Leffagenre joka ei vaan iske?

Kauhu ei vaan erityisemmin kiinnosta, mutta en sitä yleensä ikinä katso. Joskus voisi kokeilla taas uudelleen tuota genreä. Vanhat Universalin kauhuelokuvat kuten Frankenstein ja Dracula pitäisi katsoa, mutta Jennifer’s Bodyn kaltaista leffaa tulen tuskin koskaan katsomaan.

Brutus kirjoitti:

Kaksi genreä saa tai ehkä tarkemmin alagenreä saa itsellä aina karvat nousemaan pystyyn puistatuksesta: romanttinen komedia ja supersankarit.

...

Ja sitten on romanttinen komedia... hyi olkoon. En ihan heti keksi ainuttakaan romanttista komediaa, mille voisi antaa paria tähteä enempää. Hienoja romanttisia draamoja sun muita on tehty menestyksellä vaikka kuinka paljon, mutta komediat on keskimäärin sisällöltään niin mauttomia ja hajuttomia, ettei niistä saa kyynisesti maailmanmenoa seuraava raavas ja läpeensä karvainen apinamies mitään irti. Nykyään miehen ja naisen välinen rakkaus ja jotenkuten normaalit ihmissuhteet on näköjään vielä sen verran poissa muodista, että hyvät romanttiset leffatkin alkaa olla jo kortilla.

Otan tästä nyt elämäntehtäväni löytää joku romanttinen komedia, minkä herra kelpuuttaa.

Omia suosikkeja:
1) Annie Hall
2) Enough Said
3) The Big Sick
4) About Time

- Nimim. romanttisten komedioiden puolestapuhuja / sanansaaattaja (virallinen)

Brutus kirjoitti:

Ainuttakaan en ole noista koskaan nähnyt. Annie Hall on pitänyt joskus katsoa ja Big Sick on ilmeisesti nyt teattereissa, joten joutuu vielä hetken odottamaan kotijulkaisua.

Voi tosiaan olla, että mennyt muutama tosi hyväkin romanttinen komedia ohi kun ei ole genre kauheasti kiinnostanut. Viimeinen romanttinen komedia joka tuli joskus katsottua taisi olla se missä Ben Stiller heittää mällit ja Cameron Diaz käyttää sitä hiusgeelinä. Laatua jou.

Kauheasti en ole genreä katsellut mutta tässä omat suosikit:

- Bridget Jones - elämäni sinkkuna ( helposti katsottava klassikko, varmaan suosikkini genrestä, kakkososakin on muistaakseni ok)
- Amelie (outoa söpöilyä)
- The Mexican (ei järin tyypillinen, enemmänkin rikosleffa mutta jos lällyily ei kiinnosta)
- Mighty Aphrodite (Rakkauden jumalatar) (lievästi ronski)
- Uneton Seattlessa (siirappiklassikko)
- Kun Harry tapasi Sallyn (lievää siirappia)
- Sinulle on posti@ (You've got mail) (kliseitä ja lisää siirappia, sopii hyvin jouluun!)

Vois lisätä niitä genrejä mistä ei pidä että ei ole off-topiccia... Musikaaleja on minun vaikea sietää, minua ei tosin enää niin haittaa niiden höperyys vaan kaikki on kiinni siitä pidänkö siitä musiikista. Useimmiten en. Westerneistä tuntuu menevän lähinnä vain Leonen länkkärit, vaikea pitää muista. Dokkareita on tullut katsottua aika vähän koska ärsyttää niiden epäobjektiivisuus ja henkilön (dokkarin tekijän) etualalle pistäminen.

Musikaalit on mullakin se yökkäystä aiheuttava genre.

Siinä määrin että vi##ttaa jopa Family Guy:ssä olevat musikaalipätkät.

Perkele. Ja Yäk.

Brutus kirjoitti:

En ihan heti keksi ainuttakaan romanttista komediaa, mille voisi antaa paria tähteä enempää.

En nyt viitsisi ryhtyä perustelemaan, joten mainitsen vain kaksi nimeä: Marilyn Monroe ja Audrey Hepburn.

Omaan leffamakuun ei osu yksikään lukuisista "Kropanvaihto"-leffoista.

Siis näistä missä kakaran tietoisuus siirtyy jommankumman vanhemman kroppaan ja päinvastoin.

Tai "Yhdessä Yössä Aikuiseksi"-Leffat.

Voi Hehheh sentään....

-Sit se oliski aikuisen kropas ja se menis silti vaa kouluu ( Aikuinen sotkee kakaroiden koristellulla fillarilla,hehheh) ja selittää kaverillee että "Hei mä oon mä hei eksä tunne?"

