellisen ylellisyyden sekä toisaalta sortuvan kulissiavioliiton ja Scarlet O’Haran henkisen rappion välillä on elokuvan kiehtovinta ja mieleenpainuvinta kuvastoa.

Brutus kirjoitti:

onkos muuten sellainen leffa tuttu kuin The Victory of Faith? Tarinahan menee niin, että Tahdon riemuvoitto kuvattiin kahteen kertaan kun Saksassa tapahtui välillä poliittisia puhdistuksia ja Victory on noista versioista ensimmäinen. Se löytyi muutama vuotta sitten jostain yliopiston kokoelmista, se varmaan nykyään ihan youtubessakin.

Meinasin ensin sanoa, että ei kuulosta tutulta, mutta kyllä se sittenkin jotain kelloja helistää. Olen varmaan lukenut siitä jostakin Röhmiä käsittelevästä tekstistä. Totalitaariset järjestelmät ovat paradoksaalisuudessaan kiehtovia, kun totuus voi muuttua radikaalisti yhdessä yössä ja entisistä sankareista tulee hetkessä epähenkilöitä. Saisikohan siitä mitään irti, jos katsoisi The Victory of Faithin ja Tahdon riemuvoitton peräkkäin?

Keskustelut