-Ja ihmettelee vessas kullikarvojaa ja menee aina lapsille tarkotettuihi juttuihi vaikkon aikuune hehhehhheh...

-Ja yrittää sinnikkäästi pukeutuu omiin vaatteisiinsa vaikka on metrin pidempi ja 50kg painavampi.

-Ja sit hei se menis töihi ja käyttäytys ku henkisesti vajaa lapsi mut silti se sit oliski siihen työhön tosi sopivaa ja hyvä juttu.Ja kaikki suunnittelujutut onnistuski tosi hyvin ku se niinku kattoo lapsen kantilta niitä.

(Se alkuperäinen,oikea henkilö on muuten aina Paras ja Arvostettu ammatissaan,mutta hieman "omalaatuinen".
Siksi sen kakaran älytön ceepeily työmaalla ei aiheuta juurikaan kysymyksiä,vähän voi rikkaan tilaajan edustajalla kulmakarva nousta tarkastuskäynnillä mutta hänet lytätään nopeasti koska "Kyllä se tietää mitä tekee,se o arvostettu Arkkitehti / Rakennuttaja / Psykiatri / Keksijä / Erikoisasiantuntija jolla on vaa hieman omalaatuiset Metodit")

En ole ikinä ymmärtänyt mikä näiden leffojen viehätys on.

Ehkä ne nolot tilanteet mihin väärässä kropassa oleva joutuu.
Mutta ne tilanteet on aina niin väkisinväännettyjä!
Joka leffassa.

Yäk.

Ja Perkele.

Toimintaelokuvista on tullut sellaista tusinatoimintakamaa. Elokuvia jotka ovat täsmälleen samanlaisia juonettomia, epäsyvällisiä, kierrätettyjä, mielikuvituksettomia kertakäyttö tuotteita.

Hollywood ulostaa näitä juurikin siitä syystä, että 70-80 luvulla syntyneet, 90-luvun paska toimintoihin rakastuneet miähet ovat taattu iso marginaaliryhmä, joka on taattu markkinarako mistä voi sitten penetroida rahaa. Rahaa tulee helposti ja vaivatta.

Käytän esimerkkeinä: Atomic Blonde ja Hitman's Bodyguard, Mechanic: Resurrection, sekä tietysti jo mainitsemani John Wick paska... jonka IMDB pisteytystä en pysty käsittämään sitten alkuunkaan. Olen sitä mieltä että Hollywood ostaa positiivisia arvosteluita ja elokuvia ylentäviä mielipiteitä... sekä tietysti lehtien antamia tähtipisteytyksiä, perseestä tekaistuilla hienon kuuloisilla kriitikkojen nimillä.

Mielestäni nämä " Aikuiset menee takaisin kouluun"-leffat ovat luokattoman typeriä.(Pun intented)

Siinä sitten revitään riemua siitä kun nelikymppiset äijät/ämmät bilettää teinareiden kanssa,tanssivat nolosti,vetävät suppilosta ja letkusta kaljaa ja polttavat pilveä,vähän tehdään ilkivaltaakin ja sitten lopuksi kuitenkin opiskellaan kunnolla ja kasvetaan ihmisenä paremmaksi..

*huokaus*

En muutenkaan oikein ymmärrä noita suppiloita. Ovatko ne yleisiäkin opiskelijabileissä?

Meidän aikaan litra muovipullo olutta esim. karhua, koffia tai sandelsia oli jo kova. Nykyään menee se pari bissee, mutta siideriä ja muuta tulee lipitettyä mielellään ettei tule vastareaktio vatsahappojen kanssa. Kovempi juttu kamujen kanssa toki on tämä viinitonkka eli hana. El tiempo tosin halvoista menisi harva se päivä. Yksi päivä opin rommitotin kanssa, että manteli ja lime appelsiinin kanssa on mannaa siepolle. Haaveena olisi näihin drinkkeihin tutustua enemmän kuin pelkät maitopohjaiset, kuten sininen enkeli etc.

Brutus kirjoitti:

Toisaalta onhan pekonin makuinen viina ja kondomitkin kovia juttuja Amerikassa, joten mistä sitä koskaan tietää.

Pekonin makuinen kondomi? No jo on!

Tämänkin voisi lisätä omaksi genrekseen. Itsenäiset jatko-osat. En keksi mitään niin huonoa jatko-osaa, kuin itsenäinen jatko-osa. Tilanne on siis se, että ensimmäisen osan hahmot, tarina ja muu vastaava on pyyhitty pois sekä laitettu tilalle käytännössä vanha elokuva uusiin puitteisiin. Joskus homma voi toimia ihan hyvin esimerkiksi Predator 2 (1990) oli ihan ok elokuva. En ole ensimmäistä osaa nähnyt, joten en pysty vertaamaan niitä. Joskus valitettavasti elokuva vain lainaa ensimmäisen osan nimeä (erityisesti silloin jos elokuva oli menestys), todennäköisesti markkinointia varten. Joskus itsenäiset jatko-osat luovat täysin järjettömiä aasinsiltoja edeltävään osaan.

En tiedä tehdäänkö enään itsenäisiä jatko-osia, mutta olen huomannut että sen kaltaiset jatko-osat jäävät melko helposti unholaan.

E: Sitten on tietysti näitä, jossa on alkuperäinen hahmo, mutta näyttelijä muutettu, sekin on aika huono juttu.

Olen varmaan tästä puhunut aiemminkin, mutta jatko-osia on kolmenlaisia:

• Uusi versio ensimmäisestä elokuvasta, pienin mutta merkityksettömin variaatioin. Esim. Perjantai 13. päivä, osa 2 tai The Force Awakens.
  
• Henkilöihin perustuva jatko-osa; ”mitä sitten tapahtui?” Esim. Indiana Jones ja tuomion temppeli tai Kummisetä II.
  
• Temaattinen jatko-osa, jonka yhteys alkuperäiseen on enintään viitteellinen. Esim. Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota tai Krzysztof Kieślowskin väritrilogia.

Itsenäisiä jatko-osia on kaikissa lajityypeissä. En näe, että ne olisivat jotenkin lähtökohtaisesti huonompia, vaan ongelma on pikemminkin siinä, että jatko-osat liian usein kuuluvat ensimmäiseen kategoriaan, jolle leimallista on älyllinen laiskuus ja taiteellisen kunnianhimon puute.

Mutta on niitä hyviäkin. Uusioversioista heitän Drunken Master II:n, henkilöihin perustuvista Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa ja temaattisista vaikkapa Hyvät, pahat ja rumat. Kaikki enemmän tai vähemmän itsenäisiä jatko-osia.

Yleisemmällä tasolla pidän temaattisista jatko-osista paljon enemmän kuin ”tavallisista”. Painolastia on vähemmän tai taiteellista potentiaalia enemmän. Lisäksi hyvän elokuvan tulisi ideaalitilanteessa aina olla omavarainen kokonaisuus, jonka ymmärtäminen ei vaadi ennakkotietoja ja jonka loppu on itsessään tyydyttävä.

PS. Arvostan Predator 2 - Saalistaja:n pyrkimystä tehdä jotain aiemmasta poikkeavaa. Rinnastus viidakon ja asfalttiviidakon välillä on kiehtova, vaikka siitä ei oikein mitään saadakaan irti. Onhan se huono elokuva, mutta niin on moni suorakin jatko-osa.

^En muistanutkaan perjantai 13. päivä-elokuvia. Osia 4-6 lukuunottamatta itsenäisiä jatko-osia pitkälti. Tosin se ei niissä juurikaan haittaa, koska elokuvassa kuolevien teinien kohtaloihin ei juurikaan ole kiinnostusta. Itse olen nähnyt itsenäisiä jatko-osia, joita on tehty elokuville, joiden menestys on ollut pääosan esittäjien karisman varassa. Kun pääosan esittäjiä ei ole lainkaan on leffa vain valitettavasti tyhjä kuori, jolla ei ole oikein painoarvoa.

Mitä tulee Star Warsin jatko-osa trilogiaan, niin yksi syy sen arvostukseen on ollut vanhat näyttelijät. (Carrie Fisher, Harrison Ford, Mark Hamill)

Mutta, aloin pohtimaan mikä elokuva-genre ei juuri tällä hetkellä kiinnosta, niin ne on varmaan elokuvat, jossa päähenkilö on riivattu. Manaaja (1973) on kyllä hyvä, mutta kun sen on nähnyt, niin tuntuu ettei genrellä ole enään mitään annettavaa. Kauhussa tämä tuntuu tosin olevan kaikissa ala-genreissäkin, mutta riivaus-elokuvissa tuntuu olevan vähemmän sisältöä kuin vaikka slashereissä, joissa saattaa olla huumoriakin. (tahallista tai tahatonta)

Kostoelokuva on sellainen elokuvagenre, joka ei oikein jaksa kiinnostaa. Syynä varmaan juoni. Juoni sattuu olemaan vain melko samanlainen miltein joka elokuvassa. Alussa tapahtuu jotain yleensä päähenkilölle, päähenkilö haluaa kostaa, toteuttaa koston 2xomaan kärsimykseensä nähden. Loppu.

Yksi harvoja kostoelokuvia mikä on hyvä on memento (2000). Yksi syy on varmasti erillainen juonenkuljetus.